Mieti, miltä kalasta tuntuisi!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mieti, miltä kalasta tuntuisi!"

Transkriptio

1 KOOSTE LÄNSI-UUDENMAAN KUNTIEN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖN STRATEGIA Haja-asutuksen jätevedet ovat merkittävä vesistöjen kuormittaja Länsi-Uudellamaalla. Vuonna 2004 astui voimaan hajaasutusalueiden jätevesihuoltoa uudistava ns. hajajätevesiasetus joka päivitettiin vuonna Säädösten tavoitteena on pienentää haja-asutuksen jätevesikuormitusta. Vastatakseen lainsäädännön tuomiin haasteisiin Länsi- Uudenmaan kunnat ovat toteuttaneet kattavaa yhteistyötä jo 10 vuotta. Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesiyhteistyön visio ja strategia koskee vuosia ja niiden tarkoituksena on ohjata ja tukea alueen kuntien päätöksentekoa, ohjeistusta ja valvontaa hajaasutuksen jätevesiä koskien. Strategia on aikataulullisesti synkronoitu sekä lainsäädännön siirtymäaikoihin että vesienhoidon suunnittelutyöhön. Toteutuessaan strategialla on myönteinen vaikutus paitsi alueen vesistöjen ja ympäristön tilaan, myös työllisyyteen ja alueen houkuttelevuuteen asuin- ja lomanviettopaikkana. Mieti, miltä kalasta tuntuisi! VISIO VUODELLE 2021: Haja-asutuksen aiheuttama jätevesikuormitus on Länsi- Uudellamaalla minimoitu ja paikalliset vesistömme ja pohjavetemme ovat hyvässä tilassa. Kiinteistöillä on asianmukaiset, käyttäjän tilanteeseen sopivat ja toimintavarmat jätevesiratkaisut.

2 Laadittu työpajan ja lähetekeskustelun pohjalta, korjattu ory ja mennessä annettujen kommenttien perusteella LÄNSI-UUDENMAAN KUNTIEN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖN STRATEGIA TAUSTA Haja-asutuksen jätevedet ovat merkittävä vesistöjen kuormittaja Länsi-Uudellamaalla. Vuonna 2004 astui voimaan haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa uudistava ns. hajajätevesiasetus joka päivitettiin vuonna 2011 (YSL:n muutos 196/2011, Vna 209/2011). Säädösten tavoitteena on pienentää hajaasutuksen jätevesikuormitusta. Vastatakseen lainsäädännön tuomiin haasteisiin Länsi-Uudenmaan kunnat ovat toteuttaneet kattavaa yhteistyötä vuodesta 2004 asti. Vuonna 2008 laadittiin yhteistyölle strategia silloisen lainsäädännön siirtymäajan loppuun saakka. Strategiaa on toteutettu useassa kuntarahoitteisessa hankkeessa, joihin on saatu myös ulkopuolista rahoitusta (maakunnan kehittämisraha ja ympäristöministeriön neuvontaavustus). Ensimmäisen strategian laatimisen jälkeen sekä asiaa koskeva lainsäädäntö, että valtakunnalliset vesienhoitosuunnitelmat ovat muuttuneet. Tarvetta yhteistyön jatkamiseen on edelleen ja tämä uusi strategia on laadittu yhteistyössä alueen kuntien eri sektoreiden kanssa (ympäristönsuojelutoimi, rakennusvalvonta, ympäristöterveydenhuolto sekä vesi- ja viemärilaitokset). Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesiyhteistyön visio ja strategia koskee vuosia ja sen tarkoituksena on ohjata ja tukea alueen kuntien päätöksentekoa, ohjeistusta ja valvontaa haja-asutuksen jätevesiä koskien. Strategia on aikataulullisesti synkronoitu sekä lainsäädännön siirtymäaikoihin että vesienhoidon suunnittelutyöhön. Strategia valmisteltiin osana LINKKI neuvontahanketta (lähetekeskustelu , työpaja , ohjausryhmän kokous ). Toteutuessaan strategialla on myönteinen vaikutus paitsi alueen vesistöjen ja ympäristön tilaan, myös työllisyyteen ja alueen houkuttelevuuteen asuin- ja lomanviettopaikkana. 2. VISIO Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesiyhteistyössä pitkän tähtäimen tavoitteena (visiona) vuoteen 2021 mennessä on: Haja-asutuksen aiheuttama jätevesikuormitus on Länsi-Uudellamaalla minimoitu ja paikalliset vesistömme ja pohjavetemme ovat hyvässä tilassa. Kiinteistöillä on asianmukaiset, käyttäjän tilanteeseen sopivat ja toimintavarmat jätevesiratkaisut.

3 Strategia 3. STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT JA TOIMENPITEET KAUDELLE PITKÄJÄNTEINEN TOIMINTA Länsi-Uudellamaalla hajajätevesihankkeiden neuvontakäyntien yhteydessä on todettu, että alueen kiinteistöjen jätevesijärjestelmistä noin 50 % edellyttää jonkinasteista uudistamista tai korjaamista. Neuvontakäyntejä on toteutettu tähän mennessä noin kiinteistöllä eri puolilla aluetta. Mikäli oletetaan tilanteen olevan em. vastaava muissakin kiinteistöissä, on koko Länsi-Uudenmaan alueella noin jätevesijärjestelmän uudistamis- tai korjaustarpeessa olevaa kiinteistöä. Lainsäädäntö edellyttää, että järjestelmät on uudistettu mennessä. Neuvonnalle on akuutein tarve siirtymäajan umpeutumiseen eli vuoteen 2016 saakka. Neuvonnalla varmistetaan, että kiinteistöillä tehdään kokonaistaloudellisesti ja ympäristöllisesti mahdollisimman järkeviä ratkaisuja. Neuvonnan ja yhteistyön tarve ei kuitenkaan lopu vuoteen Määräajan umpeuduttua on odotettavissa, että osa kiinteistöistä ei ole tehnyt edellytettyjä toimia ja kuntien tulisi valvoa, että ratkaisut on toteutettu lainsäädännössä edellytetyllä tavalla. Kunnat on tärkeä jatkossakin saada sitoutumaan Länsi-Uudenmaan hajajätevesiyhteistyöhön yhteisten painopisteiden mukaisesti. Valtio on periaatteessa sitoutunut rahoittamaan neuvontaa vuoteen 2016 saakka, päätökset rahoituksesta tehdään budjetin yhteydessä vuosittain. Pelkkä valtion vuosittainen rahoitus ei riitä kattamaan neuvonnan tarvetta alueellamme. Kuntarahoitusta täydentämään etsitään muita lisärahoituksen lähteitä. 3.2 TOIMIEN PRIORISOINTI Länsi-Uudenmaan alueella on arvioiden mukaan noin kiinteistöä. Kaikkien kiinteistöjen neuvominen nykyisillä resursseilla veisi vuosikymmeniä. Jotta hajajätevesiyhteistyön resurssit tuottavat suurimman vesiensuojelullisen hyödyn, tulee toimenpiteet, kuten kartoitus- ja neuvontakäynnit ja valvonta, kohdentaa riskiperusteisesti. Tämä tarkoittaa toimenpiteiden kohdentamista alueille, joilla vesien pilaantumisen vaara on erityisen suuri (esim. pohjavesialueet, ranta-alueet, tiiviisti rakennetut alueet) tai joissa rehevöityneet vesistöt edellyttävät tehostettuja toimia. 3.3 YHTEISTYÖ ERI SEKTOREIDEN JA KUNTIEN VÄLILLÄ Asioiden eteenpäin viemiseksi on erittäin tärkeää, että kunnassa eri viranomaisilla on yhteinen tahtotila ja toiminnan suuntaviivat. Haja-asutuksen maankäytön suunnittelua (maankäyttöpolitiikka) tehdään viranomaisten yhteistyönä ja vesihuollon kehittämis- sekä viemäriverkoston laajentumissuunnitelmat ovat ajantasaiset. Vesihuollon kehittymissuuntien tulee olla kuntalaisten tiedossa ja tietojen tulee olla helposti saatavissa. Länsi-Uudellamaalla on jo vuosia tehty yhteistyötä hajajätevesikäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi. Neuvontatyötä tehdään alueella yhtenäisten periaatteiden mukaisesti. Yhteistyön jatkaminen ja edelleen kehittäminen on tärkeää, jotta kuntalaiset voivat kokea tulevansa oikeudenmukaisesti kohdelluiksi. 2/4

4 Strategia 3.4 OSAAMINEN MAHDOLLISTAA KESTÄVÄT RATKAISUT Jäteveden käsittelyratkaisu valitaan kiinteistöllä aina yksilöllisesti tarpeen ja olosuhteiden mukaisesti. Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien mukaan arviolta korkeintaan 20 % Länsi-Uudenmaan haja-asutuksesta voidaan liittää keskitettyyn viemäröintiin. Niillä alueilla, joilla keskitetty viemäröinti on teknistaloudellisesti mahdollista sekä ympäristön kannalta perusteltua, voidaan viemäröintihanketta pitää ensisijaisena ratkaisuna. Näillä alueilla viemäröintihankkeita tuetaan ja edistetään. Niillä kiinteistöillä, joita ei ole mahdollista saattaa viemäröinnin piiriin, tulee jätevedet käsitellä ympäristön kannalta mahdollisimman kestävällä tavalla. Tietoa kestävistä käsittelyratkaisuista tuleekin kerätä ja kartuttaa ja ratkaisuista tiedottaa sekä asukkaita että alan toimijoita. Hyviä esimerkkejä toimivista ratkaisuista voidaan tuoda esille mm. mallikohteiden avulla. Ratkaisumalleja tuodaan esille positiivisessa hengessä, tervettä kritiikkiä unohtamatta. Neuvonnan tarkoitus on sekä välittää asianmukaista oikeaa tietoa, että vähentää väärinkäsityksiä, jotka voivat johtaa virheinvestointeihin tai toimettomuuteen uudistamisen suhteen. Kiinteistöjen omistajat tarvitsevat riittävät ja oikea-aikaiset tiedot heille parhaiten sopivan ratkaisun löytämiseksi. Länsi- Uudellemaalle tyypillistä on, että nykyisissä järjestelmissä ja niiden uudistamistarpeessa on suurta alueja kohdekohtaista vaihtelua. Tästä johtuen tarvitaan kiinteistökohtaista neuvontaa tehostetusti esim. kartoitus- ja neuvontakäyntien muodossa. Myös yleisneuvontaa tarvitaan, koska kiinteistöjen määrä alueella on suuri eikä jokaista kiinteistön omistajaa voida neuvoa henkilökohtaisesti. Alan ammattilaisten tietotaidon ylläpito on myös tärkeää. Suunnittelijoilla tulee olla viimeisin tieto alueen kuntien linjauksista, paikallisista olosuhteista, mahdollisista vaihtoehtoisista ratkaisuista sekä erilaisista tukimahdollisuuksista. Laadukkaan toteutuksen tae on korkeatasoinen ja vaatimukset täyttävä suunnittelutyö. Viranomaisilla on erityisen tärkeä rooli käsitellessään tehtyjä suunnitelmia. Tästä syystä viranomaisten osaamisen ylläpito ja kehittäminen sekä heidän työnsä tukeminen on keskeistä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kestävien ratkaisujen syntymiseksi on oltava olemassa toimivat yhteiskunnan tarjoamat rakenteet. Esimerkiksi järjestelmien huoltoon sekä lietteen ja muun kiinteistöllä syntyvän ylijäämätuotteen keräykseen, käsittelyyn ja hyötykäyttöön tulee tarjota toimivia ratkaisuja. Ravinteiden kierrättämistä tulee edistää sen sijaan, että ne osin päätyvät alueen vesistöihin. 3.5 SEURANNASTA TIETOA TOIMENPITEIDEN VAIKUTTAVUUDESTA Tavoitteena valtakunnallisessa vesienhoitotyössä on vesien hyvä ekologinen tila, jonka saavuttaminen edellyttää toimia erityisesti hajakuormituksen eli myös haja-asutuksen jätevesikuormituksen vähentämiseksi. Haja-asutuksen jätevesikuormituksen vähentämiseksi tehtävien toimenpiteiden vaikutusta seurataan mm. kuntien toteuttamissa vesien tilan seurannoissa. Kiinteistön omistajien motivaation kannalta on myös olennaista, että heillä on lähialueen vesien tilasta ajantasaista tietoa. Neuvontatyön odotetaan johtavan järjestelmien uudistamiseen. Jätevesijärjestelmien uudistamista voidaan seurata toimenpidelupien käsittelyn kautta. Em. strategisia päämääriä toteutetaan seuraavien käytännön toimenpiteiden avulla: Taulukko 1. Strategisten päämäärien toteuttamiseen liittyvät toimenpiteet. 3/4

5 Strategia PÄÄMÄÄRÄ TARKOITUS TOIMENPITEET Pitkäjänteinen toiminta Kuntien sitoutuminen yhteistyöhön Periaatepäätökset yhteistyöhön osallistumisesta (vuosittain) Hankerahoituksen haku kuntarahaa täydentämään strategian tarkistus Toimien priorisointi Vesistön tila suhteessa jätevesien kuormitukseen alueittain, Kartoitus- ja neuvontakäynnit valituilla alueilla Tilanneraportointi koko aluetta koskien sekä alueittain Raportoinnin hyödyntäminen tärkeysjärjestyksen Vesistön/ympäristön tilatiedon hyödyntäminen löytäminen Alueiden luokittelu ja priorisointi Asetuksen valvonta 1. Lupakäsittely yhtenäinen linja suunnittelun taso ja kysyntä 2. Toteutumisen valvonta Alueittainen lähestyminen Valvontasuunnitelmat Yhteinen valvontakampanja Tiedonvaihto valvontatapauksista Yhteistyö eri sektoreiden ja kuntien välillä Vaikuttavan ja tehokkaan toiminnan varmistaminen Säännölliset kuntakohtaiset kokoukset sektoreiden kesken Säännöllinen kokoontuminen kuntien kesken Määräysten ja käytäntöjen vertailu ja kehittäminen yhtenäiseen suuntaan Osaaminen mahdollistaa kestävät ratkaisut Asukkaiden tietotaidon lisääminen laadukkaan toteutuksen turvaamiseksi Kartoitus- ja neuvontakäynnit erityisalueilla Verkkoneuvonta (www.hajavesi.fi) ja neuvontamateriaali Tiedotus Mahdollisuus henkilökohtaiseen neuvontaan Yhteiset kampanjat Suunnittelijoiden osaamisen ylläpito Ajankohtaisseminaarit Yhteydenpito Motivointi Viranomaistyön tukeminen Tiedonvaihto, kokoukset Seminaarit, koulutus Ympäristö-myönteisten ratkaisujen edistäminen Järjestelmien ympäristövaikutukset: mikä käy mihinkin tarkoitukseen Keskitetyn viemäröinnin edistäminen kehittämisalueilla Mallikohteet ja -esimerkit hyvien käytäntöjen edistämiseksi ja testaamiseksi Ravinteiden kierrätyksen, lietteen ja muiden ylijäämätuotteiden hoitamisen sekä huollon edistäminen Seurannasta tietoa vaikuttavuudesta Vaikuttavuuden seuranta ja kuntalaisten motivointi Neuvontapaketin täydentäminen vesistötiedolla seurannan aloittaminen alueilla joilla tehty järjestelmien parannustoimia (vedenlaatu, uudistamiset) toimenpidelupien seuranta 4/4

6 LIITE 1 AIKATAULU LÄNSI-UUDENMAAN KUNTIEN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖN STRATEGIA AIKATAULU Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesiyhteistyön strategia koskee vuosia ja sen tarkoituksena on ohjata ja tukea alueen kuntien päätöksentekoa, ohjeistusta ja valvontaa hajaasutuksen jätevesiä koskien. Strategia on aikataulullisesti synkronoitu sekä lainsäädännön siirtymäaikoihin että vesienhoidon suunnittelutyöhön. Strategia valmisteltiin osana LINKKI neuvontahanketta (lähetekeskustelu , työpaja , ohjausryhmän kokous ). Seuraavassa taulukkomuodossa esitettynä strategian toteuttamisen karkea aikataulutus. Keskeiset toimenpiteet aikataulutetaan siirtymäajan ja käytettävissä olevan rahoituksen mukaisesti. Hajajätevesiasetuksen siirtymäaika päättyy vuonna 2016, jonka jälkeen neuvonnallisista toimista voidaan tarvittaessa siirtyä valvonnallisiin toimiin. Strategia siirtymäajan jälkeisen ajanjakson osalta on syytä tarkistaa vuonna Aikataulujen tarkistus tehdään vuosittain. Taulukko 1. Toimenpiteiden aikataulutuksen pääpiirteet. Tumman harmaalla merkityt toimenpiteet jatkuvaa työtä, mustalla merkityt kertaluonteisempia toimia, vaalean harmaalla merkityt toimet toteutetaan tarvetarkastelun pohjalta PITKÄJÄNTEINEN TOIMINTA Resurssiesitykset kuntiin Lisärahoituksen haku, yhteisten hankkeiden suunnittelu Strategian tarkistaminen TOIMIEN PRIORISOINTI Kartoitukset ja neuvonta valituilla alueilla Muiden alueiden kartoitustarveselvitys Alueiden luokittelu ja jatkotoimien suunnittelu Tilanneraportointi ja raportoinnin hyödyntäminen Lupakäsittely Lupavaiheen käytäntöjen tarkistus linjausten yhtenäistämiseksi Tapauskohtainen valvonta*

7 Strategian aikataulu luonnos TOIMIEN PRIORISOINTI. Asetuksen toteutumisen valvonta Valvontakampanja Valvontasuunnitelmat Tapauskohtainen valvonta* YHTEISTYÖ ERI SEKTOREIDEN JA KUNTIEN VÄLILLÄ Sektoreiden välinen vuorovaikutus kunnan sisällä - kuntapalaverit Kuntien välinen vuorovaikutus ohjausryhmä/työryhmä Määräysten ja käytäntöjen vertailu ja kehittäminen OSAAMINEN MAHDOLLISTAA KESTÄVÄT RATKAISUT Asukkaat Kiinteistökohtainen neuvonta Ylläpitävä neuvonta/yleisneuvonta Suunnittelijat Ajankohtaisseminaarit ja yhteydenpito Motivointi Viranomaiset Tiedonvaihto Seminaarit, koulutus Tekninen toteutus Mallikohteet ja -esimerkit Selvitys ravinteiden kierrätyksestä ja Selvitys lietteistä huoltojärjestelmästä Toteutus em. selvitysten pohjalta SEURANNASTA TIETOA VAIKUTTAVUUDESTA Vesien tilan seurannan suunnittelu Vesien tilan seuranta Toimenpidelupien seurannan Toimenpidelupien suunnittelu seuranta * Tapauskohtainen valvonta kuuluu kuntien ympäristönsuojelulain mukaiseen valvontatyöhön muun valvonnan ohessa. 2/2

Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa koskeva yhteistyö Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry:n kanssa vuonna 2014

Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa koskeva yhteistyö Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry:n kanssa vuonna 2014 Rakennus- ja 161 12.11.2013 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 536 18.12.2013 Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa koskeva yhteistyö Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry:n kanssa vuonna 2014 935/14.05.01.00/2013

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 JÄTEVESINEUVONTA - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet:

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2014 Karolina Örnmark ja Virve Ståhl Jätevesiseminaari 23.3.2015 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Miten tietoa jalkautetaan. Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013

JÄTEVESINEUVONTA. - Miten tietoa jalkautetaan. Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013 JÄTEVESINEUVONTA - Miten tietoa jalkautetaan Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE. Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE. Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari 1 LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari 15.11.2010 2 Haja-asutuksen jätevesihuollon toteuttaminen vesiensuojelun ja maankäytön suunnittelun kannalta

Lisätiedot

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta Tiedosta toimeen Esimerkkinä jätevesineuvonta Minttu Peuraniemi Tvärminne 13.10.2016 Vesivessa ja sakokaivo Vesilaki 1960-luvulla: Jos vesikäymälä, tarvitaan sakokaivo Kuntien määräykset ja käytännöt vaativat

Lisätiedot

Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon valvonnan suunnittelu

Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon valvonnan suunnittelu Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon valvonnan suunnittelu Lammin päivät 2.10.2014 Ympäristötarkastaja Kaisa Autio-Nousiainen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Toimii Järvenpään,

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2016 Virve Ståhl, LUVY ry Jätevesiseminaari 29.3.2017 Neuvottuja kiinteistöjä Neuvottuja kohteita Kartoitus- ja neuvontakäynnit 2009-2015

Lisätiedot

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vs. johtaja, yli-insinööri Hannu Wirola Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seuranta seminaari, 31.1.2013 5.2.2013 Tavoitteena vesivarojen

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2. Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala

Lisätiedot

ERITYISALUEIDEN JÄTEVESIHAASTEET

ERITYISALUEIDEN JÄTEVESIHAASTEET 1 ERITYISALUEIDEN JÄTEVESIHAASTEET - Käytännön kokemuksia kartoitus- ja neuvontakäynneiltä Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia? -seminaari 15.11.2010 2 TAUSTA Hankkeen keskeisiä painopisteitä

Lisätiedot

JÄTEVESIEN AJANKOHTAISKATSAUS

JÄTEVESIEN AJANKOHTAISKATSAUS JÄTEVESIEN AJANKOHTAISKATSAUS Jätevesiblues Minttu Peuraniemi Jätevesiseminaari 14.3.2013 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESITYÖRYHMÄN EHDOTUKSET LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI

HAJAJÄTEVESITYÖRYHMÄN EHDOTUKSET LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI HAJAJÄTEVESITYÖRYHMÄN EHDOTUKSET LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ LAITILA 11.11.2015 11.11.2015 YLEISTÄ RYHMÄSTÄ YM asetti 12.2.2015 työryhmän, jonka toimikausi oli 16.2.- 31.10.2015

Lisätiedot

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)

Lisätiedot

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto 11.10.2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn suunnittelu- ja neuvontahanke 2010-2011 Hannu Mattila Projektineuvoja

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 1 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesien- ja ympäristönsuojelu, ympäristöterveys Vesi- ja elintarvikelaboratorio Tutkimus, neuvonta, julkaisutoiminta Jäsenet vesien

Lisätiedot

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN Vesihuoltolaki 9.2.2001/119 - Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma 1.4.2004 mennessä määritellään mm., mille alueilla viemäriverkosto

Lisätiedot

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä Henri Virkkunen LUVY ry Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke Puolueetonta ja laadukasta jätevesineuvontaa Länsi-Uudenmaan haja-asutusalueilla

Lisätiedot

Jätevesihuollon järjestäminen vesihuoltoverkostojen ulkopuolella

Jätevesihuollon järjestäminen vesihuoltoverkostojen ulkopuolella Jätevesihuollon järjestäminen vesihuoltoverkostojen ulkopuolella Vesihuoltoseminaari 22.10.2015 Satu Heino, KVVY ry Esityksen sisältö Vesihuollon nykytila haja asutusalueella Pirkanmaan Haja apu hankkeiden

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Työsuunnitelma loppuvuodelle 2009 ja alustavasti vuodelle 2010. Kuntien yhteinen jätevesiasetuksen (542/2003) soveltamiskäytäntö

Työsuunnitelma loppuvuodelle 2009 ja alustavasti vuodelle 2010. Kuntien yhteinen jätevesiasetuksen (542/2003) soveltamiskäytäntö TYÖSUUNNITELMA hyväksytty Ory 5.10.2009 Haja-asutuksen jätevesihuollon toteuttaminen vesiensuojelun ja maankäytön suunnittelun kannalta erityisillä alueilla sekä kuntien yhteiset toimintamallit Länsi-Uudellamaalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus

Yhdyskunnat ja haja-asutus Yhdyskunnat ja haja-asutus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Viemäröintiohjelma Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan yhdyskuntajätevesien puhdistusta tehostetaan

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke PÄÄTÖSTILAISUUS LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY VÄSTRA NYLANDS VATTEN OCH MILJÖ RF

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke PÄÄTÖSTILAISUUS LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY VÄSTRA NYLANDS VATTEN OCH MILJÖ RF Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke 2007-2008 PÄÄTÖSTILAISUUS 10.12.2008 1 Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2004 Jätevesiasetus VN asetus

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Vesien ja merenhoitoa tukevat kärkihankkeet YM/ yhteistyö YM/ELY koordinaatio Hakuyhteistyö

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Sisältö Työn tavoitteet Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten

Lisätiedot

LINKKI - LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIHANKE 2011 Neuvontatyön vaikuttavuuden arviointi ja parantaminen

LINKKI - LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIHANKE 2011 Neuvontatyön vaikuttavuuden arviointi ja parantaminen HANKESUUNNITELMA 22.12.2010 LINKKI - LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIHANKE 2011 Neuvontatyön vaikuttavuuden arviointi ja parantaminen 1. HANKKEEN TAUSTA Haja-asutuksen jätevesiasiat ovat puhututtaneet kuluneen

Lisätiedot

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Erja Werdi, ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus 11.5.2016 Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus ohjelma Teemat 1. Esittely, osallistujat ja lyhyt selostus

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIHANKE Ohjausryhmän kokous 2

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIHANKE Ohjausryhmän kokous 2 MUISTIO 1(5) 5.3.2010 LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIHANKE Ohjausryhmän kokous 2 Aika: Maanantaina 4.3.2010 klo 13-16 Paikka: Lohjan kaupungintalo Monkola, kokoushuone 2 Läsnä: Saija Kajala Hanko Ory Patrik

Lisätiedot

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n järjestämät ympäristönsuojelupäivät 2003 2.10.2003 Lammin biologinen asema yli-insinööri Jorma Kaloinen

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Hanna Latva-Kiskola Seinäjoen kaupunki ympäristötarkastaja 5.10.2016 Iso kiitos, että

Lisätiedot

VESIHUOLTO HAJA-ASUTUSALUEILLA

VESIHUOLTO HAJA-ASUTUSALUEILLA VESIHUOLTO HAJA-ASUTUSALUEILLA Jäteveden käsittelyn vaatimukset ja vaihtoehdot Karolina Örnmark, 29.4.2015 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Alueellinen vesihuoltopäivä Mikkeli 17.3.2016 Johtava asiantuntija Vesa Rautio Etelä-Savon ELY-keskus Sisältö Häiriö- ja erityistilanteiden varautumissuunnittelu

Lisätiedot

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Nina Pimiä Projektipäällikkö Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jätevesineuvonnan toteutus Tavoitteena on jakaa puolueetonta, oikeaa ja ajantasaista tietoa kiinteistöjen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄ Kokous 1/2010

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄ Kokous 1/2010 MUISTIO 1(5) 8.2.2010 LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄ Kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 2.2.2010 klo 9.00-12.00 Paikka: Lohjan kaupungintalo Monkola, kokoushuone 2 Karstuntie 4, Lohja Läsnä: Sanna

Lisätiedot

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Vesienhoitosuunnitelmat hyväksyttiin valtioneuvostossa vuonna 2009. Vesienhoidon tavoitteiden konkretisoimiseksi valtioneuvosto

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄ Kokous 2/2011

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄ Kokous 2/2011 MUISTIO 1(5) 31.3.2011 LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄ Kokous 2/2011 Aika: Keskiviikkona 30.3.2011 klo 9-11.30 Paikka: Yrkeshögskolan Novia / luokkahuone B 273 Raaseporintie 9, 10600 Tammisaari

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä

Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä Kirsti Lahti Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 1 Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 2 TAUSTA Vantaanjoen vesiensuojelun

Lisätiedot

HAJAVESIRAATI eli HARA-hanke Etelä-Suomen hajajätevesiosaamisen ja -tiedon koordinointihanke 2014-2016

HAJAVESIRAATI eli HARA-hanke Etelä-Suomen hajajätevesiosaamisen ja -tiedon koordinointihanke 2014-2016 HANKESUUNNITELMA 15.9.2014 HAJAVESIRAATI eli HARA-hanke Etelä-Suomen hajajätevesiosaamisen ja -tiedon koordinointihanke 2014-2016 1 Hankkeen tarve: hajavesiasian hallinta hajallaan Vuonna 2004 astui voimaan

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015

Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015 Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015 Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015 Sisällys 1. Tausta ja toimeksianto... 3 1.1 Aiemmin tehtyjä selvityksiä...

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA

VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Lainsäädäntöneuvos 14.10.2010 Tuire Taina Luonnos VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA Taustaa Ympäristönsuojelulain (86/2000) 103 :ssä säädetään

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 Risto Mansikkamäki ympäristökeskuksen johtaja Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus on Järvenpään ja Keravan

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 Sopimuspuolet Ympäristöministeriö (ministeriö), Suomen Kuntaliitto ry (Kuntaliitto) ja Suomen

Lisätiedot

Vesihuollon kehittämispäivä

Vesihuollon kehittämispäivä Vesihuollon kehittämispäivä 14.3.2016 Jyrki Palomäki Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikön päällikkö Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 10.3.2016 Ajankohtaista Valtakunnallisen viemäröintiohjelman

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta 29.3.2017 LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari Lohjan kaupungintalo Monkola 29.3.2017 Kirkkonummen kunta/ ympäristönsuojelu, Elina

Lisätiedot

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke Hankkeen sisältö ja toteutus Hanketta hallinnoi Kymijoen vesi ja ympäristö ry Hankkeessa toimii projektipäällikkö ja neljä jätevesineuvojaa, toimipisteet ovat Kouvolassa,

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutustilanne Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Voimaan 1.1.2004 Sievin kunnan ympäristötoimi ja Sie 1 TALOUSJÄTEVESIASETUS

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

TOIMITILOJEN SUUNNITTELUPERUSTEET

TOIMITILOJEN SUUNNITTELUPERUSTEET TOIMITILOJEN SUUNNITTELUPERUSTEET Toimintamalli tarveselvitys ja hankesuunnitteluvaiheissa KV seminaari 14.9.2015 Tekninen johtaja Anu Näätänen MIKSI OHJEITA PÄIVITETÄÄN Edelliset ohjeet vuodelta 2002

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 16.-17.11.2009 Minna Laitila, projektipäällikkö (Välittäjä 2009 -hanke) Tiia Järvinen, projektityöntekijä (Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista

Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista Virve Ståhl, LUVY 12.5.2017 Alkuperäinen esitys: Niina Hätinen Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry Mihin kokemukset perustuvat? Haja-asutuksen jätevesineuvojana

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2011

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2011 Liite 5. Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke LINKKI 2011 HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2011 Karolina Örnmark Minttu Peuraniemi Lohja 2012 Sisältö 1 Johdanto... 4 2 Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla...5

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄN XV KOKOUS. Mari Pihlaja-Kuhna Kati Lehtonen Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄN XV KOKOUS. Mari Pihlaja-Kuhna Kati Lehtonen Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry MUISTIO 13.9.2007 LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESIYHTEISTYÖRYHMÄN XV KOKOUS AIKA torstai 13.9.2007 klo 13.40-15.20 PAIKKA Karjaan seurahuone, Nils Grabben katu 6, Karjaa PAIKALLA Marina Heino Seija Kannelsuo-Mäntynen

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Puitedirektiivi on Euroopan laajuinen, uusi järjestelmä. Direktiivi luo jatkuvan prosessin, jolle on annettu määräajat ja tavoitteet. Kansallinen toteutus sovitetaan

Lisätiedot

TUKIRAHOITUS JA MYÖNTÖKRITEERIT

TUKIRAHOITUS JA MYÖNTÖKRITEERIT TUKIRAHOITUS JA MYÖNTÖKRITEERIT Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Timo Virola Hämeen ELY-keskus Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue 1 Haja-asutus ja vesihuolto Hämeessä Suhteellisen paljon maaseutumaista

Lisätiedot

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4. Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.2017 Erja Werdi/YM Ympäristönsuojelulaki ja uusi hajajätevesiasetus Uudistunut lainsäädäntö

Lisätiedot

Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017

Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017 Kansainvälinen Itä-Suomi Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017 Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala Strategia julkaistu 17.9.2012 http://urn.fi/urn:isbn:978-952-257-607-1 Tarkoitus 5 vuoden ajanjakso,

Lisätiedot

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Satavesi 10 vuotta ohjelmakokous 2012 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 22.11.2012 Satakunta yksi Suomen 19 maakunnasta monia kansallisesti ja jopa

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Sisältö Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten viemäröintialueiden luokittelu

Lisätiedot

KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ

KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ 26.3.2012 TIIVISTELMÄ Yleistä Vesihuoltolain (119/2001) mukaan kunnalla on vastuu vesihuollon kehittämisestä alueellaan. Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

KUNTAINFRAN ELINKAARILASKENNASTA KOHTI OMAISUUDEN HALLINTAA. SKTY 22.5.2015 Jyrki Paavilainen

KUNTAINFRAN ELINKAARILASKENNASTA KOHTI OMAISUUDEN HALLINTAA. SKTY 22.5.2015 Jyrki Paavilainen KUNTAINFRAN ELINKAARILASKENNASTA KOHTI OMAISUUDEN HALLINTAA SKTY 22.5.2015 Jyrki Paavilainen TERMIT JA NIMIKKEET 1/2 Infran pito Maankäytön suunnittelu Hankkeiden ohjelmointi Rakentaminen Infran hallinta

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JUHA NIEMELÄ 8.6.2016 1 Sininen biotalous kasvua vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja vesiosaamisesta Maapallon väestö vuonna 2030 noin 9

Lisätiedot

Tornionjoen vesiparlamentti

Tornionjoen vesiparlamentti Tornionjoen vesiparlamentti Pello 22.5.2008 Vesihuoltopäällikkö Arto Seppälä 1 ! Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tuli voimaan 2004 Orgaaninen

Lisätiedot

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori 24.4.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km

Lisätiedot

Ennen hajajätevesiasetusta

Ennen hajajätevesiasetusta 8.4.2011 Lauri Tarasti: Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn uudistus Ennen hajajätevesiasetusta Vuonna 1961 annetussa vesilaissa (264/1981) saostuskaivokäsittely säädettiin haja-asutuksen jätevesien

Lisätiedot

Yhteistyökutsu 1 (6) Paraisten kaupunki Ympäristölautakunta Rantatie PARAINEN

Yhteistyökutsu 1 (6) Paraisten kaupunki Ympäristölautakunta Rantatie PARAINEN Yhteistyökutsu 1 (6) Paraisten kaupunki Ympäristölautakunta Rantatie 28 21600 PARAINEN VALONIAN VESIENSUOJELU- JA VESIHUOLTOYHTEISTYÖ KAUDELLA 2017 2020 Valonia kutsuu Varsinais-Suomen kunnat mukaan Valonian

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Käynnistetty Valmis Vesien- ja merenhoidon kärkitoimenpiteiden toteutus Ravinnekuormituksen

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Pesu- ja käymälävesien erillisviemäröinti ja -käsittely Turku, 28.11.211 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Haja-asutuksen jätevesien koostumus

Lisätiedot

Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa

Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS-POHJANMAALLA VYYHTI-hankkeen seminaari 4.2.2014, Oulu Jukka Koski-Vähälä Toiminnanjohtaja, MMT SUOMEN

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

LINKKI-HANKE 2012 Haja-asutuksen jätevesineuvonta Länsi-Uudellamaalla

LINKKI-HANKE 2012 Haja-asutuksen jätevesineuvonta Länsi-Uudellamaalla HANKESUUNNITELMA 28.11.2011 LINKKI-HANKE 2012 Haja-asutuksen jätevesineuvonta Länsi-Uudellamaalla Uudellamaalla, jos jossakin, on hajajätevesiasia akuutti vesiensuojelullinen ja maankäytöllinen ongelma.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Aulis Kaasinen, PoP ELY 1 Säädösmuutokset Uusi ympäristönsuojelulaki 527/2014 Ympäristönsuojeluasetus 713/2014 Vesihuoltolain 119/2001 muutos (681/2014)

Lisätiedot