LÄHIHOITAJAT sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämisstrategian taustaselvitys

Transkriptio

1 LÄHIHOITAJAT sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämisstrategian taustaselvitys Raili Hakala Sirpa Tahvanainen syyskuu 2009

2 Sisällys 1. JOHDANTO SELVITYKSEN TARKOITUS, TAVOITTEET JA MENETELMÄLLISET RATKAISUT SELVITYKSEN AINEISTO JA VALMISTELU LÄHIHOITAJAKOULUTUSTA VUODESTA LÄHIHOITAJAT TYÖELÄMÄSSÄ LÄHIHOITAJAN TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Asiakkaiden muuttuminen Poliittiset muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutus lähihoitajan osaamisvaatimuksiin TULEVAISUUDEN LÄHIHOITAJATYÖVOIMAN TARVE POHDINTA LÄHTEET LIITTEET

3 1. JOHDANTO Opetushallitus on päätöksellään käynnistänyt sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämisstrategian laadinnan. Strategian laatimisesta vastaa Tampereen ammattiopisto yhteistyössä Oulun seudun ammattiopiston kanssa. Kehittämisstrategia luovutetaan Opetushallitukselle vuoden 2010 loppuun mennessä. Toimeksiannossaan Opetushallitus on edellyttänyt, että kehittämisstrategian valmistelemiseksi tehdään taustaselvitys sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmän ja alan työelämän muutoksista, työvoiman saatavuudesta, väestön kehityksestä, lainsäädännöstä ym. asioista, jotka vaikuttavat tulevaisuuden sosiaali- ja terveysalan osaamistarpeisiin ja siten sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämiseen. Tampereen ammattiopisto on nimennyt Strategia hankkeelle ohjausryhmän. Ohjausryhmä on helmikuussa 2009 päättänyt, että sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämistarpeita tarkastellaan laadittavassa strategiassa kahden ennakointiajanjakson ulottuvuudella, vuoteen 2015 ja vuoteen Taustaselvityksessä ennakoinnin ajanjaksoja eritellään vain väestökehityksen osalta. Tässä taustaselvityksessä kartoitetaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen määrällisiä ja laadullisia kehittämistarpeita vuoteen 2020 olemassa olevan tilasto-, kirjallisuus-, tutkimus-, lainsäädäntö-, lainsäädännön valmistelu-, kansallisten kehittämisohjelma-, viranomaisten suositus- ym. aineistojen perusteella. Taustaselvityksen pohjalta lähdetään keräämään sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoilta empiiristä aineistoa tulevaisuuden lähihoitajien osaamisvaatimuksista ja koulutuksen sisällöllisistä kehittämistarpeista. 5

4 Taustaselvitystä valmisteltaessa on todettu, että lähihoitajan osaamisen työelämävastaavuutta ja erityisesti tulevaisuuden osaamistarpeita on lähimenneisyydessä tutkittu varsin niukasti. Lähihoitajalta edellytetään laaja-alaista osaamista, jolla vastataan asiakkaiden tai potilaiden monimuotoisiin hoidon, hoivan, kasvatuksen ja kuntoutumisen tarpeisiin sosiaali- ja terveydenhuollon eri osaalueiden perustyössä. Toisaalta edellytetään erikoisosaamista, joka mahdollistaa toimimisen sellaisissa alan toimintayksiköissä, joissa vastataan asiakkaiden tai potilaiden erityistarpeisiin. Kysymys laaja-alaisen ja erikoisosaamisen tulevaisuuden tarpeista on yksi strategian keskeisistä kysymyksistä; tässä yhteydessä tarkastellaan myös perustutkinnon osaamisvaatimuksia suhteessa ammatti- ja erikoisammattitutkintojen tuottamaan osaamiseen sekä työnantajan perehdyttämisja täydennyskoulutusvelvoitteeseen. Vuosille vahvistetun koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (Valtioneuvosto 2007) mukaan ammatillisen peruskoulutuksen tulee perusammattitaidon lisäksi tarjota opiskelijalle niin laaja osaaminen, että se mahdollistaa työskentelyn vaihtelevissa työtehtävissä, on siirrettävissä työpaikasta toiseen ja tarjoaa pohjan opiskelulle myöhemmällä iällä. Ammatilliset perustutkinnot toimivat ensisijaisina työmarkkinoille, toimialalle tai ammattiin tulotutkintoina, joiden tehtävänä on tuottaa työelämään siirtymisen tuottama ammattitaito ja pätevyys. Työelämään siirtymisen ohella ne soveltuvat myös ammattia vaihtaville. Ammatillisten tutkintojen perusteita kehitettäessä tulee kaikkia tietyn koulutus- tai ammattialan tutkintoja tarkastella kokonaisuutena, jotta ne vastaavat alakohtaisiin osaamistarpeisiin tehokkaasti ja johdonmukaisesti. 6

5 2. SELVITYKSEN TARKOITUS, TAVOITTEET JA MENETELMÄLLISET RATKAISUT Selvitys laaditaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämisstrategian valmistelua varten. Selvityksen tavoitteena on löytää vastauksia seuraaviin kysymyksiin: - Miten lähihoitajakoulutus on olemassaolonsa aikana muuttunut? - Miten lähihoitajakoulutuksen tuottama osaaminen vastaa nykypäivän työelämän osaamistarpeisiin? - Millainen on lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristö? - Millaisia osaamistarpeita on tulevaisuuden lähihoitajalla? - Millainen on lähihoitajakoulutuksen määrällinen tarve tulevaisuudessa? Selvityksessä tarkastellaan lähihoitajakoulutuksen kehitystä vuodesta 1993 nykypäivään, koulutuksen määrällistä laajuutta ja tutkinnon suorittaneiden työllistymistä sekä lähihoitajan nykyistä osaamista ja sen työelämävastaavuutta. Mukana on menneisyyden ja nykytilanteen tarkastelua, koska tulevaisuus rakentuu aina menneisyyden ja nykyisyyden pohjalle, ja tulevaisuuden tarkastelija hyödyntää nykyhetkeä koskevaa ymmärrystä tulevaisuuden hahmottamiseen. Lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristöä kartoitetaan väestörakenteen muutosten ja väestön toimintakyvyn näkökulmasta sekä kuvaamalla palvelurakenteen muutosten ja palvelujen tarjonnan kansallisten kehittämistavoitteiden vaikutuksia osaamistarpeisiin. Erikseen tarkastellaan lähihoitajatyövoiman määrällistä tarvetta ja lähihoitajien tulevaisuuden ammattitaitovaatimuksia. Selvityksen pohjalta valmistellaan Delfoi-kysely, jolla syksyllä 2009 kerätään asiantuntijoiden näkemyksiä lähihoitajan tulevaisuuden osaamisvaatimuksista. 7

6 Selvityksen sisältöä ja Delfoi-kyselyn tuloksia käsitellään tulevaisuuspajassa. Selvitys, Delfoi-kysely ja tulevaisuuspaja ovat lähtökohtana keväällä 2010 toteutettavalle toiselle Delfoi-kysely- ja tulevaisuuspajakierrokselle. Tämän aineiston perusteella valmistellaan kehittämisstrategia, jossa määritellään, miten sosiaali- ja terveysalan kehittämisessä otetaan huomioon selvityksen osoittamat koulutuksen määrälliset ja laadulliset muutostarpeet ja työelämän edellyttämä laaja-alainen osaaminen sekä erikoistuneempi osaaminen. Kehittämisstrategiassa tullaan linjaamaan, miten sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tuottama osaaminen vastaa - sosiaalialan osaamistarpeisiin (esimerkiksi vanhustyö, vammaistyö, varhaiskasvatus, lastensuojelu ja päihdetyö), - kuntoutuksen osaamistarpeisiin, - perusterveydenhuollon osaamistarpeisiin ja - erikoissairaanhoidon osaamistarpeisiin. Tässä selvityksessä aineistoa tarkastellaan APESTE-analyysin viitekehyksessä (Metsämuuronen 2001, 44). PESTE-analyysissä (Meristö 1991), joka alun perin on tarkoitettu liiketoimintaympäristön kartoittamiseen, selvitetään tulevaisuuden kannalta oleellisia poliittisia, ekonomisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekologisia tekijöitä. APESTE-analyysissä huomioidaan näiden lisäksi vielä asiakasulottuvuus, jolla sosiaali- ja terveysalan työn tulevaisuuden pohdinnassa on tärkeä merkitys. 8

7 Taulukko 1. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä. APESTE-analyysi (Metsämuurosta 2001, 44 mukaillen) Asiakkaiden muutokset - tarpeet - arvot - ikääntyminen - toimintakyky - terveys - osallistuminen päätöksentekoon - joustavuus ja yksilöllisyys Poliittiset muutokset - sosiaali- ja terveyspolitiikka, lakiuudistukset kansalliset kehittämisohjelmat - sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus - Paras-hanke - kansainvälisyys, EU - koulutuspolitiikka - lähihoitajakoulutuksen kehitys - lähihoitajakoulutuksen rahoitus Ekonomiset muutokset - kansantalous - lähihoitajatyövoiman määrällinen ja laadullinen tarve - työttömyys - tietoyhteiskuntakehitys Sosiaaliset muutokset - palvelurakenneuudistus - yksilöllisyys/ yhteisöllisyys - verkostoituminen - tiimityö - yrittäjyys - ihmis- ja tietokäsitykset Teknologiset muutokset - informaatioteknologia - terveys- ja muu teknologia Ekologiset muutokset - kestävä kehitys Sosiaali- ja terveydenhuolto ja alan työ on vahvasti valtiovallan säätelemää, minkä johdosta tässä selvityksessä painottuu poliittisten muutosten tarkastelu. Asiakkaiden muutokset tulevat oleellisesti vaikuttamaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen määrälliseen tarpeeseen, koulutuksen sisältöön ja lähihoitajien tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Ekonomisten muutosten osalta tässä selvityksessä ei ole mahdollisuutta laajempaan kansantalouden analyysiin. Myös ekologiset muutokset jäävät vähälle huomiolle. 9

8 3. SELVITYKSEN AINEISTO JA VALMISTELU Selvityksessä tarkasteltavan aineiston kokoamisen lähtökohtana on ollut Opetushallituksen toimeksianto selvityksen sisällöstä. Selvityksessä on hyödynnetty valmiita tilastotietoja ja rekistereitä. Käytössä oli Tilastokeskuksen väestöennuste vuodelta 2007 sekä Opetushallituksen Wera-web -raportointipalvelun tiedot keväältä Lähihoitajatyövoiman määrällisen tarpeen ennakoinnissa on lisäksi käytetty Opetushallituksen (2009) Koulutus ja työvoiman kysyntä julkaisun tietoja. Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta ja lähihoitajan toimintaympäristön muutosta on kartoitettu valtioneuvoston, ministeriöiden (sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö), keskusvirastojen (Opetushallitus, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira), keskusjärjestöjen (Elinkeinoelämän keskusliitto, Kuntaliitto) ja asiantuntijaorganisaatioiden (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Eläketurvakeskus) asettamien työryhmien virallisista komitea- ja työryhmämietinnöistä, selvityksistä ja erilaisista suosituksista. Lähihoitajakoulutusta ja sen sisällöllisiä muutoksia on tarkasteltu voimassa olevien opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteiden sekä valmisteilla olevien perustutkinnon perusteluonnoksen (Opetushallitus 2008a) pohjalta. Lähihoitajan vastuita on tarkasteltu voimassa olevan lainsäädännön perusteella. Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeita selvitettäessä on edellisten lisäksi hyödynnetty Metsämuurosen (2001, 2006) sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta tarkastelevia raportteja, Sosiaalialan osaajat 2015 (SOTENNA) hankkeen loppuraporttia (Vuorensyrjä ym. 2006) yrittäjäjärjestöjen selvityksiä sekä Helsingin- Uudenmaan sairaanhoitopiirin työryhmäraportteja hoitohenkilökunnan sisäisen työnjaon kehittämisestä erikoissairaanhoidossa. Tulevaisuuden osaamistarpeiden osalta on jouduttu toteamaan olemassa olevan tutkimustiedon niukkuus. 10

9 Työ- ja elinkeinoministeriö on helmikuussa 2009 käynnistänyt kahden vuoden kestoisen Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen -hankkeen. Hankkeessa laaditaan hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittämisstrategia; tavoitteena on osaavan työvoiman saannin turvaaminen sekä yrittäjyyden ja yritystoiminnan edellytysten ja tuottavuuden kehittäminen. Selvityksen laatimisessa on hyödynnetty Hyvinvointihankkeessa tuotettua aineistoa. Selvitys on kirjoitettu tammi-kesäkuun 2009 aikana ja viimeistelty elo-syyskuussa Selvitys on valmisteltu siten, että Sote-strategia hankkeen ohjausryhmä on käsitellyt hankkeen vastuuhenkilöiden laatiman alustavan selvitysluonnoksen ja hyväksynyt sen tarkistettuna Selvitysluonnoksesta ovat lisäksi antaneet lausuntonsa kaksi hankkeen valmistelevaa työryhmää, joissa kummassakin on ollut alan opettajien (yhteensä 8), työelämän (yhteensä 2) ja opiskelijoiden (yhteensä 2) edustajat. Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeista on selvitysluonnoksen pohjalta käyty asiantuntijakeskustelu sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten johdon verkostotapaamisessa (40 osallistujaa). Saadun palautteen perusteella selvitystä on sisällöllisesti jäsennelty uudelleen ja siihen on tehty runsaasti tarkennuksia. 11

10 4. LÄHIHOITAJAKOULUTUSTA VUODESTA 1993 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suunnittelu aloitettiin 1990-luvun alussa kuntien keskusjärjestöjen aloitteesta. Uudella laaja-alaisella perustutkinnolla pyrittiin vastaamaan väestön muuttuneisiin palvelutarpeisiin ja uudistamaan rakenteiltaan ja työkäytännöiltään silloin jäykkää, pääosin julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa (ks. Hulkari 2006, 48). Laaja-alaisen tutkinnon tarkoituksena oli mahdollistaa laaja horisontaalinen ammatillinen liikkuvuus sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialoilla. Lähihoitajien koulutus alkoi 1993 vuoden syksyllä Opetushallituksen koulutuksen järjestäjille myöntämillä pilotointiluvilla (Korte 2009). Lähihoitajatutkintoon yhdistettiin koulutuksen alkaessa opetusministeriön päätöksellä kymmenen sitä edeltänyttä toisen asteen ammatillista tutkintoa. Lähihoitajatutkintoa edeltäneet seitsemän terveydenhuollon tutkintoa olivat perushoitajan, mielenterveyshoitajan, hammashoitajan, lastenhoitajan, jalkojenhoitajan, kuntohoitajan ja lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan tutkinnot. Lähihoitajatutkintoa edeltäneet kolme sosiaalihuollon tutkintoa olivat kehitysvammaistenhoitajan, kodinhoitajan ja päivähoitajan tutkinnot. Edeltäneillä tutkinnoilla on oma, joidenkin tutkintojen osalta useiden vuosikymmenien taakse ulottuva historiansa. Esimerkiksi perushoitajan ja kodinhoitajan koulutuksia ja ammatteja yhdistää ainakin kolme kehityspiirrettä. Molempien koulutusten/ammattien historiallinen lähtökohta on kotityössä ja vapaaehtoistyössä; molemmat kehittyivät pääosin julkisen sektorin palkkatöiksi yhtäältä lainsäädännön ja toisaalta etujärjestötoiminnan tukemina ja; molemmissa tapauksissa tähän kehitykseen on kytkeytynyt verrattain vaikeita ammatillisen identiteetin ja ammatti- ja tutkintonimikkeiden määrittämisen ongelmia. Yhtäältä on ollut kyse naisen aseman määrittelystä palkkatyöhön perustuvassa yhteiskunnassa ja 12

11 toisaalta, edelliseen läheisesti kytkeytyen, mutta omana erillisenä kysymyksenään perushoitajan ja kodinhoitajan koulutusten ja ammattien asemasta (palkkauksesta, arvostuksesta, tehtäväkentästä) työmarkkinakentässä eli suhteessa muihin koulutuksiin ja ammatteihin. Nämä historialliset kehityspiirteet on kirjoitettu nykyisen lähihoitajatutkinnon sisään ja ainakin osittain niitä ratkotaan tutkinnon kehittämisen ja kohdentamisen sisäisinä kysymyksinä, koska lähihoitajatutkinto on hyvin laaja-alainen tutkinto. (Borgman ym. 2005, 35-36) Tutkinnon valtakunnallinen opetussuunnitelman peruste annettiin 1995 ja tutkintonimikkeeksi vahvistettiin sen nykyinen nimi sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja. Koulutuksen laajuus oli 100 opintoviikkoa. Koulutukseen sisältyi ammatillisia opintoja 70 opintoviikkoa, joista 20 oli opiskelijan valitseman suuntautumisvaihtoehdon mukaan suoritettavia opintoja (Ensihoito, Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, Mielenterveys- ja päihdetyö, Sairaanhoito ja huolenpito, Suu- ja hammashoito, Vammaistyö, Vanhustyö) luvun loppupuolen keskeisiä havaintoja lähihoitajakoulutuksesta ja sen työelämävastaavuudesta olivat lähihoitajien työllistymisvaikeudet erityisesti terveydenhuollon ammatillisiin tehtäviin, työssäoppimisen riittämättömyys ja työssäoppimisjaksojen epätyydyttävä toteutus sekä ammatillisen syventymisen puutteellisuus. (Borgman ym. 2005, 36-37) Seuraava opetussuunnitelmauudistus toteutuikin vuonna 1999, jolloin tutkinto laajeni 120 opintoviikon laajuiseksi (Opetusministeriön päätös ). Tutkinnon suuntautumisvaihtoehdot korvattiin koulutusohjelmittain eriytyvillä ammatillisilla opinnoilla, joiden laajuudeksi tuli 40 opintoviikkoa. Uudeksi koulutusohjelmavaihtoehdoksi tuli aikaisempien lisäksi Asiakaspalvelu ja tietohallinta, jolla haluttiin kouluttaa työntekijöitä sosiaali- ja terveysalan sihteerin työhön. Kaikille yhteisten ammatillisten opintojen laajuus säilyi 50 opintoviikkona (Kasvun tukeminen ja ohjaus 16 opintoviikkoa, Hoito ja huolenpito 22 opintoviikkoa ja Kuntoutumisen tukeminen 12 opintoviikkoa). 13

12 Nykytilanne Vuonna 2009 käytössä olevat opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteet ovat vuodelta Tuolloin Opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteisiin sisällytettiin aikaisempien koulutusohjelmavaihtoehtojen lisäksi Kuntoutuksen koulutusohjelma (Opetushallitus 2001). Koulutusohjelman käynnistämisen taustalla oli vuoden 1998 Valtioneuvoston Kuntoutusselonteko, jossa kiinnitettiin huomiota mm. vanhusväestön toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kuntoutuksen kehittämiseen koulutuksen avulla (Valtioneuvosto 1998) tarkistettiin Ensihoidon koulutusohjelman opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteita (dnro 24/011/2006) potilaan ensihoidon, sairaankuljetuksen, polikliinisen hoidon ja perioperatiivisen hoidon tavoitteiden ja keskeisten sisältöjen osilta. Lähihoitajan ammatillisiin opintoihin sisältyy eri opintokokonaisuuksissa/tutkinnon osissa työssäoppimista yhteensä vähintään 29 opintoviikkoa (Opetushallitus 2001). Muissa ammatillisissa perustutkinnoissa työssäoppimisen laajuus on vähintään 20 opintoviikkoa; lääkealan perustutkinnossa (Opetushallitus 2001a) jopa 32 opintoviikkoa. Ammatillisen koulutuksen laadun, vaikuttavuuden ja työelämävastaavuuden parantamiseksi on kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin liitetty ammattitaidon yhdeksi arviointimenetelmäksi ammattiosaamisen näytöt elokuusta Ammattiosaamisen näytössä opiskelija osoittaa tekemällä käytännön työtehtäviä mahdollisimman aidoissa työtilanteissa, miten hyvin hän on saavuttanut opetussuunnitelman perusteiden ammatillisten opintojen tavoitteissa määritellyn työelämän edellyttämän ammattitaidon. (Opetushallitus 2006, 6) Ammattiosaamisen näyttöjen käyttöönotto vaati työssäoppimispaikoilla ja oppilaitoksissa yhteistyötä sekä edellytti koulutuksen järjestäjiltä voimavarojen suuntaamista uudentyyppiseen opettamiseen ja arviointiin. Ammattiosaamisen näyttöjä tukee opetus, joka on jaksotettu laajoiksi työelämälähtöisiksi kokonaisuuksiksi, sekä käytännöt, jotka mahdollistavat opettajien ja työpaikkaohjaajien osaamisen joustavan hyödyntämisen. Kokemusten perusteella ammattiosaamisen näyttöjen käyttöönotto vahvistaa arvioinnin kohteisiin ja 14

13 arviointikriteereihin pohjautuvaa opiskelijan arviointia. Lisäksi ammattiosaamisen näyttöjen myötä arvioinnissa korostuvat työelämän tarpeet. Työpaikkaohjaajien kouluttaminen arviointityöhön ja opettajien mahdollisuus työelämäosaamisensa päivittämiseen ovat tuoneet laatua ammattiosaamisen näyttöihin ja työssäoppimiseen. Ammattiosaamisen näytöillä saadaan tietoa opiskelijoiden oppimistuloksista ja niiden perusteella voidaan päätellä, tuottaako opetus riittävää ja työelämän näkökulmasta relevanttia osaamista. (Opetushallitus 2006, 8) Ammattiosaamisen näytössä arvioidaan kunkin ammatillisen opintokokonaisuuden keskeistä, työn tekemisen kannalta oleellista osaamista. Keskeisen osaamisen määrittämisessä ovat tukena kansalliset ammattiosaamisen näyttöaineistot. Opiskelijan arvioinnissa käytettävät arvioinnin kohteet ja arviointikriteerit on määrätty opetussuunnitelman perusteissa. Arvioinnin kohteet ohjaavat arvioijaa kiinnittämään huomiota: työprosessin hallintaan, työtehtävän hallintaan eli työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallintaan, työturvallisuuden hallintaan, työn perustana olevan tiedon hallintaan sekä kaikille aloille yhteiseen ydinosaamiseen eli oppimistaitoihin, ongelmanratkaisutaitoihin, vuorovaikutus- ja viestintätaitoihin, yhteistyötaitoihin, eettisiin ja esteettisiin taitoihin. Lisäksi arvioinnin kohteena ovat yhteiset painotukset eli kansainvälisyys, kestävä kehitys, teknologian ja tietotekniikan hyödyntäminen, yrittäjyys, laadukas ja asiakaslähtöinen toiminta sekä työsuojelu ja terveydestä huolehtiminen. (Opetushallitus 2006, 44) Tavoitteena on ollut, että ammattiosaamisen näytöt toteutuisivat työssäoppimisen yhteydessä työpaikoilla. Lähihoitajakoulutuksessa tavoite on toteutunut erinomaisesti. Vuonna 2008 ilmestyneen selvityksen (OPH 2008, 5) mukaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammattiosaamisen näytöistä 99,5 % on suoritettu työpaikoilla työssäoppimisen yhteydessä. Muissa selvityksessä mukana olleissa tutkinnoissa työelämässä suoritettujen ammattiosaamisen näyttöjen osuus vaihteli 0,6 %:sta 68,5 %:in. 15

14 Näyttötutkinto Suomessa ammatillinen aikuiskoulutus perustuu vahvasti näyttötutkintojärjestelmään, joka takaa aikuisväestölle joustavan tavan osoittaa, uudistaa ja ylläpitää ammatillista osaamistaan (Opetushallitus 2007). Näyttötutkintojärjestelmä luotiin vuonna 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla, joka koulutuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä kumottiin 1998 ja näyttötutkintojärjestelmää koskevat säädökset siirrettiin lakiin ja asetukseen ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (L 631/1998, A 812/1998). Ammatillisia perustutkintoja voidaan suorittaa sekä opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti, jolloin keskeinen ammatillinen osaaminen arvioidaan ammattiosaamisen näytössä, tai näyttötutkintona, jolloin kaikki ammatillinen osaaminen arvioidaan näyttötutkinnon eri tutkinnon osien tutkintotilaisuuksissa. Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesta koulutuksesta puhutaan arkikielessä nuorten koulutuksena, näyttötutkinnosta aikuiskoulutuksena. Lähihoitajan tutkinnon on voinut suorittaa näyttötutkintona vuodesta 1999 (Opetusministeriön päätös 5/011/99, ). Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen kesto määräytyy henkilön aikaisempien opintojen ja työkokemuksen perusteella niin, että tutkinnon perusteissa määritetyt ammattitaitovaatimukset on mahdollista saavuttaa. Jos tutkinnon suorittaja ei aiemmin ole suorittanut sosiaalija/tai terveysalan tutkintoa, valmistavan koulutuksen keston tulee olla vähintään 80 opintoviikkoa ja enintään 120 opintoviikkoa (Opetushallitus 2001, 154). Valmistavaa koulutusta koskeva määräys poikkeaa kaikista muista ammatillisista perustutkinnoista. Velvoitteella valmistavaan koulutukseen osallistumisesta on haluttu varmistaa sellaisen ammattitaidon saavuttaminen, että asiakkaan tai potilaan turvallisuus ei vaarannu (Korte 2009). Opetushallituksen näyttötutkintoja ja valmistavaa koulutusta koskeva henkilökohtaistamismääräys tuli voimaan 2007 (Opetushallitus 2006a). Henkilökohtaistamisessa on kolme vaihetta: hakeutumisvaihe, tutkinnon suorittaminen ja tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Hakeutumisvaiheessa varmentuu henkilölle soveltuva tutkinto, tutkinnon suorittamista varten tarvittava koulutustarve, soveltuvat opiskelu- ja rahoitusjärjestelyt sekä ohjauksen ja erityisten 16

15 tukitoimien tarve. Hakeutumisvaiheessa selvitetään aikaisemman koulutuksen, työn tai harrastusten kautta hankittu osaaminen ja opiskelu- ja muut edellytykset tutkinnon suorittamiselle. Osaaminen tunnistetaan käyttämällä monipuolisesti alalle soveltuvia menetelmiä. Osaamisen tunnistamisen perusteella arvioidaan, miltä osin tutkinnon suorittajan esittämien asiakirjojen perusteella voidaan ehdottaa hänen jo osoittamansa osaaminen hyväksyttäväksi ja osaksi tarvittavan ammattitaidon hankkimisvaihetta. Tutkinnon suorittaja voidaan jo saavuttamansa osaamisen perusteella ohjata suoraan hänelle soveltuvan tutkinnon tai sen osan suorittamiseen. Ammattitaidon tunnistamisen pohjalta tutkinnon suorittaja ohjataan tarvittavan ammattitaidon hankkimisvaiheeseen. Tutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamisella tarkoitetaan tutkinnon suorittajalle soveltuvien ja perusteltujen tutkintotilaisuuksien suunnittelua ja toteutusta. Tutkinnon tai sen osan suorittaja kuvaa henkilökohtaisessa suunnitelmassaan, miten hän osoittaa tutkinnon perusteissa edellytetyn osaamisen tutkintotilaisuudessa. Henkilökohtaisen suunnitelman hyväksyvät kolmikannassa tutkinnon järjestäjän, työnantajan ja työntekijän edustajat. Tutkintotoimikunta voi arvioijien ehdotuksesta tunnustaa tutkintosuoritukseksi tai sen osaksi aikaisemmin osoitetun tutkinnon perusteiden mukaisen osaamisen niiltä osin, kuin tämä voidaan luotettavien dokumenttien pohjalta todeta. Tutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamismenettelyn tutkinnon järjestäjä kuvaa näyttötutkinnon järjestämissuunnitelmassaan, jonka tutkintotoimikunta hyväksyy. Tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistaminen tarkoittaa tutkinnon suorittajalle parhaiten soveltuvien ja monipuolisten oppimisjärjestelyjen, oppimismahdollisuuksien ja oppimisympäristöjen suunnittelua. Suunnittelussa huomioidaan tutkinnon suorittajan elämäntilanne, aikaisemmin saavutettu osaaminen, todetut oppimistarpeet ja työssä oppimisen mahdollisuudet. Ohjaus- ja opetusjärjestelyt kuvataan tutkintokohtaisesti valmistavan koulutuksen toteutussuunnitelmassa. Kolmivuotisen perustutkinnon suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus, jonka mukaan hän on kelpoinen pyrkimään ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. 17

16 Perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluihin. (Opetushallitus 2001) Vuosina tutkinnon suorittaneista henkilöistä opintoja oli jatkanut 7.0 %. Jatko-opintoja suorittavien määrä on koulutusaloja vertailtaessa suhteellisesti vähäisin sosiaali- ja terveysalalla. Uudet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet 2010 Tätä selvitystä kirjoitettaessa Opetushallitus on tarkistamassa elokuun 2010 alkuun mennessä kaikkien ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteet. Perusteiden rakennetta ja tutkinnon osien sekä opintojen muodostumista, tavoitteita, ammattitaitovaatimuksia sekä arvioinnin kohteita ja arviointikriteereitä tarkistetaan. Tarkistetut perusteet koskevat sekä ammatillista peruskoulutusta että näyttötutkintona suoritettavia ammatillisia perustutkintoja; opetussuunnitelman perusteet ja näyttötutkinnon perusteet laaditaan tutkinnon perusteet -asiakirjaksi. Opintokokonaisuus -käsitteen tilalla käytetään tutkinnon osa -käsitettä. Uudistuksen jälkeen perustutkinto muodostuu ammatillisessa peruskoulutuksessa - ammatillisista tutkinnon osista o pakolliset tutkinnon osat o valinnaiset tutkinnon osat o ammatillista osaamista yksilöllisesti syventävät tutkinnon osat (perustutkintoa laajentavat tutkinnon osat) - ammattitaitoa täydentävistä tutkinnon osista (yhteiset opinnot) o pakolliset tutkinnon osat o valinnaiset tutkinnon osat - vapaasti valittavista tutkinnon osista. Ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, arvioinnin kohteet ja arviointikriteerit ovat samat ammatillisessa peruskoulutuksessa ja näyttötutkinnossa, mutta ammattitaidon osoittamistavat voivat erota. Tutkinnon peruste ohjaa ammattiosaamisen näytön suunnittelua ja arviointia, eikä erillistä kansallista näyttöaineistoa enää käytetä. Ammattitaitovaatimukset määritellään oppimistuloksina (tiedot, taidot, osaaminen/pätevyys). Arvioinnin kohteet kuvataan työprosessin, työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin sekä työn perustana olevan tiedon ja elinikäisen oppimisen avaintaitojen hallintana. Elinikäisen oppimisen 18

17 avaintaidot (oppiminen ja ongelmanratkaisu; vuorovaikutus ja yhteistyö; ammattietiikka; terveys, turvallisuus ja toimintakyky; aloitekyky ja yrittäjyys; kestävä kehitys; estetiikka; viestintä- ja mediaosaaminen; matematiikka ja luonnontieteet; teknologia ja tietotekniikka; aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit) sisällytetään ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin ja arviointikriteereihin ja ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien tavoitteisiin ja arviointikriteereihin ja arvioidaan niiden yhteydessä. Kuhunkin tutkintoon sisältyy vähintään 5 opintoviikkoa yrittäjyysosaamiseen ja yrittäjävalmiuksiin liittyviä ammattitaitovaatimuksia sisällytettynä tutkinnon osien tavoitteisiin tai erillisenä tutkinnon osana. ( ) Ammatillisten perustutkintojen uudistuksessa on laajennettu ammatillista valinnaisuutta siten, että opiskelija tai tutkinnon suorittaja voi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman tai henkilökohtaistamisen kautta sisällyttää tutkintoonsa valinnaisia tutkinnon osia muista ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista, erikoisammattitutkinnoista ja ammattikorkeakouluopinnoista. Valinnaisuuden lisäämisellä on haluttu rikastuttaa tutkintojen tuottamaa osaamista. Uudet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet tulevat voimaan elokuun 2010 alusta. Tutkinnon laajuus säilyy 120 opintoviikkona. Ammatillisessa peruskoulutuksessa ammatillisten tutkinnon osien laajuus tulee olemaan edelleen yhteensä 90 opintoviikkoa, joista kaikille pakolliset tutkinnon osat ovat: - Kasvun tukeminen ja ohjaus 15 ov - Hoito ja huolenpito 20 ov - Kuntoutumisen tukeminen 15 ov Lisäksi tutkintoon kuuluu pakollisena yksi koulutusohjelma, 30 opintoviikon laajuinen Asiakaspalvelu ja tietohallinta, Ensihoito, Kuntoutus, Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, Mielenterveys- ja päihdetyö, Sairaanhoito ja huolenpito, Suun terveydenhoito, Vammaistyö tai Vanhustyö. Koulutusohjelmaan tai osaamisalaan tarjotaan valinnaisena tutkinnon osana (laajuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 10 ov) tutkinnon osia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta (Päivystyspotilaan hoitotyö ja Perioperatiivinen hoitotyö), paikallisesti tarjottava sosiaali- ja 19

18 terveysalan perustutkinnon osa ammatillisessa peruskoulutuksessa, tutkinnon osia ammatillisista perustutkinnoista, tutkinnon osa ammattitutkinnoista, tutkinnon osa erikoisammattitutkinnoista tai tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista. Opiskelijan tai tutkinnon suorittajan on mahdollista yksilöllisesti syventää ammatillista osaamistaan ja laajentaa tutkintoaan esimerkiksi lisäämällä siihen tutkintoon kuuluvan toisen koulutusohjelman tai osaamisalan tai muita ammatillisten tutkintojen osia tai ammatillisessa peruskoulutuksessa myös yksilöllisesti syventäviä paikallisesti tarjottavia tutkinnon osia. Tutkinnon osiin sisältyy työssäoppimista yhteensä vähintään 29 opintoviikkoa. Ammattitaitoa arvioidaan kussakin tutkinnon osassa ammattiosaamisen näytössä tai näyttötutkinnon tutkintotilaisuudessa. Mikäli tutkinnon osassa vaadittavaa ammattitaitoa ei voida näissä osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla, kuten haastattelujen, tehtävien ja muiden luotettavien menetelmien avulla. Tutkinnon suorittaminen on aina ensisijainen tavoite ammatillisessa peruskoulutuksessa. Opiskelijan tai tutkinnon suorittajan on mahdollista suorittaa ammatillinen perustutkinto myös suunnatumman ammattipätevyyden tuottama osa tai osia kerrallaan, silloin kun se on yksilön opiskeluvalmiuksien, elämäntilanteen tai työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaista. Näissä tilanteissa koulutuksen järjestäjä, työpaikan edustaja ja opiskelija laativat yhdessä suunnitelman koko tutkinnon suorittamisesta. Opiskelijavalinta Opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 27 :ssä. Opiskelijaksi ei voida ottaa sellaista henkilöä, jonka sairaus tai vamma ilmeisesti on esteenä koulutukseen osallistumiselle. Opiskelijan pääsyä ammatilliseen koulutuksen voidaan rajoittaa vain silloin, kun sairaus objektiivisesti arvioiden estää opinnot tai se vaarantaisi opiskelijan tai muiden turvallisuutta. 20

19 Opiskelijaksi pyrkivän tulee antaa koulutuksen järjestäjälle opiskelijaksi ottamisen edellyttämät terveydentilaansa koskevat tiedot. Koulutuksen järjestäjän tulee tämän lisäksi varmistaa, että opiskelijaksi valitun henkilön terveydentila on sellainen, että hän voi selviytyä myös koulutukseen kuuluvasta työpaikoilla tapahtuvasta oppimisesta, kuten alan tehtävissä toimiminen ja tutkinnon ammattitaitovaatimusten saavuttaminen edellyttävät. Opiskelijan oikeusturvan kannalta on perusteltua, että häntä ei valita sellaiseen koulutukseen, jonka mukaisissa tehtävissä hän ei terveydentilansa vuoksi voisi toimia. Uusissa tutkinnon perusteissa terveydentilavaatimukset määritellään tutkinnon perusteen liiteosassa. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon kuuluu merkittävästi työssäoppimista aidoissa työelämän tilanteissa ja erilaisissa työympäristöissä. Työssä korostuu potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus ja toiminnan vastuullisuus. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijalla tulee olla sellainen terveys, joka ei ole esteenä alan opiskelulle ja ammatissa toimimiselle. Sosiaali- ja terveysalan koulutukseen hakeutuvien on hyvä ottaa huomioon, että - opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää fyysistä kuntoa, henkistä tasapainoa ja kykyä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa - tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet sekä krooniset ihottumat ja allergiat voivat vaikeuttaa opiskelua tai myöhemmin työelämässä selviytymistä - ala ei sovellu päihteiden ongelmakäyttäjille - mahdollinen veriteitse tarttuva sairaus saattaa rajoittaa työhön sijoittumista (Opetushallitus 2008a). Opetusministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa (167/2002) määrää, että koulutuksen järjestäjä voi järjestää ammatilliseen koulutukseen hakeville pääsy- tai soveltuvuuskokeen. Yhteishakuoppaan (2008) mukaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon hakeville järjestetään soveltuvuuskoe. Näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen hakeudutaan henkilökohtaistamismääräyksen mukaisesti, jolloin hakeutumisvaiheessa arvioidaan alalle soveltuvuus. Oppisopimuskoulutuksessa olevien soveltuvuuden arvioi lähinnä oppisopimustyönantaja. Opiskelija hankkii oppisopimustyöpaikan itse ottamalla 21

20 yhteyttä työnantajaan ja päätöksen valinnasta tekee työnantaja ( ). Oppisopimussuhde on samalla työsopimussuhde ja sen mahdollisessa keskeyttämisessä noudatetaan työsopimuslakia. Opetusministerin ja peruspalveluministerin vuonna 2008 asettama SORA-työryhmä (Opetusministeriö 2009) valmistelee opiskeluoikeuden peruuttamista koskevia lakiesityksiä eri koulutusasteille. Opiskelijalta voitaisiin lakiesityksen mukaan vastaisuudessa peruuttaa opiskeluoikeus, jos hän olisi säädöksissä erikseen määriteltyjen syiden perusteella selvästi soveltumaton opiskelemaan alalle ja hän voisi opinnoissa tai ammatissa toimiessaan aiheuttaa vaaraa muille. Lakiesitys on lausuntokierroksella lokakuun 2009 loppuun. Nimikesuoja Lähihoitaja kuuluu ns. nimikesuojattuun terveydenhuollon ammattihenkilöryhmään. Lähihoitajatutkinnon suorittanut henkilö rekisteröidään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (A 564/1994) mukaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa (Valvira), joka valvoo ammatinharjoittamista. Tutkinnosta säädetään myös laissa sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista: kelpoisuusvaatimuksena lähihoitajan tehtäviin on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto (L 272/2005, 8 ). Lähihoitajakoulutuksen määrällinen laajuus Opetushallituksen Wera-web -raportointipalvelun tietojen mukaan ( ) vuonna 2009 on tarjolla yhteensä ammatillisen perustutkintokoulutuksen aloituspaikkaa. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon aloituspaikkojen määrä näistä on yhteensä eli 14,5 %. Aloituspaikoista nuorten ammatilliseen peruskoulutukseen on suunnattu ja aikuisten Vuonna 2007 sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatillisena peruskoulutuksena suoritti henkilöä. Näyttötutkintona lähihoitajan tutkinnon suoritti henkilöä, joista oppisopimuskoulutukseen oli osallistunut 830 tutkinnon suorittajaa. Tutkinnon suorittaneiden kokonaismäärä vuonna 2007 oli siis 22

21 5 977 henkilöä. Kymmenen vuoden tarkastelujaksolla vuosina lähihoitajan tutkinnon on suorittanut yhteensä henkilöä. Vuonna 2007 sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavassa ammatillisessa peruskoulutuksessa oli yhteensä opiskelijaa. Erityisopiskelijoiksi heistä oli määritelty 790 eli 3,5 %, kun erityisopetuksessa kaikista ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoista opiskeli 9,6 % (Kumpulainen 2008, 95). Sosiaali- ja terveysalalla erityisopiskelijoiden osuus on koulutusaloista pienin. Lähihoitajakoulutuksen erityisopiskelijoista miehiä oli 673 eli 85,2 %; koulutukseen hakeneista miesten osuus on vain noin 12 %. Taulukko 2. Lähihoitajatutkinnon suorittaneiden koulutusohjelmajakauma 2007 Koulutusohjelma Koulutusohjelman suorittaneiden osuus kaikista lähihoitajan tutkinnon suorittaneista 2007, % Ensihoito 6,3 Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus 19,2 Mielenterveys- ja päihdetyö 11,6 Sairaanhoito ja huolenpito 30,3 Suu- ja hammashoito 2,9 Vammaistyö 3,6 Vanhustyö 16,1 Asiakaspalvelu ja tietohallinta 2,0 Kuntoutus 7,1 Tuntematon 0,9 N (100 %) Koulutusohjelmavaihtoehdoista (ks. taulukko 2) sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmaa on suoritettu eniten. Vuonna 2007 lähihoitajan tutkinnon suorittaneista henkilöstä sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelman oli suorittanut 30,3 %. Seuraavaksi eniten oli suoritettu lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelmaa (19,2 %) ja vanhustyön koulutusohjelmaa (16,1 %). (Opetushallituksen WERA-web-raportointipalvelu ) 23

22 Asiakas muutokset. Poliittiset muutokset Ekonomiset muutokset Sosiaaliset muutokset Teknologiset muutokset Ekologiset muutokset Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtava koulutus alkoi vuonna Valtakunnallinen opetussuunnitelman peruste annettiin vuonna 1995 ja tutkintonimikkeeksi vahvistettiin sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja tutkinto laajeni 120 opintoviikon laajuiseksi. Tutkinnon on voinut suorittaa näyttötutkintona vuodesta Merkittävä osa ammattitaidosta opitaan työelämässä. Lähihoitajan ammatillisiin opintoihin sisältyy työssäoppimista yhteensä vähintään 29 opintoviikkoa. Työssäoppimista on jokaisessa ammatillisessa opintokokonaisuudessa/tutkinnon osassa. Ammattitaitoa on arvioitu työpaikoilla yhteistyössä työpaikkaohjaajien kanssa vuodesta 2006 ammattiosaamisen näytöillä. Lähihoitajien ammattiosaamisen näytöt toteutuvat lähes poikkeuksetta työelämässä. Uudet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet tulevat voimaan elokuusta Lähihoitaja on nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö. Vuonna 2007 lähihoitajaksi valmistui noin henkilöä. Heistä lähes joka kolmas oli suorittanut sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelman. Opintojen jatkaminen on hieman harvinaisempaa kuin muilta ammatillisen koulutuksen aloilta valmistuneilla. 24

23 5. LÄHIHOITAJAT TYÖELÄMÄSSÄ Lähihoitajien määrä työelämässä Työllisten määrä sosiaali- ja terveysalan työssä oli vuonna 2004 kaikkiaan Näistä lähihoitajien ja vastaavia aiempia tutkintoja suorittaneiden osuus oli eli 19,6 %. Lähihoitajan tehtävissä työllisten mediaani-ikä oli 43 vuotta, kun se kaikki ammattiryhmät huomioon ottaen vaihteli välillä vuotta kaikkien mediaani-iän ollessa 42 vuotta. (Hanhijoki ym. 2009, ). Lähihoitajista 67 % työskenteli sosiaali- ja terveydenhuollossa, 5 % julkishallinnon ja koulutuksen palveluksessa ja 14 % muilla toimialoilla, sisältäen apteekit (Pentikäinen 2009, 32). Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneet ovat työllistyneet hyvin. Tutkinnon vuosina ammatillisena peruskoulutuksena suorittaneista nuorista ja aikuisista (n=26 352) työllisiä vuoden 2006 lopussa oli 80,0 %. Työttömänä oli tutkinnon suorittaneista 7,4 %, mikä on kaikkiin koulutusaloihin verrattuna pienin työttömien määrä suhteessa tutkinnon suorittaneisiin. Muussa toiminnassa (varusmies- tai siviilipalveluksessa, kotitaloustyötä tekeviä, eläkkeellä tai työttömyyseläkkeellä) olevia oli 5,5 %. Opintoja oli jatkanut 7 %. (Opetushallituksen WERA-web-raportointipalvelu ). Työttömien määrässä on jonkin verran alueellista kohtaanto-ongelmaa: työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat sijoittuvat eri alueille (Pentikäinen 2009, 13). Alueellisesti tarkasteltuna suurin työllisten määrä, 86,9 % ja vastaavasti pienin työttömien määrä, 2,5 % oli Uudenmaan maakunnassa, toiseksi suurin työllisten määrä, 86,4 % Varsinais- Suomessa. Alhaisin työllisten määrä, 71,2 % oli Lapin maakunnassa, seuraavaksi alhaisin Keski-Suomessa 71,7 % ja Satakunnassa 72,3 %. Satakunnassa työttömien määrä tutkinnon suorittaneista oli 12,3 %. (ks. taulukko 3; liite 1.) (Opetushallituksen WERA-web-raportointipalvelu ). 25

24 %-osuus Taulukko 3. Vuosina lähihoitajatutkinnon suorittaneiden pääasiallinen toiminta maakunnittain. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala maakunta Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Itä-Uusimaa Yhteensä Muu Opiskelijat Työttömät Työlliset Lähihoitajien ammattinimikkeet työelämässä Työelämässä lähihoitajat toimivat hyvin monenlaisilla ammattinimikkeillä, vaikka koulutusammatin nimike on ollut olemassa jo vuodesta Tilastokeskuksen Kuntasektorin palkat -tilastosta ( ), jossa kuvataan lokakuun 2008 palkkojen lisäksi kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa olevien lukumääriä ammateittain, on poimittavissa luettelo käytössä olevista työammattinimikkeistä, jotka yhteensä koskevat työntekijää. Tilastosta löytyy 35 erilaista työammattinimikettä (taulukko 4; liite 2), joissa toimitaan lähihoitajan tutkinnon kelpoisuudella. Lähihoitajaa työammattinimikkeenä näistä kuntasektorin työntekijöistä käyttää 23,2 %, lastenhoitajaa 20,6 %, perushoitajaa 20,2 %, hoitajaa 13,1 % ja kodinhoitajaa 7,6 %. Lähihoitaja on siis tavallisin työammattinimike, vaikka se on käytössä alle neljänneksellä kuntasektorin työntekijöistä. Vertailun vuoksi todettakoon, että Valviran rekisterissä (Natunen, sähköpostitiedonanto ) oli vuoden 2008 lopussa lähihoitajan tutkinnon suorittanutta, perushoitajan tutkinnon suorittanutta ja apuhoitajan tutkinnon suorittanutta henkilöä. 26

25 tehtävänimike Taulukko 4. Lähihoitajien ammattinimikkeet kuntasektorilla lokakuussa Vastaava ryhmäperhepäivähoitaja Vastaava perushoitaja Vastaava lastenhoitaja Vastaava hammashoitaja Vammaishoitaja Valvoja-hoitaja Ryhmäpäivähoitaja Ryhmäavustaja/lastenhoitaja Päivähoitaja - ryhmäperhepäivähoitaja Päivähoitaja Perushoitaja-yöhoitaja Perushoitaja Perhekodinhoitaja Mielenterveyshoitaja Lähihoitaja-perushoitaja Lähihoitaja-kodinhoitaja Lähihoitaja Lastenhoitaja-päivähoitaja Lastenhoitaja Kuntohoitaja Koululaisten iltapäivähoitaja Kotihoitaja Kodinhoitaja-lähihoitaja Kodinhoitaja Kiertävä lastenhoitaja Kehitysvammaisten hoitaja Kehitysvammaisten asuntolan hoitaja Kehitysvammahoitaja Jalkojen hoitaja Hoitaja-hoitoapulainen Hoitaja Hammashoitaja Erityispäivähoitaja Erityislasten ryhmäavustaja Apuhoitaja % %-osuus Sairaanhoitopiirien voimavarat tilaston mukaan (Kuntaliiton tilasto ) sairaanhoitopiirien henkilöstössä oli eriasteisesti koulutettuja sairaanhoitajia yhteensä ja muuta hoitohenkilöstöä, jolla tarkoitetaan toisen asteen koulutuksen suorittaneita hoitajia, Toisen asteen koulutuksen suorittaneiden osuus koko hoitohenkilöstöstä oli sairaanhoitopiireissä yhteensä 11,7 %. Tilaston rekisteriseloste ei tunne lainkaan lähihoitaja-nimikettä; ohjeen mukaan muut hoitohenkilöt -ryhmään tilastoidaan perushoitaja, lastenhoitaja, mielisairaanhoitaja, mielenterveyshoitaja, kuntohoitaja, hammashoitaja, jalkojen hoitaja, lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja ja muut koulutason tutkinnon suorittaneet hoitohenkilöt, jotka työskentelevät ao. erikoisalalla. Lähihoitaja ammattinimikkeenä on kuitenkin otettu käyttöön joissakin sairaanhoitopiireissä; näin on menetellyt mm. Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiiri syksyllä 2007 (Kärkkäinen 2007, 13). Sairaanhoitopiirien tilastojen avulla on osin hankalaa tulkita lähihoitajien sijoittumista erikoissairaanhoitoon, koska sairaanhoitopiirien toiminta on muuttunut. 27

26 Esim. Itä-Savon ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiireihin on vuonna 2007 liitetty alueen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja, minkä muutoksen myötä henkilöstömäärät tilastoissa ovat muuttuneet. Toisen asteen ammatilliset tutkinnot ja täydennyskoulutus Toisen asteen ammatillisia tutkintoja ovat ammatillisten perustutkintojen lisäksi ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteiden (2001) mukaan ammatillisen peruskoulutuksen tulee antaa opiskelijalle laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin ja erikoistuneemman osaamisen ja työelämän edellyttämän ammattitaidon yhdellä tutkinnon osa-alueella siten, että hän voi tutkinnon suoritettuaan sijoittua työelämään, suoriutua alansa vaihtelevista tehtävistä myös muuttuvissa oloissa sekä kehittää ammattitaitoaan läpi elämän. Yhteistyöllä elinkeinoelämän ja työpaikkojen kanssa tulee varmistaa, että koulutus vastaa työelämän ammattitaitovaatimuksia. Koulutuksen tulee edistää työllistymistä ja mahdollisuuksia ryhtyä itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Ammattitutkinnon suorittaneilla on alan ammattityöntekijältä edellytetty ammattitaito. Ammattitutkintojen perusteissa ammattitaitovaatimukset on määritelty tasollisesti siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin kolmen vuoden työkokemus, pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. ammattitutkinnosta. (Opetushallitus 2007) Sosiaali- ja terveysalan ammattitutkintoja ovat jalkojenhoidon ammattitutkinto, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinto, koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto, perhepäivähoitajan ammattitutkinto ja päihdetyön ammattitutkinto tulivat voimaan kehitysvamma-alan ammattitutkinnon ja obduktiopreparaattorin ammattitutkinnon perusteet. ( Erikoisammattitutkinnon suorittaneet hallitsevat alan vaativimmat työtehtävät. Erikoisammattitutkintojen perusteissa ammattitaitovaatimukset on määritelty tasollisesti siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin viiden vuoden työkokemus, pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. erikoisammattitutkinnosta. (Opetushallitus 28

27 2007) Sosiaali- ja terveysalan erikoisammattitutkintoja ovat kipsimestarin erikoisammattitutkinto, koulunkäyntiavustajan erikoisammattitutkinto, psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinto, puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinto ja vanhustyön erikoisammattitutkinto. Valmisteilla on kehitysvamma-alan erikoisammattitutkinnon perusteet. ( Tutkintojen suorittamisen lisäksi alalla työssä olevat ovat työnantajan täydennyskoulutusvelvoitteen piirissä. Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus (2004) Valtioneuvoston 2002 terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamista koskevassa periaatepäätöksessä määriteltiin toimenpiteet henkilöstön osaamisen turvaamiseksi. Vuoden 2004 alusta voimaan tulleet lait kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muuttamisesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta täsmensivät terveydenhuollon työnantajan ja työntekijän täydennyskoulutukseen liittyviä velvollisuuksia. Terveydenhuollon täydennyskoulutussuosituksessa (2004, 3) täydennyskoulutuksen tavoitteeksi määriteltiin terveydenhuollon henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen, kehittäminen ja syventäminen työntekijän koulutustarpeisiin sekä organisaation perustehtävään ja toiminnan kehittämiseen perustuen. Suositus koskee terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja muita terveydenhuollon toimintayksiköissä toimivia työntekijöitä. Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaisesti, mutta täydennyskoulutuksen kustannusvastuu on työnantajalla. Periaatepäätöksen mukaan terveydenhuoltohenkilöstölle tulee järjestää täydennyskoulutusta peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvan muuttumisesta riippuen keskimäärin 3-10 päivää vuodessa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää täydennyskoulutuksen toteutumiseen perusterveydenhuollossa, koska perusterveydenhuollon täydennyskoulutusten toteutumista vaikeuttavat yksiköiden pienuus ja resurssien niukkuus (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 3, 35). Tulevaisuudessa palvelurakenneuudistuksen myötä ongelma ratkennee. Kehittämis- ja koulutustyö tapahtuu organisaation toiminnalleen asettamien tavoitteiden mukaisesti. Ensisijaisiksi tavoitteiksi suositus ohjaa 29

28 nostamaan hyvän hoidon ja palvelun varmistamisen, väestön terveyden edistämisen, sairauksien ehkäisyn ja hoidon sekä terveyspalvelujen tuottamisen ja turvaamisen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 25,32.) Sosiaalihuollon täydennyskoulutussuositus (2005) Sosiaalihuollon täydennyskoulutusvelvoitteen voimaantulo 2006 antaa kunnalliselle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle nyt yhtäläiset mahdollisuudet kehittää osaamistaan täydennyskoulutuksen avulla. Valtioneuvoston 2003 antamassa periaatepäätöksessä sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi painotettiin henkilöstön osaamisen vahvistamista ja ylläpitämistä yhtenä keskeisimmistä sosiaalialan kehittämisen osa-alueista. Sosiaalihuoltolain muutos tuli voimaan 2005 samanaikaisesti sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) kanssa. Sosiaalihuollon täydennyskoulutusvelvoitteessa edellytetään, että kunnat huolehtivat henkilöstönsä riittävästä osallistumisesta sille vuosittain järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutuksen tulee olla suunnitelmallista ja kytkeytyä kiinteästi sosiaalija terveystoimen toimintakäytäntöjen ja palvelujärjestelmien kehittämiseen sekä paikallisiin, alueellisiin ja valtakunnallisiin strategisiin kehittämistavoitteisiin. Täydennyskoulutuksen tavoitteena tulee olla ylläpitää, ajantasaistaa ja lisätä työntekijän ja työyhteisön osaamista välittömässä ja välillisessä työssä asiakkaiden kanssa. Täydennyskoulutusvelvoite koskee ensisijaisesti kuntien sosiaalihuollon henkilöstöä, mutta välillisesti velvoite voi vaikuttaa myös yksityisten palvelujen toimintaan. Kuntien ostaessa sosiaalihuollon palveluja kolmannen sektorin tuottajilta ja yrityksiltä ne asettavat ostopalveluille laatuvaatimuksia, joihin sisältyy myös henkilöstön osaamista ja koulutustasoa koskevia odotuksia. Sosiaali- ja terveysministeriö muistuttaa, että täydennyskoulutusta järjestettäessä on otettava huomioon, että lasten päivähoito on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu, vaikka päivähoidon hallinnosta vastaisi kunnassa muu kuin sosiaalihuollosta vastaava toimielin. Näin ollen päivähoidon henkilöstö on täydennyskoulutusvelvoitteen piirissä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 3, 16, 18) 30

29 Lähihoitajan nykyosaamisen arviointia Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon erityisenä vahvuutena nähdään sen laajaalaisuus ja siihen läheisesti kytkeytyen ne vuorovaikutustaidot ja työn kehittämisen taidot, jotka tutkinto antaa. Tutkinnon keskeisiä heikkouksia voidaan ainakin osaksi luonnehtia saman vahvuuden kääntöpuolena: osaaminen omalla, eriytyneellä ammatillisella tehtäväalueella ei välttämättä riitä vastavalmistuneilla lähihoitajilla, mikä vaikuttaa perehdyttämistyön sisältöön. Keskeisiä tekijöitä perehdyttämistyössä ovat oppimaan oppimisen ja tiedonhankinnan taitojen ohella asenteet ja halu kehittyä työssä. Lähihoitajien kokemus koulutuksensa tuottamista valmiuksista on yleisesti ottaen myönteinen. (Vuorensyrjä 2006, 105, 114) Vuorensyrjä (2006, ) pyysi selvitykseensä liittyvässä lähihoitajakyselyssä (706 vastaajaa) lähihoitajia arvioimaan tutkintoaan työelämävalmiuksien näkökulmasta. Vastaajia pyydettiin kertomaan, minkä aihealueen opetusta tai työssäoppimista koulutuksessa oli liian vähän tai liian paljon ja millä osaamisalueilla vastaajat arvioivat tarvitsevansa lisä- tai täydennyskoulutusta. Liian vähän - kysymykseen eniten mainintoja saaneita osaamisalueita olivat 1. käytännön harjoittelu, käytännön taidot, käytännön työ, 2. terveydenhoito, terveydenhoidon/sairaanhoidon toimenpiteet, haavahoito, kliininen hoitotyö, sairaalatyö, 3. lääkeaineoppi, 4. lääkehoito, lääkehuolto, lääkkeenjako, 5. anatomia, 6. tautioppi, sairaudet, 7. ensihoito, ensiapu, elvytys, 8. mielenterveys, mielenterveysongelmat, mielenterveyspotilaiden kohtaaminen, 9. fysiologia, 10. hoitoteknologia. Lisä- ja täydennyskoulutustarvetta oli em. osaamisalueiden ohella vanhustyössä, lasten erityistarpeissa, tietotekniikassa ja päihdetyössä. Kyselyyn vastanneiden arvion mukaan koulutuksessa on liian paljon sosiaalipuolen aineita, kirjatietoa, kotitaloutta (erityisesti aikuisopiskelijoiden kokemus), äidinkieltä, kieliä, vanhustyön aineita, lastenhoidon aineita, matematiikkaa, oppimaan oppimista ja lopputyötä. Vuorensyrjä (2006, ) toteaa, että vaikka kysymys kohdistui osaamisen sisältöihin, suuri osa maininnoista kohdistui opetuksen toteuttamiseen. 31

30 Lähihoitajien sijoittumisessa koulutusohjelmaansa vastaavalle ammatilliselle tehtäväalueelle on merkittäviä koulutusohjelmakohtaisia eroja. Erityisen huomion tässä ansaitsevat vanhustyön koulutusohjelma, josta valmistuneet lähihoitajat sijoittuvat omalle ammatilliselle tehtäväalueelleen kaikkein parhaiten, ja mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelma, josta valmistuneet lähihoitajat sijoittuvat omalle ammatilliselle tehtäväalueelleen kaikkein heikoiten. Vanhustyön ammatillinen tehtäväalue vetää puoleensa myös muita kuin vanhustyön koulutusohjelman suorittaneita lähihoitajia; lähihoitajakyselyn aineistossa niistä vanhustyön ammatilliselle tehtäväalueelle sijoittuneista, jotka eivät olleet suorittaneet vanhustyön koulutusohjelmaa, noin 38 % oli suorittanut sairaanhoidon ja huolenpidon, 25 % lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen, 20 % mielenterveysja päihdetyön ja 6 % ensihoidon koulutusohjelman. Lähihoitajat ovat mielenterveysja päihdetyön ammatillisella tehtäväalueella toimivia lukuun ottamatta tyytyväisiä niihin tutkintonsa osa-alueisiin, jotka valmistivat heitä juuri heidän nykyiselle tehtäväalueelleen. (Vuorensyrjä 2006, , 110) Savon Yrittäjät teki yhdessä toimialajärjestöjen kanssa tutkimuksen ammatillisen koulutuksen työelämävastaavuudesta loppuvuodesta Tutkimuksen taustalla on Suomen Yrittäjien pk-barometri, joka useampana vuonna on osoittanut, että yrittäjät ovat yhä tyytymättömämpiä koulutusputkesta saapuvan työntekijän ammattitaitoon. Yrittäjiltä kysyttiin, miten mm. lähihoitajakoulutus vastaa yritysten tarpeita. 69 %:ssa yrityksistä oli alle 10, kaikissa keskimäärin 8,8 työntekijää. Suurimmat puutteet yrityksiin rekrytoitujen lähihoitajien osaamisessa olivat laatuosaamisessa, sosiaalihuollon lakien tuntemuksessa, lasten päivähoitopalveluihin liittyvässä tietoudessa sekä yrityksen yleishallinnollisissa, talous- ja henkilöstöasioissa. ( /Lahihoitajat.pdf, ) Vammaistyön laatuohjelma projektissa (2007, 39) selvitettiin henkilöstön näkemyksiä vammaistyössä tarvittavasta osaamisesta. Tulosten perusteella vammaistyön koulutusohjelman ammattiosaamisen näytön arvioinnin kohteet kuvaavat hyvin alalla tarvittavaa keskeistä ammatillista osaamista. Vammaistyön henkilöstö arvotti arjen perustehtävässä tarvittavaa osaamista tärkeimmäksi osaamisalueeksi. Pohdittavaksi nousi, miksi toimintakyvyn arviointimittareita, 32

31 asiakastietojärjestelmien käyttöä, puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatio menetelmiä ja erilaisia terapiamuotoja eivät vastaajat kokeneet kovin tärkeiksi osaamisalueiksi vammaistyössä. Raportista ilmeni, että vammaisten asiakkaiden toimintakyvyn systemaattinen arviointi ja arviointiin kehitetyt mittarit ovat vielä uusi asia vammaistyön työpaikoilla. Puhetta tukevan ja korvaavan kommunikaation menetelmiä, samoin kuin erilaisia terapioita sekä autistien ja aistien kuntoutusmenetelmiä koskevaa osaamista pidetään vielä vammaistyössä tarvittavana erikois- ja lisä- ja täydennyskoulutuksella hankittuna -osaamisena. Vuorensyrjän (2006, 112) selvitykseen liittyneissä asiantuntijahaastatteluissa asiantuntijoille osoittautui vaikeaksi arvioida lähihoitajatutkinnon suorittaneiden asemaa akuutissa sairaanhoidossa ja erikoissairaanhoidossa. Arviot vaihtelivat ja olivat osin ristiriitaisia. Erikoissairaanhoidossa erilaiset toimintaympäristöt ja monisairaat potilaat asettavat työssä selviytymiselle lisävaatimuksia, koska työ edellyttää laaja-alaisesti eri sairauksien tietämistä, kädentaitojen hallintaa sekä kykyä sopeutua jatkuvaan muutokseen. Kärkkäinen ym. (2007, 11) listasivat aikaisempien tutkimusten perusteella seuraavat kahdeksan tehtävää, joista lähihoitajan tehtäväkenttä koostuu terveydenhuollossa: - Välittömät perushoidolliset tehtävät - Potilastutkimuksien tilaaminen - Potilaiden valvonta ja tarkkailu - Hoitotoimenpiteiden tekeminen ja niissä avustaminen - Lääkehoidon toteutus - Hoitamiseen liittyvien asioiden kirjaaminen potilasasiakirjoihin - Ohjaus- ja koulutustehtävät potilaan, omaisten, toisten ammattiryhmien ja opiskelijoiden kanssa - Potilaan kotiutus Kärkkäisen ym. (2007, 30, 32) kyselyn tulosten mukaan lähihoitajat (n=163) kokivat koulutuksen antaneen keskimäärin hyvän osaamisen hoitotyöhön ja johtopäätöksissä todettiin, että lähihoitajilla on keskimäärin hyvät valmiudet toimia erikoissairaanhoidon tehtävissä. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että erilaisia hoitotyön taitoja osataan epätasaisesti ja tutkinnon eri suuntautumisvaihtoehtojen väliset erot 33

32 ovat suuret. Kokonaisuutena työssäkäyvät lähihoitajat arvioivat koulutuksen aikana saavutetun osaamisen heikommaksi lähes kaikilla hoitotyön osa-alueilla kuin mitä opiskelijat arvioivat. Kyselyn mukaan lähihoitajat osaavat parhaiten eritystoimintoihin, ravintoon ja ruokailuun sekä lämmönsäätelyyn liittyvät toiminnot. Eniten puutteita oli elvytykseen, verenkiertoon ja hengitystoimintojen hallintaan liittyvissä osaamisalueissa ja toiminnoissa. Kädentaidoista verenpaineen mittaus osattiin parhaiten. Taidot sitoa haavoja, antaa happihoitoa, suorittaa letkuruokintaa ja käyttää imua tai hengityskonetta koettiin vastaajien keskuudessa heikoiksi. Hyvä esimerkki lähihoitajan tehtävien, toimivaltuuksien ja vastuiden määrittelemisestä ja tehtävien edellyttämän osaamisen kehittämisestä erikoissairaanhoidossa on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vuosina kehitetyt ammattiuramallit toisen asteen ammatillisen koulutuksen saaneelle hoitohenkilökunnalle. Ammattiuramallien osaamisalueet ovat 1. Auttaminen, 2. Opettaminen ja ohjaaminen, 3. Tarkkailutehtävä, 4. Nopeasti muuttuvien tilanteiden hallinta, 5. Hoitotoimenpiteiden ja hoito-ohjelmien osaaminen ja toteuttaminen, 6. Oman ammattitaidon ja työyksikön kehittäminen ja 7. Organisatoriset ja työrooliin liittyvät taidot. Ammatillisen osaamisen kehittymistä kuvataan viiden vaiheen avulla: perehtyvä, suoriutuva, pätevä, osaaja ja erikoisosaaja. Jokaiselta HUS:ssa työskentelevältä perus- ja mielenterveyshoitajalta odotetaan pätevän vaiheen osaamista riittävän pitkän, noin kolmen vuoden samassa työyksikössä työskentelyn jälkeen. Pätevä toiminta on suunniteltua, perusteltua ja itsenäistä työyksikön työn- ja vastuunjaon mukaisesti. Pätevä toimii perehdyttäjänä ja lähihoitajaopiskelijoiden vastuuohjaajana. Osaamisen arviointi on systemaattinen, jatkuva prosessi. (Kärkkäinen ym. 2008) Lähihoitaja lääkehoidon toteuttajana Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2006 julkaiseman oppaan Turvallinen lääkehoito tarkoituksena oli yhtenäistää lääkehoidon toteuttamisen periaatteet, selkeyttää lääkehoidon toteuttamiseen liittyvä vastuunjako ja määrittää vähimmäisvaatimukset, joiden tulee toteutua kaikissa lääkehoitoa toteutettavissa yksiköissä. Oppaassa todetaan, että lääkehoidon koulutuksen saaneet laillistetut 34

33 terveydenhuollon ammattihenkilöt kantavat kokonaisvastuun lääkehoidon toteuttamisesta, ja jokainen lääkehoitoa toteuttava tai siihen osallistuva kantaa vastuun omasta toiminnastaan. Lääkehoitoa ja verensiirtoja koskevat yleiset ohjeet ja periaatteet ovat samat kaikille terveyden- ja sosiaalihuollon julkisille ja yksityisille toimintayksiköille sekä lääkehoitoa toteutettaville muille alueille. Lähihoitajan lääkehoidon toteuttamista sosiaali- ja terveysministeriö (2006a, 49) rajaa oppaassa seuraavasti: Lääkehoidon koulutusta saaneet nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat jakaa lääkkeitä potilaskohtaisiksi annoksiksi ja antaa lääkkeitä luonnollista tietä. Lisäksi he voivat antaa injektion lihakseen ja ihon alle, kun työntekijän osaaminen on varmistettu, hänet on perehdytetty tehtävään ja hänelle on myönnetty kirjallinen lupa tehtävän suorittamiseen. Lääkehoidon koulutusta saaneet nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat vaihtaa lääkkeettömän, perusliuosta sisältävän nestepussin ja hätätilanteessa aloittaa nestehoidon, mikäli laillistettua, lääkehoidon koulutuksen saanutta terveydenhuollon ammattihenkilöä ei ole saatavilla. Lääkehoidon koulutusta saanut nimikesuojattu ammattihenkilö voi antaa myös sydänpysähdyksen yhteydessä käytettävää adrenaliinia, suonensisäisesti plasman korvausnestettä ja glukoosiliuosta, mikäli laillistettua terveydenhuollon ammattihenkilöä ei ole saatavilla. Lisäksi lääkehoidon koulutusta saaneet nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat osallistua luonnollista tietä annettavan PKV-lääkehoidon toteuttamiseen. Näissäkin tapauksissa edellytetään osaamisen säännöllistä varmistamista, riittävää lisäkoulutusta sekä toimintayksikössä myönnettyä kirjallista lupaa. Toimipaikkakohtainen vastuualue, lupamenettely ja osaamisen varmistaminen kuvataan kyseisen toimipaikan lääkehoitosuunnitelmassa. Lähihoitaja suun terveydenhoidon toteuttajana Suomen Hammaslääkäriliitto, Suun terveydenhoidon Ammattiliitto ja Tehy ovat laatineet muistion Toimiva työnjako suun terveydenhuollon työpaikoilla (2008). Muistion mukaan suun terveydenhoitohenkilöstön työpanosta kohdennetaan varhaisvaiheen ehkäisytyöhön erityisesti alle kouluikäisiin lapsiin ja laitoshoidossa olevaan väestöön. Näin toimimalla on mahdollista vähentää tulevien vuosien 35

34 hoidontarvetta ja kustannuksia. Suun terveydenhoitohenkilöstö voi itsenäisesti tehdä hoidon tarpeen arviointeja ja terveystarkastuksia. Hoidon tarpeen arvioinnin ja terveystarkastuksen tueksi on laadittu selkeä ohje ja riittävä konsultaatiomahdollisuus, jolla turvataan hoitoprosessin hyvä laatu ja jonka mukaan potilas ohjataan hammaslääkärin vastaanotolle. Potilas, jolla suuhygienisti tai hammashoitaja havaitsee sairauden merkkejä, ohjataan hammaslääkärille, joka tutkii potilaan ja laatii hoitosuunnitelman. Lähihoitaja varhaiskasvatuksen toteuttajana Päivähoidon ammattiryhmien välinen työnjako on vuosien saatossa vaihdellut selkeästi eriytyneistä työtehtävistä ja vastuualueista kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Tämä on rikastuttanut varhaiskasvatustyötä ja mahdollistanut työntekijöiden erilaisen osaamisen hyödyntämisen työyhteisöissä. Toisaalta toimenkuvien ja tehtäväalueiden hämärtyminen on saattanut johtaa myös siihen, että eri ammattiryhmien osaamisen ydin on joutunut kadoksiin. Varhaiskasvatuksen neuvottelukunta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007b, 30-35) jäsentää varhaiskasvatustyössä tarvittavaa ammatillista osaamista neljälle tasolle. Ensimmäisellä tasolla oleva kaikille ammattiryhmille yhteinen osaaminen kattaa varhaiskasvatustyön eettiset periaatteet, toimintaympäristön ja perustehtävien tulkintaan liittyvän osaamisen, yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen liittyvän osaamisen sekä valmiudet jatkuvaan osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Kaikilta ammattiryhmiltä edellytetään myös varhaiskasvatuksen substanssin hallintaa. Tämä osaamisen alue on kuitenkin eri ammattiryhmillä eritasoista ja eri tavoin painottunutta. Ammattiryhmillä on myös omat erityiset osaamisalueensa. Lähihoitajien erityisosaamisalueeseen kuuluvat terveyden edistämiseen, kuntoutukseen sekä sairauksiin ja lääkehoitoon liittyvä osaaminen. Lisäksi osaamisessa voidaan nähdä tilannesidonnaisia osaamisen alueita. Toisaalta Vuorensyrjä (2006, 288) nostaa esille sosiaalihuollossa liian vähälle huomiolle jääneen kysymyksen lasten päivähoito- ja kasvatustyön ammatillisista vaatimuksista. Hänen mukaansa käsitys lastenhoidosta on paljolti pedagogisoitunut, jolloin on korostettu enemmän opettamista kuin kasvun tukemista sosiaalisena tapahtumana. Kuitenkin lasten päivähoito ja lastenhoito ovat erityisesti kasvamaan 36

35 saattamista, lapsen kasvun sosiaalista tukea ja sen lisäksi myös perheiden arjen sujuvuuden sosiaalista palvelua, jossa tarvitaan sosiaalialan osaamista. (Vuorensyrjä 2006, 288) Lähihoitajan työnkuvan muutosta ilmentää myös se, että perinteisten ammattiryhmien ja työtehtävien rinnalle on alkanut kehittyä uudenlaisia ammattinimikkeitä ja tehtäväkokonaisuuksia. Tästä esimerkkinä ovat perhetyöntekijät, joita toimii erilaisissa tehtävissä ja erilaisin koulutustaustoin lastensuojelussa, kotihoidon perhetyössä ja myös päivähoidossa. Perhetyön kenttä on tällä hetkellä monella tapaa jäsentymätön ja sen asema palvelujärjestelmässä on selkiintymätön. Asiakas muutokset Asiakaskunnasta riippuen lähihoitajilta odotetaan joko laaja-alaista tai erityisosaamista Poliittiset muutokset Ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon jatko- ja täydennyskoulutuksena Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus Sosiaalihuollon täydennyskoulutussuositus Turvallinen lääkehoito-opas Ekonomiset muutokset Lähihoitajien osuus työvoimasta sosiaali- ja terveysalalla vuonna (19,6 %) Työssä olevien lähihoitajien mediaani-ikä 43 vuotta Lähihoitajista työttömänä 7,4 % vuonna 2006 Lähihoitajat toimivat kuntasektorilla 35 erilaisella työammattinimikkeellä Sosiaaliset muutokset Lähihoitajille tyypillisissä työympäristöissä ammattiryhmien välinen työnjako on muuttunut viime vuosina Teknologiset muutokset Ekologiset muutokset 37

36 6. LÄHIHOITAJAN TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Sosiaalialan osaamis-, työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointihankkeessa (Vuorensyrjä ym. 2006, 126) kuvattiin toimintaympäristön muutoksia sekä yleisesti että perushoivan toimintakentän kannalta. Tärkeimmät muutokset vuoteen 2015 ulottuvalla ennakointijaksolla perushoidon ja -hoivan toimintakentän kannalta olivat väestönkehitykseen kytkeytyvät tekijät: eläkepoistuman kiihtyminen sekä väestön ikääntymisestä aiheutuva hoito- ja hoivapalvelujen kysynnän kasvu. Myös työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin, tietoteknologian kehittymisen, asiakkaiden ja työvoiman maahanmuuton ja monikulttuurisuuden, alalle hakeutumisen motivaatiotekijöiden, yksityisen sektorin kasvun sekä aluekehityksen muutokset nähtiin tulevaisuudessa ratkaisevan tärkeinä kehitystekijöinä. Seuraavassa tarkastellaan yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia APESTE-kehikossa asiakkaissa tapahtuvien ja poliittisten muutosten näkökulmasta. Asiakkaissa tapahtuvissa muutoksissa tarkastellaan väestön määrän kasvua alueellisuus huomioiden, väestön ikärakenteen muutosta sekä väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Poliittiset muutokset sisältävät Terveydenhuoltolakiuudistuksen, Paras-hankkeen ja uusimmat palvelutarjonnan kehittämiseen liittyvät kansalliset suositukset. Lopuksi nostetaan APESTE-kehikkoon keskeiset lähihoitajakoulutukseen liittyvät muutokset. 38

37 6.1 Asiakkaiden muuttuminen Väestörakenteen muutos Väestöennusteen mukaan Suomen väkiluvun kasvu jatkuu melko voimakkaana vuoteen 2030 asti, mikäli kehitys jatkuu nykyisen kaltaisena. Vuonna 2030 maassamme asuisi ennusteen mukaan 5,68 miljoonaa henkeä. Ennuste perustuu havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä eikä sitä laadittaessa oteta huomioon taloudellisten, sosiaalisten eikä muiden yhteiskunta- tai aluepoliittisten päätösten mahdollista vaikutusta tulevaan väestönkehitykseen. Vuonna 2030 vuotuinen kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän, mutta nettomaahanmuuton oletetaan pitävän väestönkasvua yllä vielä sen jälkeen. Vuotuiseksi nettomaahanmuutoksi on oletettu henkeä. (Tilastokeskus 2007) Mikäli maan sisäinen muuttoliike jatkuu samanlaisena kuin vuosituhannen alussa, tulee Kainuun väkiluku pienenemään vuoteen 2020 mennessä 8 prosenttia nykyisestä. Seuraavaksi eniten eli viidellä prosentilla väestö vähenee ennusteen mukaan Etelä-Savon maakunnassa sekä Lapin ja Pohjois-Karjalan maakunnissa kummassakin kolmella prosentilla. Suhteellisesti eniten väkiluvun ennustetaan kasvavan Ahvenanmaan, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa. Niiden väkiluku olisi vuonna 2020 noin 10 prosenttia nykyistä suurempi. Espoon väkiluku kasvaa ennusteen mukaan vuoteen 2020 mennessä hengellä eli eniten Suomen kunnista. Seuraavaksi eniten väkiluku kasvaisi Vantaalla ( hengellä), Helsingissä ( hengellä), Tampereella ( hengellä) ja Oulussa ( hengellä). (Tilastokeskus 2007) Vuosi 2010 merkitsee Suomessa ennen kokematonta väestöllistä taitekohtaa, sillä työikäinen väestö alkaa vähentyä. Tilastokeskus arvioi yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä nousevan nykyisestä 16 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja pysyvän lähes samana seuraavat kymmenen vuotta. Alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä pienenee puolestaan nykyisestä 17 prosentista 15,5 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Työikäisten osuus väestöstä pienenee nykyisestä 66,5 prosentista 57,5 prosenttiin. Näin ollen väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja vanhusten määrä 39

38 sataa työikäistä kohden nousee nykyisestä 50:stä 74,6:ään vuoteen (kuvio 1) 2034 mennessä. (Tilastokeskus 2007) Toisaalta tulee huomioida, että eläkkeelle siirtyneissä on kyse suuresta, aktiivisesta ihmisjoukosta. Monet tekevät ansiotyötä eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Lisäksi eläkeläiset rakentavat, hoitavat lapsenlapsia, kuluttavat ja tuovat yhteiskuntaan hyvinvointia omalla aktiviteetillaan. (Työvoima 2015, 18) Kuvio 1. Väestöllinen huoltosuhde (Lähde: Tilastokeskus) Yli 85-vuotiaiden osuuden väestöstä ennustetaan nousevan vuoden ,8 prosentista vuoteen 2040 mennessä 6,1 prosenttiin. Siten heidän määränsä nousee nykyisestä :sta :een. (Tilastokeskus 2007) Kuvio 2. Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2020 (Lähde: Tilastokeskus) 40

39 Keskimääräinen eliniänodote vuonna 2010 on miehillä 75,6 ja naisilla 82 vuotta. Eliniän ennuste vuodelle 2017 nostaa eliniänodotetta molemmilla sukupuolilla noin vuodella. (Työvoima 2025). WHO:n (2000) mukaan suomalaisten terveen eliniän odote on 70,5 vuotta (naiset 73,3 ja miehet 67,2). Terve elinikä lasketaan vähentämällä koko elinajasta sairaana eletty aika. Väestön terveys ja hyvinvointi Suomalaisten hyvinvointi on keskimääräisesti kehittynyt positiivisesti, mutta väestönryhmittäiset erot ovat vuosi vuodelta kasvaneet (Moisio ym, 2008, 12). Myönteinen kehitys on seurausta toiminnanvajavuuksia aiheuttavien sairauksien vähenemisestä ja hoidon tehostumisesta sekä elinolojen paranemisesta. (Aromaa & Koskinen 2002, 119) Absoluuttinen köyhyys, työttömyys ja nuorten päihteiden käyttö ovat vähentyneet. Kuitenkin työttömyys ja työelämästä syrjäytyminen ovat edelleen korkealla tasolla. Sosioekonomiset terveyserot ja tuloerot ovat suuret ja suhteellinen köyhyys on kasvanut samalle tasolle kuin 1970-luvun alussa. Yhteiskunnan vaurastuessa ja monimutkaistuessa ovat myös vaatimukset siitä, mitä ja kuinka paljon tarvitaan yhteiskunnassa selviytymiseen, kasvaneet, mikä on johtanut syrjäytymisen lisääntymiseen. (Moisio ym, 2008, 58) Lasten ja nuorten kuolleisuusluvut ovat laskeneet, jotkut jopa maailmanennätystasolle. Tapaturmakuolleisuus on vähentynyt voimakkaasti. Monien sairauksien, kuten lapsuusiän syöpien ja astman hoitokeinot ja -tulokset ovat merkittävästi parantuneet. Vaikka kuolleisuuslukuja tarkastelemalla lasten ja nuorten terveys on parantunut, on myös runsaasti tietoa siitä, että erilaisia oireiluja ja ongelmia esiintyy yleisesti. (Saarinen, M ) Ruoka-aineyliherkkyyttä esiintyy kymmenesosalla alle 6-vuotiaista. Lapsilla allergiat ovatkin yleisimpiä pitkäaikaissairauksia. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008) Kodin ulkopuolelle sijoitettujen ja lastensuojelun avohoidon tukitoimien piirissä olevien lasten ja nuorten lukumäärä on 1990-luvun alusta alkaen jatkuvasti kasvanut. Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden esiintyvyys näyttäisi sairaalatilastojen valossa 1990-luvulla kasvaneen ja häiriöiden vaikeusaste pahentuneen. Kouluterveyskyselyn perusteella nuorten masennus on melko yleistä. Lasten ja nuorten ylipainoisuus on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. 41

40 (Saarinen, M ) Kulutustottumukset napostelu ja virvoitusjuomien runsas käyttö - myötävaikuttavat lasten ja nuorten lihomiseen sekä ovat uhka suun ja hampaiston terveydelle. (Opetushallitus, Kansanterveyslaitos 2007.) Lasten hyvinvoinnille vakavana uhkana ovat päihde- ja mielenterveysongelmien kasvu sekä raskaana olevien äitien päihteiden käyttö. Jopa viidenneksen lapsista arvioidaan elävän perheessä, jossa on päihdeongelmia. Avioerojen lisääntyminen, päihde- ja mielenterveysongelmien kasvu sekä köyhyyden yleistyminen lisäävät todennäköisesti lasten laiminlyöntitapauksia, pahoinpitelyjä ja huostaanottoja tulevaisuudessa. Esimerkiksi päivähoidon henkilökunnan koulutusta perheväkivallan ja päihteidenkäytön tunnistamiseen ja hoitoon ohjaamiseen tulisikin parantaa. Köyhyyden ja huono-osaisuuden periytyminen on Suomessa edelleen vähäistä, mutta toimeentulo-ongelmien ja huono-osaisuuden yleistyminen lapsiperheissä sekä maahanmuuttajien määrän kasvu ja integroitumisongelmat ovat tuoneet huono-osaisuuden ylisukupolvistumisen myös suomalaiseen yhteiskuntaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007) Kokonaisuutena suomalaisilla aikuisilla sydän- ja verisuonitautien, tartuntatautien, joidenkin syöpien ja hammassairauksien esiintyvyys on laskenut (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008). Hampaattomuus on silti yhä merkittävä ongelma eläkeikäisillä. Hampaallisilla karies ja etenkin iensairaudet ovat edelleen huomattava suun terveysongelma, varsinkin miehillä ja eläkeikäisillä naisilla. (Aromaa & Koskinen 2002, 119.) Itsemurhien määrä on laskenut 1990-luvun alusta. Mielenterveysongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia diagnosoidaan aiempaa enemmän. Astma, allergia ja diabetes ovat lisääntyneet. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.) Vaikka kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on vähentynyt huomattavasti 70- luvulta lähtien, ne aiheuttavat edelleen vajaan puolet työikäisten kuolemista Suomessa. Alueelliset erot sydän- ja verisuonitautisairastavuudessa ja kuolleisuudessa ovat Suomessa suuret. Sepelvaltimotautia esiintyy Lounais- Suomeen verrattuna noin puolitoistakertaisesti Itä- ja Koillis-Suomessa, jossa sekä sairastavuus että kuolleisuus infarktiin on korkeampi. Myös sosioekonomiset erot ovat suuret: pienempien tulojen ryhmissä on suurempi riski sairastua ja kuolla 42

41 sydän- ja verisuonitauteihin. Riskitekijöitä ovat muun muassa perinnölliset tekijät, ravinnon rasvapitoisuus, veren korkea kolesterolipitoisuus, erityisesti LDLkolesterolin osuus sekä tupakointi. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.) Jossain elämänsä vaiheessa joka neljäs suomalainen sairastuu syöpään. Syöpäpotilaiden elinennuste on koko ajan parantunut ja hyväennusteisten syöpien osuus lisääntynyt. Elossa on siten paljon syövän sairastaneita suomalaisia. Riski sairastua syöpään kasvaa ikääntyessä. Elintavat ja ympäristötekijät vaikuttavat syöpien syntyyn. Arviolta 75 % - 90 % teollisuusmaiden syöpätapauksista on ympäristötekijöiden aiheuttamia. Syöpien syntyyn on yhdistetty muun muassa tupakka, ravinto, alkoholi, seksuaali- ja lisääntymiskäyttäytyminen sekä kemikaali-, säteily- ja pölyaltistus. Tämän perusteella moni syöpä olisi todennäköisesti ehkäistävissä. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.) Maassamme on yli diabetesta sairastavaa henkilöä. Diabetes on yleisempi miehillä kuin naisilla. Näiden lisäksi väestössä on huomattava määrä oireettomia diabeetikoita joiden sairautta ei ole vielä diagnosoitu. Vuosittain diagnosoidaan yli uutta diabetestapausta. Kaikkiaan diabetes on yleistynyt hälyttävästi luvun alusta 2000-luvulle tultaessa. Tyypin 1 diabeteksessa ilmaantuvuus on nelinkertainen 50-luvun alkuun verrattuna. Taipumus sairastua tyypin 1 diabetekseen voi periytyä, mutta myös ulkoisilla tekijöillä on vaikutusta taudin puhkeamiseen. Ympäristötekijöitä ei runsaasta tutkimuksesta huolimatta vielä tunneta. Syytä tyypin 1 lisääntymiseen ei tiedetä. Tyypin 2 diabetes on yleistynyt myös selvästi: 50-lukuun verrattuna sen esiintyvyys on 10-kertainen. Tyypin 2 diabetes ilmaantuu yleensä 30. ikävuoden jälkeen, yleisimmin eläkeiässä. Lisääntyneen ylipainoisuuden ja liikunnan puutteen arvioidaan aiheuttavan tätä sairauden muotoa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.) Suomessa keuhkoahtaumatautia sairastaa noin potilasta ja siihen kuolee noin henkilöä vuodessa. Kroonistunutta keuhkoputkentulehdusta, keuhkoahtaumataudin esiastetta, sairastaa lisäksi arviolta vähintään ihmistä. Lähes aina keuhkoahtaumatauti diagnosoidaan liian myöhään, koska suurella osalla sairastuneista ei ole alussa merkittäviä oireita. Usein keuhkojen palautumattomat 43

42 muutokset kehittyvät pahimmilleen vasta eläkeiässä aiheuttaen tällöin merkittävää haittaa. Keuhkoahtaumataudin yleisin syy on pitkäaikainen tupakointi, ja % tupakoijista sairastuu siihen. Myös periytyvät tai työperäiset syyt, esimerkiksi kvartsi-, asbesti- ja puupölylle altistuminen voivat vaikuttaa taudin puhkeamiseen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.) Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat viime vuosikymmeninä jossain määrin lisääntyneet, erityisesti lanneselkäsairaudet, niska- hartiaoireyhtymät ja nivelrikko. Selkä- ja nivelkivut taas ovat jonkin verran vähentyneet. Työkyvyttömyys- ja sairauspäivärahat tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella lisääntyivät 1980-luvun lopulle asti, jonka jälkeen ne ovat lievästi vähentyneet. Suomalaisten ikääntyminen vaikuttaa kuitenkin hoidon tarpeen jatkuvaan kasvuun. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.) Mielenterveys- ja päihdeongelmien suuri kansanterveydellinen merkitys on kasvavan huomion kohde. Vaikka mielenterveyshäiriöiden yleisyys ei ole muuttunut, on niihin liittyvä työkyvyttömyys lisääntynyt voimakkaasti. Sairauspäivärahapäivistä joka neljäs ja uusista työkyvyttömyyseläkkeistä joka kolmas myönnetään psyykkisin perustein. Mielenterveyshäiriöiden ja päihdeongelmien aiheuttamat suorat hoitoon, kontrolliin ja sosiaalivakuutukseen liittyvät kustannukset ovat mittavia, ja epäsuorat kustannukset, kuten menetetystä työpanoksesta ja tuottavuuden laskusta johtuvat, ovat moninkertaiset suoriin kustannuksiin verrattuna. Työikäisten yleisin kuolinsyy on alkoholi. Sen kokonaiskulutus on kolminkertaistunut 1960-luvun lopusta. Viimeisin jyrkkä alkoholinkulutuksen kasvuvaihe alkoi vuonna 2004 alkoholiverotuksen keventymisen myötä. Samaan aikaan alkoholikuolemat ja -sairaudet ovat lisääntyneet selvästi. Huumeiden käyttö yleistyi 1990-luvun loppupuolella. Mielenterveys- ja päihdeongelmien esiintyminen samanaikaisesti on selvästi lisääntynyt. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 13.) Työkyky on parantunut, mikä sopii yhteen työkyvyttömyyseläkkeiden yleisyyden vähenemisen kanssa. Valtaosalla alle 65-vuotiaista on varsin hyvä toimintakyky, mutta tätä vanhemmilla ja erityisesti 75. ikävuoden jälkeen aistien toiminnan vajavuudet ja vaikeudet kognitiivista ja fyysistä toimintakykyä edellyttävissä 44

43 suorituksissa yleistyvät selvästi. (Aromaa & Koskinen 2002, 119.) Työeläkkeisiin tehtiin vuoden 2005 alussa niiden 40-vuotisen historian mittavin uudistus. Sen vaikutuspiirissä on lähes jokainen uudistuksen voimaantulon jälkeen alkava uusi eläke. Uudistuksen tavoitteina on myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella ja sopeuttaa eläkejärjestelmä keskimääräisen elinajan kasvuun. (Eläketurvakeskus 2009) Toimintakykytutkimuksissa on tullut esille, että lähes joka toinen yli 75-vuotiaista tarvitsee jotakin apua ainakin satunnaisesti. Päivittäisen avun tarvetta esiintyy %:lla yli 75-vuotiasta ja 50 %:lla yli 85-vuotiasta. Ikääntyneiden määrän kasvu ei suoraan heijastu palvelutarpeen kasvuun, sillä palvelujen käyttöön vaikuttavat myös monet muut tekijät kuten vanhusten terveys, elinolot (tulotaso ja asuminen), sosiaaliset verkostot ja omaisten asenteet hoivaan ja huolenpitoon. Tulevaisuudessa miesten ja naisten eliniät samankaltaistuvat, joten vanhuspariskuntia on tulevaisuudessa nykyistä enemmän, mikä osaltaan vaikuttaa palveluiden tarpeeseen. (Vaarama 2006, 51.) Nykyiset tutkimukset antavat varovaista tukea sille, että nuorempien ikääntyneiden toimintakyky olisi tulevaisuudessa edelleen parantumassa päivittäisten toimintojen osalta. Päivittäisissä toiminnoissa selviytyminen vähentää varsinkin kotihoidon tukipalveluiden tarvetta. Toisaalta tutkimuksissa ei selkeästi ilmene, paraneeko yli 80-vuotiaiden toimintakyky olennaisesti. Nykyisin pitkäaikaisen laitoshoidon piiriin tullaan keskimäärin 81 vuoden iässä. Mikäli laitoshoitoon tulo myöhentyy jatkossa samaa tahtia kuin tähän asti, tultaisiin pysyvään laitoshoitoon vuonna 2030 noin 83 vuoden iässä. (Vaarama 2006, 51) Sekä Hyvinvointi ohjelma (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007) että Ikäihmisten palveluiden laatusuositus (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008) painottavat, että pitkäaikaishoivan rakenteet tullaan uudistamaan ja kehittämään uusia kodinomaisia yksiköitä laitoshoivan tilalle. Huomioitavaa on, että muistisairaat ihmiset tulevat olemaan tulevien vuosien suuri käyttäjäryhmä niin kotihoidossa kuin ympärivuorokautisissa palveluissakin. Vuonna 2020 vähintään keskivaikeasti dementoituneiden ihmisten määräksi on arvioitu (Voutilainen 2008, 36) 45

44 6.2 Poliittiset muutokset Terveydenhuoltolaki (2008) Uutta terveydenhuoltolakia suunnitellut työryhmä luovutti hallituksen esityksen muotoon kirjoitetun ehdotuksensa peruspalveluministeri Paula Risikolle Työryhmän tehtävänä oli selvittää, miten on tarkoituksenmukaista yhdistää kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki siten, että uusi laki tukee ja vahvistaa perusterveydenhuoltoa, edistää palvelujen saatavuutta ja tehokasta tuottamista sekä parantaa asiakaslähtöisyyttä ja kaventaa terveyseroja. ( Terveydenhuoltolaki) Ehdotetun uuden terveydenhuoltolain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, toimintakykyä ja sosiaalista turvallisuutta, kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja, vahvistaa terveydenhuollon palvelujen asiakaslähtöisyyttä ja tarpeenmukaisuutta, edistää palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta sekä luoda edellytykset toimivalle ja eheälle palvelurakenteelle vahvistamalla perusterveydenhuoltoa ja edistämällä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon saumatonta ja alueellista yhteistyötä. ( Terveydenhuoltolaki) Lakiesityksen perustaksi on valittu aidosti mahdollistava ja maan eri osien olosuhteet huomioiva terveydenhuollon järjestämismalli. Terveydenhuollon kokonaisuus voidaan järjestää joko peruskunnan tai yhteistoiminta-alueen ja sairaanhoitopiirin toimesta, tai vaihtoehtoisesti kokoamalla palvelut terveyspiiriin. Kunnalla on oikeus ja velvollisuus valita mennessä näistä kahdesta itselleen parhaiten sopiva terveydenhuollon järjestämisen malli, kuitenkin siten, että sairaanhoito- ja terveyspiirien kokonaislukumäärä olisi korkeintaan 20. Valtioneuvosto vahvistaa ehdotuksen mukaan lopulliset piirirajat. Ehdotuksen mukaan laki tulisi voimaan Työryhmä ehdottaa siirtymäaikaa sekä hallinnollisille että eräille toiminnallisille järjestelyille. Kaikkien terveydenhuollon toimintojen tulisi olla lain mukaisia mennessä. ( Terveydenhuoltolaki) 46

45 Ehdotus sisältää säädöksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, joka velvoittaa kunnat laatimaan poikkihallinnollisen suunnitelman terveyttä edistävistä ja terveysongelmia ehkäisevistä toimista ja niiden toteutumisen seurannasta. Asiakaslähtöisyyttä lisättäisiin antamalla potilaalle mahdollisuus valita erityisvastuualueella terveydenhuollon toimintayksikkö, jossa häntä hoidetaan. Potilaan tai asiakkaan asemaa vahvistaisi lisäksi oikeus valita hoitava lääkäri tai hoitaja. Sairaanhoitopiirin tai terveyspiirin alueen asukkaiden perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilasasiakirjat muodostaisivat terveydenhuollon potilastietorekisterin. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2008) Terveydenhuoltolakiesityksen mukaan ensihoito määritellään osaksi erikoissairaanhoitoa ja järjestämisvastuu siirretään alueelliselle tasolle eli sairaanhoitopiirille (laajan väestöpohjan kuntayhtymä) tai terveyspiirille (Sosiaalija terveysministeriö 2008, 19). Terveydenhuoltolaissa käytetään uutta käsitettä ensihoitopalvelu, joka kattaa nykyisessä kansanterveyslaissa (66/1972), erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) ja sairaankuljetuksesta annetussa asetuksessa (565/1994) käytetyt käsitteet sairaankuljetus, ensihoito ja lääkinnällinen pelastustoiminta. Ensihoitopalvelu on kokonaisuus, joka tulee vastaamaan potilaan kiireellisestä hoidosta terveydenhuollon hoitolaitosten ulkopuolella ja tarvittaessa potilaan kuljettamisesta tarkoituksenmukaisimpaan terveydenhuollon yksikköön. Ensivastetoiminta sisällytetään osaksi palveluketjua. Ensihoitopalvelu tulee huolehtimaan myös potilaan, hänen läheisensä tai muun tapahtumaan osallisen henkilön ohjauksesta psykososiaalisen tuen palvelujen piiriin sekä osallistuu alueelliseen valmiussuunnitteluun suuronnettomuuksien ja terveydenhuollon erityistilanteiden varalle. Ensihoitopalvelu tulee koskemaan hätäkeskuksen välittämiä kiireellisiä, ennalta suunnittelemattomia tehtäviä ensisijaisesti hoitolaitosten ulkopuolella. Koska toiminta ei ole täysin eriytettävissä hoitolaitossiirroista eikä kiireettömistä kuljetuksista ja jotta koko kuljetuskapasiteetti saataisiin hyödynnettyä, kiireettömien potilaskuljetusten koordinointi säädettäneen erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen tehtäväksi yhdessä terveyspiirien ja sairaanhoitopiirien kanssa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, ) Selvityksessään ensihoidon ja sairaankuljetuksen palveluiden järjestämisestä 47

46 selvityshenkilö Kuisma ehdottaa lähihoitajan (ensihoidon suuntautumisvaihtoehto) ja ensihoidon tutkintojen sisältöjen kehittämistä nykytarpeita vastaaviksi. Tutkinnot tulisi Kuisman mukaan kehittää modulaarisiksi, jotta urakehitys perustasolta hoitotasolle voi tapahtua huomattavasti nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 25.) Sairaankuljettajan tutkintotoimikunta on tehnyt esityksen (2007) sairaankuljettajan ammattitutkinnon poistamisesta tutkintorakenteesta. Terveysalan koulutustoimikunta on puoltanut tutkintotoimikunnan esitystä. Tutkintojen suorittamismäärät ovat jääneet viime vuosina kovin pieniksi. Tutkinnon tuottama ammattitaito ei ole nykyisessä työelämässä riittävä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon Ensihoidon koulutusohjelma tuottaa perustason ensihoidossa vaadittavan ammatillisen pätevyyden. Uusissa perustutkinnon perusteissa lähihoitajakoulutuksen osalta tulee selvittää hälytysajoneuvonkuljettamisen osaaminen. (Terveysalan koulutustoimikunta ) Paras-hanke (2005) Valtioneuvosto käynnisti keväällä 2005 Paras-hankkeen kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi. Hankkeen toteuttamista ohjaava, mahdollistava puitelaki tuli voimaan vuoden 2007 helmikuussa ja on voimassa vuoden 2012 loppuun. Lain edellyttämien kunta- ja palvelurakenteen muutosten tulee valmistua kokonaisuudessaan puitelain voimassaoloaikana eli viimeistään vuoden 2013 alusta. Kaikki kunnat ovat jättäneet mennessä valtioneuvostolle puitelain edellyttämät suunnitelmat rakenteiden uudistamisesta ja palvelujen järjestämisestä. Lisäksi kaupunkiseudut ovat laatineet suunnitelmat seudullisen yhteistyön lisäämisestä.( Kunta- ja palvelurakenne uudistus. Kuntaliiton linjaukset.) Paras-hankkeen myötä pyritään turvaamaan kuntien vastuulla olevien palvelujen järjestäminen pitkällä aikavälillä. Palvelujen järjestämisessä otetaan käyttöön uusia tuotantotapoja ja palveluprosesseja tehostetaan yli kuntarajojen ja seudullisesti. Muutokset tehdään paikalliset ja alueelliset olosuhteet huomioiden. Kunnilla on vetovastuu uudistuksissa. Perusterveydenhuollon toimivuus on hyvän 48

47 palvelujärjestelmän ja kustannusten hallinnan perusta. Perusterveydenhuollon asukkaan vähimmäispohja saa aikaan toiminnallisesti monipuolisempia ja kestävämpiä terveyskeskuksia. Sairaanhoitopiirien osalta tullaan tiivistämään koordinaatiota ja yhteistyötä. Puitelaki jättää sairaanhoitopiirien lukumäärän kehityksen kuntien esitysten varaan. ( Kunta- ja palvelurakenne uudistus. Kuntaliiton linjaukset.) Julkisyhteisöjen rooli tulee muuttumaan palvelujen tuottajasta enemmänkin palvelujen organisoijaksi. Konkreettinen esimerkki palvelurakenneuudistuksesta on Tampereen kaupungin meneillään oleva Kotitori-hanke. Hanke kehittää ja vie käytäntöön uudenlaista palveluintegraattori-malliin perustuvaa tilaaja-tuottajamallia, jonka avulla etsitään ratkaisuja kotihoidon isoihin tulevaisuuden haasteisiin, joita ovat mm. väestön ikääntymisen myötä rajusti kasvava palvelukysyntä sekä kaupungin oman palvelutuotanto-yksikön henkilöstön eläköityminen. Toimintaan lisätään aitoa asiakas- ja tarvelähtöisyyttä ja parannetaan tuottavuutta. Asiakas toimii palvelujen tilaajana ja palveluintegraattori vastaa palveluiden kokoamisesta ja tuotannon ohjauksesta. ( Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistoiminta-alueita on syntymässä noin 70 ja niissä on mukana noin 300 kuntaa. Tavoitteena ovat toimivat palvelukokonaisuudet, joilla pystytään vastaamaan strategisiin haasteisiin, kuten ikääntymiseen sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin. Noin puolet suunnitelluista yhteistoiminta-alueista tulee toimimaan kuntayhtyminä ja puolet isäntäkuntamallilla. Isäntäkuntamallia näyttävät suosivan erityisesti pienet, alle viiden kunnan yhteistoiminta-alueet. Runsas kolmannes kunnista aikoo siirtää yhteistoiminta-alueelle perusterveydenhuollon lisäksi koko sosiaalitoimen tai sosiaalitoimen palvelut päivähoitoa lukuun ottamatta. Hieman yli kolmannes kunnista ilmoittaa sosiaalitoimen järjestämistä koskevien ratkaisujen olevan vasta muotoutumassa. Yhteistoiminta-alueiden valmistelussa odotetaan vielä monilla alueilla valtiovallan palautetta puitelain kriteerien täyttymisestä ja sitä, miten kuntajakoselvitykset tulevat ratkeamaan. Myös kaupunkiseutusuunnitelmien eteneminen vauhdittuu sen jälkeen, kun vireillä olevat kuntajakoselvitykset saadaan päätökseen. ( Kunta- ja palvelurakenne uudistus. Kuntaliiton linjaukset.) 49

48 Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistus Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on asettanut työryhmän uudistamaan sosiaalihuollon lainsäädäntöä. Työryhmän tehtävänä on selvittää sosiaalihuoltoa koskevien lakien kokonaisrakenteen, soveltamisalan ja sisällön uudistamistarve. Tämä tarkoittaa kahdenkymmenen lain arviointia, yhteensovitusta ja uudistamista. Lait koskevat mm. vanhusten palveluita, vammaisten palveluja, päivähoitoa, lastensuojelua ja toimeentulotukea. Osa tarvittavista muutoksista on jo käynnissä: lastensuojelulaki on uusittu, vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki ja päivähoitoa koskeva lainsäädäntö ovat uudistettavina. Ikääntymistä ja vanhuksia koskeva säätely on vähäistä ja paineet ovat kasvaneet siihen suuntaan, että vanhusten tuki- ja palvelutarpeita on arvioitava myös lainsäädännössä uudelta pohjalta. ( Sosiaali-. ja terveysministeriö, 2009.) Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämistä koskeva selvitys (2005) Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämistä koskevassa selvityksessä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005,15) ehdotetaan palveluasumisen laajentamista. Julkisin varoin ei enää tuettaisi yli 15-paikkaisten asuinyhteisöjen rakentamista. Keskuslaitokset pienentävät asteittain paikkalukuaan ja lisäävät koteja ja avopalveluita tukevien hoitoapu- ja kuntoutusjaksojen tarjontaa. Nykyisten keskuslaitosten tulisi kehittyä erityisryhmien kuntoutus- ja resurssikeskuksiksi ja alentaa hoitopaikkalukuaan. Kuntoutus- ja resurssikeskukset sopivat työnjaosta erikoistumalla tietyille osaamisalueille. Laitoshoidon ja avohoidon raja poistetaan lainsäädännöstä. Nämä muutokset vaativat perhepalveluiden, henkilökohtaisen avustajatoiminnan, palveluasuntojen ja perhehoidon lisäämistä sekä omaishoidon tuen parantamista. Vammaisten päivätoiminta tulisi integroida muun sisällöllisesti päivätoimintaa vastaavan toiminnan kanssa. Päivätoiminnan sisältöä tulee uudistaa ja monipuolistaa. Kehitysvammalain tarkoittama työtoiminta voisi siirtyä pidemmällä aikavälillä yleislain piiriin. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, ) Kaste (2008) Meneillään olevan neljävuotiskauden sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa Kaste (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008) 50

49 määritellään lähivuosien sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistavoitteet ja keskeisimmät toimenpiteet, joilla ne voidaan saavuttaa. Ohjelma tukee hallinnonalan pitkän aikavälin strategisten tavoitteiden toteutumista. Tavoitteena on, että kuntalaisten osallisuus lisääntyy ja syrjäytyminen vähenee, hyvinvointi ja terveys lisääntyvät, hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat, palveluiden laatu, vaikuttavuus ja saatavuus paranevat ja alueelliset erot vähentyvät. Lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristön näkökulmasta yllä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi keskeisiä Kaste-ohjelman keinoja ovat (suluissa selvityksen tekijöiden nimeäminä osaamisvaatimuksina): - perheiden tukeminen kotona ja varhaiskasvatuksessa siten, että tarve lapsen sijoittamiseen kodin ulkopuolelle vähenee (perhetyön ja varhaiskasvatuksen osaaminen, perhekeskeisten työmenetelmien osaaminen) - tupakoinnin, alkoholinkäytön ja ylipainon vähentäminen (terveyskasvatusosaaminen, asiakkaan ohjausosaaminen) - vanhusten omatoimisuuden tukeminen kodin ja lähiympäristön esteettömyyttä, toimivuutta ja turvallisuutta kehittämällä (ympäristö- ja kuntoutusosaaminen) - hoidon turvallisuuden takaaminen (hoitotyön laatuosaaminen) - varhaisen puuttumisen ja ohjauksen toimintamuotojen vakiinnuttaminen eri asiakasryhmien kanssa tehtävässä työssä (asiakkaan ohjausosaaminen) - asiakkaan äänen kuuleminen nykyistä paremmin palvelujen valintaa ja sisältöä koskevissa asioissa (asiakaslähtöisyys, palvelujärjestelmäosaaminen) - palvelusuunnitelmien teon ja käytön kehittäminen (työprosessiosaaminen) - sähköisten palvelujen käyttö (it-osaaminen). Hyvinvointi ohjelma (2007) Hyvinvointi ohjelmassa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007) on määritelty sosiaalialan pitkän aikavälin kehittämistavoitteita ja toimenpide-ehdotuksia. Lähihoitajan ammatin näkökulmasta keskeisiä ovat lapsiperheiden ja ikääntyneiden palvelujen kehittäminen sekä mielenterveys- ja päihdetyön osaamisen vahvistaminen. Uudistuvassa palvelujärjestelmässä järjestöjen, yksityisten 51

50 palvelujentuottajien ja vapaaehtoisten rooli vahvistuu. Hyvinvointipolitiikan haasteina nähdään - perhe-elämän tasapainottaminen ja vanhemmuuden tukeminen. Lasten hyvinvoinnin vakavana uhkana on päihde- ja mielenterveysongelmien kasvu, mm. raskaana olevien äitien päihteiden käyttö. Perheiden tukemiseksi olisi elvytettävä lapsiperheiden kotipalvelutoiminta ja kehitettävä avoimia päivähoidon toimintamuotoja, vanhempainryhmiä ja perhekahviloita ja työmenetelmänä varhaisen puuttumisen menetelmiä. (perhetyön osaaminen, mielenterveys- ja päihdetyön osaaminen, varhainen puuttuminen) - työvoiman saatavuuden turvaaminen ikääntyneiden hoiva- ja hoitotyössä - vanhuspalveluissa maksupolitiikan uudistaminen avohoitoa suosivaksi - turvallisen ja ennakoivan kotihoidon kehittäminen ja omaishoitajien tukeminen. Kotihoidon tulee kehittää yhteistoimintaa järjestöjen, vapaaehtoistyön ja vertaistuen alueilla. (lähihoitajan verkosto-osaaminen). Vanhusten palvelupisteet voisivat tarjota tietoa palvelujen tarjoajista alueella, asiakkaan oikeuksista sekä arviointia tulonsiirtopaketista, jolla asiakas voi ostaa palvelut. (palvelujärjestelmäosaaminen) - palveluasumisen ja pitkäaikaisen ylläpitohoidon laadun kehittäminen korostamalla asukkaiden henkisten perustarpeiden huomioimista. Pitkäaikaisen ylläpitohoidon pitäisi tapahtua muualla kuin sairaalassa tai terveyskeskuksessa. (hoitotyön laatuosaaminen, asiakaslähtöisyys) Terveys kansanterveysohjelma (2001) Valtioneuvosto on vahvistanut jo vuonna 2001 Terveys kansanterveysohjelman (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001). Strategian pääpaino on terveyden edistämisessä, ei niinkään terveyspalvelujärjestelmän kehittämisessä. Ikäryhmittäisiä tavoitteita ovat - lasten hyvinvoinnin lisääntyminen, terveyden paraneminen ja turvattomuuden väheneminen (perhetyön osaaminen, terveyden edistäminen) - nuorten tupakoinnin väheneminen (terveyden edistäminen) - nuorten aikuisten miesten tapaturmaisen ja väkivaltaisen kuolleisuuden aleneminen (terveyden edistäminen, varhainen puuttuminen, mielenterveystyön osaaminen) 52

51 - työikäisten työ- ja toimintakyvyn ja työelämän olosuhteiden kehittymisen siten, että työelämässä jaksaminen lisääntyy ja työikä pitenee (työhyvinvoinnin edistäminen) - yli 75-vuotiaiden toimintakyvyn paraneminen jatkuu (terveyden edistäminen). Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma (2009) Sosiaali- ja terveysministeriö on helmikuussa 2009 julkaissut Mieli työryhmän valmisteleman Kansallisen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman, joka sisältää ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009). Pääteemoina ovat asiakkaan aseman vahvistaminen, edistävä ja ehkäisevä työ sekä kaikkien ikäryhmien mielenterveysja päihdepalvelujen järjestäminen toiminnallisena kokonaisuutena, jossa painopisteet ovat perus- ja avohoitopalveluissa sekä tiiviisti yhteen sovitetussa mielenterveys- ja päihdetyössä. Tällä hetkellä mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelujärjestelmässä. Mielenterveyspalvelut sijoittuvat pääosin terveystoimeen ja päihdehuollon erityispalvelut sosiaalitoimeen. Avohoidon kehittäminen on jäänyt toissijaiseksi, kun suhteettoman suuri osa mielenterveys- ja päihdeongelmien hoidon kustannuksista kohdistuu laitoshoitoon. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden rinnalla on tärkeä kehittää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä edistävää ja ongelmia ehkäisevää työtä. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009) on ehdotuksia, jotka ovat yhteydessä lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristöön ja joista voidaan johtaa osaamisvaatimuksia: - Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön yhtenä painopisteenä on hyvinvointia tukevien yhteisöjen vahvistaminen. Lapsilla yhteisöllisyys rakentuu kodin lisäksi päivähoidossa, kouluympäristössä, harrastuksissa ja asuinympäristössä. (verkosto-osaaminen, ennaltaehkäisevä työ) - Mielenterveys- ja päihdeongelmien siirtyminen sukupolvelta toiselle on tavallista. Tämä ylisukupolvisuus tulee tiedostaa ja vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien vuoksi riskissä olevat lapset ja nuoret 53

52 tulee tunnistaa ja heidän tasapainoista kasvuaan tukea. (varhainen puuttuminen) - Kuntien järjestämä lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyö toteutetaan ensisijaisesti lasten ja nuorten arkisessa elinympäristössä. (ennaltaehkäisevä työ) - Ikääntyvien itsenäistä kotona selviytymistä ja fyysistä terveyttää edistää ongelmien varhainen tunnistaminen ja tehokas hoito. Ikääntyvien depression ja päihdeongelmien ehkäisemiseksi tulee kehittää interventioita. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdeongelmia koskevaa osaamista tulee vahvistaa perusja täydennyskoulutuksella. (varhainen puuttuminen, mielenterveys- ja päihdetyön osaaminen) Em. suunnitelmassa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 38-39) mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisen ohjauskeinona painotetaan mm. koulutuksen kehittämistä. Peruspalveluissa, kuten kotipalvelussa ja päiväkeskuksissa tavataan päihdeasiakkaita aikaisempaa enemmän (Suojansalmi 2009). Tällä hetkellä sosiaalija terveysalan ammattiryhmille suunnattu peruskoulutus ei vastaa mielenterveyshäiriöiden ja päihdeongelmien kansanterveydellistä merkitystä ja työelämän tarpeita. Mielenterveys- ja päihdetyön opetusta tulee lisätä niin lääkäreiden kuin muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden perustutkinnoissa. Työntekijöillä tulee olla perusvalmiudet tunnistaa ja ottaa puheeksi mielenterveys- ja päihdeongelmat. Sosiaali- ja terveydenhuollon eri koulutusaloilla perustutkintojen mielenterveys- ja päihdetyön opetukselle tullaankin määrittelemään minimisisällöt. Sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy myös selvittämään mahdollisuutta yhdistää mielenterveys- ja päihdehuoltolait. Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus (2007) Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuosituksella (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007) on pyritty selkiyttämään sosiaalihuollon keskeisten ammattiryhmien työnjakoa ja muuttamaan sosiaalialan tehtävärakennetta vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin sekä hyödyntämään täysimääräisesti sosiaalialan uudistuneen koulutuksen tuottamaa osaamista. Lähihoitajan tehtäviä on suosituksessa jäsennetty suhteessa sosiaaliohjaajien, 54

53 lastentarhanopettajien ja sosiaalityöntekijöiden tehtäviin lastensuojelun, ikääntyneiden palvelujen, aikuisten palvelujen, vammaispalvelujen ja päiväkodin asiakasprosesseissa. Lähihoitajan osaamisalue on tehtävärakennesuosituksessa kuvattu voimassa olevan opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteiden (Opetushallitus 2001) mukaan. Tehtävärakennesuosituksen mukaan - lastensuojelussa ammattiryhmät tekevät neuvonta- ja ohjaustyötä sekä psykososiaalista asiakastyötä ammatillisen osaamisensa perusteella. Lähihoitajat huolehtivat avohuollon tukitoimiin tai jälkihuoltoon liittyvästä kotona tehtävästä lähityöstä tai kotipalvelusta. Laitoksissa sosiaaliohjaaja vastaa hoito- ja kasvatustehtävistä, joita toteutetaan yhdessä lähihoitajan kanssa. - ikääntyneiden sosiaalipalveluissa lähihoitaja osallistuu moniammatillisen työryhmän jäsenenä palvelujen tarpeen arviointiin, asiakaskohtaisen hoito- ja palvelusuunnitelman laatimiseen, suunnitelman toteuttamiseen psykososiaalisen työn (palveluohjaus, asiakkaan asian hoitaminen viranomaisverkostossa, itsenäisen suoriutumisen tukeminen, asiakkaan toimintakykyä edistävä asiakastyö, perushoito- ja huolenpito, neuvonta ja ohjaus asiakastilanteissa) osalta ja suunnitelman toteutumisen seurantaan ja arviointiin. Lähihoitajan vastuulla on perushoito- ja huolenpitotyö sekä neuvonta ja ohjaus asiakastilanteissa. - vammaistyössä sosiaaliohjaaja toteuttaa palveluohjausta ja hoitaa asiakkaan asiaa viranomaisverkostoissa sekä huolehtii yhdessä lähihoitajan kanssa itsenäisen suoriutumisen tukemisesta ja kuntoutumista edistävästä asiakastyöstä. Lähihoitaja vastaa perushoito- ja huolenpitotyöstä sekä asiakkaan neuvonnasta ja ohjauksesta asiakastilanteissa. Lähihoitaja tukee yhteistyössä sosiaaliohjaajan kanssa asiakkaan itsenäistä suoriutumista sekä edistää asiakkaan kuntoutumista ja osallisuutta yhteisössään. Moniammatillinen tiimi arvioi palvelujen vaikutusta asiakkaan tilanteeseen yhteistyössä asiakkaan kanssa. - aikuisten palveluissa (toimeentulo-ongelmat, päihdeongelmat, asunnottomuus, muut ongelmat) lähihoitajan tehtäviin kuuluvat perushoito- 55

54 ja huolenpitotyöhön liittyvät tehtävät sekä asiakkaan neuvonta ja ohjaus näihin liittyvissä asiakastilanteissa. Moniammatillisen tiimin jäsenenä lähihoitaja osallistuu palvelutarpeiden tunnistamiseen ja arviointiin, palvelusuunnitelman laatimiseen sekä suunnitelman seurantaan ja arviointiin. - päivähoidossa varhaiskasvatus on moniammatillista tiimityötä, jossa yhteisiä, kaikille kuuluvia työtehtäviä ja orientaatioita ovat lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen, lapsen oppimisen edistäminen, vanhemmuuden ja kotikasvatuksen tukeminen sekä hoito-, hoiva- ja huolenpitotehtävät. Lähihoitajan tehtävissä painottuvat erityisesti hoito-, hoiva- ja huolenpitotehtävät. Lisäksi päiväkodeissa olisi nykyistä paremmin mahdollista hyödyntää lähihoitajan terveydenhuollon peruskoulutusta kuten terveyttä edistäviin ja sairauksia ehkäiseviin tottumuksiin ja työkäytäntöihin vaikuttamista. Ikäihmisten palvelujen laatusuositus (2008) Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008) tavoitteena on mm. hyvinvointia ja terveyttä edistävä palvelurakenne. Palvelujärjestelmää on kehitettävä niin, että pääpaino on ympärivuorokauden kotona asumista mahdollistavissa ja tukevissa palveluissa. Dementiaoireisten ihmisten tarpeet on otettava palvelurakenteen kehittämisessä erityisesti huomioon. Pitkäaikaishoivan rakenteet uudistetaan tavoitteena ikäihmisten toiveiden mukaiset kodinomaiset yksiköt, jolloin terveyskeskusten vuodeosastoilla voidaan keskittyä akuuttihoitoon ja kuntoutukseen. Kaikkiin palveluihin on sisällytettävä ikäihmisten mahdollisuus toimintakykyä ja kuntoutumista edistävään hoitoon ja palveluun. Palvelutarpeen arviointi yksilötasolla perustuu toimintakyvyn eri ulottuvuuksien (fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen sekä ympäristötekijät) kattavaan arviointiin moniammatillisena yhteistyönä yhdessä asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa monipuolisin menetelmin. Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa käytetään käsitettä kuntouttava kotihoito, joka on kattavaan toimintakyvyn arviointiin perustuvaa, ennakoivaa, ripeästi asiakkaiden terveydentilan ja toimintakyvyn muutoksiin reagoivaa. Kotona 56

55 annettavia kuntoutusmuotoja kehitetään. Kotiutumista tukevien palvelujen, kuten kotiutustiimien, laajempi käyttöönotto on suositeltavaa. Ikääntyneet tarvitsevat henkilökohtaisissa päivittäistoiminnoissa avustamisen ja sairaanhoidon lisäksi tukea arjessa selviytymiseen, kuten apua kodinhoitoon ja asioimiseen. Tähän tarpeeseen vastataan riittävillä ja monipuolisilla koti- ja tukipalveluilla ja huolehtimalla asiakkaiden palveluohjauksesta siten, että eri palvelujentuottajien tarjonta on asiakaslähtöisesti yhdistettävissä. Dementiaoireisten henkilöiden palvelujärjestelmää on Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen mukaan kehitettävä niin, että pääpaino on kotona asumista mahdollistavissa ja tukevissa palveluissa. Kuntien ikääntymispoliittisissa strategioissa tulisi huomioida myös moniongelmaisten, kuten päihdeongelmista kärsivien, dementoituneiden ihmisten palvelutarpeet. Henkilöstörakenteen osalta tavoitteena on (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008, 35), että kaikilla ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivilla työntekijöillä on sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammatillinen koulutus sekä perus-, jatko- ja/tai täydennyskoulutuksessa hankittu gerontologinen asiantuntemus. Valtioneuvoston vammaispoliittinen selonteko (2006) Valtioneuvoston vammaispoliittinen selonteko (2006, 4) korostaa vammaisten henkilöiden itsenäisen asumisen tukemista. Vammaisten henkilöiden asumista kehitetään yleisen asuntopolitiikan osana edistämällä esteetöntä rakentamistapaa ja toimivaa asuinympäristöä. Vammaispalveluilla pyritään parantamaan oman elämän hallintaa ja vammaislainsäädännön uudistamisella vahvistetaan perusoikeuksien toteutumista, selkiytetään vammaispalvelujen soveltamiskäytäntöjä ja lisätään vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän mahdollisuuksia. Vammaislakien yhdistäminen ehdotusten mukaisesti johtaa henkilökohtainen avustaja -palvelun asiakaskunnan laajentumiseen mm. kehitysvammaisiin ja mielenterveyskuntoutujiin, joille työnantajavelvoitteiden hoitaminen saattaa olla vaikeaa. Tietoteknologisin ratkaisuin lisätään osallisuutta ja saavutettavuutta. Lisätään teknologian luomia mahdollisuuksia vammaisten henkilöiden opiskelun, työn tekemisen, asioinnin, harrastamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen edistämiseksi. 57

56 Lastensuojelun valtakunnallinen laatusuositus Kaste ohjelman mukaan lastensuojelun valtakunnallista laatusuositusta ryhdytään valmistelemaan, mutta vuosi on avoin. Lastensuojelun kehittämisohjelmaa varten Heino (2008) on tehnyt selvityksen lastensuojelun avohuollosta ja perhetyöstä. Perhetyö ja perhetyöntekijän työ käsitteinä ovat vielä vakiintumattomat. Perhetyötä tehdään monessa eri toimintayksikössä ja monella eri ammatillisella koulutuksella. Lähihoitajan osaamisvaatimusten näkökulmasta perhetyö paikantuu peruspalveluihin, kuten kotipalveluun, neuvolatyöhön ja päivähoitoon; näistä voitaisiinkin puhua perhepalveluina. Ennaltaehkäisevän lastensuojelun työmuotona perhetyö kuuluu myös peruspalveluihin. Lastensuojelun perhetyöstä puhutaan silloin, kun on kysymys lastensuojelun asiakkaana olevalle perheelle kohdentuvasta perhetyöstä joko avohuollon tukitoimena, jälkihuoltona, intensiiviperhetyönä tai ympärivuorokautisena perhekuntoutuksena (Heino 2008, 45-49). 6.3 Toimintaympäristön muutosten vaikutus lähihoitajan osaamisvaatimuksiin Palvelut 2020 on Elinkeinoelämän keskusliitossa EK:ssa toteutettu pitkän aikavälin ennakointihanke. Siinä tarkasteltiin elinkeinoelämän toimintaympäristössä, rakenteessa ja osaamisvaatimuksissa tapahtuvia muutoksia palveluyritysten näkökulmasta. Hankkeen tavoitteena oli tunnistaa yksityisten palvelualojen keskeisiä kehityssuuntia sekä ennakoida, millaista osaamista palveluyritykset tarvitsevat muuttuneessa toimintaympäristössä vuonna Ennakointihankkeen keskeisenä päämääränä oli pyrkimys vaikuttaa palvelualojen koulutuksen suunnitteluun. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 5) Palvelut hankkeessa tarkasteltiin muiden palvelualojen ohella yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuutta. Keskeiset tarkasteltavat toimintaympäristön muutokset tutkimuksessa olivat globalisaatio, teknologiankehitys ja digitalisointi, verkostoituminen ja ikääntyminen. Globalisaation vaikutukset sosiaalipalveluihin katsottiin olevan pitkälti välillisiä. 58

57 Maiden välinen kilpailu kiristyy vaikuttaen Suomen mahdollisuuksiin rahoittaa sosiaaliturvaa. Markkinoiden globalisoituessa Suomelle avautuu uusia mahdollisuuksia alan teknologian ja palveluiden vientiin. Hyvinvointipalvelumarkkinat kehittyvät globaaleiksi ja avautuvat kilpailulle mahdollistaen kansainvälisten palveluntuottajien rantautumisen Suomeen; tosin alan pk-yrittäjät näkevät erityisesti palvelujen laadun kehittämisen kannalta uhkana jo isot kansallisetkin yhtiöt, jotka uhkaavat vallata markkinat ostamalla pienet yksityiset toimijat pois (ks. Elinkeinoelämän keskusliiton näkemyksen mukaan (2006, 48-50) Sosiaali- ja terveysalalla arvioitiin tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen kasvavan. Vuonna 2020 teknologiahyödyt näkyvät esimerkiksi palveluiden ja asiakasdokumenttien hallinnan kehittymisenä sekä itse palveluprosessien parantumisena. Lisäksi teknologian kehittyminen mahdollistaa vanhusasiakkaiden selviytymisen omatoimisina nykyistä pidempään. Teknologinen kehitys parantaa erityisesti tukiprosesseja, josta esimerkkinä on hoitotietojen sähköinen tarkistaminen kotihoitokäynnillä. Tulevaisuudessakin asiakkaille on tärkeää, että heillä on työntekijöihin henkilökohtainen kontakti. Sen rinnalle kehitetään kuitenkin uusia ratkaisuja, etä- ja Internet-pohjaisia palveluja. Myös apuvälineitä kehitetään teknologiaa hyödyntämällä. Esimerkkejä niistä ovat älyvaatteet, älykkäät kodit sekä asumisturvallisuuteen, hälytys- ja ympäristönhallintajärjestelmiin liittyvät tuotteet. Tutkimuksessa arvioitiin, että palveluntuottajat verkostoituvat selkeiden ja saumattomien palveluketjujen muodostamiseksi, jolloin yksi toimija ei tuota asiakkaalle kaikkia palveluja, vaan erilaiset palveluntuottajat ja muut toimijat ovat entistä läheisemmässä yhteistyössä. Oleellista on katsoa, kuka tuottaa sujuvimmin asiakkaan tarvitseman palvelun. Verkostoitumista tapahtuu sekä kotimaisella että kansainvälisellä tasolla. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 48-50) Myös vajaakuntoisten mahdollisuudet osallistua kykyjensä mukaan työelämään parantuvat. Vajaakuntoisten työllistymistä on edistänyt mm. sosiaalisten yritysten perustaminen sosiaalipalvelujen toimialalle (Ahonen ym. 2008). Vammaispoliittisen selonteon mukaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 3) vammaisten kansalaisten työn saantia tulee edistää. Työ on keskeinen tapa lisätä osallisuutta ja ehkäistä 59

58 syrjäytymistä. Työhön osallistumisen esteitä poistetaan ja vammaisten henkilöiden työllistymistä edistetään työntekijöitä ja työnantajia kannustavalla tavalla. Väestön ikääntyminen tulee koskettamaan erityisesti sosiaalipalvelualaa. Hoidon ja hoivan tarve tulee lisääntymään voimakkaasti. Ongelmat alan työvoiman saatavuuden ja haasteet osaamisen kehittämisen osalta ovat tulevaisuudessa suuret. Palvelut tutkimuksessa arvioitiin, että työvoiman saatavuudessa olevia puutteita ei pystytä korvaamaan kotimaisella työvoimalla; ulkomaisia osaajia tarvitaan yhä enemmän. Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä tarvitaan tehtävärakenteiden ja koulutusvaatimusten uudelleentarkastelua; alan tehtävärakenteita ja henkilöstömitoituksia tulee kehittää siten, että avustavissa tehtävissä voidaan käyttää myös nykyistä lyhyemmän koulutuksen saanutta henkilöstöä. Väestö on aikaisempaa pidempään hyväkuntoista ja itsenäisesti selviytyvää. Toisaalta erittäin iäkkäiden ja useista sairauksista yhtä aikaa kärsivien henkilöiden määrä lisääntyy. Tämän johdosta ympärivuorokautisten palveluiden tarve lisääntyy. Samalla hoitajien työn vastuullisuus ja hoitotilanteiden vaativuus kasvavat. Työtä tehdään usein moniammatillisissa tiimeissä, joissa kysytään hyvää yhteistyötä eri tahojen kanssa. Väestön ikääntyminen kasvattaa merkittävästi erilaisten uusien sosiaali- ja virkistyspalveluiden kysyntää ja tarjontaa. Palveluvalikoima kattaa palvelut julkisesti rahoitetuista peruspalveluista itserahoitettuihin vapaa-ajan hyvinvointi- ja virkistyspalveluihin. Myös erilaisten ja eritasoisten laitoshoito- ja palvelutalopaikkojen väliltä on mahdollisuus valita. Asiakkaan varallisuudesta riippumatta tulee koko väestön osalta säilymään oikeus välttämättömään perushoitoon. Hyvinvointipalveluiden tuottamisen peruslähtökohdat ja yleiset käsitykset hyvinvointivaltiomallista tulevat kuitenkin globalisaatiokehityksen myötä muuttumaan ja yhdenmukaistumaan. Julkisten yhteisöjen rooli on muuttumassa yhä enemmän palveluiden tuottajasta palveluiden järjestäjäksi ja mahdollistajaksi. Yksityisen ja julkisen keskinäisen verkostoitumisen myötä myös asiakasnäkökulmaan sekä palveluprosessien tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen liittyvät näkemykset tulevat lähentymään toisiinsa. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 50) 60

59 Tutkimuksessa muodostetussa visiossa vuodelle 2020 nähtiin hyvinvointipalveluiden osana kansainvälistyneet ja verkottuneet sosiaalipalvelut. Tuolloin yksilölliset asiakastarpeet ohjaavat palveluprosesseja, joita toteutetaan vahvalla ammatillisella osaamisella ja teknologiaa monipuolisesti hyödyntäen. Tasavertaiset työyhteisöt ovat moniammatillisia, -kulttuurisia ja ammattitaitoisesti johdettuja. Terveyspalveluiden osalta visioitiin, että Suomessa tulee olemaan kehittyneet, asiakkaan tarpeita ennakoivat terveyspalvelualan markkinat, joilla eri toimijat tekevät uudenlaiseen osaamiseen ja innovatiivisuuteen perustuvaa joustavaa ja kustannustehokasta yhteistyötä. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 51) Vuorensyrjä ym. (2006) painottaa, että lähihoitajien ammatillisella osaamisella on ydin, joka ei tule muuttumaan vuoteen 2015 ulottuvalla ennakointijaksolla, eikä varmasti paljon tätä pidemmälläkään aikavälillä. Tähän ammatilliseen ytimeen kuuluvat ensisijaisesti perushoidon ja -hoivan taidot, vuorovaikutustaidot sekä elinkaariajattelu, joka suhteuttaa ja rakenteistaa molempia edellisiä potilaiden ja asiakkaiden elinkaaren mukaisiin tarpeisiin. Lähihoitajan on tunnettava sekä perushoidon ja -hoivan taidot että vuorovaikutustaidot elinkaaren mukaisina taitoina. (Vuorensyrjä ym. 2006, ) Samantyyppisiä osaamistarpeita löysi Metsämuuronen (1999) selvittäessään sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden kvalifikaatiotarpeita. Hän jakoi tutkimuksessaan osaamistarveluokat kolmeen ryhmään: perusosaaminen, potentiaalinen osaaminen ja aito tulevaisuuden osaaminen. Perusosaaminen kuvaa osaamista, jota tarvitaan tämän päivän työssä, mutta sitä tarvitaan myös tulevaisuudessa niin kauan, kun asiakkaana on ihminen. Metsämuurosen mukaan perusosaaminen sisältää oman persoonan käytön, ihmisen kohtaamisen, arvo- ja eettisen osaamisen sekä äänettömien ja pehmeiden taitojen hallinnan. (Metsämuuronen 2001, 129.) Perushoidon ja -hoivan taidot on yleinen ilmaus. Perushoidon ja -hoivan taidot voidaan määritellä yleisesti, kuten ihmisen peruselintoimintojen turvaaminen ja ihmisen perustarpeisiin vastaaminen. Toisaalta tulee huomioida, että perushoidon ja -hoivan taidot kytkeytyvät potilas- ja asiakaskunnan hoito- ja hoivatarpeisiin, ja nämä hoito- ja hoivatarpeet muuttuvat ajassa. Vuorovaikutustaitoja voidaan kuvata kykynä ja haluna tulla toimeen toisten ihmisten kanssa, lähellä olemisena, 61

60 ihmisen kohtaamisen taitona tai aitona läsnäolona, aidon läsnäolon taitona. On tärkeää havaita analyyttinen ero hyvän lähihoitajan luonteenpiirteiden ja hyvän lähihoitajan hankinnaisten vuorovaikutustaitojen välillä. Voidaan nähdä, että koulutuksella on selvä tehtävä näiden taitojen tuottamisessa. Koulutuksen on autettava opiskelijaa siinä, että hän tulee tietoiseksi oman toimintansa ja käyttäytymisensä vaikutuksista toisiin ihmisiin (so. oman toimintansa ja käyttäytymisensä vaikutuksista inhimillisessä vuorovaikutuksessa). Elinkaariajattelun voi ajatella suhteuttavan ja rakenteistavan molempia edellä mainittuja taitoja empiirisesti, ts. sovittavan niitä asiakaskunnan elinkaaren mukaisiin tarpeisiin. Lähihoitajan on tunnettava sekä perushoidon ja -hoivan taidot että vuorovaikutustaidot elinkaaren mukaisina taitoina. Tätä voidaan kuvata mm. ihmisen kehityksen kaaren tuntemisena, iän mukaisen tuen antamisena, iän mukaisten sairauksien tuntemisena ja se voidaan kytkeä tiiviisti mm. asiakaslähtöisyyteen sekä kuntouttavan työotteen näkökulmaan, jonka se omalta osaltaan mahdollistaa. (Vuorensyrjä ym. 2006, ) Sekä Vuorensyrjä (2006) että Metsämuuronen (2001) pohtivat, mitkä ovat hyvän hoitotyöntekijän luonteenpiirteitä ja mikä sellaista osaamista, joka tulee koulutuksen kautta. Koulutus auttaa opiskelijaa reflektoimaan oman toimintansa vaikutuksia toisiin ihmisiin. Metsämuuronen (2001) käyttää termiä pehmeä ja äänetön osaaminen, jolla tarkoittaa mm. toisten huomioimista, ilmapiirin luomista ja työhön motivoituneisuutta. Nopeimmin kasvaviksi osaamisalueiksi Vuorensyrjän ym. (2006, 142, 144) raportissa arvioitiin tietoteknologiataidot, työn kehittäminen, arkisten innovaatioiden löytäminen ja ongelmanratkaisutaidot sekä yrittäjyys/yrittäjyyskasvatus. Metsämuuronen (2006, 114) puolestaan nimittää aidoksi tulevaisuuden osaamiseksi kvalifikaatioryhmän, joka kuvaa osaamista, jota ei vielä vuosituhannen vaihteen sosiaali- ja terveystoimessa tarvittu, mutta se olisi oleellista osaamista 20 vuoden kuluttua. Aitoa tulevaisuusosaamista on teknologia, kansainvälisyys ja yrittäjyysosaaminen. Vähenevän kysynnän osaamisalueita kuvattiin suppeammin kuin kasvavan kysynnän osaamisalueita, lähinnä kasvavan kysynnän osaamisalueiden vastakohtina. Niitä olivat esimerkiksi yksityiskohtien opettelu oppimaan oppimisen ja tiedonhankinnan vastakohtana (myös Rainio 2003, 10), erikoistuminen laaja- 62

61 alaisuuden vastakohtana sekä puolesta tekeminen kuntoutuksen ja kuntouttavan työotteen vastakohtana. Perinteisistä substanssialueista vanhustyön ja mielenterveys- ja päihdetyön kysynnän ajateltiin kasvavan voimakkaimmin. Laajaalaisuudesta todettiin erikseen, että nimenomaan pohjoisessa Suomessa tullaan tarvitsemaan sellaisia lähihoitajia, joiden osaamispohja on laaja. Asiakaslähtöisyyden ja asiakaspalvelutaitojen kasvu nähtiin osana sitä yleistä kehitystä, joka kytkeytyy yksityisen sektorin palvelutuotannon kasvuun. Palvelujärjestelmän tuntemuksen ja tähän kytkeytyvän osaamisen kysynnän kasvu nähtiin osana kotipalvelujen, avohoidon ja avohuollon ratkaisujen kasvua; perushoidon ja perushoivan ammattilaisilla on ehkä ainoana sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmänä tiivis, jatkuva kontakti asiakkaaseen, ja heidän on osattava paitsi arvioida potilaiden ja asiakkaiden palvelutarpeita myös ohjata heitä palvelujärjestelmän kokonaisuudessa eteenpäin. Järjestelmäkeskeisyyden purkautuminen ei siis välttämättä vielä sellaisenaan merkitse järjestelmätuntemuksen kysynnän vähenemistä. Kuntatyönantajan mukaan työelämän uudet haasteet edellyttävät henkilöstöltä organisaation osaamista, joka näkyy tehokkaina ja kekseliäinä tapoina järjestää asioita ja hioa toimintaketjuja, tapoina vastata asiakkaiden tarpeisiin ja kehittää henkilöstöä (Rainio 2003, 9). Merkittävimmät osaamisalueet Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksen (2006, 51-52, 58-59) mukaan sosiaalipalvelualan työntekijätehtävissä vuonna 2020 ovat asiakastarpeiden tunnistaminen ja ennakointi, asiakaspalveluosaaminen sekä yhteistyökyky. Terveyspalvelualan osaamistarpeet työntekijätehtävissä ovat lähes yhtenevät sosiaalialan osaamisalueiden kanssa. Sosiaalipalvelujen työntekijätehtävissä selvästi suurin merkitys on palveluosaamisella. Keskeisimpinä osaamisalueina korostuvat asiakkaan tarpeiden tunnistaminen ja ennakointi, asiakaspalvelu- ja asiakasosaaminen sekä asiakasprosessin ja palveluketjun kokonaisuuden hallinta. Palveluosaamisen merkitys korostuu vuonna 2020 erityisen selkeästi, koska palvelukulttuuri on uudenlainen: toimitaan asiakaslähtöisesti, ja asiakkaat rahoittavat myös itse haluamiaan palveluja. Toisaalta palveluosaamisen vaatimus näkyy käytännön hoito- ja hoivatyössä lisääntyneenä moniammatillisuuden vaatimuksena. Lisääntyviin palvelutarpeisiin pyritään vastaamaan tehostamalla ennaltaehkäisevää työtä. Ennakoinnin merkitys 63

62 palveluiden tuotannossa kasvaa. Alaa kohtaan kohdistuu aikaisempaa suurempia tehokkuusvaatimuksia, joten ainakin joidenkin palveluiden osalta on työntekijän pystyttävä hahmottamaan asiakasprosessien ja palveluketjujen kokonaisuuksia nykyistä laajemmin. Potentiaalinen tulevaisuuden kvalifikaatioryhmä kuvaa Metsämuurosen (2006, 115) tutkimuksessa osaamista, jonka painoarvo tulevaisuudessa lisääntyy maltillisesti tai sen osaamistarpeesta ei oltu yksimielisiä asiantuntijoiden kesken. Potentiaalista tulevaisuuden osaamista on mm. yhteiskuntaosaaminen, itsepuolustustaito, voimakkaampi vastuunotto, tiedonhankintaosaaminen sekä projekti- ja yhteistyöosaaminen. Toisaalta varsinkin tiimityö- ja tiedonhankintataidot sekä järjestelmän tuntemus nähtiin sekä Vuorensyrjän (2006) että Elinkeinoelämän Keskusliiton (2006) tutkimuksissa tärkeiksi tulevaisuuden osaamisvaatimuksiksi. Sosiaalipalvelualalla työntekijöiden itsensä ja oman työnsä johtamista painotetaan tulevaisuuden osaamisalueena. Itsensä johtaminen korostuu työyhteisöjen roolin muuttuessa yhä enemmän moniammatillisten tiimien suuntaan. Tiimin jäsenillä on oma vastuualueensa, jossa hänen odotetaan toimivan itsenäisesti ja tehokkaasti asiakkaan ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Työyhteisöissä perinteinen työnjohto tulee vähenemään. Esimiesten roolina on sovittaa yhteen erilaiset ydin- ja tukiprosessit ja vastata palveluprosessin sujumisesta. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 52) Työntekijätehtävissä merkittävimmiksi taidoiksi nousevat yhteistyökyky, tiimityötaidot sekä kyky jakaa omaa ja ymmärtää toisten osaamista sekä kunta- että yksityisellä sektorilla (Rainio 2003, 9.; Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 52). Keskimääräistä enemmän toimialalla korostuu eettinen osaaminen. Tiimityöskentely sekä asiakkaiden lisääntyneet ja yksilöllistyneet palveluodotukset edellyttävät työntekijöiltä vahvaa yhteistyökykyä. Asiakkaille tarjotaan kokonaispalveluratkaisuja, joissa kunkin osatekijän tulee liittyä saumattomasti toisiinsa. Palvelukulttuurin muutoksen myötä palvelua tarkastellaan asiakkaan näkökulmasta: tavoitteena on, että asiakas saa yhdestä toimipaikasta kulloinkin tarvitsemansa palvelun. Tiimityö edellyttää kykyä jakaa osaamista sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti ja ymmärtää muiden osaamisen merkitys 64

63 saumattoman palveluprosessin kannalta. Toiminnassa hyödynnetään toimialarajoja ylittäviä kumppanuuksia, mikä vaatii kykyä hahmottaa myös muiden osapuolten toiminnan sisältöä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialat lähentyvät toisiaan, jolloin palveluiden rajat hoiva-asiakkaiden osalta madaltuvat tai joidenkin palveluiden osalta poistuvat kokonaan. Avohuollon merkitys kasvaa, ja kotona hoidetaan myös vaativaa hoitoa tarvitsevia asiakkaita, jolloin työntekijältä edellytetään kykyä työskennellä itsenäisesti. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 52) Monikulttuurisuus korostuu työyhteisöissä. Sosiaalipalveluala on merkittävä maahanmuuttajien työllistäjä. On keskeistä, miten eri kulttuureista tulevat toimivat yhteistyössä. Asiakkaan tarpeen tunnistamiseen liittyy läheisesti kansainvälisyysosaaminen. Niin sanottu kulttuurinen lukutaito on keskeisessä asemassa asiakkaan kohtaamisessa ja työyhteisöjen sisällä vuonna Kielitaitovaatimukset korostuvat muiden osaamisien ohella. Suomen lisäksi kolme tärkeintä kieltä ovat englanti, venäjä ja ruotsi. (Rainio 2003, 11.; Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 51-52) Tulevaisuuden erikoisosaamista tarvitaan myös laboratorioalalla. Laboratoriokeskukset ovat osoittaneet kiinnostusta lähihoitajien rekrytointiin näytteenottotehtäviin. Ainakin Tampereella ja Helsingissä on käyty neuvotteluja näytteenottotehtäviin liittyvän koulutuksen sisällyttämisestä lähihoitajan ammatillisiin opintoihin (Korte 2009). Koulutuksen laadun näkökulmasta on tärkeätä kiinnittää huomiota myös opettajien ammattitaidon ylläpitämiseen. Opettajien täydennyskoulutuksen järjestämistä säädellään varsin väljästi. Opettajien täydennyskoulutukseen suunniteltu tuntimäärä määritellään oppilaitoskohtaisesti, ja siihen käytetty aika luetaan opettajan kokonaistyöaikaan. Terveysalan opettajien täydennyskoulutustarpeesta tehdyn selvityksen mukaan (2007, 23) tärkeimmät keinot opettajan ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi olivat opiskelijaohjaus, opettajan tutustumiskäynnit ja työelämäjaksot alan toimintayksiköissä. Myös Metsämuuronen (2001, 182) painottaa sosiaali- ja terveysalan ammatillisen koulutuksen opettajien 65

64 työelämätaitojen ylläpitämistä. Hän ehdottaa, että opettajien työelämävalmiuksien ylläpitämiseen kannustetaan esimerkiksi niin, että oman ammattitaidon ylläpysymiseksi tehty työ sisällytetään toimen tai viran velvollisuuksiin. Metsämuurosen (2001), Vuorensyrjän (2006) ja Elinkeinoelämän Keskusliiton (2006) raporteissa esille tulevissa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tulevaisuuden osaamistarpeissa näkyvät selvityksessä luvuissa 5.2 ja 5.3 tarkastellut laki- ja palvelurakennemuutokset sekä sosiaali- ja terveysohjelmat. Tutkimusten perusteella seuraavat osaamistarpeet nousivat keskeisiksi sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa: vuorovaikutustaidot, perushoidon ja -hoivan taidot, sisältäen toimintaympäristöstä riippuen hyvinkin erilaista erityisosaamista, eettinen osaaminen, asiakaslähtöisyys, terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen, edistäminen ja kuntouttava työote, laatuosaaminen ja työn kehittäminen, palveluohjaus, yrittäjyysosaaminen, sisäinen yrittäjyys ja itsensä johtaminen, tiimityötaidot, verkosto-osaaminen, työmenetelmäosaaminen (esim. varhainen puuttuminen, perhe- ja yhteisökeskeiset työmenetelmät), teknologiataidot, monikulttuurisuus ja kulttuurinen lukutaito, oppimaan oppiminen ja ongelmaratkaisutaidot. 66

65 Asiakasmuutokset Poliittiset muutokset Väestö vanhenee ja monikulttuuristuu. Kaikissa ikäluokissa toimintakyky paranee, mutta toisaalta metabolinen oireyhtymä ja dementoivat sairaudet lisääntyvät ja entistä sairaampia ihmisiä hoidetaan sekä avo- että laitoshoidossa. Syrjäytymisen mahdollisuus kasvaa. Asiakkaat ovat entistä enemmän mukana päätöksenteossa. Terveydenhuoltolakiuudistus( ) Kansanterveyslaki ja Erikoissairaanhoitolaki yhdistyvät tavoitteena saumaton yhteistyö perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon kesken asiakaslähtöisyys lisääntyy Parashanke: 70 terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyöaluetta Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistus Vammaispalvelulaki ja Kehitysvammalaki yhdistyvät: palveluasuminen keskuslaitosten sijaan laitoshoidon ja avohoidon raja poistetaan Sosiaali- ja terveydenhuollon suositukset: Kaste Terveys 2015 kansanterveysohjelma Mieli 2009, Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus Ikäihmisten palvelujen laatusuositus Valtioneuvoston vammaispoliittinen selonteko Suositusten tavoitteena: Asiakkaiden osallisuuden lisääminen Terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen, ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen kaikissa ikäluokissa Palvelujen saatavuuden parantaminen Laitoshoidon vähentäminen ja avopalveluiden kehittäminen Ekonomiset muutokset Työttömyys, työvoimapula Työperäisen maahanmuuton tarve Vajaakuntoisten työllistyminen Työikäisten ja nuorten osuus väestöstä pienenee Tuloerojen kasvu Yrittäjyyden lisääntyminen Sosiaaliset muutokset Verkostoituminen, yksityisen ja julkisen sektorin verkostoituminen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla Yksilöllisyys /yhteisöllisyys terveys- ja sosiaalipalveluissa Moniammatillinen tiimityö Teknologiset muutokset Informaatioteknologia: henkilökohtaisen kontaktin rinnalle etäja Internet-pohjaiset palvelut Hyvinvointiteknologia: älyvaatteet, älykodit Geroteknologia: hälytys- ja ympäristönhallintalaitteet Sairaalateknologia Ekologiset muutokset Ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen edistäminen 67

66 7. TULEVAISUUDEN LÄHIHOITAJATYÖVOIMAN TARVE Työvoiman kysynnän ja tarjonnan sekä ammatillisen koulutuksen aloittajatarpeiden ennakoimiseksi Hanhijoki ym. (2009) ovat selvittäneet ammattiryhmittäin eritellen työvoiman poistumaa työmarkkinoilta. Poistumalla tarkoitetaan henkilöiden pysyvää siirtymistä työvoiman ulkopuolelle valitun ennustejakson aikana eläkkeelle siirtymisen tai kuoleman kautta. Poistumalaskelmissa eivät ole mukana eläkeuudistuksen vaikutukset (mm. varhennetun vanhuuseläkkeen ikärajan nostaminen 60 vuodesta 62 vuoteen, osaaikaeläkkeen ikärajan nosto 56 vuodesta 58 vuoteen), koska eläkeratkaisun ei nähdä sanottavasti vaikuttavan koulutuksen aloittajatarpeisiin. Lisäksi eläkeuudistuksen vaikutuksista eri ammattiryhmiin ei ole ollut riittävästi tietoa käytettävissä. (Hanhijoki ym. 2009, ) Lähihoitajien poistumaksi työllisestä työvoimasta vuosina arvioidaan työntekijää. Poistumasta suhteellisesti vähäisin osa tapahtuu vuosina Poistumat lisääntyvät voimakkaasti 2010-luvulla. Sosiaali- ja terveysalan työssä poistuma on suurin Tämä tarkoittaa sitä, että poistumalla on merkittävä vaikutus ison ammattiryhmän avautuviin työpaikkoihin 2010-luvun jälkipuoliskolla. Lähihoitajille vuosina avautuvien työpaikkojen määrä talouden peruskehityksen arviointimallin mukaan (BKT:n kasvu 2,2 % vuosina , työllisyysaste 75 %) olisi ja tavoitekehityksen mallin mukaan (BKT:n kasvu 2,5 %, työllisyysaste lähes 80 %) (Hanhijoki ym. 2009, 105, 250) 68

67 Lähihoitaja tutkintoryhmän osuus sosiaalipalvelujen toimialan koko työllisestä työvoimasta on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2000 työllisiä perus- ja lähihoitajia oli ja vuoteen 2004 määrä oli kasvanut Viime vuosien voimakkaan kasvun ennakoidaan hidastuvan jonkin verran, mutta se säilyy kuitenkin suhteellisen korkeana. Tavoitekehitysmallin (BKT:n kasvu 2.5 %, työllisyysaste lähes 80 %) mukaan lähihoitaja-ammattiryhmän ennakoitu kasvu on 932 lähihoitajaa vuodessa. Alemmalla bruttokansantuotekasvuennusteella lähihoitajamäärän vuotuinen kasvu on 594 lähihoitajaa. (Hanhijoki ym. 2009, ) Vuorensyrjän ym. (2006) tutkimuksen terveysalan vastaajien mukaan voimakkaimmin kasvaa vanhustyön, mielenterveys- ja päihdetyön ja sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmia suorittaneiden lähihoitajien kysyntä. Sosiaalialan vastaajien mukaan voimakkaimmin kasvaa vanhustyön ja mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelmien lisäksi kuntoutuksen koulutusohjelman suorittaneiden lähihoitajien kysyntä. (Vuorensyrjä ym. 2006, 121.) Erikoissairaanhoidossa tullaan lähihoitajia jatkossakin tarvitsemaan. Samoin kehitysvammahuollossa nykyisten hoitoapulaisten tilalle halutaan tulevaisuudessa lähihoitajan tutkinnon suorittaneita. (Aalto 2009) Hanhijoen ym. (2009, 186) mukaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon aloittajatarve vuosille on nuorten koulutuksessa peruskehityksen mukaan ja tavoitekehityksen mukaan Tutkinnon suorittajien kokonaistarve kyseisenä aikana on Pentikäinen ym. (2009) toteavat myös, että nuorisokoulutuksen aloituspaikat eivät tule kattamaan sosiaali- ja terveysalan työvoiman kokonaistarvetta. Työ- ja elinkeinoministeriön peruskartoituksessa (Pentikäinen 2009, 27) esitetään, että tätä vajetta voitaisiin täyttää mm. työttömänä olevan koulutetun työvoiman tehokkaammalla käytöllä, parantamalla työvoiman ulkopuolella olevien tutkinnon suorittaneiden ja kouluttamattomien henkilöiden työhön osallistumista täsmäkoulutuksella sekä siirtämällä työssä olevien eläkkeelle siirtymistä 69

68 myöhemmäksi. Nämä ehdotukset lisäävät aikuiskoulutuksen tarvetta sosiaali- ja terveysalalla. Ulkomainen työvoima nähdään usein ratkaisuksi tulevaisuuden työvoimatarpeeseen sosiaali- ja terveysalalla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 Suomessa asui ulkomaan kansalaista. Maahanmuuttajat muodostavatkin merkittävän työvoimareservin, sillä tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2002 Suomessa asuvista ulkomaalaisista 76 % oli työikäisiä, mutta työvoimaan heistä kuului vain 46 %. Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä on terveydenhuollon tehtävissä niukasti, noin 2 % (Tehy 2005). Yksityiskohtaista tietoa Suomessa asuvista ulkomaalaisista terveydenhuollon ammattihenkilöistä on vaikea saada. Rekisteröintiperusteet vaihtelevat ja rekisteröijätahoja on useita. Tammiston ja Markkasen (2005) selvityksen mukaan alalle pääsyn suurimpia esteitä ovat vajaa kielitaito, tutkintojen tunnustamisen vaikeus ja työyhteisöjen heikot monikulttuurisuustaidot. Työllistyminen kilpistyykin useimmiten puutteelliseen kielitaitoon. Hoitotyössä riittämätön kielen hallinta koetaan vakavana uhkana potilasturvallisuudelle eivätkä työnantajat halua ottaa siitä koituvaa riskiä. Toisaalta omaa äidinkieltään oli työtehtävissä käyttänyt 76 % maahanmuuttajavastaajista. Kaiken kaikkiaan työnantajat näkevät maahanmuuttajilla olevan sellaisia positiivisia taitoja, joita työyhteisöt voisivat oppia ja omaksua. Maahanmuuttajat nähdään positiivisena mahdollisuutena avartaa ja rikastuttaa työyhteisöjen tietoisuutta erilaisista kulttuureista. (Pentikäinen 2009, 37) Hyvinvointisektorilla järjestöt ovat kuntien ohella merkittäviä toimijoita, joten myös kolmannen sektorin osuus lähihoitajien mahdollisena työllistäjänä tulee huomioida. Yksityisen toiminnan osuus terveyspalvelujen tuotoksesta (toiminnalla tuotettujen palveluiden arvosta) oli vuonna % ja sosiaalipalvelun tuotoksesta 29 % (Pentikäinen 2009, 4). Yhdistysten määrä on viime vuosina kasvanut ja kansalaiset ovat yhä useammin yhdistysten jäseniä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöjä on rekisteröity arviolta ja uusia rekisteröidään vuosittain lähes 200. Sosiaali- ja terveysjärjestökenttä on hyvin järjestäytynyt, suurin osa paikallisyhdistyksistä on jonkin valtakunnallisen liiton jäsen. Valtakunnallisia järjestöjä ja niiden jäsenjärjestöjä on nykyisin yli Sitäkin enemmän ihmisten hyvinvointiin panostavat kansalaisjärjestöt, joissa vapaaehtoiset ja alan ammattihenkilökunta 70

69 toimivat useimmiten tilastoidun palvelutoiminnan ulkopuolella. (Vuorinen 2008, 24.) Tulevaisuuden työvoimatarpeen määrällisen ennakoinnin näkökulmasta on huomioitava myös suppeampi koulutus. Lähiavustajia koulutetaan työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella päivän kestoisilla koulutusohjelmilla sosiaali- ja terveysalan avustaviin tehtäviin lähinnä vanhus- ja vammaistyöhön ( Koulutuksen tavoitteena on selviytyä erilaisista perushoiva-, ohjaus-, siivous- ja ruokahuoltotehtävistä. Osa lähiavustajakoulutuksista toteutetaan siten, että koulutukseen osallistuva voi suorittaa sosiaalija terveysalan perustutkinnon Hoito ja huolenpito -tutkinnon osan näyttötutkinnon tutkintosuorituksena; tällöin koulutus mahdollistaa opintojen täydentämisen lähihoitajan tutkinnoksi myöhemmin. Lähiavustaja-nimikkeen käyttäminen näyttää villiltä ; eräs oppilaitos markkinoi samalla ammattinimikkeellä matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutusalan kotitalous- ja kuluttajapalvelujen perustutkintoa, kotitalousalan koulutusohjelmaa, jonka opetussuunnitelman perusteen mukainen koulutusammattinimike on kotitalousyrittäjä, mutta oppilaitos ilmoituksessaan on nimennyt tämän sen lisäksi lähiavustajan koulutusohjelmaksi. Koulutusesitteen mukaan kotitalousyrittäjä, lähiavustaja huolehtii asiakkaan päivittäisistä toimista. Työ on kokonaisvaltaista ja erityisesti luottamusta vaativaa. Lähiavustajan keskeisiä työtehtäviä ovat ruokailun, henkilökohtaisen puhtauden ja kodin siisteyden sekä viihtyisyyden ylläpito. Suuntautuminen toteutetaan vapaasti valittavien opintojen ja työssäoppimisen kautta. Alan osaaja hallitsee hoivan ja huolenpidon perustaidot, mutta ei ole terveydenhuollon ammattilainen. ( Työvoimatoimistojen Ammattinetti-portaalissa ( tämän tutkinnon suorittaneen työammattinimikkeenä esitellään kotityöpalvelutyöntekijä. Helmikuussa 2009 käynnistyneessä työ- ja elinkeinoministeriön hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittisessa HYVÄ-hankkeessa on nostettu esille kevyen hoivan konsepti; palvelujärjestelmän kokonaistuottavuuden kannalta tarvitaan raskaiden ja kalliiden palvelujen tarvetta myöhentävää, kotona asumista tukevaa palvelua 71

70 ikääntyville. Tämän tarpeen tyydyttämisessä palvelujärjestelmän kokonaisuutta tukevan ja täydentävän yritystoiminnan kehittäminen on suuri haaste ja mahdollisuus. Työvoiman saatavuus, mutta myös kevyen hoivan konseptin kehittäminen edellyttää henkilöstörakenteiden uudistamista - auttavia käsiä tarvitaan ja käyttämättömiä resursseja käyttöön. Hankkeen tiedotteessa kysytäänkin, hoivaavustajastako ratkaisu. Lisäksi todetaan, että henkilöstörakenteiden kehittämisessä on tärkeää tunnistaa hoiva- ja hoitotyön rajapinnat; esimerkiksi kotona asuvan vanhuksen lisääntyvän palvelun ja hoivan tarpeen arviointi edellyttää vankkaa ammattitaitoa. (HYVÄ-uutiset 1/2009) Hankkeen selvityksessä (Pentikäinen 2009, 36) esitetään perustettavaksi sosiaaliavustajan ammattitutkinto, johon valmistava koulutus olisi lähihoitajakoulutusta suppeampi, kestoltaan noin vuoden mittainen. Ehdotuksen mukaan tutkinnon suorittaneet tulisi laskea mukaan toimintayksiköiden henkilöstömitoitukseen. Sosiaaliavustaja virkanimikkeenä on kuitenkin pitkään ollut käytössä valtion hallinnossa; lain mukaan ulkomaiden sosiaali- ja terveystoimen ja asianomaisissa maissa olevien suomalaisten sosiaalisten olojen seuraamiseksi voi sosiaali- ja terveysministeriössä olla sosiaaliavustajan virkoja. Kelpoisuusvaatimuksena sosiaaliavustajan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys sosiaali- ja terveysalaan sekä suomen ja ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (A 334/1989). Kaste ohjelman mukaan sosiaali- ja terveysalan perusosaamista vahvistetaan siten, että käynnistetään aikuiskoulutuskokeiluja uusista tavoista suorittaa tutkintoja ja lisäkoulutusta. Kokeilut kohdennetaan a) ammattiryhmiin, joista on vajetta, b) maahanmuuttajien työllistymiseen ja c) asiakastyössä avustamiseen liittyviin tehtäviin. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008, 38) Hyvinvointi ohjelman (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007) mukaan kasvavan työvoimatarpeen hoitamiseen tarvitaan uudentyyppisiä koulutuksellisia ratkaisuja työvoiman saatavuuden turvaamiseksi erityisesti iäkkäiden hoivapalveluihin. Koulutus mahdollistaisi nykyistä lähihoitajakoulutusta lyhyemmillä opinnoilla valmistumisen erityisesti ikääntyneiden kotihoitoon ja tukipalveluihin ja olisi sellaisenaan hyväksyttävissä osaksi lähihoitajakoulutusta. Toisaalta Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008, 35) on henkilöstörakenteen osalta tavoitteena, että kaikilla ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivilla työntekijöillä on sosiaali- ja /tai terveydenhuollon 72

71 ammatillinen koulutus sekä perus-, jatko- ja /tai täydennyskoulutuksessa hankittu gerontologinen asiantuntemus. Asiakas muutokset. Poliittiset muutokset Ekonomiset muutokset Sosiaaliset muutokset Teknologiset muutokset Ekologiset muutokset Lähihoitajien määrän ennakoitu kasvu lähihoitajaa vuodessa Lähihoitajille vuosina avautuvien työpaikkojen määrä Lähihoitajien ennakoidut aloittajatarpeet vuosille nuorten koulutuksessa ja kokonaistarve Maahanmuuttajien työllistyminen sosiaali- ja terveysalalle ongelmallista kielivaikeuksien vuoksi Lähihoitaja-koulutusta suppeamman koulutuksen tarve ja tulevaisuus epäselvä 73

72 8. POHDINTA Selvityksen tavoitteena oli tarkastella lähihoitajakoulutuksen kehitystä vuodesta 1993 nykypäivään, selvittää olemassa olevan tiedon perusteella, miten lähihoitajakoulutuksen tuottama osaaminen vastaa nykypäivän työelämän osaamistarpeisiin ja kartoittaa lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristöä, osaamistarpeita ja lähihoitajien määrällistä tarvetta tulevaisuudessa. Selvitys on pohjana syksyllä 2009 toteutettavalle ensimmäiselle Delfoi-kyselylle ja sen analyysin jälkeen järjestettäville kahdelle tulevaisuuspajalle. Miten lähihoitajan koulutus vastaa nykyhetken työelämän osaamistarpeisiin? Tähän kysymykseen ei lähdeaineiston perusteella löytynyt yksiselitteistä vastausta. Valmistuneet lähihoitajat kokivat koulutuksen antaneen keskimäärin hyvät valmiudet työelämässä toimimiseen. Toisaalta työssäkäyvien lähihoitajien ja työnantajien arvioinneissa tuli esille, että vasta alalle tulleilla on puutteita osaamisessa. Lähihoitajalta edellytetään laaja-alaista osaamista, jolla vastataan asiakkaiden tai potilaiden monimuotoisiin hoidon, hoivan, kasvatuksen ja kuntoutumisen tarpeisiin sosiaali- ja terveydenhuollon eri osa-alueiden perustyössä. Toisaalta edellytetään erikoisosaamista, joka mahdollistaa toimimisen sellaisissa alan toimintayksiköissä, joissa vastataan asiakkaiden tai potilaiden erityistarpeisiin. Kysymys laaja-alaisen ja erikoisosaamisen tulevaisuuden tarpeista on tullut esille selvityksessä käytetyssä lähdeaineistossa useasti. Työelämä tarvitsee sellaisia lähihoitajia, joilla on oman työnsä kehittämisen taitoja ja joiden osaamispohja on laaja. Toisaalta niin hoivan, hoidon, kasvatuksen kuin kuntoutuksenkin asiakkaat ovat tarpeiltaan entistä heterogeenisempia ja tarvitsevat hyvin monenlaista erikoisosaamista palveluiden tuottajilta. Tässä selvityksessä käytetyssä aineistossa tulevaisuuden vaatimuksena korostui lähihoitajan laaja-alainen osaaminen. On muistettava, että lähihoitajan tutkinto on 74

73 sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Erikoisosaamisen varmistamiseksi on kehitetty ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutussuositukset ohjeistavat, miten ammattitaitoa työelämässä kehitetään ja ylläpidetään. Tehty selvitys osoittaa, että lähihoitajan tulevaisuuden ammattitaitovaatimuksiin liittyvää laaja-alaisen ja erikoisosaamisen problematiikkaa on koulutuksen kehittämisstrategian laatimiseksi selvitettävä tarkemmin. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tulevaisuuden osaamistarpeita kartoitettiin Metsämuurosen (2000, 2001), Vuorensyrjän (2006) ja Elinkeinoelämän Keskusliiton (2006) tutkimusten perusteella. Lisäksi selvitettiin sosiaali- ja terveysalan lakimuutosten ja suositusten vaikutusta lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Lähihoitajan osaamistarpeita tulevaisuudessa oli selvitetty myös opinnäytetöissä sekä alueellisesti. Kyseessä olevia töitä ei sisällytetty tähän selvitykseen, koska tutkimukset olivat suppeahkoja ja niiden tulokset olivat samansuuntaisia yllämainittujen laajempien tutkimusten kanssa. Tämän selvityksen aineiston perusteella voidaan todeta, että osa lähihoitajan osaamisesta on tulevaisuudessakin pysyvää; sitä voidaan kutsua ammatillisen osaamisen ytimeksi. Ammatillisen osaamisen ydin pitää sisällään yleiset työelämässä toimimisen taidot, oman persoonan ammatillisen käytön ja vuorovaikutustaidot, perushoivan ja -hoidon taidot sisältäen toimintaympäristöstä riippuvan erityisosaamisen sekä eettisen osaamisen. Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös lähihoitajan osaamisvaatimuksiin. Tässä selvityksessä yhteiskunnallisia muutoksia tarkasteltiin APESTE-analyysin viitekehyksessä asiakkaiden, poliittisten, ekonomisten, sosiaalisten, teknologisten ja ekologisten muutosten näkökulmasta (Kaavio 1). Asiakkaissa tapahtuvat muutokset vaativat tulevaisuuden lähihoitajalta monipuolista palveluosaamista; asiakkaiden palvelutarpeiden tunnistamista ja arviointia sekä kulttuurista lukutaitoa. Poliittiset muutokset, jotka lähitulevaisuudessa näkyvät voimakkaana palvelurakenneuudistuksena, edellyttävät lähihoitajalta oman työn kehittämisen osaamista, johon kytkeytyy kiinteästi tiedonhankinta- ja projektityötaidot. Lisäksi poliittiset muutokset edellyttävät entistä enemmän terveyden- ja toimintakyvyn edistämisen taitoja, jolloin keskeistä lähihoitajan 75

74 osaamista on ennalta ehkäisevä työ, varhainen puuttuminen ja kuntouttava työote. Muutosten keskellä tulee huolehtia myös työhyvinvoinnista ja omasta työssä jaksamisesta. Ekonomiset muutokset yhteiskunnassa vaikuttavat siihen, että lähihoitajat entistä useammin toimivat yrittäjinä tai työllistyvät yrityksiin kunnallisen työnantajan sijasta, jolloin tarvitaan yrittäjyystaitoja ja sisäistä yrittäjyyttä. Yhteiskunnassa tapahtuvat sosiaaliset muutokset vaativat verkostoitumista, jolloin lähihoitajan tulee tuntea palvelujärjestelmä ja palveluketjut kokonaisuutena, jotta pystyy asiakasta ohjaamaan. Verkosto-osaamisen lisäksi työ muuttuu yhä enemmän moniammatilliseksi tiimityöksi, jossa korostuu kyky jakaa omaa osaamistaan ja ymmärtää muiden osaamisen merkitys ja hyödyntää sitä. Erittäin merkittävä muutos osaamisvaatimuksissa tapahtuu teknologiaosaamisessa, niin asiakkaan hoidossa kuin tiedonvälityksessäkin. Tulevaisuudessa kasvavat osaamisvaatimukset ovat kaikki jo näkyvissä tämän hetken lähihoitajan työssä jollain tavalla. Merkille pantavaa kuitenkin on, että niiden merkitys tulevaisuudessa kasvaa entisestään. Tulevan Delfoi-kyselyn avulla on ensiarvoisen tärkeää saada esille niitä tulevaisuuden osaamistarpeita, ns. heikkoja signaaleja, joita ei vielä tässä selvityksessä käytetyssä aineistossa ole tunnistettu. Viime vuosina lähihoitajien määrä työelämässä on voimakkaasti lisääntynyt varsinkin sosiaalialalla. Erikoissairaanhoidon tilastoja lähihoitajanimikkeen osalta on vaikea vertailla vanhojen ammattinimikkeiden ja sairaanhoitopiirien tuottamien palveluiden uudelleenorganisoinnin takia. Esimerkiksi kehitysvammahuollon laitospalvelujen liittäminen osaksi joidenkin sairaanhoitopiirien toimintaa tullee lisäämään lähihoitajatyövoiman tarvetta vailla ammatillista tutkintoa olevien hoitoapulaisten siirtyessä eläkkeelle. Vuorensyrjän (2006) tutkimuksessa arvioitiin lähihoitajakoulutuksen aloittajien tavoitemääräksi aloittajaa vuosittain. Kuitenkin vuonna 2009 sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon aloituspaikkoja oli 8 733, mikä osoittaa lähihoitajatarpeen määrän kasvun jatkuvan tulevaisuudessa Opetushallitus on asettanut aloittajatavoitteeksi opiskelijaa vuonna Tässä esiselvityksessä ei ollut tarkoitus paneutua tilastomatematiikan keinoin aloittajatarvemäärityksiin, 76

75 joten tässä on tyydytty olemassa olevaan tietoon sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon aloittajatarvemääristä. Keskeinen kysymys lienee, miten saadaan tarvittava määrä hakijoita lähihoitajakoulutukseen. Lähihoitajakoulutuksen kehittämisstrategian pohjaksi tämän hankkeen tulevassa aineiston keruussa, mm. Delfoi-kyselyssä tulee paneutua maahanmuuttajien hoitoalalle työllistymiseen. Osaamistarpeiden ja koulutuksen määrällisen ennakoinnin näkökulmasta on pohdittava työelämässä tarvittavaa osaamista myös laajemmin kuin lähihoitajan tutkinnon tuottaman osaamisen kautta. Voidaanko merkkinä lähihoitajakoulutusta suppeamman koulutuksen tarpeesta pitää meneillään olevia lähiavustajakoulutuksia? Alalla avustavissa tehtävissä toimivien työntekijöiden valvonta herättää kysymyksiä. Virallisessa tutkintojärjestelmässä toimivien ammatinharjoittamista valvoo Valvira. Potilasvahingot kuuluvat Potilasvahinkolain (585/1986) piiriin. Miten avustavissa tehtävissä olevien vastuu määräytyy? Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (603/1996) edellyttää ympärivuorokautisia palveluja tuottavilta lääninhallituksen toimintalupaa, jonka saamisen edellytyksenä on toimintayksikön asianmukainen henkilöstö; henkilöstön on täytettävä samat kelpoisuudet kuin kunnan tai kuntayhtymän sosiaalihuollon ammatilliselta henkilöstöltä vastaavissa tehtävissä vaaditaan. Millaiseksi muotoutuu avustavissa tehtävissä toimivan työntekijän työnkuva perushoidon ja -hoivan kentällä? Tulevaisuuden lähihoitajalta edellytetään paljon osaamisvaatimukset ovat laajaalaisella kentällä moninaisia. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämisstrategiaa laadittaessa on muistettava, että ammatillisen perustutkinnon tehtävänä on tuottaa työelämään siirtymisen edellyttämä ammattitaito ja pätevyys. Osaamisen tulee olla siirrettävissä työpaikasta toiseen. Työpaikalla on vastuu uuden työntekijän perehdyttämisestä. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoilla voidaan syventää osaamista jollakin osa-alueella. Työnantajalla on täydennyskoulutusvelvoite. 77

76 Taulukko 5. Lähihoitajan tulevaisuuden ammattitaitovaatimukset 78