MILLAINEN ON UNELMIESI OULUN KESKUSTA 2040? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MILLAINEN ON UNELMIESI OULUN KESKUSTA 2040? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA"

Transkriptio

1 MILLAINEN ON UNELMIESI OULUN KESKUSTA 2040? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA

2 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kysely oli osa Oulun keskustan tulevaisuutta ohjaavan keskustavision laadintaa. Keskustavision tavoitteena on tukea Oulun keskustan kehittymistä elinvoimaiseksi, elämykselliseksi ja monipuoliseksi kaupunkikeskukseksi. Keskustavisio on luonteeltaan strateginen ja yleispiirteinen tavoitesuunnitelma, joka ohjaa tarkempaa ja yksityiskohtaista kaupunkisuunnittelua. Kysely toteutettiin karttapohjaisella Harava -kyselytyökalulla. Kaikilla Oulun keskustan tulevaisuudesta kiinnostuneilla oli mahdollisuus vastata kyselyyn välisenä aikana. Kyselyssä kartoitettiin mielipiteitä ja näkemyksiä Oulun keskustan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään keskustavision jatkosuunnittelussa.

3 KYSELYYN VASTANNEET Kyselyyn saatiin 451 vastausta. Vastaajista 52 prosenttia oli naisia, miehiä 48 prosenttia. Vastaajista 56 prosenttia oli alle 40 -vuotiaita. Vastaajista noin viidennes oli alle 20 -vuotiaita nuoria. Vastaajista lapsiperheessä asui 41 prosenttia. Vastaavasti yksin asuvia oli 23 prosenttia ja pariskunnissa vastaajista asui 28 prosenttia. Vastaajista yli puolet (54 %) oli työssäkäyviä.

4 KESKUSTAN NYKYTILA Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan Oulun keskustan nykytilaa ympäristön toiminnallisuuden ja eri kulkumuotojen käyttäjien näkökulmasta. Lisäksi kyselyssä arvioitiin keskustan eri osa-alueita, puistoja ja ajoneuvopysäköintiä. Lisäksi vastaajat antoivat keskustan nykytilalle kouluarvosanan ja arvioivat keskustaa adjektiiviparien avulla.

5 KESKUSTAN NYKYTILA Toiminnallisuus Keskustan nykytilan ominaisuuksia koskeviin kysymyksiin vastattiin 7-portaisella asteikolla. Vastaajat kokivat keskustan enemmän hyvänä kuin huonona kaupunki-, asuin- ja työpaikkaympäristönä sekä tapahtumapaikkana. Vastaajat kokivat keskustan pääsääntöisesti enemmän huonona kuin hyvänä kaupallisena ja vapaa-ajan ympäristönä. KAUPUNKIYMPÄRISTÖNÄ KAUPALLISENA YMPÄRISTÖNÄ ASUINYMPÄRISTÖNÄ TYÖPAIKKAYMPÄRISTÖNÄ TAPAHTUMAPAIKKANA VAPAA AJAN YMPÄRISTÖNÄ 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % erittäin hyvä erittäin huono

6 KESKUSTAN NYKYTILA Kulkumuodot Eri kulkumuotojen käyttäjien näkökulmasta vastaajat kokivat keskustan selkeästi hyvänä kävely-ympäristönä. Pyöräilijän ja joukkoliikenteen käyttäjän näkökulmasta keskusta arvioitiin enemmän hyväksi kuin huonoksi. Autoilijan näkökulmasta mielipiteet keskustasta jakaantuivat eniten. KÄVELIJÄN NÄKÖKULMASTA PYÖRÄILIJÄN NÄKÖKULMASTA JOUKKOLIIKENTEEN KÄYTTÄJÄN NÄKÖKULMASTA AUTOILIJAN NÄKÖKULMASTA 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % erittäin hyvä erittäin huono

7 KESKUSTAN NYKYTILA Toimivuus ja viihtyisyys Keskustan osa-alueet Vastaajat arvioivat keskustan toimivuuden ja viihtyisyyden erityisen hyväksi Rotuaarin kävelyalueella, Rotuaarin aukiolla ja Torinrannassa. Huonoksi ympäristön toimivuus ja viihtyisyys koettiin Hallituskadulla ja erityisen huonoksi rautatieaseman ympäristössä. ROTUAARIN KÄVELYALUE ROTUAARIN AUKIO TORINRANTA HALLITUSKATU RAUTATIEASEMAN YMPÄRISTÖ 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % erittäin hyvä erittäin huono

8 KESKUSTAN NYKYTILA Toimivuus ja viihtyisyys Keskustan puistot Puistojen toimivuus ja viihtyisyys arvioitiin pääsääntöisesti enemmän hyväksi kuin huonoksi. Vastaajat arvioivat erityisesti Otto Karhin ja Hollihaan puistot useammin hyväksi kuin huonoksi. Monessa puistossa myönteiset ja kielteiset arviot jakaantuivat tasaisemmin. Eniten huonoja arvioita annettiin Mannerheimin OTTO KARHIN PUISTO MUUT KAUPUNGINOJAN VARREN PUISTOT FRANZÉNIN PUISTO MANNERHEIMIN PUISTO HEINÄTORIN PUISTO HOLLIHAAN PUISTO KYÖSTI KALLION PUISTO ja Kyösti Kallion puistoista. 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % erittäin hyvä erittäin huono

9 KESKUSTAN NYKYTILA Toimivuus ja viihtyisyys Ajoneuvopysäköinti Vastaajat arvioivat yleisten pysäköintilaitosten toimivuuden ja viihtyisyyden useammin hyväksi kuin huonoksi. Erityisesti Kivisydän koettiin hyvänä. Maantasopysäköinnin toimivuus ja viihtyisyys koettiin useammin huonoksi kuin hyväksi. KIVISYDÄN MUUT YLEISET PYSÄKÖINTILAITOKSET YLEINEN MAANTASOPYSÄKÖINTI 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % erittäin hyvä erittäin huono

10 KESKUSTAN NYKYTILA Kouluarvosana Vastaajia pyydettiin arvioimaan Oulun keskustaa kouluarvosanoilla (4-10). Vastausten keskiarvoksi muodostui 7,0. Kysymykseen vastattiin muita kysymyksiä selvästi vähemmän, vastaajia kysymykseen oli 254. Prosenttia vastaajista (n=254) Kouluarvosana

11 KESKUSTAN NYKYTILA Adjektiiviparit Keskusta koettiin selkeästi useammin tavanomaiseksi kuin erikoiseksi turvalliseksi kuin turvattomaksi yksitoikkoiseksi kuin vaihtelevaksi Keskusta koettiin sekä että hyvin ja huonosti hoidetuksi viihtyisäksi ja epäviihtyisäksi äänekkääksi ja hiljaiseksi

12 KESKUSTAN TULEVAISUUS Kyselyssä vastaajia pyydettiin kertomaan ideoita ja rohkeita ajatuksia, miten Oulun keskustaa tulisi kehittää vuoteen Kyselyssä oli kolme karttapohjaista kysymystä, joissa vastaajia pyydettiin esittämään: autottomina alueina kehitettäviä kävelyalueita, erilaisia kehittämisideoita ja parannusehdotuksia keskustaan, yksi ja tärkein Oulun keskustan kehittämiskohde, jota tulisi kehittää seuraavaksi. Lisäksi vastaajia pyydettiin kuvailemaan yhdellä lauseella, millainen heidän unelmiensa Oulun keskusta olisi vuonna Oulun kaupunki/fotoinferno

13 TULEVAISUUS Autoton alue 2040 Vastaajat rajasivat kartalle alueita, joiden tulisi olla autottomia vuonna Autottomilla alueilla sallittaisiin ainoastaan joukko-, taksi- ja huoltoliikenne, eikä alueella olisi yleisiä pysäköintipaikkoja. Alueita merkittiin yhteensä 156. Vastauksien summana hahmottui selkeimmin Torinrannan, Kajaaninkadun, Uusikadun ja Saaristonkadun rajaama alue. Myös pienempiä ja suurempia alueita esitettiin.

14 Kuvassa on esitetty kaikki vastaajien rajaamat autottomat alueet.

15 Kuvassa vastaajien rajaamia autottomia alueita on painotettu värein. Mitä tummempi vihreä väri on, sitä useampi vastaaja on rajannut alueen autottomaksi.

16 TULEVAISUUS Kehitettävät paikat ja alueet Kehitettäviä alueita osoitettiin yhteensä 382 eri puolille keskustaa. Ne painottuvat Torinrantaan, Rotuaarin ympäristöön, asemakeskuksen ympäristöön ja Heinäpäähän. Kehitettävät paikkoja osoitettiin yhteensä 538. Ne painottuvat Torinrantaan, laajalti Rotuaarin ympäristöön ja asemakeskuksen ympäristöön. Vastaajat merkitsivät kartalle pistetyökalulla myös yhden mielestään tärkeimmän kehittämiskohteen, joita osoitettiin yhteensä 203. Ne painottuvat Torinrantaan, Rotuaarin ympäristöön ja asemakeskuksen ympäristöön. Muut alueet saivat hajamerkintöjä. Seuraavissa dioissa on esitetty, mihin vastaajien kehittämismerkinnät ovat kohdistuneet, mitä kehittämistapoja keskustaan on esitetty ja miten eri alueita on toivottu kehitettäväksi.

17 Kuvassa vastaajien rajaamia kehitettäviä alueita on painotettu värein. Mitä tummempi vihreä väri on, sitä useampi vastaaja on rajannut alueen kehitettäväksi.

18 Kuvassa on esitetty kehitettävien alueiden lisäksi vastaajien merkitsemät kehitettävät paikat punaisilla pisteillä.

19 Kuvassa on esitetty kehitettävien alueiden ja paikkojen lisäksi vastaajien merkitsemät keskustan tärkeimmät kehittämiskohteet oransseilla pisteillä.

20 TULEVAISUUS Kehittämistavat Kyselyssä alueiden ja paikkojen kehittämistavoiksi oli valittavissa useita vaihtoehtoja, mm. lisää asuntoja, lisää tapahtumia, viherympäristöä parannettava ja kävelyn olosuhteita parannettava. Kehittämistapojen jakautuminen Kehitettäviä alueita ja paikkoja merkittiin yhteensä 920. Alueiden ja paikkojen kehittämistavoiksi vastaajat valitsivat eniten seuraavia: viherympäristöä parannettava lisää palveluita siisteyttä parannettava kävelyn olosuhteita parannettava pyöräilyn olosuhteita parannettava

21 TULEVAISUUS Torinranta Vastaajat esittivät alueen kehittämiseksi mm. seuraavaa: Merellisyyttä korostettava Siltoja lähisaarille Liitettävä muuhun keskustaan kävelyn ja pyöräilyn ehdoilla Liian iso tori sietäisi täydennysrakentamista Tornihotelli / ei torneja, näköalapaikka 100 m korkeuteen Elämää kaikkina vuodenaikoina Enemmän tapahtumia Parkkipaikat pois paraatipaikalta Katukojuja, hauskaa löydettävää, eurooppalaisempaa Kiinteä esiintymislava Tiernatorin kojut myös kesäkäyttöön

22 TULEVAISUUS Rotuaarin ympäristö Vastaajat esittivät alueen kehittämiseksi mm. seuraavaa: Autottomuus, lisää kävelykatuja, toimintoja ja viihtyisää kävelyympäristöä välille tori-keskusta, Aleksanterinkatu osaksi Rotuaaria Lapsille turvallinen pyöräreitti radalta torille, hyviä pyöräparkkeja, pyörät pois jalkakäytäviltä Pakkahuoneenkatu välillä Aleksanterinkatu-Isokatu: autot ja pysäköinti pois, tilalle pyöräparkki & monikulttuurista oleskelutilaa Kaupunkiratikat, malliksi Göteborg Kivijalkatiloihin elävää toimintaa, parempi valikoima tuo asiakkaita, pieniä erikoisliikkeitä, halvempia toimitilavuokria, liikaa liikkeitä ostoskeskuksiin Pop-up-tapahtumia, musiikkia, vihreyttä, hengailupaikkoja nuorille Yhtenäinen ilme mainoksiin Autosaaren ja Anttilan rumilusten tilalle näyttävää uutta Turvattomuuden vähentäminen (isot porukat ja päihteidenkäyttäjät häiritsevät)

23 TULEVAISUUS Asemakeskus ja Hallituskatu Vastaajat esittivät alueen kehittämiseksi mm. seuraavaa: Raksila ja keskusta yhteen Keskustamaista iloista pöhinää Monipuolisesti palveluja, vrt. Tampere ja Jyväskylä Tehokasta käyttöä, maan alle ja korkealle Viihtyisää kävely-ympäristöä, ei ovettomia seinäpintoja Oulun käyntikortiksi Postiaukiosta kaupungin paraatipaikka Tilapäisiä ratkaisuja ennen isojen hankkeiden valmistumista Yhteinen rakennus bussi- ja junaliikenteelle Ahtaita ja ruuhkaisia alikulkuja parannettava Autoilijat huomioitava Gondoli välille asemakeskusvalkea-tori Hallituskatua kehitettävä ydinkeskustan jatkeena Kävelykatu yhdistämään keskusta ja asemakeskus Ruma postikortteli uusiksi

24 TULEVAISUUS Heinäpää Vastaajat esittivät alueen kehittämiseksi mm. seuraavaa: Paljon lisää asuntoja Syitä miksi mennä, lisää liiketilaa ja palveluja Kävelyalueen jatko Kirkkokadulle Mannerheiminpuisto osaksi keskustaa, talveksi joulutori Vanhat rumat talot pois ja uutta tilalle Vajaat korttelit rakennettava, mm. Technopolis Loft -asuntoja ja -toimistoja, aurinkoterasseja Kadut kuntoon

25 TULEVAISUUS Mannerheiminpuisto Vastaajat esittivät alueen kehittämiseksi mm. seuraavaa: Ruma puisto kunnostettava Avarammaksi, tori/talvitori Turvallisuutta ja siisteyttä parannettava, narkkarit ja juopot pois Patioravintoloita, ruokaa, kahvila Lisää leikkivälineitä, tapahtumalava, koriskenttä tms. positiivista toimintaa Kelan taloon asuntoja

26 TULEVAISUUS Kaupunginojan varsi Vastaajat esittivät alueen kehittämiseksi mm. seuraavaa: Pokkisenpuistoon amfiteatteri Madeotojanpuisto eloon kesäkahvilalla ja patiolla Snellmaninpuistoon viihtyisyyttä penkein ja istutuksin Otto Karhin puisto olohuone-/ piknikpaikaksi, lisää penkkejä, pöytiä, istutuksia Vaaranpuistoon kesäkahvila, parannettava viherympäristöä, siisteyttä, kävelyn olosuhteita Lyötynpuistoon lisää palveluita ja tapahtumia, parannettava siisteyttä ja viherympäristöä

27 TULEVAISUUS Unelmani Oulun keskusta Vastaajat esittivät kyselyssä yhteensä 259 unelmaa Oulun keskustasta. Vastauksissa tyypillisiä unelmia olivat: Täynnä ihmisiä, elämää, ääniä ja yllätyksiä. Mahdollisimman autoton, jossa on hyvä kävellä ja pyöräillä ja johon pääsee julkisilla helposti. Merellinen, viihtyisä, vihreä ja vireä kaupunkikeskusta Oulujoen suiston ympärillä. Korkeaksi rakennettu, jossa liikkuminen paikasta toiseen säältä suojassa tapahtuu useassa kerroksessa. Korkea mutta avoin, tiivis mutta joustava. Historiallisesti ja visuaalisesti monimuotoinen, toimintaan houkutteleva ihmisten kaupunki. Kesäisin kuin viherpiha, talvella jääpuutarha.

Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely

Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely 9.-31.12.2016 YHTEENVETO KYSELYN TULOKSISTA 28.3.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kaijonharju-yliopiston alueella asuvilta, opiskelijoilta, alueen toimijoilta ja muilta alueesta

Lisätiedot

MITÄ SEURAAVAKSI OULUN KESKUSTAAN? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA JA KESKUSTAVISIO- LUONNOSTA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA

MITÄ SEURAAVAKSI OULUN KESKUSTAAN? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA JA KESKUSTAVISIO- LUONNOSTA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA MITÄ SEURAAVAKSI OULUN KESKUSTAAN? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA JA KESKUSTAVISIO- LUONNOSTA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA 30.1.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kysely oli osa Oulun keskustan tulevaisuutta ohjaavan

Lisätiedot

MILLAINEN ON SINUN SUISTOSI YHTEENVETO SUISTOKAUPUNKIVISION KYSELYSTÄ

MILLAINEN ON SINUN SUISTOSI YHTEENVETO SUISTOKAUPUNKIVISION KYSELYSTÄ MILLAINEN ON SINUN SUISTOSI YHTEENVETO SUISTOKAUPUNKIVISION KYSELYSTÄ 28.6.2018 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kysely oli osa Oulun suistokaupunkivisiota. Kyselyn avulla kartoitettiin näkemyksiä ja ideoita sekä Oulujoen

Lisätiedot

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista Kevytkooste 29.5.2017 Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue Maankäyttö ja aluehankkeet Lahtelaiset kartoittivat keskustaa Lahden keskustan

Lisätiedot

YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ

YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ KYSELYN LÄHTÖKOHDAT JA VASTAUKSET Kysely oli osa Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitystä. Kyselyn avulla kartoitettiin mielipiteitä ja palautetta tammikuussa

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

KUOPION NUORI -KYSELY

KUOPION NUORI -KYSELY KUOPION NUORI -KYSELY Nuorten Palvelu ry / Kauppakeskusten nuoret -hanke YHTEENVETO VASTAUKSISTA Kyselyn tausta Kuopion nuori -kysely oli Kuopion keskustassa asioiville ja aikaansa viettäville nuorille

Lisätiedot

Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely

Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Helmikuu 2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Kotkansaaren

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Kaavatunnus 1/5 1-152 Asianumero 546/10.02.03/2017 Pvm 17.5.2019 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Asemakaavoitus PL 37 01900 Nurmijärvi Tuuli Virtanen, kaavoitusarkkitehti puh.

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien

Lisätiedot

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin

Lisätiedot

JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET

JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET 13.10.2016 Lähtötiedot Vastauksia saatiin yhteensä 350 kappaletta Vastaajissa miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon Suurin osa vastaajista asukkaita,

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ PERUSTIETOJA KYSELYSTÄ Kysely oli auki 27.2.-16.3.2015 Kyselyyn tuli 519 vastausta Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä, vastausmahdollisuus

Lisätiedot

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Perusraportti Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Kysely toteutettiin Webropol kyselytyökalun avulla ajanjaksolla15.8.-1.9.2016. Vastaajia oli 311. 1. Vastaajan sukupuoli 2. Vastaajan

Lisätiedot

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset Liisi Ylönen Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.3.2017 Millainen Maltsu? kysely Linkki kyselyyn Kysely toteutettiin syksyllä 2016 399 vastaajaa, 2146

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Vastaajien jakautuminen 33 vastaajaa 23 kaupunginvaltuutettua 10 muuta luottamushenkilöä Eri lautakuntien edustus Lasten

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli

Lisätiedot

ONNELLINEN ARKI - KYSELY

ONNELLINEN ARKI - KYSELY ONNELLINEN ARKI - KYSELY Keravan kaupunki 2017 KAUPUNKISTRATEGIAN TAUSTAKYSELY Kysely oli auki 4.9.-14.9. välisen ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 vastaajaa. Vastaajista 68 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT

HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT TUTKIMUSRAPORTTI HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT 2.8.2018 18531 Helsingin yrityshaastattelut SISÄLLYS 1. Selvityksen tausta 3 2. Yhteenveto tuloksista

Lisätiedot

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos ASUKASKYSELY 1.9.-30.9.2018 Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos Yhteenveto 9.4.2019 2 / 12 1 JOHDANTO Raahen kaupungissa on vireillä asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen Pikkulahden

Lisätiedot

Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 21.11.2017 UUDEN OULUN VÄESTÖENNUSTE 2010 2015 2020 2025 2030 182 528 195 733 204 465 211 665 217 609 Uuden Oulun yleiskaava

Lisätiedot

MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset

MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset Vastaajien ikä- ja asuinpaikka Jyväskylän ulkopuolella % 6 % Asutko? 21 % Jyväskylän ydinkeskustassa 276 vastaajaa Ikäsi 42 % yli 66-vuotias 8 % 31 % 56-65-vuotias 12 %

Lisätiedot

Kaupan Harava-kyselyn tuloksia

Kaupan Harava-kyselyn tuloksia Kaupan Harava-kyselyn tuloksia Meri Malmari Turun kauppakorkeakoulu HARAVA Karttapohjainen kyselytyökalu Osa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe-ohjelma) tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Vaaranpiha Asemakaavan muutos. Alueanalyysi ja luonnoksia

Vaaranpiha Asemakaavan muutos. Alueanalyysi ja luonnoksia Vaaranpiha Asemakaavan muutos Alueanalyysi ja luonnoksia 18.4.2016 , kuvat: Harri Ryynänen 2014 Talousseuran rakennus maaliskuussa 2016, kuva: Elina Jaara VAKUUTUSTORNI Kaupunginoja ja sitä ympäröivä puistovyöhyke

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY.4.08 TYÖN TAUSTA Hämeenlinnan kaupunki halusi selvittää paikallisen joukkoliikenteen toimivuutta, bussien kuntoa ja siisteyttä, kuljettajien toimintaa

Lisätiedot

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Sisältö Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 3-4 Tutkimusalue ja kohteet 5 Yhteenveto päätuloksista 6 Tärkeimmät syyt tulla alueelle 8 Alueella

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely. Etelä-Pohjanmaan liitto 2016

Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely. Etelä-Pohjanmaan liitto 2016 Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely Etelä-Pohjanmaan liitto 2016 ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely 2016 ISBN 978-951-766-333-5 (nide) ISBN 978-951-766-334-2 (pdf) ISSN 1239-0607

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

Kooste yleisötilaisuudesta

Kooste yleisötilaisuudesta Kunnantalon alueen asemakaavamuutos Kaavahankkeen esittely ja avoin ideointitilaisuus 23. 8. 2018 Kooste yleisötilaisuudesta 1. Yleisötilaisuuden kooste Kunnantalon alue 1 Suunnittelualue Suunnittelu koskee

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Naiset (noin 60 %) vastasivat kyselyyn enemmän kuin miehet (noin 40 %).

Naiset (noin 60 %) vastasivat kyselyyn enemmän kuin miehet (noin 40 %). Myyrmäki-kysely Kaupunkisuunnittelu toteutti 9.5. 17.6.2016 karttapohjaisen nettikyselyn, joka koski Myyrmäen alueen kehittämistä. Alueelle laaditaan kaavarunko, jossa tutkitaan koko Myyrmäen kaupunginosan

Lisätiedot

Tapahtumajärjestäjäkysely 2017

Tapahtumajärjestäjäkysely 2017 Tapahtumajärjestäjäkysely 2017 IISALMI-LAPINLAHTI-SONKAJÄRVI-VIEREMÄ Kuhinaa keskustaan, tapahtumamatkailua Ylä-Savoon -hanke Kyselyn tavoite ja toteutus Kysely on osa Iisalmen kaupungin sekä Sonkajärven,

Lisätiedot

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri

Lisätiedot

Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME

Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME 19.03.-15.05.2015 HARAVA Karttapohjainen kyselypalvelu Edistää kansalaisten ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

Kulosaaren ja Mustikkamaan Kerro kartalla -kysely 2014 kokonaistulokset

Kulosaaren ja Mustikkamaan Kerro kartalla -kysely 2014 kokonaistulokset Kulosaaren ja Mustikkamaan Kerro kartalla -kysely 2014 kokonaistulokset Suunnittelualueen kartta Yleistä Tässä Helsingin kaupungin rakennusviraston Kerro kartalla -kyselyssä on annettu palautetta Kulosaaren

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Oulun keskustavisio 2040

Oulun keskustavisio 2040 1 / 30 Oulun keskustavisio 2040 Analyysi maankäytön, asumisen ja liikenteen nykytilasta Raportti 8.4.2016 2 / 30 3 / 30 Sisällys 1 Johdanto... 4 2 Keskustan kehittämistä ohjaavat strategiat... 5 2.1 Kaupunkistrategia...

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta 8.12.2010, Oulu Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne -seminaari Pasi Metsäpuro Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos Liikennesuunnittelun

Lisätiedot

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi

PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Porotalouskysely 13.1.2009 PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Porotalouskysely

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Kyselyyn vastanneet. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä Koulukuljetuksessa olevia lapsia vastaajilla yhteensä 44

Kyselyyn vastanneet. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä Koulukuljetuksessa olevia lapsia vastaajilla yhteensä 44 18 Kyselyyn vastanneet Kyselyyn vastasi 4 henkilöä Koulukuljetuksessa olevia lapsia vastaajilla yhteensä 44 3 5 8 15 1 1 5 Esikoulu Ala-aste Yläaste Lukio Ei vastausta Alueiden jakauma 1 9 9 8 7 7 5 5

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN 30.6.2011 Mun Vuoro! kysyi lasten mielipidettä Rovaniemen keskustan liikenteestä Kalevan Nuorten Liiton kesäleirillä kysyttiin lasten mielipiteitä

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014 KUMPPANUUSBAROMETRI KÄYNNISTÄÄ MAAKUNTASTRATEGIAN SEURANNAN Kumppanuusbarometrissa tarkastellaan maakunnan yleistä kehitystä ja maakuntastrategian toimenpiteiden toteutumista. Se on maakunnan keskeisten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen 26.1.2014 Joulukuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen hyödyntämistä ja tietohallintoa koskeva kysely Tomi Dahlberg Karri Vainio Sisältö 1. Kysely, sen toteutus,

Lisätiedot

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin

Lisätiedot

Lempolan kauppapuiston kyselyn tulokset. L65 Lempolan asemakaavamuutos. Kesäkuu Tiitus Kuisma

Lempolan kauppapuiston kyselyn tulokset. L65 Lempolan asemakaavamuutos. Kesäkuu Tiitus Kuisma Lempolan kauppapuiston kyselyn tulokset L65 Lempolan asemakaavamuutos Kesäkuu 217 Tiitus Kuisma 34 % Vastaajien ikä 3 % 4 % 15 % 44 % alle 18 vuotta 18-29 -vuotias 3-44 -vuotias 45-64 -vuotias yli 65 vuotta

Lisätiedot

Kuopion pyöräilyn edistämisen tiekartta

Kuopion pyöräilyn edistämisen tiekartta Asukaskyselyn tulokset Taustatiedot Lähtökohta: Vastausaika: Toteutus: Lopputulos: Kuopiolaisille suunnattu kysely, jossa heitä pyydettiin arvioimaan nykytilaa Kuopiossa sekä antamaan palautetta kehittämistä

Lisätiedot

Kurikan kaupunkikeskustan kehittäminen Hankenumero Palvelujen kartoituskyselyn tulokset Yrittäjien aamukahvit

Kurikan kaupunkikeskustan kehittäminen Hankenumero Palvelujen kartoituskyselyn tulokset Yrittäjien aamukahvit Kurikan kaupunkikeskustan kehittäminen 2013-2014 Hankenumero 21720 Palvelujen kartoituskyselyn tulokset 12.2.2014 Yrittäjien aamukahvit 1 Taustalla Tarve selvittää keskustan palvelujen nykytilaa, kartoittaa

Lisätiedot

Kysely Oulunsalon täydennysrakentamisesta ja täydennysrakentamisselvityksestä YHTEENVETO

Kysely Oulunsalon täydennysrakentamisesta ja täydennysrakentamisselvityksestä YHTEENVETO Kysely Oulunsalon täydennysrakentamisesta ja täydennysrakentamisselvityksestä YHTEENVETO 2.3.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Oulunsalon asemakaavoitetun alueen täydennysrakentamisesta valmistui selvitys marraskuussa

Lisätiedot

Juvan Koettu Kuntakeskusta Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto

Juvan Koettu Kuntakeskusta Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto Juvan Koettu Kuntakeskusta 2016 Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto 7.12.2016 Kyselyn perustiedot Kysely avattiin 25.10.2016 Muistutukset 3.11., 7.11. ja 10.11. Kysely suljettiin 11.11.

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO Hyvä kaupunki työpaja Lahti 15.11.2017 YHTEENVETO Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Vesijärvenkatu 1 Tulevaisuuden visio ohitustien valmistuttua 1. Toteutetaan keskustan kehä:

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE STRATEGINEN KESKUSTAHANKE KESKUSTAN STRATEGINEN OSAYLEISKAAVA YLEISÖTILAISUUS 6.2.2013 6.2.2013 Tero Tenhunen STRATEGINEN KESKUSTA HANKE Strateginen Keskustahanke käynnistyi vuoden 2011 alusta. Hanke toteuttaa

Lisätiedot

ISOKATU SELVITYS

ISOKATU SELVITYS ISOKATU SELVITYS 2016 TAUSTAA 1996 ydinkeskustaa kehitettiin kävelyaluepainotteisesti. Isokatu oli rakennettu, kunnostettu korkeatasoisesti osa-aikaiseksi kävelykaduksi Tehtaankadun Torikadun välillä.

Lisätiedot

IITIN MAANKÄYTÖN KEHITYSKUVA

IITIN MAANKÄYTÖN KEHITYSKUVA 233/10.00.00/2018 Tela 3.4.2018 32 IITIN MAANKÄYTÖN KEHITYSKUVA PROJEKTIN ESITTELY MAANKÄYTÖN KEHITYSKUVA Strateginen ja yleispiirteinen suunnitelma maankäytön tavoitteista ja suunnitteluperiaatteista

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia. PehmoGIS: tulokset ja analyysi

Vaasan keskustastrategia. PehmoGIS: tulokset ja analyysi Vaasan keskustastrategia PehmoGIS: tulokset ja analyysi 2 Aineisto ja tulokset Kysely oli auki ajalla 16.12.2011-22.1.2012 Vaasan keskustastrategian nettisivuilla. Vastausten määrä oli 42, kiitos kaikille

Lisätiedot

Järvenpään hyvinvointikampus. Kuntalaiskysely 2014

Järvenpään hyvinvointikampus. Kuntalaiskysely 2014 Järvenpään hyvinvointikampus Kuntalaiskysely 2014 Kehitysideoiden kerääminen kuntalaiskyselyllä hyvinvointikampushankkeen suunnittelua varten Kyselyaika 28.3. 15.4.2014 Paperilomake Järvenpään kaupunginkirjastossa

Lisätiedot

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava Kuvaile Kauhavan keskustan unelmatilaa Miten kuvailisit Kauhavan nykyistä keskustaa Väljyys Viihtyisyys TurvallisuusMissä asumisen alueita kehittäisit Kauhavan keskustassa ja miten? Missä olisi hyvä sijainti

Lisätiedot

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014 Espoonlahden kirjastoverkko Asukaskyselyn yhteenveto Taustatiedot Millainen on sinun kirjastosi -asukaskysely lähettiin Espoonlahden kaikkiin talouksiin elokuussa 2014. Ne taloudet, joilla on mainostenjakokielto,

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja

Hyvä kaupunki työpaja Hyvä kaupunki työpaja Lahti pyöräilykaupungiksi 15.11.2017 Kutsuttu ; Kaikki valtuutetut Kaupungin asiantuntijoita ( elinvoima, liikenne, ympäristö) Pyöräilyseurat ja aktiivit Työpajan tavoitteet ja YHTEENVETO

Lisätiedot

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010 ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA Katuvalaistus Koivukatujen hoito Siisteys Istutukset Kadut Puistojen hoito Liikennejärjestelyt Opasteet Sadevesiviemäröinti Yleisilme Jalkakäytävät Rakennusten kunto

Lisätiedot

Pihakatuhanke keskustassa

Pihakatuhanke keskustassa Pihakatuhanke keskustassa Kuva: Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen liikennefoorumi 26.1.2016 Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 26.1.2016 Saara Aavajoki 1 Tausta ja tavoitteet Jyväskylän keskustan

Lisätiedot

Yleiskaavan vaikuttavuuden arviointi. Kyselyn tulokset

Yleiskaavan vaikuttavuuden arviointi. Kyselyn tulokset Yleiskaavan vaikuttavuuden arviointi Kyselyn tulokset Taustatietoa Vastausaikaa 4 vk Vastausaktiivisuus nousi viimeisellä viikolla 10.3. Ennakkokirje 29.3. Kysely 8.4. Vastausmuistutus 16.4. Kyselyn jatkaminen

Lisätiedot

Vaaranpiha liikenneselvitys

Vaaranpiha liikenneselvitys Vaaranpiha liikenneselvitys Jani Karjalainen Kuva: Pavearkkitehdit Oy 2 Taustoja Asemakaavamuutos käynnissä koskien Vaaranpihan korttelialuetta Vaaranpuisto/Vaarankatu 3 Asemakaavamuutos, tontin pohjoisosa

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun Kerro kartalla -kysely 2013 kokonaistulokset

Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun Kerro kartalla -kysely 2013 kokonaistulokset Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun Kerro kartalla -kysely 2013 kokonaistulokset Suunnittelualueen kartta Yleistä Tässä Helsingin kaupungin rakennusviraston Kerrokartallakyselyssä on annettu palautetta

Lisätiedot

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä hengen otanta

Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä hengen otanta Katajanokka-Kruunuhaka K k käyttäjäkysely 010 1 Yleistä Tiedonkeruuaika kirjekyselyssä 1.9.-1.11.010 1000 hengen otanta Samaan aikaan Internetissä Digium-kysely Vastauksia saatiin yhteensä 8 - Otantakyselyyn

Lisätiedot

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat

Lisätiedot

SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI. Harava-kyselyn tuloksia

SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI. Harava-kyselyn tuloksia SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI Harava-kyselyn tuloksia 1 Perustiedot Kysely oli avoinna 23.8.-9.9.2018 Vastanneita yhteensä 295 kappaletta isompi osa naisia (59 %) hieman

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KORPILAHDELLA SYKSYLLÄ 2011

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KORPILAHDELLA SYKSYLLÄ 2011 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KORPILAHDELLA SYKSYLLÄ 2011 Kaupungin eri osien asukkaiden mielipiteitä ja kokemuksia katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista sekä asukasyhteistyöstä on

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM 8.4.213 HM Sisällys Johdanto 1 Torit ja torikauppa 42 1. Kokonaisarvosana 2 Urheilu ja pelikentät 43 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 44 3. Tyytyväisyys asuinkuntaan:

Lisätiedot

Palokan koulukeskuskysely

Palokan koulukeskuskysely - Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien

Lisätiedot

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen

Lisätiedot

Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt

Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt Kyselyt toteutettiin marraskuussa 7 erikseen yli- ja alle 6-vuotiaita henkilöitä hoitaville omaishoitajille. Yli 6-vuotiaiden osalta kyselyitä lähetettiin 7 ja alle

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot