RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1"

Transkriptio

1 RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1

2 Rikosseuraamuslaitos (RISE) on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta. TUTKINTAVANKEUS on aika, jonka vanki on vangittuna rikoksen tutkinnan ja oikeudenkäyntiprosessin ajan. Osa rikoksesta epäillyistä tai syytteessä olevista on ns. vapaalta vastaamassa tutkinnan ja oikeusprosessin ajan, ja tulevat aikanaan joko yhdyskuntaseuraamusasiakkaiksi tai siviiliarviointiin. Lisätietoja tutkintavankeudesta: VANKEUSRANGAISTUS tuomitaan joko määräaikaisena tai elinkautisena. Lisätietoja vankeudesta: SAKON MUUNTORANGAISTUS on vähintään 4 päivää ja enintään 60 päivää vankeutta. Lisätietoja sakon muuntorangaistuksesta: SIVIILIARVIOINTI. Siviiliarvioinnilla tarkoitetaan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittamiseen liittyvää prosessia, joka sisältää rangaistusajan suunnittelun ja sijoittelun siviilistä vankilaan menevien osalta. Siviiliarvioinnit laaditaan yhdyskuntaseuraamustoimistoissa. VANKIARVIOINTI ks. Arviointikeskus. Vankiarviointi tehdään arviointikeskuksessa siinä vaiheessa, kun tuomio on tullut ja tutkintavanki muuttuu vankeusvangiksi Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 2

3 RANGAISTUSAJAN SUUNNITELMA (RANSU) on yksilöllinen yhdyskuntaseuraamusasiakkaan tai vangin kanssa tehtävä rangaistusajan suunnitelma, jonka tavoitteena on rangaistusaikaisen toiminnan suunnittelu ja sosiaalisen selviytymisen tukeminen. ARVIOINTIKESKUS tekee vankeuden alussa vangille riski- ja tarvearvion ja laatii rangaistusajan suunnitelman, jota päivitetään vankilassa. Arviointikeskus tekee vangille sijoituspäätöksen vangin riskin ja tarpeiden edellyttämään vankilaan. Suomessa on kolme rikosseuraamusaluetta; Etelä-Suomen, Itä- ja Pohjois-Suomen sekä Länsi-Suomen rikosseuraamusalue, joissa kussakin on oma arviointikeskuksensa. Pääsääntöisesti vangit sijoitetaan oman alueensa vankiloihin. EHDONALAINEN VAPAUS on osa rangaistuksen suorittamista. Vanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan yhden kolmasosan, puolet tai kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan. Ehdonalainen vapaus on koeaikaa, jonka aikana uusi rikos voi johtaa ehdonalaisen vapauden menettämiseen. Ehdonalainen vapauden aikana henkilö voi olla ns. valvonnassa. Valvojana toimii yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijä. VALVOTTU KOEVAPAUS on osa vankeusrangaistusta. Vanki voi päästä valvottuun koevapauteen enintään puoli vuotta ennen ehdonalaista vapauttamista. Koevapausmahdollisuus selvitetään kaikkien vankien osalta. Vangille laaditaan tarkka suunnitelma koevapauden aikaisesta toiminnasta, asumisesta ja liikkumisesta. Vankila ja rikosseuraamusalueen tukipartiotoiminnan ohjaajat valvovat vankia koevapaudessa tapaamisin, kontrollikäynnein, päihdetestein ja teknisten apuvälineiden avulla. VAPAUTTAMISSUUNNITELMA (VAPSU) on yksilöllinen vangin kanssa tehtävä suunnitelma, jonka tavoitteena on varmistaa erilaisia jatkumoita, kuten asuminen, toimeentulo, päihdekuntoutus, työllistyminen tai koulutus. Yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijä tekee valvontaan tulevan vangin kanssa täsmennetyn rangaistusajan suunnitelman, joka tarkentaa vapauttamissuunnitelmaa Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 3

4 VAPAUTTAMISEN VALMISTELU (kts. Vapauttamissuunnitelma) Vapautumisen valmistelu on aloitettava hyvissä ajoin ennen vapauttamista. Vapautumisen valmistelu ja vapauttamissuunnitelma tulee tehdä aina tarvittavissa määrin ja vangin suostumuksella verkostoyhteistyönä muiden viranomaisten sekä siviilitoimijoiden kanssa. Lyhytaikaisvankien kohdalla vapauttamisen valmistelu voi olla tarpeellista aloittaa jo arviointivaiheessa. YHDYSKUNTASEURAAMUKSET ovat vapaudessa suoritettavia seuraamuksia. Yhdyskuntaseuraamus on rangaistusmuoto, jossa tuomittu henkilö suorittaa rangaistuksensa vapaudessa joutumatta vankilaan. Tällaiseen seuraamukseen sisältyy sekä tuomitun valvontaa että hänen sosiaalista tukemistaan ja siihen liittyy tavallisesti myös yksilöllisesti määrättyjä ehtoja. Yhdyskuntaseuraamuksella pyritään auttamaan tuomittua pysymään erossa rikollisesta elämäntavasta ja pitämään hänet yleisesti hyväksytyn toiminnan parissa. Suomessa yhdyskuntaseuraamuksia ovat tai niihin rinnastetaan yhdyskuntapalvelu (YKP), nuorisorangaistus (NR), ehdonalaiseen vapauteen päässeiden valvonta (EAV), ehdollisesti rangaistujen nuorten valvonta (ERN), valvottu koevapaus (VKV) ja valvontarangaistus (VALRA). Yhdyskuntapalvelu on rikoslakiin sisältyvä yleinen rangaistus, johon tietyin edellytyksin voidaan tuomita enintään 8 kuukauden ehdottomanvankeusrangaistuksen sijasta. Tällaisen vankeusrangaistuksen sijasta voidaan tuomita rangaistukseksi yhdyskuntapalvelua vähintään 14 ja enintään 240 tuntia. Yhdyskuntapalvelua voidaan määrätä myös yli kahdeksan kuukauden pituisen ehdollisen vankeusrangaistuksen lisärangaistuksena. Tällöin sen pituus on enintään 90 tuntia. Yhdyskuntapalvelu on valvonnan alaisena tehtävää palkatonta työtä. Nuorisorangaistukseen voidaan tuomita vuotiaana rikokseen syyllistynyt nuori, jos sakko katsotaan riittämättömäksi ja ehdoton vankeus liian ankaraksi rangaistukseksi. Nuorisorangaistus on rikoslakiin sisältyvä, erityinen alle 18-vuotiaille tarkoitettu rangaistus. Tuomioistuin voi tuomita nuorisorangaistusta neljästä kuukaudesta yhteen vuoteen. Nuorisorangaistus koostuu valvonnasta, sosiaalista toimintakykyä edistävistä tehtävistä ja ohjelmista sekä työelämään että työhön perehtymisestä. Nuorisorangaistuksen toimeenpanee Rikosseuraamuslaitos. Nuoren valvojana toimii Rikosseuraamuslaitoksen virkamies. Rikosseuraamuslaitos arvioi henkilön soveltuvuuden yhdyskuntapalveluun ennen tuomion antamista sekä hankkii palvelupaikan ja valvoo palvelun suorittamista Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 4

5 Rikoksen alle 21-vuotiaana tehnyt voidaan tuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan (nuorten ehdollisen vankeuden valvonta). Valvontaan määrätään, jos sen katsotaan edistävän tekijän sosiaalista selviytymistä ja ehkäisevän uusia rikoksia. Rikosseuraamuslaitoksen yhdyskuntaseuraamustoimistot vastaavat valvontojen järjestämisestä koko maassa. Ehdonalainen vapauttaminen tarkoittaa ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangin päästämistä suorittamaan loppuosa rangaistuksesta vapaudessa. Rangaistuksesta suoritetaan vankilassa määräosa ja loppuosa vapaudessa joko valvonnassa tai ilman valvontaa. Ehdonalaisesti vapautettava vanki määrätään valvontaan, jos vankeudesta suorittamatta jäävä osa on pidempi kuin yksi vuosi, rikos on tehty kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tai hän sitä itse pyytää tai vanki vapautuu valvotun koevapauden kautta ja on sitoutunut seksuaalirikosten uusimisen ehkäisemiseen tarkoitettuun lääkehoitoon. Valvontarangaistukseen tuomittu asuu kodissaan, mutta häntä valvotaan rangaistuksen aikana sekä sähköisesti teknisin välinein että muilla tavoin. Rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässä valvontarangaistus sijoittuu ankaruudeltaan yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeuden väliin. Sillä korvataan osa lyhyistä, ehdottomista vankeusrangaistuksista ja se voidaan tuomita enintään kuuden kuukauden mittaisena Lisätietoja yhdyskuntaseuraamuksista: YHDYSKUNTASEURAAMUSTOIMISTOjen tehtävänä on yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpano toimialueellaan. SEURAAMUSSELVITYS. Syyttäjä pyytää yhdyskuntaseuraamustoimistolta seuraamusselvitystä asiakkaasta ennen yhdyskuntaseuraamukseen tuomitsemista tietyin ehdoin. Asiakas itse voi myös pyytää seuraamusselvityksen tekemistä. Seuraamusselvityksessä selvitetään syytetyn soveltuvuus yhdyskuntapalveluun, arvioidaan syytetyn nuorisorangaistukseen tuomitsemisen tarkoituksenmukaisuus, kartoitetaan nuoren (15 20 v) elämäntilannetta ja otetaan kantaa ehdolliseen rangaistukseen liitettävään valvontaan tai selvitetään valvontarangaistuksen tuomitsemisen kannalta merkityksellisiä seikkoja Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 5

6 YKS-laki: Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (4000/2015). Vankeuslaki: YHTEYDENOTTO TAI ILMOITUS SOSIAALIHUOLTOON TUEN TARPEEN ARIVOIMISEKSI Jos rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa oleva on tehtävässään saanut tietää henkilöstä, jonka sosiaalihuollon tarve on ilmeinen 1) hänen on ohjattava henkilö hakemaan sosiaalipalveluja tai 2) henkilön antaessa suostumuksensa otettava yhteyttä kunnallisesta sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, jotta tuen tarve arvioitaisiin 3) Jos suostumusta ei voida saada ja henkilö on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, tai lapsen etu sitä välttämättä vaatii, tehtävä ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta salassapitosäännösten estämättä viipymättä. Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa (1069/2015): Rikosseuraamuslaitoksella on oikeus saada tietoja muilta viranomaisilta ja tiedonantovelvollisilta (28 ). Rikosseuraamuslaitoksella on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada toiselta viranomaiselta rikoksesta epäiltyä, tuomittua, vankia, Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettua ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavaa koskevat tiedot, jotka ovat tarpeen rangaistuksen täytäntöönpanoa tai tutkintavankeuden toimeenpanoa koskevan tehtävän taikka muun Rikosseuraamuslaitokselle kuuluvan tehtävän hoitamista varten Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 6

7 ITÄ- JA POHJOIS-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUEEN VANKILAT ja YHDYSKUNTASEURAAMUSTOIMISTOT: Yhteystiedot: Suljetut vankilat: Avovankilat: Yhdyskuntaseuraamustoimistot: Pyhäselän vankila Mikkelin vankila (tutkintavankila) Kuopion vankila (tutkintavankila) Sukevan vankila Pelson vankila Oulun vankila (tutkintavankila) Sulkavan vankila Naarajärven vankila Laukaan vankila Kuopion vapauttamisyksikkö/kuopion vankilan avovankilaosasto Juuan vankila Kestilän vankila Oulun vapauttamisyksikkö/oulun vankilan avovankilaosasto Ylitornion vankila Kouvolan yhdyskuntaseuraamustoimisto / Lappeenrannan toimipiste Mikkelin yhdyskuntaseuraamustoimisto Jyväskylän yhdyskuntaseuraamustoimisto Kuopion yhdyskuntaseuraamustoimisto / Iisalmen ja Kajaanin toimipisteet Joensuun yhdyskuntaseuraamustoimisto Oulun yhdyskuntaseuraamustoimisto / Kokkolan toimipiste Rovaniemen yhdyskuntaseuraamustoimisto / Kemin ja Kuusamon toimipisteet Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 7

Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä

Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Naisjohtajat Risessä 13.6.2016 Ylijohtaja Tuula Asikainen ORGANISAATIO Rikosseuraamuslaitos

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa

Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? Sosiaalisen kuntoutuksen ensiaskeleita hanketyössä 7.10.2015 Tuula Tarvainen Sisältö Rikosseuraamukset Rikosseuraamusten

Lisätiedot

Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana

Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana Vapautuvien asumisen tuen verkosto 18.11.2015 Apulaisjohtaja Risto Huuhtanen Rikosseuraamustyöntekijä Kari Lägerkrantz Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimisto Määritelmät:

Lisätiedot

Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa. yhtymäkohtia LAPEEn

Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa. yhtymäkohtia LAPEEn Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa yhtymäkohtia LAPEEn Tiina Vogt-Airaksinen Erityisasiantuntija Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikök Rikosseuraamuslaitos muodostuu keskushallinnosta,

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA YHDYSKUNTASEURAAMUKSET

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA YHDYSKUNTASEURAAMUKSET VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA 29.3.2017 YHDYSKUNTASEURAAMUKSET RIKOSSEURAAMUSLAITOS: arvot Arvot Rise sitoutuu toiminnassaan suomalaisessa yhteiskunnassa tärkeinä pidettyihin

Lisätiedot

LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA

LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA Miika Kaskinen LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA 19. 20.11.2015 Mikkeli Rikosseuraamuslaitoksen strategia Rangaistusta suorittavia valmennetaan rikoksettomaan elämäntapaan ja uusiin rikoksiin syyllistymisen

Lisätiedot

Asuminen ja eri toimijoiden yhteistyö yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta

Asuminen ja eri toimijoiden yhteistyö yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Asuminen ja eri toimijoiden yhteistyö yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Jaana Ikävalko Kouvolan yhdyskuntaseuraamustoimisto, Lappeenrannan toimipaikka Kouvolan yhdyskuntaseuraamustoimisto, Lappeenrannan

Lisätiedot

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015 Yhteistyö vankeuslain valossa Heli Tamminen 4.9.2015 Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma Tapaamiset Ulkopuoliseen laitokseen sijoittaminen Koevapaus Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma

Lisätiedot

Arviointikeskuksen toiminta

Arviointikeskuksen toiminta Vanki-infopäivä 5.4.2011 Arviointikeskuksen toiminta yksilöllinen arviointi, rangaistusajan suunnitelma ja tarkoituksenmukainen laitossijoitus Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskus Piia Virtanen

Lisätiedot

Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa

Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (400/2015) Rikostaustainen kunnan ja Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaana - seminaari 4.9.2015 Erityisasiantuntija Laki

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue. Päivitetty 26.11.2014

Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue. Päivitetty 26.11.2014 1 Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet Keskushallintoyksikkö PL 7252 01051 LASKUT Päivitetty 26.11.2014 Verkkolaskuosoite: 003703120817 Välittäjän tunnus: 003710948874

Lisätiedot

Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus

Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus Vankeuslaki 1:2 Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS Annettu 7. päivänä huhtikuuta 2016 Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan päätöksen mukaisesti määrätään Rikosseuraamuslaitoksesta 27 päivänä marraskuuta 2009 annetun

Lisätiedot

YHDYSKUNTASEURAAMUKSET. Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija

YHDYSKUNTASEURAAMUKSET. Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija YHDYSKUNTASEURAAMUKSET Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija Historiaa 19.1.1869 julkistettiin Fängelseförening i Finland nimisen yhdistyksen perustajajäsenet ja periaatteet. Yhdistyksen sääntöjen

Lisätiedot

Visiomme. Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi.

Visiomme. Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Visiomme Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Rikosseuraamuslaitos Rikosseuraamuslaitos (RISE) vastaa rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN

RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN ALKUSANAT LYHENTEITÄ V XV 1 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN 1 1 l.l 1.2 1.2.1 1.2.2 1.2.3 1.2.4 1.2.5 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMISEN PERUSTEET Johdanto Keskeiset käsitteet ja periaatteet Rangaistus Rangaistuksen

Lisätiedot

VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA

VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA TOIMINTA RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN (RISE) ensisijainen tehtävä on huolehtia, että tuomioistuimien määräämät rangaistukset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi Esityksessä ehdotetaan, että yhdyskuntaseuraamuksista säädettäisiin yhtenäinen laki, josta kävisivät ilmi

Lisätiedot

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana!

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana! Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana! Rise-Sote-yhteistyö OM:n ja Risen tulossopimus 2018-2021: Rikosseuraamuslaitos laatii maakuntien ja sotealueiden kanssa tehtävälle yhteistyölle

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOS. Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2014 Rikosseuraamusasiakkaat

RIKOSSEURAAMUSLAITOS. Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2014 Rikosseuraamusasiakkaat RIKOSSEURAAMUSLAITOS Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2014 Rikosseuraamusasiakkaat 1.5.2014 4.7.2014 1 Sisällysluettelo Muutokset aikaisempiin kartoituksiin verrattuna... 3 Tilojen käyttöaste... 3

Lisätiedot

Johanna Järvinen YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN MUUNTAMINEN TAKAISIN VANKEUDEKSI

Johanna Järvinen YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN MUUNTAMINEN TAKAISIN VANKEUDEKSI Johanna Järvinen YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN MUUNTAMINEN TAKAISIN VANKEUDEKSI YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN

Lisätiedot

Valvottu koevapaus -- VKV. Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue

Valvottu koevapaus -- VKV. Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue -- VKV Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Laki valvotusta koevapaudesta voimaan vuonna 2014 Lähtökohtana: 1) Koevapauteen sijoitettujen lisääminen vastuullisesti: ---) Valvontavastuun

Lisätiedot

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 4/2012. Rikosseuraamusasiakkaat

Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 4/2012. Rikosseuraamusasiakkaat R I K O S S E U R A A M U S L A I T O S Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 4/2012 Rikosseuraamusasiakkaat 1.5.2012 11.6.2012 Sisällysluettelo Muutokset aikaisempiin kartoituksiin verrattuna... 3 Käytettyjä

Lisätiedot

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2015 Laki. valvotusta koevapaudesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2015 Laki. valvotusta koevapaudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015 404/2015 Laki valvotusta koevapaudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUS

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUS RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN TALOUSARVIOEHDOTUS 40 RANGAISTUSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Selvitysosa: itu toiminnan laajuus Yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien määrissä ei lähivuosina ilman uusien yhdyskuntaseuraamusten

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2011. Rikosseuraamusasiakkaat

Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2011. Rikosseuraamusasiakkaat R I K O S S E U R A A M U S L A I T O S Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2011 Rikosseuraamusasiakkaat 1.5.2011 20.6.2011 Sisällysluettelo Muutokset aikaisempiin kartoituksiin verrattuna... 3 Käytettyjä

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA

Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA 2016 Rikosseuraamuslaitos Keskushallintoyksikkö Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki Puhelin 029 56 88500 kirjaamo.rise@om.fi www.rikosseuraamus.fi ISSN 2242-6957 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Rise Jyväskylän kampus

Rise Jyväskylän kampus Rise Jyväskylän kampus Kaupunginvaltuusto 20.2.2017, johtaja Jyväskylän yhdyskuntaseuraamustoimisto ja Laukaan vankila Rikosseuraamuslaitos Rikosseuraamuslaitos muodostuu keskushallinnosta, täytäntöönpanoyksiköstä,

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA 2018 RIKOSSEURAAMUSLAITOS. tilastoja 2018

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA 2018 RIKOSSEURAAMUSLAITOS. tilastoja 2018 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA 2018 RIKOSSEURAAMUSLAITOS tilastoja 2018 Rikosseuraamuslaitos Keskushallintoyksikkö Lintulahdenkatu 5, 00530 Helsinki Puhelin 029 56 88500 kirjaamo.rise@om.fi Rikosseuraamuslaitoksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015. 400/2015 Laki. yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015. 400/2015 Laki. yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015 400/2015 Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Rikosseuraamusasiakkaat

Rikosseuraamusasiakkaat Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 2/2010 Rikosseuraamusasiakkaat 1.5.2010 17.6.2010 Sisällysluettelo Muutokset aikaisempiin kartoituksiin verrattuna... 3 Käytettyjä lyhenteitä... 4 RIKOSSEURAAMUSASIAKKAAT...7

Lisätiedot

Rikosseuraamusasiakkaiden asunnottomuustilanne

Rikosseuraamusasiakkaiden asunnottomuustilanne Rikosseuraamusasiakkaiden asunnottomuustilanne VAT-verkoston yhteistyöpäivät 25. 26.5.2016 Erikoistutkija Rikosseuraamuslaitos sasu.tyni@om.fi 1 Esityksen sisältö & rajaus Yleiskuvaus vapautuneiden vankien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä elokuuta 2015. 1069/2015 Laki. henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä elokuuta 2015. 1069/2015 Laki. henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä elokuuta 2015 1069/2015 Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa Annettu Naantalissa 7 päivänä elokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 25 MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 20.3.2017 HE 268/2016 vp Eduskunnan lakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Naisvankiseminaari 8.-9.3.16 Rikosseuraamusesimies Pia Ylikomi pia.ylikomi@om.fi

Lisätiedot

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]).

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]). SEURAAMUSJÄRJESTELMÄN LUENTOSARJA SL 2010 YLIOPISTONLEHTORI SAKARI MELANDER HARJOITUSTEHTÄVIÄ RANGAISTUSASTEIKON LIEVENTÄMINEN Kys. 1. 17-vuotiasta A:ta syytetään taposta (RL 21:1:n mukaan taposta tuomitaan

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA

Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA 2017 Rikosseuraamuslaitos Keskushallintoyksikkö Lintulahdenkatu 5, 00530 Helsinki Puhelin 029 56 88500 kirjaamo.rise@om.fi www.rikosseuraamus.fi ISSN 2242-6957 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies

Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies VAPAUTUVAT VANGIT JA VAKAVAN VÄKIVALTARIKOKSEN UUSIMISRISKIN ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Oikeusministeriössä

Lisätiedot

Uudet seuraamusmuodot: Valvontarangaistus ja uudistukset valvotussa koevapaudessa Kriminaalityön foorumi Hämeenlinna

Uudet seuraamusmuodot: Valvontarangaistus ja uudistukset valvotussa koevapaudessa Kriminaalityön foorumi Hämeenlinna Uudet seuraamusmuodot: Valvontarangaistus ja uudistukset valvotussa koevapaudessa Kriminaalityön foorumi Hämeenlinna 24.10.2012 Lainsäädäntöneuvos Ulla Mohell Oikeusministeriö (tiivistelmä esityksestä)

Lisätiedot

Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen

Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012 Eeva-Leena Jaakkola johtaja, Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto ja Vilppulan vankila Yhteistyön

Lisätiedot

o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne OM 3/61/2010 Lausunto

o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne OM 3/61/2010 Lausunto HELSINGIN HOVIOIKEUS Salmisaarenranta 7 I PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite helsinki.ho@oikeus.fi 1.7.2016 ;/. o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne

Lisätiedot

TOIMINTOJEN MUUTOSNÄKYMIÄ. Kirsti Kuivajärvi Johdon työseminaari 19.3.2014

TOIMINTOJEN MUUTOSNÄKYMIÄ. Kirsti Kuivajärvi Johdon työseminaari 19.3.2014 TOIMINTOJEN MUUTOSNÄKYMIÄ Kirsti Kuivajärvi Johdon työseminaari 19.3.2014 SISÄLTÖ Sisältö 1.Lakimuutosten vaikutuksia 2.Toiminnalliset linjaukset antavat kehityshaasteita 3.Pitkän aikavälin tulostavoitteet

Lisätiedot

Päätös. Laki. rikoslain muuttamisesta

Päätös. Laki. rikoslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2005 vp Hallituksen esitys vankeutta ja ehdonalaista vapauttamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä vankeutta

Lisätiedot

Etuustärppi. Toimeentulotuki. Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä

Etuustärppi. Toimeentulotuki. Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä Etuustärppi Toimeentulotuki Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä Vankien toimeentulotuki Hakeminen Liitteet: vankilan maksukortin tiliote tai tilikortti, vankilan ansiokortti, siviilitiliotteet

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 25 MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 13.3.2017 HE 268/2016 vp Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

12/2012. Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus

12/2012. Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus 12/2012 Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus 12/2012 Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus Oikeusministeriö, Helsinki 2012 7.3.2012 Julkaisun nimi Tekijä

Lisätiedot

ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI

ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI WORKSHOP RIKOSSEURAAMUSJÄRJESTELMÄ-TYÖRYHMÄ/ KiS, erikoissyyttäjä Pia Mäenpää, Itä-Suomen syyttäjänvirasto RIKOSLAIN RANGAISTUSJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

III RIKOLLISUUSKONTROLLI

III RIKOLLISUUSKONTROLLI III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen

Lisätiedot

R I SE RIKOSSEURAAMUSLAITOS

R I SE RIKOSSEURAAMUSLAITOS R SE RKOSSEURAAMUSLATOS 17.10.2012 17/011/2012 RKOSSEURAAMUSLATOKSEN TULOSSOPMUS VUODELLE 2013 Käyntiosoite Albertinkatu 25 00180 HELSNK Postiosoite PL319 00181 HELSNK Puhelin 0295688500 Telekopio 0295688440

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys

Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys Annettu 27 päivänä toukokuuta 2019 Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan päätöksen mukaisesti määrätään Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain (953/2009) 5 :n 1 momentin

Lisätiedot

Suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty

Suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty 1 of 181 21/03/2011 11:44 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1889» 19.12.1889/39 19.12.1889/39 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rikoslaki

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto. Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto. Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi Juha Lavapuro 13.3.2017 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi Tausta Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA 2014 RIKOSSEURAAMUSLAITOS. tilastoja 2014

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA 2014 RIKOSSEURAAMUSLAITOS. tilastoja 2014 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA 2014 RIKOSSEURAAMUSLAITOS tilastoja 2014 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA -SARJA ilmestyy vuosittain painettuna suomeksi sekä verkkojulkaisuna suomeksi, ruotsiksi ja

Lisätiedot

Valvontarangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Valvontarangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Valvontarangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Yhdyskuntaseuraamustoimistojen henkilökunnan ja asiakkaiden kokemuksia sekä poimintoja oikeuskäytännöstä Noora Lähteenmäki, tohtorikoulutettava Kriminologian

Lisätiedot

Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta

Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta EV 206/1996 vp- HE 109/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä lokakuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. valvontarangaistuksesta annetun

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä lokakuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. valvontarangaistuksesta annetun SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 2011 1080/2011 Valtioneuvoston asetus valvontarangaistuksesta Annettu Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 266/2010 vp. Hallituksen esitys valvontarangaistusta ja sähköistä valvontaa avolaitoksissa koskevaksi lainsäädännöksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 266/2010 vp. Hallituksen esitys valvontarangaistusta ja sähköistä valvontaa avolaitoksissa koskevaksi lainsäädännöksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 266/2010 vp Hallituksen esitys valvontarangaistusta ja sähköistä valvontaa avolaitoksissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä valvontarangaistusta

Lisätiedot

Vankilassaolo ja Kelan etuudet

Vankilassaolo ja Kelan etuudet Vankilassaolo ja Kelan etuudet 12.11.2018 Sisällysluettelo 1 Vankilassaolo ja Kelan etuudet... 1 1.1 Ilmoitusvelvollisuus ja ilmoitusmenettely... 2 1.2 Vankilassaolon vaikutus... 3 1.2.1 Sairausvakuutuslain

Lisätiedot

Vankilasta kotiin vai kavereille. Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila

Vankilasta kotiin vai kavereille. Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila Vankilasta kotiin vai kavereille Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila 1 Tulovaiheen havainnot : Vangeilla on huonot taidot hoitaa talouttaan Kela saattaa katkaista tulot vankeuden alussa Ei

Lisätiedot

1.8.2010-31.12.2013. www.kiipula.fi/tekemallaoppii

1.8.2010-31.12.2013. www.kiipula.fi/tekemallaoppii 1.8.2010-31.12.2013 www.kiipula.fi/tekemallaoppii Projektipäällikkö Kirsi Ek, Kiipulan ammattiopisto kirsi.ek@kiipula.fi 050 420 4209 Projektityöntekijä Sirpa Rintala, Ammattiopisto Tavastia sirpa.rintala@kktavastia.fi

Lisätiedot

1.10.2014 Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi

1.10.2014 Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi 1.10.2014 Hämeenlinna Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi KRITS Mikä on Kriminaalihuollon tukisäätiö? Rangaistuksesta vapautuvien ja heidän läheistensä selviytymistä ja elämänhallintaa edistävä

Lisätiedot

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 1 Timo Ojala LAUSUNTO Hovioikeudenneuvos, Osastonjohtaja Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki tel. 02956 40501 email. timo.j.ojala@oikeus.fi 29.3.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite:

Lisätiedot

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki Parempi Arki Seminaarikierros 3 1.6.2016 Seinäjoki Tervetuloa! Päivän ohjelma: 12.00 Kuulumiskierros 12.15 Kotitehtävien purku (Kaksi ryhmää: 4 tiimiä/ryhmä) 14.15 Kahvi, kotitehtävien yhteenveto, velvoittavat

Lisätiedot

Vapautuvien asumisen tuki

Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa Anna Leppo (toim.) 1 2 Vapautuvien asumisen tuki Vapautuvien

Lisätiedot

Vapautuvien asumisen tuki

Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa 1 Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa Anna Leppo (toim.) 2 Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja

Lisätiedot

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki Parempi Arki Seminaarikierros 1 18.5.2016 Seinäjoki Tervetuloa! Päivän ohjelma: 12.00 Kuulumiskierros 12.15 Kotitehtävien purku (Kaksi ryhmää: 3 tiimiä/ryhmä) 14.15 Kahvi, kotitehtävien yhteenveto, velvoittavat

Lisätiedot

Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli

Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Heini Kainulainen Tutkija, OTT Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki Puh. 010 366 5378 Sähköposti: heini.kainulainen@om.fi

Lisätiedot

EV 198/2004 vp HE 102/2004 vp

EV 198/2004 vp HE 102/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 198/2004 vp Hallituksen esitys laiksi nuorisorangaistuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi nuorisorangaistuksesta ja

Lisätiedot

Seuraamuksien täytäntöönpano, ehdoton vankeus. Riitta Kari, kehityspäällikkö Länsi-Suomen rikosseuraamusalue

Seuraamuksien täytäntöönpano, ehdoton vankeus. Riitta Kari, kehityspäällikkö Länsi-Suomen rikosseuraamusalue 1 Seuraamuksien täytäntöönpano, ehdoton vankeus 14.10.2016 Riitta Kari, kehityspäällikkö Länsi-Suomen rikosseuraamusalue 1 ORGANISAATIO Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on seuraamusten täytäntöönpano

Lisätiedot

LISÄVASTINE HE 268/2016 vp Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth Erikoissuunnittelija Tuuli Herlin

LISÄVASTINE HE 268/2016 vp Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth Erikoissuunnittelija Tuuli Herlin LISÄVASTINE HE 268/2016 vp Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 30.5.2017 Erikoissuunnittelija Tuuli Herlin OIKEUSMINISTERIÖN LISÄVASTINE LAKIVALIOKUNNALLE HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain (400/2015) nojalla: I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET

Lisätiedot

Vapautuvien asumisen tuki

Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa 1 Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa Anna Leppo (toim.) 2 Vapautuvien asumisen tuki Vapautuvien

Lisätiedot

Laura Mäkelä VANKEUSLAIN MUUTOS. Vaasan yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijöiden kokemuksia siviiliarvioinnista

Laura Mäkelä VANKEUSLAIN MUUTOS. Vaasan yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijöiden kokemuksia siviiliarvioinnista Laura Mäkelä VANKEUSLAIN MUUTOS Vaasan yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijöiden kokemuksia siviiliarvioinnista Sosiaali- ja terveysala 2018 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaaliala TIIVISTELMÄ Tekijä Laura

Lisätiedot

HE 175/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 2 c luvun 5 :n muuttamisesta

HE 175/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 2 c luvun 5 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 2 c luvun 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia. Muutos koskisi ehdonalaisen vapauttamisen

Lisätiedot

HE 279/2010 vp. aluetoimisto, aluevankila tai sijoittajayksikkö.

HE 279/2010 vp. aluetoimisto, aluevankila tai sijoittajayksikkö. Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosseuraamusalan organisaatiouudistukseen liittyvien lakien muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Rikosseuraamusalan organisaatio on uudistettu vuoden 2010 alusta

Lisätiedot

HE 17/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia

HE 17/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia HE 17/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valvontarangaistusta ja sähköistä valvontaa avolaitoksissa koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Vapautuvien asumisen tuki

Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa 1 Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa Anna Leppo (toim.) 2 Vapautuvien asumisen tuki Käsikirja

Lisätiedot

HE 292/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi. lain ja henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa

HE 292/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi. lain ja henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa Hallituksen esitys eduskunnalle henkilötietojen käsittelyä Rikosseuraamuslaitoksessa koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi laki henkilötietojen

Lisätiedot

Vangit aluevankiloittain ja vankiloittain

Vangit aluevankiloittain ja vankiloittain RIKOSSEURAAMUSVIRASTO Rikosseuraamusviraston monisteita 3/2009 Vangit aluevankiloittain ja vankiloittain 1.5.2009 Marja-Liisa Muiluvuori 15.6.2009 Sisällysluettelo OSA I. VANGIT ALUEVANKILOITTAIN...5 Vankeusvankien

Lisätiedot

5. Rekisterin tietosisältö (rekisteröityjen ryhmät ja niihin liittyvät tiedot tai tietoryhmät)

5. Rekisterin tietosisältö (rekisteröityjen ryhmät ja niihin liittyvät tiedot tai tietoryhmät) 1 1. Rekisterin pitäjä Nimi Oikeusrekisterikeskus Postiosoite Postinumero Puhelin PL 157 13101 HÄMEENLINNA 029 56 65631 Sähköpostiosoite oikeusrekisterikeskus(a)om.fi 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento

LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA 7.2.2014 Kati Sunimento PERUSTEET LAPSI- JA PERHETYÖLLE YK:n lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaan: lapsella on oikeus molempien

Lisätiedot

Mika Kukkonen VALVOTTU KOEVAPAUS. Tarkoitus, sisältö, tavoitteet ja vaikutukset käytännössä

Mika Kukkonen VALVOTTU KOEVAPAUS. Tarkoitus, sisältö, tavoitteet ja vaikutukset käytännössä Mika Kukkonen VALVOTTU KOEVAPAUS Tarkoitus, sisältö, tavoitteet ja vaikutukset käytännössä VALVOTTU KOEVAPAUS Tarkoitus, sisältö, tavoitteet ja vaikutukset käytännössä Mika Kukkonen Opinnäytetyö Kevät

Lisätiedot

T I L A S T O J A R I K O S S E U R A A M U S L A I T O S. tilastoja 2011

T I L A S T O J A R I K O S S E U R A A M U S L A I T O S. tilastoja 2011 R I K O S S E U R A A M U S L A I T O K S E N T I L A S T O J A 2 0 1 1 R I K O S S E U R A A M U S L A I T O S tilastoja 2011 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TILASTOJA -SARJA ilmestyy vuosittain painettuna suomeksi

Lisätiedot

YHDYSKUNTASEURAAMUKSIA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS

YHDYSKUNTASEURAAMUKSIA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS 31.7.2012 Oikeusministeriö Kirjaamo: oikeusministerio@om.fi Viite: Lausuntopyyntönne 30.3.2012 OM 13/69/2008 YHDYSKUNTASEURAAMUKSIA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS Lausuntonaan Kriminaalihuollon

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ YHDYSKUNTASEURAAMUSTEN TÄYTÄN- TÖÖNPANOSTA JA VANKITERVEYDENHUOLLON YKSIKÖSTÄ ANNETTUJEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ YHDYSKUNTASEURAAMUSTEN TÄYTÄN- TÖÖNPANOSTA JA VANKITERVEYDENHUOLLON YKSIKÖSTÄ ANNETTUJEN LAKIEN MUUTTAMISESTA 10.8.2018 EOAK/3413/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Anu Rita LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ YHDYSKUNTASEURAAMUSTEN TÄYTÄN- TÖÖNPANOSTA JA VANKITERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa

Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Esitys 13.1.2015 Otanvastuun.fi infotilaisuus/pela Yliopettaja, psykologi Nina Nurminen Rikosseuraamuslaitos/ Rikosseuraamusalan

Lisätiedot

Vankilasta vapauteen

Vankilasta vapauteen Vankilasta vapauteen Tutkimus vapauttamissuunnitelmien tekemisen kehittämiseksi Sanaksenaho, Tuula 2012 Tikkurila 2 Laurea-ammattikorkeakoulu Tikkurila Vankilasta vapauteen Tutkimus vapauttamissuunnitelmien

Lisätiedot

1987 vp. - HE n:o 156 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1987 vp. - HE n:o 156 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1987 vp. - HE n:o 156 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun asetuksen 2 luvun 1 a :n ja rikoslain 7 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Nuoren oikeusopas. Nuoren. oikeusopas. Rikos ja sen vaikutukset

Nuoren oikeusopas. Nuoren. oikeusopas. Rikos ja sen vaikutukset Nuoren oikeusopas 1 Nuoren oikeusopas Rikos ja sen vaikutukset 2 Nuoren oikeusopas RIKOS JA SEN VAIKUTUKSET Jokaisen on tärkeää tiedostaa oma vastuunsa ja niistä aiheutuvat velvollisuudet ja näin harkita

Lisätiedot

Parempi vaihtoehto kuin olla kaltereiden takana

Parempi vaihtoehto kuin olla kaltereiden takana Parempi vaihtoehto kuin olla kaltereiden takana Hämeen yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijöiden ja asiakkaiden kokemuksia valvontarangaistuksesta LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaali- ja terveysala Sosionomi

Lisätiedot

NAISVANKIEN NÄKEMYKSIÄ VALVOTUSTA KOEVAPAUDESTA

NAISVANKIEN NÄKEMYKSIÄ VALVOTUSTA KOEVAPAUDESTA NAISVANKIEN NÄKEMYKSIÄ VALVOTUSTA KOEVAPAUDESTA Minna Viitala Sosiaalityön pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos

Lisätiedot

19.4.2010 4/010/2010 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2011 TALOUSARVIOEHDOTUS

19.4.2010 4/010/2010 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2011 TALOUSARVIOEHDOTUS 19.4.2010 4/010/2010 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2011 TALOUSARVIOEHDOTUS 40 RANGAISTUSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Rikosseuraamuslaitoksen strategisena tavoitteena on siirtyminen suljetun vankeuden käytöstä kohti

Lisätiedot

VANGIN MAHDOLLISUUS OSALLISTUA PÄÄSYKOKEESEEN RANGAISTUSAJAN SUUNNITELMAN ESTÄMÄTTÄ

VANGIN MAHDOLLISUUS OSALLISTUA PÄÄSYKOKEESEEN RANGAISTUSAJAN SUUNNITELMAN ESTÄMÄTTÄ 8.6.2016 Dnro 2468/4/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Anu Rita VANGIN MAHDOLLISUUS OSALLISTUA PÄÄSYKOKEESEEN RANGAISTUSAJAN SUUNNITELMAN ESTÄMÄTTÄ

Lisätiedot

R I K O S S E U R A A M U S L A I T O K S E N T I L A S T O J A 2 0 1 0

R I K O S S E U R A A M U S L A I T O K S E N T I L A S T O J A 2 0 1 0 R I K O S S E U R A A M U S L A I T O K S E N T I L A S T O J A 2 0 1 0 P e t e r B l o m s t e r H e n r i k L i n d e r b o r g M a r j a - L i i s a M u i l u v u o r i I r j a S a l o S a s u T y n

Lisätiedot

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS HELSINGIN HOVIOIKEUS Dnro: 91/7074/2016 Salmisaarenranta 71 PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite heisinki.ho@oikeus.il 14.4.2016 Oikeusministeriölle

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lausunto hallituksen esityksestä yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 1 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia Lausunto hallituksen esityksestä yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi HE 268/2016 vp 1 Esityksen lähtökohdista Esityksen lähtökohtana on se, että

Lisätiedot