VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja Tuija Saloranta Kuntavaalit toimitetaan vuoden 2017 huhtikuussa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina ja ennakkoäänestys kotimaassa ja ul komail la Vaaleissa sovelletaan vaalilakia (714/1998). Vaalilain 8 :n mukaan ää nestys alu ee na on kunta, jollei valtuusto ole jakanut kuntaa useampaan ää nes tysalu ee seen. Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja ase tet ta va: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu heen johta ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä vara jä se niä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaa litoi mi kun ta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin ol ta va vähintään kolme. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja va ra pu heen joh tajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan kes kus vaa li lau ta kun nalle.vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Valinnassa tulee ottaa huomioon tasa-arvolain 4 :n 2 momentin vaatimus, jon ka mukaan lautakunnassa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vä hin tään 40 prosenttia. Vaatimuksen tulee toteutua erikseen jäsenten ja vara jä sen ten kohdalla. Vaalilain 15 :ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta vaalilautakuntaan ja vaa li toimi kun taan. Sääntely on tältä osin tiukentunut aiemmasta. Lainmuutos tu li voimaan Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Puolisoilla tar koite taan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja re kis te röi dys sä

2 parisuhteessa eläviä henkilöitä. On syytä huomata, että oma sekä edellä maini tun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henki lö ei ole vaalikelpoinen vaalitoimikuntaan. Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa (365/1995) säädetään vaalikelpoisuudesta lauta kun taan ja toimikuntaan (33 ja 36 ). Sinänsä ei ole estettä valita samaa hen ki löä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaa likel poi nen molempiin toimielimiin. Jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, et tä kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet ää nes tä jä ryhmät mahdollisuuksien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaa li lau ta kunnas sa ja vaalitoimikunnassa. Jäsenyyttä ei siis ole sidottu puoluerekisteriin mer kit tyi hin puolueisiin, vaan kunnallisvaaleissa esiintyneisiin ää nes tä jä ryhmiin, puolueiden lisäksi esimerkiksi yhteislistoihin. Kunnanhallitus asettaa itäisen, keskisen ja läntisen äänestysalueen vaa li lauta kun nat ja laitosäänestyksessä toimivan vaalitoimikunnan huhtikuussa 2017 toimitettavia Kuntavaaleja varten. Kuhunkin vaalilautakuntaan asetetaan viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä vara jä se niä, kuitenkin vähintään kolme. Varajäsenet asetetaan siihen jär jes tykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan. Vaalitoimikuntaan asetetaan kolme jäsentä ja tarpeellinen määrä va ra jä seniä, kuitenkin vähintään kolme. Kuhunkin vaalilautakuntaan ja vaa li toi mikun taan valitaan yksi jäsenistä puheenjohtajaksi ja yksi va ra pu heen joh ta jaksi. Kunnanhallitus asetti vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan seuraavasti: Mervi Heljanko Saga Simelius-Nieminen Asko Pitkänen

3 Mika Ollila Heikki Ellilä Carolina Stenbäck Olli Kytölä Jaana Tummala Karoliina Saarinen Tuula Leivo Matti Berg Annukka Sintonen-Seger Joutsi Rumpunen Raimo Sikkara Juha Simola Pertti Halijoki Juhani Korkatti Kunnanhallitus päätti täydentää vaalilautakuntia seuraavassa kokouksessa. Merkitään pöytäkirjaan, että Antti Ollila poistui kokouksesta klo ennen päätöksen tekoa. KHALL 49 Asettaessaan jäseniä kunnanhallituksen tulee ottaa huomioon Tasa-arvolain vaatimukset: Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoa tulee olla sekä naisia ja että miehiä vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. (Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 4a) Tarkastelu suoritetaan erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Keskusvaalilautakunnan jäsnen ei ole suositeltavaa toimia oman tehtävänsä ohessa minään muuna vaaliviranomaisena.

4 Kunnanhallitus muuttaa ja täydentää vaalilautakuntia sekä vaalitoimikuntaa. Kunnanhallitus asetti vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan seuraavasti: Mervi Heljanko Saga Simelius-Nieminen Asko Pitkänen Heikki Leskinen Jaana Tummala Jaakko Nieminen Karoliina Saarinen Mika Ollila Heikki Ellilä Carolina Stenbäck Olli Kytölä Markku Koskela Tuula Leivo Matti Berg Erica Seger Joutsi Rumpunen Raimo Sikkara Timo Lehtonen Juha Simola Seija Hämäläinen Pertti Halijoki Juhani Korkatti

5 Lisätietoja: hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh tai KHALL 60 Valmistelija: hallintojohtaja Kuhunkin vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan valitaan yksi jäsenistä puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Kunnanhallitus valitsee jo valituista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi Läntiseen, Keskiseen ja Itäiseen vaaliltautakuntaan sekä vaalitoimikuntaan. Kunnanhallitus valitsi puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat seuraavasti: pj Saga Simelius-Nieminen vpj Asko Pitkänen pj Mika Ollila vpj Heikki Ellilä pj Tuula Leivo vpj Matti Berg pj Pertti Halijoki vpj Juhani Korkatti

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 113 Kunnanhallitus 28.02.2017 AIKA 17:00-17:45 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 57 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 115 58 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Kunnanhallitus 48 13.02.2017 Kunnanhallitus 87 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 129 11.9.2017 7 334/00.00.01.00.00/2017 Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 130/00.002/2016 KAUPHALL 20.02.2017 53 Vaalilain 714/1998 (20.5.2016/361) 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 53 19.02.2018 Teknisen lautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 53 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 163 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 167 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa 9.4.2017 Kh 185 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 23/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 28.11.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 03.12.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 260 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Virolahden kunnanhallitus 40 13.03.2017 Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Kh 185 Vaalilain 15

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 4 15.01.2018 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 20.11.2017 267 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden 2018 presidentin vaali

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Kaupunginhallitus 65 20.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta 130/00.002/2016, 652/01.011/2012

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017. En nak ko ää nes tys toi mi te

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Kaupunginhallitus 60 13.03.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 658 Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002983 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 656 Työterveysliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002989 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden toimikaudeksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Kunnanhallituksen kokous 76 Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Muonion kunta Esityslista/ 4/2017 108 Kunnanhallituksen kokous Aika pe klo 9.00 9.50 Paikka kunnantalon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 55 25.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 941/00.00.00/2014 KH 55 Lisätiedot: kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Kaupunginhallitus 373 17.12.2018 Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali 287/00.00.01/2017

Lisätiedot

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.12.2017 klo 18:05-19:20 Paikka Kunnanvirasto kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Sivu 18 Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 657 Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002978 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 1/2017 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 1/2017 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 1/2017 1 Kokousaika 16.1.2017 kello 18.00 20.10 Kokouspaikka kunnantalo Läsnä Matti Kulmanen Tero Kuosa Pertti Liinoja Pekka Markula Taru Ojanperä

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (5) 596 V 7.6.2017, Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2017 64 Kunnanhallitus 15.02.2017 AIKA 15.02.2017 klo 17:30 PAIKKA Kunnanvirasto, Luotosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen järjestäytyminen 66 34 Kuntavaalien 2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) (x)

Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) (x) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 / 3.1.2011 1 Kokousaika 3.1.2011 klo 17.00 18.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 271 Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017 Kaupunginhallitus 269 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 10 05.06.2017 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/00.00.01.00/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 269 Valmistelija: kansliapäällikkö Irma Nieminen,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen,

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 15 V 7.6.2017, Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003127 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetet tava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetet tava: Kaupunginhallitus 15 14.01.2019 Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 428/01.014/2018 KH 14.01.2019 15 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019. En nak ko ää nes tyksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Henkilökohtainen varajäsen

Henkilökohtainen varajäsen Kaupunginhallitus 9 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 9 31.01.2017 Eron myöntäminen Eila Peltolalle valtuuston varajäsenyydestä ja keskusvaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja valtuuston,

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19.01.2015 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Vuoden 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2015. Varsinainen

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Kaupunginhallitus 12 09.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2017 595 Kunnanhallitus 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 16:00-16:14 PAIKKA Valtuustosali, jatkokokous KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 293 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali

Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali Kaupunginhallitus 21 02.02.2015 Kaupunginhallitus 66 16.03.2015 Kakkulaisten äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan eropyyntö ja täydennysvaali 29/011/2015 197/004/2014 KH 24.11.2014 259 Vaalilain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 277 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003138 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 18/2017 1 (10) Kunnanhallituksen kokous Aika ma 13.11.2017 klo 15.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja

Lisätiedot