2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014"

Transkriptio

1 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR

2 OVR Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen sekä kansalaisopistotoiminnan tulokselliselle toiminnalle. Lautakunnan keskeisenä tehtävä on valvoa, että perusopetuslain 2 ja 3 pykälä toteutuu. Sivistyslautakunta johtaa ja koordinoi opetustoiminnan lisäksi myös vapaaaika, kulttuuri ja kirjastotoimen vastuualueita. Lautakunta ohjaa ja arvioi vastuualueidensa toimintaa sekä asettaa niille yleiset päämäärät ja tavoitteet. Tuloksellisen toiminnan aikaansaamiseksi lautakunta kohdentaa resurssit harkitsemallaan tavalla päämäärien saavuttamiseksi. Toiminnan tuloksellisuus arvioidaan itsearviointina sekä kuntakohtaisena arviointina sivistyslautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti. Sivistyslautakunnan päätöksiä varten asioita valmistelevat vastuualueiden virkamiehet ja esittelijänä toimii rehtori. Yhteiset tavoitteet kuntatasolla/toimielin Tavoitetaso (=Toimenpiteet tai tunnusluvut) Tasapainoinen talous Toimintamenojen hillitseminen, toimintatulojen varmistaminen (Toimintakatteen kasvu kuntien keskiarvon alapuolella) Talouden säännöllinen seuranta (Talousseuranta kuukausittain) Toteuma Toimintakatteen toteutumiseen ollaan kiinnitetty huomiota koko kaikilla tasoilla kustannuspaikkatasosta koko toimielimen tasolle asti. Taloutta on seurattu säännölliseesti. Vastuualue Kustannuspaikka Hallinto/Sivistystoimi Toimintaympäristön muutokset Suunnittelujakson aikana pyritään: Kehittämään yhteiset toimintatavat Vapaaaikalautakunnan ja Kasvatus ja opetuslautakunnan yhdistävälle Sivistyslautakunnalle Toteuttamaan laajenevaa yhteistyötä sivistystoimen sisällä Jatketaan koulun hallinnon yhteisten toimintamallien kehittämistä (työnjako / muu yhteistyö rehtori, apulaisrehtori, koulu ja hallintosihteeri) Kehittämään Wilmaa edelleen opetustoimen työkaluna Kehittämään varhaiskasvatukselle ja koululle yhteisiä toimintamalleja Toiminnallinen tavoite/tehtäväalue Tavoitetaso (=Toimenpiteet tai tunnusluvut) Huomioida kunnan haastava taloustilanne opetuksen järjestämisessä pienen kunnan yhtenäiskoulun rajoitteet huomioon ottaen. Seurata henkilöstön työhyvinvointia vuotuisien kehityskeskusteluiden avulla. Osallistua Tarvasjoen kunnan yhteisöllisyyden kehittämiseen koulun ja kodin yhteistyön avulla. Toteuma Haastava talouden tilanne on otettu huomioon keväällä 214 sekä suunniteltaessa syksyä 214. Kehityskeskustelut on pidetty. Koulu on osallistunut Tarvasjoen yhteisöllisyyden kehittämiseen mm. vanhempainilloin sekä Maalismarkkinoiden muodossa.

3 OVR Luoda toimivat hallintokäytänteet uuteen organisaatioon, jossa varhaiskasvatus ja koulutoimi on yhdistetty. Hallintokäytänteiden kehittäminen jatkuu. Keväällä on pyritty löytämään toimivia ratkaisuja nivelvaiheeseen esiopetus 1.luokka sekä tuen lomakkeiden käyttöön. Kehittää Primusta ja Wilmaa koulun työkaluna. Wilmaan ja Primusta on kehitetty edelleen. Tunnusluvut / Toiminnan laajuustiedot Tp 213 Sivistyslautakunnan kokoukset Kasvatus ja opetuslautakunnan kokoukset Sivistyslautakunnan päätökset Kasvatus ja opetuslautakunnan päätökset Henkilöstö Tp 213 Rehtori Hallinto ja koulusihteeri,6(*),15,6,15,6,15,15,15 (*) Korjattu oikeaan suhteeseen Taloussuunnitelma, euro TP 213 Toimintatulot Toimintamenot Netto (toimintakate) Sisäiset Yhteensä: Tulot Menot Netto Laskennalliset erät 2 39

4 OVR Toimielin Tehtävä 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA 2 PERUSKOULUTUS Vastuuhenkilöt Rehtori Toimintaajatus Peruskoulu tarjoaa kaikille mahdollisuuden yleisen oppivelvollisuuden suorittamiseen. Opetussuunnitelmassa ilmoitettujen tavoitteiden toteutumisen jälkeen oppivelvollisuus on suoritettu. Opetuksen tärkein kriteeri on oppilaan oppimisen aikaansaaminen oppilaan edellytyksistä tarkasteltuna. Peruskoulun tuntijaossa Tarvasjoella on painotettu musiikkia, kielenopetusta ja erityisopetusta. Lisäksi pyrkimyksenä on turvata riittävä valinnaisuus. Tarvasjoella on panostettu yhtenäisen perusopetuksen kehittämiseen. Tarvasjoen koulun lisäksi opetusta annetaan lastensuojelulaitoksen erityisopetusyksikössä, Tuulensuojassa. Esiopetusta annetaan valmentavana erilliseen opetussuunnitelmaan perustuvana kuusivuotiaille lapsille. Esiopetuksen piiriin kuuluvilla oppilailla on perusopetuslaissa säädetty kuljetusetu. Koulu esittää tarkemman toimintaajatuksensa koulun vuosittaisessa työsuunnitelmassa. Vastuualue Esiopetus Tarvasjoen koulu Aamu ja iltapäivätoiminta Erityisopetus Erityisopetus/Ostopalvelu Kustannuspaikka Opetustoimi Kiinteistöt Kuljetukset Kouluruokailu Hallinto Opetustoimi Kiinteistöt Kuljetukset Kouluruokailu Aamu ja iltapäivätoiminta Oma erityisopetus Lastensuojelulaitoksen erityisopetus Erityiskoulu/Lieto Erityiskoulu/Turku Toimintaympäristön muutokset Suunnittelujakson aikana pyritään: kehittämään yhtenäistä peruskoulua joustavien erityisopetusjärjestelyiden kehittäminen Wilman käytön tehostaminen opetustoimen työkaluna Toiminnallinen tavoite/tehtäväalue Tavoitetaso (=Toimenpiteet tai tunnusluvut) Hyödyntää kerhotoimintaan saatua valtionapua käytännössä. Tutkia ja arvioida tehostetun ja erityisen tuen käytänteiden toimivuutta sekä pyrkiä luomaan Tarvasjoen kouluun soveltuva erityisopetuskäytäntö. Toteuma Valtionapua on hyödynnetty kerhotoiminnan kehittämiseen täysimääräisesti. Tarvasjoen koulussa toimii tällä hetkellä yksi kokoaikainen laajaalainen erityisopettaja sekä yksi osaaikainen erityisopettaja. Tämä järjestely on antanut mahdollisuuksia

5 OVR järjestää erityisopetusta joustavasti oppilaiden tarpeiden mukaan. Koulussa on myös hyödynnetty eri tuen antamisen muotoja. Tuen portaiden asiakirjat ovat nyt lain vaatimalla tasolla. Kahden Tarvasjoen koulun erityisopettajan lisäksi Tuulensuojan yksikössä toimii yksi erityisluokanopettaja. Pyrkiä tehostamaan tietotekniikan käyttöä opetuksessa. Tieto ja viestintätekniikan käyttöä ollaan pyritty hyödyntämään monipuolisesti eri oppiaineissa. Tunnusluvut / Toiminnan laajuustiedot Oppilasmäärä Tarvasjoen koulu perusopetus esiopetus tuulensuojan erityisopetus Tp Erityisopetus (Lieto) Erityisopetus (Turku) Tuntimäärä (kehys) Peruskoulu Erityisopetus Erityisopetus, Tuulensuoja Esiopetus Tehokkuus/taloudellisuus Toimintamenot /oppilas Tarvasjoen koulu (ulkoinen) Toimintamenot /oppilas esikoulu (ulkoinen) Toimintamenot /oppilas perusopetus (ulkoinen) ml. oma, Tuulensuojan, Liedon ja Turun erityisopetus Oppikirjat ja koulutarvikkeet /oppilas Tarvasjoen koulu Aterian hinta /ateria esiopetus + koulu Kuljetuskustannukset /oppilas , , Henkilöstö Opettajat päätoimiset sivutoimiset Koulunkäyntiavustajat Siivoushenkilökunta Keittiöhenkilökunta Aamu ja Iltapäivätoiminta Rehtori Hallinto ja koulusihteeri TP ,3,94,5 1 3,5,94, ,3,94,5 1 3,5,94,5 1 3,5,94,5 Yhteensä 35,99 3,19 36,99 37,19 37,19 Taloussuunnitelma, euro Peruskoulutus TP 213 Toimintatulot (ulkoinen) Toimintamenot (ulkoinen)

6 OVR Netto (toimintakate) (ulkoinen) Sisäiset tulot Sisäiset menot Sisäiset, netto Yht: Toimintatulot Toimintamenot Netto (toimintakate) Suunnitelman mukaiset poistot Laskennalliset erät

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistyspalvelujen tarkoituksena on luoda korkean elämisen laadun takaamiseksi edellytykset kuhmolaisten henkiselle kasvulle ja kehittymiselle

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y. e s ik o u lu

E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y. e s ik o u lu E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y e s ik o u lu ESIKOULU Esikoulu on pakollinen 1.8.2015 alkaen. Sivistystoimen ruotsinkielinen jaosto vastaa ruotsinkielisestä ja suomenkielinen suomenkielisestä

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Kuntien tuottavuusvertailu

Kuntien tuottavuusvertailu Kuntien tuottavuusvertailu INFO Perusopetus Lukiokoulutus Päiväkotihoito Perhepäivähoito Tuotos = laskennallinen oppilas- tai opiskelijamäärä Perusopetus: kustannuspainokertoimet eri suoriteryhmille: maahanmuuttajien

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun kehittäminen - Tuen kolmiportaisuus - Haaste opettajankoulutukselle. Rovaniemi 29.9.2011 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

Perusopetuksen laadun kehittäminen - Tuen kolmiportaisuus - Haaste opettajankoulutukselle. Rovaniemi 29.9.2011 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala Perusopetuksen laadun kehittäminen - Tuen kolmiportaisuus - Haaste opettajankoulutukselle Rovaniemi 29.9.2011 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala HALLITUSOHJELMAN PAINOPISTEITÄ - KESU- LUONNOS 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti: JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä.

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä. SIVISTYSTOIMEN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 1.1. - 30.11.2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: Sivistystoimenjohtaja Sivistystoimen toiminta-ajatus: Sivistystoimen tehtävänä on kasvua, oppimista ja osallisuutta

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula

PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula (Kuva: Teemu Hauta-Aho) 3202 Järvelän koulu 3203 Keskuskoulu 1-6 3204 Köyhäjoen koulu 3205 Puumalan koulu 3206 Kotikuntakorvaus 3208 Keskuskoulu

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelma laaditaan opetussuunnitelman perusteiden ja kunnan opetussuunnitelman sisälle siten, että koulukohtaisia

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito)

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa.

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä

Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2019 Toimielin: SAARISTOLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Saaristoasiat Vastuuhenkilö: Saaristoasiamies (Tiina Rinne-Kylänpää) Toiminnan luonne: Palvelutoiminto

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: 4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen

Lisätiedot

Toiminta- ja taloustilaston erityiskysymykset koulutoimessa

Toiminta- ja taloustilaston erityiskysymykset koulutoimessa Toiminta- ja taloustilaston erityiskysymykset koulutoimessa 11.4.2013 Oulu 18.4.2013 Tampere Esityspaikka/tapahtuma pp.kk.vvvv Etunimi Sukunimi titteli Taulukko 41 Tiedot kerätään vuosittain talous- ja

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelma laaditaan opetussuunnitelman perusteiden ja kunnan opetussuunnitelman sisälle siten, että koulukohtaisia

Lisätiedot

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 Sopijaosapuolet 1. Lappeenrannan kaupunki 2. X kunta 2 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia esiopetuksen,

Lisätiedot

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 6 OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 23.2.2016, voimaan 1.3.2016) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut

4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut TOIMIELIN: TEHTÄVÄALUE: TILIVELVOLLINEN: Sivistyslautakunta 4100 Koulutus-, varhaiskasvatus- ja kirjastopalvelut Sivistystoimenjohtaja Selostus tehtäväalueesta: Sisältää keskitettyjen osastopalveluiden,

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto nro 2/ SISÄLLYSLUETTELO

Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto nro 2/ SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO SIVLSUOJ 7 Kokouksen järjestäytyminen SIVLSUOJ 8 Viranhaltijapäätökset tiedoksi SIVLSUOJ 9 Suomenkielisen esiopetuksen työsuunnitelman 2012-2013 hyväksyminen SIVLSUOJ 10 Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

03 KUNNANHALLITUS 01 YLEISHALLINTO. Kunnanjohtaja, hallintojohtaja. Ovr 31.8.2014. Toimielin. Tehtävä. Vastuuhenkilöt

03 KUNNANHALLITUS 01 YLEISHALLINTO. Kunnanjohtaja, hallintojohtaja. Ovr 31.8.2014. Toimielin. Tehtävä. Vastuuhenkilöt Ovr.8.0 Toimielin 0 KUNNANHALLITUS Tehtävä 0 YLEISHALLINTO Vastuuhenkilöt Kunnanjohtaja, hallintojohtaja Toimintaajatus Yleishallinto hoitaa hallinto, talous ja erityispalveluita kunnan toimintaajatuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Erityisopetuksen tämän päivän haasteet ja tulevaisuuden

Erityisopetuksen tämän päivän haasteet ja tulevaisuuden Erityisopetuksen tämän päivän haasteet ja tulevaisuuden näkymät Valtakunnalliset sairaalaopetuksen päivät Pirjo Koivula Opetusneuvos Helsinki, 16.11.2007 11 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kalajoen peruskouluissa aloittaa ensi syksynä koulutiensä n. 162 ekaluokkalaista. Lapsi tulee ilmoittaa kouluun 29.1.2016 mennessä. Huoltaja vastaa

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko. perusopetukseen

Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko. perusopetukseen Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko perusopetukseen Tarton Johtajuusfoorumi 12.-13.5.2016 Tuula Nyman Kartanonrannan päiväkodin johtaja Kartanonrannan

Lisätiedot

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti.

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti. 2. PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.2 Perusopetuksen arvoperusta POSTIPUUN KOULUN ARVOPERUSTA Postipuun koulu on yhtenäiskoulu, joka palvelee lähikouluna Puustellinmäen ja Mäkkylän alueen oppilaita

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät Itä-Suomen oppimisen tuen päivät 9. 10.11.2017 Mikkeli AVAUSSANAT Opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirasto Kari Lehtola, opetustoimen ylitarkastaja 1 Kari Lehtola, opetustoimen

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelma laaditaan opetussuunnitelman perusteiden ja kunnan opetussuunnitelman sisälle siten, että koulukohtaisia

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Ohje HOJKS:n laadintaan

Ohje HOJKS:n laadintaan Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta yhteensä TA 2014 + Toteuma Poikkeama TP 2013 muutokset 2014 +yli/-ali Toimintatulot 828 889 732 766 1 009 347 276 581 2,0 21,8 Toimintamenot -13 379 261-13 953 175-13

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan tietoon saatetaan seuraavat viranhaltijapäätökset: Kasvatustoiminnan johtaja Henkilöstöpäätös

Sivistyslautakunnan tietoon saatetaan seuraavat viranhaltijapäätökset: Kasvatustoiminnan johtaja Henkilöstöpäätös Sivistyslautakunta 16 22.08.2017 Tiedoksi esitettävät viranhaltijapäätökset Sivistyslautakunta 22.08.2017 16 Sivistyslautakunnan tietoon saatetaan seuraavat viranhaltijapäätökset: Kasvatustoiminnan johtaja

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot