Uusi kunta ja sen tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi kunta ja sen tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä"

Transkriptio

1 Uusi kunta ja sen tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntajohdon seminaari Mikkeli

2 Meneillään oleva lainvalmistelu Valmistelu käynnissä seuraavien lakien osalta (julkisiksi 6/2016 ja lausuntokierrokselle 8/2016):» Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki» Maakuntalaki» Järjestämislain ja maakuntalain voimaanpanolaki» Maakuntien valtionosuuslaki» Uusi kuntien peruspalveluiden valtionosuuslaki Valmistelu alkanut (lausuntokierrokselle 11/2016):» Laki valinnanvapauden laajentamisesta ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamisesta Lisäksi valmistellaan:» Asetusta kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erityisalakohtaisista edellytyksistä Lausuntokierrokselle » Asetusta erityistason sairaanhoidon keskittämisestä» Väliaikaisia rajoituksia sote-ulkoistamisiin sekä investointeihin Määräaikainen laki voimassa vuoden 2019 loppuun saakka Annettaneen eduskunnalle kevätistuntokaudella 2016

3 Sote- ja alueuudistuksen aikataulut Päätös alueiden määrästä ja rahoituksen perusratkaisusta Kuntien lausunnot Linjaukset ICT:n ohjauksesta, rakennusinvestointien koordinaatiosta ja vaalien periaatteista Tarastin selvitys siirtyvistä tehtävistä 01/16 Lait julkisiksi 6/2016 ja lausuntokierrokselle 8/2/16 Valinnanvapaus Selvityshenkilöiden esiselvitys Raportti ehdotuksineen HE eduskuntaan 11/16 Kuntien lausunnot HEvalinnanvapaud esta lausuntokierrok eselle ja eduskuntaan Sote-järjestämislaki ja voimaanpanolaki 07/2017 Maakuntalaki 07/2017 Valtionosuuslait, tuloverolaki Valinnanvapaus ja MKRrahoituslaki voimaan Alueellinen valmistelu 1.vaalit ja muutoshallinto Järjestämisvastuu maakunnille Pohjaselvitys kuntien aseman muuttumisesta sekä sääntelypolitiikasta 04/16 Parlamentaarisen seurantaryhmän alustavat linjaukset 12/16 Lainsäädäntömuutosten valmistelu 12/17 Tulevaisuuden kuntaa koskeva lainsäädäntö voimaan 3

4 Maakunnat ja kunnat sote-uudistuksessa Ohjausyksikkö Kunnat Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lakisääteisten kuntayhtymien varat ja velvoitteet siirtyvät maakunnille STM, tehtävät ja ohjaus Maakun tien yhteiset tukipalveluyhtiöt Valtio Rahoitus ja ohjaus VM, rahoitus ja ohjaus 18 maakuntaa järjestämis- ja rahoitusvastuu Integroidut sosiaali- ja terveyspalvelut VN, ohjaus 5 yhteistyöaluetta Soteyhteistyösopimus alueen maakuntien kesken Kuntien sotekiinteistöt jäävät kuntiin, maakunta vuokraa Velvoite palvelurakenteen monipuolistamiseen Maakunnan palvelutuotanto Muut palveluntuottajat Markkinoilla Ei markkinoilla (yhtiöitettävä) (ei yhtiöitetä) Yritykset Järjestöt Valinnanvapaus Maakunnan asukkaat, palvelun käyttäjät

5 Kuntien, maakuntien ja valtion tehtävät uusissa rakenteissa

6 Kuntien roolin ja tehtävien muutos

7 Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen

8 Kunnan ja maakunnan rajapintoja ja työnjakoa 1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kunnan vastuulla, tarve yhteistyöhön Kunta 2. Työllisyystoimenpiteet 3. Liikunta- ja nuorisotyö 4. Koulutus ja varhaiskasvatus 5. Kulttuuri ja kirjastot 6. Maankäyttö ja asuminen 7. Elinkeinopolitiikka 8. Joukkoliikenne, kuljetukset, logistiikka 9. Tukipalvelut ml. hankinnat 10. Ympäristöterveydenhuolto 11. Sosiaali- ja terveystoimi 12. Palo- ja pelastustoimi Maakunta Sekä kunnan että maakunnan vastuulla, tarve yhteistyöhön Maakunnan vastuulla, tarve yhteistyöhön

9 Kuntien ja maakunnan rajapintoja - eri näkökulmia 11. Koulutusja varhaiskasvatus 12. Kulttuuri ja kirjastot 1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 2. Sosiaali- ja terveystoimi Työikäiset 10. Liikunta ja nuoriso Lapset Seniorit 3. Työllisyys 9. Tukipalvelut ml. hankinnat Maahanmuuttajat Osallisuus Palvelut ja toiminnat Työttömät Elinvoima 4. Elinkeinopolitiikka Palo- ja pelastustoimi Hyvinvointi ja terveys 7. Ympäristö ja ympäristöterveydenhuolto 6. Joukkoliikenne ja kuljetukset 5. Maankäyttö ja asuminen Hallinnollinen näkökulma Toiminnallinen näkökulma

10 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lainsäädäntöpohja Perustuslaki 19» Julkisen vallan turvattava lailla tarkemmin säädetyllä tavalla jokaiselle riittävät sote-palvelut ja edistettävä väestön terveyttä Kuntalaki 1, 37» Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla Terveydenhuoltolaki 11, 12, 36 Sosiaalihuoltolaki 2. luku Tuleva sote-järjestämislaki

11 Kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät uudessa rakenteessa Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden sekä niihin vaikuttavien tekijöiden seuraaminen väestöryhmittäin Kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä toteutetuista toimenpiteistä raportointi valtuustolle vuosittain Hyvinvointikertomuksen laatiminen valtuustolle kerran valtuustokaudessa Paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteiden asettaminen ja toimenpiteet Terveys- ja hyvinvointivaikutusten ennakkoarviointi ja huomioon ottaminen päätöksenteossa Kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin vastaamisen seuranta Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutahon nimeäminen

12 Maakuntauudistuksen ennakkovaikutukset kuntiin yhteenveto marraskuun 2015 Kuntaliiton kuntatyöpajoista 1) Kuntien on panostettava entistä enemmän elinvoiman edistämiseen ja sivistyspalveluihin. Valinnanvapaus lisää paikallisten elinkeinojen mahdollisuuksia. Sotepalvelujen asiakas valitsee itseään lähimpänä olevan palveluntuottajan, joten hän tuo valintansa avulla rahaa ja mahdollisuuksia paikallisille yrittäjille. 2) Kunnat tuottavat itse vähemmän palveluita kuin nykyisin. Kumppanuudet yritysten, järjestöjen ja vapaaehtoistyön kanssa lisääntyvät. Kunnilla on uudenlainen, toimijat yhteen tuova, koordinoiva ja fasilitoiva rooli. 3) Paine kuntien väliselle yhteistyölle lisääntyy erityisesti yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa. Kuntien keskinäinen ja kuntien ja itsehallintoalueiden välinen yhteistyö lisääntyy joukkoliikenteessä ja palveluliikenteessä sekä kaavoituksessa. 4) Itsehallintoalueiden ja kuntien välistä yhteistyötä on tarvetta kehittää, jotta kunnat voivat hoitaa omaa hyvinvoinnin edistämisen tehtäväänsä. Avointa tiedonkulkua tukevien järjestelmien tarve kasvaa kuntien henkilöstön työn tukemiseksi. 5) Kuntien johtamisjärjestelmiä pitää uudistaa, koska kuntien tehtävät vähenevät. Ainakin valtuutettuja, lautakuntia ja toimialoja tarvitaan nykyistä vähemmän. Erityisenä huolenaiheena nousi esille se, miten saadaan hyviä ehdokkaita kuntavaaleissa. 6) Kunnat tarvitsevat vähemmän tukipalveluja ja -henkilöstöä, joten tukipalveluorganisaation uudistaminen on edessä. Erityisen paljon huolta kannettiin siitä, miten tämä muutosjohtaminen ja henkilöstön siirtyminen kunnista itsehallintoalueille saadaan toteutettua siten, ettei henkilöstön motivaatio kärsi. Lisäksi uhkana koettiin, että kunnille jää liikaa käyttämättömiä, tyhjiä kiinteistöjä.

13 Uuden kunnan rooliulottuvuudet 6 Itsehallintoroolin selkiyttäminen lainsäädännössä ja suhteessa maakunta- ja keskushallintoon 5 Elinympäristöroolin vahvistaminen: kuntalaisille sujuva arki sekä viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö 1 Osallisuus- ja yhteisöroolin vahvistaminen 7 Kehittäjä- ja kumppanuusroolin vahvistaminen kuntalaisten, yhteisöjen, yritysten ja toisten kuntien suuntaan Uuden kunnan roolien vahvistaminen 4 Elinvoima- ja työllisyysroolin vahvistaminen 2 Hyvinvoinnin edistämisroolin vahvistaminen 3 Sivistysroolin vahvistaminen

14 Tulevaisuuden kuntakuvia kuntien moninaisuus

15 Kiitos

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5. Ajankohtaista soteuudistuksesta Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet ja keinot - Tavoitteena kaventaa hyvinvointi-

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja kunnat

Sote- ja maakuntauudistus ja kunnat Sote- ja maakuntauudistus ja kunnat Hanna Tainio varatoimitusjohtaja 10.5.2016 Luonnos tulevaisuuden kunnan rooliulottuvuuksista 6. Itsehallintoroolin selkiyttäminen lainsäädännössä ja suhteessa maakuntaja

Lisätiedot

Etelä- Pohjanmaan. Kuntajohtajafoorum

Etelä- Pohjanmaan. Kuntajohtajafoorum Etelä- Pohjanmaan S O T E Kuntajohtajafoorum 10.5.2016 Harri Jokiranta Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Projektinjohtaja EP-SOTE projekti etenee aikataulussa työryhmät,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho 1 5.6.2016 Tuukka Salkoaho Ei tullut suurta kuntauudistusta, jolla sote-palveluiden järjestäminen olisi turvattu. Ei tullut

Lisätiedot

Maakuntamallin käytännön toteutukset

Maakuntamallin käytännön toteutukset Maakuntamallin käytännön toteutukset Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 24.5.2016 26.5.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus - historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Maakunnnan ja kunnan rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Maakunnnan ja kunnan rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Maakunnnan ja kunnan rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 13.10.2016 1 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto 27.1.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki Muutostuen elementit Kuntaliitossa Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtaminen ja Sote-uudistus

Kuntien hyvinvointijohtaminen ja Sote-uudistus Kuntien hyvinvointijohtaminen ja Sote-uudistus Laitila 03.03.2016 Heli Hätönen, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 2 Sote-uudistus - toiminnallinen muutos Ihminen ja vaikuttavuus keskiössä

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Etelä- Pohjanmaan. Työryhmien yhteinen seminaari

Etelä- Pohjanmaan. Työryhmien yhteinen seminaari Etelä- Pohjanmaan S O T E Työryhmien yhteinen seminaari 29.4.2016 Harri Jokiranta Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Projektinjohtaja Valmistelun eteneminen Sote -rakenneuudistus

Lisätiedot

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4.

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4. Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4.2016 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäälllikkö Marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen eteneminen Kuntien ilmoitukset selvitysalueista 30.11.2013 mennessä Poikkeusten ja erityisten kuntajakoselvitysten

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus

Alueellinen hyvinvointikertomus Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Maakuntauudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Maakuntauudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Valtiovarainministeriö 25.8.2016 1 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 25.8.2016 2 Toiminnallisena muutoksena

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT Sote-uudistus ja vammaispalvelut Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT 26.4.2016 Anu Muuri 1 26.4.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Kestävyysvajetta vähennetään Sote-uudistuksen säästötavoite

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien) Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksesta

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksesta Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksesta 11.5.2016 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Kuntien, itsehallintoalueiden ja valtion välinen työnjako Paikallisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan kuntapäivä Oulu

Pohjois-Pohjanmaan kuntapäivä Oulu Pohjois-Pohjanmaan kuntapäivä 15.3.2016 Oulu Kuntaliiton Kunnat 2021 -ohjelma ja tulevaisuuden kunta Marja Lahtinen Kuntien, maakuntien ja valtion välinen työnjako Paikallisen identiteetin ja demokratian

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Joensuu Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Joensuu Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Joensuu 25.1.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntauudistuksessa ajankohtaista alueuudistus.fi-sivusto - aineistopankki vaaleja koskeva aineisto puoluesihteereiden

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

3/9/2016. Sote-uudistuksen tavoitteet. Missä menee sosiaali- ja terveydenhuolto nyt ja tulavisuudessa? 10.3.2016

3/9/2016. Sote-uudistuksen tavoitteet. Missä menee sosiaali- ja terveydenhuolto nyt ja tulavisuudessa? 10.3.2016 Missä menee sosiaali- ja terveydenhuolto nyt ja tulavisuudessa? 10.3.2016 Kirsi Varhila STM 9.3.2016 1 Sote-uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS Koontia omasta valmistelusta sekä VM, KL, STM ja TEM materiaaleista 20.11.2017 Aija Tuimala etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 20.11.2017 1 MAAKUNTAAN SIIRTYVÄT

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja maakuntalain vaalija osallistumispykälien katsaus. Inga Nyholm ja Katja Palonen Demokratiaverkosto

Tulevaisuuden kunta ja maakuntalain vaalija osallistumispykälien katsaus. Inga Nyholm ja Katja Palonen Demokratiaverkosto Tulevaisuuden kunta ja maakuntalain vaalija osallistumispykälien katsaus Inga Nyholm ja Katja Palonen 15.3.2016 Demokratiaverkosto Juha Sipilän hallitusohjelma 3 Kärkihankkeet ja reformit Viisi strategista

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet

Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne

Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne Valtio Sote-linjaukset: valtakunnallinen työnjako, aluerajat ylittävien tehtävien työnjako, tuotannon järjestämisen linjaukset, laajakantoiset investoinnit, muut

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Terveydenhuollon laadun turvaaminen riittävällä täydennyskoulutuksella uudessa sotessa. 6.4.2016 Teppo Heikkilä, ylilääkäri

Terveydenhuollon laadun turvaaminen riittävällä täydennyskoulutuksella uudessa sotessa. 6.4.2016 Teppo Heikkilä, ylilääkäri Terveydenhuollon laadun turvaaminen riittävällä täydennyskoulutuksella uudessa sotessa 6.4.2016 Teppo Heikkilä, ylilääkäri Sidonnaisuudet Ylilääkäri, STM työsuhteessa 1.2.2013 -> virassa 1.10.2014 -> Tutkijalääkäri,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistuksen tilannekuva Maakuntakonsernin johtaminen seminaari 6.6.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja II-vaihe Rahoituslaki

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Mitä muutos merkitsee, miten kunta selviää uudistuksen pyörteissä?

Mitä muutos merkitsee, miten kunta selviää uudistuksen pyörteissä? Mitä muutos merkitsee, miten kunta selviää uudistuksen pyörteissä? Varsinais-Suomen kuntapäivä 17.3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät Luottamushenkilökoulutus 4.10.2017 Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus 2020 1.1.2020 uusi aluehallinnon taso, maakunta Pohjanmaan

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja tulevaisuuden hyvinvointikunta

Kansalaisjärjestöt ja tulevaisuuden hyvinvointikunta Kansalaisjärjestöt ja tulevaisuuden hyvinvointikunta Minkälainen yhtälö? Miltä hyvinvointikunnissa näyttää? Kuinka eriarvoistumista voisi parhaiten ehkäistä? Perustulon ja palkkatulon joustava yhdistäminen,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Valtakunnalliset järjestölinjaukset

Valtakunnalliset järjestölinjaukset Valtakunnalliset järjestölinjaukset Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa seminaari, Finlandiatalo, Helsinki 1 Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa Sote ja maakuntauudistuksen projektiryhmä

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA Lapin ja Länsi-Pohjan sote-johdon seminaari Pohtimolammella 27.5.2016 JUHANI HEIKKA OULUN KAUPUNKI / KOORDINAATIORYHMÄN PJ. ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Lakivalmistelun

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa

Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa Sote-johdon neuvottelupäivät 15.2.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Yhdyspinta Kahden tai useamman organisaation välinen toiminnallinen raja Yhdyspinnoilla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot