Asukkaita piirin keskuksissa on tällä hetkellä noin Paikkaluku kasvaa edelleen ja se tulee olemaan noin 3000.
|
|
- Teemu Seppälä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS Piirin hallituksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa keskusteltiin vastaanottokeskustoiminnasta, piirin taloudesta ja vahvistettiin osastojen äänimäärät piirin kokouksissa v Taloushallinnon vahvistaminen Talouden volyymin nopean kasvun vuoksi ja talouden johtamisen vahvistamiseksi piirin hallitus päätti, että piiriin palkataan controller/talouspäällikkö, jonka roolina on tukea yksiköiden talouden hallintaa ja talousseurantaa. Toimenpide on osa piirin talouden riskihallintaa. Hallitus valtuutti toiminnanjohtajan palkkaamaan talouspäällikön kahden vuoden määräajaksi saakka. Maahanmuuttovirasto maksaa piirille vastaanottotoiminnasta aiheutuvat kulut ja lisäksi hallintokulukorvausta. Toiminnanjohtaja selvitti hallitukselle hallintokulukorvauksen käyttöä. Hallintokulukorvauksella katetaan mm. talous- ja henkilöstöhallinnosta aiheutuvia kuluja (palkkahallinto, osto- ja myyntireskontra, kirjanpito ja tilinpäätös, tilintarkastus, raportointi). Lisäksi korvauksella katetaan piirin tuki vastaanottokeskusten johtamiselle kuten piirin työnantajavastuu (sis. henkilökunnan perehdytys järjestön osalta), johtajien rekrytointi ja tuki muissa rekrytoinneissa, tuki päivittäisjohtamisessa, erityistilanteissa ja sopimusneuvotteluissa sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisessa. Hallintokulukorvauksella katetaan myös varautuminen ja toiminnan kehittäminen. Piirin valmiusjärjestelmä on vastaanottokeskustoiminnan tukena ja käytettävissä esimerkiksi vastaanottokeskustoiminnan laajentamisessa nopeallakin aikataululla niin kuin viime syksynä tapahtui. Vapaaehtoisten tuella merkittäväkin laajentaminen onnistui nopeasti. Vastaanottokeskustoiminta Suomen Punainen Risti ylläpitää 107 vastaanottoyksikköä, Helsingin ja Uudenmaan piirillä on 15 yksikköä, jotka toimivat 18 eri osoitteessa. Orimattilan vastaanottokeskus on aloittanut 1.2., Hangon keskus aloittaa asukkaiden vastaanoton Asukkaita piirin keskuksissa on tällä hetkellä noin Paikkaluku kasvaa edelleen ja se tulee olemaan noin Piirissä pyritään normalisoimaan vastaanottokeskusten arkea ja toimintaa, mutta se vie aikaa. Henkilöstöä rekrytoidaan edelleen paljon, ja pieniä pulmia on mm. henkilöstö- ja tietohallinnon resurssien puutteen takia. Punainen Risti suoritti joulu-tammikuussa omissa vastaanottoyksiköissään arvioinnin, jossa selvitettiin vastaanottokeskusten ja hätämajoitusyksiköiden rakennusten ja sijoittelun sopivuutta sekä palveluja. Yhtenä osana arviota kartoitettiin myös Punaisen Ristin vastaanottoyksiköiden turvallisuutta. Arviointi tehtiin haastattelemalla vastaanottoyksiköiden johtoa ja henkilökuntaa.
2 Arvioinnin perusteella suurin osa Punaisen Ristin vastaanottoyksiköissä asuvista turvapaikanhakijoista, sekä vastaanottoyksiköissä työskentelevästä henkilökunnasta ja vapaaehtoisista koki olonsa turvalliseksi tai erittäin turvalliseksi. Selvityksen perusteella etenkin sosiaalisessa mediassa levinneet huhut vastaanottoyksiköiden turvattomuudesta ovat vahvasti liioiteltuja. Sekä turvapaikanhakijoiden, vapaaehtoisten että henkilökunnan turvallisuudentunne vastaanottoyksiköissä on huomattavasti parempi, kuin minkä kuvan uutisia seuraamalla voisi saada. Osastojen äänimäärät piirin kokouksessa Piirin kokouksessa osastolla on käytössään yksi ääni jokaista alkavaa 100 jäsentään kohden. Äänimäärät lasketaan tilanteen mukaan. Piirin hallitus vahvisti osastojen äänimäärät piirin kokouksessa v Yhteensä osastoilla on piirin kokouksessa käytettävissä 249 ääntä. Suurin äänimäärä (19) on Pohjois-Helsingin osastolla. Piirin luottamushenkilöiden matkakulujen korvaus 2016 Piirin hallitus päätti, että alkaen piirin hallituksen ja sen ryhmien jäsenille maksetaan kokouksiin ja tehtävään liittyvään toimintaan osallistumisesta matkakorvausta halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Jos sopivia yhteyksiä ei löydy, omalla autolla tehdystä matkasta voidaan perustellussa ja ennalta sovitussa tapauksessa korvata 40 senttiä/km. Hallitus päätti pyytää, että piiritoimistossa valmistellaan kuluvan vuoden aikana esitys piirin koordinoiman vapaaehtoistoiminnan (esim. ensiapupäivystykset) matkakulujen korvaamisesta. Esityksessä tulee huomioida järjestön hallituksen suositus matkakulujen korvaamisesta. Esitys tulee piirin hallituksen käsittelyyn syksyn 2016 aikana. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan avustus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on myöntänyt Helsingin ja Uudenmaan piirille vuodelle 2016 järjestöavustusta euroa matalan kynnyksen auttamis- ja tukitoiminnan kuluihin Helsingissä: ystävä-, monikulttuurisuus-, läksykerho- ja terveyspistetoimintaan sekä ensiapuryhmä-, ensivaste-, ensihuolto- ja ensiapubussitoimintaan. Avustussummaa ei ole eritelty eri kokonaisuuksien kesken, vaikka avustushakemuksessa erittely on tehty. Piirin hallitus päättää jakaa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämän euron järjestöavustuksen päätoimialoille jaettavaksi helsinkiläisille osastoille, toimintaryhmille ja vastaaville: euroa ystävä-, monikulttuurisuus-, läksykerho- ja terveyspistetoimintaan, jonka jaosta päättää sosiaalitoiminnan ohjausryhmä euroa ensiapuryhmä-, ensivaste-, ensihuolto- ja ensiapubussitoimintaan, jonka jaosta päättää valmiustoiminnan ohjausryhmä
3 Ryhmien puheenjohtajien katsaukset Valmiustoiminnan ja sosiaalitoiminnan ohjausryhmän puheenjohtajat esittelivät ryhmien ajankohtaisia asioita. Valmiustoiminnan kehittämisryhmä valmistelee piirin hallitukselle omaa ehdotustaan ryhmän toimeksiannon tarkistamisesta. Sosiaalitoiminnan ohjausryhmän järjestämään kehittämisseminaariin osallistui yhteensä 20 sosiaalipalvelutoiminnan ja monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilöä. Seminaarin työpajoissa tuli paljon hyviä ideoita, joita jatkotyöstetään ryhmän seuraavassa kokouksessa. Tarkoitus on keskustella mm. ystävä- ja tulijan tukena -kursseista ja uusien vapaaehtoisten toimintaan mukaan pääsemisestä. Valmiustoiminnan ohjausryhmän täydentäminen Henkilöstöasioita Valmiustoiminnan ohjausryhmää halutaan täydentää kahdella jäsenellä, niin että toinen edustaa Länsi-Uuttamaata/Västra-Nylandia ja toinen Itä-Uuttamaata. Alueen osastoja pyydetään miettimään ehdokkaita ohjausryhmään osastofoorumeissa ja osastojen hallituksen kokouksissa. Ehdotukset voi lähettää sähköpostilla hup.rekry@punainenristi.fi. Jotta ne ehtisivät seuraavan hallituksen kokoukseen, pitää niiden olla perillä viimeistään maanantaina Ensiapukoulutuksen päälliköksi on valittu Tuula Raatikka, ohjelma-avustajaksi Elina Tammi ja järjestöavustajaksi Helena Holm-Cüzdan. Raatikka ja Tammi ovat jo aloittaneet työn piiritoimistossa, Holm-Cüzdan aloittaa Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjäksi Anu Tyvijärven tilalle on valittu Aino Tuomi-Nikula, hänen toimialueenaan on Helsinki. Kaikkiaan piirissä on työntekijöitä noin 360, heistä noin 330 työskentelee piirin vastaanottokeskuksissa. Talous- ja sijoitustoiminnan katsaus Arvio piirin vuoden 2015 tuloksesta ei vielä kokouspäivänä ollut käytettävissä, alustavat tiedot valmistuvat kuluvan viikon aikana. Pohjola Varainhoito Oy:n hoitamien piirin sijoitussalkkujen tuotto oli 5,9 % ajalla Jäsenmäärä Piirin osastoissa oli viime vuoden lopussa (21 542) ainaisjäsentä ja jäsenmaksunsa suorittanutta vuosijäsentä. Kasvua 4 %, jäsenmäärä oli 854 suurempi kuin edellisenä vuonna. HUPin osastot saivat uutta jäsentä. Jäsenmääräänsä kasvatti 38 osastoa ja jäsenmäärä laski 16 osastossa. Kuusi osastoa kasvatti jäsenmääräänsä yli 10 %.
4 Koko järjestön jäsenmäärä kasvoi jäsenellä, HUPin osuus kasvusta oli 42 %. Osastojen koon muutokset vuosina Jäsenmäärän nousu kuroi umpeen muutaman vuoden laskusuuntaa. Kuvassa siniset pallot kuvaavat osastoja, joiden jäsenmäärä on viimeisen viiden vuoden aikana laskenut, punaiset pallot puolestaan osoittavat jäsenmäärän nousua. Pallon koko kertoo nousun/laskun suuruudesta, esimerkiksi Suomenlinnan osaston jäsenmäärä on viidessä vuodessa noussut 92:lla. Suomen Punaisen Ristin ensiapukoulutuksen selvitystyö Järjestön hallitus on teettänyt valtakunnallisesta ensiapukoulutuksesta selvityksen, jonka teki Accenture. Selvityksessä esitetään, että piirien ja keskustoimiston ensiapukoulutustoiminta kootaan omaksi erilliseksi yksikökseen, joka on piirien ja keskustoimiston yhdessä johtama. Järjestön hallitus on pyytänyt pääsihteeriä valmistelemaan yhteistyössä piirien kanssa taloudellisesti, toiminnallisesti ja järjestöllisesti perustellun esityksen, joka annetaan järjestön hallitukselle Mahdollisesti yksikön toiminta alkaisi Haussa Vuoden nuori toimija ja Ennakkoluuloton edelläkävijä Helsingin ja Uudenmaan piiri jakaa rasisminvastaisella viikolla, joka käynnistyy maanantaina Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen henkilölle tai yhteisölle. Tavoitteena on nostaa esille esimerkillisiä toimijoita, jotka ovat teoillaan ja esimerkillään edistäneet ihmisten yhdenvertaista kohtelua sekä näin pyrkineet vaikuttamaan syrjiviin asenteisiin. Tunnustus jaetaan HUPin alueella nyt kuudennen kerran. Lähettäkää perusteltu ehdotuksenne henkilöstä tai yhteisöstä 1.3. mennessä sähköpostilla hanna.holm@punainenristi.fi.
5 Onko osastossasi nuorisojäsen, joka on ollut erityisen aktiivinen viime vuoden aikana? Vuoden nuori toimija -tunnustuksen vastaanottajan tulee olla merkittävällä tavalla kehittänyt tai ylläpitänyt Punaisen Ristin toimintaa osasto-, piiri- tai valtakunnallisella tasolla toimijana tai luottamushenkilönä. Toiminnan ei ole tarvinnut olla nuorisotoimintaa vaan tunnustuksen voi saada mitä tahansa Punaisen Ristin toimintaa edistänyt nuorisojäsen. Lähetä ehdotuksesi 19.2 mennessä sähköpostilla mia.niemela@punainenristi.fi. Viestissä tulee näkyä ehdotetun henkilön tiedot, osasto ja perustelut miksi tunnustus kuuluisi juuri hänelle. Seuraavat hallituksen ja ohjausryhmien kokoukset ja osastofoorumit Piirin hallituksen seuraavat kokoukset pidetään 8.3. ja Valmiustoiminnan ohjausryhmän seuraava kokous on 17.3., sosiaalitoiminnan ohjausryhmän kokous maaliskuussa (päivä ei vielä sovittu) ja nuorisotoiminnan kehittämisryhmän kokous Osastofoorumit v Helsinki Kontula Espoo Kauniainen Raitin pysäkki Tapiola 7.9. Villa Apteekki Valpuri Vantaa Vantaan nuorten turvatalo Tikkurila Tikkurila Länsi-Vantaa Itä-Uusimaa Porvoo Västra Nyland Kirkkonummi Länsi-Uusimaa 4.4. Nummi-Pusula Keski-Uusimaa Järvenpää * * * Lisätietoja Petri Kaukiainen, petri.kaukiainen@punainenristi.fi Tiedotteen laati Tuula Korhonen, tuula.korhonen@punainenristi.fi
HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
13.12.2018 Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 11.12.2018 Piirin hallitus hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan mm. työsuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2019 ja päätti puoltaa osastojen esittämiä
HUOM! Kokouspäivän päätteeksi klo 17.30 Porvoon osaston 70-vuotisjuhlat. katso kutsu tämän tiedotteen lopussa.
12.3.2015 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 10.3.2015 Piirin hallitus hyväksyi kokouksessaan piirin tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2014 ja päätti esittää ne vuosikokoukselle vahvistettavaksi.
Piirin hallitus päätti kokouksessaan 24.10.2015 käynnistää omarahoitteisen, kaksivuotisen osastojen kasvuprojektin.
10.12.2015 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 8.12.2015 Piirin hallitus hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan mm. työsuunnitelman ja talousarvion varsinaisen toiminnan osalta vuodelle 2016, käsitteli osastojen
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin
HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
7.9.2018 Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 5.9.2018 Piirin hallituksen syyskauden ensimmäisessä kokouksessa käytiin mm. piirin vuoden 2019 työsuunnitelman lähetekeskustelu ja kuultiin katsaus Vapaaehtoisten
Kaudella 1.6.2015-31.5.2016 osastofoorumikummit ovat:
21.5.2015 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 19.5.2015 Vuosikokouksessa valittu piirin hallitus piti ensimmäisen kokouksensa uudessa kokoonpanossa. Hallituksen puheenjohtajana toimii Hannu Harri (Keravan osasto),
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu
Tarjoamme kokousosanottajille lounaan klo välillä. Aamukahvia on mahdollista ostaa omalla kustannuksella Oodin kahviloista (1. ja 3. krs).
15.3.2019 Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 13.3.2019 Piirin hallitus hyväksyi kokouksessaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tilivuodelta 1.1.-31.12.2018 esitettäväksi piirin vuosikokoukselle. Lisäksi
TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa
TALOUSOHJE Hyväksytty hallituksen kokouksessa 9.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO VAPAAEHTOISTEN KULUJEN KORVAUS... 2 Aktiivivapaaehtoisille maksettavat kulukorvaukset SPR-tapahtumissa ja tilaisuuksissa... 2 Koulutus...
HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 31.10.2017 Piirin hallituksen kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa uusissa koulutus- ja vapaaehtoistoiminnan tiloissa Hietaniemenkadulla. Kokouksen pääasiana oli tällä kertaa
Helsingin ja Uudenmaan piirin hallitus piti ensimmäisen kokouksensa uudessa kokoonpanossa.
26.5.2016 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 24.5.2016 Helsingin ja Uudenmaan piirin hallitus piti 24.5. ensimmäisen kokouksensa uudessa kokoonpanossa. Vuosikokouksessa piirin hallitukseen valittiin erovuoroisten
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa
Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +
1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kokousaika: perjantai 25.9.2015 klo 10.06-12.24 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Vastaava esittelijä:
MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 2/2016
PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 2/2016 Aika Tiistai 2.2.2016, klo 16.00-17.00. Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Vihreän liiton ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet:
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi
HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA 11.9.2015 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 8.9.2015
11.9.2015 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 8.9.2015 Piirin hallitus piti syyskauden ensimmäisen kokouksensa 8.9. Asialistalla oli mm. turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta Punaisessa Ristissä ja piirin
Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Otto-Ville Väätäinen
Otto-Ville Väätäinen ILOA AUTTAMISESTA Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä 10.-11.6.2017 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2017 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2017 sivu 1 KAIKKI MUKAAN
VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA
VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan
Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04
SEC( 2004) FINAL BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 (Varainhoitoasetuksen 24 ja 43 artikla) Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk EUROOPAN
HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 5.9.2017 Piirin hallituksen syyskauden ensimmäisessä kokouksessa käytiin mm. piirin vuoden 2018 työsuunnitelman lähetekeskustelu ja päätettiin piirin koulutus- ja vapaaehtoistoiminnan
KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013
JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,
SUOMEN PUNAISEN RISTIN KONTTI-TAVARATALOKETJUN JOHTOSÄÄNTÖ
SUOMEN PUNAINEN RISTI SUOMEN PUNAISEN RISTIN KONTTI-TAVARATALOKETJUN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Tarkoitus ja tehtävä Suomen Punaisen Ristin Kontti-ketjun toiminta on SPR-asetuksen 4 1 mom. 10 kohdan tarkoittamaa järjestön
Monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta
Toimintamuodot Ystävätoiminta Suomen- ja ruotsin kielen kerho LäksyHelppi Kansainvälinen klubi Leiritoiminta Asumisapu Toiminta vastaanottokeskuksissa Koulutus Makupaloja monikulttuurisuudesta Ystävätoiminnan
Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019
Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia
ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa
ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028
SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015
SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,
Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.
. Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Miksi rekrytoimme nyt?
Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN
KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?
KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Suomeen arvioidaan tulevan
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 22.5.2015, kello 13.00 Paikka Hotelli Radisson Blue Royal, Runeberginkatu 2, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö
Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA
Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien
PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ
Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!
HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?
HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.
TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA!
kuva: Pixabay Savo-Karjalan piiri tiedottaa TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! Tässä tiedotteessa: Kohdennettu keräys (s. 1) Testamenttilahjoitusasiaa (s. 2) Ensiapupäivystyskorvauksista (s. 3 5) Lämmintä ja
SPR:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TYÖJÄRJESTYS JA SIIHEN SISÄLTYVÄ JOHTOSÄÄNTÖ
1 SPR:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TYÖJÄRJESTYS JA SIIHEN SISÄLTYVÄ JOHTOSÄÄNTÖ Työjärjestys Tässä Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin hallituksen hyväksymässä työjärjestyksessä päätetään Varsinais-Suomen
Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA
Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 Termistö Siirtolainen/maahanmuuttaja Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan
Hämeen VAPEPA-info ( )
Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa
Työsuunnitelma 2016. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA
Työsuunnitelma 2016 Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA Työsuunnitelma 2016 Maailma on muutoksen kourissa ja syksyllä 2015 alkanut valtava pakolaisaalto heijastuu toimintaamme
Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Yhdistys voi kuulua jäsenenä erilaisiin toimialansa järjestöihin. 2 Tarkoitus ja
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
Kokouskutsu postitetaan osastoille viimeistään 1.4. Päivämäärä kannattaa merkitä kalenteriin jo nyt!
11.3.2016 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 8.3.2016 Piirin hallitus hyväksyi kokouksessaan tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2015, kutsui koolle piirin vuosikokouksen ja päätti Ennakkoluuloton
Punaisen Ristin organisaatio ja päätöksenteko PUNAINEN RISTI TOIMII. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Johannes Wiehn
Johannes Wiehn PUNAINEN RISTI TOIMII Punaisen Ristin organisaatio ja päätöksenteko Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 PUNAISEN RISTIN ORGANISAATIO
Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti
Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Taustaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella kotimaassaan
SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB
PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Työsuunnitelma ja talousarvio 2015. Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA
Työsuunnitelma ja talousarvio 2015 Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA Sisältö Johdanto 3 Valmiustoimimta 3 Ensiapuryhmätoiminta ja terveyden edistäminen 4 Ensiapukoulutus
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN
PUNAISEN RISTIN KOULUTTAJAKOULUTUS 2019
PUNAISEN RISTIN KOULUTTAJAKOULUTUS 2019 sopii sinulle, jos - haluat kehittää omaa osaamistasi ja jakaa sitä eteenpäin - haluat edistää inhimillisyyden ja välittämisen arvoja sekä auttaa muita auttamaan
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka
HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
19.12.2016 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 15.12.2016 Piirin hallitus hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan mm. piirin työsuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2017, päätti puoltaa osastojen esittämiä
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu
YLIOPISTOKOLLEGIO 25.9.2014 Kokous 03/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu 3 Eron myöntäminen yliopistokollegion varajäsenyydestä
SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola
SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU 5. -7.4.2019 Nuorisokeskus Anjala, Kouvola OHJELMA Perjantai 5.4. 17.00 Saapuminen ja majoittuminen / kahvit 18.00 Yhteinen ohjelma -tarkentuu! 20.00 Saunat ja iltapala Lauantai
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille
Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille Ruissalon osaston monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta koostuu seitsemästä eri toimintamuodosta (ryhmästä):
Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto
Toimintasuunnitelma 2017 Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto Toimintasuunnitelma 2017 1. JOHDANTO Punaisen Ristin Rovaniemen osaston toimintasuunnitelma on laadittu vuodelle 2017. Toimintasuunnitelma
LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Jussi Vierimaa 2015 TÄSSÄ ESITTEESSÄ: 1) Vapaaehtoistoiminta vastaanottokeskuksissa Kaarlenkadun vastaanottokeskus Koskelan
Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00
Talousarvio 2019 Huom. versio B 24.8.2018 Varsinainen toiminta Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0,00 6 000,00 Muut tulot 0,00 0,00 6
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT
1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund
Punainen Risti viranomaisten tukena
Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,
TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ. Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015
TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015 Yleistä 1/2 Hätämajoitusyksiköitä ja vastaanottokeskuksia koskeva päätöksenteko Sisäministeriö antaa maahanmuuttovirastolle
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2
Mitä on vastaanottotoiminta? Vastaanottokeskukset pähkinänkuoressa
Mitä on vastaanottotoiminta? Vastaanottokeskukset pähkinänkuoressa Mikä vastaanottotoiminta? Lakisääteisten palvelujen järjestämistä turvapaikanhakijalle. 17.6.2011/746: Laki kansainvälistä suojelua hakevan
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen
HELSINGIN OSASTOFOORUMI. Muistio HELSINGIN OSASTOFOORUMI
AIKA: To 28.2.19 klo 17.30-19.30 PAIKKA: Punaisen Ristin koulutustilat, Hietaniemenkatu 5, Hki. ILLAN JÄRJESTÄJÄ: Keski-Helsinki LÄSNÄ: Senja Multala, Keski-Helsinki puheenjohtaja/ kouluttaja ja osastofoorumin
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo
HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 08.09.2014 klo 09:00-11:45 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 61 EDELLISEN
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN
Kokousaika: tiistai 7.5. klo perjantai klo Vastaava esittelijä:
1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kokousaika: tiistai 7.5. klo 16.21 - perjantai 10.5.2019 klo 18.00 Kokouspaikka: sähköinen kokous Läsnä: Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja
www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.facebook.com/sprlounaisespoo spr.lounaisespoo@gmail.com
LOUNAIS-ESPOON OSASTON JÄSENTIEDOTE 1/2016 Merivalkama 8 D, 02320 ESPOO www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.facebook.com/sprlounaisespoo spr.lounaisespoo@gmail.com Puheenjohtajan palsta Elämä ja tilanne
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen
Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS
Hyväksytty liittovaltuustossa 17. 18.5.2016 1 (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN :N 1 SOVELTAMISALA Jytyn sääntöjen 18 2 momentissa tarkoitetut liittovaltuuston jäsenet ja heille valittavat yleisvarajäsenet
KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN
KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2018 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina
Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan.
Epilepsialiitto ry Johtosääntö (1.2.2017 alkaen) YLEISTÄ 1 Sääntöhierarkia Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan. Liiton toiminnassa noudatetaan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen
Keskustoimiston kuulumiset
Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit
KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
Kokousaika: perjantai kello lauantai kello Vastaava esittelijä:
1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kokousaika: perjantai 26.8. kello 13.00 lauantai 27.8.2016 kello 12.58 Kokouspaikka: Nynäs, Heinola Läsnä: Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja
Henkilöstöjohtaja Hannu. Tulensalo
Ammatillisen suomen kielen kehittäminen monimuotoisessa työyhteisössä Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat Helsingin kaupungin henkilöstössä Henkilöstöjohtaja Hannu Erityissuunnittelija
Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö
Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö (Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 12.5.2006, muutettu 8.12.2006) Suomen Punaisesta Rististä annetun tasavallan presidentin asetuksen (811/2005),
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
APUA SINUN AVULLASI. Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka. Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen
APUA SINUN AVULLASI Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen Suomen Punainen Risti 2013 1 Hyväksytty laajennetussa johtoryhmässä 5.3.2013 9.5.2016 2 Sisältö Suomen
Crowne Plaza Helsinki-Hesperia, Mannerheimintie 50
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Paikka Perjantai 17.5.2019, kello 13.00-15.57 Crowne Plaza Helsinki-Hesperia, Mannerheimintie 50 1. KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Pirkko-Liisa
Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa?
Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Vertailu Seuran rakenteesta nyt ja tulevaisuudessa Sääntötyöryhmä 15.11.2018 Osastojen ja piirien keskusteluun: Kommentointiaikaa jatkettu 15.2.2019 asti. Palaute
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Taloustyöryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1
YHTEISTYÖSOPIMUS ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄÄN TÄHTÄÄVÄN NEUVONNAN ANTAMISESTA
luonnos 01.11.2012 YHTEISTYÖSOPIMUS ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄÄN TÄHTÄÄVÄN NEUVONNAN ANTAMISESTA 1 SOPIJAPUOLET 1.1 Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6) Osoite: PL 1, 00099 Helsingin kaupunki, 1.2 Espoon