YLLÄTYSTEN SOSIOLOGIA

Transkriptio

1 Sosiologipäivät Tampereella YLLÄTYSTEN SOSIOLOGIA Ehtiikö sosiologia mukaan? Markkinat, verkostot, terrori, sosiaalinen media, joustavat työryhmät vanhat tutut rakenteet horjuvat ja muuntuvat vauhdilla. Elääkö sosiologia vielä kultakautensa kansallisissa muistoissa, vai kurottautuuko se tosissaan yllätysten maailmaan? Miten rakenteet, toiminta ja kulttuurit paikantuvat, kun niin moni asia mutkistuu venähtäneissä ja herkkäliikkeisissä verkostoissa? Ja mikä pysyy, jos kaikki elää sekä hetkessä että monessa paikassa? Tarvitseeko sosiologia yllättäviä, perinteestä poikkeavia yhteistyökumppaneita ja lähestymistapoja uusvanhassa tilanteessa? Vuoden 2011 sosiologipäivien teemana on yllätysten sosiologia. Nykysuomen etymologisen sanakirjan (Häkkinen 2004, 1534) mukaan hämmästymistä, odottamatonta kimppuun käymistä yms. merkitsevä yllättää on ikivanhaan ylävartaloon perustuva johdos, jonka välitön kantasana on verbi yltää. Alun perin yllättäminen on merkinnyt saavuttamista, tavoittamista tai päälle käymistä. Yllättääkö sosiologia jymypaukuillaan, vai tuleeko se itse yllätetyksi? Mikä tässä maailmassa sosiologeja vielä kummastuttaa? 1

2 Työryhmät: Ethical and methodological issues in research on African Diaspora in Finland/Europe 3 Etnografian yllätys 5 Hyvinvointivaltion ja hyvinvoinnin mekanismit 10 Kirjoittamisen sosiologiaa onko teksteillä sosiaalista elämää? 15 Kriminologia ja oikeussosiologia 18 Kulttuuri ja kulutus 24 Landsbygdens överraskningar 29 Lapsuuden instituutiot ja instituutioiden lapsuus 33 Liikuntasosiologia 36 Materiaalinen talous ja arvon ainekset 47 Minoriteter som sociala organisationer Vähemmistöt sosiaalisina organisaatioina 47 Moninaiset erot aineistossa eli miten käsitellä sukupuolen, luokan, seksuaalisuuden ja etnisyyden yhteenkietoutumia analyysissä? 50 Normatiiviset ruumiskäsitykset, niiden ylitykset ja ideologinen moninaistuminen 54 Nuorten kansalaisuus ja yhteiskuntatiedollinen kasvatus 59 Organisaatiot ja organisoituminen 64 Perhe ja vanhemmuus 69 Poikkitaiteellinen ja tieteellinen teemaryhmä tietämisestä, tuntemisesta, kokemisesta 78 Poliittinen ja julkinen sosiologia 81 Positioning the self and others. Theoretical openings and empirical applications 85 Racism 92 Rahapelaamisen vetovoima ja riskit 97 Rakenteet ja käytännöt vuorovaikutuksessa 103 Sattumia työssä 108 Sosiaalinen media, Internetaineistot ja sosiologia 111 Sukupuoli, uusliberalismi ja toimijuus 115 Taiteen ja tiedon sosiologia 118 Terveyssosiologia 124 Tietokäytännöt ja hallinnan politiikka 129 Tunteet, toiminta ja vuorovaikutus 135 Työn sosiologia 139 Yhteiskunnallinen eläintutkimus 146 Yhteiskuntateoria 150 Yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus 156 Yllättääkö julkinen vai yksityinen? 159 2

3 Ethical and methodological issues in research on African Diaspora in Finland/Europe, Chairs: Filio Degni and Perpetual Crentsil, Discussant: Dr Anna Rastas, University of Tampere (University of Turku, University of Helsinki, defilio[ät]utu.fi, perpetual.crentsil[ät]helsinki.fi) This workshop focuses on methodological and ethical dilemmas in research on the histories and the presence of Africans and their descendents in Finland and/or in Europe. Disparate and heterogeneous processes are associated with African Diasporas Africans and African descendants in Finland and other parts of Europe, such as their transnational networks, their contributions to the social and cultural lives as well as their activities in their countries of origin and settlement, questions of ethnicity and racism, gender issues, remittances to relatives in Africa etc. Scholars often feel overwhelmed by the complexity of the field, and some of the ethical considerations may also depend on the positionings and the roles taken by researchers themselves. We invite abstracts in English (max. 200 words) for papers from academics in a variety of disciplines for an interdisciplinary session. The abstracts should deal with methodological approaches and ethical questions encountered or expected to be encountered when researching African Diaspora issues related to social/cultural, political, religious, economic circumstances, artistic contributions etc. Submissions are encouraged from postdoctoral researchers, doctoral candidates as well as postgraduate/graduate students. Linda Haapajärvi / postgraduate student at École des hautes études en sciences sociales, Paris linda.haapajarvi@ehess.fr The Good, the Bad and the Pious. Representing an African church community in diaspora. For my MA thesis in sociology I have conducted field work at a parish of a Nigerian Pentecostal church in Helsinki and in Paris, and continue to work among ethnic and racial minorities. I propose to discuss my experience of ethical and methodological concerns when doing research on Africans and their descendants in two predominantly white societies. In my previous research, I analyzed different forms of community relations as observed at an African immigrant church and the way these generate social inclusion among a relatively disadvantaged population. My major concern was that of avoiding the reproduction of stereotypical images of good or bad African immigrants and of a religious community as a homogenous entity. In order to analyze the community relations in a way that I would make justice to the experience of the church members, I had to consider each research method and national context with prudence. I will here tackle questions of confidentiality and anonymity, responsibility and respect and such research methods as interviewing, participant observation and statistical analysis. My key question is: how to justly address and represent a community commonly represented as a group of poor and zealous immigrant outcasts? Anne Haataja abstract Ethical and methodological issues in research on African Diaspora in Finland/Europe workshop (Annual Conference of the Finnish Sociological Association, The Westermarck Society 24 March 2011, University of Tampere) In addition to various methodological and ethical questions posed by ethnography, methodological challenges emerge from issues of framing the research and naming the research subjects in the study of migrants of North African descent in Finland. In this early stage of the research, the ways of selfidentification and categorization of the research subjects are still to be uncovered but must be considered when naming and initially approaching the prospective informants. Regardless of their geographical and thus in a sense undisputed origins in the African continent, one challenge and issue of 3

4 naming is positioning the subjects and the research project in relation to African diaspora and other diasporic communities. In different approaches, various ethnic, religious, cultural and national labels are applied to North Africans and their descendants, and negligent categorizations and conceptual approaches may have harmful implications both to the research subjects and also to the research project itself. Furthermore, as the research questions in this project concern gender relations, religious convictions and the application of cultural conceptions in the current social and cultural environment, ethical questions and position of the researcher must be considered in production and reporting of data on such sensitive questions and intimate areas of life. Anna Rastas University of Tampere Making sense and making change together. Applying participatory methods in research on African diaspora in Finland Ideas of solving problems, promoting change and giving a voice are included in most theorizations of participatory and action research. In a threeyears ethnographic research project participatory and action research methods were favored in order to examine the ethical and political dimensions of knowledge production in research on minorities, and in this case, especially knowledge of the African diaspora in Finland. I provide examples of projects in which Finnish Africans have been invited to examine current representations of Africans and encounters between Africans and Finns together with researchers, and in which they have also been involved in producing texts about their presence in Finland. Participatory methods are timeconsuming and may involve ethical dilemmas that can be avoided if other methods are favored. However, I suggest that especially in research on minorities participatory methods can improve the quality (reliability and validity) of research, and may help us to promote and carry out projects that also our informants / research subjects find important. Perpetual Crentsil University of Helsinki Ethnography, gambling and remittances by African immigrants in Finland Gambling and remittance giving among African immigrants in Finland are rooted in specific social and cultural contexts and need to be described meaningfully as lived. The ethnographic approach in social research allows for a detailed, indepth analysis and description of everyday life and practice. In three years research on gambling and remittance giving among African immigrants in Finland, the ethnographic method was favoured in order to generate significant insights and knowledge production. There are many spheres of cultural knowledge within any society. African immigrants are an integral part of Finnish society but they have their own distinctive ethnic or cultural identity. The ethnographic approach could be strenuous, timeconsuming and involve ethical problems which can be avoided in other research methods. However, I argue that many social principles concerning the African Diaspora in Finland are determined by underlying values and moral sentiments which surveys and questionnaires completed by individuals, for example, cannot explain meaningfully or describe deeply. Somali Immigrant Women and the Finnish reproductive and maternity health: experiences of the services and perceptions about the health providers Filio Degni,* PhD, Researcher Department of Public Health, Lemminkaisenkatu 1, University of Turku, Finland. Tel , defilio@utu.fi Katri Vehviläinen Julkunen, PhD, RN, Professor, Chair of Department of Nursing Sciences, Kuopio Campus, Finland. Tel , katri.vehvilainenjulkunen@uef.fi 4

5 Birgitta Essen, PhD, Senior lecturer, Dept of Women s & Children s Health, University of Uppsala, Sweden. Tel , birgitta.essen@kbh.uu.se Walid El Ansari, PhD, Professor, Department of Sport, Health & Social Care, University of Gloucestershire, UK. Tel , walidansari@glos.ac.uk Abstract The Somali community is one of the largest and most established African immigrants living in Finland. This article explores some of its women s experiences of the reproductive and maternity health care services provided to them and of their perceptions about the service providers. Focus group and interpersonal interviews were used to collect the data among 70 married of these women between 18 to 50 yearsold, living in the cities of Helsinki, Espoo, and Vantaa. According to the women, they trusted the health care providers and were generally satisfied with the reproductive and maternity health care services received in Finland compare to that in Somalia. Despite their satisfaction of the health services, the women described the health providers socialcultural behavior towards them as unfriendly and the communication as poor. Keywords: Migration; Somali women; health; experiences; perceptions; Finland 5

6 Etnografian yllätys, koordinaattorit: Riikka Lämsä, Anni Ojajärvi (Helsingin yliopisto, Nuorisotutkimus, riikka.lamsa[ät]helsinki.fi, anni.ojajarvi[ät]nuorisotutkimus.fi) Etnografia tuo usein eteen yllätyksiä. Kenttä, tutkimuskohde, kentälle pääsy, tutkijalle annetut positiot sekä se, mitä ollaan tutkimassa, voivat kaikki muokkautua tutkimuksen aikana, eikä kaikkea voida arvioida ennakkoon. Perinteisten koulutuksen, terveyden, hyvinvoinnin, instituutioiden ja toimijoiden lisäksi myös etnografisen tutkimuksen kohteet voivat olla hyvinkin yllätyksellisiä. Työryhmässä käsitellään etnografiseen lähestymistapaan perustuvia tutkimuksia, jotka nojautuvat paitsi sosiologiaan myös lähitieteisiin, kuten sosiaalipolitiikkaan tai sosiaalityöhön. Työryhmässä voi esitellä eri vaiheissa olevia tutkimuksia: tutkimussuunnitelmia, kenttätyökuvauksia, metodologisia tai eettisiä pohdintoja tai valmiita tutkimuksia. Erityisesti toivotamme tervetulleiksi esitykset, joissa tuodaan esille ja pohditaan ahaaelämyksiä, vaikeuksia ja odottamattomia tilanteita, joihin tutkija on etnografina törmännyt. Miten reagoida tutkimusprosessin yllätyksiin ja hämmentäviin tilainteisiin ja mitä niistä voi oppia. Tuija Koivunen Naistutkimus Yhteiskunta ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Haastattelusta kieltäytymiset etnografisena aineistona Alustuksessani tarkastelen mitä tutkija voi oppia tilanteista, joissa hän esittää pyynnön haastatella henkilöä, mutta tämä kieltäytyy. Lisäksi pohdin miten ja millä ehdoilla näitä kieltäytymisiä on mahdollista käyttää etnografisena aineistona. Empiirisesti alustus pohjautuu etnografisin menetelmin toteuttamiini kenttätyöjaksoihin puhelinpalveluun ja markkinointiin keskittyneillä työpaikoilla, sekä erityisesti kahden työntekijän kieltäytymiseen haastattelusta. FM Johanna Seppänen Oulun yliopisto Valmistelen Oulun yliopistossa kulttuuriantropologian alaan kuuluvaa väitöskirjaa opettajan työn uusista vaatimuksista. Empiirisen aineiston pohjalta pohdin, miten oikeaa opettajuutta tänä päivänä tuotetaan, neuvotellaan ja haastetaan ruumiillisten toistotekojen eli performaatioiden avulla. Lähtökohtana on ajatus ruumiista työn instrumenttina: millaista ruumiillista tietoa ja taitoa opettamisessa tarvitaan ja millaisia uusia vaatimuksia opettajan työruumiiseen nykyyhteiskunnassa kohdistuu? Tutkimuksen hypoteesina on, että vaikka raskaan ruumiillisen työn merkitys on tämän päivän asiantuntija ja palvelukeskeisillä työmarkkinoilla vähentynyt, on työruumiiseen samalla alkanut kohdistua uusia paineita, joiden empiirinen tutkimus on toistaiseksi ollut puutteellista. Teoreettisesti tutkimukseni sijoittuu työelämän ja organisaatiotutkimuksessa esiin nousseeseen keskusteluun ns. uudesta työruumiista. Näkökulmassani pyrin yhdistämään ruumiillisuuden subjektiuden ja objektiuden ulottuvuudet tarkastelemalla opettajuuden vaatimuksia sekä työmarkkinoiden kilpailullisena pääomana että ulkopuolisen kontrollin alaisina piirteinä. Toisaalta olen kiinnostunut diskursiivisen, sosiaalisesti konstruoidun ruumiin teorioiden yhdistämisestä fenomenologiseen näkökulmaan eletystä ruumiillisuudesta. Ruumiillisuuden ymmärrän laajaalaisesti ulottuen ulkonäöstä tunteisiin, vuorovaikutuksellisiin taitoihin sekä terveyteen. Tutkimuksessani esitän, että opettajan ammatillinen kompetenssi vaatii näiden osaalueiden yhä kokonaisvaltaisempaa hallintaa, 6

7 oikeanlaisen opettajapersoonallisuuden hienovaraista performointia. Etnografinen tutkimusaineistoni koostuu lähinnä yläkoulun opettajien laadullisista haastatteluista, joita täydennän osallistuvalla havainnoinnilla. Haastattelut on jo aloitettu, mutta kouluissa tehtävien kenttätöiden toteutus on vielä pohdinnan alla. Opettajan työnkuva on tänä päivänä murroksessa ja työmaan rajoja voi olla vaikea hahmottaa. Mistä siis löytyy tutkimukseni kenttä? Etnografiseen tutkimusprosessiin kuuluu oleellisesti tutkijan ruumiillinen ja emotionaalinen läsnäolo kentällä. Ymmärtääkseni paremmin tutkimuskohdettani olen harkinnut mahdollisuutta hakea itse työtä opettajana tai kouluavustajana. Millaista tutkimukseni kannalta relevanttia tietoa oma ruumiillinen kokemukseni opettamisesta voisi antaa? Millaisia haasteita, eettisiä kysymyksiä ja yllätyksiä mahdollinen kaksoisrooli tutkijana ja kouluyhteisön jäsenenä saattaisi tuoda eteen? Entä millaisia vaatimuksia tutkijan työruumiiseen kentällä kohdistuu; missä määrin minun on tutkijana laitettava oma persoonani peliin jäljittäessäni opettajan ihannepersoonaa? Väitöskirjatutkimus on osa laajempaa työelämän muutosta ruumiillisuuden näkökulmasta tarkastelevaa tutkimushanketta, jonka vastuullisia johtajia ovat dosentti Jaana Parviainen Tampereen yliopistosta ja professori Taina Kinnunen Oulun yliopistosta. MarjaLiisa Honkasalo Linköpingin yliopisto Hiljaisuus voi yllättää Etnografista tutkimusta tekevä saattaa kohdata ihmisten vaikenemista kenttätyön aikana. Joskus sellainen voi kestää hetken ja olla tietyssä asiayhteydessä odotettaa, joskus taas vaikeneminen voi olla pitkäaikaista. Siitä voi tulla hiljaisuutta, joka kestää ja joka on jollain erityisellä tavalla merkittävää. Miten sitten? Olemme tottuneet toimimaan puhutun ja kirjoitetun kielen varassa ja teemme etnografiset analyysimme siltä pohjalta. Edelleen puuttuu valmiuksia toisenlaisen kommunikaation kohtaamiseen ja käsittelemiseen. Mietin esityksessäni hiljaisuutta sekä kommunikaationa että kenttätyön analyysin kysymyksenä. Käytän esimerkkeinä omia kenttäkokemuksiani ja pohdin tapoja joilla olen analysoinut niitä. Ja usein yllättynyt analyysini vaillinaisuudesta. YTT Petra Auvinen, YTT Hannele Palukka ja YTT Tiina Tiilikka Tampereen yliopisto Yhteiskunta ja kulttuuritieteiden yksikkö Etnografin kokemuksia ensihoidon kentällä Esityksemme perustuu meneillään olevaan tutkimushankkeeseen, jossa tarkastellaan ensihoidossa ja sairaankuljetuksessa vallitsevia yhteistoiminnallisia työ ja toimintakäytänteitä lääkintätasoista ensihoitoa antavissa sairaankuljetusyksiköissä. Tutkimuskohteina ovat julkiset ja yksityiset palveluntuottajat sekä näiden välinen työnjako. Lääkintätasoinen ensihoito on kompleksista, reaaliaikaista koordinointia vaativaa työtä, jota määrittää päätöksenteon vastuullisuus ja aikakriittisyys sekä toimijoiden yhteinen ymmärrys meneillään olevasta tilanteesta. Toimintaympäristö edellyttää saumatonta yhteistyötä, mikä on lääkintätasoisessa ensihoidossa ja muilla turvallisuuskriittisillä aloilla erityisen haastava tehtävä. Ensihoito on liikkeessä oleva monikerroksinen toimintakenttä, jossa käytetään monimuotoista tietoa ja toimitaan erilaisten sosiaalisfyysisten järjestysten kohtaamisalueella. Tämän vuoksi tarvitaan myös teoreettismetodologista moninaisuutta erilaisia aineistoja ja lähestymistapoja tutkia kohdetta. Hankkeen tieteellinen yllätyksellisyys näyttäytyy erityyppisten aineistojen yhdistämisessä sekä uusien menetelmien kehittämisessä tutkimusympäristöihin, joissa toiminta on fyysisesti, sosiaalisesti ja tiedollisesti liikkuvaa. 7

8 Tutkimusaineisto koostuu sairaankuljetushenkilöstön työn havainnoinnista ja heidän haastatteluistaan, puhelin ja radiopuhelinliikenteen tallenteista sekä videonauhoituksista, jotka on taltioitu sairaankuljetusyksiköissä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Tutkimuksen seuraava vaihe on aineiston analyysi, jossa hyödynnetään etnometodologista keskustelunanalyysia, multimodaalista vuorovaikutusanalyysia ja etnografiaa. Etnografinen kenttätyö aineistonkeruineen aiheutti monenlaisia tunteita. Esityksessä erittelemme monenkirjavia ja yllättäviäkin tunteita, joita koimme suhteessa a) potilaisiin ja heidän omaisiinsa, b) ensihoitajiin ja c) omaan itseemme tutkijoina. Pohdimme myös tunteiden roolia rationaalisuuteen perustuvassa tiede ja tutkimusmaailmassa: Onko tunnetyö osa tutkimusta? Voivatko tunteet toimia tutkijan työvälineenä vai pitääkö tunteet niiden tiedostamisen jälkeen pyrkiä sulkemaan tutkimuksen ulkopuolelle? Virpi Yliraudanjoki Yllätysten etnografia Etnografinen metodologia on tutkimuksellisena lähestymistapana kokonaisvaltainen. Etnografinen tutkimusprosessi voi johdattaa tutkijan yllätysrikkaisiin tilanteisiin, joiden keskellä huomaa havahtuvansa mietteisiin etnografisen lähestymistavan antoisuudesta ja haastavuudesta. Kyseiset tilanteet voivat samalla johtaa moniin eettisiin pohdintoihin tutkimuksellisten valintojen kohdallisuudesta ja kestävyydestä. Tutkija voi löytää itsensä tutkimusprosessista, jossa tiedon ja todellisuuden muodostama liitto voi kuljettaa syntyvän tiedon äärellä mitä moninaisimpiin pohdintoihin. Pohdin esityksessäni väitöskirjatutkimukseni (Yliraudanjoki 2010) pohjalta seuraavia kysymyksiä: Miten tutkijan asento voi tarkentua etnografisen kenttätyöskentelyn aikana ja miten asennon tarkentuminen voi vaikuttaa syntyvään tietoon? Voiko etnografinen tieto merkityksineen jäädä myös vapaaksi? Millaista vapaaksi jäävä etnografinen tieto voisi olla? Miten lopulta määritetään, mitä etnografinen tieteellinen tieto on ja mitä se lukijalleen kertoo? Mitä etnografinen tutkimusprosessi voi tutkijalleen opettaa? Riikka Homanen Yhteiskunta ja kulttuuritieteiden yksikkö Naistutkimus Tampereen yliopisto Datasessiot tutkimustiedon tuottajina etnografisessa tutkimuksessa Käsittelen alustuksessani tiedon tuotannon näkökulmasta tilanteita, jossa tutkimukseen osallistujat ja tutkijat yhdessä tarkastelevat kerättyä tutkimusmateriaalia ja keskustelevat alustavista tulkinnoista. Alustukseni tarkoituksena on tarkastella sitä, minkälaista materiaalia ja tietoa tämänkaltaiset sessiot mahdollistavat ja miten ne toimivat paikkoina osallistaa informantteja tutkimukseen. Analysoitavana tapausaineistona ovat kenttämuistiinpanot datasessioista, joita järjestimme Tampereen yliopiston äitiys ja lastenneuvolatoimintaa tutkivassa projektissa. Niiden tarkoituksena oli kommunikoida alustavia tuloksia tutkimukseen osallistuneille terveydenhoitajille. Datasessiot osoittautuivat yllätyksellisesti yhteisen tiedon tuottamisen paikoiksi. Ne tuottivat uutta tutkimusaineistoa ja tietoa, jotka ovat uudelleenohjanneet etnografista analyysiä hoitotyöstä neljässä eri neuvolassa yhdessä suuressa suomalaisessa kaupungissa. Ne eivät siis olleet vain tutkimustulosten raportoinnin paikkoja. Alustuksessani esitän, että informanttien osallistaminen tutkimukseen analyysivaiheessa tarjoaa paikallisesti kontekstoivaa tietoa (hoito)työn käytäntöjen prosessimaisuudesta ja jakautumisesta 8

9 erilaisiin työn kohteisiin ja agendoihin sekä konkreettisia esimerkkejä työn materiaalisuudesta ja käytännönläheisyydestä. Lisäksi sessiot antavat myös tutkijalle mahdollisuuden reflektoida omaa työtään, eli tässä alustavia tulkintojaan. Kaikkiaan vaikuttaa siltä, että tutkimukseen osallistuneiden osallistaminen tutkimusprosessiin analyysivaiheessa synnyttää materiaalia ja tietoa, jotka toimivat eräänlaisena aikaisemmin kerätyn etnografisen materiaalin syventäjinä ja laajentajina. Näin dialogisesti tuotetuilla kuvauksilla (hoito)työstä ja ()toiminnasta on potentiaalia tuottaa uutta ja suhteutetumpaa tutkimustietoa. Riikka Perälä Etnografia ja sosiologinen teorianmuodostus: esimerkki suonensisäisten huumeidenkäyttäjien terveysneuvontaan liittyvistä hallinnan kysymyksistä Tarkastelen esitelmässä etnografisen tutkimusmenetelmän suhdetta sosiologiseen teorianmuodostukseen. Käytän esimerkkinä omaa väitöskirjatutkimustani suonensisäisten huumeidenkäyttäjien terveysneuvonnasta, jota tutkin etnografian keinoin huumeidenkäyttäjille suunnatuissa terveysneuvontapisteissä vuosina Aineisto koostuu terveysneuvontapisteiden asiakkaille ja työntekijöille tekemistäni haastatteluista ja terveysneuvontatoiminnan arkipäivää kuvaavista havaintomuistiinpanoista. Etnografian tutkimusasetelmaa on kuvattu dynaamiseksi ja liikkuvaksi. Hammersley ja Atkinson (1995) kiteyttävät prosessin vuoropuheluksi substantiaalisten ja formaaleiden tutkimuskysymysten välillä. Lähdin itse keräämään aineistoa mielessäni aikaisemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta hahmottamani näkemys terveysneuvontatyöstä foucault laisena normalisoivan hallinnan muotona. Aloittaessani kenttätyön huomasin kuitenkin pian, että normalisoivan hallinnan viitekehyksen soveltaminen antaa terveysneuvontatyöstä hyvin suppean ja jopa vääristellyn kuvan. Tutkimusprosessin aikana jouduinkin miettimään uudestaan foucault laisen valtaanalyysin roolia tutkimuksessani. Normalisoivan hallinnan sijasta päädyin korostamaan terveysneuvontatyöhän olennaisesti liittyviä vastarinnan ja voimaantumisen kysymyksiä, jotka ovat vasta viime vuosina nousseet keskeisiksi tutkimuskohteiksi Foucault n tuotantoon nojaavassa hallintamentaliteetin tutkimusperinteessä. Etnografinen kenttätyö johdatti minut myös etsimään yhteyksiä Foucault n ja muiden teoreetikoiden, kuten Erving Goffmanin välille. Tuon esitelmässä esille esimerkkejä tutkimusprosessin aikana tekemistäni teoreettisista ja metodisista valinnoista ja ratkaisuista, ja pohdin myös laajemmin etnografisen tutkimusmenetelmän merkitystä sosiologisessa teorianmuodostuksessa. 9

10 Hyvinvointivaltion ja hyvinvoinnin mekanismit, koordinaattorit: Juho Saari, Mikko Niemelä (Itä Suomen yliopisto, Kela, Mikko.Niemela[ät]kela.fi) Työryhmässä tarkastellaan erilaisia hyvinvointivaltion ja hyvinvoinnin muutokseen liittyviä sosiaalisia mekanismeja. Esitelmät voivat käsitellä muun muassa hyvinvointivaltioon rakenteita, intressejä, mielipiteitä ja politiikkaprosesseja sekä sosiaali ja terveyspoliittisten uudistusten toimeenpanoon keskittyviä strategioita, ohjelmia ja lakeja. Työryhmään soveltuvat myös Euroopan unionin muutokseen, globaaliin kehitykseen, kestävän kehityksen ja hyvinvointivaltion suhteisiin, ja Aftershocktutkimukseen liittyvät esitykset siltä osin kuin ne liittyvät edellä mainittuihin teemoihin. Lisäsi työryhmään soveltuu myös hyvinvoinnin muutokseen liittyvien mekanismien tutkimus, jolloin kiinnostuksen kohteita ovat esimerkiksi resurssipohjainen hyvinvointitutkimus, relationaalisuuden ja adaptiivisuuden merkitys hyvinvoinnille, sosiaalisen vertailun, yhteiskunnallisen muutoksen, ja hyvinvoinnin suhteet sekä erilaiset elämäntilanteisiin liittyvät selviytymisstrategiat. Reinvigorated church poor relief in Finland between two recessions Heikki Hiilamo, Kela The role of churches has been largely ignored in the modern welfare state literature. This study focuses on the poverty alleviation activities of the Evangelical Lutheran Church of Finland in the interval between the recession of the early 1990s and the global recession starting in The activities of the church with regard to poverty alleviation are discussed under three themes: church social work offices, food banks and advocacy work. The descriptive analysis based on earlier literature is facilitated by the use of quantitative data on church poor relief. The traditional welfare state regime hypothesis suggests that the kind of traditional assistance that the church lends to the poor would die out in the course of universal welfare state development. The results indicate that this was not the case in Finland. The Evangelical Lutheran Church of Finland reacted strongly to the pressing needs of the poor in the early 1990s and continued to do so during the global recession. There was a clear shift in the Church s role visàvis the state welfare provisions, which were subject to cost containment pressures. Pension Institutions and Poverty Dynamics A comparative study of EU countries Azhar M. Hussain, University of Copenhagen Olli Kangas, Kela The aim of the paper is to study how the institutional set ups on pension insurance programs in the EU countries affect the incidence of poverty among the pension recipients. For analysing transtions from employment to pensions we use two databases. 1) The European Community Household Panel Survey (ECHP) that contains panel data for most European Union countries for the period ) The EUSILC covers the years Thus it is possible for us to follow the same individuals and their mobility out of the labour force to retirement in two different periods in time. The emphasis will be on dynamics. What will happen in different countries when people go to pensions? How well can pension programs protect against poverty? What happens in different income groups? Income outcomes are related to the characteristics of the pension systems. Characteristics of the pension insurance pertain to the level of income loss compensations (replacement rates of the incomerelated pensions and the level of basic pension) and the degree of universality (what is the proportion of elderly actually getting pension benefits). These data come from the Social Citizenship Indicators Project (SCIP) housed at the University of Stockholm and Lyle Scrugg s Welfare state entitlement data base, available on the net. The longitudinal character of our data gives us possibilities to evaluate the effect of the indexation of pension benefits in a longer run, e.g. in some country pensions may be 100% of the previous income but they are not indexed, whereas in many other 10

11 countries replacement levels are lower but benefits are indexed. Therefore, the crucial issue is to see to what extent different pension solutions can guarantee a decent income level for the elderly in the longer run. The contribution of our paper is in this dynamic aspect of inspection of the European pension policies and their outcomes in terms of changes in income. Miten saada työpaikkoja heikossa työmarkkinaasemassa oleville? Harri Kostilainen, Diakoniaammattikorkeakoulu Ari Nieminen, Diakoniaammattikorkeakoulu Suomessa on noin eri tavoin heikossa työmarkkinaasemassa olevaa henkilöä, joiden työllistymiselle on lukuisia esteitä. Työllistymisen yksilöön liittyviä tekijöitä ja esteitä on tutkittu paljon, mutta työmarkkinoiden rakenteita ja niiden sääntelyn politiikan tarkastelu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tässä esityksessä tarkastellaan niitä poliittisia ja rakenteellisia tekijöitä, jotka estävät heikossa työmarkkinaasemassa olevien työllistymistä. Ensimmäiseksi tarkastelemme sitä, miten suomalaisessa työllisyysjärjestelmässä on pyritty mahdollistamaan ihmisten pääsy työmarkkinoille. Toiseksi vertailemme suomalaisia käytäntöjä Tanskassa toteutettuun politiikkaan. Hypoteesimme on, että tanskalainen politiikka ja käytännöt ovat olleet inklusiivisempia kuin suomalaisessa mallissa. Lopuksi laajennamme tarkastelun Suomen ja Tanskan vertailusta eurooppalaiseen työllisyys ja sosiaalipolitiikkaan sekä inklusiivisen työmarkkinapolitiikan teorioihin. Viime vuosina työllisyyden ja työttömyyden ongelmia on usein lähestytty siirtymätyömarkkinoiden käsitteen kautta. Tähän mennessä siirtymätyömarkkinoihin liittyvässä ajattelussa on kuitenkin kiinnitetty huomiota suhteellisen hyvässä työmarkkinaasemassa olevien siirtymiin työmarkkinoilla. Täydennämme siirtymätyömarkkinoihin liittyvää ajattelua elementeillä, jotka koskevat heikommassa työmarkkinaasemassa olevien tilannetta. Tunnistamme rakenteellisia seikkoja, joiden muuttaminen parantaisi heikossa työmarkkinaasemassa olevien sosiaalista osallisuutta ja edistävät heidän toimintakykyjensä mukaista työllistymistä. Pohdintaa terveydenhuoltovaltiomme muutoksen kuvaamisesta ja selittämisestä Juhani Lehto, Tampereen yliopisto Viime aikoina esitetyt analyysit toimeentuloerojen ja köyhyyden nopeasta ja jo lähes kaksi vuosikymmentä jatkuneesta kasvusta Suomessa (Olli Kangas ym) haastavat terveydenhuollon tutkijan kysymään, miten vastaavaa analyysia voisi tehdä Suomen terveydenhuollosta. Toimeentuloerotutkimuksessa erojen kehityksen kuvauksessa käytetään usein kotitalouksittain ryhmitettyjen kansalaisten käytettävissä olevaa toimeentuloa (euroina) ja sen muutoksia eri väestöryhmissä, esimerkiksi tulodesiileittäin. Mittari tuntuu kohtuullisen legitiimiltä, jos ajatellaan käytettävissä olevien eurojen ilmaisevan mahdollisuuksien tasa tai eriarvoa. Toki voi keskustella siitä luoko sama euromäärä kaikille samanlaiset mahdollisuudet. Terveydenhuollon osalta vastaava mahdollisuuksien tasaarvo voisi merkitä vaikkapa (1) käytettävissä olevia terveyspalveluja tai (2) käytettävissä olevaa terveyttä (indikaattorina terveydentila). Jos haluttaisiin käyttää yksinkertaisuuden vuoksi euroina laskettavaa muuttujaa, muuttujan (1) voisi muokata (3) käytettyjen terveyspalvelujen kokonaishinta (euroina). Monien mittaamisongelmien lisäksi ongelmana on, että emme pidä tasaarvona sitä, että kaikilla olisi sama terveydentila tai samat palvelut tai samanhintaiset palvelut. Palvelut pitäisi suhteuttaa palvelujen tarpeeseen, joka vaihtelee terveydentilan lisäksi myös elinolosuhteiden (esim. mahdollisuus läheishoivaan) mukaan. Terveydentila pitäisi suhteuttaa jonkinlaiseen terveyspotentiaaliin, koska tuskin tasaarvo edellyttää sitä, että vaikkapa 90vuotiaat olisivat yhtä terveitä kuin 25vuotiaat. Kun palveluvalikoimien ja hinnanmuodostuksen lisäksi myös nämä suhteuttavat tekijät (esimerkiksi käsitys legitiimistä palvelujen tarpeesta ja 90vuotiaan terveyspotentiaalista) muuttuvat ajassa, ajallisen muutoksen kuvaus monimutkaistuu. 11

12 Toimeentuloerotutkimuksessa keskeiset selittävät tekijät voi jakaa muutoksiin tulonmuodostuksessa ennen tulonjakoa (ennen kaikkea työmarkkinoilla ja yritystoiminnasta saatavassa tulonmuodostuksessa) ja tulonjaossa (ennen muuta sosiaaliturvassa ja verotuksessa). Terveydenhuollossa tuntuu näidenkin tekijöiden jäsentäminen problemaattisemmalta. Jos selitettävä muuttuja on terveydentila, potentiaalisia selittäviä muuttujia on toimeentulosta ja koulutuksesta aina ympäristön tilaan ja kulttuurin muutoksiin (esim elämäntavat) asti. Jos selitettävä muuttuja liittyy terveyspalvelujen käyttöön tai käytettävyyteen, potentiaalisia selittäviä muuttujia on esimerkiksi palvelujärjestelmään suunnatuista rahamääristä, palvelujärjestelmän tehokkuuteen vaikuttavista tekijöistä (esim käytössä oleva teknologia, henkilöstön koulutus ja palkkataso, rahoitus ja organisointitavat, transaktio ym ylimääräisten kustannusten suuruus) ja hoitokulttuureista aina legitiimin palvelutarpeen (esim väestön ikääntyessä) muutoksiin asti. Esityksessä pohdin edellä kuvatun kaltaisia empiirisen tutkimuksen ongelmia, kun olemme tutkimusryhmässä asettaneet tavoitteeksemme kuvat ja selittää suomalaisen terveydenhuoltovaltion muutosta noin vuosina ja jos pyrkimyksenä on analysoida muutosta yhtä selkeästi kuin toimeentuloerotutkimuksessa on tehty. Iäkkäiden ihmisten mielenterveys politiikkaohjelmissa Minna Pietilä, Vanhustyön keskusliitto Esityksessä tarkastellaan iäkkäiden (65v.+) ihmisten mielenterveyteen, erityisesti masennukseen liittyviä käsityksiä kansainvälisissä ja kansallisissa mielenterveyspoliittisissa suunnittelu ja tavoiteohjelmissa (EU, WHO, STM; N=23). Ohjelmien perusteella ikäihmisillä on keskeinen paikka kansainvälisessä mielenterveyspoliittisessa keskustelussa, ja suomalaisessakin keskustelussa paikka on hahmottumassa. Mielenterveyspoliittisten ohjelmien kannanotoissa ikäihmisistä puhutaan tärkeänä, haavoittuvana painopisteryhmänä varsinkin masennuksen osalta. Tavoitteet heidän psyykkisen hyvinvointinsa tukemisesta perustuvat tutkittuun tietoon ja laajaan yhteisymmärrykseen. Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ennaltaehkäisyn ja hoidon tavoitteiden saavuttaminen voivat kuitenkin olla etäällä, kun iäkkäät ihmiset jäävät usein marginaaliin sekä mielenterveyden edistämisessä että mielenterveyspalveluissa. Yhteiskunnassa julkilausutut mielenterveyspolitiikan tavoitteet eivät siten toteudu käytännössä riittävässä määrin iäkkäiden(kään) ihmisten osalta. Iäkkäiden ihmisten hyvän mielenterveystyön malleja perätään edelleen sosiaali ja terveysministeriön mielenterveys ja päihdesuunnitelmassa. Esityksessä politiikkaohjelmia tarkastellaan kriittisesti pohtien tavoitteiden suhdetta todellisuuteen. Suomalainen yhteiskunta menestystarina vai eriarvoistumisen laboratorio? Juho Saari, ItäSuomen yliopisto Suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä 1990luvun alun Suuren laman ( ) jälkeen on kaksi kilpailevaa tulkintaa. Yhtäältä se on tulkittu poikkeukselliseksi menestystarinaksi. Suuri lama nähdään luovan tuhon prosessiksi, joka vapautti suomalaisen yhteiskunnan kasvupotentiaalia, mikä yhdessä kurinalaisen talouspolitiikan kanssa uudisti suomalaista yhteiskuntaa kestävällä tavalla. Toisaalta Suuren laman jälkeistä Suomea on pidetty eriarvoistumisen laboratoriona. Tässä tulkinnassa suomalaista yhteiskuntaa on arvioitu ennen kaikkea tulo ja terveyserojen eriarvoistumisen ja leipäjonojen pidentymisen näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa arvioidaan näitä kahta tulkintaa eri indikaattoreiden avulla aikavälillä Tulosten mukaan kasvun ja työllisyyden erinomaista kehitystä korosta tulkinta menettää huomattavan osan vetovoimastaan, jos kasvusta puhdistetaan eriarvoistumisen vaikutukset. (Samalla tavalla voidaan puhdistaa myös työllisyystilastot, mitä ei kuitenkaan ole tehty tässä). Vielä voimakkaammin kriittinen tulkinta saadaan käyttämällä kestävän kehityksen indikaattoreita. Näitä ovat muun muassa GP ja SS 12

13 indikaattorit. Kumpikin niistä antaa varsin synkän kuvan suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä 1990 luvulla ja sen jälkeen. Toiselta puolen yhteiskunnallista eriarvoistumista korostavaa tulkintaa vastaan puhuu se, että eliniän ja elämänlaadun yhteensovittavalla Happy Life Years (HLY) mittarilla tarkasteltuna kehitys on ollut varsin myönteistä. Sama tulos saadaan useista koetun hyvinvoinnin mittareista. Lisäksi kun tarkastellaan tulonjaon kehitystä sosioekonomisten ryhmien suhteen, muutokset työelämässä olevien ryhmien välillä osoittautuvat olennaisesti vähäisemmiksi kuin tarkasteltaessa näytä muutoksia Giniindeksin avulla. Keskeiseksi osoittautuu työelämän ulkopuolella olevien sosioekonomisten ryhmien heikko tulokehitys. Samaan suuntaan näyttäisi vievän sosioekonomisten ryhmien välisiä HLYarvojen tarkastelu. Lopputuloksena tästä tarkastelusta on kuva Suomesta varsin hitaan taloudellisen kehityksen ja suhteellisen maltillisen eriarvoistumiskehityksen maana. Kumpikaan tulkinta ei siis osoittaudu kiistattomaksi. Tulokset ovat kuitenkin monella tavalla keskustelun alaisia. Tutkimus on osa johtamaani tutkimushanketta, jossa pyritään arvioimaan suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumista Suuren laman jälkeisenä ajanjaksona. Tarkastelun kohteena ovat suomalaisen yhteiskunnan rakenteet, instituutiot ja arvot. Hyvinvointivaltio ja bioetiikka Heikki Saxén, Tampereen yliopisto Hyvinvointivaltion oikeutus ja merkitys haastetaan Suomessa ja maailmalla yhä kiivaammin. Toisaalta voimakas taloudellinen, tekninen ja väestöllinen muutos ja toisaalta tätä muutosta heijastelevat uudet ajattelutavat tuovat alati uusia virtauksia hyvinvointivaltiokeskusteluun. Muutoksen kiihtyessä ovat nämä virtaukset voimistuneet niin paljon, että esille nousee nopeassa tahdissa hyvin yllättäviäkin näkökulmia hyvinvointivaltioon. Uusien näkökulmien huomioon ottaminen taas aiheuttaa vaikeuksia vakiintuneille julkisille ja poliittisille mekanismeille, mikä haastaa pohtimaan uudelleen näiden mekanismien rakennetta. Esitelmässäni pureudun tähän teemaan pohjaten parhaillaan valmistelemaani väitöskirjaan, jonka työotsikko on länsimaisen vapaus ja oikeudenmukaisuusajattelun aatehistoria terveyden etiikan näkökulmasta. Väitöstyössäni hahmotan länsimaisen yhteiskuntafilosofian suuria kehityslinjoja esittäen erityisesti kysymyksen siitä, miten ne johtavat ajankohtaisiin terveyden eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Tärkeäksi kiintopisteeksi muodostuu näin Yhdysvalloissa sotien jälkeen vakiintunut bioetiikan tieteenala. Bioetiikan kautta on mielekästä tarkastella hyvinvointivaltiolle tärkeää kysymystä terveydestä, minkä ohella sen kautta on havainnollista nähdä myös yleisemmin, millaisia julkisia ja poliittisia mekanismeja hyvinvointivaltio ja yhteiskunnallinen hyvinvointi saattaisivat tarvita tuekseen globaalina aikakautena. Yhteistyö ja julkinen palveluntuotanto Tiina Soininen, ItäSuomen yliopisto Tarkastelen julkisen hallinnon muutosta 2000luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tutkimuskysymyksenäni on, miten hallinnon muutos on jäsennettävissä ja kuinka sen voisi käsitteellistää? Esittelen muutosta tekemieni neljän arviointitutkimuksen antamien tulosten valossa. Tapauskohtaisissa arviointitutkimuksissa on sovellettu realistisen arviointitutkimuksen menetelmiä ja teoriaa. Julkisen hallinnon rakenteen muutos on tapahtunut yhteistyön kautta 2010luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Uusia yhteistyömuotoja ja tapoja (mm. parityöskentely, tiimityö, kumppanuus ja verkostot) alettiin toteuttaa Suomessa julkisen sektorin hanketoiminnan kautta. Tähän uuteen työtapaan ohjasivat Euroopan unionin taholta tulleet vaatimukset alhaalta ylös hallinnasta sekä muutokset 13

14 hyvinvointivaltion taloudellisessa kontekstissa. Yhteistyö on nähty hankesuunnitelmissa mekanismina, joka tuottaa halutun muutoksen. Yhteistyötä voidaankin pitää tällaisena mekanismina. Sen seurauksena on syntynyt uusi julkisen hallinnon rakenne, joka kietoutuu julkisen palveluntuotannon ympärille. Yhteistyön eri muodot ovat mahdollistaneet sektorirajojen ylittämistä, resurssien yhdistämistä, uusien työ ja toimintatapojen luomista sekä asiakkaiden kannalta mahdollistanut uusien valintojen tekoa. Palveluntuotanto on kuitenkin pirstaloitunut julkisen sektorin toimialojen sisäisesti osiin, joissa keskitytään vain yhden ja määritellyn ongelmakentän hoitamiseen. On muodostunut muusta palvelurakenteesta irrallisia verkostoja. Yhteistyön toimintaan on vaikuttanut erilaiset yhteistyön ulottuvuudet, kuten yhteistyökumppaneiden luottamus, tasaarvoisuus, tiedonkulku, työjako jne. Nämä tekijät ovat moderaattoreita, jotka muokkaavat yhteistyön, sekä myös uuden julkisen palveluntuotannon rakenteen, toimivuutta. Julkinen valta korvautuu verkostoissa henkilökohtaisilla luottamussuhteilla. Havaitut ongelmat julkisen palveluntuotannon rakenteessa herättävät ajatuksia, kuinka niihin voitaisiin puuttua uuden organisaatiorakenteen puitteissa. Nykyisinä arvoa määrittävinä tekijöinä pidetään hallinnossa julkisten palveluiden vaikuttavuuden tai tehokkuuden mittaamista tai markkinaohjautuvuutta. Ongelmat voivat aiheuttaa kriisitilan koko yhteiskunnalliseen hallintajärjestelmään. Toisaalta koettu ristiriita uuden palveluntuotannon ja vanhan byrokratian välillä viittaa siihen, että hyvinvointiyhteiskunnan arvopohja on edelleen erittäin voimakkaasti läsnä julkisessa hallinnossa. Tämän tutkimuksen mukaan lisäksi uusi rakenne on syntynyt käytännön hanketasolla toimijoiden kiinnostuksesta ratkaista käytännön ongelmia eikä niinkään siksi, että tavoitteena olisi ollut hyvinvointiyhteiskunnan rakenteen hajauttaminen. Käytännön hanketasolla lisäksi toimijoiden sitoutuminen hyvinvointivaltion perusperiaatteisiin aiheuttaa ongelmia uuden palveluntuotannon toteuttamisessa, toimijat työskentelevät edelleen demokratian ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi, mutta rakenteessa joka ei enää vastaa heidän sisäistämäänsä ymmärrystä julkisesta hallinnosta. 14

15 Kirjoittamisen sosiologiaa onko teksteillä sosiaalista elämää?, koordinaattorit: Laura Huttunen, Salla Tuori (Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto, laura.huttunen[ät]uta.fi, salla.tuori[ät]abo.fi) Tekstit ja tekstuaalinen kommunikaatio hallitsevat monin tavoin nykymaailmaa monet sosiaalisen toiminnan muodot koululaitoksesta valtiolliseen byrokratiaan ovat mahdottomia ilman niitä. Toisaalta erilaiset tekstit muokkaavat populaaria julkisuutta ja sen puheenaiheita, joskus yllättävilläkin tavoilla niin sanomalehdet, pamfletit kuin romaanitkin voivat siivilöityä populaarin julkisuuden kautta osaksi ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita, arjen kamppailuja ja neuvotteluja. Kirjallisuuden tutkijat ja monet kulttuurintutkijat tutkivat tekstejä eri tavoin ja erilaisin menetelmin, keskittyen nimenomaan teksteihin. Mutta miten tutkia kirjoittamista aktiivisena sosiaalisena toimintana ja tekstejä osana sosiaalista maailmaa? Miten tutkia kirjoittamista sosiologisesti, antropologisesti ja/ tai etnografisesti niin, että tutkimuksen fokus laajenee teksteistä niiden sosiaaliseen kontekstiin ja tekstien sosiaaliseen elämään? Tässä työryhmässä pohdimme kirjoittamista ja lukemista sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa kiinnittyvänä toimintana. Toivotamme tervetulleeksi niin teoreettiset pohdinnat kirjoittamisen ja lukemisen sosiaalisesta sidonnaisuudesta kuin erilaiset empiiriset esimerkit kirjoittamisen ja lukemisen käytännöistäkin. Tuija Saresma Jyväskylän yliopisto Blogikirjoittamisen politiikat Poliittinen ja kansalaistoiminta siirtyy yhä enemmän internetiin, ja kirjoittaminen on verkkoaktivismin keskeinen muoto. Tarkastelen internetissä julkaistavissa blogeissa,weblogeissa, käytävää keskustelua. Nopeasti ajankohtaisiin aiheisiin tarttuviin blogeihin tallentuu jotakin olennaista nykykulttuurista, ja siksi kutsunkin niitä nykykulttuurin pysäytyskuviksi. Lähestyn blogeja performatiivisen toimijuuden muotona, teknologisoituvan ja digitalisoituvan nykykulttuurin kiteytymänä, kirjoittamisen erityisenä sosiaalisena muotona, jonka analysoiminen edellyttää uudenlaisia tutkimuksellisia otteita. Tutkimukseni epistemologinen intressi liittyy kysymykseen siitä, miten valta, diskurssi ja poetiikka kiertyvät yhteen digitaalisessa jakelussa (Boler 2008, 7). Työmääritelmäni mukaan blogit ovat verkossa enemmän tai vähemmän avoimesti julkaistuja, ehkä jossakin määrin omaelämäkerrallisia, kronologisesti organisoituja ja keskenään linkittyviä verkostoja, jotka koostuvat ainakin tekstuaalisista ja graafisista ilmauksista ja jotka pyrkivät kommunikoimaan (Podnieks 2004). Tarkastelen blogien kirjoittamista ja kommentoimista, bloggaamista, arkisena ja intentionaalisena toimintana, jolla on myös poliittisia pyrkimyksiä. Blogeissa on kyse sekä informaation levittämisestä, tiedonjakelun normeista ja niiden muutoksista, että vaikuttamisesta, siis politiikasta ja retoriikasta (ks. Palonen & Summa 1996). Esitelmässäni analysoin yhden blogikirjoituksen, Henry Laasasen blogissaan julkaiseman Homot ja sotasankarit Linnan juhlissa kirvoittamaa keskustelua Kirjoituksia miesten tasaarvosta ja pariutumisesta (ks. tark ) kiinnittäen huomiota kirjoittamisen politiikkoihin, sen performatiivisuuteen ja erityisesti ns. vihapuheeseen. Tarkastelen blogeja retorisen analyysin keinoin mm. kysymällä, kuka tekstissä puhuu ja miten teksti kutsuu toimimaan. Tarkastelen bloggausta ja keskustelua kokonaisuutena, sen toistoja, metaforia ja muita retorisia rakenteita sekä intertekstuaalisia suhteita. (Vuori 2004.) Erittelen, millaisia subjektipositioita keskustelussa rakentuu ja millaisille ei ole tilaa. Käytän intersektionaalisuutta metodisena käsitteenä tarkastellessani keskustelussa tuotettavaa moniperustaista syrjintää, jossa kyse ei ole ainoastaan sukupuolesta, vaan keskusteluun kietoutuvat myös etnisyys, luokka ja seksuaalisuus. 15

16 Tarkoitukseni on yhden casen kautta avata blogikirjoittamisen ja keskustelun logiikkaa: onko kyse jähmettyneestä vihapuheesta, joka näyttää perustuvan ekskluusiolle, lukkiintuneisiin asemiin ja dialogin paikkojen sulkemiseen, vai olisiko mahdollista lukea blogikeskustelua hedelmällisen erimielisyyden, agonismin kautta (vrt. NiemiPynttäri 2011)? Pyrkimykseni löytää purkamiskeinoja jähmettyneelle asetelmalle liittyy keskusteluun nettikirjoittelun rajoista, sananvapaudesta ja etiikasta. Hanna Kuusela Materiaalinen kulttuurintutkimus tekstien tutkimuksessa John Law n mukaan ymmärtääksemme, mikä tasapainottaa sosiaalisia suhteita meidän on selvitettävä, miten sosiaalinen on vuorovaikutuksessa muiden materioiden kanssa. Samaan tapaan Bruno Latour on esittänyt, että esineiden ja materiaalien läsnäolo vakiinnuttaa niitä suhteita, joita kutsumme sosiaalisiksi. Arjun Appadurai taas rohkaisee tutkimaan esineiden sosiaalista elämää, koska sitä kautta saamme tietoa inhimillisestä toiminnasta. Esineiden merkitykset ovat piirtyneet niiden reitteihin, muotoihin ja käyttöihin, kirjoittaa Appadurai. Esitelmässäni pohdin, mitä tarjottavaa tällaisilla materiaalisen kulttuurintutkimuksen opetuksilla ja objektiorientoituneilla suuntauksilla on tekstien ja kirjallisuuden tutkimukselle. Appadurai, Law ja Latour eivät ole erityisen kiinnostuneita teksteistä, mutta heidän näkemyksiään voi hyödyntää myös tarkasteltaessa sitä, miten tekstien merkitykset syntyvät, muokkautuvat, kiinnittyvät ja tulevat vallitseviksi. Käytännössä tämä tarkoittaa tekstien ymmärtämistä prosesseina, välittyneinä ja suhteellisina.tällöin huomio kiinnitetään esimerkiksi tekstien kiertokulkuun, niiden materiaalisiin olomuotoihin ja kynnysteksteihin, niiden synnyttämiin kommentaareihin ja muuhun vastaanottoon sekä niitä rajoittaviin tai suojaaviin juridisiin käytäntöihin. Latourin ajattelua seuraillen tutkijoiden ei pitäisi etsiä tekstien luontaisia ominaisuuksia vaan keskittyä niihin muutoksiin, joita tekstit käyvät myöhemmin läpi toisten käsissä. Vain tätä kautta voimme ymmärtää, millaista valtaa ja vaikuttavuutta teksteillä voi olla. Esitelmässäni tarkastelen siis sitä, miten tekstien materiaalisuuden tutkiminen voi auttaa ymmärtämään niiden sosiaalisia merkityksiä ja seurauksia. Tarjoan konkreettisia esimerkkejä Kabulin kirjakauppias nimisen kirjan ympärillä tekemästäni tutkimuksesta, minkä lisäksi pohdin laajemmin niitä metodologisia kysymyksiä, joita tekstien materiaalisuuden korostaminen tuo esiin. Pirjo Uimonen (pirjo.uimonen@uef.fi) ItäSuomen yliopisto, Humanistinen osasto Kuka, missä ja kenelle? Tekstin sosiaalinen elämä kirjoitettuna, luettuna, tulkittuna Tarkastelen kolmea keskenään erilaista tapausta, joissa olen analysoinut kirjoitettuja tekstejä. Empiiriset esimerkit tarjoavat pohjan vertailulle ja yleisemmälle pohdinnalle. Kansalaisopiston kirjoittajapiirin ohjaajana olen päässyt seuraamaan tekstien kehityskulkua, niiden eri versioita ja suullista oheiskommentointia. Kulttuurintutkijana en voi hylätä hiljaista tietoa siitä, etteivät jotkin kirjoittajat tule näkyviin kokonaisina, aktiivisina ihmisinä, ellei teksteihin liitetä etnografista kuvausta. Tuotoksia on mahdollista lukea myös pelkkinä teksteinä eri näkökulmista mutta millaiseksi kuva silloin muodostuu? Koostaessani erään mieskuoron satavuotishistoriaa keräsin sen jäseniltä kirjoitettua muistitietoa. Kirjoitelmissaan miehet kommentoivat esittämiään lauluja, sekä sävelmiä että sanoituksia. Näin eriikäiset tekstit kävivät vuoropuhelua ja saivat kiinnikkeitä. Seurasi neuvotteluja läheisyydestä, kuulumisesta ryhmään tai aatteeseen, tai vastaavasti irtisanoutumista. Lauluilla myös tuotetaan sosiaaliset sukupuolet. Miesten tekstit ja laulujen tekstit syntyhistorioineen sekä konkreettiset sosiaaliset tilanteet ovat läsnä historiikkitekstissäni. 16

17 Tällä hetkellä luen jatkosodan aikaisia kirjeitä. Suomalainen kansakoulunopettaja ja valistusupseerit lähettivät valloitetusta ItäKarjalasta kirjeitä kuopiolaiseen tyttökouluun, jossa toimi Karjalakerho. Kerho toimitti mm. materiaalista apua itään. Kirjetekstejä luen tuntematta lähemmin niiden kirjoittajia siis erilainen tilanne kuin aiemmin mainitsemissani tapauksissa. Tarkastelen, millaisia seikkoja nyt nostan tärkeimmiksi rakentaessani kokonaistulkintaa. Jaana Vuori tutkija, YTT, dos. Tampereen yliopisto, Liikkuva maailma tutkimuksen kehittämishanke Tekstien sosiaalinen elämä maahanmuuttajien kanssa tehtävässä työssä Pohdin äskettäin Suomeen muuttaneiden ihmisten elämää täkäläisessä tekstiyhteiskunnassa ja ennen muuta erilaisten tekstien asemaa heidän kontakteissaan erilaisiin viranomaisiin ja palveluihin. Millaista tietoa ja informaatiota heille tarjotaan teksteillä ja miten teksteillä tuotettua tietoa välitetään heille vuorovaikutuksessa? Millaisia tekstejä maahanmuuttajien on opittava ymmärtämään ja käyttämään? Miten päätyökseen maahanmuuttajien kanssa työskentelevät ammattilaiset tekevät työtä tekstien avulla ja tekstejä tuottamalla, siis tekstityöllä? Aineistoni kertoo ennen muuta työstä, jota erilaiset ammattilaiset tekevät Suomeen äskettäin muuttaneiden pakolaisten, oleskeluluvan saaneiden turvapaikan hakijoiden ja paluumuuttajien kanssa. Näkökulmani on siis enimmäkseen työssä, mutta tässä esityksessä pyrin samaistumaan myös itse muuttajien näkökulmaan. Kutsun metodiani tekstien ja organisaatioiden etnografiaksi. Laura Huttunen Tampereen yliopisto Terapiakirjoittamista vai historiankirjoitusta: Kirjoittaminen ja terapeuttiset kontekstit Terapiakirjoittaminen on usein käytetty, ja usein vähätteleväksi mielletty tapa luonnehtia tekstejä, joissa kirjoittaja vuodattaa henkilökohtaisia kokemuksiaan vailla kirjallista hienostuneisuutta, kuten usein ajatellaan. Toisaalta länsimaisessa perinteessä ajatellaan, että vaikeitten kokemusten pukeminen sanalliseen ja kerrottavaan muotoon, ja niiden jakaminen tässä sanallistetussa muodossa kuulijan, useimmiten terapeutin kanssa, on itsessään terapeuttista. Pohdin tässä paperissani näitä kirjoittamisen ja terapeuttisuuden kytköksiä yhden tapaustutkimuksen kautta. Tehdessäni etnografista kenttätyötä Suomessa asuvien bosnialaisten parissa sain kutsun bosnialaisten kanssa työtä tekevältä psykoterapeutilta osallistua istuntoihin erään potilaan kanssa. Tuo samainen potilas alkoi tuottaa minulle tekstejä, joissa hän kertoi tapahtumista ajalta ennen Suomeen tuloaan. Tuossa kerronnassa entisen Jugoslavian alueen 1990luvun historiaa kommentoidaan monin tavoin. Pohdin terapeuttisen kontekstin, tekstien ja sosiaalisuuden välistä suhdetta. Erityisesti pohdin tekstin yleisön merkitystä, sekä sitä, miten tekstien sosiaalinen elämä suhteessa erilaisiin yleisöihin haastaa tapaamme ajatella tekstin terapeuttisuutta. Tämä johtaa myös tarkastelemaan terapeuttisuuden, yhteiskunnallisuuden, historiankirjoituksen ja poliittisuuden välisiä kytköksiä. 17

18 Kriminologia ja oikeussosiologia, koordinaattorit: Markku Heiskanen, Elina Ruuskanen (kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI), markku.heiskanen[ät]om.fi, elina.ruuskanen[ät]om.fi) Kriminologian ja oikeussosiologian työryhmään toivotaan esityksiä, jotka käsittelevät sosiaalista poikkeavuutta, rikollisuutta, sosiaalista kontrollia, seuraamusjärjestelmää, oikeuslaitosta tai kansalaisten suhdetta oikeudellisiin palveluihin. Esitykset voivat pohjautua niin tutkimussuunnitelmiin, käynnissä oleviin hankkeisiin kuin valmistuneisiin tutkimuksiin. Perinteiseen tapaan teoreettiset ja empiiriset sekä rikollisuuden, oikeuslaitoksen ja yhteiskunnan erilaisia kytkentöjä käsittelevät esitykset ovat tervetulleita. Anna Lappalainen Tutkija, HTM Poliisiammattikorkeakoulu Poliisin tietoon tullut korruptiorikollisuus Suomessa korruptiorikollisuuden seurantajärjestelmän rakentaminen Korruptiosta käytetään usein määritelmää vallankäyttö yksityiseksi eduksi. Kyseessä on monitahoinen ilmiö, johon liittyy esimerkiksi laillinen, kulttuurinen ja moraalinen näkökulma. Osa korruptiosta määritellään rikolliseksi toiminnaksi, joskin määritelmät eivät ole selvärajaisia, kuten viimeaikainen julkinen keskustelu on osoittanut. Vaikka korruptiorikollisuuden arvioidaan olevan pitkälti piilorikollisuutta, on myös havaittu, että esiinnousseista korruptiotapauksista tiedetään yllättävän vähän. Tutkimalla tiedossa olevia korruptiotapauksia voidaan kartoittaa korruptiorikosten määrää, kehitystä ja sisältöä. Poliisiammattikorkeakoulussa on käynnistynyt vuoden mittainen korruptiorikollisuuden seurantajärjestelmä hanke, jonka tarkoitus on tarkastella poliisin tietoon tullutta korruptiorikollisuutta. Korruptiorikollisuudelle ei ole määritelty rikoslaissa selkeitä rikosnimikkeitä (vrt. esim. henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset), mutta lahjusrikollisuuden ajatellaan muodostavan korruptiorikollisuuden ydinalueen. Lisäksi virkarikosten sekä tiettyjen yritysmaailmaan liittyvien rikosnimikkeiden tiedetään sisältävän korruptioon viittaavia tapauksia. Tässä tutkimuksessa korruptiorikollisuutta pyritään etsimään myös selkeiden rikosnimikkeiden ulkopuolelta tekemällä sanahakuja poliisin rikosilmoitustietokantaan. Sanahakujen avulla on tarkoitus luoda toistettava menetelmä, jolla korruptioon viittaavat rikosilmoitukset voidaan poimia mahdollisimman laajasti määrävuosin poliisin rikosilmoitustietokannasta. Mirka Smolej Media, rikollisuus ja väkivallan pelko Rikosuutisointi kasvoi rajusti Suomessa 1990luvulla. Määrällinen kasvu oli ilmeistä ainakin iltapäiväja paikallislehdissä sekä YLEn televisiouutisissa. Rikosuutisointi muuttui myös laadullisesti; se alkoi vedota aikaisempaa enemmän tunteisiin ja korosti yhä useammin tavallisen kadunmiehen kokemusta viranomaisnäkökulman sijaan. Erityisesti väkivaltauutisoinnissa alettiin painottaa yhä enemmän väkivallan seurauksia kuten surua ja uhrin kokemaa järkytystä. Samaan aikaan kansalliset uhritutkimukset raportoivat, että väkivallan pelko oli jatkuvasti kasvussa vaikka väkivaltakokemukset eivät olleet lisääntyneet. Mistä oli kyse, ja miten nämä kaksi ilmiötä: rikosuutisointi ja rikoksen pelko olivat yhteydessä toisiinsa? Vai olivatko ne? Tässä vastavalmistuneessa kriminologian väitöstutkimuksessa avainkysymyksenäni on ollut pohtia ja selittää rikosuutisoinnin yhteyttä paitsi pelkoihin myös sosiaaliseen luottamukseen ja välttämiskäyttäytymiseen. Kyseessä on artikkeliväitöskirja, jonka osatutkimuksissa olen hyödyntänyt sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Aineistoina olen analysoinut sekä surveyaineistoja että 18

19 mediasisältöjä. Tutkimukseni lähtökohtana on ollut klassinen (media)kriminologinen paradigma, joka perustuu havaintoon siitä, että rikokset ja väkivalta muodostavat suuren osan uutissisällöistä. Lukuisat tutkimukset myös osoittavat, että tiedotusvälineet korostavat uutisoinnissaan väkivaltarikollisuutta, kun taas muut rikoslajit, kuten omaisuusrikollisuus ovat aliedustettuina. On myös niin, että median rikossisällöt ovat usein sensaatiohakuisia sen sijaan että ne kuvaisivat realistisesti eri rikostyyppejä ja niiden esiintyvyyttä. Koska surveytutkimusten mukaan suhteellisen harvalla ihmisellä on omakohtaista kokemusta väkivallan uhriksi joutumisesta, on rikoksia koskevien mediarepresentaatioiden ja arkielämän rikoskokemusten suhde ristiriitainen. Tähän päättelyketjuun nojaten mediakriminologia olettaa, että kasvava rikoksen pelko on yhteydessä mediasisältöihin ja mediakulutukseen. Esityksessäni tarkastelen tämän väitteen paikkansapitävyyttä ja relevanssia nykypäivän Suomessa. Mia Kilpeläinen Projektitutkija ItäSuomen yliopisto Rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomituille suunnatun Selvä kaista toimintaohjelman vaikutustutkimus: alustavia tuloksia Selvä kaista toimintaohjelma on rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomituille suunnattu päihdekuntoutusohjelma. Toimintaohjelma on tällä hetkellä tarjolla ainoastaan Naarajärven vankilassa, jossa se on toiminut kokeiluna vuoden 2009 alusta jatkuen vuoden 2011 loppuun saakka. Toimintaohjelman vankilassa toteuttaa Myllyhoitoyhdistys ry. Päihdekuntoutusohjelma on luonteeltaan varsin intensiivinen. Se kestää yhteensä kahdeksan viikkoa. Tuona aikana vangit osallistuvat ohjelmaan joka arkipäivä klo Päivän ohjelma koostuu vaihtelevasti luennoista, ryhmäterapiasta sekä yksilö ja ryhmätehtävistä. Ohjelma toimii nonstop periaatteella eli ohjelmaan voi tulla mukaan milloin vain. Keskimäärin ohjelmassa on noin kymmenen vankia kerrallaan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää päihdeohjelman vaikutuksia, erityisesti sitä, onko toimintaohjelma edesauttanut päihderiippuvuuden hoidossa. Rattijuopumus on tyypillinen rikos, joka erittäin monessa tapauksessa on päihderiippuvuuden lieveilmiö. Uusintarikollisuus rattijuopumuksesta tuomittujen keskuudessa on varsin korkea jopa 50 % uusii rikoksen. Mikäli toimintaohjelmalla on havaittavissa kuntouttava vaikutus, alentaa se uusintarikollisuutta ja parantaa liikenneturvallisuutta. Tutkimusaineisto koostuu noin sadasta ohjelman läpikäyneestä vangista. Kerättyjä tietoja ovat muun muassa vangin ikä, vankikertaisuus, tuomion pituus ja vangeille tehtävien testien tulokset. Analyysimenetelmänä käytetään regressioanalyysiä. Osa testeistä on ennenjälkeen vertailuja. Tilastollista aineistoa täydennetään haastattelemalla vankilan ja toimintaohjelman henkilökuntaa ja kahta vankia, joista toinen on ohjelman loppupuolella oleva ja toinen ohjelman jo suorittanut. Kaikki kymmenen haastattelua tehdään helmikuun aikana. Alustavia tuloksia tilastoaineistosta saadaan maaliskuun alkupuolella, jolloin aineisto valmistuu. Tavoitteena on suorittaa seurantatutkimus noin kahden vuoden kuluttua. Mikko Aaltonen Suunnittelija Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Vaihteleeko väkivallan riski väestöryhmittäin? Väkivallan uhriksi joutumisen taustatekijöitä on kotimaisessa ja kansainvälisessä tutkimuksessa yleensä analysoitu erilaisten kyselyaineistojen avulla. Uhritutkimuksia tehdään, koska vain pieni osa kaikesta väkivallasta päätyy poliisin tietoon, ja näin ollen pelkkään poliisitilastoon perustuva arvio 19

20 väkivallan määrästä on harhainen. On kuitenkin toinen kysymys, kuvastaako poliisin tietoon tullut väkivalta todenmukaisesti väestöryhmittäisiä eroja väkivallassa? Vastaus siihen, onko yksilön sosioekonomisella asemalla yhteyttä väkivallan uhriksi joutumiseen, näyttäisi vaihtelevan kyselyaineistosta toiseen. Koska kyselytutkimukset edustavat harvoin täydellisesti koko väestöä, on aiheellista kysyä, miten vastauskato vaikuttaa tuloksiin? Hyvän vertailukohdan kyselytutkimuksilla tarjoavat kotimaiset rekisteriaineistot, jotka tavoittavat kaikki väestöryhmät huomattavasti kyselytutkimusta varmemmin. Tutkimusta, jossa vertailtaisiin väkivallan uhriksi joutumisen taustatekijöitä kyselyaineiston ja rekisteriaineiston avulla ei ole juurikaan tehty. Esittelen alustuksessani artikkelia, joka käsittelee sosioekonomisia eroja väkivallan uhriksi joutumisessa kyselyaineiston (Kansallinen uhritutkimus) ja rekisteriaineiston (Suomalaisen rikoskäyttäytymisen riskitekijät) valossa. Tutkimuksessa käytetään useita mittareita yksilön sosioekonomiselle asemalle, sekä tarkastellaan eroja väkivallassa sen vakavuuden mukaan. Hille Koskela Akatemiatutkija Sosiaalitieteiden laitos Helsingin yliopisto Valvonnan vastuun siirtymiä Kameravalvonta ja siihen rinnastettava toiminta mielletään useimmiten viranomaistoiminnaksi. Valvonta on kuitenkin viime vuosina huomattavasti arkipäiväistynyt ja samalla valvontavastuu on laajentunut. Esitelmässäni pohdin valvonnan eri ulottuvuuksia sekä vastuusuhteita viranomaisten ja kansalaisten välillä. Jäsennän muutosta neljän ulottuvuuden avulla. Perinteinen viranomaisten kansalaisiin kohdistama valvonta (1) on edelleen yleistä ja tiedonkeruu lisääntyy. Kasvava turvattomuus luo paineita valvonnan lisäämiseen ja kansainvälisen viranomaisyhteistyön tiivistämiseen. Samalla valvonta on kuitenkin vakiintunut myös kansalaisaktivistien toiminnassa (2). Erilaiset vastavalvonnan käytännöt näkyvät niin mielenosoituksissa kuin poliisien toimintaa vahtivien kansalaisryhmien toiminnassakin. Tekniikan halventuessa ja saatavuuden parantuessa kansalaiset valvovat myös toisiaan (3). Sekä kännykkäkamerat että perinteisemmät valvontakamerat ovat muuttaneet katsomisen ja kuvaamisen moraalisia sääntöjä. Viranomaisten reaktio vastavalvontaan on ollut kansalaisten vastuuttaminen (4). Vaikka tämä tapa on melko uusi, sen tarkastelu avaa uuden kiinnostavan näkökulman valvontavastuun siirtymiseen. Neljättä ulottuvuutta konkretisoin empiirisen esimerkin avulla. Marraskuussa 2006 avattu Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaa kuvaava vuorovaikutteinen nettisivusto Texas Virtual Border Watch Program ( houkuttelee kansalaisia osallistumaan rajavalvontaan. Sivusto on auki kaikkialla maailmassa, sen avulla voi seurata kahdenkymmenenviiden valvontakameran reaaliaikaista kuvaa rajavyöhykkeellä ja ilmoittaa Yhdysvaltojen rajavartiostolle mahdollisesta epäilyttävästä toiminnasta. Liisa Mäkinen VTM, tohtorikoulutettava, HY, Sosiaalitieteiden laitos Kansalainen valvonnan toimijana Julkisen tilan ja yksittäisten kansalaisten valvonta länsimaisessa yhteiskunnassa on paitsi lisääntynyt huomattavasti, myös muuttanut luonnettaan viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Vielä 1990 luvun lopulle saakka valvonta käsitettiin ensisijaisesti ylhäältä alaspäin suuntautuvana tarkkailuna, joka oli viranomaisten käsissä ja jonka päällimmäisenä tarkoituksena pidettiin rikoksentorjuntaa. Sittemmin 20