Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.facebook.com/sprlounaisespoo spr.lounaisespoo@gmail.com"

Transkriptio

1 LOUNAIS-ESPOON OSASTON JÄSENTIEDOTE 1/2016 Merivalkama 8 D, ESPOO

2 Puheenjohtajan palsta Elämä ja tilanne Suomessakin on muuttunut melkoisesti sitten viime kesän, ainakin näin Punaisen Ristin vapaaehtoisen näkökulmasta. Punaisen Ristin työ turvapaikanhakijoiden parissa on ollut näkyvästi esillä julkisuudessa vastaanottokeskusten perustamisten myötä. Punainen Risti on sopinut tukevansa viranomaisia äkillisissä kriisitilanteissa, kuten turvapaikanhakijoiden vastaanotossa. Yli turvapaikanhakijan majoittaminen ilman Punaisen Ristin vapaaehtoisia ei olisi ollut ikinä mahdollista. Tilannetta ilman vapaaehtoistyötä ei haluta edes kuvitella: tuhansia ihmisiä vaeltelemassa ympäri kaupunkeja, etsien ruokaa ja suojaa? Punaisen Ristin auttamisvalmius on ollut viime syksynä kovalla koetuksella. Yli tuhat ihmistä on rekrytoitu lyhyessä ajassa, asuntoloita avattu ja muonitusta järjestetty tuntien varoitusajalla. Kaaosta on koordinoitu parhaamme mukaan. Myös kansainvälisen avun delegaattireservi mobilisoitiin auttamaan. Onneksi myös suomalaisten auttamishalu on ollut huipussaan: vain äänekäs vähemmistö kritisoi auttamistyötä ja sen oikeutusta. Suurin osa ymmärtää, että turvapaikanhakijoita on autettava. He ovat haavoittuvassa ja heikossa asemassa, ja Inhimillisyys on Punaisen Ristin tärkein periaate. Meidän tehtävämme ei ole kyseenalaistaa ihmisten motiiveja turvapaikan haulle, vaan autamme kaikkia tasapuolisesti. Viranomaisten tehtävänä on erotella joukosta turvapaikan tarvitsijat. Miljoonat pakolaiset ovat edelleen jumissa pakolaisleireillä lähtö-maissa tai niiden ympäristössä, joissa elämä on jatkuvaa taistelua eloonjäämisestä. Jotkut harvat (suuressa mittakaavassa) ovat päättäneet lähteä etsimään parempaa elämää kaukaiseen Suomeen asti. Vähin mitä voimme tehdä on auttaa heitä sopeutumaan Suomeen,

3 saamaan mielekästä tekemistä ja lämmintä ylle. Kulttuurin tuntemus ja kotoutuminen ovat tärkeitä tähän tarvitaan suomalaisia sankoin joukoin! Kotoutuminen ei tapahdu omassa ryhmässä keskenään ihmettelemällä, vaan suomalaisia kohtaamalla. Samalla suomalaisillakin on mahdollisuus oppia uudesta kulttuurista ja ystävystyä yli rajojen. Kotoutuminen kielen oppimisineen ja työpaikkoineen on toki iso haaste koko yhteiskunnallemme, mitä varten poliittiset päättäjämme toivottavasti tekevät viisaita päätöksiä. Toivotan jokaisen osastomme jäsenen mukaan talkoisiin: jokaiselle löytyy rooli. Haluatko vetää keskustelukerhoa, kertoa kulttuurista, opettaa kieltä tai auttaa hakemusviidakossa? Pystyisitkö kuskaamaan silloin tällöin autolla harrastuksiin? Auttaa läksyissä tai ottaa mukaan liikkumaan tai leffaan? Tai lahjoittaa vaatetta keräykseen tai lajitella kerättyjä vaatteita? Osaston toiminnat jatkuvat ennallaan, ja otamme mielellämme mukaan uusia jäseniä ensiapuryhmään, ystäväksi yksinäiselle, terveysalan ammattilaisia vapaaehtoiseksi terveyspisteelle tai LäksyHelppi-ohjaajiksi. Kaikki ovat tervetulleita mukaan - kulttuurista ja taustasta riippumatta! Näinä aikoina Punaisen Ristin perusperiaatteet tulevat näkyväksi joka päivä työssämme ja puheissamme: Inhimillisyys, Tasapuolisuus, Puolueettomuus, Riippumattomuus, Vapaaehtoisuus, Ykseys ja Yleismaailmallisuus. Näkyvätkö ne Sinun arjessasi, ajatuksissasi tai teoissasi? Annika Kaarnalehto puheenjohtaja puh

4 Konttikeräys VOKeille Lauantaina pidettiin Lippulaivan pihalla osastomme järjestämä Kontti-keräys vastaanottokeskuksille, mikä onnistui yli odotusten tuloksena historiamme paras tulos! Tästä saamme kiittää markkinointiyhteistyökumppaneitamme, markkinointia eri Facebook-ryhmissä sekä verkkosivuillamme. Kerroimme myös tarkemmin, mitä haluamme vastaanottokeskuksille tällä kertaa kerätä: mm. talvivaatteita, sukkia ja talvikenkiä miehille sekä talviurheiluvälineitä kaikille. Vapaaehtoisemme olivat paikan päällä auttamassa. Kuten kuvasta näkyy, jouduttiin vaatteiden vastaanottamisessa välillä jopa turvautumaan ostoskärryihin, kun Kontin auto tuli täyteen. Kiitos anteliaat espoolaiset ja vapaaehtoiset!

5 Ensiaputoiminta Punaisen Ristin ensiapuryhmässä harjoittelemme mm. ensiapua, ensiapupäivystäjänä olemista, kadonneen etsintää, henkisen tuen antamista, toimintaa poikkeustilanteissa ja ensihuoltoa. Mukaan ovat kaikki tervetulleita. Pelkkä kiinnostus ensiapua kohtaan riittää. Toiminta on täysin vapaaehtoista ja voit itse määritellä kuinka paljon annat aikaasi harrastukselle. Punaisen Ristin Lounais-Espoon Ensiapuryhmä kokoontuu joka toinen torstai klo Valpurissa, Kivenlahdessa. Ryhmätoiminta tarjoaa edullisen ja hyödyllisen harrastuksen. Tervetuloa ensiapuryhmään! Ensiapuryhmän loppukevään ohjelma: Päivitetyt elvytys- ja ensiapuohjeet, Sari Valoaho Viestintä ja viestintätaktiikka, Markku Lempinen Alkusammutusharjoitus (yhteisharjoitus Espoon osastojen kanssa), Petri Palmola Elintoimintojen mittaukset, Satu Nuojua Elvytys, Annika Kaarnalehto Lääkkeiden käyttö ensiavussa, Maija Kivimaa Ulkoharjoitus: viestintä ja pelastus (yhteisharjoitus), Kalle Kivimaa Nostot, kantaminen, siirrot, Pekka Ahola Lisäksi kevään ohjelmassa tulee olemaan yksi meripelastusharjoitus yhdessä Meripelastusseuran kanssa myöhemmin määriteltynä ajankohtana (Pekka Ahola). Ohjelma elää ja muutokset ovat mahdollisia. Kaikista ryhmäilloista tiedotamme sähköpostitse. Juhana Päivärinta Ensiapuryhmän johtaja Suomen Punainen Risti Lounais-Espoon osasto Puhelin

6 Ensiapukurssit ENSIAPUKURSSI EA 1 Kurssi antaa perustiedot ja -taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. Kurssi sisältää runsaasti käytännön harjoituksia. Kevään ensiapukurssit EA 1 pidetään 5.3. ja klo Viimeinen ilmoittautumispäivä sekä ja klo Viimeinen ilmoittautumispäivä SPR Lounais-Espoon osaston toimitilassa Valpurissa Espoon Kivenlahdessa, osoite Merivalkama 8 D (sisäänkäynti kävelykadun eli Merenkäynnin puolelta). Kurssin hinta on 90 sisältäen kurssitodistuksen, alennus SPR:n jäsenille 10 %. Jäsenalennus on henkilökohtainen ja koskee kurssimaksua, ei kirjoja. EA 1 - kurssitodistus on voimassa kolme vuotta. Todistus on pätevä kaikissa Euroopan maissa. Kurssimaksu maksetaan etukäteen vahvistuskirjeessä mainitulle tilille. Tarkemmat ohjeet saat kurssivahvistuksessa. Vahvistus lähetetään viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Sitovat ilmoittautumiset: tai puh

7 LASTEN TAPATURMAT JA HÄTÄENSIAPU KURSSI (8 h) Suunnattu erityisesti pienten lasten vanhemmille tai hoitajille Lauantaina 9.4. klo 10:00 17:00 Paikka: Valpuri, Merivalkama 8 D, Kivenlahti Sisäänkäynti kävelykadun (Merenkäynti) puolelta. Aiheina mm: tapaturmat, sairaskohtaukset, tukehtuminen, elvytys, verenvuodot, myrkytykset ja palovammat. Hinta: 50 (SPR:n jäsenille 10%), sis. todistuksen ja kahvit. Järjestäjä: SPR Lounais-Espoon osasto, kouluttajana etk Sari Valoaho. Sitovat ilmoittautumiset Annika Kaarnalehdolle pe mennessä, / puh Valmiustoiminta Osastomme toimii valmiustoiminnan osalta yhteistyössä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) Espoon paikallistoimikunnan kanssa. Osaston jäsenet osallistuvat etsintä- ja muihin hälytyksiin viranomaisen tukena. Mikäli olet kiinnostunut toiminnasta, ota yhteyttä osaston valmiustoiminnan yhteyshenkilöön, Pekka Ahola. Puh tai

8 Terveyspiste Sairaanhoitaja Kivenkololla Osaston Liikkuva Terveyspiste käy Kivenkolon asukastilalla (os. Merisaapas 1 A) pääsääntöisesti joka kuukauden viimeinen torstai (25.2, 24.3., ja 26.5.) klo Liikkuvalla pisteellä on mahdollisuus esim. verenpaineen mittaukseen ja keskusteluun sairaanhoitajan kanssa. Terveyspisteen te lat Valpurissa: ke klo (huom. kellonaika!) omaishoitajille. Aiheena Omaishoitajien ergonomia. Vetäjänä fysioterapeutti Minna Toikka. Tilaisuuden jälkeen mahdollisuus keskustella sairaanhoitajan kanssa. Lisätiedot: SPR:n omaishoitajien tukitominnan aluetyöntekijä Sari Oittinen, puh klo 18 Aiheena Elämäntaidon valmennus: Miten asettaa tavoitteita ja motivoitua? Alustajana elämäntaidonvalmentaja Eva Koskimaa. Osoite: Valpuri, Merivalkama 8 D, sisäänkäynti kävelykadun eli Merenkäynnin puolelta. Vapaaehtoiseksi Terveyspisteeseen? Lisää terveydenhuoltoalan ammattilaisia tarvitaan vapaaehtoisiksi! Ota yhteyttä: Annika, puh

9 Nuorisotoiminta LäksyHelppi LäksyHelppi -toiminta tarjoaa apua kotitehtävien kanssa pähkäileville peruskoululaisille. Läksyjen lomassa vietetään aikaa kerran viikossa yhdessä ja jutellaan. Ohjaajina toimivat Punaisen Ristin koulutetut vapaaehtoiset. LäksyHelppi toimii alueellamme Meritorin koululla tiistaisin klo Kyselyt Eeva-Liisa Mäkinen, puh LäksyHelppi, Aavarannan vastaanottokeskus Perjantaisin klo Kyselyt Nanna Katavisto,

10 Ystävätoiminta Espoon Ystävävälitys Ystäviä joka lähtöön Suomen Punaisen Ristin Ystävätoiminnan kautta voit toimia monella tavalla. Ystäviä kaivataan, onko sinulla kysyttävää ystävätoiminnasta? Oletko jo mukana toiminnassa, mutta kaipaisit henkilöä keneltä kysyä neuvoa? Puh tai sähköposti Päivystysajat: ma ja ke klo sekä to Ystäväkurssi Oletko kiinnostunut olemaan ystävä omaishoitajalle? Järjestämme perusystäväkurssin, joka on täydennetty omaishoitajuuteen liittyvillä asioilla huhtikuussa. Kurssi antaa valmiuden toimia myös normaalisti ystävätoiminnan tehtävissä. Aika: perjantai 8. lauantai 9.4. Perjantaina klo ja lauantaina klo Paikka: SPR:n Lounais-Espoon toimipiste Valpuri, Merivalkama 8 D, Kivenlahti Kouluttaja: Leila Tauriainen. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Kati Huldin, puh tai

11 Kevätkokous Punaisen Ristin Lounais-Espoon osaston kevätkokous Aika: tiistai klo Paikka: Valpuri, Merivalkama 8 D, Espoo/Kivenlahti. Sisäänkäynti Merenkäynnin kävelykadun puolelta. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä täydennetään hallitusta yhden jäsenen erottua hallituksesta. Kahvitarjoilu sekä kokouksen jälkeen TIETOISKU SPR:stä sekä osaston toiminnasta uusille jäsenille ja kiinnostuneille.

12 Monikulttuurisuus Kuljetusrinki Onko sinulla auto ja aikaa silloin tällöin? Aavarannan vastaanottokeskuksen asukkaat kaipaavat kyytejä asioille ja harrastuksiin, vierailuihin ja urheilutapahtumiin. Julkiset liikennevälineet eivät useimmiten toimi. Emme voi valitettavasti korvata bensiinikuluja ja jokainen autoilija huolehtii oman autonsa vakuutuksista. Jos olet käytettävissä, lähetä sähköpostiosoitteesi ja lupa välittää sähköpostiosoitteesi eteenpäin. Paluupostissa saat linkin kalenteriin, josta voi itse varata sopivan ajan. Aavarannan vastaanottokeskus sijaitsee Kirkkonummella, Kauklahdesta 7 km. Ajo-ohjeet Nanna Katavistolta. Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisillemme, olette olleet iso apu! Kaikille avoin, vapaa, monikulttuurinen taideklubi 16 vuotta täyttäneille Paikka: Saunalahden koulu, Birkinmäentie 1, Espoo Aika: maanantaisin klo Ilmoittautuminen (nimi, milloin olet tulossa) ja lisätiedot: Anna Parri, puh , sähköposti:

13 Talvirieha su klo Aavarannan vastaanottokeskuksessa Kirkkonummella asukkaiden ja vapaaehtoistemme kanssa. Luvassa hiihtoa, luistelua, pulkkamäkeä, potkukelkkakisa. Tarjolla on myös letunpaistoa ja kuumaa mehua. Toivottavasti talvea vielä riittää! Etsimme suksia, monoja, luistimia ja potkukelkkoja. Jos ei omaksi, niin lainaksi. Ilmoittautuminen Nanna Katavistolle, Kulttuurien kohtaamisilta ti klo Tervetuloa viettämään yhteistä iltaa turvapaikanhakijoiden kanssa Soukan Palvelutalolle, Soukankaari 7. Nyyttäripöytä on auki niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin herkuille. Ilmoittautuminen mennessä Nanna Katavistolle, s-posti Kerro samalla, mitä suomalaista purtavaa voit tuoda pöytään ja voitko olla mukana kuljetuksissa Aavarannasta Soukkaan ja takaisin.

14 Toimitilat Vuokraa VALPURI omaan kokoukseen tai tapahtumaan! Etsitkö tiloja yhdistyksesi tai taloyhtiösi kokouksiin? Lounais-Espoon osaston tilat Valpurissa Kivenlahden ostarilla (Merivalkama 8 D, sisäänkäynti kävelykadun eli Merenkäynnin puolelta) ovat vuokrattavissa nyt edulliseen hintaan. Kysy lisää varapuheenjohtajaltamme Marju Pohjolalta, puh

15 Yhteystiedot Osaston hallitus ja vastuuhenkilöt Annika Kaarnalehto, puheenjohtaja, nuorisotoiminta, terveyspistetoiminta. Marju Pohjola, varapuheenjohtaja Nanna Katavisto, sihteeri, monikulttuurisuustoiminta Kaarina Huldin, sosiaalipalvelutoiminta (ystävätoiminta, kerhot) Pekka Ahola, kotimaanapu ja valmiustoiminta, ensiapupäivystys Juhana Päivärinta, tiedottaja, jäsenmestari, ensiapuryhmä Mirja Reijonen, tiedottaja Puhelimet Puheenjohtaja: Keräystoiminta: Osaston hallinto: Ystävätoiminta ja -kerhot: Terveyspiste, ensiapukoulutus ja nuorisotoiminta: Ensiapuryhmä: Internet Kotisivut: lounais-espoo.punainenristi.fi Sähköposti: Facebook: Valpuri Merivalkama 8 D, ESPOO Sisäänkäynti Merenkäynnin puolelta.

16 Lähettäjä: Suomen Punainen Risti Lounais-Espoon osasto Merivalkama 8 D Espoo

Merivalkama 8 D, ESPOO

Merivalkama 8 D, ESPOO LOUNAIS-ESPOON OSASTO 40 VUOTTA JÄSENTIEDOTE 2/2016 Merivalkama 8 D, 02320 ESPOO www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.facebook.com/sprlounaisespoo lounais-espoo@punainenristi.fi Tapahtui vuonna 1976

Lisätiedot

Merka ma 8 D, ESPOO

Merka ma 8 D, ESPOO Merka ma 8 D, 02320 ESPOO www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.faaisesp lounais-espoo@punainenristi.fi LOUNAIS-ESPOON OSASTON JÄSENTIEDOTE 1/2017 Merivalkama 8 D, 02320 ESPOO www.lounais-espoo.punainenristi.fi

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

RAUMAN OSASTON JÄSENTIEDOTE 2016. Puheenjohtajan tervehdys Tapahtumakalenteri Kurssit ja tapahtumat. Osaston toimintaa Hallitus ja yhteyshenkilöt

RAUMAN OSASTON JÄSENTIEDOTE 2016. Puheenjohtajan tervehdys Tapahtumakalenteri Kurssit ja tapahtumat. Osaston toimintaa Hallitus ja yhteyshenkilöt RAUMAN OSASTON JÄSENTIEDOTE 2016 Puheenjohtajan tervehdys Tapahtumakalenteri Kurssit ja tapahtumat Kerhot Osaston toimintaa Hallitus ja yhteyshenkilöt PUHEENJOHTAJALTA UUDENLAINEN TOIMINTAVUOSI Tervetuloa

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Toiminnanjohtajan s. 2 tervehdys Rautavaaran osasto s. 3 65- vuotta Terveyspisteeltä s. 4 tukea ja neuvontaa Ensiapu elämäntaito s. 4 Omaishoitajille

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA

LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Jussi Vierimaa 2015 TÄSSÄ ESITTEESSÄ: 1) Vapaaehtoistoiminta vastaanottokeskuksissa Vantaa Espoo 2) Suomen kielen kerhot

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Perusta Punaisen Ristin toiminnalle Suomen Punaisen Ristin tarkoituksesta ja tehtävästä säädetään lailla ja asetuksella (Suomen Punaisen Ristin laki (238/2000),

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Kansanopistokokous 21.9.2010 Lapuan kristillinen opisto Paula Ilén Toiminnanjohtaja SPR:n Satakunnan piiri - Yksinäinen vanhus - Turvapaikanhakijoiden määrän nopea

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 Keitä me olemme? Perustehtävä avun tarpeessa olevien ihmisten auttaminen I L O YHTEINEN HYVÄ AVOIN PALVELUALTIS AIKAANSAAVA YHTEISTYÖ- KYKYINEN Inhimillisyys

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

erilaisissa tapahtumissa, kouluilla ja työpaikoilla. - Ensiapuryhmä päivystää erilaisissa

erilaisissa tapahtumissa, kouluilla ja työpaikoilla. - Ensiapuryhmä päivystää erilaisissa Päävalikko - Etusivu - Ensiapuryhmä - Ensiapuopetus - Linkit Ensiapuryhmätoiminta Last Updated (Monday, 16 March 2009 20:07) Written by Administrator Sunday, 31 August 2008 05:30 Rauman ensiapuryhmä kokoontuu

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 KONTTIKAUPALLA HYVÄÄ

Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 KONTTIKAUPALLA HYVÄÄ Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 Kontti-ketju toiminta alkanut vuonna 2001 tällä hetkellä 12 tavarataloa: Oulu 2001,Kuopio 2001,Pori 2003, Rovaniemi 2003, Lahti 2005, Joensuu 2006,

Lisätiedot

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde ENSIHUOLTOSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet 2. Sopimuksen kohde Kuntien viranomaisten kokonaisvastuulla olevien ensihuoltotehtävien, kuten majoituksen, ruokahuollon, vaatteiden ja muiden varusteiden sekä psykososiaalisen

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ KURSSITIEDOTE 18.3.2011 ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ 21.-22.5.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Hämeen piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Lauantai 21.5.

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Suomeen arvioidaan tulevan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Taustaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella kotimaassaan

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. PUNAISEN RISTIN HAASTEET Kristiina Kumpula pääsihteeri Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. SUOMEN PUNAINEN RISTI Julkisoikeudellinen yhdistys: Laki Suomen

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Työsuunnitelma 2016. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA

Työsuunnitelma 2016. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA Työsuunnitelma 2016 Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA Työsuunnitelma 2016 Maailma on muutoksen kourissa ja syksyllä 2015 alkanut valtava pakolaisaalto heijastuu toimintaamme

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla. Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä

Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla. Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä 1 Suomen Punainen Risti Keski-Espoon osasto Marraskuu 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa

Lisätiedot

LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA

LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Jussi Vierimaa 2015 TÄSSÄ ESITTEESSÄ: 1) Vapaaehtoistoiminta vastaanottokeskuksissa Kaarlenkadun vastaanottokeskus Koskelan

Lisätiedot

Ilosaarirock sattuu ja tapahtuu SPR auttaa

Ilosaarirock sattuu ja tapahtuu SPR auttaa Ilosaarirock sattuu ja tapahtuu SPR auttaa Punainen Risti Ilosaaressa Ismo Nuutinen 2014 SPR:n roolista Ilosaarirockissa Punaisella Ristillä vahva toteutus Ilosaaren toteuttamisessa turvallisuuden näkökulmasta

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 Termistö Siirtolainen/maahanmuuttaja Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä Terveyspointin toiminnan perusta Oulunsalon kunnan hyvinvointi ja terveyden edistämisstrategiat Seurakunnan

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com Omaistuki Jällivaaran kunnassa Valokuva: andreaslundgren.com Julkaisija: Jällivaaran kunnan sosiaalihallinto omaistuen kehittämistä koskevan projektin (2007 2008) puitteissa. Teksti: Ann-Louise Lundgren.

Lisätiedot

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY 1/5 KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori

Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori Toimijana ja koordinoijana Suomen Punainen Risti Johanna Matikainen Maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikkö Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti - yksi

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08. Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti - yksi suurimmista kansalaisyhteiskunnan toimijoista Suomen

Lisätiedot

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS TANSSITAAN VAUVANI Alkutunti liikutaan tanssien vaihdellen teemoja salsasta jazziin ja afrotanssista balettiin, jolloin vauva voi olla rintarepussa tai kantoliinassa. Lopputunti tehdään keskivartaloa vahvistavia

Lisätiedot

SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta. Forssa 17.9.2015. Ari Saarinen Valmiuspäällikkö

SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta. Forssa 17.9.2015. Ari Saarinen Valmiuspäällikkö SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta Forssa 17.9.2015 Ari Saarinen Valmiuspäällikkö Tilanne Suomessa Turvapaikanhakijoita tuli vuonna 2014 Suomeen 3651, vuonna 2015 tilanne 6.9. mennessä 7974 hakijaa

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 04.03.2013 10.03.2013, vk 10

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 04.03.2013 10.03.2013, vk 10 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 4.3.2013 talousjohtaja Sjoella klo 12.45 alkaen klo 8.15, Johtoryhmä klo 13.00, Voutilainen maakuntaliitossa ke 6.3.2013 klo 9.00, Tuulivoimakoulutus alkaa, samalla lehdistötilaisuus

Lisätiedot

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista.

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralen Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Tietoja Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralenista Uumajan

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU Suomen Punainen Risti (SPR) on suunnitellut ensiapukurssin ammattikuljettajille. Kurssien sisällöissä on otettu huomioon liikenteeseen

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Loppuvuoden aikatauluja: Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa. Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Muut näytökset ovat

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

Lisätiedot

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA KUORMA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA KUORMA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA KUORMA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU Suomen Punainen Risti (SPR) on suunnitellut ensiapukurssin ammattikuljettajille. Kurssien sisällöissä on otettu huomioon liikenteeseen

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa!

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa! TIEDOTE 04/2015 Huhtikuun tiedotteet Oppilaat viettävät koulussa pääsiäisjuhlaa kiirastorstaina 2.4.2015. Koulu alkaa työjärjestyksen mukaisesti ja päättyy kaikilla luokilla ruokailuun. Kevään vanhempainiltoja:

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Iita Pirttikoski vapaaehtoinen Salama-Tiimi (Suomen Punainen Risti, Oulun osasto) Vapaaehtoisena sekametelisopassa

Iita Pirttikoski vapaaehtoinen Salama-Tiimi (Suomen Punainen Risti, Oulun osasto) Vapaaehtoisena sekametelisopassa 18.10.2016 Iita Pirttikoski vapaaehtoinen Salama-Tiimi (Suomen Punainen Risti, Oulun osasto) Vapaaehtoisena sekametelisopassa Puskasta Punaiseen Ristiin - 1.9.2015 Päivärinteen hätämajoitusyksikkö (myöh.

Lisätiedot