Olen perhepäivähoitaja ja kolmen lapsen äiti Jyväskylän Lohikoskelta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olen perhepäivähoitaja ja kolmen lapsen äiti Jyväskylän Lohikoskelta."

Transkriptio

1

2 Olen perhepäivähoitaja ja kolmen lapsen äiti Jyväskylän Lohikoskelta. Asumme rauhallisen kadun varrella omakotitalossa Tuukkasenlammen puiston läheisyydessä. Perheeseeni kuuluu aviomies, täysi-ikäinen lukiolaistyttö, neljäsluokkainen poika sekä ensimmäisen luokan aloittanut tyttö. Lemmikkieläimiä meillä ei ole. Toiminta-ajatuksenani on tarjota lapselle hellää hoitoa turvallisessa kodissa, leikinriemua kiinnostavassa ympäristössä ja onnistumisen iloja arjen pienissä kodinomaisissa askareissa, lapsen tarpeet ja vanhempien periaatteet huomioiden. Toimintaperiaatteeni noudattavat Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan, joka pohjautuu valtakunnallisiin laissa määriteltyihin perusteisiin.

3 lapsen yksilöllisien ja erityisten tarpeiden huomioimista. toimintani perustuu lapsen omaan varhaiskasvatussuunnitelmaan, joka laaditaan yhdessä huoltajien kanssa. lapsella on aina sama hoitaja, joka tuntee lapsen hyvin. pienessä ryhmässämme korostuu myös fyysinen turvallisuus. vaalimme sopua, tasavertaisuutta ja hyviä käytöstapoja. päivähoidossa tarjottava ruoka tehdään omassa keittiössä alusta alkaen ravitsemussuositusten mukaisesti mahdollisimman paljon lähiruokaa käyttäen. puhtaustottumukset riittävä lepoa liikkumista ja ulkoilua

4 7.00 PÄIVÄKOTI AUKEAA VAPAATA LEIKKIÄ AAMUPALA OHJATTUA TOIMINTAA ULKOILUA LÄHIMETSÄSSÄ TAI PUISTOSSA LOUNAS SATUHETKI JA PÄIVÄLEPO VÄLIPALA VAPAATA LEIKKIÄ JA ULKOILUA OMASSA PIHASSA PÄIVÄKOTI SULKEUTUU VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI VAPAATA LEIKKIÄ JUMPPA SISÄLLÄ VAPAATA LEIKKIÄ KÄDENTAITOJA LAULUTUOKIO Ohjatun toiminnan päivinä on myös aina aikaa vapaaseen leikkiin sekä sisällä että ulkona.

5 RUOKALISTA MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kasvis tai lihakeitto Kana tai kalkkunaruoka, riisi Kasvisruoka Liharuoka, pasta Kalaruoka, peruna Aamiaisella tarjoillaan puuro, leipä ja tuorepala tai hedelmä Lounaalla lisäksi tuorepala, raaste tai salaatti sekä leipä Välipalana vaihtelevasti kiisseleitä, rahkoja ja kylmiä puuroja hedelmän ja leivän kera Jokaisella aterialla juomaksi on rasvaton tai kevytmaito, janojuomana on vesi. Ja synttäripäivänä vähän herkutellaan! Elintarvikehygieenisen perusosaamisen todistus

6 Päivälevolle siirrytään lounaan ja WC:ssä käynnin jälkeen. Lapset nukkuvat erillisessä, rauhallisessa nukkumahuoneessa omilla nukkumapaikoillaan. Lapsi voi kotoa tuoda oman lempiunilelun tai valita hoitopaikan pehmoeläimistä mieluisen. Levon aluksi luetaan satu, jotta lapset rauhoittuisivat päiväunille. Lapsen ei ole pakko nukkua mutta sadun ajan on kuitenkin hyvä levätä. Alle kolmivuotiaalle lapselle päiväuni on kuitenkin hyvin tärkeää. Hygienia on tärkeää, etteivät taudit leviä lapselta toiselle. Meillä pestään kädet aina ennen ruokailua ja WC:ssä käynnin jälkeen. Pienet lapset pottaharjoittelevat ennen ulkoilua sekä ennen ja jälkeen päiväunien. Tahtoisin leikkiä tuulen kanssa ja kohota korkealle. Tahtoisin palasen taivasta ja pilviä tyynyn alle. Tahtoisin juosta kuin tuulispää ja löytää sinisen saaren tai kiivetä korkean vuoren päälle ja omistaa sateenkaaren. Tahtoisin tanssia metsässä ja rakentaa majan puuhun. Tahtoisin saada myös hopealaivan ja purjehtia kuuhun.

7 Päivähoidossa ulkoillaan paljon kaikkina vuodenaikoina. Lapsi tarvitsee säähän ja vuodenaikaan sopivan vaatetuksen. Varavaatteet voi jättää hoitopaikkaan lapsen omaan laatikkoon tai kuljettaa mukana hoitolaukussa. Esimerkki hoitolaukun sisällöstä Varavaatekerta ( 2 x sukat, 2 x alusvaatteet, housut, lyhythihainen paita, pitkähihainen paita Vaipat ja voiteet Sään mukaisesti joko kuravaatteet; housut ja rukkaset sekä kumisaappaat tai välihaalari, villasukat, kypärämyssy tai kauluri Myös kesäaikaan lapsella on hyvä olla sisä- ja ulkovaatteet erikseen, vaatteissa kulkeutuu sisälle paljon pölyä ja hiekkaa. Varavaatteiden lisäksi vanhemmat pakkaavat lapselle mukaan päivittäisen tarpeen verran vaippoja hoitolaukkuun. Vanhemmat voivat halutessaan tuoda lapsen laatikkoon vaippoja useamman päivän tarpeen verran. Vanhemmat huolehtivat päivähoidossa sotkeutuneiden vaatteiden pesusta, hoitolaukussa olevista likavaatteista tiedotetaan haun yhteydessä. Lapsella on hyvä käyttää sisätossuja tai liukuestesukkia. Oma juomamuki, tutti, unilelu tai muu lapselle tärkeä esine kannattaa pakata mukaan heti ensimmäiseen hoitopäivään tuomaan lapselle turvallisuuden tunteen vieraassa ympäristössä.

8 Lapselle hoitopäivä on kuin aikuiselle työpäivä. Vaikka hoitopäivä on sujunut mukavasti, joskus kotiin lähdettäessä lapsi itkee, kiukuttelee tai rimpuilee sylissä. On tärkeää, että hakijat pitävät ennalta sovituista noutoajoista kiinni, silloin pystyn huolehtimaan, ettei lapsen leikki jää harmittavasti kesken tai odotusaika veny kohtuuttoman pitkäksi. Lapsen saa noutaa hoidosta vain täysi-ikäinen saattaja. Palvelusopimukseen kirjataan lasta hakevien henkilöiden yhteystiedot. Poikkeustilanteista on hyvä kertoa aamulla tai soittaa päivällä. Rakennetaan, rakennetaan, rakennetaan majaa. Tavoitellaan, tavoitellaan taivaan sinistä rajaa. Puiden rungot seiniksi, seinien päälle katto. Risut ensin ristiin, rastiin, sitten sammalmatto. Eppu Nuotio

9 Lapsen sairastuessa hänen on jäätävä kotiin lepäämään. Poissaolosta on hyvä tehdä ilmoitus niin pian kuin mahdollista. Kun lapsi jaksaa ulkoilla normaalisti, hän voi palata hoitoon. Joissakin sairauksissa, vaikka lapsen vointi olisikin hyvä, on silti syytä jäädä kotiin suuren tartuntariskin takia. Tartuntariski on esimerkiksi sairastuessa silmätulehdukseen. Kuuriluontoisten lääkkeiden antaminen on pääsääntöisesti vanhemman tehtävä. Mikäli hoitopäivän aikana lääke täytyy antaa hoitajan toimesta, on siitä tehtävä erillinen lääkintäsuunnitelma. Lapsen lääke säilytetään hoitopäivän ajan lukollisessa lääkekaapissa tai jääkaapin lääkelokerikossa. Lapsen sairastuessa hoitopäivän aikana asiasta ilmoitetaan heti vanhemmille. Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni, voi keinua heinässä heiluvassa, levätä kukassa tuoksuvassa, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni, voi istua lumihiutaleille, ja liitää maailman tuulien teille, kun on oikein pieni. Hannele Huovi EA1 ensiapukoulutus voimassa

10 Minä lastenne hoitaja ja te vanhemmat toteutamme yhdessä kasvatusyhteistyötä lapsenne hyvinvoinnin edistämiseksi. Te vanhemmat tunnette lapsenne parhaiten, joten on ensiarvoisen tärkeää, että ennen varsinaisen hoidon aloitusta kuvailette lastanne mahdollisimman tarkasti esitietolomakkeella tai keskustellen sekä varaatte aikaa kahdelle tai useammalle tutustumiskäynnille. Hoitosuhteen alussa lapselle laaditaan henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma, jota käytän apuna suunnitellessani päivittäistä toimintaamme. Suunnitelma päivitetään yhdessä vanhempien kanssa puolivuosittain. Varaan vanhemmille aikaa päivittäiseen keskusteluun tulo- ja lähtötilanteissa. On aina ilo kertoa päivän kuulumisia ja kuulla kotikuulumisia! Toivon teidän antavan palautetta mieluiten suullisesti, toki myös puhelimitse tai sähköpostitse annettu palaute on tervetullut. Mikäli ette ole tyytyväisiä saamaanne palveluun, teidän on syytä ottaa asia puheeksi välittömästi, tai voitte ottaa yhteyttä alueen valvovaan perhepäivähoidon ohjaajaan, yhteystiedot löytyvät palvelusopimuksestanne. Melkein meidän pihasta alkaa suuri maailma: Metsä pilven korkuinen, lampi meren laajuinen. Pihapolku koivikossa pian häipyy kadoksiin. Kaarnavene lammikossa kelluu näkymättömiin. Outo suuri maailma on heti portin takana. Kaija Pakkanen

11 Perhepäivähoitaja Sanna Lindholm Niittytie JYVÄSKYLÄ Puhelin Y-tunnus: Hyväksytty palvelusetelipalvelun tuottajaksi

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen kuva Lapsen nimi Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleelle,

Lisätiedot

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti Lapsi päiväkodissa Anni Niiranen, Kontiolahti Sisällysluettelo 1. Päivähoito Suomessa...- 3-1.1 Varhaiskasvatussuunnitelma...- 4-1.2 Lapsen tuen tarve...- 4-2. Lapsen oma kieli ja kulttuuri...- 4-3. Lapsen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen kuva Lapsen nimi Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleelle,

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa.

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa. HYVÄT PERHEPÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMAT Lapsenne on saanut perhepäivähoitopaikan. Perhepäivähoito tarjoaa pienelle lapsiryhmälle kodinomaisen hoitomuodon. Perhepäiväkodin tarkoituksena on antaa turvallista

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut. Jyväskylän vuorohoito

Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut. Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupungin vuorohoito 1.1.2011 Myllytuvan päiväkoti ma-pe klo 5.30-22.00 Tikkakosken päiväkoti ma - la 4.50-22.45 Kuokkalan

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TOIMINTA-AJATUS: KASVATAMME LAPSIA TURVALLISESSA JA KANNUSTAVASSA ILMAPIIRISSÄ. PÄIVÄKOTIEMME LEIKKI- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT TUKEVAT LAPSEN OMATOIMISUUTTA JA AKTIIVISUUTTA.

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014...

PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014... PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014... Rakennetaan yhdessä liikkuvampaa lapsuutta! Olemme mukana Valon valtakunnallisessa liikkumis- ja hyvinvointiohjelmassa. Löytöretken isot yhteiset tavoitteet Aikuisten

Lisätiedot

MONTESSORIPÄIVÄKOTI RANTAKAISLAN VANHEMPAINOPAS 2016

MONTESSORIPÄIVÄKOTI RANTAKAISLAN VANHEMPAINOPAS 2016 1 MONTESSORIPÄIVÄKOTI RANTAKAISLAN VANHEMPAINOPAS 2016 HENKILÖKUNTA Tiina Gröhn päiväkodin johtaja montessoriohjaaja ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja puh. 045 166 5627 tiina.grohn@rantakaisla.fi Kastehelmet

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN VARHAISKASVATUS Perhepäivähoito on kodinomaista, pienissä ryhmissä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN Lastentalo Kuusipiha Lastentalo on valmistunut vuonna 2006. Se sijaitsee Frosteruksen koulun läheisyydessä, Kärsämäen keskustassa. Päiväkodin piha-alueeseen kuuluu aidattu

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkodissa toimii neljä ryhmää: Tammen Taaperot (1-3v. ), Tammen Haltijat (3-5v.), Tammen Tietäjät (5-6 v.)

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

Tervetuloa päivähoitoon!

Tervetuloa päivähoitoon! Kasvatus ja sivistys/varhaiskasvatus Tervetuloa päivähoitoon! Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut

Lisätiedot

Kirkkokadun Lastentalo

Kirkkokadun Lastentalo Kirkkokadun Lastentalo Kirkkokatu 14 B, 92100 Raahe, puh (08) 439 3111 (vaihde), johtaja (08) 439 3725 tai 044 439 3725 Kirkkokadun Lastentalo tarjoaa perheen tarpeen mukaista hoitoa, kasvatusta ja opetusta.

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA Linnoituksen päiväkoti Kaarlonkatu 4 49400 HAMINA linnoituksen.paivakoti@hamina.fi A r v o t MUITA LINNOITUKSESSA TYÖSKENTELEVIÄ: Varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero puh. 040 778 2179 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI PAJUNKISSA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI PAJUNKISSA RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI PAJUNKISSA Ryhmäperhepäiväkoti Pajunkissa Pajulantie 9 as 3 51420 Harjumaa P.044-7944973 PAJUNKISSA Pajunkissa sijaitsee Harjumaassa haja-asutusalueella. Toimimme rivitaloasunnossa.

Lisätiedot

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta.

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. VARAHOIDON YHTEYSTIEDOT: puhelin: 050-5627822 osoite: Ketomaantie 19 Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. Kun oma hoitaja on poissa töistä, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksen asiakaskysely toteutettiin maaliskuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasivat päiväkotien, perhepäivähoidon ja kerhotoiminnan

Lisätiedot

Saga Kaskenniitty ja Kaskenpuisto

Saga Kaskenniitty ja Kaskenpuisto Yksilöllistä palvelua tarpeidesi mukaan Saga Kaskenniitty ja Kaskenpuisto Saga Care on osa Esperi Care -konsernia Yksilöllistä palvelua tarpeidesi mukaan Sagan asukkaana kuukausikulusi koostuvat asumiskuluista

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN i Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT. Lapsen nimi ja ikä. Lapsen kuva. Päivähoitopaikka.

ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT. Lapsen nimi ja ikä. Lapsen kuva. Päivähoitopaikka. ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT Lapsen nimi ja ikä Lapsen kuva Päivähoitopaikka Keskustelupäivä Täytä lomake vanhempien kertomaa osalta ja palauta pvm. mennessä päivähoitopaikkaan.

Lisätiedot

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa.

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

Toimintakausi 2014-2015

Toimintakausi 2014-2015 Toimintakausi 2014-2015 LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA TOIMINTAKAUDELLA 2014-2015 PÄIVÄKODIN JOHTAJA Tuula Sarja 020 632 2236, 040 7213856 tuula.sarja@aanekoski.fi VAAPUKAT Kirkkotie 6 040 0115272 konginkankaan.paivakoti@aanekoski.fi

Lisätiedot

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i 12+ IDEAA TERVEELLISEEN SYÖMISEEN EDULLISESTI 1. Suunnittele viikon ruoat etukäteet Tee viikkosuunnitelma uuden viikon alkaessa: minä päivinä ehdit laittamaan ruokaa, milloin ruoka pitää olla valmiina

Lisätiedot

Ravintovartti, teemana lautasmalli

Ravintovartti, teemana lautasmalli Ravintovartti, teemana lautasmalli Ravintovartin tavoite ja toteutus Ravintovartin tavoitteena on tutustua lautasmalliin. Vartti sisältää lautasmallin lyhyen esittelyn, jonka jälkeen jokainen piirtää lautasmallin

Lisätiedot

Päiväkoti Mesikämmenen ja Pörriäisen ruokalista ajalle: 23.5-3.7.2016

Päiväkoti Mesikämmenen ja Pörriäisen ruokalista ajalle: 23.5-3.7.2016 Maanantai 23.5.2016 Tiistai 24.5.2016 Keskiviikko 25.5.2016 Torstai 26.5.2016 Perjantai 27.5.2016 kaurapuuro puuro talon tapaan riisihiutalepuuro neljänviljanpuuro ruishiutalepuuro hedelmäsose hedelmä

Lisätiedot

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä! 1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen täyttöpäivämäärä..20 I TAUSTATIETOJA LAPSESTA

Lisätiedot

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN Kuvat on piirtänyt Inkeri 6-v Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät. Sinä minulle hymyn säteilet, sen suloisen, niin suloisen,

Lisätiedot

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Liite 23, Sivistyslautakunta 29.5.2013 113 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Liite 23, Sivistyslautakunta 29.5.2013 113 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Liite 23, Sivistyslautakunta 29.5.2013 113 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KOTI Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Äiti/huoltaja Puh Isä/huoltaja Puh Muu huoltaja Puh Muut perheenjäsenet Kenelle lapsen saa luovuttaa

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut

Lisätiedot

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1 PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset

Lisätiedot

2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja. Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä ryhmäavustaja

2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja. Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä ryhmäavustaja 3-6-vuotiaat alle 3-vuotiaat 2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa ja 3 lastenhoitajaa Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

TERVETULOA SATUKONTTIIN

TERVETULOA SATUKONTTIIN TERVETULOA SATUKONTTIIN Ryhmäperhepäiväkoti Satukontti Satukontti on remontoitu ryhmäperhepäiväkodiksi kesällä 2017 ja se sijaitsee Kärsämäen keskustassa. Satukontissa tarjotaan hoitoa 0-6 vuotiaille lapsille.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Iisalmen. varhaiskasvatuksen. kulttuuriohjelma

Iisalmen. varhaiskasvatuksen. kulttuuriohjelma Iisalmen varhaiskasvatuksen kulttuuriohjelma 2 Kulttuurikasvatusohjelman tavoite Kulttuurikasvatusohjelman tavoitteena on tarjota kaikille päivähoitoikäisille laadukkaita ja monipuolisia kokemuksia ja

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä?

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä? Päivähoitolain 28 :n mukainen ilmoitus yksityisestä lasten perhepäivähoidosta, on tehtävä kahden viikon kuluessa hoidon alkamisesta, oman alueen. Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin:

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA. Salaatti Bolognelainen jauhelihakastike L, Tumma kierrepasta Leipä Maito

AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA. Salaatti Bolognelainen jauhelihakastike L, Tumma kierrepasta Leipä Maito TYKSILÄNRUOKALISTAVKO36,31.8.6.9.2015 maidoton,laktoositon,vlvähälaktoosinen,gluteeniton Ruokalistamuutoksetmahdollisia! AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA 31.8.2015 Maanantai Hapankorppu Jogurtti Kurkku Ananastuoremehu

Lisätiedot

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN Kettupolku 2, 39200 Kyröskoski Ketut: 050 543 8002 Kurret: 050 390 4240 Kettupolun päiväkoti on ensi kertaa avannut ovensa päiväkotina 2006. Päiväkodin kiinteistössä

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLTÖ: 2 JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON ALUEET Karunki 3 Arpela...4 Juhannussaari..5 Jokivarren perhepäivähoito.5 Alueet kartalla...6 NÄIN MEILLÄ..7 KASVATUSKUMPPANUUS

Lisätiedot

Pieni Perehdytysvihkonen

Pieni Perehdytysvihkonen Pieni Perehdytysvihkonen Peukaloinen, alle 3-vuotiaat Tämä pieni vihkonen on luotu helpottamaan lapsen päivähoidon aloitusta. Vihkonen kertoo Peukaloisen ryhmän päivänkulusta ja tavoista kuvien kera. Perehdytysvihkosen

Lisätiedot

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008 1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään vuosittain.

Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään vuosittain. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ. Hannele Heikkilä, Lappee

JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ. Hannele Heikkilä, Lappee JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ Hannele Heikkilä, Lappee JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ Uudenlaiset toimintamallit osana koulupäivää mahdollistavat uudenlaisen toimintakulttuurin syntymisen: Koulupäivän

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot

Lisätiedot

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 Tälle koko lukuvuodelle olemme suunnitelleet teemaksi MATKALLA Tutkimusmatkamme lähtee minusta itsestä ja laajenee käsittämään ainakin Suomen ja Pohjoismaat. Otamme toimintaamme

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON TERVETULOA PÄIVÄHOITOON Vanhemmat voivat turvallisesti jättää lapsensa päivähoitoon työn tai opiskelun ajaksi. Koulutettu henkilökunta huolehtii lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päivähoitoympäristö

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Heinähatut. Varhaiskasvatussuunnitelma

Heinähatut. Varhaiskasvatussuunnitelma Heinähatut Varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakausi 2009 2010 Saarenputaan vuoropäiväkodissa toimii neljä lapsiryhmää, joista kaksi ryhmää on pienten ryhmiä ja kaksi isojen. Heinähattujen ryhmässä on iältään

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 VIIKKO 46 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kaurapuuro Tuoremarjahillo 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Possukastike Uunikala Perunasose

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvinvoiva lapsi Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa Varhaiskasvatuspalvelut 2015 Työryhmä: Ahlsved Matias, tartuntataudeista vastaava hoitaja, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Sivistyslautakunta 16.6.2016 70, oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen

Lisätiedot

Kohde 1. Ruokakuljetukset, Jämsä ja Jämsänkoski

Kohde 1. Ruokakuljetukset, Jämsä ja Jämsänkoski LIITE 1, Tarjouskohteet 1 (6) Tarjouskohteet Tarjouskohteista esitellään lähtötiedot ja tarjouskohteen kilpailutukseen tulevat tavoitteet ja periaatteet sekä palvelun laajuus ja haluttu palvelutaso. Lisäksi

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Pikkukarhujen varhaiskasvatussuunnitelma

Pikkukarhujen varhaiskasvatussuunnitelma Pikkukarhujen varhaiskasvatussuunnitelma 2009 2010 Pikkukarhujen Varhaiskasvatussuunnitelma Saarenputaan päiväkodin Pikkukarhujen ryhmä on vuorohoitoryhmä, jossa on 3 6 vuotiaita lapsia. Ryhmässämme on

Lisätiedot

MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA

MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA - Sairaspoissaolot - Myöhästelyt - Luvattomat poissaolot - Työssäoppimisen keskeytys muista syistä - Opiskelija haluaa keskeyttää työssäoppimisen SAIRASPOISSAOLOT Opiskelijan

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot