VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA"

Transkriptio

1 VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan parhaiten kansainvälisenä suojamerkkinä. Jokainen vapaaehtoinen on myös Punaisen Ristin maailmanlaajuisen liikkeen näkyvä edustaja. Siksi myös vapaaehtoistoiminnalla on pelisäännöt. Se on vapaaehtoista palkatonta toimintaa ja siinä toimitaan tavallisen ihmisen taidoin. Tärkeää on olla luotettava, tasavertainen ja toimia luottamuksellisesti tarvitsijan ehdoin. Punaisen Ristin aatteessa korostuvat inhimillisyys, tasapuolisuus ja puolueettomuus. Vapaaehtoisella on oikeuksia sekä velvollisuuksia. On hyvä myös muistaa että sinulla on tukenasi suuren järjestön ihmiset ja osaaminen. Punaisen Ristin vapaaehtoistyö on tärkeä osa vastaanottokeskuksen toimintaa, se tukee asiakkaiden arkea ja mahdollistaa arvokkaat kontaktit suomalaiseen yhteiskuntaan. Koska Turun vastaanottokeskus on iso asuntola, jossa asukkaita on eri kulttuureista ja olosuhteet laitoismaiset, asettaa tämä joitakin erityispiirteitä vastaanottokeskuksessa toimimiseen. Nämä säännöt on tarkoitettu tukemaan vapaaehtoisten toimintaa vastaanottokeskuksessa. Säännöt ovat muotoutuneet käytännön kokemusten myötä hyväksi havaituiksi toimintatavoiksi. Käyttäytyminen vastaanottokeskuksessa Olemme talossa vierailijoita. Vierailuajat Turun vastaanottokeskuksessa ovat päivittäin klo 8:00-22:00. Viimeistään klo 22:00 myös vapaaehtoisten on poistuttava vastaanottokeskuksesta. Nuodatamme vastaanottokeskuksen sääntöjä ja henkilökunnan ohjeita. Vierailun/ Vuoron/ tilaisuuden lopuksi vapaaehtoiset puhuvat lyhyesti henkilökunnan edustajan kanssa illan kulusta. Asiakkaille ei saa tuoda mitään tavaraa, syötävää tai juotavaa, ellei tästä ole erikseen sovittu vastaanottokeskuksen henkilökunnan kanssa. Kunkin Varsinais-Suomen piirin vastaanottokeskuksessa toimivan on oltava 18-vuotta täyttänyt. Vastaanottokeskuksessa toimiminen asettaa joitakin vaatimuksia vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoiminta ja ystävänä toimiminen poikkeavat ammatillisesta työstä turvapaikanhakijoiden kanssa. Yhteistä näille molemmille on asiakkaiden tasapuolinen kohtelu, mikä takaa toiminnan uskottavuuden. Tästä syystä esim. seurustelusuhde asiakkaan tai ystävän välillä on este vapaaehtoistoiminnalle vastaanottokeskuksessa. Mikäli vastaanottokeskuksessa toimivan vapaaehtoisen ja asiakkaan välille syntyy parisuhde, ei vapaaehtoistoimintaa vastaanottokeskuksessa ole mahdollista jatkaa. Jos vapaaehtoisella on henkilökohtainen suhde johonkin asiakkaaseen (sukulainen, ystävä, tuttava), on hänen tultava asiakkaan omana vieraana vierailuaikaan, ei vapaaehtoisena. Salassapitovelvollisuus Älä kerro ulkopuolisille asukkaiden henkilökohtaisia asioita. Vastaanottokeskuksessa käytämme asukkaista vain etunimiä. Kaikki eivät halua tulla tunnistetuksi. Kaikki muukin mitä näet ja kuulet asukkaista jää vain sinun omaan tietoosi. Jos joku asia askarruttaa sinua, voit

2 keskustella siitä henkilökunnan edustajan tai Ruissalon osaston monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilön kanssa. Valokuvaus vastaanottokeskuksessa ei ole suotavaa. Jos kuitenkin haluat kuvata, on asianomaisilta ehdottomasti kysyttävä lupa. Mikäli aiot julkaista kuvan, on siitä mainittava erikseen. Näissä kysymyksissä käänny henkilökunnan puoleen. Omasta vapaaehtoistoiminnastasi voit vapaasti kertoa. Ja siitä mitä vapaaehtoistehtäviä osastossa on vastaanottokeskukseen liittyen. Media Jos sinua vapaaehtoisena haastatellaan, voit toki kertoa omasta toiminnastasi. Kaikki selkeästi vastaanottokeskukseen liittyvät kysymykset ohjataan vastaanottokeskuksen johtajalle. Kaikki mediapyynnöt on koordinoitu hänen kautta. -En tiedä, asiaa täytyy kysyä vastaanottokeskuksesta, on hyvä vastaus. Uskonto ja politiikka Uskontoon ja politiikkaan liittyvät asiat eivät kuulu Punaisen Ristin toimintaan. Kunnioita kunkin omaa vakaumusta äläkä tyrkytä omaa mielipidettäsi muille. Tilastointi Ryhmän / tilaisuuden senhetkinen vetäjä kirjaa ylös jokaisesta tilaisuudesta kuinka monta vapaaehtoista ja asukasta on ollut paikalla. Lyhyt kuvaus tapahtuman kulusta on myös toivottava. Vuoden lopussa osaston monikulttuurisuusyhdyshenkilö koostaa tiedot ja ne lisätään Punaisen Ristin toimintatilastoon. Kouluttautuminen ja jäsenyys Punaisella Ristillä on kattava koulutusohjelma, jota kannattaa hyödyntää. Kaikkien vapaaehtoisten toivotaan liittyvän jäseneksi ja käyvän Ystävä ja vapaaehtoistoiminnan peruskurssin ja sen jälkeen Tulijan tukena ja ystävänä täydennyskoulutuksen. Kurssin voi suorittaa joko ennen toiminnan aloittamista tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Monikulttuurisuustoiminnan kannalta hyödyllisiä kursseja ovat järjestötoiminnan peruskurssi, humanitaarisen oikeuden kurssi ja henkisen tuen kurssi. Voit myös kouluttautua Punaisen Ristin ohjaajaksi, Promoksi. Kunhan olet toiminut jonkin aikaa aktiivisesti vapaaehtoisena. Koulutuksista saat parhaiten tietoa SPR:n nettisivuilta. Talous Ruissalon osasto on pieni, mikä johtaa siihen, että ryhmien toimintarahat ovat myös pienet. Turun vastaanottokeskuksesta on kuitenkin lupauduttu osallistumaan toiminnasta aiheutuvien materiaalien hankkimiskustannuksiin kohtuullisella summalla. Kaikki kulut on kuitenkin etukäteen (!) hyväksyttävä vastaanottokeskuksen henkilökunnan kanssa

3 Oma turvallisuus On toivottavaa, että vapaaehtoiset toimisivat mahdollisuuksien mukaan pareittain tai ryhmissä ollessaan vastaanottokeskuksessa, ei mielellään yksin. Mikäli näyttää siltä, että edessä on uhkaava tilanne, tärkeintä on itse vetäytyä pois vaarasta ja ilmoittaa uhasta vastaanottokeskuksen henkilökunnalle. Lue lisäksi liite terveysasioista. Yhteydenpito Pidä säännöllisesti yhteyttä Ruissalon osaston Moku-ryhmään, vapaaehtoisten ryhmätapaamiset ovat tähän hyvä tapa. Moku-ryhmä ja monikulttuurinen toiminta, ruissalo(a)punainenristi.fi (Vaula Meisalmi) Ruissalon osaston nettisivu Vastaanottokeskustoiminta: Kuukausiaktiviteetit, vok.ruissalo(a)gmail.com (Tiina Keinänen) Naistenkerho, naistenkerho.ruissalo(a)gmail.com (Heli Kandolin) Miestenkerho, miestenkerho.ruissalo(a)gmail.com (Tewodros Mekonnen) Läksykerho, laksykerho.ruissalo(a)gmail.com (Kaisa Harju) Vapaaehtoiset voivat kääntyä Turun vastaanottokeskuksen henkilökunnan puoleen aina, kun on tarve puhua jostakin vastaanottokeskuksessa tapahtuvasta vapaaehtoistoimintaan liittyvästä asiasta tai jos jokin asia mietityttää. Avoin yhteydenpito henkilökunnan ja vapaaehtoisten välillä ehkäisee myös väärinkäsitysten syntymistä. Vastaanottokeskuksen puolelta yhteyshenkilönä toimii: ohjaaja Irma Antonios irma.antonios(a)redcross.fi, (varalla vastaava ohjaaja Heimo Nurmi, heimo.nurmi(a)redcross.fi, ). Akuutit asiat tai muutokset voi ilmoittaa myös vastaanottokeskuksen numeroon , vok.turku(a)redcross.fi Koonnut: Punainen Risti / Spirit-hanke Lähteenä: SPR Helsingin ja Uudenmaan piirin ohjeistusta, SPR Paimion osasto, Paimion vastaanottokeskus, SPR Ruissalon osasto, Turun vastaanottokeskus

4

5

6

7

8

9

10

Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille

Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille Ruissalon osaston monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta koostuu seitsemästä eri toimintamuodosta (ryhmästä):

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA RUISSALON OSASTOSSA

MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA RUISSALON OSASTOSSA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA RUISSALON OSASTOSSA vapaaehtoisen opas Ruissalon osaston toimintamuodot Vapaaehtoisten ryhmätapaamiset Toiminta Pansion vastaanottokeskuksessa Pansion vastaanottokeskuksen

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Punainen Risti Ruissalon osasto VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta

Monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta Toimintamuodot Ystävätoiminta Suomen- ja ruotsin kielen kerho LäksyHelppi Kansainvälinen klubi Leiritoiminta Asumisapu Toiminta vastaanottokeskuksissa Koulutus Makupaloja monikulttuurisuudesta Ystävätoiminnan

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin laitosystävätoiminta ohjeistus laitoksen henkilökunnalle

Suomen Punaisen Ristin laitosystävätoiminta ohjeistus laitoksen henkilökunnalle Suomen Punaisen Ristin laitosystävätoiminta ohjeistus laitoksen henkilökunnalle Varpu Salmenrinne ja Siina Lepola 2015 Laitosystävätoiminta...1 Laitosystävien tehtävät ja toimintamuodot...2 Laitosystävätoiminnan

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTAVASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTAVASTAANOTTOKESKUKSESSA Punainen Risti Ruissalon osasto VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTAVASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Kansanopistokokous 21.9.2010 Lapuan kristillinen opisto Paula Ilén Toiminnanjohtaja SPR:n Satakunnan piiri - Yksinäinen vanhus - Turvapaikanhakijoiden määrän nopea

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Vapaaehtoisena Vastaanottokeskuksessa

Vapaaehtoisena Vastaanottokeskuksessa Vapaaehtoisena Vastaanottokeskuksessa Tervetuloa vapaaehtoiseksi Suomen Punaiseen Ristiin. Punaisen Ristin vapaaehtoisena sitoudut noudattamaan organisaation ohjeita ja toimimaan periaatteidemme mukaisesti.

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Perusta Punaisen Ristin toiminnalle Suomen Punaisen Ristin tarkoituksesta ja tehtävästä säädetään lailla ja asetuksella (Suomen Punaisen Ristin laki (238/2000),

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen Punainen Risti turvapaikka- ja kotoutumistyössä Vastaanottoyksiköitä 79, yli 14 000 asukasta 1200 työntekijää, 10 000 vapaaehtoista Neuvotteluissa

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUKSESSA/ HÄTÄMAJOITUSYKSIKÖSSÄ TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE

VASTAANOTTOKESKUKSESSA/ HÄTÄMAJOITUSYKSIKÖSSÄ TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VASTAANOTTOKESKUKSESSA/ HÄTÄMAJOITUSYKSIKÖSSÄ TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE Eurooppaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana ja heistä jo yli 14 000 on jo saapunut Suomeen.

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 Keitä me olemme? Perustehtävä avun tarpeessa olevien ihmisten auttaminen I L O YHTEINEN HYVÄ AVOIN PALVELUALTIS AIKAANSAAVA YHTEISTYÖ- KYKYINEN Inhimillisyys

Lisätiedot

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Maahanmuuttopalvelut Toukokuu 2013 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka, Konsernipalvelut / Viestintä Tuija Väyrynen, Maahanmuuttopalvelut

Lisätiedot

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Työpajan vetäjät: Petri Tani, Laurea & Meeri Kuikka, Helsingin kaupunki Luokkatila: B302 Opiskelijan roolit Toimii vapaaehtoisena

Lisätiedot

SPIRIT-hanke. - Punaisen Ristin rooli pakolaisten kuntavastaanoton tukemisessa. Spirit-hanke. www.redcross.fi/spirit

SPIRIT-hanke. - Punaisen Ristin rooli pakolaisten kuntavastaanoton tukemisessa. Spirit-hanke. www.redcross.fi/spirit SPIRIT-hanke - Punaisen Ristin rooli pakolaisten kuntavastaanoton tukemisessa Hankealue SPIRIT SPR:n piirit ja osastot vaikuttajina (rahoittajina ERF & maakuntaliitot ) Hankkeen päätavoitteita olivat:

Lisätiedot

TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ. Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015

TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ. Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015 TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015 Yleistä 1/2 Hätämajoitusyksiköitä ja vastaanottokeskuksia koskeva päätöksenteko Sisäministeriö antaa maahanmuuttovirastolle

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

Nuorisotoiminta. Toimintamuodot. Koulutus. Näin pääsee alkuun

Nuorisotoiminta. Toimintamuodot. Koulutus. Näin pääsee alkuun Toimintamuodot Reddie Kids -varhaisnuorten kerhotoiminta Nuorisoryhmä Narikka: lyhytkestoinen vapaaehtoistoiminta Leiritoiminta Kansainvälinen nuorisotoiminta Spray-lehden toimitustyö Koulutus Reddie Kids

Lisätiedot

Kansalais- ja vapaaehtoistyö

Kansalais- ja vapaaehtoistyö Kansalais- ja vapaaehtoistyö Yhdistysverkosto ry 2016 Juha Saurama 2015 Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta Ihmiset eivät enää osallistu entisessä määrin perinteiseen kansalaisja vapaaehtoistoimintaan Ihmiset

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.facebook.com/sprlounaisespoo spr.lounaisespoo@gmail.com

www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.facebook.com/sprlounaisespoo spr.lounaisespoo@gmail.com LOUNAIS-ESPOON OSASTON JÄSENTIEDOTE 1/2016 Merivalkama 8 D, 02320 ESPOO www.lounais-espoo.punainenristi.fi www.facebook.com/sprlounaisespoo spr.lounaisespoo@gmail.com Puheenjohtajan palsta Elämä ja tilanne

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori

Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori Maahanmuuton haasteet ja kolmas sektori Toimijana ja koordinoijana Suomen Punainen Risti Johanna Matikainen Maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikkö Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti - yksi

Lisätiedot

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus

Lisätiedot

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Maahanmuuttopalvelut Maaliskuu 2012 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka / Viestintä Tuija Väyrynen / Maahanmuuttopalvelut Taitto:

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi

Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi Vapaaehtoistoiminnan Doinita Negruti kurssi Kurssin sisältö Osa 1: Vapaaehtoistoiminta Suomessa (6 h) Yhteiskunnan sektorit Kansalaistoiminnan historiaa Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus, periaatteet, oikeudet

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Espoon Vapaaehtoisverkoston näkökulmasta Tiina Nurmenniemi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Santra-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010 POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY Soittorinki Vapaaehtoistoiminnan malli Reetta Grundström 1.5.2010 2 Soittorinkitoiminnan esittely Pulmun soittoringissä vapaaehtoinen soittaa puhelimella ikäihmiselle

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa. Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto

Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa. Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto Virastopäällikkö Perhe- ja sosiaalipalvelut Terveys- ja päihdepalvelut Sairaala-,

Lisätiedot

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki Ryhmänvetäjäkoulutus 19.9.2015 Julia Kurki Tervetuloa! Kouluttajat: Julia Kurki, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori (045 1869 300) ja nuorisotyönkehittäjä Taneli Aunio (045 882 7080) Sähköpostit muotoa

Lisätiedot

5. KERTA 9.3. (TIISTAI) Maahanmuuttajien erityispiirteet / Anne Parisot ja Inga Ahtokari, Espoon kaupungin maahanmuuttajapalvelut

5. KERTA 9.3. (TIISTAI) Maahanmuuttajien erityispiirteet / Anne Parisot ja Inga Ahtokari, Espoon kaupungin maahanmuuttajapalvelut TUKIHENKILÖKOULUTUS 9.2 13.4.2010 1. KERTA 9.2. (TIISTAI) Tutustuminen / Vilja Vainio, Tiina Nurmenniemi koulutuksen sisältö pääpiirteittäin ja pelisäännöt mm. poissaoloista ja työnohjauksesta Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 Termistö Siirtolainen/maahanmuuttaja Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa

Lisätiedot

Kotoutuminen työelämään tutustumalla Turvapaikanhakijoiden osaamisen kartoittaminen ja nopean työllistymisen pilottiprojektin tuloksia

Kotoutuminen työelämään tutustumalla Turvapaikanhakijoiden osaamisen kartoittaminen ja nopean työllistymisen pilottiprojektin tuloksia Punainen Risti, Varsinais-Suomen piiri Kotoutuminen työelämään tutustumalla Turvapaikanhakijoiden osaamisen kartoittaminen ja nopean työllistymisen pilottiprojektin tuloksia 2.2.2016 Satakunnan alueellinen

Lisätiedot

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku Riitta Hämäläinen-Bister Dirikka Oy Gsm. 050 336 4056 riitta.hamalainen-bister@dirikka.fi Dirikka Oy 1 Ryhmätöiden pelisäännöt: Lennokkaat ja villit näkemykset ovat

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Vahvistun ryhmässä. Opas vertaistukiryhmän käynnistämiseen

Vahvistun ryhmässä. Opas vertaistukiryhmän käynnistämiseen Vahvistun ryhmässä Opas vertaistukiryhmän käynnistämiseen Aivovammaliitto 2013 RYHMÄN KÄYNNISTÄMINEN Aloittaminen on tärkeää On hienoa ja tärkeää, että käynnistät alueellasi vertaistukiryhmän! Vertaistukiryhmän

Lisätiedot

SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta. Forssa 17.9.2015. Ari Saarinen Valmiuspäällikkö

SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta. Forssa 17.9.2015. Ari Saarinen Valmiuspäällikkö SPR Hämeen piirin vastaanottokeskustoiminta Forssa 17.9.2015 Ari Saarinen Valmiuspäällikkö Tilanne Suomessa Turvapaikanhakijoita tuli vuonna 2014 Suomeen 3651, vuonna 2015 tilanne 6.9. mennessä 7974 hakijaa

Lisätiedot

LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA

LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA LÖYDÄ OMA TAPASI AUTTAA MONIKULTTUURINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Jussi Vierimaa 2015 TÄSSÄ ESITTEESSÄ: 1) Vapaaehtoistoiminta vastaanottokeskuksissa Vantaa Espoo 2) Suomen kielen kerhot

Lisätiedot

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula + 1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kokousaika: perjantai 25.9.2015 klo 10.06-12.24 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Vastaava esittelijä:

Lisätiedot

Ti5313500 Tietoturvan Perusteet : Politiikka

Ti5313500 Tietoturvan Perusteet : Politiikka Ti5313500 Tietoturvan Perusteet : Pekka Jäppinen 12. joulukuuta 2007 Pekka Jäppinen, Lappeenranta University of Technology: 12. joulukuuta 2007 Ohjeistus/säännöt henkilöstölle kuinka toimia Kertoo mitä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016 PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016 Aika Tiistai 12.4.2016, kello 17.42-20.05 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Vihreän liiton ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet:

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1 LIITE 1 Työssäoppimisen alueelliseen sopimukseen TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN. TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä Koulutukset toteutetaan

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Suomeen arvioidaan tulevan

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Emma & Elias Tuhti-ryhmän kysely Tavoitteena kerätä keskitetysti raportointiin tarvittavat tiedot vapaaehtoisilta Kerätä aineisto, joka tarjoaa

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti - yksi suurimmista kansalaisyhteiskunnan toimijoista Suomen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU

AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU Vantaan kaupunki Perhepalvelut Vantaan Praksis Lasten suojelun Praksis Heidi Tondi Laura Kivistö 14.01.2010 AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU 1. YHTEYDENOTTO Opiskelija / oppilaitos ottaa

Lisätiedot

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille FI FI FI Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille Näissä menettelysäännöissä vahvistetaan periaatteita, joita yksittäiset sovittelijat voivat halutessaan noudattaa omalla vastuullaan. Sovittelijat

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

perehdytysopas Tervetuloa mukaan, olet meille tärkeä!

perehdytysopas Tervetuloa mukaan, olet meille tärkeä! Vapaaehtoisen perehdytysopas Tervetuloa mukaan, olet meille tärkeä! Vanhusten palvelut Vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Kirsi Koivula 2010 Vapaaehtoistoiminnan kenttä Espoon

Lisätiedot

Erasmus+ Online Linguistic Support

Erasmus+ Online Linguistic Support Erasmus+ Online Linguistic Support Näin hyödynnät Erasmus+ -kokemuksesi! Erasmus+ avartaa ja voi muuttaa koko elämän Erasmus+ tähtää taitojen kartuttamiseen ja työllistyvyyden lisäämiseen sekä koulutuksen,

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Nettikysely päijäthämäläisille SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 28. joulukuuta 2011 Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

RAUMAN OSASTON JÄSENTIEDOTE 2016. Puheenjohtajan tervehdys Tapahtumakalenteri Kurssit ja tapahtumat. Osaston toimintaa Hallitus ja yhteyshenkilöt

RAUMAN OSASTON JÄSENTIEDOTE 2016. Puheenjohtajan tervehdys Tapahtumakalenteri Kurssit ja tapahtumat. Osaston toimintaa Hallitus ja yhteyshenkilöt RAUMAN OSASTON JÄSENTIEDOTE 2016 Puheenjohtajan tervehdys Tapahtumakalenteri Kurssit ja tapahtumat Kerhot Osaston toimintaa Hallitus ja yhteyshenkilöt PUHEENJOHTAJALTA UUDENLAINEN TOIMINTAVUOSI Tervetuloa

Lisätiedot

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013 YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,

Lisätiedot

Piireillä ja osastoilla pitää olla saatavilla tarvittava tietoa niille, jotka haluavat mukaan toimintaan.

Piireillä ja osastoilla pitää olla saatavilla tarvittava tietoa niille, jotka haluavat mukaan toimintaan. Nuorten vuosikokous järjestettiin 3.-5.10.2014. Ohessa kokouksessa hyväksytyt aloitteet, ponnet ja kannanotot sekä toimenpiteet Nuorten vuosikokouksen aloitteisiin. Käsitelty Punaisen Ristin hallituksen

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT. Varsinais-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2016. Augustina Jämsä

TÄSSÄ JA NYT. Varsinais-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2016. Augustina Jämsä TÄSSÄ JA NYT Varsinais-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2016 Augustina Jämsä 1 TÄSSÄ JA NYT Varsinais-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2016 Sisällysluettelo Sivu Sisällysluettelo 2 Pääkirjoitus 3 Jäsenmäärä

Lisätiedot

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11. VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

AKTIIVISESTI KOTONA 2

AKTIIVISESTI KOTONA 2 AKTIIVISESTI KOTONA 2 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! HANKE Vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä Vantaalla Maria Uitto 25.9.2014 Aktiivisesti kotona 2 Täyttä elämää! vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Aktiivisesti kotona

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot