KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUEEN TONTTIEN MYYMINEN JA VUOKRAAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUEEN TONTTIEN MYYMINEN JA VUOKRAAMINEN"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUEEN TONTTIEN MYYMINEN JA VUOKRAAMINEN KHALL 38 Valmistelija: tekninen johtaja Jouni Martikainen Kunnan voimassa olevan hallintosäännön mukaan kunnanjohtaja päättää asuin- ja toimitilakiinteistöjen ja -tonttien myynnistä sen jälkeen kun valtuus to on vahvistanut kiinteistöille ja -tonteille myyntihinnan ja myynnissä nou da tet ta vat yleiset periaatteet. Hallintosäännön perusteella kunnanhallitus päät tää kiinteän omaisuuden vuokralle antamisesta ja ottamisesta siltä osin kun päätösvaltaa ei ole siirretty lautakunnalle tai viranhaltijalle noudattaen nii tä ohjeita, joita valtuusto on mahdollisesti antanut. Kunnanvaltuusto on päätöksellään 21 / hyväksynyt Kir kon kylän kunnanviraston asemakaava-alueen muutoksen, jonka asun to ra ken ta miseen tarkoitettu osuus on Askolan keskustaajamien osayleiskaavassa mää ritet ty keskustatoimintojen alueeksi. Asemakaavakartta on esityslistan liit teenä. Kunnanvaltuusto on päätöksellään 16 / päättänyt, että osa yleiskaa van keskustatoimintojen alueilla hyväksyttävien uusien ase ma kaava-aluei den myyntiin tarkoitetut tontit myydään tarjousmenettelyä käyttäen, ja että tarjousmenettelyn vähimmäishinta on 23 /m2. Samaisessa pää tökses sään kunnanvaltuusto on linjannut, että tontit ovat myyntivaihtoehdon lisäk si myös vuokrattavissa, jolloin vuosivuokrahinta on seitsemän (7) prosent tia tontin myyntihinnasta. Päätökseen sisältyy myös määräys, että jos samaa tonttia tavoittelee sekä ostaja että vuokraaja, niin tontti ensisijaisesti myy dään. Myynnin ensisijaisuus on luontevaa, mikäli myyntihinta ja las ken ta pe rus tehin ta (tontin myyntihinta) vuokraukselle ovat yhteneväiset ja kiinteät, mutta lin jaus kaipaa tarkentamista tarjouskilpailun kautta myytävien tonttien osalta. Valtuuston päätöksen 16 / perustella tonteista peritään pinta-ala pe rus tei sen hinnan lisäksi tonttien lohkomiskuluina 500 euroa/ tontti se kä vesi- ja viemärilaitoksen tonttiliittymäkuluina euroa/ tontti + alv. Tä män lisäksi tontille tulee tehdä liittymissopimus vesi- ja viemärilaitoksen voi mas sa ole vien taksojen mukaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ra ken tami nen aloitetaan. Askolan kunnan kuntakonserniin kuuluvien, Askolan kunnan 100 % omis tamien, vuokra-asumisen yhtiöiden edustajat ovat olleet aktiivisesti kes kus teluis sa Askolan kunnan edustajien kanssa Kirkonkylän kunnanviraston ase-

2 ma kaa van valmistelun yhteydessä. Keskustelujen lähtökohtana on ollut, et tä kyseiseltä asemakaava-alueelta voitaisiin osoittaa näiden kunnan omis tamien yhtiöiden käyttöön tontti vuokra-asuntorakentamisen tarpeisiin. Tähän tukeutuen kunnan omistama Kirnujen asunnot Oy on suun nit te lut tanut alueelle sijoittuvan vuokratalohankeparin, jonka tonttitarpeen täyt tä misek si yhtiö tarvitsee suunnitelman mukaisen tontin. Suunnitelman mukainen tont ti poikkeaa asemakaavan ohjeellisesta tonttijaosta, jonka vuoksi Kir nujen asun not Oy:n kanssa on neuvoteltu, että tontin vuokraaminen edellyttää ra si tet ta vuokrattavalle alueelle sen yläpuolelle jäävän rakennuspaikan ajoyh tey den turvaamiseksi. Rasitealue on tarpeen myös kunnallisteknisten järjes tel mien sijoittamiseksi. Koska tontin suora vuokraaminen Kirnujen asunnot Oy:lle poikkeaa kunnan val tuus ton päätöksen 16 / linjaamasta Askolan kes kus taaja mien osayleiskaavassa keskustatoimintojen alueille tulevien ase ma kaa vojen tonttien luovuttamisesta tarjousmenettelyllä, on tontin vuokraaminen Kir kon ky län kunnanviraston asemakaava-alueelta syytä saattaa kun nan valtuus ton ratkaistavaksi. Kirnujen asunnot Oy:n kanssa on neuvoteltu vuokran las ken ta pe rus te hinnak si (tontin myyntihinta) 32 /m2, joka vastaa hintaa, jolla kunnanhallitus on myynyt keskustatoimintojen alueella olevan tontin päätöksellään 126 / Laaturakenne Hopia & Järvinen Oy:lle Mäntyrinteen ase ma kaava-alu eel ta. Kirnujen asuntojen tonttitarve (n m2) on esitetty esi tys listan liitteenä olevalla asemapiirustuksella punaisella rajattuna. Kunnan täysin omistaman Kirnujen asunnot Oy:n välittömän tonttitarpeen li säk si tälle asemakaava-alueelle jää markkinoitavaksi kyseisen tontin yläpuo li nen osa kaavan ohjeellisesta tontista 3 sekä tontti 4 ko ko nai suu des saan. Päätösehdotus (vs. kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto valtuuttaa kun nan joh ta jan vuokraamaan Kirnujen asunnot Oy:lle pöytäkirjan liitteenä ole van asemapiiroksen mukaisen tontin vuokran laskentaperustehintana (ton tin myyntihinta) 32 /m2. Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tarjouskilpailulla luovu tet ta vis sa tonteissa ei sovelleta myynnin ensisijaisuutta elleivät os to tarjous ja vuokran laskentaperustehinta (tontin myyntihinta) ole täysin sa mat vertailtavissa tarjouksissa. Lisäksi kunnanhallitus päättää käynnistää tarjouskilpailun Kirkonkylän kunnan vi ras ton asemakaava-alueen ohjeellisista tontista 4 ja ohjeellisen tontin 3 pohjoisosasta sekä valtuuttaa kunnanjohtajan päättämään kyseisistä myynneis tä tai tontinvuokraamisista.

3 Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistetaan välittömästi kokouksessa. Päätös: Keskustelun kuluessa Sanna Kurki teki esityksen asian lähettämisestä uudelleen valmisteluun. Esitystä ei kannatettu. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että Erkki Pusula poistui kokouksesta esteellisenä (Kirnujen Asunnot Oy:n hallituksen jäsen) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jouni Martikainen oli asiantuntijana paikalla esittelemässä asiaa klo Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: tekninen johtaja Jouni Martikainen, puh tai etu KVALT 13 Päätös: Merkitään pöytäkirjaan, että Erkki Pusula ja Hanna Simola poistuivat kokouksesta esteellisinä (Kirnujen Asunnot Oy:n hallituksen jäsen) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Varavaltuutetut Annukka Sintonen-Seger (Hanna Simola) ja Rauna Kiiskinen (Erkki Pusula) olivat kokouksessa asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo Tero Suominen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron ja teki seuraavan muutosesityksen: "Kunta noudattaa tonttien myynnissä ja vuokrauksessa avoimuuden periaatteita niin, että tontit ovat kaikkien halukkaiden tavoiteltavissa. Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen myymään tai vuokraamaan liitteenä olevan kaavakartan mukaiset kunnanviraston alapuolella olevat tontit tarjouskilpailun perusteella. Kunnanhallituksella on tarjousten perusteella oikeus hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Tarjouskilpailussa ei noudateta myynnin ensisijaisuutta elleivät ostotarjous

4 ja vuokran laskentaperustehinta (tontin myyntihinta) ole täysin samat vertailtavissa tarjouksissa. Tarjouskilpailu tulee toteuttaa niin, että rakentaminen on mahdollista aloittaa jo 2016 kesällä." Tero Aaltonen esitti, että asia laitetaan uudelleen valmisteluun. Ali Felin kannatti Tero Aaltosen tekemää esitystä. Äänestys I Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava esitys, suoritetaan äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Tero Aaltosen tekemää esitystä lähettämisestä asia uudelleen valmisteluun äänestävät "EI". Valtuutetun nimi Jaa Ei Tyhjää Poissa 1. Aaltonen Pasi 2. Aaltonen Tero 3. Berg Anne 4. Eloranta Ari-Pekka 5. Felin Ali 6. Franzén Erik 7. Hämäläinen Heli 8. Hämäläinen Seija 9. Korkatti Juhani 10. Kurki Sanna 11. Merihaara Olavi 12. Ollila Antti 13. Pitkänen Asko 14. Pusula Erkki Kiiskinen Rauna 15. Saarinen Riku 16. Simelius-Nieminen Saga 17. Simola Hanna Sintonen-Seger Annukka 18. Stenbäck Reija-Riikka 19. Suominen Tero 20. Sääski Pia 21. Tiljander Jari 22. Tummala Jaana 23. Vettenranta Jari 24. Vihreäluoto Hannu 25. Vilkki Jouni 26. Wäre Petriina 27. Honkasalo Riku Ellilä Heikki Äänestyksessä saatiin 23 JAA ääntä ja 4 EI ääntä, joten puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.

5 Äänestys II Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Kokoomuksen valtuustoryhmän tekemää esitystä äänestävät "EI". Valtuutetun nimi Jaa Ei Tyhjää Poissa 1. Aaltonen Pasi 2. Aaltonen Tero 3. Berg Anne 4. Eloranta Ari-Pekka 5. Felin Ali 6. Franzén Erik 7. Hämäläinen Heli 8. Hämäläinen Seija 9. Korkatti Juhani 10. Kurki Sanna 11. Merihaara Olavi 12. Pitkänen Asko 13. Pusula Erkki Kiiskinen Rauna 14. Saarinen Riku 15. Simelius-Nieminen Saga 16. Simola Hanna Sintonen-Seger Annukka 17. Stenbäck Reija-Riikka 18. Suominen Tero 19. Sääski Pia 20. Tiljander Jari 21. Tummala Jaana 22. Vettenranta Jari 23. Vihreäluoto Hannu 24. Vilkki Jouni 25. Wäre Petriina 26. Honkasalo Riku Ellilä Heikki 27. Ollila Antti Äänestyksessä saatiin 17 JAA ääntä ja 10 EI ääntä, joten puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen esitys tuli valtuuston päätökseksi. LIITE 3 asemapiirros

Täytäntöönpano: työryhmä

Täytäntöönpano: työryhmä Kunnanhallitus 21 01.02.2017 Kunnanhallitus 68 15.03.2017 Kunnanhallitus 115 10.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 22.05.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2017 ALKAEN KHALL 21 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lisätiedot

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN Kunnanhallitus 146 30.06.2015 Kunnanvaltuusto 31 20.08.2015 KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN KHALL 146 Valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan

Lisätiedot

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 20 17.06.2015 Kunnanhallitus 181 30.09.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY Kunnanhallitus 59 28.02.2017 Kunnanvaltuusto 23 18.04.2017 OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY KHALL 59 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus päätti 34

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 63 Kunnanvaltuusto 20.08.2015 AIKA 18:00-21:48 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 66 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 29

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 Kunnanvaltuusto 71 19.12.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 Elinkeinotoimikunta AIKA 18.01.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 157 Kunnanvaltuusto 19.12.2016 AIKA 18:00-19:31 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 160 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus.

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus. Kunnanhallitus 163 10.08.2016 Kunnanhallitus 173 22.08.2016 Kunnanhallitus 190 21.09.2016 Kunnanvaltuusto 49 13.10.2016 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN KHALL 163 Valmistelija: vt.hallintojohtaja Kunnanhallitus

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY Kunnanhallitus 59 28.02.2017 OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY KHALL 59 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus päätti 34 / 1.2.2017 Kymenlaakson Sähkö

Lisätiedot

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN Kunnanhallitus 113 10.05.2017 Kunnanhallitus 135 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 42 14.06.2017 Kunnanhallitus 7 30.08.2017 7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS 1.6.2017 LUKIEN KHALL 113

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus.

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus. Kunnanhallitus 163 10.08.2016 Kunnanhallitus 173 22.08.2016 Kunnanhallitus 190 21.09.2016 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN KHALL 163 Valmistelija: vt.hallintojohtaja Kunnanhallitus on 6.6.2016 129 päättänyt

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kunnanvaltuusto 04.03.2015 AIKA 18:00-19:39 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 4 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 26 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 26 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 56 Kunnanvaltuusto 16.06.2016 AIKA 18:00-22:37 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 59 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27

Lisätiedot

MONNINKYLÄN KOSKEN ALUEEN KAAVARUNGON JA KEVYEN LIIKENTEEN VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU SEKÄ KAAVOITUKSEN ALOITTAMINEN

MONNINKYLÄN KOSKEN ALUEEN KAAVARUNGON JA KEVYEN LIIKENTEEN VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU SEKÄ KAAVOITUKSEN ALOITTAMINEN Kunnanhallitus 177 28.06.2017 Kunnanhallitus 33 31.01.2018 Kunnanhallitus 90 28.03.2018 Kunnanhallitus 118 18.04.2018 Kunnanhallitus 199 27.06.2018 Kunnanhallitus 250 19.09.2018 Kunnanvaltuusto 53 18.10.2018

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 Tekninen lautakunta AIKA 24.10.2017 klo 17:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 80 04.12.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 52 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 52 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 118 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 AIKA 18:00-21:13 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 121 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 114 Kunnanhallitus 04.03.2015 AIKA 17:45-17:49 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 116 63 ERON MYÖNTÄMINEN MIRA YLETYISELLE

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 84. Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 84. Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 84 Kunnanvaltuusto 13.11.2015 AIKA 18:05-20:27 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 87 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 35

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 29. Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 29. Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 29 Kunnanvaltuusto 23.04.2014 AIKA 18:00-19:17 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 32 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 14

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20/2016 496 Kunnanhallitus 07.11.2016 AIKA 18:00-18:21 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 250 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 498 251 VAATIMUS VALTUUSTON KOOLLE

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 Kunnanvaltuusto AIKA 07.12.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/2015 484. Otsikko Sivu 220 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 486 221 KUNNANVALTUUSTON 13.11.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/2015 484. Otsikko Sivu 220 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 486 221 KUNNANVALTUUSTON 13.11.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/2015 484 Kunnanhallitus 18.11.2015 AIKA 17:11-18:33 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 220 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 486 221 KUNNANVALTUUSTON 13.11.2015

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 Kunnanvaltuusto AIKA 15.11.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 Perusturvalautakunta AIKA 12.03.2019 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 58 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJAN VÄLINEN SOVINTO 123

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 58 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJAN VÄLINEN SOVINTO 123 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 120 Kunnanhallitus 10.03.2016 AIKA 17:30-17:55 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 122 59 KUNNAN JA KUNNANJOHTAJAN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2015 340 Kunnanhallitus 02.09.2015 AIKA 17:10-18:22 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 167 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 342 168 TALOUDEN RAPORTOINTI

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 365

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 365 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 365 Kunnanhallitus 30.09.2015 AIKA 17:00-21:12 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 178 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 367 179 TALOUDEN RAPORTOINTI

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2015 510. Otsikko Sivu 231 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 513 232 TILAPÄISEN VALIOKUNNAN SELVITYSPYYNTÖ KUNNANHALLITUKSELLE

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2015 510. Otsikko Sivu 231 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 513 232 TILAPÄISEN VALIOKUNNAN SELVITYSPYYNTÖ KUNNANHALLITUKSELLE ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2015 510 Kunnanhallitus 09.12.2015 AIKA 17:00-19:26 PAIKKA Abborsjön, Sorvasuontie 601, Huuvari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 231 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 513 232 TILAPÄISEN

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 24 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 24 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 67 Kunnanvaltuusto 22.05.2017 AIKA 18:30-20:02 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 24 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 70 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 71 Kunnanhallitus 02.03.2016 AIKA 17:00-20:53 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KUNNANHALLITUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS JA NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 15 03.02.2014 Valtuusto 5 17.02.2014 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 15 3.2.2014 Valtuusto päätti 17.6.2023 63 toteuttaa talouden

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus 38 04.02.2015 KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA KHALL 38 Valmistelija: kunnanjohtaja Esko Rautiainen Valtuusto hyväksyi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/ Otsikko Sivu 243 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/ Otsikko Sivu 243 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2019 1 Kunnanhallitus 08.10.2019 AIKA 08:00-08:57 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 243 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 3 TOTEAMINEN 244 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

"Kunnanhallitus päättää käyttää otto-oikeutta Perusturvalautakunnan pöy täkir jaan

Kunnanhallitus päättää käyttää otto-oikeutta Perusturvalautakunnan pöy täkir jaan Kunnanhallitus 2 11.01.2017 Kunnanvaltuusto 8 28.02.2017 LÄÄKÄRIPALVELUJEN TUOTTAMISTA KOSKEVA STRATEGIA PTLTK 96 Valmistelija: perusturvajohtaja Ilona Lehtinen "Kunnanhallitus päättää käyttää otto-oikeutta

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinkeinotoimikunta 18.01.2017 AIKA 17:00-18:40 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 POSINTRAN AJANKOHTAISKATSAUS

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 09.03.2017, klo 16:30-17:18 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 20 17.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen

Lisätiedot

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 Tekninen lautakunta 21 10.02.2015 Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 436/10.00.02/2012 Tekla 21 Liperin kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh )

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh ) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2013 466

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2013 466 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2013 466 Kunnanhallitus 27.11.2013 AIKA 18:00-21:50 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 236 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 468 237 KUNNANVALTUUSTON 14.11.2013

Lisätiedot