Ilmastonmuutos ja turvallisuus:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmastonmuutos ja turvallisuus:"

Transkriptio

1 Bryssel, 18. joulukuuta 2008 S412/08 Ilmastonmuutos ja turvallisuus: Korkean edustajan ja komission selvitys "Ilmastonmuutos ja kansainvälinen turvallisuus" korkean edustajan suositukset jatkotoimiksi 1. Johdanto Korkea edustaja ja Euroopan komissio esittivät maaliskuussa 2008 Eurooppa-neuvostolle yhteisen selvityksen ilmastonmuutoksen vaikutuksista kansainväliseen turvallisuuteen. Eurooppa-neuvosto pani selvityksen tyytyväisenä merkille ja pyysi lisäsuosituksia asianmukaisia jatkotoimia varten. EU on sopiva taho ilmastoturvallisuuteen liittyvien kysymysten käsittelyyn. Ilmastonmuutos on perustavanlaatuinen haaste, ja se olisi syytä ottaa huomioon EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä EU:n toimielimissä. Kysymys on saanut erityistä painoa Eurooppa-neuvostolle joulukuussa 2008 esitetyssä korkean edustajan selvityksessä Euroopan turvallisuusstrategian täytäntöönpanosta. Neuvoston sihteeristö ja komissio ovat työskennelleet tiiviissä yhteistyössä muun muassa EU:n tulevien puheenjohtajavaltioiden kanssa maaliskuun selvityksen perusteella laaditun suunnitelman pohjalta. Tässä raportissa olevat suositukset perustuvat tähän työhön, erityisesti komission, jäsenvaltioiden ja muiden tahojen alueelliseen ja temaattiseen analyysiin ja kansalaisyhteiskunnan ja erilaisten aivoriihien asiantuntemukseen. Raportissa on kolme pääsuositusta: tarvitaan yksityiskohtaisempia analyysejä turvallisuusvaikutuksista aluetasolla näiden analyysien yhdistäminen meidän varhaisvaroitusjärjestelmiimme ja tehostettu vuoropuhelu kolmansien maiden ja organisaatioiden kanssa. 2. Alueelliset vaikutukset Ilmastonmuutos pahentaa olemassa olevia epävakauden syitä ja saattaa johtaa kiistoihin kauppareiteistä, merialueista ja aiemmin luoksepääsemättömistä luonnonvaroista. Avainsana on sopeutuminen. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen yhdistäminen kehitysyhteistyöhön auttaa haavoittuvia yhteiskuntia selviytymään ilmastonmuutoksen aikaansaamasta lisäpaineesta. Lähi-idästä, Afrikasta ja Keski-Aasiasta vuonna 2008 tehdyissä alustavissa tapaustutkimuksissa on tullut esiin kehitykseen ja turvallisuuteen kohdistuvia riskejä. Havainnoista on yhteenveto jäljempänä. Seuraavaksi olisi tutkittava sellaisia alueita kuin Afganistan ja sen lähialueet, Etelä- ja Itä-Eurooppa, arktinen alue, Tyynenmeren alue, Karibia ja Latinalainen Amerikka. 1

2 Maaliskuun 2008 yhteisessä selvityksessä korostettiin arktiseen alueeseen kohdistuvia vaikutuksia. Toukokuussa 2008 Pohjoisen jäämeren valtioiden (Tanska, Kanada, Norja, Venäjä ja USA) ulkoministerit kokoontuivat Tanskan/Grönlannin kutsusta Ilulissatissa Grönlannissa ja vahvistivat noudattavansa arktisiin alueisiin sovellettavaa kansainvälistä oikeudellista kehystä ja ratkaisevansa asianmukaisesti mahdolliset päällekkäiset vaatimukset. Marraskuussa 2008 komissio julkaisi tiedonannon Euroopan unioni ja arktinen alue, joka on merkittävä askel kehitettäessä EU:n arktista politiikkaa, johon kuuluu esimerkiksi ympäristöja geopoliittisia haasteita. a) Afrikka Ilmastonmuutos tulee todennäköisesti vaikuttamaan kohtalokkaasti Afrikkaan. Vakavimmat huolenaiheet ovat seuraavat: Sahelin aavikoitumisen jatkuminen saattaa pahentaa alueellista epävakautta ja johtaa muuttoliikkeeseen, joka suuntautuu pohjoiseen Maghreb-maihin ja Eurooppaan. Tämä voi tapahtua suhteellisen lyhyessä ajassa kahden seuraavan vuosikymmenen aikana jos nykyiset sademäärät jatkuvat. Merenpinnan nousu igerin suistoalueella yhdistettynä maan pohjoisosien aavikoitumiseen saattaa heikentää Nigerian vakautta. Vaikka aikaväliä on tässä kohden vaikeampi ennustaa, tämä voi vaikuttaa alueen turvallisuuteen ja energiatoimituksiin (Nigerian öljystä 20 prosenttia ja kaasusta 80 prosenttia viedään Eurooppaan). Naapurimaat, kuten Sierra Leone ja Guinea-Bissau, ovat nekin haavoittuvia. Merenpinnan nousu, vähenevät sademäärät ja lisääntyvät myrskyt Itä-Afrikassa voivat kasvattaa painetta Keniassa, Tansaniassa, Mosambikissa ja Madagaskarissa. Esimerkiksi Mosambikissa henkilön oli lähdettävä kodeistaan vuoden 2000 poikkeuksellisten hirmumyrskyjen ja tulvien tieltä. Joulukuussa 2007 hyväksyttyyn EU Afrikka-strategiaan sisältyy toimia kahdeksalla eri alueella, ja näihin kuuluvat myös ilmastonmuutos ja turvallisuus. Edellä olevan pohjalta toimemme olisi kohdennettava seuraaviin aloihin: Tehostettu vuoropuhelu. EU on työskennellyt Afrikan unionin kanssa yhteisen kannan hyväksymiseksi ilmastonmuutoskysymyksistä. Vuonna 2009 on määrä järjestää neuvottelut, joihin kokoontuu EU:n ja Afrikan turvallisuus- ja ympäristöasiantuntijoita. Neuvottelujen jälkeen asioista voitaisiin keskustella EU:n PTK:n ja AU:n PTK:n välillä. Mannertenlaajuinen varhaisvaroitusjärjestelmä. AU:n tilannekeskuksen ja vastaavien EU:n rakenteiden välistä yhteistyötä ollaan tiivistämässä. Uutena ulottuvuutena toimintaan voidaan sisällyttää myös ilmastonmuutoskysymykset käyttäen yhteisen EU Afrikka-strategian täytäntöönpanemiseksi tarkoitetun EU Afrikkatoimintasuunnitelman mukaisesti kehitettyjen, vahvistettujen ilmastonmuutoksen ja muuttoliikkeen tarkkailuverkostojen toimittamia tietoja. Vahvistettu alueellinen koordinointi. EU ja AU voisivat kannustaa vilkkaampaan paikalliseen yhteistoimintaan luottamuksen rakentamiseksi ja rajat ylittävän yhteistyön parantamiseksi. 2

3 b) Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka Ilmastonmuutos tulee todennäköisesti vaikuttamaan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vakauteen Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Vakavimmat huolenaiheet ovat seuraavat: Entistä niukempien vesivarojen hoitoon liittyvät jännitteet Jordanin laaksossa sekä Tigris- ja Eufrat-jokien valuma-alueella. Väestönkasvu, talouskasvu ja keinokastelun käytön kiihtyminen maataloudessa lisäävät alueellisiin vesijärjestelmiin kohdistuvaa painetta. Lämpötilan nousu pahentaa tätä kehitystä. Sademäärien aleneminen Etiopian ylängöillä saattaa vähentää iilin virtaamaa, mikä voi vaikuttaa Sudaniin ja Egyptiin, vaikka tätä onkin vaikea ennustaa. Myös Etiopian ja Somalian elintarviketuotannon väheneminen tuonee painetta Afrikan sarveen. Egyptissä tiheään asuttu ja teollistunut iilin suisto voi joutua tulvan alle. Egyptin talous kamppailee jo nyt pystyäkseen ottamaan työmarkkinoilleen noin uutta tulokasta vuodessa. Niinpä suistoalueen mahdollisen menettämisen yhteiskunnalliset ja taloudelliset seuraukset voisivat olla vakavia. Ympäristösyistä johtuva muuttoliike Maghrebin alueella. Seuraavan neljännesvuosisadan aikana väestökasvun odotetaan olevan voimakasta Maghrebin ja Sahelin alueella. Samalla maatalousmaan arvellaan vähenevän. Yhdessä nämä tekijät saattavat lisätä muuttopainetta, mistä aiheutuu yhteiskunnallisia jännitteitä ja poliittista epävakautta. Jemenin valtiollinen epävakaus. Maa kamppailee jo nyt hupenevien öljytulojen, veden niukkuuden sekä pohjoisen ja etelän välisten jännitteiden kanssa. Ilmastonmuutos ja maataloustuotannon lasku voivat viedä kehityksen kriittiselle tasolle ja johtaa poliittiseen ja yhteiskunnalliseen epävakauteen. Meidän olisi Välimeren unionin ja Euroopan naapuruuspolitiikan puitteissa toteutettavien aloitteiden pohjalta kohdistettava toimemme seuraavasti: Tehostettu vuoropuhelu. Meidän on työskenneltävä ilmastonmuutosta käsittelevän Euro Välimeri-verkoston kanssa, jotta voisimme edistää ilmastonmuutoksen valtavirtaistamista ja sellaisten sopeutumisstrategioiden kehittämistä, joissa otetaan huomioon yhteiskunnalliset tekijät ja konfliktiriskit. Vahvistettu alueellinen koordinointi. EU:n ja alueen maiden välillä käytävän vuoropuhelun ohella meidän olisi kannustettava näitä maita parantamaan alueellista yhteistyötä ja toiminnan koordinointia. Niilin altaan aloite on luonteva kohde lisätyöskentelylle, ja se voitaisiin yhdistää Euroopan vesialoitteeseen. Seuraavien kysymysten analysointi: i) strategiat vesivarojen jakamiseksi Jordanin laaksossa sekä Tigris- ja Eufrat-jokien alueella käyttäen vesivarojen hoidon ja konfliktien sovittelun parhaita toimintatapoja ja ii) arviointi ympäristöön liittyvän muuttoliikkeen todennäköisestä vaikutuksesta Pohjois-Afrikkaan. 3

4 c) Keski-Aasia Ilmastonmuutoksella voi olla merkittävä vaikutus Keski-Aasiaan. Vakavimmat huolenaiheet ovat: Amudarja- ja Syrdarja-jokien valuma-alue. Vesivarojen hoito aiheuttaa jännitteitä yläjuoksulla sijaitsevien maiden (Kirgisia, Tadžikistan) ja niiden alajuoksulla sijaitsevien naapurimaiden (lähinnä Uzbekistan, mutta myös Kazakstan ja Turkmenistan) välille. Ilmastonmuutoksen myötä vedensaanti vaikeutuu, mikä voi merkittävästi lisätä jo olemassa olevaa konfliktin mahdollisuutta. Kirgisian jäätiköt. Vuoteen 2050 mennessä 20 prosenttia näistä jäätiköistä on saattanut kadota. Tämä aiheuttaisi jokien vedenpinnan laskemisen ja tällä olisi vakava vaikutus Kirgisian ja Tadžikistanin vesivoimaan sekä Uzbekistanin puuvillantuotantoon, mikä taas mahdollisesti johtaisi jännitteisiin. Araljärvi on viime vuosikymmenten aikana asteittain liettynyt. Tämän jatkuessa maatalous taantuu johtaen työttömyyteen, köyhyyteen ja mahdollisiin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin ja muuttoliikkeeseen. EU:n Keski-Aasian strategiaan kuuluu merkittävä ympäristökomponentti. Vastauksemme turvallisuushaasteisiin olisikin perustuttava tähän seuraavilla aloilla: Yhdennetty vesivarojen hoito. Veden ja ympäristön välinen yhteys on tärkeä Keski- Aasian strategian ja EU:n ja Keski-Aasian välisen vuoropuhelun osa. Meidän olisi kannustettava naapurivaltioita tehostamaan yhteisiä vesistöjä koskevaa yhteistyötä ja edistämään kestävää maataloutta. Tarvitaan myös lisäanalyysiä Amudarja-joen valumaalueen vesivarojen hoidosta. Kirgisia ja Tadžikistan tarvitsevat tukea vähentääkseen riippuvuuttaan vesivoimasta. Meidän olisi edelleenkin tarjottava asiantuntija-apuamme tukeaksemme esimerkiksi energialähteiden, erityisesti uusiutuvien energialähteiden, monipuolistamista ja pienempien, hajautettujen vesivoimaloiden rakentamista. Yhteiskunnallisten jännitteiden lieventämisstrategiat. Meidän olisi Keski-Aasian strategian kautta puututtava Ferganan laaksossa ja Araljärjen ympäristössä oleviin mahdollisiin konfliktin lähteisiin, kuten muuttoliikkeeseen ja etnisiin jännitteisiin. Voimme tehdä tätä työtä kestävää kehitystä koskevan Keski-Aasian aloitteen ja Keski- ja Itä- Euroopan ympäristöohjelmasta vastaavan työryhmän työn pohjalta (OECD). 4

5 3. Varhaisvaroitusjärjestelmä Varhainen toiminta ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksiin puuttumiseksi on oleellista. Nykyisissä EU:n varhaisvaroituksen välineissä on keskityttävä enemmän ilmastonmuutokseen ja ympäristön tilan heikkenemiseen yhdessä muiden asiaa koskevien muuttujien kanssa, joita ovat esimerkiksi hallintotapa, väestöpaine tai alueelliset konfliktit. Meidän olisi otettava huomioon enemmän erilaisia ilmastoon liittyviä tietoja, jotka auttaisivat kartoittamaan mahdolliset vaarat ja erityisen riskialttiit alueet. Tähän voisi kuulua: i) elintarviketuotanto, ii) äärimmäiset sääilmiöt (pyörremyrskyt, voimakkaat myrskyt, tulvat jne.), iii) kuivuus/sademäärä/aavikoituminen, iv) jäätiköiden sulaminen, jääpeite ja jne., v) vedensaanti, vi) ympäristötekijöihin liittyvä muuttoliike, viii) maailmanlaajuiset tekijät, kuten perushyödykkeiden hinnat. Tietoja voidaan saada EU:n satelliittikeskukselta, kansallisilta ja eurooppalaisilta ilmatieteen laitoksilta, jäsenvaltioiden kansallisilta hallinnoilta ja suurlähetystöiltä, komission edustustoilta, EU:n energiayhteyshenkilöverkostolta ja yhteiseltä tutkimuskeskukselta sekä kolmansilta mailta ja kansainvälisiltä järjestöiltä. Tarvitaan uusia analyyttisiä menetelmiä ja välineitä. Varhaisvaroitukseen ja tietoisuuden lisäämiseen liittyen vahvistamme yhteistyötä asianosaisten EU:n kriisinhallintarakenteiden kanssa varmistaaksemme, että ilmastonmuutoksen vaikutus otetaan huomioon strategisessa suunnittelussa ja voimavarojen kehittämisessä. Ilmastonmuutos vaikuttaa todennäköisesti merkittävästi energiavarmuuteen. Neuvosto ja komissio voisivat vastikään ilmestyneen strategisen energiakatsauksen pohjalta tarkastella toimitusvarmuuteen kohdistuvia mahdollisia uhkia (esim. infrastruktuurin vahingoittuminen, energiantoimittajien epävakaus). 4. Vuoropuhelu kolmansien maiden ja järjestöjen kanssa Maaliskuusta 2008 lähtien EU on jatkuvasti muistanut ottaa esille kysymyksen ilmastonmuutoksesta ja turvallisuudesta kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa käymämme vuoropuhelun yhteydessä. Keskustelukumppaneihin ovat kuuluneet Yhdysvaltojen, Kanadan, Japanin, Australian, Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän kaltaiset avaintoimijat sekä maita, joihin ilmastonmuutos erityisesti vaikuttaa, kuten Nigeria, Indonesia, Israel, Egypti ja Keski-Aasian maat. Monenvälisillä foorumeilla on pidetty kokouksia YK:n ympäristöohjelman (UNEP), kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) ja ympäristöä ja turvallisuutta koskevan aloitteen kanssa (ENVSEC). Olemme myös vauhdittaneet keskustelua hallituspiirien ulkopuolella EU:n ja Keski-Aasian turvallisuusfoorumin ja Euroopan parlamentin järjestämien kokousten kaltaisissa tilaisuuksissa. EU on etulinjassa toteuttamassa toimia, joiden tavoitteena on päästä yleismaailmalliseen ja kattavaan uuteen kansainväliseen sopimukseen Kööpenhaminassa joulukuussa EU ei yksin pysty vähentämään päästöjä tai käsittelemään turvallisuusulottuvuutta. Siihen tarvitaan monenvälistä toimintaa. Eri hallinnonalojen, parlamenttien, median ja kansalaisyhteiskunnan eri tahojen toiminta kansallisella ja EU:n tasolla on tarpeen. Vuonna 2009 EU:n toiminnan kohteena olisi oltava: 5

6 Tärkeimmät kansainväliset kumppanit kuten Yhdysvallat, Kiina, Intia ja Venäjä. EU aikoo työskennellä tiiviisti näiden kanssa arviointitietoja vaihtaen ja tutkien mahdollisuuksia ilmastonmuutosta ja turvallisuutta koskevan yhteistyön lisäämiseksi. Varhainen yhteydenpito Yhdysvaltojen kanssa tulee olemaan ratkaisevaa. Erityisen riskialttiit alueet. Ilmastonmuutoksen ja turvallisuuden osalta EU on jo solminut tiiviit suhteet erityisen riskialttiita alueita edustaviin järjestöihin, kuten pienten saarivaltioiden ryhmään, Arabiliittoon ja Afrikan unioniin. Meidän olisi käytettävä näitä suhteita lisäkannatuksen saamiseksi ennen Kööpenhaminaa pyrkien samalla lisäämään kykyä hoitaa ilmastonmuutokseen liittyvät turvallisuusnäkökohdat. Tärkeimmät kansainväliset järjestöt (esim. YK, AU ja Etyj). Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen haaste. Pitäen lähtökohtana tähän mennessä tehtyä työtä EU sitoutuu tekemään tiiviimpää yhteistyötä näiden järjestöjen kanssa, myös ympäristöä ja turvallisuutta koskevan aloitteen (ENVSEC) puitteissa. Tässä voidaan käyttää hyväksi varhaisvaroitusanalyysiä ja sen olisi johdettava koordinoituihin vastatoimiin. Rajat ylittävä vesivarojen hoito on erityisen lupaava ala monenvälisen lähestymistavan soveltamiseksi. 5. Päätelmä Kuten korkean edustajan ja komission yhteisessä selvityksessä "Ilmastonmuutos ja kansainvälinen turvallisuus" korostettiin, ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutukset voivat olla hyvin suuria. Vastauksessamme meidän on yhdistettävä maailmanlaajuiset toimet paikallisen tason seurauksien perinpohjaiseen ymmärtämiseen. Tietämys ja tietoisuus yhdessä ovat ratkaisun avain. Meidän on myös ajettava asiaamme tehokkaasti niin Euroopassa kuin Euroopan ulkopuolella. Paremman tiedonkulun, tehokkaamman koordinoinnin ja aloitteiden välisen suuremman johdonmukaisuuden varmistamiseksi EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla neuvoston pääsihteeristön ja komission olisi luotava Brysselistä käsin toimiva yhteyspisteiden verkosto kansallisiin edustustoihin. Yhteisen tutkimuskeskuksen tuella käytettävissä on pian keskusverkkosivu analyysien vaihtamiseksi. Samanaikaisesti neuvoston pääsihteeristön ja komission olisi varmistettava virallisen diplomatian toimien tehokas koordinointi. Neuvoston olisi tarkasteltava uudestaan vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla edistymistä ilmastonmuutosta ja turvallisuutta koskevassa kysymyksessä sekä näiden suositusten täytäntöönpanoa. 6

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous?

Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Oras Tynkkynen, Helsinki 21.10.2008 Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Vesipula 1,5 ºC:n lämpötilan nousu voi altistaa vesipulalle 2 miljardia ihmistä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta 11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Vuoden 2008 työohjelma

Vuoden 2008 työohjelma Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Lausuntotyön osasto B "Ulkosuhteet"-jaosto Vuoden 2008 työohjelma Vuonna 2008 "ulkosuhteet"-erityisjaosto kokoontuu yhdeksään otteeseen. Lisäksi järjestetään kaksi erityisjaoston

Lisätiedot

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Brysselissä, 30. tammikuuta 2002 Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Budjettikomissaari Michaele Schreyer totesi Tänään hyväksymässään ilmoituksessa komissio esittelee yleistä

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA KANSAINVÄLINEN TURVALLISUUS. Korkean edustajan ja Euroopan komission asiakirja Eurooppa-neuvostolle

ILMASTONMUUTOS JA KANSAINVÄLINEN TURVALLISUUS. Korkean edustajan ja Euroopan komission asiakirja Eurooppa-neuvostolle S113/08 14. maaliskuuta 2008 ILMASTONMUUTOS JA KANSAINVÄLINEN TURVALLISUUS Korkean edustajan ja Euroopan komission asiakirja Eurooppa-neuvostolle I JOHDANTO Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat riskit ovat todellisuutta,

Lisätiedot

Keski-Aasia. - Stanit muutoksessa

Keski-Aasia. - Stanit muutoksessa Keski-Aasia - Stanit muutoksessa Kuva: Afghanistan and Central Asia Research Information Indiana University, Bloomington, Indiana 2 Keski-Aasia - stanit muutoksessa Kazakstan, Kirgistan, Tadžikistan, Turkmenistan,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 26.4.2016 JOIN(2016) 19 final 2016/0120 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhtenä osapuolena toimivien Euroopan

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset energiasektoriin hköverkon sopeutumiseen Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset energiasektoriin hköverkon sopeutumiseen Suomessa Ilmastonmuutoksen vaikutukset energiasektoriin ja sähks hköverkon sopeutumiseen Suomessa FINADAPT 340 Veera Peltomaa & Miia Laurikainen 01.04.2008 Taustaa & menetelmät Tutkimuksen tavoitteena kartoittaa

Lisätiedot

Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013

Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013 Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013 Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutos AurinkoATLAS Sää- ja ilmastotietoisuudella innovaatioita ja uutta liiketoimintaa Helsinki 20.11.2013 Esityksen pääviestit

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:n strategiaelin EUROOPPA-NEUVOSTO STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n suunnan ja poliittiset prioriteetit.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus

Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Ilma(i)sta vettä? Symposium 14.11.2016, Tieteiden talo, Helsinki 15.11.2016 1 Ilmasto

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti

Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti Mitä tiede sanoo Hallitustenvälisen lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti IPCC:n arviointiraportit Poikkeuksellinen koonti ja synteesi laajan ja monipuolisen tieteenalan tiedosta Erittäinin arvovaltainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

EUROOPAN ENERGIA-ALAN PAINOPISTEET

EUROOPAN ENERGIA-ALAN PAINOPISTEET EUROOPAN ENERGIA-ALAN PAINOPISTEET J. M. Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja, puhe Eurooppa-neuvostossa 4.2.2011 Sisältö 1 I. Energiapolitiikan tärkeys II. Kiireellisten toimien tarve III. Neljä

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus. Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014

Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus. Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014 Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014 Lähde: IEA, 2014 Sisältö Mistä Pariisissa neuvotellaan? Neuvottelutilanne Liman kokous

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9051 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission jäsenten sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys. EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus

Lisätiedot

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

IPCC WG II ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET. Petteri Taalas Suomen IPCC-ryhmän pj.

IPCC WG II ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET. Petteri Taalas Suomen IPCC-ryhmän pj. IPCC WG II ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET Petteri Taalas Suomen IPCC-ryhmän pj. IPCC, Intergovernmental Panel on Climate Change WMO JA UNEP PERUSTANEET, 1988 TOIMINTA KÄYNTIIN PARAS TIETEELLINEN TIETO PÄÄTTÄJIEN

Lisätiedot

Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 15.10.2010 2010/0195(COD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Suomi ja kestävän kehityksen haasteet

Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Maailmanpolitiikka ja tulevaisuuden kehityslinjat Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 11.5.2010 Mitä on kestävä kehitys? Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen

Lisätiedot

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Time Magazine 1966 "Online Shopping Will Flop" { Miksi komissio miettii verkkokaupan markkinavalvontaa erikseen? 1. Tuoteturvallisuusdirektiivin

Lisätiedot

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A OSASTO OIKEUDELLINEN OSASTO MÄÄRÄYS OHJE NRO 112 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 14.02.2006 VOIMASSAOLOAIKA TOISTAISEKSI TOIMIVALTA Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE EU:n suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibian alueeseen ovat laaja-alaiset, ja niitä ylläpidetään eri tasoilla. EU toimii yhdessä koko alueen kanssa valtionpäämiesten

Lisätiedot

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö EU:n Itämeri-strategia EU:n uudistetun Itämeri-strategian päämäärät 1) Meren pelastaminen

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.9.2016 JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä

Lisätiedot

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2015 C(2015) 3560 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi FI FI KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun @Finnlines @Bore Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun Kirsi-Maria Viljanen, MKK 0 Ilmastonmuutoksen vaikutukset merenkulkuun Globaali ilmiö Vaikutukset: Suorat vaikutukset

Lisätiedot

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan

Lisätiedot

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Muuttoliike, pakolaisuus, turvallisuus: Haaste Suomelle ja EU:lle 2.12.2016 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN) Tutkimus-

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. joulukuuta 2010 (14.12) (OR. en) 17848/1/10 REV 1 STATIS 103 SOC 845 ECOFIN 839 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. joulukuuta 2010 (14.12) (OR. en) 17848/1/10 REV 1 STATIS 103 SOC 845 ECOFIN 839 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. joulukuuta 2010 (14.12) (OR. en) 17848/1/10 REV 1 STATIS 103 SOC 845 ECOFIN 839 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 22. marraskuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9048 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission pääjohtajien sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 12.11.2014 2014/0124(COD) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/ACP/CE/2005/fi 1 AF/ACP/CE/2005/fi 2 Seuraavien täysivaltaiset edustajat: HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS, TŠEKIN TASAVALLAN PRESIDENTTI, HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATAR,

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Suuntaviivat EU:n politiikalle suhteessa kolmansiin maihin kuolemantuomioon liittyvissä kysymyksissä

Suuntaviivat EU:n politiikalle suhteessa kolmansiin maihin kuolemantuomioon liittyvissä kysymyksissä Suuntaviivat EU:n politiikalle suhteessa kolmansiin maihin kuolemantuomioon liittyvissä kysymyksissä I JOHDANTO i) Yhdistyneet Kansakunnat on muun muassa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa

Lisätiedot

Pariisin tuliaiset. Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen

Pariisin tuliaiset. Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen Pariisin tuliaiset Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 10.3.2016 Pariisin päätulokset Pariisin sopimus Osapuolikokouksen päätös - täydentää sopimusta ml. kansalliset panokset ja toimet ennen

Lisätiedot

ACP-UE 2110/15 ACP/21/001/15 1

ACP-UE 2110/15 ACP/21/001/15 1 COTONOUN AKT EU- SOPIMUS AFRIKAN, KARIBIAN JA TYYNENMEREN VALTIOIDEN RYHMÄ EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. toukokuuta 2015 (OR. en) ACP/21/001/15 ACP-UE 2110/15 AKT:N JA EU:N YHTEINEN ASIAKIRJA Asia:

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

Sisäministeriö LAUSUNTO SM2015-00158. MMO Räty Johanna(SM) 09.06.2015

Sisäministeriö LAUSUNTO SM2015-00158. MMO Räty Johanna(SM) 09.06.2015 Sisäministeriö LAUSUNTO SM2015-00158 MMO Räty Johanna(SM) 09.06.2015 Viite E 17/2015 vp; SM2015-00118; COM (2015) 240 Asia OSA; Hallintovaliokunnan kuuleminen 10.6.2015 klo 11.15; Euroopan muuttoliikeagenda

Lisätiedot

Ihmisoikeuksista kolmansien maiden kanssa käytäviä vuoropuheluja koskevat Euroopan unionin suuntaviivat Ajantasaistus

Ihmisoikeuksista kolmansien maiden kanssa käytäviä vuoropuheluja koskevat Euroopan unionin suuntaviivat Ajantasaistus Ihmisoikeuksista kolmansien maiden kanssa käytäviä vuoropuheluja koskevat Euroopan unionin suuntaviivat Ajantasaistus 1. Johdanto Neuvosto otti 25.6.2001 tekemissään päätelmissä tyytyväisenä vastaan komission

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012 Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE445.921v01-00 10.8.2010

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE445.921v01-00 10.8.2010 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 10.8.2010 PE445.921v01-00 TARKISTUKSET 1-19 kehitysyhteistyövaliokunta (PE445.921v01-00) Euroopan parlamentin Cancunin ilmastonmuutoskonferenssia

Lisätiedot

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tutkija Kimmo Ruosteenoja, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen ja kansanedustaja Tarja Cronberg alustivat.

Lisätiedot

OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA

OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA KULTTUURI JA KOULUTUS OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA TUTKIMUS

Lisätiedot

SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008

SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008 SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008 I Taustaa ja ajankohtaista Helsingissä syyskuussa 2006 pidetyssä Aasian ja Euroopan kansalaisfoorumissa AEPF 6 korostettiin tarvetta vahvistaa AEPF -verkoston

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Ilmastonmuutos Ihmiskunnan suurin haaste Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 1 2 Ilmastonmuutos edelleen tosiasia Maapallon keskimääräinen lämpötila noussut 100 vuoden aikana 0,74 C 15 lämpimintä vuotta

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2010/0073(COD) 8.9.2010 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla VII: Eurooppalaisten vuosisata Risto Marjomaa https://alma.helsinki.fi/doclink/16989 Alma: Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen

Lisätiedot

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan EUROOPAN KOISSIO Bryssel 18.11.2015 CO(2015) 572 final ANNEX 1 LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEISSUUNNITELA asiakirjaan KOISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA

Lisätiedot

VENÄJÄ JA KESKI-AASIA

VENÄJÄ JA KESKI-AASIA VENÄJÄ JA KESKI-AASIA Ukrainan kriisi ja Krimin laiton liittäminen Venäjään ovat vuodesta 2014 alkaen vaikuttaneet huomattavasti EU:n ja Venäjän kahdenvälisiin suhteisiin. Venäjän viime vuosien huolestuttava

Lisätiedot

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/ACP/CE/2005/fi 1 2 von 11 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2015 COM(2015) 512 final 2015/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta TIR-yleissopimuksen hallinnollisessa komiteassa esitettävästä kannasta TIR-carnet

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Ulkoasiainvaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Ulkoasiainvaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 25.02.2015 2014/2231(INI) MIETINTÖLUONNOS EU:n uudesta lähestymistavasta ihmisoikeuksiin ja demokratiaan - eurooppalaisen demokratiarahaston EED:n toiminta

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

OECD 2OO4 TUKEVA POHJA PÄÄTÖKSENTEOLLE JA VÄLINE GLOBALISAATIOKEHITYKSEN ANALYYSIIN JA HALLINTAAN JORMA JULIN 5.5.2004 OECD! 30 JÄSENTÄ - SLOVAKIA HYVÄKSYTTIIN VIIMEISENÄ JOULUKUUSSA 2000! LÄHES PARIKYMMENTÄ

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2012 COM(2012) 792 final 2012/0367 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ Tekpa seutuseminaari 30.5.2012 Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki ympäristöpäällikkö STRATEGIASTA TOIMINTAAN Tampereen seudun ilmastostrategia hyväksyttiin 2010 1. Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta 23.2.2016 B8-0250/4 4 Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou Johdanto-osan A kappale A. ottaa huomioon, että Australia ja Uusi- Seelanti kuuluvat EU:n vanhimpiin ja läheisimpiin kumppaneihin,

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

RIKIN OKSIDIPÄÄSTÖJEN VALVONTA- ALUEIDEN MAHDOLLINEN LAAJENTAMINEN EU:SSA KOKO EUROOPAN RANNIKOLLE JA SEN VAIKUTUKSET

RIKIN OKSIDIPÄÄSTÖJEN VALVONTA- ALUEIDEN MAHDOLLINEN LAAJENTAMINEN EU:SSA KOKO EUROOPAN RANNIKOLLE JA SEN VAIKUTUKSET SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO OSASTO B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA LIIKENNE JA MATKAILU RIKIN OKSIDIPÄÄSTÖJEN VALVONTA- ALUEIDEN MAHDOLLINEN LAAJENTAMINEN EU:SSA KOKO EUROOPAN RANNIKOLLE JA SEN VAIKUTUKSET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Suomalaisen metsätalouden sääntelyn kansainvälinen viitekehys

Suomalaisen metsätalouden sääntelyn kansainvälinen viitekehys Suomalaisen metsätalouden sääntelyn kansainvälinen viitekehys Heikki Pajuoja Metsäteho Oy Metsätieteen päivä 29.10.2013 1 Sisällys Tausta Metsäpolitiikka ja muut metsien käyttöön vaikuttavat politiikat

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Tanskan vuoden 2013 kansallisesta uudistusohjelmasta

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Tanskan vuoden 2013 kansallisesta uudistusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.5.2013 COM(2013) 354 final Suositus NEUVOSTON SUOSITUS Tanskan vuoden 2013 kansallisesta uudistusohjelmasta sekä samassa yhteydessä annettu Tanskan vuosien 2012 2016 lähestymisohjelmaa

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 25/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: KIRJEENVAIHTO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Kehitysyhteistyövaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Kehitysyhteistyövaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta DEVE(2012)0423_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Maanantai 23. huhtikuuta 2012 klo 15.00 18.30 Tiistai 24. huhtikuuta 2012 klo 9.00 12.30 ja 15.00 17.30

Lisätiedot

Kansainvälinen luonnonvarapaneeli tietopohjan kokoajana avainkysymykset ja lähestymistavat

Kansainvälinen luonnonvarapaneeli tietopohjan kokoajana avainkysymykset ja lähestymistavat Kansainvälinen luonnonvarapaneeli tietopohjan kokoajana avainkysymykset ja lähestymistavat Lea Kauppi Luonnonvarojen käytön strategiset lähtökohdat ja avainkysymykset -seminaari 9.12.2008 Esityksen sisältö

Lisätiedot