KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA KHALL 38 Valmistelija: kunnanjohtaja Esko Rautiainen Valtuusto hyväksyi Askolan kunnan vuoden 2015 talousarvion ja vuosien (investointien osalta vuoteen 2018) ulottuvan ta lous suun ni telman kokouksessaan Valtuusto kutsuttiin koolle uudelleen kä sit te le mään talousarvion investointiosaa kahdeksan valtuutetun tekemällä aloit teel la ja valtuusto muutti päätöksellään aiemmin hyväk sy män sä talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosaa. Valtuuston pöytäkirja oli yleisesti nähtävänä Olavi Merihaara on tehnyt asiasta kunnallisvalituksen Helsingin hal lin to-oikeu del le. Merihaaran valitus on kirjattu saapuneeksi Kunnan hallintosäännön 6. luvun momentin 8.6. kohdan mukaan kun nan hal li tus päättää selityksen antamisesta valtuuston päätöksestä teh tyyn valitukseen, mikäli kunnanhallitus katsoo, ettei päätöstä ole syytä ku mo ta. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus antaa Askolan kunnan puolesta seuraavan selityksen Olavi Me ri haa ran tekemästä kunnallisvalituksesta: Hallintolain 5 1. momentin mukaan jos muussa laissa on tästä laista [hallintolaista] poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan tämän lain asemesta. Kun ta lain 98 puolestaan säätää päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta seu raa vaa: Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lain voi man. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oi kai su vaa ti muk sen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täy tän töön pa non. Näin ollen asiassa sovelletaan ensisijaisesti kuntalakia. Käytännössä säännös tä on tulkittu niin, että täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä, jos täy tän töönpa non peruuttamisesta ei valituksen menestyessä aiheudu kovin suurta vahin koa. Asia on pitkälti kunnan harkinnassa ja täytäntöönpanoon on kat sot tu voitavan ryhtyä, jos erittäin painavat syyt ovat tätä vaatineet. Täytäntöönpanoon ryhtyminen on usein etujen ja haittojen vertailua. Jos täytän töön pa non edut katsotaan selvästi haittoja suuremmiksi, täy tän töön panoon voidaan ryhtyä. Valtuuston muuttamassa ta lous ar vion investointiosassa uutta verrattuna vanhaan ovat oheismateriaalin taulukossa.

2 Talousarvion investointiosan muuttaminen oli myös perusteltua siitä syystä, et tä hyväksytystä talousarvioninvestointiosasta puuttui Itä-Uu den maan koulutuskuntayhtymän investointiosan euron mää rära ha, joka on koulutuskuntayhtymän perussopimuksen perusteella Askolan kun nal le pakollinen menoerä vuonna Kuntalain edellä 98 :n perusteella Askolan kunnanvaltuuston päätös on täy tän töön pa no kel poi nen, koska valitus ei käy täytäntöönpanon johdosta hyö dyt tö mäk si, eikä muitakaan perusteita täytäntöönpanon kieltämiselle ole ole mas sa. Keskeistä on myös huomata, että valtuuston päätös päiväkoti Sa teen kaa ren yhteyteen rakennettavista alkuopetustiloista on ehdollinen, kos ka sen toteutus edellyttää valtuustolta myönteistä päätöstä kesäkuussa 2015 Tu le vai suu den oppimisympäristö -strategian mukaisesti. Kunnanhallitus katsoo, ettei valittajan vaade Seija Hämäläisen, Saga Si me lius-nie mi sen eikä Reija-Riikka Stenbäckin jääväämisestä tätä lausuntoa annet taes sa ole lakiin perustuva, koska kukaan heistä ei ole esteellinen hal linto lain 28 :n tarkoittamalla tavalla. Aloitteen tekeminen valtuuston kool lekut su mi sek si ei tee heitä esteellisiksi käsittelemään valtuuston pää tök ses tä annettavaa kunnanhallituksen selitystä. Kuten valittajakin toteaa, kunnanhallituksen on kuntalain 53 :n mukaan val mis tel ta va valtuustossa käsiteltävät asiat. Sen sijaan laissa ei ole säännöksiä siitä, että mitä val tuus to asioi den valmisteluun kuuluu. Näin ollen valtuuston on itsensä arvioitava, et tä onko valmistelu ollut riittävää, eli että onko valtuustolla ollut käy tet tä vis sään asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot. Koska valtuusto käsitteli ta lous ar vion investointiesitystä kokouksessaan , ja koska va li tuk sen alai ses sa päätöksessä mikään ei muuttunut olennaisesti, niin kun nan hal li tus katsoo asian valmistelun olleen riittävää. Kunnanhallitus kä sit te li aloitteen valtuuston koollekutsumisesta kokouksessaan Asian käsittelyn edellytykset valmistelun näkökulmasta ovat olleet ole massa, kun kaikki talousarviovalmistelu, joka oli tehty valtuuston pi det tyyn kokoukseen, on ollut käytettävissä tässäkin asiassa. Valtuusto käsitteli kokouksessaan valituksenalaisen päätöksen aikana eh dotuk sen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi ja se päätti ää nestyk sen jälkeen, ettei asiassa tarvita enempää uutta valmistelua. Kokouksen ai ka na kukaan ei esittänyt puheenjohtajan toimista moitittavaa. Askolan kunnanvaltuuston hyväksyi vuoden 2015 talousarvion ja ta loussuun ni tel man vuosille (investointien osalta ) kokouk ses saan kuntalain momentin mukaan. Val tuustol la on oikeus muuttaa hyväksymäänsä talousarviota ja suunnitelmaa kun ta lain 65 5 momentin mukaan, kuten se teki kokouksessaan

3 Askolan kunnanvaltuuston päätös ei ole syntynyt vir heel lises sä järjestyksessä, valtuusto ei päätöstä tehdessään ole ylittänyt toi mi valtaan sa eikä päätös muutoinkaan ole lainvastainen, joten kunnanhallitus esittää Helsingin hallinto-oikeudelle Olavi Merihaaran tekemän kun nal lis va lituk sen, valitukseen liittyvän täytäntöönpanokieltoa koskevan vaateen sekä asi aan liittyvien muiden vaateiden hylkäämistä ja valtuuston päätöksen pitämistä voimassa. Mikäli valittajalle annetaan oikeus vastaselitykseen, niin kunnanhallitus pyytää oikeutta lisäselitykseen annetun vastaselityksen johdosta. Päätös: Sanna Kurki esitti, että lausuntoa ei anneta vaan että valitus on aiheellinen. Perustelut: 8 valtuutetun tekemää kuntalain 54 mukaista aloitetta valtuuston koollekutsumiseksi uuden ja kiireellisen asian käsittelyä varten on käytetty aikaisemman valtuuston päättämän päätöksen muuttamiseksi. Kyseistä pykälää on käytetty "ylimääräisenä muutoksenhakukeinona", vaikka lain tarkoitus on antaa toimivaltaa valtuutetuille vain uuden kiireellisen asian vireille panemiseksi. Kunnanhallituksella on ollut täytäntöön pantavana Askolan kunnanvaltuuston päättämä päätös Kunnanvaltuusto ei ole toimeksi antanut kunnanhallitukselle kyseisen päätöksen muuttamisen valmistelua, vaan aloite on tullut 8 valtuutetulta. Tässä tilanteessa kunnanhallituksen on tullut kunnioittaa kunnanvaltuuston tekemää päätöstä. Kyseinen vireille laittotapa on aiheuttanut ristiriitatilanteen kunnanhallitukselle asian valmistelun suhteen. Kuntalaissa tai hallintolaissa ei ole säädetty asian valmistelusta ja sen laajuudesta ja sisällöstä, mutta lain esitöissä on mainittu seuraavaa: Valmisteluun kuuluisi asian selvittäminen ja päätösehdotuksen tekeminen. Tässä kohdin kyseenalaistamme asian valmistelun, koska talousarvion 2015, taloussuunnitelman ja investointiosan (vuoteen 2018 saakka) muutoksista ei kunnanhallituksella ole ollut kokouksissaan käytettävissään tietoa siitä, miltä osin ja kuinka paljon ollaan muuttamassa talousarviota ja millä perusteilla. Kunnanhallituksen on ollut mahdotonta selvittää tai valmistella asiaa, saati antaa päätösehdotusta aloitteen mukaisesta asiasta. Kunnanvaltuuston kokouksessa kävi useammasta puheenvuorosta julkisesti selvästi ilmi, ettei tätä asiaa tarvitse valmistella miltään osin kunnanhallituksella, lautakunnilla tai virkamiehillä. Valtuuston kokouksessa kerrottujen seikkojen, kunnanhallituksen pöytäkirjojen ja asiaa koskevien

4 käsittelyjen perusteella kyseistä valtuustossa päätettyä asiakohtaa 57 ei ole valmisteltu ollenkaan muutoksien osalta, jotka olivat perusteena uudelle päätökselle ja tuotu julki vasta valtuuston kokouksen aikana muutosesityksenä. Askolan kunnanvaltuusto päätti muuttaa päättämäänsä päätöstä valmistelemattomalla muutosesityksellä Askolan kunnanvaltuuston päätöksen mukaan Hallintolain mukaan virheellinen päätös olisi tullut korvata asianosaisen toimielimen toimesta uudella päätöksellä ratkaistaessa asia uudelleen. Tällöinkin asia tulee laittaa lainmukaisesti vireille, valmistella ja käsitellä. Valmistelemattoman asian käsittelyä ei Askolan kunnanvaltuusto päättänyt yksimielisesti. Kuntalain 55 2 momentin mukaan asian käsittely olisi tullut keskeyttää heti, kun käsittelyn yksimielisyyttä vastaan ilmoitettu mielipide on esitetty valtuustossa asian käsittelyn yhteydessä. Tästä asiasta on äänestetty kokouksessa, ilmoitettu eriävät mielipiteet asiakohdan käsittelyn aikana ja liitetty kirjallinen perustelu Lisäksi kaikilla valtuutetuilla ei ollut saatavilla kyseisen muutosesityksen osalta tietoa, mitä muutosesityksellä muutetaan talousarviossa ja miten paljon. Mielestämme kunnanvaltuustolla ei ole kuntalain 55 2 momentin mukaan oikeutta harkita valmistelemattoman asian käsittelyä enemmistöpäätöksellä, koska kuntalaki edellyttää kyseisessä lainkohdassa yksimielisyyttä koko valtuustolta. Samaten, jos asiaa ei ole valmisteltu kunnanhallituksessa kuntalain 53 mukaisesti, ei valtuusto voi enemmistöpäätöksellä päättää asiaa riittävästi valmistelluksi asiaksi. Mielestämme Askolan kunnan talousarvion 2015, taloussuunnitelman ja investointiosan (vuoteen 2018 saakka) käsitteleminen vaatii aina huolellisen asian valmistelun ja selvittämisen. Myös siinä tapauksessa, että jälkikäteen ilmenisi virhe, jonka valtuusto haluaisi korjata uudella korvaavalla päätöksellä. Asioiden valmistelun on tapahduttava kuntalain hengen mukaisesti ja tarkoittamalla tavalla, jotta demokraattinen päätöksentekotapa voisi toteutua kaikkien päättäjien osalta tasa-arvoisesti. Mielestämme Askolan kunnanvaltuustossa päätetty 57 olisi tullut laittaa vireille valtuuston toimesta, jos tarkoituksena oli muuttaa valtuuston aikaisemmin tekemää päätöstä. Asia olisi tullut valmistella kunnanhallituksen toimesta muutoksien osalta, jotta muutokset ja niiden vaikutukset olisi voitu selvittää ja tehdä kunnanhallituksen toimesta asiassa päätösehdotus. Kun edellä olevia seikkoja ei ollut tapahtunut ja osa valtuutetuista halusi asian tuoda käsittelyyn Askolan kunnanvaltuustoon valmistelemattomana asiana, on kuntalain 55 2 momentin mukaan käsittelyn edellytys se, että valtuusto päättää yksimielisesti asian käsittelystä. Valtuusto käsitteli asian, vaikka käsittelystä ei oltu yksimielisiä, asiasta äänestettiin ja ilmoitettiin päätöstä vastaan eriävä mielipide.

5 Mielestämme Askolan kunnanvaltuuston tekemä päätös 57 on kumottava lainvastaisella tavalla tehtynä päätöksenä. Kyseinen valtuuston päätös ei ole lainvoimainen ja siitä on valitettu hallinto-oikeuteen kunnallisvalituksena. Kuntalain 98 mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Askolan kunnanvaltuuston päätös on lainvoimainen ja kunnanhallitus on käsitellyt sen täytäntöönpanon yksimielisesti , joten on olemassa lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen päätös. Mielestämme Olavi Merihaaran tekemä kunnallisvalitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi. Vastustamme Askolan kunnanvaltuuston mukaisen päätöksen täytäntöön panemista hallinto-oikeuden tekemään lainvoimaiseen päätökseen saakka. Erkki Pusula kannatti Sanna Kurjen tekemään muutosehdotusta. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Sanna Kurjen ehdotusta äänestävät "EI". Kunnanjohtajan esitystä kannatti 4 (Seija Hämäläinen, Heli Hämäläinen, Reija-Riikka Stenbäck ja Jari Vettenranta) ja Sanna Kurjen esitystä kannatti 2 (Erkki Pusula ja Sanna Kurki). Näin ollen puheenjohtaja totesi, että kunnanjohtajan päätösehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi. Sanna Kurki ja Erkki Pusula jättivät eriävän mielipiteen. LIITE 2 Eriävä mielipide/ Sanna Kurki ja Erkki Pusula Merkitään pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Merihaara poistui esteellisenä kokouksesta klo väliseksi ajaksi. Kokouksen puheenjohtajana toimi tämän ajan Jari Vettenranta. Täytäntöönpano: Helsingin hallinto-oikeus mennessä Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN Kunnanhallitus 146 30.06.2015 Kunnanvaltuusto 31 20.08.2015 KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN KHALL 146 Valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Täytäntöönpano: työryhmä

Täytäntöönpano: työryhmä Kunnanhallitus 21 01.02.2017 Kunnanhallitus 68 15.03.2017 Kunnanhallitus 115 10.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 22.05.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2017 ALKAEN KHALL 21 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN Kunnanhallitus 113 10.05.2017 Kunnanhallitus 135 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 42 14.06.2017 Kunnanhallitus 7 30.08.2017 7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS 1.6.2017 LUKIEN KHALL 113

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 114 Kunnanhallitus 04.03.2015 AIKA 17:45-17:49 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 116 63 ERON MYÖNTÄMINEN MIRA YLETYISELLE

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 115 29.03.2016 Kaupunginvaltuuston kokouksen 8.2.2016 päätösten täytäntöönpano 1657/00.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 115 Kuntalain (365/1995) 23 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.09.2017 16:30-16:37 Paikka Ruoveden kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Kunnanhallitus 172 20.08.2013 Kunnanhallitus 37 05.03.2014 LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KHALL 20.08.2013 172 Kunnanhallitus teki päätöksensä kokouksessaan

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali. Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10 Kunnanhallitus 11.06.2015 Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05 Paikka Kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 Kunnanhallitus 31.03.2017 Kokousaika 31.03.2017 klo 08:00-08:40 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 78 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 5 11.01.2016 Kunnanhallitus 154 26.06.2017 Kunnanvaltuusto 50 11.09.2017 Päätös tarkastuslautakunnan erottamisasiassa 242/00.02.00/2015 Kh 11.01.2016 5 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 166 22.08.2016 LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUKSEEN KOSKIEN KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTÄ 20.6.2016 27 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015 KHALL 166

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Kaupunginhallitus 253 18.10.2016 Kaupunginvaltuusto 71 14.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2020 1187/02.02.00/2016 Khall 18.10.2016 253 Käsittelyn pohjana on talousarvioseminaariin

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2017 475 Kunnanhallitus 30.10.2017 AIKA 30.10.2017 09:00-15:35 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 199 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY Kunnanhallitus 59 28.02.2017 Kunnanvaltuusto 23 18.04.2017 OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY KHALL 59 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus päätti 34

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 21.04.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 7 Nurmijärven Työterveys -liikelaitoksen tulevan toimintamallin selvitys 8 Viranhaltijapäätökset 4 9 Kehitys- ja keskusteluasiat 5

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja Grundtrygghetsnämndens protokoll

VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja Grundtrygghetsnämndens protokoll Sähköposti merja.ralanti@loviisa.fi https://outlook.office.com/owa/?realm=loviisa.fi&exsvurl=1&ll-cc=1035&modurl=0 Page 1 of 1 24.1.2019 VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja 17.1.2019 Grundtrygghetsnämndens

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 20 17.06.2015 Kunnanhallitus 181 30.09.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 221 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika ke 12.08.2015 klo 16:30-17:15 Paikka Kunnantalo, teknisen kokoustila OSALLISTUJAT Läsnä Helaakoski Matti puheenjohtaja Lintunen

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/ Kunnanhallituksen huone valtuuston kokouksen jälkeen

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/ Kunnanhallituksen huone valtuuston kokouksen jälkeen PALTAMON KUNTA PÖYTÄKRJA 19/2016 1 Kunnanhallitus 16.11.2016 AKA 20:00-20:10 PAKKA Kunnanhallituksen huone valtuuston kokouksen jälkeen OSALLSTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Ahoniemi Pasi 20:00-20:10

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY

OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY Kunnanhallitus 59 28.02.2017 OIKAISUVAATIMUKSET / KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTUSJÄRJESTELY KHALL 59 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus päätti 34 / 1.2.2017 Kymenlaakson Sähkö

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 Sosiaalilautakunta 02.11.2015 AIKA 02.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot