Koulutustarkastukset Länsi- Uudenmaan pelastuslaitoksella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutustarkastukset Länsi- Uudenmaan pelastuslaitoksella"

Transkriptio

1 Koulutustarkastukset Länsi- Uudenmaan pelastuslaitoksella Mika Mäkelä Palomestari 1

2 Asukkaita alueella Pelastustoimen hälytyksiä 75 min ja ensihoidon hälytyksiä 20 min välein Turvallisuuskoulutusta annetaan vuosittain henkilölle 10 kansallisesti merkittävää riskikohdetta, 56 turvallisuusselvityslaitosta Työntekijöitä 500. Määrä kasvoi 15 prosenttia vuonna 2015, Hangon, Inkoon ja Raaseporin ensihoitopalvelut LUPille Vakinaisia paloasemia 12 Vapaapalokuntia 40, lisäksi 2 sotilaspalokuntaa, 1 teollisuuspalokunta ja 4 meripelastusyhdistystä

3 Suomenlahti ja vesistöt Länsi-Uudellamaalla Laaja rannikkoalue ulottuen Espoosta Hankoon Sukeltajat jatkuvassa valmiudessa kolmella vakinaisella paloasemalla. Järviä alueella 762. Runsaasti pienvenesatamia ja -liikennettä. Laivaväylät, Suomenlahden matkustaja- ja rahtiliikenne, öljykuljetukset

4 Suomi pienoiskoossa (LUP) Toiminta kattaa niin metropolialueen kasvukeskuksia kuin erämaa-alueita, saaristoa ja maaseutua, satamia sekä lentoliikennettä. Alueella on myös useita vilkasliikenteisiä väyliä sekä raideliikennettä. Länsimetro rakenteilla, kymmenen metroasemaa tulossa Espooseen. Maan alle rakentaminen ja yli 8- kerroksiset rakennukset yleistyneet. Kaksikielinen toiminta-alue Lisääntynyt monikulttuurisuus

5

6 Perustietoa LUP sopimuspalokunnat Palokunnissa hälytysosaston jäseninä yht. 765 henkeä Savusukeltajia yht. 340 henkeä Nuoriso-osastoissa yht. 578 nuorta, jotka ovat käyneet vähintään 15 kertaa harjoituksissa Neljän palokunnan hälytysosaston koko on 13 tai 12 henkeä Yhdeksän palokunnan savusukeltajien määrä on 6 6

7 Koulutus Sopimuspalokuntien henkilöstön peruskoulutus Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos huolehtii ja kustantaa harkinnan mukaan vapaaehtoisen henkilöstön perus- ja täydennyskoulutusjärjestelmän mukaisten kurssien järjestämisestä molemmilla kotimaisilla kielillä, pelastuslain mukaisesti. Pelastuslain 56 mukaan pelastuslaitoksen tulee huolehtia siitä, että sen sivutoimisella henkilöstöllä sekä 25 :ssä tarkoitetun sopimuspalokunnan ja muun sopimuksen tehneen yhteisön henkilöstöllä on riittävä koulutus pelastustoimintaan (Pelastuslaki, 2011). 7

8 Koulutus Sisäinen koulutus Palokunta laatii sisäisen koulutuksen vuosisuunnitelman edellisen vuoden marraskuun loppuun mennessä. Vuosisuunnitelmassa määritellään myös tukitoiminnoille ja nuorille hälytysosaston toimesta annettava koulutus sekä varautumiseen liittyvä koulutus 8

9 Koulutustarkastuksen tarkoitus Koulutustarkastuksen tarkoituksena on selvittää saavatko palokunnan jäsenet koulutusta, johon heillä on oikeus sekä edellytystensä mukaisesti mahdollisuus saavuttaa koulutussuunnitelman mukaiset tavoitteet. Koulutustarkastuksen yhteydessä pyritään myös selvittämään miten koulutusta voidaan jatkossa kehittää yhä paremmin palvelemaan asetettuja tavoitteita. Tarkastuksia tehdään säännöllisesti kaikissa sopimuspalokunnissa koko LUP alueella (2016 kaikki). 9

10 Koulutustarkastuksen sisältö Koulutustarkastuksessa arvioidaan edellisen kauden/kausien koulutuksen tasoa sekä suunnitellaan tulevan jakson painopisteitä. Koulutustarkastuksessa tarkastellaan myös kouluttajien pätevyyttä sekä mahdollista tarvetta ulkopuolisen kouluttajan käyttöön. Koulutustarkastuksessa seurataan sopimuspalokuntien henkilöstön suoriutumista pelastustoiminnan perustehtävistä harjoitustilanteessa ja arvioidaan osaamisen taso. Koulutustarkastuksella pyritään kartoittamaan sopimuspalokunnista ne osa-alueet, joilla tarvitaan koulutusta. Koulutustarkastuksien perusteella voidaan koulutus- /harjoitussuunnitelmia kohdentaa tai ohjata oikeaan suuntaan. 10

11 Miten koulutustarkastus tehdään? Koulutustarkastus tullaan tekemään niin, että yksiköille luodaan aidot kuvaukset onnettomuustilanteisiin ja pelastusyksiköt alkavat omatoimisesti tekemään pelastusyksikölle kuuluvia tehtäviä opetellun tavan tai ohjeistuksen mukaisesti. Mahdollisimman aito kuvaus tilanteesta käytännön läheinen ammattimaista toimintaa 11

12 Tavoite: Koulutustarkastus yksikön ja sen miehistön osaamisen arviointi (aina yksilötasolle asti) Koulutustarkastukset ovat oppimistilaisuuksia, jossa arvioinnilla ja vertaispalautteella pyritään kehittämään henkilökohtaista sekä yksikkökohtaista osaamista. Tarkastuksen laatua ja olosuhteita on kehuttu. Viimeisimmät on toteutettu nyt Upinniemessä Meriturvan palokoulutusyksikössä 12

13 Koulutustarkastus Ensimmäiset nykymalliset tarkastukset alkoivat 2013 Vuonna on tarkastettu yht. 16 ja palokuntaa Näillä näkymin tarkastusväli on joka 3-4 vuosi. Palokunnat haluaisivat, että tarkastuksia pidettäisiin useammin. 13

14 Kokonaisprosessi arviointiin Hälytys Asemalla /matkalla Kohteessa Tiedustelu Toiminta kohteessa Tehtävän lopetus PALAUTE Tukiprosessit 14

15 Arviointi Kouluttajilla tsekkilista, joka laadittiin casekohtaisesti Seuranta hälytyksestä tilanteen lopetukseen Kouluttajille jaettu omat seurattavat osa-alueet 15

16 Itsearviointi Vertaisarviointi Kouluttaja-arviointi Arviointia / palaute Rakentava palautetilaisuus 1-1,5h (varattava aikaa tärkeälle oppimistapahtumalle) 16

17 Raportointi 17

18 raportointia Koulutusten kirjaaminen Yleisesti harjoitusten kirjaamiseen HAKA- rekisteriin harjoituksina ei tule kirjata sellaisia, jotka voidaan tulkita ylläpitohuoltoon tai talkootöihin tms. CASE RAKENNUSPALO Koulutustarkastuksen tehtävä kaikilla oli lähtökohtaisesti sama, eli kellaripalo, jossa mahdollisesti myös pelastettavia. Perusselvitysmalleissa oli eroja, joten LUP:n ohje selvitysmalleista tulee jalkauttaa myös jokaiseen sopimuspalokuntaan. Selvitysten tekeminen väärää reittiä, jolloin rikottiin osastointi Myös viestintä tilanteen aikana aiheutti ongelmia, johtuen milloin radiokalustosta tai sen puutteesta. 18

19 jatkuu Savusukellustoiminta onnistui ja kaikki saivat uhrit pelastettua ja palo sammutettua. Savuparin toinen merkattiin loukkaantuneeksi ja ilma alkoi olla vähissä. Sukeltajat raportoivat ryhmän johtajalle, jonka piti siitä ilmoittaa sekä ratkaista miten tilanne hoidetaan. Ongelmia aiheutti savusukeltajan pelastaminen, kun lisäilman antaminen ei onnistunut AGA:n laitteella. Kiinnitettävä huomiota myös AGAn laitteiden kanssa toimittaessa, että miten lisäilma huolehditaan vaikeuksiin joutuneelle savusukeltajalle. Savusukellusvalvonta sujui kaikilta suhteellisen hyvin. 19

20 Auditointi Tehdään palokuntasopimuksen tehneille palokunnille Tarkoitus auditoida palokunta väh. joka neljäs vuosi Tarkoituksena tunnistaa yhteistoiminnan ja pakokuntatoiminnan puutteet ja uhat Käydään läpi palokuntatoiminta ja yhteistoiminta tasavertaisen katselmoinnin pohjalta Auditointi on osaltaan parantanut yhteistoimintaa Tuloksena on löytynyt korjattavia puutteita, vuonna 2014 pelastustoiminta kirjasi 21 asiaa, joita on käsitelty laajemmin. 20

21 Plussat: Palautteita Koulutustarkastus oli hyvin suunniteltu ja toteutus oli hälytystehtävän omainen ja tarkoituksen mukainen. XXX vpk:lle koulutustarkastusharjoitus oli ensimmäinen ja omasta mielestä tarkoituksen mukainen sekä onnistunut. Omasta palokunnasta harjoituksen jälkeen on tullut vain positiivista palautetta ja kaikki mukana olleet ovat halukkaita tulevaisuudessa osallistumaan samalla tavalla tehtävään harjoitukseen uudelleen. Harjoituksessa tuli hyvin esiin miten on harjoitukset omassa palokunnassa on onnistunut. Yhteisesti tehty harjoitus kahden sopimuspalokunnan kanssa onnistui ja antoi hyvän kuvan palokuntien perustaidoista ja toimivasta yhteistyöstä. 21

22 Miinukset: Palautteita Enemmän palokuntakohtaista palautetta Vara-auton puute (pelastusyksikkönä käytettiin miehistöautoa) Sekamiehitysten käyttäminen yksiköissä Ajankohta huono / liian nopealla aikataululla Ilmoitus tarkastuksesta liian nopealla aikataululla Enemmän erilaisia tehtäviä 22

23 Ammatillisen tiedon jakaminen Yhteisharjoitukset Espoon sopimuspalokunnat 6+1 (huhtikuu 2016) Suunnittelupalaveri yhteistyöstä 2/ * rasteja, joissa arviointia, palautetta, vuorovaikutusta Yksi rasti puomitikasauton kanssa toiminta (mitä, missä, milloin) 23

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Mika Mäkelä Palomestari Insinööri (YAMK), NTM, AmO 1 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos (LUP) Asukkaita alueella 443

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien välinen harjoitusyhteistyö

Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien välinen harjoitusyhteistyö Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien välinen harjoitusyhteistyö Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Jani Aaltonen aluepalopäällikkö Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh 21.04.2016 Sivu 1 / 1 1667/2016 00.01.03 12 Toimintaympäristön tila Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh. 09 816 26840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

Ajankohtaista pelastuslaitokselta. Pelastuslain alkutaipaleen kokemuksia. Toimintatavan, johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Ajankohtaista pelastuslaitokselta. Pelastuslain alkutaipaleen kokemuksia. Toimintatavan, johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Onnettomuuksien ehkäisy seminaari 6.-7.2.2012, Espoo: Ajankohtaista pelastuslaitokselta Pelastuslain alkutaipaleen kokemuksia Veli-Pekka Ihamäki Pelastusjohtaja, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos 1 Toimintatavan,

Lisätiedot

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit?

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? 8.9.2014 Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä 6.9.2014 Sokos Hotel Alexandra Markku Savolainen Koulutuspäällikkö Taustaa Pelastustoimintaan

Lisätiedot

SUNNITTELIJAN KELPOISUUS rakennusvalvonta. Henna Helander, yliarkkitehti Helsingin rakennusvalvonta 17.11.2015

SUNNITTELIJAN KELPOISUUS rakennusvalvonta. Henna Helander, yliarkkitehti Helsingin rakennusvalvonta 17.11.2015 SUNNITTELIJAN KELPOISUUS rakennusvalvonta Henna Helander, yliarkkitehti Helsingin rakennusvalvonta PÄTEVYYS - KELPOISUUS KOULUTUS + KOKEMUS = PÄTEVYYS PÄTEVYYS x KOHTEEN VAATIVUUSLUOKKA = KELPOISUUS Kelpoisuus

Lisätiedot

Visio: Varsinais-Suomen pelastuslaitos on valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja positiivinen esimerkki laadukkaasta ja tehokkaasta pelastuslaitoksesta.

Visio: Varsinais-Suomen pelastuslaitos on valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja positiivinen esimerkki laadukkaasta ja tehokkaasta pelastuslaitoksesta. Visio: Varsinais-Suomen pelastuslaitos on valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja positiivinen esimerkki laadukkaasta ja tehokkaasta pelastuslaitoksesta. V-S aluepelastuslaitos lyhyesti Toimintavalmiudessa

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Koulutusten järjestäminen pelastuslaitoksessa. Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Vantaa Tommi Luhtaniemi

Koulutusten järjestäminen pelastuslaitoksessa. Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Vantaa Tommi Luhtaniemi Koulutusten järjestäminen pelastuslaitoksessa Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Vantaa Tommi Luhtaniemi Kiinnostukseni osaamisen kehittämiseen Alipäällystökurssin

Lisätiedot

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA 1 25.3.2013 Pelastuslaki 41 Palontutkinta 1. Palontutkinnan tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien ehkäisy ja vahinkojen rajoittaminen sekä pelastustoiminnan

Lisätiedot

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit 2005 - 1. Seuralla on nuorisovastaava ja hänellä tukihenkilö. Seuralla tulee olla nuorisotoiminnasta vastaava henkilö ja hänellä nimetty tukihenkilö. Nuorisovastaavalla

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KANTA-HÄMEEN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ KANTA-HÄMEEN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2012 Vahvistetaan otettavaksi käyttöön 1.1.2012 Pelastuslautakunta 5.10.2011 Pelastuslautakunnan toimintasäännön muuttaminen, luku 10, Pelastuslautakunta

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä

Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä Palopäällystöpäivät Lahti 24.3.2018 Jyrki Tarhonen SSPL Päijät Häme Tapani Lehtinen aluepalopäällikkö Päijät Hämeen Pelastuslaitos Päijät Hämeen Pelastuslaitos

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Yhteistyöstrategia 2012

Yhteistyöstrategia 2012 Yhteistyöstrategia 2012 Suunnitelma yhteistyön parantamiselle Länsi- Uudenmaan Pelastuslaitoksen ja alueen sopimuspalokuntien välillä Projekti Tavoitteet: Tämän kehittämisprojektin tavoitteena oli luoda

Lisätiedot

rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut

rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelujen rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut Viveca Arrhenius 25.2.2015 EU-oikeudet Vapaan liikkumisen direktiivi 2004/38; unionin kansalainen

Lisätiedot

Kaivosturvallisuuden neuvottelukunta. Pekka Suomela Pertti Kortejärvi

Kaivosturvallisuuden neuvottelukunta. Pekka Suomela Pertti Kortejärvi Pekka Suomela Pertti Kortejärvi Suomen kaivosturvallisuuden Toimiala Suomessa oli vuonna 2013 n.40 toimivaa kaivosta, kaivoslupia 52 Metallikaivoksia 12 kpl, muut ovat teollisuusmineraaleja tms. Turvallisuustoiminnassa

Lisätiedot

Riskienhallintapolitiikka

Riskienhallintapolitiikka Riskienhallintapolitiikka 14.10.2011 Johtokunta 7.9.2011 Johtoryhmä Sisältö 1. Tarkoitus ja tavoitteet 2 2. Riskien luokittelu 2 3. Tehtävät ja vastuut 3 4. Raportointi 4 5. Koulutus 4 6. Riskienhallintapolitiikan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PELASTUSTOIMEN VAPAAEHTOISEN HENKILÖSTÖN KOULUTUS PELASTUSTOIMINTAAN OSALLISTUVA HENKILÖSTÖ Jakelussa mainitut

LAUSUNTOPYYNTÖ PELASTUSTOIMEN VAPAAEHTOISEN HENKILÖSTÖN KOULUTUS PELASTUSTOIMINTAAN OSALLISTUVA HENKILÖSTÖ Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ 1.2.2012 Jakelussa mainitut Viite: Ohje vapaaehtoishenkilöstön koulutuksesta 18.8.2004 PELASTUSTOIMEN VAPAAEHTOISEN HENKILÖSTÖN KOULUTUS PELASTUSTOIMINTAAN OSALLISTUVA HENKILÖSTÖ Suomen

Lisätiedot

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa 2.11.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni Työturvallisuus mitä käsitetään? Työturvallisuuden käsitekartta (Tampereen

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

Ennakkovaroitustoimintojen sekä. uuden teknologian hyödyntäminen. toteutuspöytäkirjamenettelyssä

Ennakkovaroitustoimintojen sekä. uuden teknologian hyödyntäminen. toteutuspöytäkirjamenettelyssä Ennakkovaroitustoimintojen sekä uuden teknologian hyödyntäminen toteutuspöytäkirjamenettelyssä Toteutuspöytäkirjamenettely Toteutuspöytäkirjan käyttö alkoi viime vuosituhannen vaihteessa, samassa yhteydessä

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat Lions tietoa uusille jäsenille Klubi ja klubin virat KLUBIN TARKOITUS Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

Lisätiedot

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ 2014 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 55 22.10.2014. 55 Asianro 5093/02.05.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ 2014 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 55 22.10.2014. 55 Asianro 5093/02.05.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ 2014 1 (1) 55 Asianro 5093/02.05.01.00/2014 Stora Enso Oyj:n palokuntasopimuksen korvauksen korotusesitys Päätöshistoria 9.9.2014 48 Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu

Toiminnan suunnittelu Toiminnan suunnittelu Palokunta Pelastusliitto SPEK Jäsenistö Hallitus Yleinen kokous Jäsenistö Toimikunnat Hallitus Vuosikokous Jäsenistö Toimikunnat Ohjausryhmät Hallitus Valtuusto Järjestötoimikunta

Lisätiedot

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista Kuntaneuvottelut syksy 2013 Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista hallintoylihoitaja Päivi Nygren / Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelman asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

2. Perhehoidossa oleva henkilö saa perheenomaista hoitoa ja läheisiä ihmissuhteita

2. Perhehoidossa oleva henkilö saa perheenomaista hoitoa ja läheisiä ihmissuhteita Perhehoidon laatuvaatimukset 1. Perhehoito on lakien ja määräysten mukaista ja valvottua 2. Perhehoidossa oleva henkilö saa perheenomaista hoitoa ja läheisiä ihmissuhteita 3. Perhehoito on asiakaslähtöistä:

Lisätiedot

Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2

Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2 OPISKELIJAN OPAS Sisällys 1 Aikuisopiskelusta 1 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1 3 Opiskelijan tukipalvelut 1 4 Koulutuksen toimijat 2 5 Opiskelijan oikeudet 3 6 Opiskelu- ja tutkinnon suorittamisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella

Espoon kaupunki Pöytäkirja Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella 18.08.2016 Sivu 1 / 1 3362/2016 00.04.01.00 29 Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Karhu, puh. 09 816

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018

Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018 Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018 Päivitetty 12.2.2018 Lähteet: Pelastustoimen viestintäopas, Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston julkaisu 1/2015 Kuvaaminen pelastustoimintatehtävissä, Sisäministeriön

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen

Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 1 23.9.2013 Varsinais-Suomen pelastuslaitos Visio Varsinais-Suomen pelastuslaitos on kehittyvä alansa valtakunnallinen suunnannäyttäjä ja laadukkaiden pelastusturvallisuus-

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari koulutusten järjestäjille. Minna Hirvonen & Kirmo Savolainen 30.1.

Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari koulutusten järjestäjille. Minna Hirvonen & Kirmo Savolainen 30.1. Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari koulutusten järjestäjille Minna Hirvonen & Kirmo Savolainen 30.1.2019 Pelastustoimen uudistus /sote Pelastusalan koulutusjärjestelmäuudistus

Lisätiedot

Riskienhallinta DTV projektissa. Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset

Riskienhallinta DTV projektissa. Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset Teknillinen korkeakoulu 61 Riskienhallinta DTV projektissa Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 1.0 29.10.01 Oskari Pirttikoski Ensimmäinen versio

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

KOTONA KODISTA KOTIIN LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA

KOTONA KODISTA KOTIIN LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA KOTONA KODISTA KOTIIN LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA Heli Virtanen, kehittämiskoordinaattori, sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalitaito, Länsi- ja Keski-Uusimaa Tavoitteita Prosessien virtaviivaistaminen, päällekkäisyyksien

Lisätiedot

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS

PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS PROJEKTIN JOHTAMINEN ON YKSINKERTAISTA PUUHAA Projektin suunnittelua Projektin toteutusta Listaa tehtävät Tehkää tehtävät Projektin ohjausta

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö: Opiskelija vastaa itse majoituksesta ja ruokailuista.

Koulutuksen sisältö: Opiskelija vastaa itse majoituksesta ja ruokailuista. FitFarmin Personal Trainer -koulutus on personal trainerin ammattiin valmistava koulutusohjelma. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat lisenssin, joka on osoitus vankasta ammattitaidosta. FitFarm-lisenssin

Lisätiedot

HIKLU yhteistyö maanalaisissa tiloissa ja tunneleissa. Palomestari Jani Pitkänen

HIKLU yhteistyö maanalaisissa tiloissa ja tunneleissa. Palomestari Jani Pitkänen HIKLU yhteistyö maanalaisissa tiloissa ja tunneleissa Palomestari Jani Pitkänen Mikä on HIKLU, saati MANALA? HIKLU-alue ts. Helsingin, Itä-, Keski- ja Länsi- Uudenmaan pelastustoimen alueet MANALA lyhennelmän

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. OPM:n palvelukeskushanke; missä mennään?

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. OPM:n palvelukeskushanke; missä mennään? OPM:n palvelukeskushanke; missä mennään? 29.3. Taustaa: Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmäkokonaisuuden hankinta (Valtiokonttori: Kieku) Määritellään ja hankitaan järjestelmäkokonaisuus

Lisätiedot

EnergiaTehokkuusJärjestelmän (ETJ) Case 1. Teollisuuden Voima

EnergiaTehokkuusJärjestelmän (ETJ) Case 1. Teollisuuden Voima EnergiaTehokkuusJärjestelmän (ETJ) Case 1. Teollisuuden Voima EnergiaTehokkuusJärjestelmä ETJ ETJ:n tausta ja kehitys Vanhan energiasäästösopimuksen jatkoksi nähtiin tarve pysyvämmälle energiankäytön ja

Lisätiedot

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Harjoittelun ohjelmointi ja seuranta Asia Avainasiat tarinasta Harjoittelun määrä ja laatu Harjoittelun ja levon tasapaino Kehittymisen seuranta Kilpailuttaminen Harjoittelun

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

LUP Tulvantorjunta

LUP Tulvantorjunta LUP Tulvantorjunta 7.11.2017 Antti Lallukka Palopäällikkö 20.11.2017 1 Suomessa 22 alueellista pelastuslaitosta ja LUP vastaa koko Länsi-Uudenmaan alueesta (10 kuntaa) Asukkaita alueella 450 555 Työntekijöitä

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILIN LAATIMINEN: LOUHIOJA

UIMAVESIPROFIILIN LAATIMINEN: LOUHIOJA 1/8 UIMAVESIPROFIILIN LAATIMINEN: LOUHIOJA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Jokikatu 8, faksi (013) 267 4474 Sivu 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 3 2 Uimavesiprofiilin sisältö... 4 2.1 Maantieteellinen sijainti...

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö. 12.6.2015 Teija Horsma

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö. 12.6.2015 Teija Horsma Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö 12.6.2015 Teija Horsma 1 Omavalvonta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvonnassa korostetaan palveluntuottajien omaa vastuuta toiminnan

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto

Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Turvapaikanhakijoiden määrä on noussut Euroopassa räjähdysmäisesti vuoden 2015 aikana. Myös Suomeen saapuvien

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistus (2014-2015) Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 koulutuksen ohjaukselle ja suunnittelulle koulutuksen järjestäjälle

Lisätiedot

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat IV-kuntotutkimushanke_tutkijat 1. 1. Kuinka käyttökelpoisena pidät SuLVIn IV-kuntotutkimusohjeistusta yleisesti? 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asteikko 0 0 0 3 0 3 4 2. 2. Kuinka hyvänä pidät IV-kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen

Lisätiedot

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa 2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun toteuttamisen kannalta

Lisätiedot

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Strateginen kenttä Johdon forum Ministeriövalmistelu - läänit Yhteistoiminnallinen valmistelu Pelastusaluevalmistelu (pelastusjohtajien kokous) Palvalutasopäätökset Kuntastrategiat

Lisätiedot

Tietoturvapäivä. Tietoturva nyt ja tulevaisuudessa Mitä uusi tietosuoja-asetus tarkoittaa? Fiarone Oy 11.03.2016

Tietoturvapäivä. Tietoturva nyt ja tulevaisuudessa Mitä uusi tietosuoja-asetus tarkoittaa? Fiarone Oy 11.03.2016 Tietoturvapäivä Tietoturva nyt ja tulevaisuudessa Mitä uusi tietosuoja-asetus tarkoittaa? Fiarone Oy 11.03.2016 Fiarone Oy Asiakaslähtöinen palvelumalli Joustavuus Tavoitettavuus Asiakaslähtöinen palvelu

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016

Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012.

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012. 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite) Suunta Jyväskylä

Lisätiedot

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014 Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille

Lisätiedot

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA

HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA Luottamushenkilövalmennus 12.2.2013 SEINÄJOEN KAUPUNKI Raija Ranta 12.2.2013 www.seinajoki.fi 1 HENKILÖSTÖ / Rakenne HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2012 Vakinaiset 3 127

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi Kymenlaakson pelastuslaitos www.kympe.fi ULKOISEN PELASTUSSUUNNITELMAN MUKAINEN HARJOITTELU -SUUNNITTELU TARKOITUS Ulkoisen pelastussuunnitelman ja kohteen sisäisen pelastussuunnitelman toimivuuden varmistaminen

Lisätiedot

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 31.1.2019 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Lapin liiton yhteydessä 2004 alkaen. Ohjaava lainsäädäntö pelastuslain ja pelastusasetuksen

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta

KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta 1 12.2.2015 PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISMALLI P2 Koko maakunta LänsiP30 Joki P3 Länsi P3 ItäP30 Itä P3 Toimintamallin pääperiaatteet maakunnan

Lisätiedot

Ajankohtaista tukien maksamisesta

Ajankohtaista tukien maksamisesta 772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen ajankohtaispäivät 29.8.2013/Turku Teija Mankkinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Miksi olemme olemassa? Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri

Lisätiedot

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ OHJE SM-2006-00077/Tu-35 1. 14.3.2006 julkinen PELASTUSTOIMINNAN JÄRJESTELYT SISÄVESIALUEILLA. 1 Yleistä

SISÄASIAINMINISTERIÖ OHJE SM-2006-00077/Tu-35 1. 14.3.2006 julkinen PELASTUSTOIMINNAN JÄRJESTELYT SISÄVESIALUEILLA. 1 Yleistä SISÄASIAINMINISTERIÖ OHJE SM-2006-00077/Tu-35 1 14.3.2006 julkinen PELASTUSTOIMINNAN JÄRJESTELYT SISÄVESIALUEILLA 1 Yleistä Meripelastuslain (1145/2001) 3 :n mukaan rajavartiolaitos vastaa meripelastustoimen

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan

Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Terveyskeskuksen näkökulma Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi, Sotkamon terveysasema Sisältö Perusterveydenhuollon rooli ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamisessa

Lisätiedot

PROJEKTIN DOKUMENTOINTI JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS

PROJEKTIN DOKUMENTOINTI JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS PROJEKTIN DOKUMENTOINTI JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS MIKSI DOKUMENTOINTI ON TÄRKEÄÄ? MITÄ ASIOITA DOKUMENTOIDAAN? Pohdi ensin yksin ja sitten parin kanssa tai pienryhmässä: miksi dokumentointi on niin

Lisätiedot

Olen täysin samaa mieltä (Arvo: 4)

Olen täysin samaa mieltä (Arvo: 4) Opinto-ohjauksen arviointi 2012 - Opiskelijakysely Yhteenvetoraportti, N=29, Julkaistu: 15.11.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oppilaitos ja yksikkö 1. Sataedu, Kokemäki 14 50,00% 2. Sataedu, Harjavalta

Lisätiedot

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 SOPIMUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRROSTA JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Sopimuksen osapuolet Jyväskylän kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on Sisäasiainministeriön toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 23.9.2013 Pelastuslaki (379/2011) Tehtävät/velvoitteet Tehtävän poistaminen ei ole mahdollista perustelut Tehtävä

Lisätiedot