Satakunnan Yrittäjät ry Toimintasuunnitelma 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Satakunnan Yrittäjät ry Toimintasuunnitelma 2015"

Transkriptio

1 Satakunnan Yrittäjät ry Toimintasuunnitelma 2015

2 Vuosisuunnittelu 2015 Luottamushenkilöt mukaan kehittämään järjestötiedote 5 /2014 Yrittäjien työkyky ja jaksaminen Viestinnän välineiden uudelleen arviointi Jäsenmäärän kehittyminen / jäsenyritysten taloudellinen tila Talouden tila - jäsenpalvelut Eduskuntavaalit- Kansanedustajat yrityksiin Tapahtumien määrä ja sisältö jäsenistön tavoittaminen Paikallisyhdistykset ja kuntavaikuttaminen Matkailuhanke saakka ja jatkotoimenpiteet Laatujärjestelmän käyttöönotto ja toiminnan ohjaus järjestelmän mukaisesti

3 Miten vastaamme muutokseen ja yrittäjien tuen tarpeeseen muutoksessa (tvk-seminaari) Edunvalvonta Vaikuttamisen paikat jaetaan kolmeen tasoon Tärkeät Hyvä olla tukee kokonaisvaikuttamista Ei välttämättä Tiedostaa jäsenten tarpeet Ennakointi Kysely jäsenistölle 2015 (lyhyt) Yrittäjän tukiryhmä palvelu Käynnistetään puhelinpalvelu 2015 alusta Järjestetään peruskoulutuksia Työsuhde, verotus, some.

4 Miten vastaamme muutokseen ja yrittäjien tuen tarpeeseen muutoksessa (tvk-seminaari) Kolmiportainen järjestö Kuntatasolla ei ole vastaavaa toimintaa Vahvistetaan paikallisyhdistyksen roolia kuntavaikuttamisessa Yksinyrittäjien huomiointi Yksinyrittäjät otetaan painopistealueeksi vuonna 2015

5 1.EDUNVALVONTA Edunvalvonnan painopisteet Suomen Yrittäjien vuoden 2015 yhteiskuntavaikuttamisen painopisteet. Eduskuntavaalit ja kansanedustajat yrityksiin lanseeraus 2. Kuntavaikuttaminen 3. Yritysten taloudellinen tila ja yrittäjien työkyky sekä jaksaminen 4. Yritysten omistajanvaihdospalvelujen edelleen vahvistaminen uudistetulla yrityspörssipalvelulla sekä uusien rahoitusmallien hyödyntäminen 5. Kiinnostavat tapahtumat verkostoinnin pohjaksi, matkailuhankkeen tulokset käytännön jatkotoimenpiteiksi 6. Oppilaitosyhteistyön vahvistaminen (Yemba,YAT,YEAT, Työssä oppien ammattiin )

6 Edunvalvonnan painopisteet Suomen Yrittäjien vuoden 2015 yhteiskuntavaikuttamisen painopisteet ja Eduskuntavaalit * Yrittäjien aseman vahvistaminen kuntauudistuksessa erityisesti palvelumarkkinoiden ja hankintojen osalta - Eduskuntavaalit SY:n mukainen kampanjointi ( omat tilaisuudet) - Kansanedustajat yrityksiin uusi yhdenmukainen kanava joka kattaa koko maan oma Yrittäjä

7 Edunvalvonnan painopisteet Kuntavaikuttamisen vahvistaminen Yrittäjäaktiivisen kuntakonseptin kehittäminen vuoden 2015 aikana (arviointikriteerien päivitys) 1. Yritysvaikutusarviointien käyttöönotto jokaisessa kunnassa kuntakohtainen koulutus suoritettu 2. Paikallisyhdistyksen ja kunnan edustajien muodostaman elinkeinotiimin säännöllinen toiminta ja vuosikello käytössä päätösten tiedottaminen kunnan nettisuvilla 3. Elinkeinopoliittisen ohjelman päivittäminen Palvelustrategia ja palveluseteli on käytössä Elinkeinopalvelut yritysten elinkaaren mukaisesti tuotetut 4. Pienten yritysten osallistumismahdollisuuksien parantaminen julkisiin hankintoihin, kunta ilmoittaa kilpailutettavat pienhankinnat nettisivuillaan 5. Yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelman laatiminen ja päivittäminen kuntakohtaisesti

8 Edunvalvonnan painopisteet Yritysten taloudellinen tila sekä yrittäjien työkyky ja jaksaminen - Yksinyrittäjän ja mikroyrittäjän synergia tietojen päivitys - Yksinyrittäjän ja mikroyrittäjän työkyky ja jaksaminen koulutukset, työterveyshuolto jäseneduksi - Kasvu ja kv- yritysten konsulttiverkoston perustaminen (tarjoaa hyviä työkaluja yrittämiseen ja neuvoo uutta) - Käynnistetään tukiryhmä puhelinpalveluna

9 Edunvalvonnan painopisteet Yritysten sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelujen edelleen kehittäminen uudistetulla Satakunnan Yrityspörssipalvelulla sekä uusien rahoitusmallien hyödyntäminen - Toimintaa jatketaan palvelukumppanien kanssa tilaajatuottajamallin mukaisesti, tavoitteena on tuottaa palvelua kaikissa maakunnan kunnissa - Asiakasneuvonta ja koordinointi sukupolven - ja omistajanomistajanvaihdosasioissa. - Satakunnan uudistetun Yrityspörssi-portaalin ylläpito ja mallin tunnetuksi tekeminen, käytön kasvu - Asiakastyytyväisyyskysely Palvelun tavoitteena on edistää onnistuneita omistajanvaihdoksia Satakunnassa

10 Edunvalvonnan painopisteet Matkailuhankkeen tulokset käytännön toimenpiteiksi - Haluttu hankkeen loppuseminaari - Toimiva asiantuntijaryhmä - Toimiva myynti ja markkinointiorganisaatio - Laatu lupaukset ja laadun arviointi Tapahtumien koordinointi - Toimivat yhteistyökumppanuudet - Tapahtumat aktivoivat yrittäjiä verkostoitumaan - Laadukkaat mieleen jäävät verkostoa laajentavat tapahtumat kohtaamiskulttuuri

11 Edunvalvonnan painopisteet Oppilaitosyhteistyön vahvistaminen Vahvistetaan yhteistyötä oppilaitosten kanssa - Winnova ja Sataedu työssä oppien ammattiin Pilotointi ja mallin markkinointi yrittäjille - SAMK Oy:n hallitus ja koulutus ja tutkimusvaliokunta - Yliopistokeskus keskeiset neuvottelukunnat - Yrittäjän emba tutkinnon kehittämien ja stipendirahaston koordinointi sekä uuden koulutuksen suunnittelu 2015 syksy - Yrittäjän ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon sisällön kehittäminen ja yhteistyön tiivistäminen Yhteistyötä tehdään hallitus-, neuvottelukunta- sekä ohjausryhmäjäsenyyksien kautta huomioimalla muut edunvalvonnan painopisteet ja tavoitteet

12 2.Järjestötoiminta ja paikallisyhdistyspalvelut Tavoite Järjestötoiminnan ja paikallisyhdistyspalvelujen teemana vuodelle 2015 on Nostaa edelleen toimintojen laatua aluejärjestö- ja paikallisyhdistystasolla. Toiminnan tavoitteena on aktivoida paikallisyhdistyksiä uudistumaan ja kehittämään omaa toimintaansa sekä tekemään uusia avauksia oman kuntansa yrittäjäaktiivisuuden kehittämiseksi Jäsenet edellä periaatteella Jäsenkehitykseen panostetaan alue - ja paikallistasolla, tavoitteena on selkeä Jäsenmäärän kasvu.

13 2.1 Markkinointiviestintäsuunnitelma Päätapahtumat 2015 Tapahtumakoordinaatio hoidetaan keskitetysti. Lyytijärjestelmän hyödyntäminen 1. Yrittäjyysseminaari kansanedustajaehdokkaille helmikuu (Markku) 2. luottamushenkilöseminaari maaliskuu (Heikki) 3. Matkailuloppuseminaari maaliskuu (Nina) 4. Yksinyrittäjätapahtuma huhtikuu ( Irma ) 5. Kevätkokous toukokuu (Heikki) 6. Suomi Areena heinäkuu (Irma) 7. Puheenjohtajien Startti vuoteen 2015 elokuu (Heikki) 8. Sukupolven ja omistajanvaihdokseen liittyvä tapahtuma syyskuu (omat osiot nuorille ja senioreille) (Olli) 9. Syyskokous lokakuu (Heikki) 10. Yrittäjäaktiivinen Kuntaseminaari marraskuu (Heikki)

14 MITÄ Paikallisyhdistyspalvelut tehtävät ja toimenpiteet MITEN Jäsenhankinnan kehittäminen - Markkinointi ja viestintä - Medianäkyvyyden kehittäminen ja ohjeistus - Jäsenhankinta osaksi tapahtumia - Soittokampanja - Uudet toimintatavat Passiivisten yhdistysten aktivointi - Paikallisyhdistyksien koulutukset - Sihteerikoulutukset - Vierailut yhdistyksissä - Benchmarking muista yhdistyksistä Paikallisyhdistystoiminta - Ristiinvierailut satakunnan sisällä - Paikallisyhdistyksien yhteistapahtumat - Aloittavat/uudet yrittäjät - Kokoukset: kunnnan edustaja, jäsenet hallitusten kokouksiin

15 MITÄ Tehtävät ja toimenpiteet MITEN Kuntavaikuttaminen - Eduskuntavaalit - Kansanedustajille omayrittäjä - Elinkeinotiimivierailut - yritysvaikutusarviointikoulutukset valtuutetuille - kehittämisohjelman kenttäänvienti Työryhmien kehittäminen - Työryhmätoiminta: kokouskäytännöt - Työryhmien mittareiden asettaminen Muut - Järjestötunnukset ja fani tuotteet - Satakanta-rekisterin päivitys! - Paikallisyhdistyksien nettisivujen kehittäminen - Saman kunnan alueella toimivien yhdistysten yhteistyö - ipomon materiaalien kehittäminen 15

16 2.3 Palkitseminen ja huomionosoitukset Vuoden paikallisyhdistys hallituksen kokous tammikuu Yrittäjäperhe marraskuu Nuori Yrittäjä kevätkokous Vuoden yksinyrittäjä huhtikuu Vuoden Yrittäjä syyskokous lokakuu Järjestömerkit syyskokous lokakuu Yrittäjäaktiivisin kunta kuntaseminaari marraskuu

17 2. JÄRJESTÖTOIMINTA JA PAIKALLISYHDISTYSPALVELUT 2.4 Nuorten Yrittäjien toiminta - Nuorten Yrittäjien pj valitaan vuosittain - Toimiston edustajana toimii sukupolven- ja omistajanvaihdoskoordinaattori - Syksyn omistajanvaihdostapahtumaan nuorten osuus on nuorten yrittäjien vastuulla - Nuorten rooli some- strategiassa selvitetään 2.5 Senioriyrittäjien toiminta - Senioriyrittäjien pj valitaan vuosittain - Toimiston edustajan toimii sukupolven- ja omistajanvaihdoskoordinaattori - Kummi- ja mentoritoiminnan käynnistäminen - Seniorijäsenmäärän kasvattaminen - Syksyn omistajanvaihdostapahtuman seniori osuus on seniori yrittäjien vastuulla

18 3. NEUVONTAPALVELUT 3.1 Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelut Tehtävät ja toimenpiteet - Asiakasneuvonta ja koordinointi - Koulutus- ja tietoiskutilaisuuksien järjestäminen yhteistyökumppaneiden kanssa - Sukupolven- ja omistajanvaihdosten ennakoiva ja jälkimarkkinointi säännöllinen yhteydenpito maakunnan medioihin - Satakunnan Yrityspörssi portaalin ylläpito, kehitys ja markkinointi - Yhteistyö ja raportointi palvelukumppaneiden kanssa - Luottamustoimet: Nuoret ja Senioriasiantuntijaryhmät Suomen omistajavaihdosseuran hallitusjäsenyys Satakunnan korkeakoulustrategian yrittäjyysryhmä sekä jatkajayhteistyö oppilaitosten kanssa - Suomen Omistajanvaihdosseuran kehitystyön tuloksien kenttäänvienti ( esim. uusi valtakunnallinen asiantuntijaryhmä kehittämään uusia rahoitusmalleja omistajavaihdoksiin)

19 Tehtävät ja toimenpiteet Kehittä mistoimenpiteet : Valtakunnallisen omistajanvaihdosseuran kehitystyön tulosten kenttäänvienti Asiakastyytyväisyyskysely 2015 palautteen hyödyntäminen Satakunnan Yrityspörssin ylläpito- ja kehitystyö ja käytön selkeä lisääminen Suomen Yrittäjien valtakunnallisen sukupolven- ja omistajanvaihdoskoordinoinnin yhteistyö ja edunvalvonta Operatiiviset tavoitteet: Asiakasneuvonnan tavoitemaä ra sovitaan jokaisen palvelukumppanin kanssa erikseen, yhteistavoite 200 palvelua hyödyntänyttä asiakasta vuonna OV-teeman tilaisuudet yhteistyo kumppaneiden kanssa; yksi tapahtuma per seutukunta per vuosi. Lisäksi palvelu on näkyvästi edustettuna Satakunnan Yrittäjien tapahtumissa. Toteuttaa maakunnallisesti valtakunnan edistyksellisinta sukupolven- ja omistajanvaihdosneuvontapalvelua Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelusta on erillinen toimintasuunnitelma

20 3. NEUVONTAPALVELUT 3.2 Muut neuvontapalvelut Työsuhdeneuvonta: Meri Niemi Verotusneuvonta: Irma Siivonen Lakineuvonta: Sovitut asianajotoimistot 4 kpl Jäsenneuvonta: Toimiston henkilökunta

21 4.VIESTINTÄ, TUTKIMUS JA KOULUTUS 4.1 Viestintä Tehtävät: - Perustana Suomen Yrittäjien viestintäsuunnitelma - Viestintä tukee edunvalvonnan painopisteiden toteutumista - Viestinnän suunnitelmallisuus ja medianäkyvyyden seuranta - Viestintävälineiden käytön kehittäminen - Viestinnän työnjako, viestintävalmiuksien kehittäminen Markkinointi on osa viestintää

22 4.VIESTINTÄ, TUTKIMUS JA KOULUTUS 4.1 Viestintä Toimenpiteet - Uutiskirje jäsenistölle 10 kertaa vuodessa - Järjestötiedote luottamushenkilöille 10 kertaa vuodessa - Satakunnan Yrittäjälehti - edistetään yhteyttä lehden ja yhdistyksen verkkosivujen välillä - edunvalvonnallisen sanoman vahvempi esilletuonti - lehden ilmeen ja sisällön kehittäminen - Tapahtumien viestintäsuunnitelmat ja niiden totetuttaminen - Palkitsemisen mediatiedotteet - Viestintäasiantuntijaryhmän kehittämispalautteet - Verkkosivujen aktiivinen ylläpito - blogitekstit - paikallisyhdistysten sivujen päivitys ja kehittäminen Vastuu: Heikki Kaplas , 4-12 Nina Huhtamäki - Facebook aktiivinen päivitys ja SOME- strategiamallin mukainen toteutus - Tutkimusten mediatilaisuuksien uudelleen mietintä - Lausunnot mediatiedotteet Toimintavuoden aikana tutkitaan tarve: Sidosryhmätiedotteelle, tekstiviestitiedottamiselle. Viestinnästä on oma tarkennettu toteuttamissuunnitelma

23 4.VIESTINTÄ, TUTKIMUS JA KOULUTUS 4.2 Tutkimus Toimenpiteet: - SY:n tekemien tutkimusten PK-barometri 2 kertaa vuodessa infotilaisuuden järjestäminen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. toimintamallia kehitetään ja tuodaan yrityscase esimerkkejä mukaan. ELPO elinkeinopoliittinen mittaristo tiedotetaan kuntia ja paikallisyhdistyksiä. - Omat lyhyet tutkimukset tehdään itse Webropol-järjestelmällä. Asiantuntijaryhmien kautta syntyy tutkimusaiheet. - Lausunnot lausuntojen tueksi voidaan tehdä lyhyitä ja nopeita tutkimuksia- näistä tehdään erikseen mediatiedotteet

24 4.VIESTINTÄ, TUTKIMUS JA KOULUTUS 4.3 Koulutus Tehtävät: Yrittäjäkoulutus - Tavoitteena yrittäjä- ja yritystoiminnan valmiuksien kehittäminen. Huomioiden koulutusten laatu, ajankohtaisuus ja monipuolisuus Koulutukset jakautuvat lyhyt kestoisiin ajankohtaisiin sekä pitkäkestoisiin tutkintoon valmistaviin koulutuksiin Järjestökoulutus - Tavoitteena on kehittää luottamushenkilöstön osaamista järjestöja elinkeinopolitiikan asioissa. Hyödynnetään myös puheenjohtajan sähköistä käsikirjaa puheenjohtajan osaamisen ylläpidossa.

25 4.VIESTINTÄ, TUTKIMUS JA KOULUTUS 4.3 Koulutus Toimenpiteet: Yrittäjäkoulutus 1. Lyhytkestoinen koulutus - yhteistyökoulutukset SAMK :n kanssa - yhteistyökoulutukset koulutusta tarjoavien jäsenyritysten kanssa - aiheet valitaan ajankohtaisista asioista ja jäsenpalautteista - teemat ovat perusasioiden muutoksista : liiketoimintaosaaminen, markkinointi, sopimukset, verotus, talous, some 2. Pitkäkestoinen koulutus - Osaava Yrittäjä YAT ja kehittävä yritysjohtaja YAET ohjelman kehittäminen ohjausryhmä, osallistuminen näyttöarviointeihin todistusten ja stipendin jako - Yrittäjä emba koulutusohjelma koulutuspalautteen seuranta yrittäjiltä stipendirahaston koordinointi ohjelman kehittäminen emba kehittämisryhmä (uusi 2015)

26 4.VIESTINTÄ, TUTKIMUS JA KOULUTUS 4.3 Koulutus Toimenpiteet: - Järjestökoulutus - POMO 1 - Luottamushenkilöseminaari - Startti Puheenjohtajan sähköinen käsikirja - Sihteerikoulutus Koulutuskalenteria ylläpidetään nettisivuilla.

27 5. JÄSENHANKINTA JA JÄSENMARKKINOINTI 5.1 Jäsenhankinta Tavoitteena on jäsenhankinnan tehostaminen ja jäsenpysyvyyden vahvistaminen. Jäsenhankinta ja jäsenhuolto Toteutetaan jäsenhankintasopimuksen mukaisesti. Määrälliset ja laadulliset tavoitteet - jäsenmäärätavoite 2014 = 5400 v ennuste 5 150, tav. v jäsenpoistuma 10 % - maksuaste vähintään 95% - järjestäytymisaste 48,0 % 5.2 Jäsenmarkkinointi: - Jäsenhankintakampanjointia tehdään omien viestintävälineiden kautta sekä ohjataan nettiin. - Nykyiset jäsenedut arvioidaan ja etsitään uusia vaihtoehtoja - Jäsenhankintaan etsitään uutta toimintamallia tukemaan nykyistä.

28 6. ALUEJÄRJESTÖN RESURSSIT JA TALOUS 6.1 Luottamushenkilöorganisaation kehittäminen - Puheenjohtajiston työnjaon täsmennys - Hallinnon ohjeistuksen päivitys - Seuturyhmien aktivointi - Nuorten Yrittäjien ryhmän ja Senioriyrittäjäryhmän rooli - Työvaliokuntatyöskentelyn kehittäminen - Paikallisyhdistysten puheenjohtajien sitouttaminen ja sähköisen käsikirjan hyödyntäminen

29 6.ALUEJÄRJESTÖN RESURSSIT JA TALOUS 6.2 Asiantuntijaryhmien toiminta Asiantuntijaryhmä työskentelee työvaliokunnan alaisuudessa avustaen lausuntojen muodostamisessa sekä toimien erikoisosaamisen asiantuntijana. Asiantuntijaryhmä muodostetaan pääosin hallituksen jäsenistä, mutta tarvittaessa voi asiantuntijana toimia muukin jäsen * Matkailun asiantuntijaryhmä ( matkailuhankkeella on oma toimintasuunnitelma) * Liikenteen asiantuntijaryhmä * Kaupan- ja palvelun asiantuntijaryhmä * Hankinnan ja kilpailutuksen asiantuntijaryhmä * Kansainvälisten asioiden asiantuntijaryhmä * Yksinyrittäjien asiantuntijaryhmä * Viestinnän asiantuntijaryhmä * Järjestökehittämisen asiantuntijaryhmä * Seuturyhmät 3 kpl

30 6.3 Aluejärjestön toimiston resurssit toimitusjohtaja Markku Kivinen Viestintä - ja koulutuspäällikkö Tarja Aho Vs Irma salo Sukupolven - ja omistajanvaihdoskoordinaattori Olli Annala Matkailukoordinaattori (Tapahtumakoordinaattori) Nina Huhtamäki Paikallisyhdistyspalvelut Yhteyspäällikkö Heikki Kaplas Hallitus Satakunnan Yritystili Oy Hall.pj Markku Kivinen Satakunnan Yritystili Oy Toimitusjohtaja Milla Jyrämä) (1+14) - työsuhdeneuvonta Meri Niemi - verotusneuvonta Irma Siivonen Satakunnan Yrittäjä-lehti Jaetaan yritykseen 9 kertaa vuodessa Kustantaja : Satakunnan Yrittäjämedia Oy Päätoimittaja: Markku Kivinen Toimitus: Altti Papinsaari Ilmoitusmyynti: Erja Lindholm Paino ja jakelu :Alma Manu Oy järjestösihteeri Maaret Virtanen.

31 6.3 Toimiston resurssit: Toimitusjohtaja Markku Kivinen - Aluejärjestön operatiivinen johtaminen - Yhteiskuntavaikuttaminen - Ulkoinen tiedottaminen ja mediasuhteet - Kumppanisuhteet ja toiminta - Kokonaistoiminnan kehittäminen - Talous - ja hallintovastuu - Yritystilin hallituksen puheenjohtaja - Yrittäjämedian toimitusjohtaja - Asiantuntijaryhmät: Liikenne, Kauppa, Hankinta - Raportoi hallituksen puheenjohtajalle / hallitukselle

32 6.3 Toimiston resurssit: Viestintä- ja koulutuspäällikkö Tarja Aho vs Irma Salo - Järjestön sisäinen tiedottaminen - Ulkoinen tiedottaminen / uutiskirje, mediatiedotteet, nettitiimin veto - Satakunnan Yrittäjä -lehden toimituspäällikkö ja Satakunnan Yrittäjämedia Oy:n hallituksen sihteeri - Aineistojen tuottaminen - Nimetyt ohjausryhmät - Asiantuntijaryhmät : Viestintä, Kansainväliset asiat, Yksinyrittäjä - Koulutusten suunnittelu ja koordinointi - Koulutustoiminnan kehittäminen - Tutkimukset - ja lausunnot - Raportoi toimitusjohtajalle

33 6.3 Toimiston resurssit Sukupolven- ja omistajanvaihdoskoordinaattori Olli Annala Tehdään yhteistyössä palvelukumppanien kanssa - Sukupolven- ja omistajavaihdosten koordinointi - Sukupolven- ja omistajanvaihdosten alkuneuvonta - Sukupolven- ja omistajavaihdosten koulutus, markkinointi ja viestintä - Nuorten ryhmän ja Senioriryhmän toimistovastuu - Yhteistyö palvelukumppanien kanssa - Alueellisen yrityspörssin kehittäminen ja ylläpito - Sukupolven ja omistajanvaihdospalvelun kehittäminen ja konseptointi - Raportoi toimitusjohtajalle

34 6.3 Toimiston resurssit: Matkailukoordinaattori /2 Porin Yrittäjien sihteeritoiminnot 1/2 Nina Huhtamäki - Matkailun asiantuntijaryhmän toimiston edustaja - Matkailuhankkeen koordinaatiovastuu - Verkostoitumistilaisuudet ja alan koulutukset - Satakunnan matkailuyhdistyksen kehittämisen tuki - Hankkeen edunvalvonta ja toimintatavoitteiden toteutus - Hankkeen raportointivastuu Porin Yrittäjien sihteeripalvelut - Toiminnan suunnittelu - Talouden hoito - Sihteeritoiminnot kokouksissa - Tapahtumien järjestäminen - Raportoi toimitusjohtajalle

35 6.3 Toimiston resurssit: Tapahtuma koordinaattori /2 tapahtumakoordinaattori - Aluejärjestön tapahtumien koordinointi- ja suunnittelu - PY- nettisivujen päivitys - Matkailuasiantuntijaryhmän toimiston edustaja ( toimenkuva täsmentyy)

36 6.3Toimiston resurssit: Yhteyspäällikkö Heikki Kaplas - Paikallisyhdistystoimintojen kehittäminen ja koordinointi yhdessä paikallisyhdistysten kanssa - Kuntayhteistyön kehittäminen, elinkeinotiimit - ipomon kehittäminen- ja taustamateriaalien päivitys - Paikallisyhdistysten hallitusten kokoukset- ja koulutukset - Seuturyhmien toimiston edustus - Järjestökehittämisen asiantuntijaryhmä toimiston edustus - Tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen ja koordinointi Aluejärjestön hallituksen ja työvaliokunnan, vuosikokouksien sihteeri - Raportoi toimitusjohtajalle

37 6.3 Toimiston resurssit: Järjestösihteeri Maaret Virtanen - Puhelinpalvelu ja neuvonta - Jäsenraportit ja tilastot - Postitukset - Jäsenrekisteri - Aluejärjestön nettisivujen päivitykset tuuraus - Toimiston hoito - Laskujen maksaminen ja tiliöinti - Laskutus - Raportoi toimitusjohtajalle

38 6.4 Aluejärjestön talous - Liitteenä: talousarvio tavoite on siirtyä vuoden vaihteessa sähköiseen taloushallintaan - Satakunnan Yritystili Oy erillinen budjetti - Satakunnan Yrittäjämedia Oy erillinen budjetti - Sijoitustoiminta järjestö ja osakeyhtiöt

Satakunnan Yrittäjät ry Toimintasuunnitelma 2014

Satakunnan Yrittäjät ry Toimintasuunnitelma 2014 Satakunnan Yrittäjät ry Toimintasuunnitelma 2014 Satakunnan Yrittäjät 2014 Suunnittelun pohjaksi - Epävakaa taloudellinen tila jatkuu ainakin alkuvuoden - Jäsenkehityksen turvaaminen - Toiminnan hiominen

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät. Toteuttamissuunnitelma 2013. Tiivistelmä. Markku Kivinen 14.12.2012 1

Satakunnan Yrittäjät. Toteuttamissuunnitelma 2013. Tiivistelmä. Markku Kivinen 14.12.2012 1 Toteuttamissuunnitelma 2013 Tiivistelmä Markku Kivinen 14.12.2012 1 Järjestötyytyväisyystutkimuksen tulokset 2012 jäsenyritysten kuunteleminen edunvalvonnassa, 400 kpl edunvalvonnan näkyvyys, 400 kpl vaikuttaminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 Markku Kivinen 3.1.2012 1 Tehtävämme - Missiomme Edistää Satakunnan kehittymistä yrittäjäaktiiviseksi maakunnaksi * Parantamalla yrittäjien toimintaedellytyksiä toimimalla jäsenyrittäjiemme

Lisätiedot

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2018 Päivitetty 7.8.2017 Koordinaattorin tehtävät: - Asiakasneuvonta ja koordinointi sukupolven- ja omistajanvaihdosasioissa - Omistajanvaihdosteeman koulutus- ja tietoiskutilaisuuksien

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät ry Mitä saimme aikaan 2015

Satakunnan Yrittäjät ry Mitä saimme aikaan 2015 Satakunnan Yrittäjät ry Mitä saimme aikaan 2015 Mitä saimme aikaan 2015 Satakunnan Yrittäjien tehtävä on yhdessä paikallisyhdistysten kanssa tehdä maakunnasta yrittäjäaktiivinen maakunta ja siten vahvistaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Menestyvä yritys Menestyvä kaupunki Toimintasuunnitelma 2012 Porin Yrittäjien Visio Yhdistyksen jäsentyytyväisyys ja pysyvyys ovat vertailuyhdistyksiä parempi ja jäsenmäärä on nousujohteinen. Yhdistyksen

Lisätiedot

LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi

LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi 1 LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2016 37. toimintavuosi ARVOT Rohkeus Teemme rohkeita avauksia ja kannanottoja Uusiutumiskyky Teemme ennakoivaa vaikutustyötä kentän mahdollisuudet ja haasteet reilusti

Lisätiedot

Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi

Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä 2016 LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 39. toimintavuosi 1 Uusia tuulia! Luvian Yrittäjien 39. toimintavuosi käynnistyy Eurajoen kunnan nimen alla. Kunta saa

Lisätiedot

Markku Kivinen Satakunnan Yrittäjät

Markku Kivinen Satakunnan Yrittäjät Markku Kivinen 21.09.2017 Satakunnan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 397 20 64 Jäsenyrityksiä 105 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

porinyrittajat.fi Kun yritykset menestyvät niin kaupunkilaisetkin menestyvät Toimintasuunnitelma 2011

porinyrittajat.fi Kun yritykset menestyvät niin kaupunkilaisetkin menestyvät Toimintasuunnitelma 2011 Kun yritykset menestyvät niin kaupunkilaisetkin menestyvät Toimintasuunnitelma 2011 Porin Yrittäjien Visio Porin Yrittäjien jäsenmäärä lisääntyy ja jäsentyytyväisyys on Satakunnan paras. Yhdistys on elinkeinoelämän

Lisätiedot

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky Satakuntaliitto 19.07.2013 2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky 2 5300 jäsenyrittäjää Työllistää 24 000 27 paikallisyhdistystä 300 luottamusyrittäjää 3 EDUNVALVONNAN PAINOPISTEET 1. Suomen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry. Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 Toiminta-ajatus ja tehtävä Toiminta-ajatus: toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 2015 Painopisteet Edunvalvonta Yrittäjyys Yritysten taloustilanne Verkostoituminen Porin Yrittäjien Visiot Yhdistyksen jäsentyytyväisyys ja pysyvyys ovat vertailuyhdistyksiä parempi

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1 TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄ Toiminta-ajatus: toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Toiminta-ajatus ja tehtävä toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen ja parantaminen.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 MENESTYVÄ PORI YRITYS MENESTYVÄ KAUPUNKI

Toimintasuunnitelma 2018 MENESTYVÄ PORI YRITYS MENESTYVÄ KAUPUNKI Toimintasuunnitelma 2018 Arvot ja Teema 2018 Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Uudistuva Pori Uudistuva Yrittäjä Painopisteet 2018 Verkostoituminen yritysten välillä näkyy kannattavuudessa, ja auttaa yrityksiä

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät Strategia Toimintasuunnitelma 2017 Talousarvio 2017

Satakunnan Yrittäjät Strategia Toimintasuunnitelma 2017 Talousarvio 2017 Satakunnan Yrittäjät Strategia 2017-2021 Toimintasuunnitelma 2017 Talousarvio 2017 Syyskokous 19.11.2016 1 Suomen Yrittäjät 2017 2 Strategiset taistelut 1. Työelämä- ja työmarkkinauudistus, ml. paikallinen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJIEN STRATEGIA AIDOSTI YRITTÄJÄN ARJESSA

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJIEN STRATEGIA AIDOSTI YRITTÄJÄN ARJESSA POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJIEN STRATEGIA 2016-2020 AIDOSTI YRITTÄJÄN ARJESSA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Strategian lähtökohdat 3 1.1 Sääntöjen mukainen toiminnan tarkoitus... 3 1.2. Toiminta-ajatus... 3 1.3

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö. Markku Kivinen

Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö. Markku Kivinen Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö Markku Kivinen 12.10.2017 Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 397 20 64 Jäsenyrityksiä 105 000 Luottamushenkilöt

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Syyskokous hyväksynyt

Satakunnan Yrittäjät Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Syyskokous hyväksynyt 1 Satakunnan Yrittäjät Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Syyskokous hyväksynyt 15.11.2017 Strategia Tuloksellisin vaikuttaja Uusiutumiskykyinen suunnannäyttäjä Yrittäjänäkökulma päätöksentekoon Yrittäjien

Lisätiedot

Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu

Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu JANE TYÖSKENTELY Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu Järjestöasiain neuvottelukunta TVK + JANE: JANEn kokoukset Tutustumisvierailut kokousten yhteydessä Kokouksissa yhteistä työskentelyä JANEn työvaliokunta

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Julkaisija: Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Isokatu 4, 90100 Oulu puhelin 010 322 1980 ppy@yrittajat.fi www.ppy.fi SISÄLLYS POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia

HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia 2008-2020 Hyvän Elämisen Evväät- elinkeinostrategia 2008 2020 Tekijöinä Keuruun kaupunki, Multian kunta, Keuruun Yrittäjät ry sekä Kehittämisyhtiö Keulink Oy. Lisäksi

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 Jyväskylän Yrittäjät 2 Toimintasuunnitelma 2014 SISÄLLYS TOIMINTASUUNNITELMA 2014... 3 1. JYVÄSKYLÄN YRITTÄJIEN ARVOPOHJA... 3 1.1 Arvot... 3 1.2 Missio...

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

Kuopion Yrittäjien strategia

Kuopion Yrittäjien strategia Kuopion Yrittäjien strategia 2018-2020 ARVOT Ohjaavat päätöksen tekoa Rohkeus Luotettavuus Uusiutumiskyky TOIMINNAN TARKOITUS, MISSIO Miksi olemme olemassa? Pidämme yritysten puolta ja yrittäjistä huolta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Porin Yrittäjien Visio Yhdistyksen jäsentyytyväisyys ja pysyvyys ovat vertailuyhdistyksiä parempi ja jäsenmäärä on nousujohteinen. Yhdistys on elinkeinoelämän ykkösvaikuttajana

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Omistajanvaihdosnäkymät 2010-2020 Yrittäjät ikääntyvät, 50 % yrittäjistä iältään 50+ Myyntiin (ulkop.) 28 000 yritystä Sukupolvenvaihdos

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Luonnos/Hallitus

Toimintasuunnitelma Luonnos/Hallitus Toimintasuunnitelma 2019 Luonnos/Hallitus Toimintasuunnitelma 2019 1 2 Toimintasuunnitelma 2019 Sisällys Toimintasuunnitelma 2019... 3 1. Johdanto... 3 2. Edunvalvonnan painopisteet... 3 2.1 Maakuntayhteistyö...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. YHTEISKUNTAVAIKUTTAMINEN

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. YHTEISKUNTAVAIKUTTAMINEN Toimintasuunnitelma 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. YHTEISKUNTAVAIKUTTAMINEN 2. JÄRJESTÖTOIMINTA 3. JÄSENPALVELUT 4. VIESTINTÄ 5. YRITTÄJÄKOULUTUS 6. YRITTÄJYYSKASVATUS 7. ERITYISPROJEKTIT 1.YHTEISKUNTAVAIKUTTAMINEN

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

LAPIN YRITTÄJÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA

LAPIN YRITTÄJÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA LAPIN YRITTÄJÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 2 SISÄLTÖ 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TAVOITTEET JA YLEISET TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 2.1. Yleiset tavoitteet 2.2. Yleiset painopistealueet 3. EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Seinäjoen Yrittäjät ry 1 Strategia 2019 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

Yhdistys tekee yhteistyötä kehitysyhtiö Posintran, Uusyrityskeskuksen sekä muiden alueella toimivien elinkeinokehittäjien kanssa.

Yhdistys tekee yhteistyötä kehitysyhtiö Posintran, Uusyrityskeskuksen sekä muiden alueella toimivien elinkeinokehittäjien kanssa. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Yleistä Porvoon Yrittäjät ry on Porvoossa toimivien yrittäjien ja pienten ja keskisuurten yritysten elinkeino-, yrittäjä- ja työnantajapoliittinen etujärjestö sekä kontaktifoorumi

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Nykytila Strategiakartta Strategian tarkennus. Sirpa Alho-Törrönen Savon Yrittäjät ry

Nykytila Strategiakartta Strategian tarkennus. Sirpa Alho-Törrönen Savon Yrittäjät ry Strategia 2014 2020 Nykytila Strategiakartta Strategian tarkennus Sirpa Alho-Törrönen Savon Yrittäjät ry 1 Savon Yrittäjien jäsenkehitys 1996-2012 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 1996

Lisätiedot

SISÄLLYS. Lapin Yrittäjät: TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SISÄLLYS. Lapin Yrittäjät: TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS STRATEGIA TOIMINTASUUNNITELMAN POHJANA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2017... 3 1. TULOKSELLINEN VAIKUTTAJA... 4 1.1 Yritysten menestyminen talouden ykkösteemaksi... 4 1.2 Uusiutumiskykyinen suunnannäyttäjä...

Lisätiedot

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmän toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä ry:n toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa toimintaalueen asukkaita yhteistyöhön

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE Tampereen Insinöörit ry 3.11.2014 Kolmivuotissuunnitelma 2015-2017 TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE 2015-2017 1.TOIMINTA-AJATUS Tampereen Insinöörit ry on ammattikuntaa yhdistävä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueryhmän toimintasuunnitelma 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 Strategia 2018 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten suunnitelmallinen

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

PIENTALON HUOLTOKONSEPTI

PIENTALON HUOLTOKONSEPTI Pientalon huoltokonsepti joka kodin talonpitojärjestelmä PIENTALON HUOLTOKONSEPTI Vaiheistettu työsuunnitelma 2011 Pentti Heikkurinen PIENTALON HUOLTOKONSEPTI - joka kodin talonpitojärjestelmä Vaiheistettu

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä

Lisätiedot

Hyvää huomenta ja tervetuloa

Hyvää huomenta ja tervetuloa Hyvää huomenta ja tervetuloa POP Oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämisohjelma 20.5.2009 Ritva Järvinen Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen yksikön päällikkö Terveisiä Opetushallituksesta

Lisätiedot

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020 Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 1 Savon Yrittäjien johtamisjärjestelmä Strategia 1/2015 Laatujärjestelmä ERILLIS- STRATEGIAT Päästrategiaa täydentävät. Esimerkiksi

Lisätiedot

Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta.

Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 28.10.2017 esitettäväksi syyskokoukselle 18.11.2017 YLEISTÄ EDUNVALVONTA Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry, YSTEA, on valtakunnallinen

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE on maakunnan järjestöjen yhteistyörakenne ja yhteinen toimintaelin. Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Mikkelin Nuorkauppakamari ry

Toimintasuunnitelma Mikkelin Nuorkauppakamari ry Toimintasuunnitelma 2019 Mikkelin Nuorkauppakamari ry Hallitus 2019 Mari Martikainen, puheenjohtaja Sami Savolainen, varapuheenjohtaja Jenny Paavilainen, talouspäällikkö Johanna Pulkkinen, sihteeri Olli

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia

Lisätiedot

Maakunnallinen palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusmalli. Satu Hyytiäinen Irja Väisänen 19.9.2014

Maakunnallinen palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusmalli. Satu Hyytiäinen Irja Väisänen 19.9.2014 Maakunnallinen palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusmalli Satu Hyytiäinen Irja Väisänen 19.9.2014 Tausta ja määritelmä TAUSTA: Terveydenhuollon henkilöstön ammattitaidon ylläpitämistä, kehittämistä ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 23.9.2014 Eija Eloranta Yhdistyksen viestinnän tehtävänä: persoonallisuuden esilletuominen, erottautuminen, omaleimaisuus = mielenkiinnon herättäminen! Olipa

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot