Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana"

Transkriptio

1 Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana Vapautuvien asumisen tuen verkosto Apulaisjohtaja Risto Huuhtanen Rikosseuraamustyöntekijä Kari Lägerkrantz Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimisto

2 Määritelmät: Laki nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä (633/2010) Nuorella rikoksesta epäilyllä henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen vuotiaana Nuoren rikoksella tarkoitetaan rikosta, jonka tekijäksi epäilty tai rikokseen syylliseksi todettu on tekohetkellä ollut vuotias

3 Laki nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä (633/2010), seuraamusselvitys Seuraamusselvitys laaditaan syyttäjän tai tuomioistuimen pyynnöstä Nuorisorangaistukseen ja ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan tuomitsemista edeltävistä selvitystoimenpiteistä säädetään nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetussa laissa (633/2010) Tarkoituksena on kartoittaa nuoren sosiaalista tilannetta ja rikokseen syyllistymiseen vaikuttaneita syitä sekä arvioida rikokseen syyllistymisen riskiä ja edellytyksiä tukea nuorta elämään rikoksetonta elämää. Yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa (Tiedonsaantioikeus 9 )

4 Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (400/2015), lausuntovaihe Laissa yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (400/2015) säädetään yhdyskuntapalvelun ja valvontarangaistuksen seuraamusselvityksistä Rangaistusajan suunnitelma (11 ), yhteistyössä rikoksesta epäilyn kanssa Tukitoimenpiteet; tulee tarpeen mukaan kartoittaa sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa (12 ), tiedonsaantioikeus (31 )

5 Täytäntöönpano vaihe Rangaistusajan suunnitelman täsmentäminen, täydentäminen, vahvistaminen ja tiedoksianto (14 ) 3) sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tarpeellisista tukitoimista 5) toimintavelvollisuuteen kuuluvista työtehtävistä tai muun toiminnan sisällöstä 9) tuomitun elämänhallintaa edistävien tukitoimien jatkuvuuden turvaamisesta rangaistuksen tultua suoritetuksi Laadittava yhteistyössä tuomitun kanssa

6 Yhdyskuntaseuraamukset Nuorisorangaistus (15-17-vuotiaalle rikoksentekijälle) Ehdollinen vankeus, jonka tehosteeksi on tuomittu valvontaan (rikos tehty alle 21 v.) Yhdyskuntapalvelu (ehdottoman tuomion sijasta) Valvontarangaistus (ehdottoman tuomion sijasta) sekä näihin liittyvät lausunnot oikeudelle (seuraamusselvitykset) ja Ehdonalaisen vapauden valvonta (rikos tehty alle 21 v.)

7 Yhdyskuntaseuraamuksen sisältö Yhdyskuntaseuraamus sisältää tuomitun valvontaa, velvollisuuksia, kieltoja ja muita ehtoja sekä toimintaa, joka määritellään tuomitun tarpeiden ja olosuhteiden sekä yhteiskunnan turvallisuuden edellyttämällä tavalla siten kuin tässä laissa säädetään (3 ) Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneille nuorille tuomittua yhdyskuntaseuraamusta täytäntöönpantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota tuomitun iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin tarpeisiin (4 )

8 Nuorisorangaistus Pituus 4-12 kuukautta Valvontatapaamisia yleensä 2 krt/vko Sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia Tuki ja ohjaus Työelämään tai koulutukseen tutustumista tuomioita keskimäärin 20 vuodessa ja vuonna 2013 vain 9 koko Suomessa

9 Ehdolliseen vankeuteen tuomitun valvonta Valvontatapaamisia yleensä 2 krt/kk Seurataan tuomitun olosuhteita ja niissä tapahtuvia muutoksia Parantaa tuomitun kykyä elää rikoksetonta elämää Sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia

10 Yhdyskuntapalvelu Ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittava rangaistus, max. 8 kuukautta Palkatonta työtä tuntia valvonnan alaisena Enintään 30 tuntia Rikosseuraamuslaitoksen järjestämää tai hyväksymää toimintaa taikka julkisen tai yksityisen palveluntuottajan järjestämää avohoitoa Alle 21-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomittu yhdyskuntapalvelu voi sisältää nuorille suunnattuja sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia sekä niiden yhteydessä annettavaa tukea ja ohjausta (edellä mainituista tuntimääristä voidaan poiketa)

11 Valvontarangaistus Ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittava rangaistus, max. 6 kuukautta Valvotaan teknisillä apuvälineillä Asunnossa pysymisen velvoite, liikkuminen asunnon ulkopuolella aikataulun mukaisesti Toimintaan osallistumisen velvoite (työ, koulutus, avo tai laitoshoito) h/viikko Valvontarangaistuksessa paljon totaalikieltäytyjiä

12 Ehdonalaiseen vapauteen päästetyn valvonta Valvontatapaamisia yleensä 2 krt/kk Seurataan tuomitun olosuhteita ja niissä tapahtuvia muutoksia Parantaa tuomitun kykyä elää rikoksetonta elämää Sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia

13 Onnistunut verkostotyö nuoren kanssa Lähtötilanne: 19-vuotias nuori tuomittu ensimmäiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen, johon sisältyy valvonta. Ei tullut kutsuista huolimatta valvontatapaamisiin, jolloin valvoja otti yhteyden sos.toimeen (sos.työntekijä ja ohjaaja) Sovittiin yhteistapaaminen ja sos.toimen puolesta kutsuttiin asiakas tapaamiseen ja kutsussa maininta valvojan mukana olemisesta. Asiakas saapui sosiaalitoimeen ja aluksi kerrottiin kaikille osapuolille, mitä valvonta tarkoittaa. Käytiin läpi hänen elämäntilannetta ja kaikki yhdessä mietittiin valvonnan sisältöä ja tavoitteita. Tapaamisissa pääsääntöisesti läsnä sos.ohjaaja ja päätöksiä varten asuntoasiassa sos.työntekijä. Heillä sisäinen tiedonkulku toimi hyvin.

14 Asiakkaan elämäntilanne oli heikko valvonnan alussa: ei asuntoa, vähän aikaa sitten syyllistynyt rattijuopumukseen (huumaantuneena ajo), ei hoitanut mitään asioita; syrjäytymisvaarassa. Valvontatapaamiset tehostetusti kerran viikossa toimistolla. Asiakas sitoutui niihin ja sos.toimi myönsi harkinnanvaraisesti kuukausilipun bussiin. Kerran kuukaudessa yhteys sos.toimen kanssa sähköpostitse, missä mennään ja muutenkin, jos tuli jotain kysyttävää puolin ja toisin. Valvoja täytti asiakkaan kanssa yhteishakulomakkeet ja hän pääsi kouluun. Sos.toimen kanssa yhteistyötä liittyen asuntoasiaan ja sos.toimi teki puollon Nuorisoasuntoliiton tukiasuntoihin

15 Pääsi Nuorisoasuntoliiton jonoon, jolloin verkostoon tuli mukaan työntekijä tukiasunnoista Yhteistapaaminen sos.toimessa ja mukana myös työntekijä tukiasunnoista -> Valvonta aika alkoi päättymään ja sovittiin yhteisesti, että pyritään kiinnittämään asiakas enemmän asumisen tukityöntekijään ja tämä sopi hyvin asiakkaalle. Sovittiin myös työnjaosta eli tukiasumisen kautta saa tukea paperiasioihin ja kokonaiselämäntilanteeseen ja meillä tapaamiset harvennettiin, koska samalla vaihtui myös valvoja. Valvonnan päättyessä myös yhteistapaaminen, jossa mukana sos.toimi, asiakas, tukiasunnot ja RISE

16 Verkoston edetessä pohdittiin myös muiden osapuolten kutsumista mukaan. Oltiin puhuttu aiemmin mahdollisesta yhteistyöstä koulun kanssa (kuraattori) mutta sen sujuessa hyvin, jätettiin pois. Samoin ohjaus päihdehuollon palveluiden piiriin, mutta asiakas vähensi valvonnan aikana omatoimisesti käyttöään.

17 Miksi verkosto onnistui? Selkeä työnjako eri osapuolten välillä Tiedonvaihto oli aktiivista Avoimuus myös asiakkaalle. Asiakkaan sitouttaminen sekä oman rangaistuksensa hoitamiseen että sosiaalitoimen kanssa työskentelyyn Tavoitteita tarkistettiin koko asiakkuuden ajan ja pohdittiin verkoston tehtävää

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA YHDYSKUNTASEURAAMUKSET

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA YHDYSKUNTASEURAAMUKSET VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA 29.3.2017 YHDYSKUNTASEURAAMUKSET RIKOSSEURAAMUSLAITOS: arvot Arvot Rise sitoutuu toiminnassaan suomalaisessa yhteiskunnassa tärkeinä pidettyihin

Lisätiedot

Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa

Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (400/2015) Rikostaustainen kunnan ja Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaana - seminaari 4.9.2015 Erityisasiantuntija Laki

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1

RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ 20.4.2017 Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 Rikosseuraamuslaitos (RISE) on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten

Lisätiedot

YHDYSKUNTASEURAAMUKSET. Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija

YHDYSKUNTASEURAAMUKSET. Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija YHDYSKUNTASEURAAMUKSET Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija Historiaa 19.1.1869 julkistettiin Fängelseförening i Finland nimisen yhdistyksen perustajajäsenet ja periaatteet. Yhdistyksen sääntöjen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015. 400/2015 Laki. yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015. 400/2015 Laki. yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015 400/2015 Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Asuminen ja eri toimijoiden yhteistyö yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta

Asuminen ja eri toimijoiden yhteistyö yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Asuminen ja eri toimijoiden yhteistyö yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Jaana Ikävalko Kouvolan yhdyskuntaseuraamustoimisto, Lappeenrannan toimipaikka Kouvolan yhdyskuntaseuraamustoimisto, Lappeenrannan

Lisätiedot

Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä

Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Naisjohtajat Risessä 13.6.2016 Ylijohtaja Tuula Asikainen ORGANISAATIO Rikosseuraamuslaitos

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2010 vp Hallituksen esitys nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämistä ja ehdollisen vankeuden valvontaa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä

Lisätiedot

RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN

RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN ALKUSANAT LYHENTEITÄ V XV 1 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN 1 1 l.l 1.2 1.2.1 1.2.2 1.2.3 1.2.4 1.2.5 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMISEN PERUSTEET Johdanto Keskeiset käsitteet ja periaatteet Rangaistus Rangaistuksen

Lisätiedot

LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA

LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA Miika Kaskinen LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA 19. 20.11.2015 Mikkeli Rikosseuraamuslaitoksen strategia Rangaistusta suorittavia valmennetaan rikoksettomaan elämäntapaan ja uusiin rikoksiin syyllistymisen

Lisätiedot

EV 198/2004 vp HE 102/2004 vp

EV 198/2004 vp HE 102/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 198/2004 vp Hallituksen esitys laiksi nuorisorangaistuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi nuorisorangaistuksesta ja

Lisätiedot

III RIKOLLISUUSKONTROLLI

III RIKOLLISUUSKONTROLLI III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen

Lisätiedot

ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI

ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI WORKSHOP RIKOSSEURAAMUSJÄRJESTELMÄ-TYÖRYHMÄ/ KiS, erikoissyyttäjä Pia Mäenpää, Itä-Suomen syyttäjänvirasto RIKOSLAIN RANGAISTUSJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO ~~ ~ 28.6.2012 Dnro 36/61/12 1 (6) Oikeusministeriö Kriminaalipoliittinen osasto oikeusministerio@om.fi Kirjeenne 30.3.2012 (OM 13/69/2008) pyyntö yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta

Lisätiedot

Johanna Järvinen YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN MUUNTAMINEN TAKAISIN VANKEUDEKSI

Johanna Järvinen YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN MUUNTAMINEN TAKAISIN VANKEUDEKSI Johanna Järvinen YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN MUUNTAMINEN TAKAISIN VANKEUDEKSI YHDYSKUNTAPALVELU JA VALVONTARANGAISTUS YHDYSKUNTASEU- RAAMUKSINA RANGAISTUSTEN

Lisätiedot

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]).

Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]). SEURAAMUSJÄRJESTELMÄN LUENTOSARJA SL 2010 YLIOPISTONLEHTORI SAKARI MELANDER HARJOITUSTEHTÄVIÄ RANGAISTUSASTEIKON LIEVENTÄMINEN Kys. 1. 17-vuotiasta A:ta syytetään taposta (RL 21:1:n mukaan taposta tuomitaan

Lisätiedot

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi Esityksessä ehdotetaan, että yhdyskuntaseuraamuksista säädettäisiin yhtenäinen laki, josta kävisivät ilmi

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS Annettu 7. päivänä huhtikuuta 2016 Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan päätöksen mukaisesti määrätään Rikosseuraamuslaitoksesta 27 päivänä marraskuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto. Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto. Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi Juha Lavapuro 13.3.2017 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi Tausta Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain (400/2015) nojalla: I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET

Lisätiedot

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta

Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Naisvankiseminaari 8.-9.3.16 Rikosseuraamusesimies Pia Ylikomi pia.ylikomi@om.fi

Lisätiedot

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015 Yhteistyö vankeuslain valossa Heli Tamminen 4.9.2015 Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma Tapaamiset Ulkopuoliseen laitokseen sijoittaminen Koevapaus Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2015 Laki. valvotusta koevapaudesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2015 Laki. valvotusta koevapaudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015 404/2015 Laki valvotusta koevapaudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne OM 3/61/2010 Lausunto

o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne OM 3/61/2010 Lausunto HELSINGIN HOVIOIKEUS Salmisaarenranta 7 I PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite helsinki.ho@oikeus.fi 1.7.2016 ;/. o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Rikosoikeudellisen vastuun alkaminen

Rikosoikeudellisen vastuun alkaminen Olli Saunaoja, laamanni Espoon käräjäoikeus Rikosoikeudellisen vastuun alkaminen Suomen lain mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että rikoksen tekijä on teon hetkellä täyttänyt 15 vuotta. Jos nuori

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä elokuuta 2015. 1069/2015 Laki. henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä elokuuta 2015. 1069/2015 Laki. henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä elokuuta 2015 1069/2015 Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa Annettu Naantalissa 7 päivänä elokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2010 vp. lait nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen. selvittämistä ja ehdollisen vankeuden

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2010 vp. lait nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen. selvittämistä ja ehdollisen vankeuden LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2010 vp Hallituksen esitys nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämistä ja ehdollisen vankeuden valvontaa koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on

Lisätiedot

Nuoren oikeusopas. Nuoren. oikeusopas. Rikos ja sen vaikutukset

Nuoren oikeusopas. Nuoren. oikeusopas. Rikos ja sen vaikutukset Nuoren oikeusopas 1 Nuoren oikeusopas Rikos ja sen vaikutukset 2 Nuoren oikeusopas RIKOS JA SEN VAIKUTUKSET Jokaisen on tärkeää tiedostaa oma vastuunsa ja niistä aiheutuvat velvollisuudet ja näin harkita

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUS

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUS RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN TALOUSARVIOEHDOTUS 40 RANGAISTUSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Selvitysosa: itu toiminnan laajuus Yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien määrissä ei lähivuosina ilman uusien yhdyskuntaseuraamusten

Lisätiedot

VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA

VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA TOIMINTA RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN (RISE) ensisijainen tehtävä on huolehtia, että tuomioistuimien määräämät rangaistukset

Lisätiedot

Valvottu koevapaus -- VKV. Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue

Valvottu koevapaus -- VKV. Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue -- VKV Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Laki valvotusta koevapaudesta voimaan vuonna 2014 Lähtökohtana: 1) Koevapauteen sijoitettujen lisääminen vastuullisesti: ---) Valvontavastuun

Lisätiedot

HE 172/2012 vp. tai rikesakkomenettelyä. Niin ikään kyettäisiin. tietoa nuoren rikoksesta enemmän ja varmempana kuin nykyisin.

HE 172/2012 vp. tai rikesakkomenettelyä. Niin ikään kyettäisiin. tietoa nuoren rikoksesta enemmän ja varmempana kuin nykyisin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetun lain 3 ja 4 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen

Lisätiedot

Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa

Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Projektisosiaalityöntekijä Erja Pietilä Kriminaalihuollon tukisäätiö / Vanajan vankila 16.11.2011 1 Vanki Suvi Suvi on vankilassa ensimmäistä kertaa,

Lisätiedot

Visiomme. Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi.

Visiomme. Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Visiomme Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Rikosseuraamuslaitos Rikosseuraamuslaitos (RISE) vastaa rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Rise Jyväskylän kampus

Rise Jyväskylän kampus Rise Jyväskylän kampus Kaupunginvaltuusto 20.2.2017, johtaja Jyväskylän yhdyskuntaseuraamustoimisto ja Laukaan vankila Rikosseuraamuslaitos Rikosseuraamuslaitos muodostuu keskushallinnosta, täytäntöönpanoyksiköstä,

Lisätiedot

5. Rekisterin tietosisältö (rekisteröityjen ryhmät ja niihin liittyvät tiedot tai tietoryhmät)

5. Rekisterin tietosisältö (rekisteröityjen ryhmät ja niihin liittyvät tiedot tai tietoryhmät) 1 1. Rekisterin pitäjä Nimi Oikeusrekisterikeskus Postiosoite Postinumero Puhelin PL 157 13101 HÄMEENLINNA 029 56 65631 Sähköpostiosoite oikeusrekisterikeskus(a)om.fi 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Lisätiedot

Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen

Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012 Eeva-Leena Jaakkola johtaja, Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto ja Vilppulan vankila Yhteistyön

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki rikoslain muuttamisesta kumotaan rikoslain (39/1889) 2 a luvun 9 11, sellaisina kuin ne ovat, 2 a luvun 9 laeissa 475/2008, 641/2009, 392/2011, 431/2014 ja 381/2015

Lisätiedot

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen 10.12.2015 Yksin tulleet alaikäiset Suomessa 2006-2015 Yksintulleiden turvapaikanhakijalasten määrä on kasvanut voimakkaasti tänä vuonna 2006 2007 2008

Lisätiedot

Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen. 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus

Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen. 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus Rikosrekisteri Oikeusrekisterikeskus pitää yllä rikosrekisteriä siten kuin laissa (770/1993) määrätään Rekisterin

Lisätiedot

12/2012. Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus

12/2012. Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus 12/2012 Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus 12/2012 Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus Oikeusministeriö, Helsinki 2012 7.3.2012 Julkaisun nimi Tekijä

Lisätiedot

Elina Mäkimartti VALVONTARANGAISTUS OSANA SUOMALAISTA RIKOSOIKEUDELLISTA SEURAAMUSJÄRJESTELMÄÄ

Elina Mäkimartti VALVONTARANGAISTUS OSANA SUOMALAISTA RIKOSOIKEUDELLISTA SEURAAMUSJÄRJESTELMÄÄ Elina Mäkimartti VALVONTARANGAISTUS OSANA SUOMALAISTA RIKOSOIKEUDELLISTA SEURAAMUSJÄRJESTELMÄÄ VALVONTARANGAISTUS OSANA SUOMALAISTA RIKOSOI- KEUDELLISTA SEURAAMUSJÄRJESTELMÄÄ Elina Mäkimartti Opinnäytetyö

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 25 MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 13.3.2017 HE 268/2016 vp Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset

Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset Asunnottomina vankilasta vapautuvat vantaalaiset ASIAKKUUSKRITEERIT -vantaalaisuus (viimeisin pysyvä osoite tulee olla Vantaalla, Poste Restante osoitetta ei hyväksytä viimeisimmäksi osoitteeksi) - asunnottomuus

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA

Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA Rikosseuraamuslaitos TILASTOJA 2016 Rikosseuraamuslaitos Keskushallintoyksikkö Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki Puhelin 029 56 88500 kirjaamo.rise@om.fi www.rikosseuraamus.fi ISSN 2242-6957 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitoksen johdon työseminaari 19.3.2014 Pia Andersson

Rikosseuraamuslaitoksen johdon työseminaari 19.3.2014 Pia Andersson Ajankohtaista valvontarangaistuksesta, valvotusta koevapaudesta ja sähköisestä valvonnasta Rikosseuraamuslaitoksen johdon työseminaari 19.3.2014 Pia Andersson Rise, Keha, Pia Andersson 1 Valvontarangaistus

Lisätiedot

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS HELSINGIN HOVIOIKEUS Dnro: 91/7074/2016 Salmisaarenranta 71 PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite heisinki.ho@oikeus.il 14.4.2016 Oikeusministeriölle

Lisätiedot

- seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo. Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus. Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos

- seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo. Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus. Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos Päivän n päihdetilanne p - seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos POLIISIN TEHTÄVÄ on suorittaa huumausainerikosten

Lisätiedot

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto MITÄ SE TARKOITTAA? - viranomaisten toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden - ei ole yksiselitteinen eikä täsmällinen

Lisätiedot

Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä

Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä VAT-yhteistyöpäivät Rovaniemellä 30.11.2016 Anna Leppo, Projektikoordinaattori, VAT-verkosto ja Yhdessä tukien,

Lisätiedot

Laki. esitutkintalain muuttamisesta

Laki. esitutkintalain muuttamisesta Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki esitutkintalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun esitutkintalain (449/1987) 33 :n 4 momentti, sellaisena kuin se

Lisätiedot

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO. 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op)

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO. 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op) RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op) Huom! Vastaus kysymykseen 1 saa olla enintään 4 sivun (= 1 arkin) pituinen, ja vastaukset kysymyksiin 2, 3 ja 4 enintään

Lisätiedot

Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli

Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Heini Kainulainen Tutkija, OTT Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki Puh. 010 366 5378 Sähköposti: heini.kainulainen@om.fi

Lisätiedot

SISÄLLYS: LIITE: Yhdyskuntapalvelun toimeenpano esityksen mukaan

SISÄLLYS: LIITE: Yhdyskuntapalvelun toimeenpano esityksen mukaan SISÄLLYS: 2 YHDYSKUNTASEURAAMUKSET...3 Yhdyskuntapalvelu...3 Nuorisorangaistus...7 Ehdollisesti rangaistujen nuorten valvonta...9 Ehdonalaisesti vapautuneiden valvonta... 11 Valvottu koevapaus...13 2.1

Lisätiedot

Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä

Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä VAT-yhteistyöpäivät Oulussa 6.9.2017 Anna Leppo, Projektikoordinaattori, VAT-verkosto & Yhdessä tukien, osaamista

Lisätiedot

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011 ASUNTOJA on kaikkiaan 270 kpl. Omistaja on Y-säätiö ja vuokranantajana asuntopalvelut Asunnot sijaitsevat eri puolilla Espoota, Espoonlahti: 103 asuntoa Espoon keskus ja Tapiola: 25 + 6 asuntoa Leppävaara

Lisätiedot

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus

Lisätiedot

Uudet seuraamusmuodot: Valvontarangaistus ja uudistukset valvotussa koevapaudessa Kriminaalityön foorumi Hämeenlinna

Uudet seuraamusmuodot: Valvontarangaistus ja uudistukset valvotussa koevapaudessa Kriminaalityön foorumi Hämeenlinna Uudet seuraamusmuodot: Valvontarangaistus ja uudistukset valvotussa koevapaudessa Kriminaalityön foorumi Hämeenlinna 24.10.2012 Lainsäädäntöneuvos Ulla Mohell Oikeusministeriö (tiivistelmä esityksestä)

Lisätiedot

Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies

Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies VAPAUTUVAT VANGIT JA VAKAVAN VÄKIVALTARIKOKSEN UUSIMISRISKIN ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Oikeusministeriössä

Lisätiedot

Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö

Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö Laki, nuoret ja netti Opetu s - ministeriö Netti on osa nuorten arkea Yhteydenpitoa kavereihin, tiedostojen vaihtoa, harrastusryhmiä, fanitusta, pelaamista, tiedon hakua, oppimista, asioiden hoitamista,

Lisätiedot

HE 197/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 197/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 197/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikosrekisterilain ja rikoslain 48 luvun 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikosrekisterilakiin lisätään

Lisätiedot

Arviointikeskuksen toiminta

Arviointikeskuksen toiminta Vanki-infopäivä 5.4.2011 Arviointikeskuksen toiminta yksilöllinen arviointi, rangaistusajan suunnitelma ja tarkoituksenmukainen laitossijoitus Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskus Piia Virtanen

Lisätiedot

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO Erikoistumisjakso (12 op)

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO Erikoistumisjakso (12 op) RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO 16.3.2016 Erikoistumisjakso (12 op) Huom! Vastaus kysymykseen 1 saa olla enintään 4 sivun (= 1 arkin) pituinen, ja vastaukset kysymyksiin 2, 3 ja 4 enintään

Lisätiedot

TOIMINTOJEN MUUTOSNÄKYMIÄ. Kirsti Kuivajärvi Johdon työseminaari 19.3.2014

TOIMINTOJEN MUUTOSNÄKYMIÄ. Kirsti Kuivajärvi Johdon työseminaari 19.3.2014 TOIMINTOJEN MUUTOSNÄKYMIÄ Kirsti Kuivajärvi Johdon työseminaari 19.3.2014 SISÄLTÖ Sisältö 1.Lakimuutosten vaikutuksia 2.Toiminnalliset linjaukset antavat kehityshaasteita 3.Pitkän aikavälin tulostavoitteet

Lisätiedot

Vankilasta kotiin vai kavereille. Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila

Vankilasta kotiin vai kavereille. Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila Vankilasta kotiin vai kavereille Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila 1 Tulovaiheen havainnot : Vangeilla on huonot taidot hoitaa talouttaan Kela saattaa katkaista tulot vankeuden alussa Ei

Lisätiedot

Koulutus 12.1.2015. Suomen Asianajajaliitto. Asianajaja Riitta Leppiniemi ja asianajaja Jarkko Männistö

Koulutus 12.1.2015. Suomen Asianajajaliitto. Asianajaja Riitta Leppiniemi ja asianajaja Jarkko Männistö Koulutus 12.1.2015 Suomen Asianajajaliitto Asianajaja Riitta Leppiniemi ja asianajaja Jarkko Männistö Tämän päivän aiheena rikosasiat Rikosprosessi ennen oikeudenkäyntiä Mitä tapahtuu esitutkinnassa ja

Lisätiedot

.I. OIKEUSMINISTERIÖ Kriminaalipoliittinen osasto OM 13/69/2008

.I. OIKEUSMINISTERIÖ Kriminaalipoliittinen osasto OM 13/69/2008 .I. OIKEUSMINISTERIÖ Kriminaalipoliittinen osasto OM 13/69/2008 30.3.2012 lakelussa mainitut Asia LAUSUNTOPYYNTÖ yhdyskuntaseuraarnuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta valmistelleen toimikunnan

Lisätiedot

Yhdyskuntaseuraamusten kokonaisuudistus: nuorten seuraamukset. Sisällys

Yhdyskuntaseuraamusten kokonaisuudistus: nuorten seuraamukset. Sisällys 1 Yhdyskuntaseuraamusten kokonaisuudistus: nuorten seuraamukset Oikeusministeriön kriminaalipoliittinen osasto pyysi allekirjoittanutta laatimaan ehdotuksen siitä, miten rikoksia tehneitä nuoria ja nuoria

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta Laki rikoslain 10 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan rikoslain (39/1889) 10 luvun 5 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 875/2001, muutetaan 10 luvun 2 ja 3, 6 :n 1 momentti

Lisätiedot

Lainrikkojien psykososiaalinen kuntoutus Kannattaako huonotapaisia auttaa?

Lainrikkojien psykososiaalinen kuntoutus Kannattaako huonotapaisia auttaa? Lainrikkojien psykososiaalinen kuntoutus Kannattaako huonotapaisia auttaa? Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Olavi Kaukonen A-klinikkasäätiö Huonotapaisuus ja sosiaalityö Suomessa ei ole (enää)

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp. Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi JOHDANTO

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp. Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi JOHDANTO LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 16 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin.

Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 11.02.2014 Mustiala Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 39 Tarkastus: Jos on aihetta epäillä,

Lisätiedot

1.10.2014 Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi

1.10.2014 Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi 1.10.2014 Hämeenlinna Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi KRITS Mikä on Kriminaalihuollon tukisäätiö? Rangaistuksesta vapautuvien ja heidän läheistensä selviytymistä ja elämänhallintaa edistävä

Lisätiedot

KYL SE PISTÄÄ MIETTIMÄÄN KU SÄ LÄHDET KÄVELEE TÄÄLTÄ ULOS, ET KYL PITÄIS JOTAIN TEHÄ

KYL SE PISTÄÄ MIETTIMÄÄN KU SÄ LÄHDET KÄVELEE TÄÄLTÄ ULOS, ET KYL PITÄIS JOTAIN TEHÄ Opinnäytetyö (AMK) Sosiaalialan koulutusohjelma Sosiaalipalvelutyö 2014 Panu Sarkiola KYL SE PISTÄÄ MIETTIMÄÄN KU SÄ LÄHDET KÄVELEE TÄÄLTÄ ULOS, ET KYL PITÄIS JOTAIN TEHÄ nuorten kokemuksia rikollisuudesta,

Lisätiedot

Kontrollijärjestelmän erityispiirteitä

Kontrollijärjestelmän erityispiirteitä B Kontrollijärjestelmän erityispiirteitä 1 Nuorten rangaistukset Matti Marttunen Lainsäädäntö Nuorista rikoksentekijöistä puhutaan rikosoikeudellisessa mielessä kun tarkoitetaan ikäryhmää 15 21-vuotiaat.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Jälkisovitteluhankkeen loppuseminaari Tampereella 19.10.2016 Leena Metsäpelto Valtionsyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirasto Sovittelulain

Lisätiedot

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2011

Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2011 Oikeus 2012 Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset 2011 Lähes neljännes rangaistukseen tuomituista naisia vuonna 2011 Vuonna 2011 rangaistukseen tuomituista 23 prosenttia (130 000) oli naisia Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus

Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus Vankeuslaki 1:2 Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö (OM 3/61/2010) Lausuntonani esitän kohteliaimmin seuraavan.

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö (OM 3/61/2010) Lausuntonani esitän kohteliaimmin seuraavan. Lausunto 1 / 8 10.5.2016 Dnro EOAK/972/2016 Oikeusministeriö PL 25 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 6.4.2016 (OM 3/61/2010) Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Rikosseuraamusalan asiakaskunta, työprosessit ja kuntouttaminen

Rikosseuraamusalan asiakaskunta, työprosessit ja kuntouttaminen RIKOSSEURAAMUSVIRASTO Rikosseuraamusviraston monisteita 5/2008 Rikosseuraamusalan asiakaskunta, työprosessit ja kuntouttaminen Työryhmän mietintö Rikosseuraamusalan kehittämishanke Helsinki 31.3.2008 1.

Lisätiedot

Ehdollisesti rangaistujen nuorten kokemuksia rikosprosessista ja valvonnasta

Ehdollisesti rangaistujen nuorten kokemuksia rikosprosessista ja valvonnasta Ehdollisesti rangaistujen nuorten kokemuksia rikosprosessista ja valvonnasta Järvinen, Merja 2012 Tikkurila 2 Laurea-ammattikorkeakoulu Tikkurila Ehdollisesti rangaistujen nuorten kokemuksia rikosprosessista

Lisätiedot

EU-rikosoikeutta puolustusasianajajille. Academy of European Law (ERA) Workshop Vilnassa 11.5.2013

EU-rikosoikeutta puolustusasianajajille. Academy of European Law (ERA) Workshop Vilnassa 11.5.2013 EU-rikosoikeutta puolustusasianajajille Academy of European Law (ERA) Workshop Vilnassa 11.5.2013 Käytännön tapausharjoitus, jossa keskitytään etenkin luovuttamismenettelyyn sekä tästä aiheutuviin EU-oikeudellisiin

Lisätiedot

Häkkihoitoa vai huolenpitoa?

Häkkihoitoa vai huolenpitoa? Häkkihoitoa vai huolenpitoa? Nuorten syrjäytymisen ehkäisy - seminaaripuheenvuoro 14.8.2012 Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen Mielensäpahoittaja / Tuomas Kyrö: Hyvästelin lapset. Kyllä sanon, että on

Lisätiedot

YHDYSKUNTASEURAAMUKSIA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS

YHDYSKUNTASEURAAMUKSIA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS 31.7.2012 Oikeusministeriö Kirjaamo: oikeusministerio@om.fi Viite: Lausuntopyyntönne 30.3.2012 OM 13/69/2008 YHDYSKUNTASEURAAMUKSIA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS Lausuntonaan Kriminaalihuollon

Lisätiedot

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 654 659 SISÄLLYS N:o Sivu 654 Laki rikoslain muuttamisesta... 2077 655 Laki pakkokeinolain 5 luvun 11 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi 1 Timo Ojala LAUSUNTO Hovioikeudenneuvos, Osastonjohtaja Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki tel. 02956 40501 email. timo.j.ojala@oikeus.fi 29.3.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite:

Lisätiedot

HE 17/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia

HE 17/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia HE 17/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valvontarangaistusta ja sähköistä valvontaa avolaitoksissa koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Päihdetyön linjaukset vuosille 2012-2016

Päihdetyön linjaukset vuosille 2012-2016 Päihdetyön linjaukset vuosille 2012-2016 RIKOSSEURAAMUSLAITOS 2012 ESIPUHE Päihdetyö on yksi tärkeimmistä keinoista uusintarikollisuuden vähentämisessä ja pyrittäessä edistämään rikosseuraamusalan asiakkaiden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Susanna Sova LAKI NUOREN RIKOKSESTA EPÄILLYN TILANTEEN SELVITTÄMISESTÄ - KÄYTÄNNÖN VAIKUTUKSET VIRANOMAISTYÖHÖN OULUSSA

Susanna Sova LAKI NUOREN RIKOKSESTA EPÄILLYN TILANTEEN SELVITTÄMISESTÄ - KÄYTÄNNÖN VAIKUTUKSET VIRANOMAISTYÖHÖN OULUSSA Susanna Sova LAKI NUOREN RIKOKSESTA EPÄILLYN TILANTEEN SELVITTÄMISESTÄ - KÄYTÄNNÖN VAIKUTUKSET VIRANOMAISTYÖHÖN OULUSSA LAKI NUOREN RIKOKSESTA EPÄILLYN TILANTEEN SELVITTÄMISESTÄ - KÄYTÄNNÖN VAIKUTUKSET

Lisätiedot

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot