Aktia Hypoteekkipankki Oyj. Puolivuotiskatsaus
|
|
- Ritva Salminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aktia Hypoteekkipankki Oyj Puolivuotiskatsaus
2 Sisältö 1 Hallituksen puolivuotiskatsaus 4 Tunnusluvut ja niiden laskentakaavat 5 Tuloslaskelma 5 Laaja tuloslaskelma 6 Tase 7 Rahavirtalaskelma 8 Laskelma oman pääoman muutoksesta 8 Liitteet 11 Tilintarkastajien tarkastuskertomus Aktia Hypoteekkipankki Oyj PL 207, Mannerheimintie 14, Helsinki puh , faksi Y-tunnus ,
3 Puolivuotiskatsaus Hallituksen 1 puolivuotiskatsaus Aktia Hypoteekkipankin lainasalkku kasvoi raportointikaudella 283 miljoonalla eurolla, 9 %, ja oli kauden lopussa miljoonaa euroa. Pankin tulos ennen veroja oli 3,0 miljoonaa euroa. Lainasalkusta ei aiheutunut arvonalentumistappioita. Lainasalkussa ei ole järjestämättömiä luottoja ja alle kolme kuukautta maksamattomien luottojen osuus on 0,65 %. Vakavaraisuutta vahvistettiin 27 miljoonalla eurolla laskemalla liikkeelle välittäjäpankeille suunnatussa osakeannissa kappaletta B-osakkeita. Raportointikaudella laskettiin liikkeelle kaksi katettua joukkolainaa. Tulos Toiminnan kasvu vuoden ensimmäisellä puoliskolla tuki korkokatteen kehitystä ja se nousi 5,4 ( ; 3,9) miljoonaan euroon. Tuloslaskelmaan arvostettavien johdannaisten vaikutus oli 0,1 (-0,1) miljoonaa euroa. Provisionetto laski -1,1 (0,9) miljoonaan euroon. Henkilöstö- ja muut hallintokulut olivat 1,2 (0,8) miljoonaa euroa. Liikevoitto ennen veroja oli 3,0 (3,7) miljoonaa euroa. Raportointikauden voitto verojen jälkeen oli 2,2 (2,7) miljoona euroa. Arvonalentumistappioita ei raportointikaudella aiheutunut. Tase Hypoteekkipankin taseen loppusumma oli ( ; 3 405) miljoonaa euroa. Lainasalkku kasvoi edelleen ja oli yhteensä miljoonaa euroa, kasvua vuoden vaihteesta 9 %. Lainasalkussa on yksityishenkilöille ja kotitalouksille sekä asunto-osakeyhtiöille myönnettyjä lainoja. Raportointikauden lopulla salkussa oli noin lainaa ( ; ). Salkku on hyvin hajautettu, ja kymmenen suurimman lainan osuus salkusta oli vain 0,4 % (0,4 %). Suurin yksittäinen laina oli 1,5 miljoonaa euroa. Lainojen korkein hyväksyttävä luototusaste on 70 % (lainan pääoman suhde vakuuden käypään arvoon). Tämä luototusaste voidaan ylittää vain, jos lainalla on Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen myöntämä valtiontakaus. Raportointikauden lopussa koko lainakannan keskimääräinen luototusaste oli keskimäärin 56,1 % ( ; 56,6 %) vakuuden käyvästä arvosta. Lainakannan jakauma luototusasteittain* 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % 0 50 % % % % % * Taulukko kertoo kuinka suuri osuus lainoista kuuluu tiettyyn luototusasteväliin. Esimerkki: euron asuntolaina 60 % luototusasteella jakautuisi euroa LTV 0 50 % sammioon ja euroa LTV % sammioon. Pankki ei kirjannut arvonalentumistappioita lainasalkustaan. Luottoja, joissa oli maksurästejä, oli 0,65 % salkusta. Jälleenrahoitus Aktia Hypoteekkipankki laski kesäkuussa liikkeelle lyhytaikaisen pääomaltaan 250 miljoonan euron suuruisen katetun joukkolainan, jolla maksettiin takaisin kesäkuussa 2004 emittoitu samansuuruinen katettu joukkolaina. Myöhemmin kesäkuussa Hypoteekkipankki laski liikkeelle 600 miljoonan euron suuruisen viiden vuoden mittaisen katetun joukkolainan. Lainan pääomasta 250 miljoonaa euroa käytettiin aiemmin kesäkuussa liikkeelle lasketun lainan takaisinmaksuun, lopulla ra-
4 2 hoitettiin kannan kasvua. Laina on julkisen kaupankäynnin kohteena Luxemburgin pörssissä. Pankin joukkolainaohjelma päivitettiin marraskuussa Raportointikauden lopulla ohjelman puitteissa liikkeelle laskettuja lainoja oli kahdeksan kappaletta yhteisarvoltaan miljoonaa euroa. Näistä miljoonaa euroa on laskettu liikkeeseen vanhan kiinnitysluottopankkilain ja miljoonaa euroa uuden lain kiinnitysluottopankkitoiminnasta mukaisen joukkolainaohjelman alla. mukaan osakkeiden nimellisarvoa vastaava määrä euroa merkittiin osakepääoman korotukseksi ja sen ylittävä osuus euroa merkittiin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Kaupparekisteriin osakepääoman korotus merkittiin Annin jälkeen Aktia Pankki Oyj omistaa yhtiön äänivaltaisista A-osakkeista 70 % ja kaikista osakkeista 49,9 %. Säästöpankit omistavat äänivallasta 20 % ja osakkeista 38,1 %. POP pankit omistavat äänivallasta 10 % ja osakkeista 12,0 %. Katettujen joukkolainojen vakuudet Lain kiinnitysluottopankkitoiminnasta mukaan kaikkia lainoja ja lainanosia, joiden vakuusarvo on korkeintaan 70 %, voidaan käyttää joukkolainojen vakuutena. Lain kiinnitysluottopankkitoiminnasta mukaisessa Pool 1:ssä oli raportointikauden lopussa vakuuskelpoisia lainoja tai lainanosia 1 134,8 miljoonaa euroa ja 121 miljoonaa euroa lain mukaisia vakuuskelpoisia täytevakuuksia. Pool 1:ssä vakuuksien yhteenlaskettu määrä oli 1 255,8 miljoonaa euroa ja vakuusaste 114,2 %. Lainaohjelman mukainen vaade minimivakuusasteelle oli 112 %. Kiinnitysluottopankkilain mukaisessa Pool 0:ssa oli lainoja tai lainanosia joiden luototusaste on alle 60 % 2 145,2 miljoonaa euroa. Lisäksi oli 224,3 miljoonan euron arvosta lainaohjelman mukaisia vakuuskelpoisia vakuuksia. Pool 0:ssa vakuuksien yhteenlaskettu määrä oli 2 369,5 miljoonaa euroa ja vakuusaste 111,5 %. Lainaohjelman mukainen vaade minimivakuusasteelle oli 108,5 %. Luottoluokitus Moody s Investors Service Ltd on antanut luottoluokituksen Aa1 kaikille Aktia Hypoteekkipankin lainaohjelman alla liikkeelle lasketuille katetuille joukkolainoille. Osakepääoman korotus ja omistajat Huhtikuun 8. päivä 2011 pidetyn yhtiökokouksen antaman valtuutuksen puitteissa toteutettiin omistajille suunnattu äänivallattomien B-osakkeiden anti. Annissa merkittiin kappaletta euron nimellisarvoista B-osaketta hintaan euroa osakkeelta. Anti maksettiin kokonaisuudessaan ja siitä saadut varat olivat euroa. Osakeantipäätöksen Debentuurilainat Raportointikauden lopussa Hypoteekkipankilla on alempiin toissijaisiin omiin pääomiin laskettavia vakuudettomia lainoja liikkeellä 23 miljoonan euron arvosta. Hallinto ja henkilöstö Varsinaisessa yhtiökokouksessa valittiin hallitukseen uudestaan seuraavat henkilöt: Stefan Björkman, varatoimitusjohtaja, Aktia Oyj Pasi Kämäri, toimitusjohtaja, Säästöpankkiliitto Heikki Suutala, toimitusjohtaja, POP pankkiliitto Jarl Sved, varatoimitusjohtaja, Aktia Oyj Hallituksen puheenjohtajana toimii Stefan Björkman. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Timo Ruotsalainen ja toimitusjohtajan varamiehenä Stefan Björkman. Yhtiön palveluksessa oli raportointikauden lopulla koko päivätoimisina 10 henkilöä. Omat varat ja vakavaraisuus Aktia Hypoteekkipankin luottoriskin laskentaan on käytetty luottolaitoslain mukaista standardimenetelmää ja operatiivisen riskin laskentaan perusmenetelmää. Hypoteekkipankin hallitus päätti varautua rahoitussektorin tiukentuviin vakavaraisuusmääräyksiin ja asetti tavoitteen nostaa Hypoteekkipankin ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin vaiheittain 10 % tasolle siten, että vuonna 2011 Tier 1 vakavaraisuus on vähintään 8 %, vuonna % ja vuodesta %. Kesäkuun 30. päivä 2011 pankin omat varat olivat 139,1 miljoonaa euroa, josta 94,4 miljoonaa euroa oli maksettua ja rekisteröityä osakepääomaa, 22,8 miljoonaa euroa toissijaisia omia varoja ja 21,9 miljoonaa vapaata omaa pääomaa.
5 Raportointikauden päättyessä pankin riskipainotettu tase oli 1 222,2 miljoonaa euroa ( ; 1 140,0) ja vakavaraisuussuhde 11,4 % (9,9 %). Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin oli 9,5 % (7,7 %). IRBA-työ on edennyt Aktia konsernin kanssa yhteisessä projektissa. Raportointikauden muut tapahtumat Varsinainen yhtiökokous myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta. Tilintarkastajaksi yhtiökokouksessa valittiin KPMG Oy Ab. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii Jari Härmälä, KHT. Yhtiökokouksen päätöksellä kaikille osakkeille maksettiin vuodelta 2010 osinkoa 13,23 euroa osakkeelta, yhteensä ,56 euroa. Vuoden 2011 näkymät Toimintaympäristöön liittyvänä suurimpana uhkana voidaan pitää euromarkkinoiden yleistä epävarmuutta ja euromääräiseen pääomamarkkinaan sitä kautta kohdistuvaa mahdollista painetta. Ennusteiden mukainen kasvava talous ja työllisyystilanteen hidas paraneminen pitänevät asuntomarkkinat suhteellisen toimeliaina, jolloin edellytykset maltilliselle kasvulle asuntolainamarkkinoilla ovat olemassa. Finanssimarkkinoiden vakautta sääteleviä ohjeita ja toimenpiteitä sekä EU-komission että Baselin pankkivalvontakomitean toimesta tarkennetaan edelleen tulevan vuoden aikana. Jo tässä vaiheessa on selvää, että säädökset tulevat vaikuttamaan pankin rahoitukseen ja pääomittamiseen merkittävästi. Hypoteekkipankissa on käynnistetty projekti valmistaa pankkia vuosina voimaan tuleviin toiminnan reunaehtoihin. Osa toimenpidesuosituksista otettaneen portaittain käyttöön jo vuodesta 2011 alkaen. Aktia Hypoteekkipankki kehittää edelleen vuoden 2011 aikana asiakkaan ja asiakaskokonaisuuksien riskien arviointimenetelmiä. Uudella, kansainvälisesti standardoidulla scoring-menetelmällä (IRBA) pyritään tunnistamaan entistä tarkemmin asiakkuuteen liittyvät riskit ja tarkentamaan niiden arviointia. Menetelmän käyttöönotto voi mahdollisesti alentaa toimintaan sitoutuvia omia pääomia heinäkuuta 2011 Hallitus
6 Tunnusluvut ja niiden laskentakaavat Tulos / osake (EPS), euroa 30,34 45,89 Osakkeenomistajille luettava kauden voitto verojen jälkeen Osakkeiden emissio-oikaistu määrä tilikauden aikana keskimäärin Laaja tulos / osake, euroa 34,60 40,28 Kauden laaja tulos verojen jälkeen Osakkeiden emissio-oikaistu määrä tilikauden aikana keskimäärin Vakavaraisuusaste, % 11,4 10,6 Omat varat (ensisijaiset omat varat + toissijaiset omat varat) x 100 Riskipainotetut sitoumukset Omat varat lasketaan Finanssivalvonnan standardin 4.3a mukaisesti. Ensisijaisten omien varojen suhde, % 9,5 8,3 Ensisijaiset omat varat x 100 Riskipainotetut sitoumukset
7 Tuloslaskelma (1 000 euroa) 1 6/ /2010 Muutos, % 1 12/ Korkokate ,5 % Palkkiotuotot ,4 % Palkkiokulut ,9 % Palkkiotuotot netto Suojauslaskennan nettotulos Rahoitusvarojen ja -velkojen nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot ,4 % 8 Liiketoiminnan tuotot yhteensä ,6 % Henkilöstökulut ,9 % -672 IT-kulut ,2 % -503 Poistot aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä ,4 % -21 Liiketoiminnan muut kulut ,0 % Liiketoiminnan kulut yhteensä ,3 % Liiketulos ,2 % Verot ,9 % Kauden voitto ,2 % Tulos / osake (EPS), euroa 30,34 45,89-33,9 % 77,45 Osakekohtaisessa tuloksessa ei ole laimennusvaikutusta. Laaja tuloslaskelma (1 000 euroa) 1 6/ /2010 Muutos, % 1 12/2010 Kauden voitto ,2 % Muut laajan tuloslaskelman erät verojen jälkeen: Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvostuksen muutos käypään arvoon Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos käypään arvoon Kauden laajan tuloslaskelman tulos ,5 % Laaja tulos / osake, euroa 34,60 40,28-14,1 % 89,02
8 Tase 6 (1 000 euroa) Muutos, % Varat Korkosijoitukset ,3 % Myytävissä olevat rahoitusvarat ,3 % Johdannaissopimukset ,2 % Saamiset luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä ,5 % Lainat ja muut saamiset ,3 % Aineettomat hyödykkeet ,7 % 17 Aineelliset hyödykkeet ,0 % 6 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot ,1 % Muut varat Muut varat yhteensä ,1 % Laskennalliset verosaamiset ,8 % 729 Verosaamiset ,8 % 729 Varat yhteensä ,5 % Velat Velat luottolaitoksille ,0 % Velat luottolaitoksille yhteensä ,0 % Johdannaissopimukset ,3 % Liikkeeseen lasketut velkakirjat ,0 % Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla ,0 % Muut rahoitusvelat ,9 % Siirtovelat ja saadut ennakot ,9 % Muut velat ,1 % 202 Muut velat yhteensä ,2 % Tuloverovelat ,9 % 595 Verovelat ,9 % 595 Velat yhteensä ,9 % Oma pääoma Osakepääoma ,9 % Käyvän arvon rahasto ,8 % Sidottu oma pääoma ,6 % Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto ,1 % Edellisten tilikausien voitto ,8 % Osingonjako ,6 % -979 Tilikauden voitto ,4 % Vapaa oma pääoma ,8 % Oma pääoma ,4 % Velat ja oma pääoma yhteensä ,5 %
9 Rahavirtalaskelma (1 000 euroa) 1 6/ /2010 Muutos, % 1 12/ Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos ,2 % Rahavirtaan vaikuttamattomien erien oikaisut Maksetut tuloverot ,4 % Liiketoiminnan rahavirta ennen liiketoiminnan saamisten ja velkojen muutosta ,5 % Liiketoiminnan saamisten lisäys (-) tai vähennys (+) ,3 % Liiketoiminnan velkojen lisäys (+) tai vähennys (-) ,5 % Liiketoiminnan rahavirta yhteensä Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Investointien rahavirta yhteensä Rahoituksen rahavirta Liikkeeseen lasketut ja maksetut velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla ,0 % Osakepääoman lisäys ,1 % Sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston lisäys ,0 % Maksetut osingot ,6 % -979 Rahoituksen rahavirta yhteensä ,9 % Rahavarojen nettomuutos Rahavarat vuoden alussa ,2 % Rahavarat kauden lopussa ,2 % Rahoituslaskelmassa esiintyvät rahavarat muodostuvat seuraavista tase-eristä: Vaadittaessa maksettavat saamiset luottolaitoksilta ,2 % Yhteensä ,2 % Oikaisut eriin joilla ei ole rahavirtavaikutusta: Poistot ja arvonalentumiset aineettomista ja aineellisista hyödykkeistä ,4 % 25 Käyvän arvon muutokset Yhteensä
10 Laskelma oman pääoman muutoksesta 8 (1 000 euroa) Osakepääoma Käyvän arvon rahasto Sijoitetun vapaan pääoman rahasto Voittovarat Osakkeenimistajien osuus omasta pääomasta Oma pääoma Osakeanti Osingonjako Kauden voitto Myytävissä olevat rahoitusvarat Kassavirran suojaus Kauden laajan tuloslaskelman tulos Oma pääoma Oma pääoma Osakeanti Osingonjako Kauden voitto Myytävissä olevat rahoitusvarat Kassavirran suojaus Kauden laajan tuloslaskelman tulos Oma pääoma Vuonna 2010 toteutettiin yksi osake-emissio merkittiin kaupparekisteriin B-sarjan osaketta. Annilla kerättiin yhteensä 15,0 miljoonaa euroa uutta omaa pääomaa, josta 13,1 miljoonaa euroa kirjattiin osakepääomaan ja 1,9 miljoonaa euroa sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. Kesäkuussa 2011 toteutettiin yksi osake-emissio merkittiin kaupparekisteriin B-sarjan osaketta. Annilla kerättiin yhteensä 27,0 miljoonaa euroa uutta omaa pääomaa, josta 22,3 miljoonaa euroa kirjattiin osakepääomaan ja 4,7 miljoonaa euroa sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. Liitteet Liite 1. Osavuosikatsauksen laatimisperusta ja olennaiset tilinpäätösperiaatteet Osavuosikatsauksen laatimisperusta Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n osavuosikatsaus on laadittu EU:n hyväksymien, kansainvälisten kirjanpitostandardien IFRS (Internation Financial Reporting Standards) mukaisesti siten kuin EU on standardit hyväksynyt. Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Osavuosikatsaus ei sisällä kaikkea tietoa, jota vaaditaan vuositilinpäätökseltä, minkä vuoksi katsaukseen tulee tutustua yhdessä Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n tilinpäätöksen kanssa. Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n tilinpäätöksen ja osavuosikatsauksen voi lukea Aktian kotisivuilta osoitteesta Tämän katsauksen luvut esitetään niin, että tuloslaskelman eriä verrataan vastaavaan kauteen edellisvuonna, kun taas taseen eriä verrataan tilanteeseen jos ei toisin mainita. Hallitus hyväksyi osavuosikatsauksen kokouksessaan Olennaiset tilinpäätösperiaatteet Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n osavuosikatsauksen laadinnassa on noudatettu vuositilinpäätökseen sovellettuja tilinpäätöksen laatimisperiaatteita. Uusilla tai korjatuilla IFRS -standardeilla tai IFRIC -tulkinnoilla ei ole ollut vaikutusta Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n tulokseen, taloudelliseen asemaan tai tietoihin kaudelta
11 Liite 2. Johdannaiset ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Johdannaissopimukset (1 000 euroa) 9 Suojaamistarkoituksessa tehdyt johdannaissopimukset Käyvät arvot Korkosidonnaiset Nimellisarvot Varat Velat Korkotermiinit Koronvaihtosopimukset Korko-optiot Johdannaissopimukset (1 000 euroa) Suojaamistarkoituksessa tehdyt johdannaissopimukset Käyvät arvot Korkosidonnaiset Nimellisarvot Varat Velat Korkotermiinit Koronvaihtosopimukset Korko-optiot Taseen ulkopuoliset sitoumukset Muut peruuttamattomat sitoumukset Asiakkaan hyväksi tehdyt peruuttamattomat sitoumukset Taseen ulkopuoliset sitoumukset yhteensä Liite 3. Vakavaraisuus Yhteenveto (1 000 euroa) Ensisijaiset omat varat Toissijaiset omat varat Omat varat Luotto- ja vastapuoliriskien riskipainotettu määrä Markkinariskien riskipainotettu määrä 1) Operatiivisten riskien riskipainotettu määrä Riskipainotetut erät yhteensä Vakavaraisuusaste, % 11,4 9,9 10,6 Ensisijaisten omien varojen suhde, % 9,5 7,7 8,3 Minimipääomavaade Pääomapuskuri (omien varojen ja minimivaateen erotus) ) Ei pääomavaadetta koska pankilla ei ole kaupankäyntivarastoa eikä valuuttapositioita.
12 10 Omat varat (1 000 euroa) Osakepääoma Muut rahastot Edellisten tilikausien voitto Tilikauden voitto /. osinkovaraus Yhteensä /. aineettomat hyödykkeet Ensisijaiset omat varat Käyvän arvon rahasto Vastuudebentuurit Toissijaiset omat varat Omat varat yhteensä Riskipainotetut sitoumukset, luotto- ja vastapuoliriskit Kokonaisvastuut Riskipainotetut sitoumukset Riskipaino Taseen ulkopuoliset Taseen varat sitoumukset Yhteensä 0% % % % % % % % Yhteensä Johdannaiset *) Yhteensä *) koskee johdannaissopimusten luottovasta-arvoa Operatiivisten riskien riskipainotettu määrä Vuosi Bruttotuotot vuoden keskiarvo Operatiivisen riskin pääomavaade Riskipainotettu määrä Operatiivisen riskin pääomavaade on 15 % kolmen vuoden bruttotuottojen keskiarvosta. Operatiivisen riskin riskipainotettu määrä on laskettu jakamalla pääomavaade 8 %:lla. Operatiivisen riskin pääomavaateen laskennassa pankki käyttää perusmenetelmää Finanssivalvonnan standardin 4.3i mukaisesti. Operatiivisilla riskeillä tarkoitetaan tappioriskejä, joita pankille voi aiheutua riittämättömistä tai puutteellisista sisäisistä prosesseista, henkilöstöstä, järjestelmistä, tai ulkoisista tapahtumista. Perusmenetelmää käyttävien pankkien operatiivisten riskien vakavaraisuusvaatimus lasketaan kolmen viimeisen tilikauden vahvistettujen tilinpäätöstietojen perusteella. Helsingissä 29. heinäkuuta 2011 AKTIA HYPOTEEKKIPANKKI OYJ Stefan Björkman hallituksen puheenjohtaja Pasi Kämäri Jarl Sved Heikki Suutala Timo Ruotsalainen toimitusjohtaja
13 Tilintarkastajien tarkastuskertomus 11 Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n hallitukselle Kertomus Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n osavuosikatsauksen yleisluonteisesta tarkastuksesta. Johdanto Olemme tarkastaneet yleisluonteisesti Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n taseen , tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, oman pääoman muutoksia koskevan laskelman ja rahavirtalaskelman kyseisenä päivänä päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta sekä merkittäviä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita koskevan yhteenvedon ja muut selostavat liitetiedot. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat osavuosikatsauksen laatimisesta ja siitä, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) sekä muiden Suomessa voimassa olevien osavuosikatsauksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Suorittamamme yleisluonteisen tarkastuksen perusteella annamme lausunnon osavuosikatsauksesta. yleisluonteinen tarkastus mukaisesti. Yleisluonteiseen tarkastukseen kuuluu tiedustelujen tekemistä pääasiallisesti talouteen ja kirjanpitoon liittyvistä asioista vastaaville henkilöille sekä analyyttisia toimenpiteitä ja muita yleisluonteisen tarkastuksen toimenpiteitä. Yleisluonteinen tarkastus on laajuudeltaan huomattavasti suppeampi kuin tilintarkastusstandardien ja -suositusten mukaisesti suoritettava tilintarkastus, ja siksi emme pysty sen perusteella varmistumaan siitä, että saamme tietoomme kaikki sellaiset merkittävät seikat, jotka ehkä tunnistettaisiin tilintarkastuksessa. Näin ollen emme anna tilintarkastuskertomusta. Lausunto Yleisluonteisen tarkastuksen perusteella tietoomme ei ole tullut mitään, mikä antaisi meille syyn uskoa, ettei osavuosikatsaus anna EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) sekä muiden Suomessa voimassa olevien osavuosikatsauksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeita ja riittäviä tietoja yhteisön taloudellisesta asemasta ja sen toiminnan tuloksesta ja rahavirroista kyseisenä päivänä päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta. Yleisluonteisen tarkastuksen laajuus Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu yleisluonteista tarkastusta koskevan standardin 2410 Yhteisön tilintarkastajan suorittama osavuosi-informaation Helsinki 3. elokuuta 2011 KPMG Oy Ab Jari Härmälä KHT
Aktia Hypoteekkipankki Oyj Puolivuotiskatsaus
Aktia Hypoteekkipankki Oyj Puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2010 Sisältö 1 Hallituksen puolivuotiskatsaus 4 Tunnusluvut ja niiden laskentakaavat 5 Tuloslaskelma 5 Laaja tuloslaskelma 6 Tase 7 Rahavirtalaskelma
PUOLIVUOTISKATSAUS Aktia Hypoteekkipankki Oyj
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Aktia Hypoteekkipankki Oyj Sisällys 1 Hallituksen puolivuotiskatsaus 5 Tunnusluvut ja niiden laskentakaavat 6 Tuloslaskelma 7 Tase 8 Rahavirtalaskelma 9 Laskelma oman
OSAVUOSIKATSAUS
Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).
OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).
Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).
OSAVUOSIKATSAUS
1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).
Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :
TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%
1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:
TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021
PUOLIVUOTISKATSAUS AKTIA HYPOTEEKKIPANKKI OYJ
PUOLIVUOTISKATSAUS AKTIA HYPOTEEKKIPANKKI OYJ 1.1. 30.6.2014 Sisältö Hallituksen puolivuotiskatsaus 1 Tunnusluvut ja niiden laskentakaavat 4 Tuloslaskelma 5 Tase 6 Rahavirtalaskelma 7 Laskelma oman pääoman
Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.
TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017
PUOLIVUOTISKATSAUS AKTIA HYPOTEEKKIPANKKI OYJ
PUOLIVUOTISKATSAUS AKTIA HYPOTEEKKIPANKKI OYJ 1.1. 30.6.2015 Sisältö Hallituksen puolivuotiskatsaus 1 Tunnusluvut ja niiden laskentakaavat 4 Tuloslaskelma 5 Tase 6 Rahavirtalaskelma 7 Oman pääoman muutos
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT
1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa
TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA
Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014
OSAVUOSIKATSAUS
1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 9.8.2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2011 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 0,8 miljoonaan euroon (5,0).
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1
SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8
Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
PUOLIVUOTISKATSAUS AKTIA HYPOTEEKKIPANKKI OYJ
PUOLIVUOTISKATSAUS AKTIA HYPOTEEKKIPANKKI OYJ 1.1. 30.6.2016 Sisältö Hallituksen puolivuotiskatsaus 1 Tunnusluvut ja niiden laskentakaavat 4 Tuloslaskelma 5 Tase 6 Rahavirtalaskelma 7 Oman pääoman muutos
Konsernin tuloslaskelma
TÄYDENNYS 1/29.5.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE
14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä
RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT
524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot
Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.
TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.
TÄYDENNYS 2/17.8.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:
OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 1/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.
Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.
VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Vuoden 2017 liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2016 tulosta alemmaksi, koska suuria kertaluonteisia tuottoja ei ole odotettavissa.
TÄYDENNYS 6/16.2.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00 %
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema
SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto
Aktia Hypoteekkipankki Oyj Puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2009
Aktia Hypoteekkipankki Oyj Puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2009 Sisältö 1 Hallituksen puolivuotiskatsaus 4 Avainluvut ja niiden laskentakaavat 5 Tuloslaskelma 6 Tase 7 Rahavirtalaskelma 8 Laskelma omien pääomien
1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:
OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 5/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006
SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.2.2007 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Tilikauden voitto oli 8,8 miljoonaa euroa Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 1,4 miljardin euron
Pankkitoiminta (ml. Yksityispankki) Kulu/tuotto-suhde 0,69 0,79-13 % 0,69 0,72-4 % 0,69 0,68 0,73
Aktia Pankki Oyj Pörssitiedote 8.11.2012 Aktia Pankki Oyj:n taloudellinen asema ja tulos 1.1.-30.9.2012 Aktia Pankki Oyj julkaisee tiedot pankin taloudellisesta asemasta sekä sen toiminnan tuloksesta,
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN
1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien
MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema
MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012, konserni Asiakkaita: 8 214(7 961) Vakavaraisuussuhde, %: Konserni 24,02 % (25,37 %), emoyhtiö 23,48 % (24,60 %) Liikevoitto (1 000 eur): Konserni
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011. Jussi Laitinen
Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011 Jussi Laitinen 9.5.2011 1 3/2011 lyhyesti Liikevoitto oli 18,8 (17,5) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos (EPS) nousi 0,20 (0,18) euroon. Liiketoiminnan tuotot olivat 62,6
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
Aktia Pankki Oyj. (pörssinoteeratun Aktia Oyj:n tytäryhtiö)
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 Aktia Pankki Oyj (pörssinoteeratun Aktia Oyj:n tytäryhtiö) 1 Tulos 1-3/2011 Aktia Pankki Oyj on pörssinoteeratun Aktia Oyj:n tytäryhtiö ja pankkikonsernin emoyhtiö. Pankkikonserniin
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2010 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 4 360 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 4 203 miljoonaan euroon. Katsauskaudella
1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:
OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019 Konsernin keskeiset tunnusluvut* *Osakekohtaisissa tunnusluvuissa on huomioitu 4.7.2019 rekisteröidyt osakkeet, jotka ovat olleet maksettuna katsauskauden
3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS
3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2009 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 2 980 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 2 899 miljoonaan euroon. Katsauskaudella
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006
OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006 Kausi lyhyesti Konsernin liikevoitto nousi 18,1 % 11,0 milj. euroon (tammi-kesäkuu 2005: 9,3) Korkokate kasvoi 1,5 % 15,9 milj. euroon (15,6) Palkkiotuotot
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa