SUOMEN AKATEMIAN GEENITUTKIMUKSEN OHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN AKATEMIAN GEENITUTKIMUKSEN OHJELMA"

Transkriptio

1 TUTKIMUSOHJELMAN ALKUMUISTIO SUOMEN AKATEMIAN GEENITUTKIMUKSEN OHJELMA Molekyylibiologisin ja geeniteknisin lähestymistavoin saatu tieto solujen toiminnasta luo perustan modernille biologiselle tutkimukselle. Solu- ja molekyylibiologisten menetelmien kansainvälinen kehitysvauhti on ollut jatkuvasti hämmästyttävän nopea. Sen uskotaan jatkuvan samanlaisena ja tulevan omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että 90-luvusta muodostuu geenitutkimuksen vuosikymmen. Geenitutkimuksen saavutukset tulevat hyödyttämään tulevaisuudessa perustustutkimusta ja sovellettua tutkimusta sekä biotieteissä - lääketiede, eläintiede, kasvitiede ja mikrobiologia - että perinteisessä biotekniikassa. Aloja, joissa tuloksia voidaan käytännössä soveltaa jo lähiaikoina, ovat lääketiede, lääketeollisuus, maa- ja metsätalous, biotekninen teollisuus sekä elintarvike- ja puunjalostusteollisuus. Korkeatasoisen geenitutkimuksen tukeminen Suomessa on elinehto maamme tutkijoiden ja alan teollisuuden kansainväliselle kehitykselle ja kilpailukyvylle. Biotekninen tutkimus ja sen vuosikymmenen loppuun mennessä saavuttamat tulokset tulevat muodostamaan perustan maamme uusteollistamishankkeille. Molekyylibiologian ja biotekniikan tutkimuksen kansainvälinen arviointi Suomessa toteutettiin vuoden 1996 aikana tähän saakka mittavin tieteenala-arviointi, kun kansainvälisen tiedejärjestö EMBO:n (European Molecular Biology Organisation) jäsenistä koostuva 23-henkinen arviointiryhmä arvioi suomalaisen molekyylibiologian ja bioteknologian tutkimuksen tason. Aloite arvioinnin järjestämisestä tuli opetusministeriöstä, joka vuosien aikana osoitti bioteknologian tutkimukseen yliopistoissa noin 300 miljoonaa markkaa. Myös Suomen Akatemia ja eräät muut ministeriöt osoittivat merkittävästi rahoitusta alan tutkimukseen. Akatemian hallitus valitsi syksyllä 1995 arvioinnin koordinaat-toriksi kansleri Lauri Saxénin ja antoi käytännön järjestelyvastuun Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnalle. Professori Lennart Philipson New Yorkista kutsuttiin paneelin puheenjohtajaksi tammikuussa Philipson on yksi tunnetuimmista eurooppalaisista molekyylibiologeista. Hän on toiminut professorina Uppsalan yliopistossa ja johtajana European Molecular Biology Laboratoryssa (EMBL) Heidelbergissa. Philipsonin ehdotuksesta Akatemia pyysi EMBOa arvioinnin toteuttajaksi. EMBOn mukaantulo teki arvioinnista monella tavalla poikkeavan Akatemian aiemmin järjestämiin arviointeihin verrattuna. EMBO valitsi asiantuntijapaneelin, johon kuului puheenjohtajan lisäksi 22 muuta jäsentä eri puolilta Eurooppaa. Kaikki panelistit olivat EMBOn jäseniä ja maailman johtavia tutkijoita omilla tieteenaloillaan. Yhden alapaneelin puheenjohtaja oli Nobel-palkinnon saaja vuodelta Arvioinnin kohteeksi valittiin yhteensä 18 laitosta, joista osa on opetusministeriön erityisrahoitusta saaneita biokeskuksia ja osa yliopiston laitoksia tai sektoritutkimuslaitosten yksikköjä. Näissä laitoksissa toimii noin 180 alan tutkimusta tekevää kansainvälisen tason tutkimusryhmää. Kaikilta tutkijaryhmiltä kerättiin luettelo julkaisuista vuosilta , kymmenen omasta mielestä parhaan julkaisun luettelo sekä tiedot rahoituksesta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

2 Paneeli kokoontui Helsingissä ja se haastatteli viiteen alapaneeliin jakautuneena kaikkien laitosten edustajat ja noin 160 tutkijaryhmän vetäjää (kaikki oli kutsuttu). Samanaikaisesti Lennart Philipson vieraili kaikissa 18 laitoksessa ja tapasi kahdeksan yliopiston rehtorit. Arviointiraportti julkistettiin seminaarissa, joka pidettiin tiedekeskus Heurekassa Vantaalla. Geenitutkimuksen ohjelman aiemmat hakukierrokset Suomen Akatemian geenitutkimuksen ohjelma käynnistyi vuonna 1994, ja ensimmäisen hakukierroksen määräaikaan mennessä ( ) jätettiin 53 yhteistyöryhmän suunnitelmaa. Tutkimussuunnitelmien arviointiin käytettiin kansinvälisiä asiantuntijoita (2-3 asiantuntijaa jokaista hakemusta kohden). Heidän arvioidensa perusteella rahoitettiin 20 kolmivuotista hanketta, pääsääntöisesti ajalle Rahoituspäätösten yhteismäärä oli 36,8 Mmk, ja ne jakautuivat silloisten toimikuntien kesken seuraavasti: luonnontieteellinen toimikunta 10,7 Mmk (6 hanketta), lääketieteellinen toimikunta 18,7 Mmk (10 hanketta), maatalous-metsätieteellinen toimikunta 4,0 Mmk (2 hanketta) ja ympäristötieteellinen toimikunta 3,4 Mmk (2 hanketta). Ensimmäisessä vaiheessa rahoitetut hankkeet eivät sisältäneet yhtään suunnitelmaa teema-alueelta 7 (ks. jäljempänä "Geenietiikan kysymykset"), minkä vuoksi mainitulta teema-alueelta järjestettiin uusi hakukierros vuoden 1995 aikana, mikä johti yhden yhteishankkeen rahoittamiseen. Geenitutkimuksen ohjelman teema-alueiden 4 ja 5 laajentamiseksi ja syventämiseksi Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen ja ympäristön ja luonnonvarain tutkimuksen toimikunnat käynnistivät vuonna 1996 "Molekyyliepidemiologian ja molekyylievoluution" tutkimusohjelman. Määräaikaan mennessä jätettiin 52 yhteistyösuunnitelmaa, joista rahoitettiin 15 hanketta. Rahoituspäätösten yhteismäärä oli 11,4 Mmk (14 hanketta), ja ne jakautuivat mainittujen toimikuntien kesken seuraavasti: terveyden tutkimuksen toimikunta 9,2 Mmk (11 hanketta) ja ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksen toimikunta 2,2 Mmk (3 hanketta). Yhteenlaskettuna Akatemian tuki edustanee noin kolmannesta maassamme biotekniikkaan ja molekyylibiologiaan kanavoidusta julkisesta rahoituksesta. Akatemian geenitutkimuksen ohjelman tavoitteet Suomessa kansainvälisesti korkeatasoista molekyylibiologista geenitutkimusta on tehty muun muassa biolääketieteessä ja siihen liittyvillä aloilla (esim. solubiologia, neurobiologia). Näiden tutkimusalueiden jatkuvuus, kehittäminen ja kansainvälisyys on turvattava. Maamme geenitutkimusta tulee lisätä mm. puiden ynnä muiden taloudellisesti tärkeiden kasvien ja kotieläinten geenien kartoituksessa, tutkimuksessa ja jalostuksessa. Olemassa olevien biolääketieteen ja sen lähialojen korkeatasoisten tutkijoiden ja tutkimusryhmien osaamista tulee tällöin käyttää tehokkaasti hyväksi. Kaupan vapautuminen johtaa kilpailutilanteeseen, johon myös kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvan teollisuutemme on kyettävä vastaamaan. Tämä asettaa mm. jalostustyölle uusia tavoitteita. Myös ilmaston muutokset tullevat aiheuttamaan saman. Geeniterapiaan liittyvän tutkimustyön mahdollisuudet ovat maassamme tällä hetkellä puutteelliset, ja sama pätee ihmisen tautien eläinmallien luomiseen ja tutkimiseen. Geenitutkimuksen tuloksia voidaan myös soveltaa tehostettaessa jätteiden biologista hajoittamista.

3 Geenitutkimuksen menetelmälliset mahdollisuudet ja niiden edellyttämä laitteisto ovat laajentuneet, monipuolistuneet ja osin myös automatisoituneet viimeisten vuosien aikana hyvin voimakkaasti. Uusien lähestymistapojen vuoksi geenitutkimus on käynyt entistä kalliimmaksi. Alan tutkimusta suorittavien laitosten ja ryhmien laitekanta kaipaa myös eräiltä osin uudistamista. Vaikka Suomessa onkin osin pystytty seuraamaan geenitutkimuksen kansainvälistä kehitystä, nyt on jo selvästi nähtävissä, että ilman maamme johtavien tutkimusryhmien tiiviimpää yhteistoimintaa sekä eräiden menetelmä- ja laitepalvelujen keskittämistä alan kansainvälisessä kehityksessä ei tulla pysymään mukana. Tutkimusohjelman tavoiteena on edistää ja suunnata maamme geenitutkimusta tärkeille aloille, joita ovat esim. geenien säätely, usean geenin ja geenituotteen vuorovaikutus, geenien siirrot ja poistot sekä geeniterapia. Suomalaisen väestön geeniperintö on rakenteeltaan ainutlaatuinen maailmassa, ja mahdollisuudet sen tehokkaaseen tutkimiseen tulisi turvata maamme tutkijoille. Näin luodaan myös edellytykset molekyyligeneettisen tiedon käytölle palvelemaan geneettisen epidemiologian kautta Suomelle tyypillisten kansantautien tutkimusta ja hoitoa. Suomelle tärkeä kasvimolekyylibiologia sekä kasveihin, erityisesti puihin kohdistuva geenitekninen tutkimus on meillä vielä varsin nuorta. Alan tutkimusryhmiä on vähän ja ne ovat pieniä. Myös geenitutkimusta soveltavaa ympäristötutkimusta tehdään Suomessa vain vähän. Yhteistoimintaa geenitutkimusta tekevien ryhmien ja perinteisten maa- ja metsätalouden sekä ympäristötieteen tutkimusryhmien välillä tulee tiivistää. Muodostamalla riittävän tehokkaita tutkimusryhmiä geenitekniikan tuloksia voidaan hyödyntää nopeasti suomalaisessa tuotannossa. Käynnistettävän geenitutkimuksen ohjelman saavutuksia voidaan käyttää tulevaisuudessa hyväksi useilla perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen aloilla, joista esimerkkeinä mainittakoon seuraavat: lääketieteellinen molekyyligenetiikka ja -biologia (esim. geenien kytkentä ja paikannus, geenivirheet, geenien siirrot, geeniterapia) geenien rakenne, toiminta ja säätely eri eliöryhmissä (esim. erilaistumisen geenit, syöpägeenit) siirto- ja poistogeeniset eläimet ja kasvit (esim. ihmisen tautien eläinmallit, kehitysbiologia, eläimet bioreaktoreina, siirtogeeniset kasvit ja puut) populaatiogenetiikka (esim. evoluutiotutkimus, molekyylisystematiikka, eläinten ja kasvien sopeutuminen pohjoisiin olosuhteisiin, suomalainen geeniperintö, geneettinen epidemiologia) maatalous-metsätieteellinen molekyylibiologia (esim. puiden, muiden kasvien ja kotieläinten geenikartoitus) ympäristöllinen molekyyligenetiikka (geneettinen seulonta, perittyjen riskitekijöiden genetiikka, molekyyliepidemiologia, jätehuollon biologiset hajoitusmenetelmät, ympäristövaurioiden torjunta) geenitutkimukseen liittyvä metodinen kehitystyö ja sen käyttö mm. lääkeaine- ja reagenssiteollisuudessa sekä diagnostiikassa. Tutkimusohjelman rakenne Suomen Akatemian luonnontieteellinen, lääketieteellinen, maatalous-metsätieteellinen, ja ympäristötieteellinen toimikunta käynnistivät yhdessä geenitutkimuksen ohjelman, joka ajoittuu

4 vuosille Ohjelman päätyttyä sen tulokset ja vaikutus alan kehitykseen maassamme tullaan arvioimaan kansainvälisten asiantuntijoiden toimesta Tutkimusohjelman tavoitteena on yhdistää eri alojen korkeatasoisten tutkimusryhmien työpanosta ja asiantuntemusta. Näin saadaan luoduksi riittävän suuria huipputason tutkimusverkostoja ja -ryhmiä sekä parannetuksi kansallista ja kilpailukykyistä osaamista tieteellisesti keskeisillä ja nopeasti kehittyvillä geenitutkimuksen aloilla. Geenitutkimuksen ohjelman teema-alueet Suomen Akatemian geenitutkimuksen ohjelma tukee sekä perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta lähinnä alla mainitulla kuudella teema-alueella. Alueet ovat vain suuntaa antavia; tuki kohdennetaan erityisesti kansainvälisesti korkeatasoisista tutkimusta suorittavien ryhmien yhteishankkeisiin. 1. Geenikartoitus, joka kohdistuu ihmisen, koe- ja kotieläinten sekä puiden ja muiden kasvien geeneihin. Kartoitettujen geenien kloonaus ja luonnehdinta. Monimuotoisten (polymorfisten) DNA-merkkijaksojen muodostamat geenikartat ovat mahdollistaneet harvinaistenkin monogeenisesti periytyvien tautigeenien kartoittamisen. Kartoittamisen jälkeen geeni voidaan eristää, tautia aiheuttavat mutaatiot tunnistaa sekä geenien toiminta selvittää. Useat - kenties useimmat - suomalaiseen tautiperintöön kuuluvat geenit selvitetään näin. Uutta on monitekijäisesti syntyvien, usein tavallisten kansantautien tai epämuodostumien syntyyn vaikuttavien geenien kartoitusmahdollisuus. Tähän suomalaisväestön rakenne luo vielä ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Monien eläinten ja kasvien geenikartoitus on vasta alkuvaiheessaan. Suomessa olisi voitava alittaa maallemme tärkeiden kasvien ja puiden sekä eläinten geenikartoitus sekä geenien kloonaus ja luonnehdinta. Geenikartoituksen avulla voidaan myös selvittää monien taloudellisesti tärkeiden jalostettavien ominaisuuksien geneettinen tausta 2. Geeniterapian toteuttamiseen tähtäävä tutkimus. Alan perustutkimus, mikä kohdistuu esim. kromatiinin rakenteeseen, geenien säätelyalueisiin, proteiini-dna-vuorovaikutukseen ja spesifisiin siirtovektoreihin, on vielä hyvin puutteellista. Yhden geenin rakenteellisesta virheestä johtuvan sairauden hoito geeniterapian keinoin on alkamassa, ja sama pätee joidenkin syöpätautien hoitoon. Geeniterapian toteuttamiselle on myös keskeistä kehittää ja parantaa menetelmiä, joilla siirrettävät geenit voidaan kohdentaa haluttuun kudokseen tai solukkoon. 3. Geenien toiminnan ja merkityksen tutkimus käyttäen siirto- ja poistogeenisiä koe-eläin- ja kasvimalleja. Yhden toimivan geenin siirtäminen eläin- tai kasvisoluun sekä sen säätelyn ja ominaisuuksien tutkiminen vastaanottavassa solussa on jo alan huippututkimuksen rutiinia. Siirrettävien geenien ilmentämisen kohdentaminen eläimissä ja kasveissa mahdollistaa paitsi geenien kudos- tai solukkospesifisen säätelyn tutkimisen myös biologisesti tärkeiden yhdisteiden tuoton halutussa solussa, solukossa tai kudoksessa.

5 Poistogeeniset eläimet ja kasvit tulevat muodostumaan keskeisiksi tavoiksi selvitettäessä yksittäisten geenien, geeniverkostojen ja tuotteiden biologista merkitystä sekä ihmisen tauteja aiheuttavien geenivirheiden seuraamuksia soluissa ja kudoksissa Näihin aloihin liittyvän menetelmällisen kehitystyön edistäminen on keskeistä sen kehitykselle. 4. Populaatiogenetiikka, joka kohdistuu etenkin geenien evoluutioon, eläinten ja kasvien sopeutumiseen ääriolosuhteisiin, geneettiseen epidemiologiaan ja suomalaiseen geeniperintään. Moderni molekyyligenetiikka on tuottanut uusia monimuotoisia (polymorfisia) DNAmerkkijaksoja, joiden avulla voidaan entistä tarkemmin selvittää perinnöllisen muuntelun molekyyligeneettistä luonnetta ja siihen vaikuttaneita evoluutiotekijöitä. Ihmisryhmien ja "rotujen" sukulaisuutta ja alkuperää koskeviin kysymyksiin voidaan saada täsmällisempiä vastauksia tutkimalla geenimerkkejä sekä tuman että mitokondrioiden DNA:sta. Samaten muiden eliöryhmien sukulaisuussuhteiden tutkimus on uudistunut DNA-jaksojen analysoinnin myötä. DNA-polymorfismit ovat hyödyllisiä eläin- ja kasvipopulaatioiden rakenteeseen vaikuttavien tekijöiden analyysissä. Molekylaarinen populaatiogenetiikka on edelleen tärkeä apuneuvo jalostusohjelmien suunnittelussa. Nykysuomalaisten alkuperää koskevissa tutkimuksissa voidaan myös käyttää arkeologien löytämiä esihistoriallisia ihmiskudoksia. 5. Ympäristöllinen molekyyligenetiikka, joka kohdistuu etenkin sairauksille herkistäviin geneettisiin tekijöihin. Molekyyligenetiikan menetelmien kehitys on mahdollistanut ihmisen ja muidenkin indikaattoriorganismien geneettisen seurannan (genetic monitoring) genotoksisten ympäristöaltisteiden aiheuttamista somaattisten solujen perintövaurioista. Yksilöllisten herkkyystekijöiden ja perinnöllisten monimuotoisten DNA-merkkijaksojen identifiointi on osoittautunut merkittäväksi arvioitaessa esim. syöpäsairauksien perinnöllisiä riskitekijöitä. 6. Ympäristövaurioiden geenitekninen torjunta. Kemiallisen kuormituksen aiheuttamia ympäristövaurioita (esim. teollisuuden jätevedet, jätehuolto ja kaatopaikat) on enenevässä määrin mahdollista torjua geeniteknisin keinoin. Alan tutkimusta tehdään lähinnä mikrobien avulla, mutta siirtogeenisiä kasveja tulisi myös hyödyntää. 7. Geenitekniikan eettiset kysymykset Mahdollisuudet muuttaa geeniteknisin keinoin eliöiden perimää, lisääntyvä tietämys geeneistä, biologiasta ja ihmisestä sekä alan kehityksen tuomat odotukset ovat herättäneet keskustelua ja huolta geenitekniikan käytön eettisistä perusteista ja käytön vastuullisuudesta. Geenitekniikan ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvissa sovellutuksissa voi hyväksyttävän riskitason määrittäminen olla ongelmallista ja vaatia perusteellista eettistä arviointia hyödyistä ja haitoista. Pohdintaa on myös herättänyt geneettiseen epidemiologiaan perustuvat interventiot ja niiden yhteydessä annettavan informaation eettiset näkökohdat. 8. Lääkekehitykseen tähtäävä molekyylibiologia (vain Tekes) Tutkimusohjelman rahoitusperiaatteet

6 Geenitutkimusohjelman rahoituspäätösten perusteina ovat ensisijaisesti tutkimuksen tieteellinen taso ja merkitys, yhteistyön kautta saavutettava tieteellinen synergiaetu, ryhmän antama tutkijankoulutus varsinkin uusilla aloilla sekä hankkeen merkitys sovellusten kannalta. Tutkimusohjelman rahoittamisesta päätettässä annetaan etusija hakemuksille, jotka koostuvat korkeatasoisten ryhmien yhteishankkeista (vähintään 2 suomalaista ryhmää) ja joiden yhteydessä tullaan siirtämään menetelmällistä osaamista sekä antamaan tutkijankoulutusta uusille aloille. Hankkeen yksi osapuoli voi olla ulkomainen tutkijaryhmä, mutta Suomen Akatemia vastaa vain suomalaisten osapuolten rahoituksesta. Tutkimusryhmiin tulee kuulua ansioituneita senioritutkijoita, äskettäin väitelleitä ja väitöskirjaa valmistelevia nuoria tutkijoita. Vierailevien ulkomaisten tutkijoiden mukanaolo on suotavaa. Ryhmien edellytetään järjestävän tutkijankoulutusta ja muutenkin vaikuttavan ryhmän nuorten tutkijoiden nopeaan väittelemiseen. Ohjelmaan hakeutuvista yhteishankkeista tulee laatia tutkimussuunnitelma sekä selvitys siitä, miten ryhmien välinen yhteistyö ja yhteydenpito tullaan järjestämään. Tutkimusryhmien oletetaan harjoittavan tiivistä kansainvälistä yhteistyötä, esim. osallistuvan EU:n tutkimusohjelmiin. Ohjelman hallinto Teknologian kehittämiskeskus Tekes osallistuu toisella hakukierroksella ohjelman rahoitukseen. Suomen Akatemialle osoitetuista hakemuksista rahoituspäätökset tehdään terveyden tutkimuksen toimikunnassa ja ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksen toimikunnassa. Toimikunnilla on yhteinen jaosto, joka vastaa hakemusten arviointiprosesseista ja rahoitusesitysten tekemisestä päättäville toimikunnille. Tekesille osoitetut hakemukset päätetään Tekesissä. Kullekin ohjelmaan hyväksytylle yhteishankkeelle voidaan asettaa seurantaryhmä, johon voi kuulua: Suomen Akatemian ao. toimikuntien edustajia ja/tai Tekesin edustajia muiden rahoittajien edustajia mahdollisesti teollisuuden tai muiden soveltajien edustajia ja muita asiantuntijoita. Ohjelman rahoitus Suomen Akatemia myöntänee ohjelman toista hakukierrosta varten yhteensä noin 17 milj. markkaa, minkä lisäksi ohjelman tutkijat voivat saada tutkijanvirkoja tai määrärahoja varttuneen tutkijan palkkaukseen. Ohjelman budjetti on ohjeellinen, koska myönnettävän rahoituksen määrä riippuu hakemusten laadusta. Toimikunnat tekevät kukin omalta osaltaan ja omilla perusteillaan päätökset ryhmien rahoituksesta, ja myönteisessä tapauksessa päättävät yhteisrahoituksesta hankkeeseen osallistuvien ryhmien kanssa. Yhteishankkeen hyväksyminen ohjelmaan edellyttää myönteistä rahoituspäätöstä molemmilta toimikunnilta, joilta siihen on haettu rahoitusta.

7 Tutkimusohjelmaan voidaan hyväksyä myös tutkimusryhmä, jolla on ennestään Akatemian myöntämää rahoitusta, jos ryhmä osallistuu ohjelmaan hyväksyttyyn yhteishankkeeseen. Ohjelmaan osallistuvien tutkimusryhmien edellytetään saavan rahoitusta myös asianomaisilta korkeakouluilta tai tutkimus-laitoksilta. Muita rahoittajia voivat olla mm. SITRA, ministeriöt, teollisuus, säätiöt ja EU:n tutkimusohjelmat. Hakumenettely Suomen Akatemia ja Teknologian kehittämiskeskus Tekes julistavat yhdessä haettavaksi ohjelman määrärahat. Suomen Akatemiassa ohjelmaa rahoittavat terveyden tutkimuksen toimikunta ja ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksen toimikunta. Haku on kaksivaiheinen. Haun ensimmäinen vaihe aiehakemusten osalta päättyy Sekä Suomen Akatemialle että Tekesille osoitetut ensimmäisen hakuvaiheen esihakemukset toimitetaan kaikki Suomen Akatemian kirjaamoon. Haun toinen vaihe päättyy jatkoon valittujen hakemusten osalta. Haun toisessa vaiheessa noudatettaan joko Suomen Akatemian tai Tekesin hakumenettelyä ja ohjeita sen mukaan kummalle organisaatiolle hakemus osoitetaan. Suunnitellusta yhteishankkeesta tehdään yksi yhteinen hakemus. Tutkimussuunnitelma laaditaan englanniksi, jotta hakemuksista voidaan pyytää lausuntoja myös ulkomaisilta asiantuntijoilta. Mikäli kyseessä on Geenitutkimuksen ohjelmasta aiemmin rahoitetun hankkeen jatkohakemus, tulee hakemukseen liittää uuden tutkimussuunnitelman lisäksi aiemman tutkimussuunnitelman tiivistelmä sekä lyhyt raportti hankkeen edistymisestä ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Toimikuntien yhteinen valmisteluryhmä hankkii tarvittavat lausunnot ja tekee ehdotuksen ohjelmaan hyväksyttävistä hankkeista. Hakemukset, jotka eivät vastaa ohjelman periaatteita, siirretään asianomaisten toimikuntien käsiteltäviksi tavallisina tutkimusmäärärahahakemuksina. Molekyylibiologian ja molekyylievoluution tutkimusohjelmasta äskettäin rahoitusta saaneet hankkeet eivät voi saada rahoitusta samalle hankkeelle tämän haun yhteydessä. Yksityiskohtaiset hakuohjeet löytyvät varsinaisesta ohjelmaa koskevasta hakujulisteesta sekä hakulomakkeista. Toteutusaikataulu Ohjelman toisesta hakukierroksesta tiedotetaan mm. Suomen Akatemia tiedottaa -lehdessä, toukokuun 1997 hakua koskevassa hakuilmoituksessa, Akatemian hakuoppaassa ja yliopistojen tiedotuslehdissä. Ohjelma ja hakuilmoitus löytyvät myös Suomen Akatemian www-sivuilta osoitteesta: Toiselle hakukierrokselle osoitetut aiehakemukset pyydetään toimittamaan mennessä erillisen hakujulisteen ohjeiden mukaisesti. Rahoitettavat yhteishankkeet voivat alkaa aikaisintaan vuoden 1998 alusta. Yksityiskohtaiset ohjeet hakumenettelystä löytyvät Suomen Akatemian kevään 1997 hakujulisteesta, jota voi tilata Suomen Akatemian kirjaamosta puh

Tutkimusohjelman muistio (Solubiologian tutkimus)

Tutkimusohjelman muistio (Solubiologian tutkimus) Tutkimusohjelman muistio (Solubiologian tutkimus) Suomen Akatemia ja Tekes SOLUBIOLOGIAN TUTKIMUSOHJELMA 16.5.1997 YLEISTÄ Solubiologialla tarkoitetaan solujen, soluorganellien ja makromolekyylien rakennetta

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

Elämän molekulaariset säätelyverkostot (R Life)

Elämän molekulaariset säätelyverkostot (R Life) 26.2.2019 (R Life) Akatemiaohjelma 2020-2023 Ohjelmamuistio 2 (5) 1. Ohjelman tausta -ohjelman tavoitteena on ymmärtää laajempia kokonaisuuksia genomin toiminnasta ja sen rakenteesta. Ohjelma lisää tietoa

Lisätiedot

Tutkimusohjelmamuistio (Rakennebiologia)

Tutkimusohjelmamuistio (Rakennebiologia) Tutkimusohjelmamuistio (Rakennebiologia) 1. YLEISTÄ Molekulaariset biotieteet ovat voimakkaassa ja yhä kiihtyvässä kehitysvaiheessa. Elävän luonnon perustoimintojen kartoitustyö on vähitellen siirtymässä

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu OHJE 1 (7) Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu 1.10.2015 1 Hakuaika 2 Haettavan rahoituksen käyttötarkoitus 3 Rahoituksen

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5)

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA 2.12.2014 1 (7) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA TAMMIKUUN 2015 HAUN HAKUILMOITUS Tavoite Yliopistojen profiloituminen vahvuusalueilleen ja yliopistojen välinen työnjako

Lisätiedot

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla 1 Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki rahoituspäätöksiä 28 miljoonalla eurolla Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta päätti kokouksissaan 20.3., 10.4. ja 14.5.2014 rahoittaa

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi Hankkeiden kansallinen rahoitus Itämeren alueen ohjelmassa 25 % suomalaisten

Lisätiedot

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010 Riitta Mustonen 1 12.5.2010 FIRI 2010 -haun tutkimus- ja innovaatiopoliittiset perusteet Osa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa; tutkijat

Lisätiedot

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät

SYYSHAKU Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät SYYSHAKU 2012 1. Hankerahoitus 2. Tutkimusohjelmat 3. Tutkijan tehtävät 1 Hankerahoitus Akatemiahanke Suunnatut akatemiahankkeet Temaattiset haut Kehitystutkimus Kansainväliset yhteishankkeet Tutkimusohjelmat

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Arktiset meret- tutkimushaku 2014

Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Hakuohjeet Tuomas Lehtinen Mitä arvioimme kaikissa projektityypeissä Kehitettävä innovaatio ja osaaminen sekä tulosten hyödyntäminen Käytettävät voimavarat ja hyödynnettävä

Lisätiedot

Tutkimusohjelmamuistio (Life 2000)

Tutkimusohjelmamuistio (Life 2000) Tutkimusohjelmamuistio (Life 2000) Biologisten funktioiden tutkimusohjelma Life 2000 Ohjelmamuistio 6.9.1999 SISÄLLYS 1 Johdanto 2 Tutkimusohjelman tavoitteet 3 Tutkimusohjelman teema-alueet A. Neurotieteet

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

ICT 2023 TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIO-OHJELMA: Tulevaisuuden energiatehokkaat ICT-järjestelmät

ICT 2023 TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIO-OHJELMA: Tulevaisuuden energiatehokkaat ICT-järjestelmät ICT 2023 TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIO-OHJELMA: Tulevaisuuden energiatehokkaat ICT-järjestelmät JOULUKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Temaattisen haun hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa suomalaisen tutkimuksen ja elinkeinoelämän osaamista ja kilpailukykyä

Lisätiedot

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2)

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2) 5.7 Biologia Biologia tutkii elämää ja sen edellytyksiä. Opetus syventää aikuisopiskelijan luonnontuntemusta ja auttaa ymmärtämään luonnon perusilmiöitä. Biologian opiskelu kehittää opiskelijan luonnontieteellistä

Lisätiedot

Hallinnollisia asioita Maiju Gyran

Hallinnollisia asioita Maiju Gyran Hallinnollisia asioita Maiju Gyran 1 HYÖTY -ryhmä Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran SJTY Tiedeasiantuntija Timo Sareneva BY Tiedeasiantuntija Riitta Launonen KY Tiedeasiantuntija Satu Huuha-Cissokho

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Ask & Apply -kiertue 2013

Ask & Apply -kiertue 2013 Ohjelma: Ask & Apply -kiertue 2013 Syyshaku 2013 (30 min.) Hyvän hakemuksen ainekset (20 min.) Budjetin laadinta, Akatemia ja yliopisto yhdessä (30 min.) Kysy tiedeasiantuntijalta -tunti (60 min.) 1 SYYSHAKU

Lisätiedot

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK)

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes on sitoutunut keskittymiin Tekes on auttanut keskittymien syntymistä kehittää niiden toiminnan edellytyksiä tukee niitä toiminnan kehittämisessä

Lisätiedot

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta. 26.9.2016 1 (5) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA MARRASKUUN 2016 (PROFI 3) HAUN HAKUILMOITUS Haku on auki verkkoasioinnissa 26.10. 16.11.2016. Rahoitus toteutuu edellyttäen,

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

EGLO ohjelman loppuseminaari

EGLO ohjelman loppuseminaari EGLO ohjelman loppuseminaari Valtion sektoritutkimusta uudistetaan, miten käy logistiikkatutkimuksen? Lassi Hilska 30.5.2007 1 Tutkimus ja ministeriö Ministeriö on paitsi hallintokoneisto myös asiantuntijaorganisaatio,

Lisätiedot

Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta -tutkimusohjelman valmistelu. Mari Walls Valmisteluryhmän pj.

Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta -tutkimusohjelman valmistelu. Mari Walls Valmisteluryhmän pj. Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta -tutkimusohjelman valmistelu Mari Walls Valmisteluryhmän pj. 1 6.5.2011 Akatemian tutkimusohjelmastrategia (2008) Suomen Akatemian tutkimusohjelma on määräaikainen

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

Tutkimusohjelmamuistio (Ikääntyminen)

Tutkimusohjelmamuistio (Ikääntyminen) Tutkimusohjelmamuistio (Ikääntyminen) Ikääntymisen tutkimusohjelma 2000-2002 1. JOHDANTO Ikääntymisen tutkimusohjelman tavoitteena on vahvistaa suomalaista ikääntymisen perus- ja soveltavaa tutkimusta

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Avainsanat: BI5 III Biotekniikan sovelluksia 9. Perimä ja terveys.

Avainsanat: BI5 III Biotekniikan sovelluksia 9. Perimä ja terveys. Avainsanat: mutaatio Monitekijäinen sairaus Kromosomisairaus Sukupuu Suomalainen tautiperintö Geeniterapia Suora geeninsiirto Epäsuora geeninsiirto Kantasolut Totipotentti Pluripotentti Multipotentti Kudospankki

Lisätiedot

Biopankit miksi ja millä ehdoilla?

Biopankit miksi ja millä ehdoilla? Suomalaisen Tiedeakatemian 100 v-symposium, Helsinki 4.9.2008 Biopankit miksi ja millä ehdoilla? Juha Kere Karolinska Institutet, Stockholm, Sverige ja Helsingin yliopisto Tautien tutkimus Geeni/ valkuaisaine

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy Tekesin Innovation Scout rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille kansainvälisen innovaatio-osaamisen kehittämiseksi korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa (ent. KINO) 1 Hakuaika Haku aukeaa 15.8.2016

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

BIOKESKUS SUOMI - BIOCENTER FINLAND -VERKOSTON SAANNOT

BIOKESKUS SUOMI - BIOCENTER FINLAND -VERKOSTON SAANNOT BIOKESKUS SUOMI - BIOCENTER FINLAND -VERKOSTON SAANNOT Helsingin yliopisto, Kuopion yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto- ja Abo Akademi ovat perustaneet bioalan yhteistyoverkoston

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille Ohje Diaarinumero: 1/6 5.10.2017 TEM/1940/09.10.02/2017 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille 5. haku (1.10.2017

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Geenitekniikan perusmenetelmät

Geenitekniikan perusmenetelmät Loppukurssikoe To klo 14-16 2 osiota: monivalintatehtäväosio ja kirjallinen osio, jossa vastataan kahteen kysymykseen viidestä. Koe on auki klo 14.05-16. Voit tehdä sen oppitunnilla, jolloin saat tarvittaessa

Lisätiedot

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma Juha Latikka Johtava tiedeasiantuntija 1 ACADEMY OF FINLAND ICT2023-ohjelma ICT 2015 työryhmä: 21 polkua Kitkattomaan Suomeen http://www.tem.fi/files/35440/temjul_4_2013_web.pdf

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen

Keskeiset muutokset Akatemian. Ylijohtaja Riitta Mustonen Keskeiset muutokset Akatemian rahoitusehdoissa ja -muodoissa Ylijohtaja Riitta Mustonen 1 1.9.2010 Keskeiset muutokset Suomen Akatemian päätös Rahoitusmuotojen uudistus syksyllä 2010 Eduskunnan päätös

Lisätiedot

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoituksen hakemisen taidot - kurssi Tavoitteena on jakaa tutkimusrahoituksesta kertyneitä hyviä käytäntöjä 21.2.

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto 21.03.2011 Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari Tarpeet

Lisätiedot

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti:

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti: LAUSUNTOHAKEMUS tutkimuseettiselle toimikunnalle Pvm Dnro / (sihteeri täyttää tämän kohdan) Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (Ksshp) tutkimuseettinen toimikunta on alueellinen lakisääteinen toimikunta,

Lisätiedot

Pakolliset kurssit (OL PDDLOPD%,,

Pakolliset kurssit (OL PDDLOPD%,, Pakolliset kurssit (OL PDDLOPD%,, tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla tarkoittaa

Lisätiedot

Marraskuun haku

Marraskuun haku SUOMEN AKATEMIA MARRASKUUN 2005 HAKUJULISTE 1(8) Marraskuun haku 14.10.-15.11.2005 Sisällys: 1 Yleiset hakuohjeet...2 1.1 Sähköinen asiointi...3 1.2 Hakulomakeasiointi...3 2 Akatemiatutkijan virat...4

Lisätiedot

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU 1.12.2016-11.1.2017 Tutkimus- ja innovaatiopalvelut ris@jyu.fi Mitä STN rahoittaa 3. STN-haku Tutkittua tietoa yhteiskunnan tarpeisiin Ratkaisukeskeistä

Lisätiedot

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY Valtakunnallinen terveyden tutkimuksen arviointiryhmä aloitti työnsä Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot

Tutkimusohjelmat: Mitä Akatemia toivoo tutkimusohjelmilta? Arja Kallio SUOMEN AKATEMIA

Tutkimusohjelmat: Mitä Akatemia toivoo tutkimusohjelmilta? Arja Kallio SUOMEN AKATEMIA Tutkimusohjelmat: Mitä Akatemia toivoo tutkimusohjelmilta? Arja Kallio 1 Tutkimusohjelmien strateginen suunnittelu - Akatemian strategia 2012 - laatu, kansainvälisyys, vaikuttavuus -Tutkimusohjelmastrategiat

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

KOE 6 Biotekniikka. 1. Geenien kloonaus plasmidien avulla.

KOE 6 Biotekniikka. 1. Geenien kloonaus plasmidien avulla. Esseekysymyksistä 1-2 voi saada enintään 9 pistettä/kysymys. Vastauksia pisteytettäessä huomioidaan asiatiedot, joista voi saada enintään 7 pistettä. Lisäksi vastaaja saa enintään kaksi pistettä, mikäli

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari 21.3.2011 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT TUTKIMUSEETTINEN TOIMIKUNTA (http://www.uef.fi/uef/tutkimusetiikka) professori Risto

Lisätiedot

Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit

Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit Maakunnan liittojen rahoittamat hankkeet Päivi Ekdahl 8.1.2015 Mille viranomaiselle rahoitushakemus toimitetaan? Ylimaakunnallinen hanke -> hanke, jossa on vähintään

Lisätiedot

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkimusstipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen rahasto

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

5.7. Biologia. Opetuksen tavoitteet

5.7. Biologia. Opetuksen tavoitteet 5.7. Biologia Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT 15.6.2011 Pauli Niemelä TUTKIJAN URAN IDEA TOHTORIKOULUTUS (Tohtori-/tutkijakoulut), ei ilmeisesti laajene jatkossa, mutta

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

SYNTEETTINEN BIOLOGIA FINSynBio

SYNTEETTINEN BIOLOGIA FINSynBio Ohjelmayksikkö 2.4.2012 SYNTEETTINENBIOLOGIA FINSynBio TUTKIMUSOHJELMA2013-2017 Ohjelmamuistio -1- Ohjelmayksikkö 2.4.2012 1. OHJELMANTAUSTA Geeniteknologia on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana vaikuttanut

Lisätiedot

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tiedonhallintasuunnitelma. Mitä, miksi ja miten? Jarmo Laine 27.11.2009 1 1.12.2009 Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tieteellisten toimikuntien järjestelmä ja maamme tärkein tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot