Rikosoikeus. Jaakko VäisV Joensuun normaalikoulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rikosoikeus. Jaakko VäisV Joensuun normaalikoulu"

Transkriptio

1 Rikosoikeus Jaakko VäisV isänen Joensuun normaalikoulu

2 Mikä on rikos? Rikos on rangaistavaksi sääs äädetty teko. Rikoksen tekijä on aina ihminen Rikokseen syylliseksi voidaan tuomita ainoastaan teosta, joka teon tekohetkellä oli sääs äädetty rangaistavaksi (ns. l laillisuus- eli legaliteettiperiaate) Sekä rikosoikeudellista vastuuta koskevat yleiset edellytykset että yksittäiset iset kriminalisoinnit sisältyv ltyvät t rikoslakiin.

3 Milloin jokin teko on rikos? Teko on oikeudenvastainen teolla ei ole oikeuttamisperustetta Tekijä on syyntakeinen. Syyntakeisuus edellyttää ää,, että teko on tahallinen (tekijä on tarkoittanut aiheuttaa syntyneen seuraamuksen tai pitänyt seurauksen syntymistä varmana tai varsin todennäköisen isenä) ) tai teko on tuottamuksellinen (tekijän n huolimattomuutta, jossa tekijä on rikkonut olosuhteiden edellyttämää ää ja hänelth neltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta tilanteessa, jossa hän h n olisi kyennyt sitä noudattamaan) tapaturmaisesta teosta ei rangaista Teko täyttt yttää jonkin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön

4 Milloin rikos on oikeutettu? Vaikka teko täyttt yttäisi rikoksen tunnusmerkistön, n, saattaa tekijä jäädä vaille rangaistusta Hätävarjelu Puolustusteko, joka on tarpeellinen jo aloitetun tai välittv littömästi uhkaavan oikeudettoman hyökk kkäyksen torjumiseksi. Puolustajan teko ei kuitenkaan saa ylittää sitä,, mitä on kokonaisuutena arvioiden pidettävä puolustettavana. Pakkotila Pakkotilalla tarkoitetaan tilannetta, jossa jonkin edun suojaamiseksi pakottavalta vaaralta, joudutaan uhraamaan jokin toinen etu. Uhratun edun tulee olla pelastettua etua pienempi.

5 Tekijän n syyntakeisuus Syyntakeisuudella tarkoitetaan sitä, että tekijä on teon hetkellä niin kypsä ja terve, että hänen voidaan katsoa vastaavan teostaan. Lähtökohtaisesti jokainen 15 vuotta täyttt yttänyt henkilö on syyntakeinen. Syyntakeisuutta voidaan tarvittaessa tutkia tuomioistuimen määräyksellä mielentilatutkimuksessa,, jonka suorittaa terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Syyntakeeton on henkilö, joka teon tekohetkellä ei kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden tai vakavan mielenterveyden tai tajunnan häirih iriön takia ymmärt rtämään n tekonsa tosiasiallista luonnetta tai sen oikeudenvastaisuutta. Syyntakeeton henkilö ei vastaa teostaan rikosoikeudellisesti. Alentunut syyntakeisuus: syyntakeisuuden edellytys täyttyy t henkilön n kohdalla vain osittain. Näissä tapauksissa tekijää voidaan rangaista normaalia lievemmäll llä rangaistusasteikolla.

6 Anteeksiantoperusteet Hätävarjelun liioittelu lähtökohtaisesti rangaistavaa. Henkilö vapautetaan rangaistuksesta, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei e tekijält ltä kohtuudella voinut vaatia muunlaista suhteutumista. Voimakeinojen käytk ytön n liioittelu virkamiehen virkatehtävi viä hoitaessaan käyttk yttämistä liiallisista voimakeinoista. rangaistuksesta vapautetaan, jos hänelth neltä ei kohtuudella olisi voinut olettaa muunlaista suhtautumista. Esimiehen käskyk on anteeksiantoperuste voidaan tietyissä tapauksissa soveltaa sotilaan tai rajavartiolaitoksen sotilasvirassa olevan henkilön n oikeudenvastaiseen tekoon Kieltoerehdys tarkoittaa sitä,, ettei tekijä ole ymmärt rtänyt tekoaan oikeuden vastaiseksi. Toimii anteeksiantoperusteena, jos lain sisält ltö on ollut erityisen vaikeaselkoinen, säännöksen julkistaminen on ollut puutteellista tai henkilö on saanut viranomaiselta vääv äärää tietoa. Kieltoerehdys

7 Muut rikolliset teot Rikoksen yritys Rikoksen yritys on kyseessä,, jos rikoksen tekijän n toiminta keskeytyy ja osa rikoksen tunnusmerkistöst stä jää täyttymättä. Yrityksestä rangaistaan, jos yritys on erikseen kyseisessä säädöksessä kriminalisoitu. Yllytys Yllytys tarkoittaa sitä,, että joku taivuttaa toisen tahallaan rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen. Yllyttäjä tuomitaan kuten rikoksen tekijä. Osallisuus Jos kaksi tai useammat ovat tehneet yhdessä tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Avunanto ja edistäminen Avunantoon syyllistyy henkilö,, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin auttaa toista rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä. Avunantoon syyllistynyt tuomitaan samasta rikoksesta kuin pääp äätekijä,, mutta rangaistus määrätään n lievennetyn asteikon mukaan. Myös rikoksen edistäminen on rikos. Eroa avunannon ja edistämisen välillä on vaikea määritellä. Avunanto on konkreettista, Välillinen teko Välillisestä tekemisestä on kyse silloin, kun rikoksentekijäksi taivutellaan henkilö, joka ei voi itse joutua rikosvastuuseen, esimerkiksi alaikäinen Tällöin rikokseen taivuttelija voi saada täyden rangaistuksen, mutta välillinen tekijä ei saa rangaistusta

8 Rikosoikeudelliset seuraamukset Rangaistusten perimmäinen inen tarkoitus on rikosten estäminen Rangaistusten yleisestäväll llä vaikutuksella tarkoitetaan, että itse rangaistusten olemassaolo ehkäisee rikoksia. Rangaistusten erityisestäväll llä vaikutuksella tarkoitetaan sitä,, että kärsitty rangaistus estää rikoksen tekijää uusimasta rikostaan. Tuomioistuin pääp äättää kunkin tapauksen yhteydessä rangaistuksen lajin ja rangaistusasteikon sisält ltä etsii oikeanasteisen rangaistuksen eli mittaa rangaistuksen. Joissakin tapauksissa tuomioistuin voi jättj ttää rangaistuksen tuomitsematta rikos on vanhentunut, ei näyttn yttöä tai se on niin vähäinen Rangaistuksen määm äärääminen tehdää ään n oikeudenkäynniss ynnissä sen jälkeen j kun tuomioistuin on tehnyt ratkaisunsa tekijän n syyllisyydestä, soveltuvasta teonkuvauksesta sekä teon törkeysasteesta. t

9 Rangaistusta koventavat tekijät rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus rikoksen tekeminen vakavien rikosten tekemistä varten järjestj rjestäytyneen ryhmän n jäsenenj senenä rikoksen tekeminen palkkiota vastaan rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmää ään n kuuluvaan henkilöö öön n tähän t ryhmää ään n kuulumisen perusteella tekijän n aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa tekijäss ssä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistk skyistä.

10 Rangaistusta lieventävät t tekijät rikoksen tekemiseen vaikuttanut huomattava painostus, uhka tai muu sen kaltainen seikka rikokseen johtanut voimakas inhimillinen myötätunto tunto taikka poikkeuksellinen ja äkkiarvaamaton houkutus, asianomistajan poikkeuksellisen suuri myötävaikutus tai muu vastaava seikka, joka on ollut omiaan heikentämää ään n tekijän n kykyä noudattaa lakia tekijän n ja asianomistajan välillv lillä saavutettu sovinto, tekijän n muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen h pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämist mistä rikos on tehty alle 18-vuotiaana; avunanto rikokseen.

11 Kohtuullistamisperusteet Rangaistusta lieventävin vinä seikkoina otettava huomioon myös Tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle h tuomiosta aiheutuva muu seuraus Tekijän n korkea ikä,, heikko terveydentila tai muut henkilökohtaiset kohtaiset olot Rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika

12 Rangaistuslajit Sakko,, joka määm äärätään n päivp iväsakkojärjestelmän n mukaan. Rikesakko on rangaistus, jonka poliisi voi määm äärätä tieliikennelain, ajoneuvolain ja vesiliikennelain vähäisistv isistä rikkomuksista. Vankeusrangaistus voidaan määm äärätä joko elinkautiseksi tai määm ääräajaksi (14 päivp ivästä 12 vuoteen). Ehdollinen vankeus on vaihtoehtoinen rangaistus ehdottoman vankeuden kanssa. Ehdolliseksi voidaan määm äärätä enintää ään n kahden vuoden vankeusrangaistus. Alle 18-vuotiaan tekemäst stä rikoksesta tuomitaan ehdotonta vankeutta vain poikkeuksellisesti. Ehdolliseen vankeuteen määm äärätylle asetetaan koeaika Yhdyskuntapalvelu on myös s ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittava rangaistus. Yhdyskuntapalvelun määm äärääminen edellyttää ää,, että rikoksesta tuomittava rangaistus on enintää ään n kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta ja tuomittu on antanut suostumuksensa.

13 Erityisiä rangaistuslajeja Nuorisorangaistus on seuraamus, johon voidaan tuomita alle 18-vuotiaana rikokseen syyllistynyt, jos: Sakko on riittämätön n rangaistus, mutta ehdoton vankeus ei ole tarpeen. Nuorisorangaistuksen käyttk yttö on perusteltua tekijän n sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi ja uusien rikosten ehkäisemiseksi. Yhteisösakko sakko on oikeushenkilölle lle tietyistä nimetyistä rikoksista määm äärättävä rakkorangaistus. MääM äärääminen edellyttää ää: Yksi tai useampi luonnollinen henkilö on tehnyt rikoksen oikeushenkilön n toiminnassa. Oikeushenkilön n sisäll llä ei ole ryhdytty riittäviin toimenpiteisiin kyseisen rikoksen ehkäisemiseksi. Yhteisösakon sakon tuomitseminen ei kuitenkaan ole riippuvaista siitä, voidaanko ketää ään n luonnollista henkilöä asettaa syytteeseen tai tuomita rikoksesta.

14 Muita rikosoikeudellisia seuraamuksia Menettämisseuraamukset rikoksen tekijä voidaan tuomita menettämää ään n rikosväline sekä rikoksesta saatu hyöty valtiolle. Ajokielto Eläintenpitokielto Metsästyskielto styskielto Viraltapano Rikosrekisterimerkintä Rikosrekisteriä pitää yllä oikeusrekisterikeskus Siihen merkitää ään n ehdottomat ja ehdolliset vankeusrangaistukset sekä tietyt muut laissa sääs äädetyt rangaistukset. Tiedot poistetaan lakisää ääteisen ajan kuluttua. Rikosrekisterin tiedot ovat pääp ääasiassa salassa pidettävi viä.

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on

Lisätiedot

RIKOSLAKI TURVAA ENSIHOITAJIA

RIKOSLAKI TURVAA ENSIHOITAJIA RIKOSLAKI TURVAA ENSIHOITAJIA Ensihoitopalvelualan opintopäivät, 11.2.2019 Jenna Uusitalo OTT-koulutettava, Helsingin yliopisto Jenna.uusitalo@helsinki.fi Hoitajan ja potilaan lainsäädäntö Potilaalla on

Lisätiedot

III RIKOLLISUUSKONTROLLI

III RIKOLLISUUSKONTROLLI III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen

Lisätiedot

ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI

ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI WORKSHOP RIKOSSEURAAMUSJÄRJESTELMÄ-TYÖRYHMÄ/ KiS, erikoissyyttäjä Pia Mäenpää, Itä-Suomen syyttäjänvirasto RIKOSLAIN RANGAISTUSJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN

RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN ALKUSANAT LYHENTEITÄ V XV 1 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN 1 1 l.l 1.2 1.2.1 1.2.2 1.2.3 1.2.4 1.2.5 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMISEN PERUSTEET Johdanto Keskeiset käsitteet ja periaatteet Rangaistus Rangaistuksen

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Rikosoikeudellisen vastuun alkaminen

Rikosoikeudellisen vastuun alkaminen Olli Saunaoja, laamanni Espoon käräjäoikeus Rikosoikeudellisen vastuun alkaminen Suomen lain mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että rikoksen tekijä on teon hetkellä täyttänyt 15 vuotta. Jos nuori

Lisätiedot

- seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo. Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus. Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos

- seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo. Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus. Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos Päivän n päihdetilanne p - seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos POLIISIN TEHTÄVÄ on suorittaa huumausainerikosten

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki rikoslain muuttamisesta kumotaan rikoslain (39/1889) 2 a luvun 9 11, sellaisina kuin ne ovat, 2 a luvun 9 laeissa 475/2008, 641/2009, 392/2011, 431/2014 ja 381/2015

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 514. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003

SISÄLLYS. N:o 514. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2003 N:o 514 540 SISÄLLYS N:o Sivu 514 rikoslain muuttamisesta... 2231 515 rikoslain muuttamisesta... 2234 516 pakkokeinolain 1 luvun

Lisätiedot

Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta

Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta EV 206/1996 vp- HE 109/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o

Lisätiedot

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]).

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]). SEURAAMUSJÄRJESTELMÄN LUENTOSARJA SL 2010 YLIOPISTONLEHTORI SAKARI MELANDER HARJOITUSTEHTÄVIÄ RANGAISTUSASTEIKON LIEVENTÄMINEN Kys. 1. 17-vuotiasta A:ta syytetään taposta (RL 21:1:n mukaan taposta tuomitaan

Lisätiedot

RIKOSOIKEUDEN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN. Jussi Tapani rikosoikeuden professori

RIKOSOIKEUDEN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN. Jussi Tapani rikosoikeuden professori RIKOSOIKEUDEN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN Jussi Tapani rikosoikeuden professori KESKEISET KÄSITTEET Rikos Laissa rangaistavaksi säädetty teko (muodollinen määritelmä) Rikos toiminta-,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 564/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 6 luvun 5, 17 luvun 1 a, 8 a :n 2 kohta ja 18 a :n 1 momentin 4

Lisätiedot

Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö

Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö Laki, nuoret ja netti Opetu s - ministeriö Netti on osa nuorten arkea Yhteydenpitoa kavereihin, tiedostojen vaihtoa, harrastusryhmiä, fanitusta, pelaamista, tiedon hakua, oppimista, asioiden hoitamista,

Lisätiedot

ASIA. Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO

ASIA. Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO ANONYMISOITU PÄÄTÖS 03.11.2017 Dnro OKV/17/30/2015 1/6 ASIA Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 3 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu Helsingin hovioikeus Tuomio Nro 1697 Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Asia Valittaja Vastapuolet

Lisätiedot

Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli

Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Heini Kainulainen Tutkija, OTT Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki Puh. 010 366 5378 Sähköposti: heini.kainulainen@om.fi

Lisätiedot

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO. 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op)

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO. 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op) RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op) Huom! Vastaus kysymykseen 1 saa olla enintään 4 sivun (= 1 arkin) pituinen, ja vastaukset kysymyksiin 2, 3 ja 4 enintään

Lisätiedot

3 (16.8.1996/626) Suomeen kohdistunut rikos Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomeen, sovelletaan Suomen lakia.

3 (16.8.1996/626) Suomeen kohdistunut rikos Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomeen, sovelletaan Suomen lakia. Rikoslaki 19.12.1889/39 Penal Code, consolidated version Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

HE 197/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 197/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 197/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikosrekisterilain ja rikoslain 48 luvun 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikosrekisterilakiin lisätään

Lisätiedot

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 603. Laki

SISÄLLYS. N:o 603. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 603 613 SISÄLLYS N:o Sivu 603 lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan

Lisätiedot

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta Laki rikoslain 10 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan rikoslain (39/1889) 10 luvun 5 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 875/2001, muutetaan 10 luvun 2 ja 3, 6 :n 1 momentti

Lisätiedot

ITSEPUOLUSTUKSEN LAKIPERUSTEET. Aki Tiihonen

ITSEPUOLUSTUKSEN LAKIPERUSTEET. Aki Tiihonen ITSEPUOLUSTUKSEN LAKIPERUSTEET Aki Tiihonen PERUSTIEDOT ITSEPUOLUSTUKSEN LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Itsepuolustuksen lakiperusteiden tunteminen on tärkeää, että pystytään arvioimaan millaisia toimia erilaisissa itsepuolustustilanteissa

Lisätiedot

Tulitöitä koskeva lainsäädäntö, määräykset ja ohjeet. Mikko Ahtola

Tulitöitä koskeva lainsäädäntö, määräykset ja ohjeet. Mikko Ahtola Tulitöitä koskeva lainsäädäntö, määräykset ja ohjeet Mikko Ahtola Laki velvoittaa, ohjeet ohjaavat 1. Pelastuslaki, työturvallisuuslaki ja asetus, rikoslaki, vahingonkorvauslaki 1. Velvoittavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO Erikoistumisjakso (12 op)

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO Erikoistumisjakso (12 op) RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO 16.3.2016 Erikoistumisjakso (12 op) Huom! Vastaus kysymykseen 1 saa olla enintään 4 sivun (= 1 arkin) pituinen, ja vastaukset kysymyksiin 2, 3 ja 4 enintään

Lisätiedot

Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana

Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana Vapautuvien asumisen tuen verkosto 18.11.2015 Apulaisjohtaja Risto Huuhtanen Rikosseuraamustyöntekijä Kari Lägerkrantz Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimisto Määritelmät:

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

TAHALLISUUS, TUOTTAMUS JA OIKEUTTAMISPERUSTEET YMPÄRISTÖRIKOKSISSA. Matti Tolvanen

TAHALLISUUS, TUOTTAMUS JA OIKEUTTAMISPERUSTEET YMPÄRISTÖRIKOKSISSA. Matti Tolvanen TAHALLISUUS, TUOTTAMUS JA OIKEUTTAMISPERUSTEET YMPÄRISTÖRIKOKSISSA Matti Tolvanen 8.5. 2017 LAIMINLYÖNNIN RANGAISTAVUUS Varsinainen laiminlyöntirikos - Laissa edellytetään ihmisiltä aktiivisuutta ja laiminlyönti

Lisätiedot

Jussi Tapani OTT, VT, dosentti, rikosoikeuden professori (mvs.)

Jussi Tapani OTT, VT, dosentti, rikosoikeuden professori (mvs.) Jussi Tapani OTT, VT, dosentti, rikosoikeuden professori (mvs.) Pelotusvaikutus Moraalin luominen ja vahvistaminen sekä tapojen kehittäminen Yleisestävyys: lainsäätäminen eli rangaistusuhkien asettaminen

Lisätiedot

RIKOSLAKI REMONTTIIN!

RIKOSLAKI REMONTTIIN! RIKOSLAKI REMONTTIIN! PERUSSUOMALAISET NUORET OIKEUSPOLIITTINEN OHJELMA ESIPUHE Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa rikoksesta seuraa aina rangaistus. Toimiva oikeuslaitos takaa sekä oikeudenmukaisuuden,

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1

RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ 20.4.2017 Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 Rikosseuraamuslaitos (RISE) on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten

Lisätiedot

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2011

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2011 Oikeus 2012 Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2011 Lähes neljännes rangaistukseen tuomituista naisia vuonna 2011 Vuonna 2011 rangaistukseen tuomituista 23 prosenttia (130 000) oli naisia Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta Laki rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 1 luvun 7 :n 3 momentti, 34 luvun 6 :n 1 momentti sekä 34 a luvun 1 :n 1 momentti, 2, 3 :n 1 momentti, 4 :n 1

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys nuorten rikoksentekijöiden asioiden käsittelyä ja seuraamusjärjestelmää koskevan lainsäädännön uudistamiseksi (nuorisorikostoimikunnan mietintöön sisältyvä luonnos) ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2008

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2008 Oikeus 2009 Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2008 Ennätykselliset yli puoli miljoonaa rangaistusta viime vuonna Ajoneuvoa pysäyttämättä annetut rikesakot nostivat rangaistusten yhteismäärän 523 000:een

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä

Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä Rikosoikeuden aineopinnot 15. 30.11.2010 Sakari Melander OTT, VT, Rikosoikeuden yliopistonlehtori (ma.) Oikeustieteellinen tiedekunta Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä

Lisätiedot

Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001 Access date: 2-12-2014

Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001 Access date: 2-12-2014 19.12.1889/39 Rikoslaki Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m.,

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 25 MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 13.3.2017 HE 268/2016 vp Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto MITÄ SE TARKOITTAA? - viranomaisten toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden - ei ole yksiselitteinen eikä täsmällinen

Lisätiedot

RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA

RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA Vastuuoppi Jussi Tapani Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2013 Toinen, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

Keitä me olemme? Mannerheimin Lastensuojeluliitto Suomen Asianajajaliitto

Keitä me olemme? Mannerheimin Lastensuojeluliitto Suomen Asianajajaliitto Oikeutesi netissä Keitä me olemme? Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL on kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. MLL:n Nuortennetti tarjoaa nuorille tietoa,

Lisätiedot

Lausunto YLEISIÄ NÄKÖKOHTIA AIKUISTEN RIKOKSENTEKIJÖIDEN OHEISVALVONNASTA

Lausunto YLEISIÄ NÄKÖKOHTIA AIKUISTEN RIKOKSENTEKIJÖIDEN OHEISVALVONNASTA Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 28.03.2018 EOAK/1410/2018 Asia: OM 1/61/2016 Ehdollisen vankeuden oheisseuraamukset Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään

Lisätiedot

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma. Christa Blom ALAIKÄISEN RIKOSOIKEUDELLINEN VASTUU

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma. Christa Blom ALAIKÄISEN RIKOSOIKEUDELLINEN VASTUU KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma Christa Blom ALAIKÄISEN RIKOSOIKEUDELLINEN VASTUU Opinnäytetyö Maaliskuu 2015 OPINNÄYTETYÖ Maaliskuu 2015 Liiketalouden koulutusohjelma Karjalankatu

Lisätiedot

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Oikeusministeri Johannes Koskinen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (tietojärjestelmiin kohdistuvista hyökkäyksistä) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle Euroopan

Lisätiedot

Syyteoikeuden vanhentuminen ja tuomion seuraamusperustelut

Syyteoikeuden vanhentuminen ja tuomion seuraamusperustelut ANONYMISOITU PÄÄTÖS 06.07.2017 Dnro OKV/24/31/2017 1/5 ASIA Syyteoikeuden vanhentuminen ja tuomion seuraamusperustelut ASIAN VIREILLETULO Helsingin hovioikeus on kirjeellään 17.5.2017 saattanut oikeuskanslerin

Lisätiedot

Koulutus 12.1.2015. Suomen Asianajajaliitto. Asianajaja Riitta Leppiniemi ja asianajaja Jarkko Männistö

Koulutus 12.1.2015. Suomen Asianajajaliitto. Asianajaja Riitta Leppiniemi ja asianajaja Jarkko Männistö Koulutus 12.1.2015 Suomen Asianajajaliitto Asianajaja Riitta Leppiniemi ja asianajaja Jarkko Männistö Tämän päivän aiheena rikosasiat Rikosprosessi ennen oikeudenkäyntiä Mitä tapahtuu esitutkinnassa ja

Lisätiedot

Talousrikos ja rangaistus Venäjällä

Talousrikos ja rangaistus Venäjällä Talousrikos ja rangaistus Venäjällä Turvallisuus ja riskienhallinta Venäjän-kaupassa Huippuseminaari Lahdessa 4.10.2012 Jarmo Koistinen, OTT, kandidat juriditšeskih nauk (Venäjä), FM Sisältö Miten rikos

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä. EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998

Lisätiedot

EV 198/2004 vp HE 102/2004 vp

EV 198/2004 vp HE 102/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 198/2004 vp Hallituksen esitys laiksi nuorisorangaistuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi nuorisorangaistuksesta ja

Lisätiedot

Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista

Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista Rikoslaki 19.12.1889/39 30 LUKU (24.8.1990/769) Elinkeinorikoksista 1 (1.4.1999/475) Markkinointirikos Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikoslakiin otetaan rikosoikeuden yleisiä

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp. Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi JOHDANTO

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp. Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi JOHDANTO LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 16 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

SYYNTAKEISUUS JA MIELENTILATUTKIMUS Irma Kotilainen Ylilääkäri Terveydenhuollon oikeusturvakeskus

SYYNTAKEISUUS JA MIELENTILATUTKIMUS Irma Kotilainen Ylilääkäri Terveydenhuollon oikeusturvakeskus SYYNTAKEISUUS JA MIELENTILATUTKIMUS 12.9.2007 Irma Kotilainen Ylilääkäri Terveydenhuollon oikeusturvakeskus 1 Syyntakeisuuden eri näkökulmat: Filosofinen oikeudenmukaisuus kysymys ihmisen tahdonvapaudesta

Lisätiedot

HE 74/1998 vp. Laki. rikoslain muuttamisesta

HE 74/1998 vp. Laki. rikoslain muuttamisesta EV 274/1998 vp - HE 74/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen sakkoa, muuntorangaistusta ja rikesakkoa koskevien säännösten uudistamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7411998

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin.

Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 11.02.2014 Mustiala Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 39 Tarkastus: Jos on aihetta epäillä,

Lisätiedot

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus

Lisätiedot

Syyttämis- ja. tuomitsemiskäytäntö. Analyysi Leila Suvantola, tutkija, Poliisiammattikorkeakoulu VT, HTT, Ympäristöoikeuden dosentti

Syyttämis- ja. tuomitsemiskäytäntö. Analyysi Leila Suvantola, tutkija, Poliisiammattikorkeakoulu VT, HTT, Ympäristöoikeuden dosentti Syyttämis- ja tuomitsemiskäytäntö Analyysi 2013-2016 Leila Suvantola, tutkija, Poliisiammattikorkeakoulu VT, HTT, Ympäristöoikeuden dosentti Teemat Syyttäjän harkinta: ratkaisut esitutkinnan aikana ja

Lisätiedot

Laki. EV 263/1998 vp- HE 32/1997 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen liikennerikoksia koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Laki. EV 263/1998 vp- HE 32/1997 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen liikennerikoksia koskevan lainsäädännön uudistamisesta EV 263/1998 vp- HE 32/1997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen liikennerikoksia koskevan lainsäädännön uudistamisesta Eduskunnalle on vuoden 1997 valtiopäivillä annettu hallituksen esitys n:o

Lisätiedot

RANGAISTUSLAJIN VALINTA JA EHDOLLISEN VANKEUDEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

RANGAISTUSLAJIN VALINTA JA EHDOLLISEN VANKEUDEN TÄYTÄNTÖÖNPANO HELSINGIN HOVIOIKEUSPIIRIN LAATUHANKE 1 Rikostyöryhmän raportti 8.11.2007 RANGAISTUSLAJIN VALINTA JA EHDOLLISEN VANKEUDEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Työryhmän jäsenet Käräjätuomari Timo Heikkinen, puheenjohtaja, Vantaan

Lisätiedot

Rangaistuskäytäntö - Nuoret rikoksentekijät

Rangaistuskäytäntö - Nuoret rikoksentekijät Rangaistuskäytäntö - Nuoret rikoksentekijät Myyryläinen, Milla 2016 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Rangaistuskäytäntö - Nuoret rikoksentekijät Milla Myyryläinen Liiketalous Opinnäytetyö Syyskuu, 2016

Lisätiedot

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2017

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2017 Oikeus 2018 Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2017 Rikesakkoja määrättiin 22 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2017 rikesakkoja annettiin 22 prosenttia enemmän

Lisätiedot

ALENTUNUT SYYNTAKEISUUS JA ENIMMÄISRANGAISTUKSEN KÄYTTÖ

ALENTUNUT SYYNTAKEISUUS JA ENIMMÄISRANGAISTUKSEN KÄYTTÖ Hilppa Piirtola ALENTUNUT SYYNTAKEISUUS JA ENIMMÄISRANGAISTUKSEN KÄYTTÖ 1. Yleistä syyntakeisuudesta Rangaistusvastuu edellyttää määrättyjen tekijän psyykkistä terveydentilaa ja henkistä kypsyyttä koskevien

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp Hallituksen esitys lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi

Lisätiedot

LIEVEMMÄN LAIN PERIAATE JA RIKOSOIKEUDEN YLEISTEN OPPIEN UUDISTUMINEN

LIEVEMMÄN LAIN PERIAATE JA RIKOSOIKEUDEN YLEISTEN OPPIEN UUDISTUMINEN Markku Räty LIEVEMMÄN LAIN PERIAATE JA RIKOSOIKEUDEN YLEISTEN OPPIEN UUDISTUMINEN 1. Taustaksi 1.1. Säännökset Lievemmän lain periaate tulee sovellettavaksi, kun rikosoikeudelliset säännökset muuttuvat

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2016

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2016 Oikeus 2017 Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2016 Alioikeuksissa tuomittujen määrä väheni edelleen vuonna 2016 Tilastokeskuksen tietojen mukaan rikoksista tuomittuja oli vuonna 2016 alioikeuksissa noin

Lisätiedot

Oikeusministeriö / Kriminaalipoliittinen osasto

Oikeusministeriö / Kriminaalipoliittinen osasto 1 Oikeusministeriö 3.9.2013/ Kriminaalipoliittinen osasto Kalliomäki oikeusministerio@om.fi Kylmälahti Savilampi KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUS PL 534 40101 JYVÄSKYLÄ Puh: 0295648100 sähköposti: keski-suomi.ko@oikeus.fi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä

Lisätiedot

Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen. 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus

Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen. 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus Rikosrekisteri Oikeusrekisterikeskus pitää yllä rikosrekisteriä siten kuin laissa (770/1993) määrätään Rekisterin

Lisätiedot

Kontrollijärjestelmän erityispiirteitä

Kontrollijärjestelmän erityispiirteitä B Kontrollijärjestelmän erityispiirteitä 1 Nuorten rangaistukset Matti Marttunen Lainsäädäntö Nuorista rikoksentekijöistä puhutaan rikosoikeudellisessa mielessä kun tarkoitetaan ikäryhmää 15 21-vuotiaat.

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

Vastuu. Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi

Vastuu. Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Vastuu Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: hyvitys, korvaus, tekijänoikeusrikkomus, tekijänoikeusrikos, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet, teos, YouTube Vastuu Siviilioikeudellinen

Lisätiedot

Rikoksen uusiminen ja rangaistuksen mittaaminen

Rikoksen uusiminen ja rangaistuksen mittaaminen Rikoksen uusiminen ja rangaistuksen mittaaminen Kalminen, Lotta 2017 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Rikoksen uusiminen ja rangaistuksen mittaaminen Lotta Kalminen Liiketalouden koulutusohjelma Opinnäytetyö

Lisätiedot

Asianajaja, oik.lis. Risto Tuori: Ylinopeusrikkomusten kriminalisointiperusteet

Asianajaja, oik.lis. Risto Tuori: Ylinopeusrikkomusten kriminalisointiperusteet Asianajaja, oik.lis. Risto Tuori: Ylinopeusrikkomusten kriminalisointiperusteet 1 LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄN VAIKUTTAVAT TOIMIJAT: 2 NOPEUSRAJOITUS PERUSOIKEUKSIEN RAJOITUKSENA lailla säätämisen vaatimus (laki

Lisätiedot

Muuntohuumerikosten rangaistuskäytännöt

Muuntohuumerikosten rangaistuskäytännöt Muuntohuumerikosten rangaistuskäytännöt Aro, Maria 2013 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Muuntohuumerikosten rangaistuskäytännöt Case: Vantaan käräjäoikeus Maria Aro Liiketalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry Lausunto 28.08.2017 Asia: OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Lisätiedot

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/ Lausunto 22.6.2011 Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö OM 4/41/2011/17.3.2011 Asia: Lausunto eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnin tarvetta koskevasta arviomuistiosta. Yleistä Tarve

Lisätiedot

5. Rekisterin tietosisältö (rekisteröityjen ryhmät ja niihin liittyvät tiedot tai tietoryhmät)

5. Rekisterin tietosisältö (rekisteröityjen ryhmät ja niihin liittyvät tiedot tai tietoryhmät) 1 1. Rekisterin pitäjä Nimi Oikeusrekisterikeskus Postiosoite Postinumero Puhelin PL 157 13101 HÄMEENLINNA 029 56 65631 Sähköpostiosoite oikeusrekisterikeskus(a)om.fi 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Lisätiedot

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 1 Timo Ojala LAUSUNTO Hovioikeudenneuvos, Osastonjohtaja Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki tel. 02956 40501 email. timo.j.ojala@oikeus.fi 29.3.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite:

Lisätiedot

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin 1 Esityksen sisältö Mistä on kysymys? Sovellettava lainsäädäntökehikko Vastakkaiset intressit ja niiden punninta? Työelämän tietosuojalain

Lisätiedot

6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain

6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain III.A.6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain 361 6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain Rangaistusten tilastoinnista Tilastointitavat. Vuoden 1992 konkurrenssiuudistuksen myötä luovuttiin rikosten erillisarvostelulle

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2002 vp. hallituksen esityksen rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi JOHDANTO.

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2002 vp. hallituksen esityksen rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi JOHDANTO. LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2002 vp Hallituksen esitys rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 10 päivänä huhtikuuta 2002 lähettänyt lakivaliokuntaan

Lisätiedot

Ympäristörikosten syyteharkinta yksi näkökulma monitahoiseen kysymykseen

Ympäristörikosten syyteharkinta yksi näkökulma monitahoiseen kysymykseen Ympäristörikosten syyteharkinta yksi näkökulma monitahoiseen kysymykseen LEILA SUVANTOLA, YLIOPISTOTUTKIJA, YMPÄRISTÖOIKEUDEN DOSENTTI (UEF), KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ (VV.) Esitys Ympäristörikosprosessin yleiskuva

Lisätiedot

Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015 LVM/174/03/2013

Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015 LVM/174/03/2013 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS LAUSUNTO Porkkalankatu 13 00180 Helsinki 16.12.2015 *029 56 44200 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015

Lisätiedot

HE 97/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan rikoslakiin lisättäväksi uusi säännös törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

HE 97/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan rikoslakiin lisättäväksi uusi säännös törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun muuttamisesta ja eläintenpitokieltorekisteristä sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Seuraamukset - VAK-rikokset ja rikkomukset

Seuraamukset - VAK-rikokset ja rikkomukset Seuraamukset - VAK-rikokset ja rikkomukset Johanna Isoaho Niina Kallio-Nordlundin 9.2017 esityksen pohjalta Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Seuraamusjärjestelmä vaarallisten aineiden kuljetuksessa

Lisätiedot

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2012

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2012 Oikeus 2013 Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2012 Rikoksista ja rikkomuksista rangaistuja 9 prosenttia edellisvuotta vähemmän Tilastokeskuksen tietojen mukaan alioikeudessa tuomittuja sekä rangaistusmääräyssakoin

Lisätiedot

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2015

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2015 Oikeus 2015 Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2015 Rikesakkojen määrä väheni Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2015 määrättiin 240 700 rikesakkoa, lähes 8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet Tehtävä 1 Aluehallintovirasto voi toimittaa työpaikalla työsuojelutarkastuksen omaaloitteisesti tai työpaikalta tulleen

Lisätiedot

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Lisätiedot

Ministeri Olli-Pekka Heinonen

Ministeri Olli-Pekka Heinonen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission aloitteesta neuvoston puitepäätökseksi (lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsipornografia) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

Laki. ajokorttilain muuttamisesta

Laki. ajokorttilain muuttamisesta Laki ajokorttilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ajokorttilain (386/2011) 65 :n 3 momentti, muutetaan 64 :n 1 momentti ja 2 momentin 3 ja 4 kohta, 65 :n 1 momentin johdantokappale,

Lisätiedot

Suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty

Suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty 1 luku (16.8.1996/626) Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta 1 (16.8.1996/626) Suomessa tehty rikos Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen lain soveltamisesta Suomen talousvyöhykkeellä

Lisätiedot

PAKKOTILA VASTUUVAPAUSPERUSTEENA

PAKKOTILA VASTUUVAPAUSPERUSTEENA Milla Lammervo PAKKOTILA VASTUUVAPAUSPERUSTEENA Intressivertailun haasteellisuus osana ratkaisuntekoa Liiketalous 2017 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tekijä Milla Lammervo

Lisätiedot