TULOKSET JA YHTEENVETO KYSELYISTÄ OPPILAAN HUOLTAJILLE SEKÄ YLÄKOULUN OPPILAILLE RAISION PERUSOPETUKSESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TULOKSET JA YHTEENVETO KYSELYISTÄ OPPILAAN HUOLTAJILLE SEKÄ YLÄKOULUN OPPILAILLE RAISION PERUSOPETUKSESTA"

Transkriptio

1 TULOKSET JA YHTEENVETO KYSELYISTÄ OPPILAAN HUOLTAJILLE SEKÄ YLÄKOULUN OPPILAILLE RAISION PERUSOPETUKSESTA Kysely huoltajille toteutettiin Wilmassa helmikuussa 201 viikoilla 6-8. Kyselyyn vastasi 507 huoltajaa. Oppilaiden kysely toteutettiin viikoilla Kyselyyn vastasi 300 Vaisaaren yläkoulun oppilasta. Edellinen asiakastyytyväisyyskysely teetettiin v Silloisen kyselyn saama kritiikki otettiin huomioon tätä kyselyä laadittaessa. Laadun arviointilauseet pyrittiin tekemään sellaisiksi, että kodeilla olisi kyseisistä asioista tietoa ja kokemusta, mielipide tai mielikuva tai ainakin mahdollisuus ottaa selvää. Raisiolaista päätöksentekoa arvioivat lauseet olivat peräisin Raision kaupungin strategiasta vuosille Muut laatua kuvaavat lauseet perustuivat Opetus- ja kulttuuriministeriön laatukriteereihin, Kuntaliiton opetustoimen laadunhallintaa koskevaan materiaaliin sekä Raision perusopetuksen laatuhankkeeseen. Kaavio Raisio on hyvä ja turvallinen paikka käydä Raisiolaisessa päätöksenteossa arvostetaan Oppilaan saama opetus on laadukasta Koulu antaa valmiudet yläkouluun / jatko- Oppilas käy mielellään koulua Koulussa tuetaan oppilaan kasvua ja Koulu tarjoaa toimivan ja viihtyisän Oppilas kokee olonsa koulussa turvalliseksi Oppilas kokee, että häntä kohdellaan Oppilas voi vaikuttaa koulun toimintaan Koulu toimii aktiivisesti kiusaamisen Oppilas pääsee tarvittaessa Oppilas pääsee tarvittaessa Koulussa on riittävästi kerhotoimintaa Kodin ja koulun yhteistyö on toimivaa Wilma on toimiva väline kodin ja koulun Koulun henkilökuntaa on helppo lähestyä Saamme koulusta riittävästi tietoa Lukuvuoden aikana saatu tieto oppimisen,1,1,1 3,,,1 Kaavio 1 a. Huoltajakyselyn laatulauseiden saamat keskiarvot Kyselyn tuloksista voidaan todeta, että huoltajat arvioivat raisiolaista perusopetusta kaiken kaikkiaan myönteisesti. Hyvin toteutuvat Wilma kodin ja koulun yhteydenpidon välineenä, koulujen henkilökunnan kanssa asiointi sekä turvallisuuden tunne kouluissa. Huoltajien mielestä heikoimmin, mutta kuitenkin kohtalaisesti, toteutuivat lasten ja nuorten arvostaminen päätöksenteossa, oppilaiden vaikutusmahdollisuudet koulujen toimintaan sekä kerhotoiminta. Nuorten mielipiteet olivat hyvin samansuuntaiset, mutta jopa kriittisemmät. Suuret kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!

2 Kaavio Raisio on hyvä ja turvallinen paikka käydä Raisiolaisessa päätöksenteossa arvostetaan Saamani opetus on laadukasta Koulu antaa valmiudet jatko-opiskeluun Käyn mielelläni koulua Koulussa tuetaan kasvuani ja hyvinvointiani Koulu tarjoaa toimivan ja viihtyisän Koen oloni koulussa turvalliseksi Minua kohdellaan koulussa Voin vaikuttaa koulun toimintaan Koulu toimii aktiivisesti kiusaamisen Pääsen tarvittaessa kouluterveydenhoitajan Pääsen tarvittaessa koulukuraattorin ja/tai Koulussa on riittävästi kerhotoimintaa Kodin ja koulun yhteistyö on toimivaa Wilma on toimiva väline kodin ja koulun Koulun henkilökuntaa on helppo lähestyä Saan koulusta riittävästi tietoa Saan lukuvuoden aikana riittävästi tietoa 3, 2,5 3,1 3, 3,6 Kaavio 1 b. Oppilaskyselyn laatulauseiden saamat keskiarvot Kysymykseen 20. Onko sinulla toiveita tai ehdotuksia, kuinka koulunkäyntiin liittyviä asioita Raisiossa voitaisiin kehittää? vastattiin seuraavasti: (aineistona kaikki vastaajat) Voimakkaimmin huoltajat ottivat kantaa toisen yläkoulun puolesta. Yhtä voimakkaasti toivottiin opettajien käyttävän uusia ja ajanmukaisia opetusmenetelmiä (esim. toiminnallisuus), toimintatapoja (esim. yhteisöllisyys) sekä välineitä (esim. sähköiset oppimateriaalit). Oppilaskäyttöön toivottiin parempia tietokoneita, ipadejä ja sähköistä oppimisalustaa Opitin tilalle. Nuoret erityisesti toivoivat ipadejä opetuskäyttöön. Moni vastaaja toi esille selkeän mielipiteen siitä, että säästöjä ei pidä kohdistaa lapsiin, nuoriin eikä kouluun. Toivottiin pienempiä ryhmä/luokkakokoja, erityisen tuen lisäämistä koulukohtaisesti sekä lisää tukiopetusta ( Tukiopetus takaisin. ). Huoli tukiopetuksen saatavuudesta oli huoltajilla ja koululaisilla yhteinen. Huoltajien vastauksissa todettiin myös, että opettajien jaksamista pitää tukea ja ammattitaitoa ylläpitää koulutuksin. Wilman käytöstä kodin ja koulun yhteydenpitovälineenä tuli mielipiteitä puolesta ja vastaan. Sekä huoltajien että oppilaiden enemmistön mielestä Wilma toimii hyvin kodin ja koulun yhteistyövälineenä. Huoltajien avoimissa vastauksissa todettiin kuitenkin myös, että Wilma voi olla viestimenä tylsä, kasvoton ja riittämätön. Toivottiin opettajien vastaavan viesteihin aktiivisemmin, antavan useammin positiivista palautetta ja merkitsevän läksyt Wilmaan. Myös oppilaat toivovat läksyjä Wilmaan. Lisäksi toivottiin luokkien lukujärjestysten näkyvän Wilmassa.

3 Vanhempaintapaamisia ja -iltoja pidettiin tärkeinä ja ehdotettiin, että kaikille luokan/koulun huoltajille lähetettäisiin luettavaksi tiivistelmä tilaisuuden asioista. Toivottiin vanhempien vaikutusmahdollisuuksien sekä opettajan ja huoltajien välisen vuorovaikutuksen lisäämistä. Ehdotettiin luokkakokouspakkoa huoltajille ja oppilaitoksille Avointen ovien viikkoa. Myös päättäjien kouluvierailuita ehdotettiin. Kouluissa pitäisi olla riittävät ja ajanmukaiset tilat. Koulujen liikuntatiloihin ja paikkoihin ja välituntiliikuntaan kiinnitettiin huomiota. Tikanmaan koulun pitää saada liikuntasali, joka puuttuu myös Konsan koulusta. Urheilukenttien kunnosta ja esim. jäädytyksestä talviaikaan pitäisi huolehtia paremmin. Myös koulujen piha-alueisiin toivottiin lisää viihtyisyyttä. Koulumatkojen turvallisuus pitäisi varmistaa. Vaisaaren koulun oppilaat esittivät huolensa yläkoulun tilojen ja ympäristön viihtyvyydestä sekä lisäksi koulun sisäilmasta. Yhdeksi koulujen kehittämiskohteeksi esitettiin tehokasta kiusaamiseen puuttumista. Toivottiin valvonnan tehostamista, työrauhan edistämistä sekä lisää koulutettua henkilöresurssia (koulunkäynninohjaajat, koulukuraattori, -psykologi ja -terveydenhoitajat). Kouluterveydenhoitajan tavoitettavuus nousi erityisesti esille yläkoululaisten vastauksissa. Sekä huoltajat että Vaisaaren oppilaat toivoivat lisää kerhotoimintaa. Yhtenä vaihtoehtona ehdotettiin sen keskittämistä jollekin koululle tai liikuntahallille. Kieltenopiskelumahdollisuuksiin toivottiin tasapuolisuutta A2-kielen ja englantipainotteisten luokkien osalta. Joidenkin yksittäisten oppiaineiden opetussuunnitelmia pidettiin puutteellisina. Oppilasarvioinnissa toiset kannattivat numeroarviointia, toiset sanallista. Yläkoululaiset ottivat avoimissa vastauksissaan selvästi eniten kantaa kouluruokaan ja sen laatuun. Kouluruoka arvioitiin yleensä hyväksi tai kohtalaiseksi, mutta kritiikkinä todettiin esimerkiksi, että se saattaa joskus loppua kesken. Oppilaat toivoivat terveellisempiä ja ilmaisia välipaloja. Yläkoululaisten avoimet vastaukset vahvistivat myös sen kyselyssä esiin nousseen asian, että oppilailla on varsin vähäinen mahdollisuus vaikuttaa koulun toimintaan. Oppilaat toivoivat vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämistä. Huoltajien vastauksissa yksittäisiä mainintoja esitettiin lisäksi saman koulun opettajien yhtenäisestä linjasta esim. Wilma-merkinnöissä opettajien työkännyköiden tarpeesta samoista oppikirjoista kaikissa kouluissa kännyköiden kieltämisestä yläkoulun oppitunneilla sisäilmaongelmien tiedottamisesta kouluruokailusta (ei saa säästää, tarjolle luomuruokaa/lähiruokaa). Huoltajille ja yläkoulun oppilaille teetetyn kyselyn toisessa osassa piti arvioida opetus- ja kasvatustyötä ohjaavia arvoja ja periaatteita (20 kpl). Koulutyön taustalla olevia arvoja ja periaatteita kyseltiin oppilaiden huoltajilta edellisen kerran opetussuunnitelmauudistuksen alkaessa Raisiossa vuonna Opetussuunnitelmat määrittävät, mitä ja miten peruskoulussa opetetaan ja kasvatetaan. Paikallisen opetussuunnitelmien uudistyön pohjaksi Opetushallitus valmistelee opetussuunnitelman perusteet esiopetusta, perusopetusta ja lisäopetusta varten. Ne valmistuvat vuoden 201 loppuun mennessä. Uudet paikalliset opetussuunnitelmat otetaan käyttöön syksyllä 2016.

4 Kaavio Ahkeruus Rehellisyys Vastuun ottaminen omista teoista Taito erottaa oikea ja väärä Toisen ihmisen kunnioittaminen Yhteistyökykyisyys Sosiaalisuus Oikeudenmukaisuus Yhteisten sääntöjen noudattaminen Tasa-arvo Hyvät käytöstavat Kansainvälisyys Fyysinen hyvinvointi Psyykkinen hyvinvointi Kriittisen ajattelun taito Hyvä yleissivistys Halu kehittää itseään Käsillä tekemisen taito Oman kulttuurin vaaliminen Vastuu ympäristöstä ja luonnosta,1,8,8,8,9,5,1,7,7,6,6,5,7,1,2,3,3 Kaavio 2 a. Huoltajakyselyn tärkeimmät arvot ja periaatteet keskiarvoina Huoltajien kyselyssä tärkeimmiksi arvoiksi nostettiin toisen ihmisen kunnioittaminen, rehellisyys, vastuunottaminen omista teoista sekä taito erottaa oikea ja väärä. Yläkoululaistenkin mielestä tärkeimpiä olivat toisen ihmisen kunnioittaminen ja vastuunottaminen omista teoista sekä kolmantena oikeudenmukaisuus. Sekä huoltajat että yläkoululaiset kokivat vähiten tärkeiksi kansainvälisyyden, oman kulttuurin vaalimisen ja käsillä tekemisen taidon.

5 Kaavio Ahkeruus Rehellisyys Vastuun ottaminen omista teoista Taito erottaa oikea ja väärä Toisen ihmisen kunnioittaminen Yhteistyökykyisyys Sosiaalisuus Oikeudenmukaisuus Yhteisten sääntöjen noudattaminen Tasa-arvo Hyvät käytöstavat Kansainvälisyys Fyysinen hyvinvointi Psyykkinen hyvinvointi Kriittisen ajattelun taito Hyvä yleissivistys Halu kehittää itseään Käsillä tekemisen taito Oman kulttuurin vaaliminen Vastuu ympäristöstä ja luonnosta,2,3,1,3,3,2,3,1 3,6,2,2 3, Kaavio 2 b. Oppilaskyselyn tärkeimmät arvot ja periaatteet keskiarvoina Avoimessa kohdassa vastaajat ehdottivat vielä seuraavia arvoja: erilaisuuden kunnioittaminen/ymmärtäminen/hyväksyminen suvaitsevaisuus terve itsetunto yksilön vahvuuksien huomioonottaminen yhteisöllisyys vanhempien ja vanhempien ihmisten kunnioittaminen suullinen kielitaito ruotsin kielen taito työrauha koulussa solidaarisuus epäitsekkyys kristilliset arvot tieto- ja viestintätekniset taidot opiskelutaitojen ja oppimisen kehittyminen opetuksen eriyttäminen myös lahjakkaille

6 kannustaminen esiintymistaidot hyvät ruokailutavat huumorintaju mielikuvituksellisuus yhteistyön tekeminen tyttöjen ja poikien tasa-arvoinen kohtelu. Kyselyn arviointiasteikosta annettiin palautetta, jossa todettiin kysymykset huonoiksi, koska ne kaikki (arvot) ovat tärkeitä eikä siksi voinut valita kohtaa ei tärkeä. Kyselyn laatinut laadunarvioinnin työryhmä päätyi ko. arviointiasteikkoon, koska kaikki esitetyt 20 arvoa tai periaatetta toteutuvat koulutyössä samoin kuin yllä olevat huoltajilta ja koululaisilta tulleet ehdotukset. Kyselyllä haluttiin saada selville ne, jotka tuntuivat kodeista ja yläkoululaisista tärkeimmiltä arvoilta ja periaatteilta. Kyselyn toteutti Raision perusopetuksen laatuhankkeen työryhmä Sari Aaltonen, Tahvion koulu Sanna Turunen, Tahvion koulu Mari Numminen, Tahvion koulu Jaana Juvala, Kaanaan koulu Tarja Hannuksela, Vaisaaren koulu Isa Järvenpää, Vaisaaren koulu

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille 2017 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Nostoja tuloksista yleisellä tasolla Huoltajat arvostavat opetushenkilöstön työn korkealle Myös kodin ja kasvatusta/opetusta

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147 Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu Kevät 2018 N = 147 Osa-alueiden keskiarvot järjestyksessä 10 9 8,92 8 7 6 5 4 3 2 1 5,35 5,34 5,28 5,2 5,12 5,01 4,95 4,9 4,81 4,66 4,57 5,02 *Kouluarvosana ei ole

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017

Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017 Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017 1. Vastaajan sukupuoli 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% 55% 60% 65% 70% 75% 80% 85% Nainen 84% Mies 14% En halua sanoa 2% 2. Valitse koulu, jota oppilas käy

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukysely 2019

Perusopetuksen laatukysely 2019 Perusopetuksen laatukysely 2019 Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastanneet 2. Kyselyn tulokset Koulun johtaminen Henkilöstö ja talous Opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman ohjaava vaikutus

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 06 Vastauksia kyselyyn vastausprosentti n. 0,% Vastaaja: Vastaajien jakautuminen oppilaita 6,% (886) vanhempia 9,% () henkilökuntaa 9,% () 9% 9% oppilas vanhempi 6% henkilökunta

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 VASTAUKSIA KYSELYYN YHTEENSÄ VASTAUSPROSENTTI N.,% VASTAAJIEN JAKAUTUMINEN KYSYMYSTEN ARVIOINTIASTEIKKO OPPILAITA 6,% VANHEMPIA 9,% HENKILÖKUNTAA 9,% NAINEN/TYTTÖ 6,% MIES/POIKA,9% TÄYSIN ERI MIELTÄ MELKO

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu Huoltajakysely07 Jynkänlahden koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan k oulu Haapaniem en k oulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissak uusen j

Lisätiedot

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Näytetään 138 vastaajaa kyselyn vastaajien kokonaismäärästä 770 Suodatusehdot: Ehto 1: Vastausvaihtoehdot: Valkeavuori (Kysymys: Valitse koulu jota oppilas/opiskelija

Lisätiedot

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Näytetään 99 vastaajaa kyselyn vastaajien kokonaismäärästä 770 Suodatusehdot: Ehto 1: Vastausvaihtoehdot: Piispanlähde (Kysymys: Valitse koulu jota oppilas/opiskelija

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Perusopetuksen huoltajakysely Yhteenvetoraportti, N=, Julkaistu:.. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Kotikunta Vastaus Lukumäärä Prosentti % % % 8% %. Kitee Tohmajärvi,%,%,%,%. Rääkkylä,%,%

Lisätiedot

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu 03.01.2017 12:27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet A Rehtorit 6 2 0 Parhalahti 32 14 14 Pirttikoski 18 11 10 Saari alakoululaiset 150 57

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 0 Helsinki Maaliskuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Vantaa. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Vantaa. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Vantaa Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Espoo. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Espoo. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 0 Espoo Maaliskuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Kysely tehtiin syyskuussa 2014 Mukana Kuopio, Siilinjärvi, Juankoski, Maaninka, Kaavi, Tuusniemi ja Rautavaara, Perusopetuksen koulut ja varhaiskasvatus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Kauniainen. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Kauniainen. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Kauniainen Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Vantaa PKS 5. luokkien palvelukykykysely Vantaa

Vantaa PKS 5. luokkien palvelukykykysely Vantaa . luokkien palvelukykykysely.. Heikki Miettinen . luokkien palvelukykykysely Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018 Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) 1.1.2017- LUKUVUOSI 2017/2018 Mikä tasa-arvosuunnitelma on? Tasa-arvosuunnitelman tavoitteena edistää eri sukupuolten tasa-arvoa koulussamme Muodostetaan

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely 1. Tietoja kyselystä Kysely toteutettiin talviloman 2017 jälkeen. Erityistä tässä kouluvuodessa on ollut

Lisätiedot

Palokan koulukeskuskysely

Palokan koulukeskuskysely - Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien

Lisätiedot

Arviointikysely 2016 lukiolaisille RTF Report - luotu :22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely 2016 lukiolaisille RTF Report - luotu :22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely 2016 lukiolaisille RTF Report - luotu 05.01.2017 12:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Lukion oppilaat 97 46 40 Yhteensä 97 46 40 Vastausprosentti 47.4 Lopettaneet 41.2 Kesken jättäneet

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ Etelä-Pohjanmaan sivistystoimenjohtajat / LAPE 10.4.2018 Taustaa Alajärven kaupunginvaltuusto on vuoden 2018

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Espoo. PKS 2. luokkien palvelukykykysely ESPOO HeikkiMiettinen

Espoo. PKS 2. luokkien palvelukykykysely ESPOO HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 ESPOO..0 HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 ESPOO Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

Vantaa. PKS 2. luokkien palvelukykykysely VANTAA HeikkiMiettinen

Vantaa. PKS 2. luokkien palvelukykykysely VANTAA HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 VANTAA..0 HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 VANTAA Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa

Lisätiedot

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu)

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu) Sivu 1/5 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 64 vastaajaa 32 (50 %) 32 (50 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän tilava

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Sivu 1/5 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 59 (58 %) 42 (42 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Helsinki Maaliskuu 2014 Väittämät / Helsinki vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Helsinki=960: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Helsinki

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus - työpaja 4.11.2016 Pro lukio -seminaarissa Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelman tehtävä LL 629 / 1998 11 Opetussuunnitelma: Koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä opetussuunnitelma.

Lisätiedot

5. 9.-luokkalaisten vastaukset

5. 9.-luokkalaisten vastaukset 5. 9.-luokkalaisten vastaukset Juankoski Riistavesi Vehmersalmi 5-lk: 27 6-lk: 46 7-lk: 30 8-lk: 36 9-lk: 61 200 / 173 vastannutta = 86,5 % 5-lk: 29 6-lk: 29 7-lk: 35 8-lk: 25 9-lk: 32 150 / 129 vastannutta

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 Järvenperän koulu Järvenperän koulu 1 Muutoksia koulutyössä Koulussa ollaan noin 30 tuntia viikossa eli tavallisesti

Lisätiedot

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Seinäjoen koulutoimen kysely syksy 2007 Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Koko kysely (3 kpl) Normaali koulukohtainen tulos karkealla tasolla: henkilöstö on tyytyväisintä ja vanhemmat

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto Arvoilta 24.3.2015 vanhempainilta 3.9.2015 Huoltajien ja henkilökunnan vastauksia yhteensä 91 kpl. Oppilaat vastasivat luokittain ja vastauksia tuli yhteensä 24. 1.

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Viherlaakson koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

Rakenteiden laatu. 1. Johtaminen. tavoite kriteeri arviointi (kyllä/ei) vahvuudet, kehittämistarpeet

Rakenteiden laatu. 1. Johtaminen. tavoite kriteeri arviointi (kyllä/ei) vahvuudet, kehittämistarpeet Perusopetuksen laatukriteerit Hyväksytty sivistyslautakunnassa ppkkvvvv Tavoitteena on tukea opetuksen korkeaa laatua ja monipuolista tarjontaa turvata opetukselliset ja sivistykselliset perusoikeudet

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24 Page 1 of 8 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 57 vastaajaa 24 (42 %) 33 (58 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Väittämät / Kauniainen vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen=8: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Kauniainen

Lisätiedot

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät 2012 Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Kyselyn täyttäneiden määrä Vastanneita jä Poikia Muonio 24 12 12

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED Kooste koulujen vastauksista Koostanut HundrED Lomakevastaukset Luokkakeskustelujen pohjalta palautettiin 255 vastausta 64 eri koulusta. Osa vastauksista oli opettajien koosteita ja osa yksittäisten vanhempien

Lisätiedot

Vanhempien Barometri 2018

Vanhempien Barometri 2018 Suomen Vanhempainliitto, Förbundet Hem och Skola i Finland Koululaisten vanhempien näkemyksiä lapsen koulunkäynnistä sekä kodin ja koulun yhteistyöstä Vanhempien Barometri 2018 Kouluviihtyvyys Vanhempien

Lisätiedot