SAVONIA AMMATTIKORKEAKOULU - TEKNIIKKA, KUOPIO. Palopäällystön koulutusohjelma. Tinja Hännikäinen
|
|
- Jarkko Toivonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 SAVONIA AMMATTIKORKEAKOULU - TEKNIIKKA, KUOPIO Koulutusohjelma Palopäällystön koulutusohjelma Tekijä Tinja Hännikäinen Työn nimi Väestönsuojien tarkastuskortisto Työn laji Päiväys Sivumäärä Opinnäytetyö Työn valvojat Tilaajan yhdyshenkilö vanhempi opettaja Jani Jämsä Koulutuspäällikkö Aulis Partanen vanhempi opettaja Ismo Kärkkäinen Tilaaja Uudenmaan Pelastusliitto Tiivistelmä Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli lisätä tietämystä väestönsuojista, väestönsuojelun historiasta sekä väestönsuojelusta Suomessa. Lisäksi keskeisenä osana opinnäytetyötä tuotettiin väestönsuojien tarkastuskortisto, jonka tehtävänä on helpottaa väestönsuojan tarkastajan tehtävää. Väestönsuojien tarkastus muuttui uusimman pelastuslain astuessa voimaan vuonna Aikaisemmin väestönsuojien tarkastus oli kokonaisuudessaan pelastusviranomaisten vastuulla, kun taas nykyisten säädösten mukaan suojan tarkastus ja kunnossapito ovat omistajan vastuulla, tosin poikkeusoloissa suojien käytöstä vastaa pelastusviranomainen ja lopullinen vastuu kunnosta on myös pelastusviranomaisella. Omistaja voi teettää tarkastuksen asiaan riittävästi perehtyneellä henkilöllä. Riittävän koulutuksen määritelmää ei kuitenkaan ole missään suoraan annettu. Väestönsuojan tarkastaja voi olla pelastusviranomainen, rakennusvalvontaviranomainen tai yksityinen henkilö, joka on riittävästi perehtynyt tarkastuksiin ja niitä koskeviin määräyksiin ja säädöksiin. Väestönsuojien vaatimukset ovat muuttuneet useita kertoja, joten kaiken muistaminen yksittäisen suojan osalta voi olla haastavaa, vaikka tarkastuksia tekisikin jatkuvasti. Tällöin voi tästä opinnäytetyöstä olla hyötyä kertaukseen sopivana oppaana ja lisäksi kortistosta näkee helposti ja nopeasti tarkastettavaa suojaa koskevat vaatimukset. Opinnäytetyö sai alkunsa, kun Uudenmaan Pelastusliiton koulutuspäällikkö Aulis Partanen oli jo pitkän aikaa miettinyt, että jonkinlaiselle väestönsuojien tarkastuskortistolle olisi tarvetta. Lait ja asetukset sekä ohjeistukset ja määräykset olivat vuosien aikana muuttuneet useasti ja väestönsuojien luokittelu oli melko epäselvää jopa alan ammattilaisille, joten asiaan tarvittiin selkeää ja toimivaa tietopankkia, josta suojia koskevat määräykset voisi nopeasti tarkastaa. Tähän kysyntään tämä opinnäytetyö pyrki vastaamaan. Avainsanat väestönsuoja, väestönsuojelu, viranomaiset, tarkastustoiminta, kortisto Luottamuksellisuus julkinen
2 2 2 TARKASTUSKORTIT VÄESTÖNSUOJALUOKITTAIN 2.1 Väestönsuojat n 1955 määräysten mukaisesti Sortuman kestävä väestönsuoja Rakennust ,57 m 2 Asuintaloissa huoneistojen yhteen lasketusta pinta-alasta 2% tai kunnan viranomaisen harkinnan mukaan, muissa rakennuksissa henkilömäärän mukaan Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella Luonnollinen, jos suojautujia alle 75 ja ilmatilavuutta 3 m3 / henkilö Mahdollisen koneen oltava sähkö- sekä jalka- tai käsikäyttöinen, jos tuottava teho alle 450 kuutiota / tunti Sisäasiainministeriön väestönsuojelupäällikön esikunnan ohjeen mukaisesti Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden tai yksi 75 henkilöä kohden Jos mahdollista on suoja ja ulospääsytiet varustettava valaisimin Alle 75 henkilön suojan sähkövirta voidaan ottaa kellarin pääjohdosta Jos rakennetaan tulee sijaita huoltohuoneessa tai sulkuhuoneessa, vettä pystyttävä säilyttämään 5 litraa / henkilö Vähintään yksi hätäpoistumisreitti varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
3 3 2.2 Väestönsuojat n 1959 määräysten mukaisesti B-luokka B-luokan teräsbetoniset väestönsuojat (1971 S1) Rakennust henkilölle, huoneistojen yhteen lasketusta pinta-alasta 2,5%, teollisuudessa henkilömäärä, suojahuoneen koko vähintään 6 neliömetriä ja korkeintaan 58 henkilölle Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella, joka on vähintään 6 neliömetriä, jos kaksi sisäänkäyntiä, sulkuhuoneet vähintään 5 neliömetriä Vähintään 0,58 neliömetriä (jos sairashuone, 0,5 neliömetriä) Vähintään 45 dm3 minuutissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden, hiekkasuodatin Käsi- tai jalkakäyttöinen, lisäksi mahdollisesti sähkökäyttöinen, jos varavoimakone, voi olla myös pelkästään sähkökäyttöinen Vuoteet laskennallisesti 8 %:lle suojautuvista henkilöistä jokaista alkavaa 25 henkilöä kohden Oma ryhmäkeskus, väestönsuoja ja ulospääsytiet valaistava Vesipiste ja lattiasiili sulkuhuoneeseen tai varavesisäiliöitä, joihin 5 litraa / suojautuva henkilö, tällöin tehtävä kuitenkin kokoojakaivo Sairashuone 8%:lle suojattavista henkilöistä, pinta-alaa varattava 1,5 neliötä henkilöä kohden Sulkuhuoneen yhteyteen tehtävä huoltohuone, vähintään 4 neliötä Vähintään kolme hätäpoistumisreittiä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
4 4 2.3 Väestönsuojat n 1959 määräysten mukaisesti C-luokka C-luokan teräsbetoniset väestönsuojat (1971 S1) Rakennust Korkeintaan 150 henkilölle, huoneistojen yhteen lasketusta pintaalasta 2,5%, teollisuudessa henkilömäärä, suojahuoneen koko vähintään 6 neliömetriä ja korkeintaan 50 henkilölle Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella, joka on vähintään 5 neliömetriä Vähintään 0,58 neliömetriä Vähintään 45 dm3 minuutissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden, hiekkasuodatin Käsi- tai jalkakäyttöinen, lisäksi mahdollisesti sähkökäyttöinen, jos varavoimakone, voi olla myös pelkästään sähkökäyttöinen Vuoteet laskennallisesti 8 %:lle suojautuvista henkilöistä jokaista alkavaa 25 henkilöä kohden Oma ryhmäkeskus, väestönsuoja ja ulospääsytiet valaistava Vesipiste ja lattiasiili sulkuhuoneeseen tai varavesisäiliöitä, joihin 5 litraa / suojautuva henkilö, tällöin tehtävä kuitenkin kokoojakaivo Vähintään yksi hätäpoistumisreitti varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi, suojan ollessa yli 100 henkilölle, tällöin kaksi varatietä - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
5 2.4 Väestönsuojat n 1963 määräysten mukaisesti B-luokka 5 Rakennust B-luokan teräsbetoninen väestönsuoja (1971 S1-luokka) (n siirtymäaika) henkilölle, (300x0,6= 180 m 2 ), 2% rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa henkilömäärä, yksittäisen suojahuoneen koko vähintään 6 m 2 ja korkeintaan 50 neliömetriä Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella, joka on vähintään 6 neliömetriä, jos tehdään kahdella sisääntulolla molempiin sulkuhuoneet jotka vähintään 5 neliömetriä Puhdistushuone jokaisen sisääntulon yhteyteen, jos yksi sisääntulo niin vähintään 6 m 2 ja kahdelle sisääntulolle yhteinen niin vähintään 10 neliömetriä Vähintään 0,6 neliömetriä Vähintään 2,66 kuutiota tunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden, ohikäytöllä 6,66 kuutiota Hiekkasuodatin ja erityissuodatin Käsi- tai jalkakäyttöinen, lisäksi mahdollisesti sähkökäyttöinen, jos varavoimakone, voi olla myös pelkästään sähkökäyttöinen jokaista alkavaa 30 henkilöä kohden, ainakin puolet kuivakäymälöitä Puhelinpistoke, mahdollisuuksien mukaan keskusantennin liitäntä Oma ryhmäkeskus, väestönsuoja ja ulospääsytiet valaistava ja jokaisessa suojahuoneessa oltava pistorasia Vesipiste sulku- ja puhdistushuoneisiin ja ainakin yhteen suojahuoneeseen, pesuallas puhdistushuoneeseen (jos mahdollista) Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö Ensiapuhuoneen koko oltava noin neljännes suojan pinta-alasta Vähintään kolme hätäpoistumisreittiä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
6 2.5 Väestönsuojat n 1963 määräysten mukaisesti C-luokka 6 Rakennust C-luokan teräsbetoninen väestönsuoja (1971 S1-luokka) Korkeintaan 150 henkilölle, (150x0,6= 90 m 2 ) 2% rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa henkilömäärä, yhden suojahuoneen koko vähintään 6 neliömetriä ja korkeintaan 36 neliömetriä Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella, joka on vähintään 5 neliömetriä (lisäksi puhdistushuone 5 neliötä, jos suoja erillään rakennuksesta) Vähintään 0,6 neliömetriä (jos sairashuone, 0,5 neliömetriä) Vähintään 2,66 kuutiota tunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja ohikäytöllä 6,66 kuutiota Hiekkasuodatin ja erityissuodatin Käsi- tai jalkakäyttöinen, lisäksi mahdollisesti sähkökäyttöinen, jos varavoimakone, voi olla myös pelkästään sähkökäyttöinen jokaista alkavaa 30 henkilöä kohden, ainakin puolet kuivakäymälöitä Puhelinpistoke, mahdollisuuksien mukaan keskusantennin liitäntä Oma ryhmäkeskus, väestönsuoja ja ulospääsytiet valaistava ja jokaisessa suojahuoneessa oltava pistorasia Vesipiste sulku- ja puhdistushuoneisiin ja ainakin yhteen suojahuoneeseen, pesuallas puhdistushuoneeseen (jos mahdollista) Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö Tarvittaessa, tällöin ensiapuhuoneen koko oltava noin neljännes suojan pinta-alasta Vähintään kaksi hätäpoistumisreittiä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
7 2.6 Väestönsuojat n 1971 määräysten mukaisesti S1-luokka 7 S1-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust Enintään 150 henkilölle, vähintään 2% rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa henkilömäärä, yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 45 neliömetriä Sulkukammiolle varattava tila vähintään 2,5 neliömetriä Jos suoja suojelualueella tai yleinen, tehtävä sulkuhuone joka vähintään 6 neliömetriä Vähintään 0,6 neliömetriä Yhdenlainen laitteisto, suodatettua ilmaa 150 kuutiota tunnissa, suodattamatonta ilmaa käsikäytöllä 500 kuutiota ja moottorikäytöllä 600 kuutiota tunnissa riittää 45 m 2 kokoiseen suojatilaan, joten tätä suuremmissa suojissa tulee olla useampi laite neliöiden mukaisesti, pelastusviranomaisen määräyksellä Yksi käymälä jokaista alkavaa 30 henkilöä kohti, ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Antennipiste, jos yhteisantenni kiinteistössä Puhelinpiste, joka voidaan yhdistää puhelinkeskukseen Oma ryhmäkeskus nousujohdolla, jokainen suojahuone varustettava valaisimella ja pistorasialla Jos mahdollista, sijoitettava vähintään sulkuhuoneeseen ja yhteen käymälään Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö Rakennetaan silloin, jos suoja yleinen tai suojelualueella Vähintään kaksi uloskäytävää varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
8 2.7 Väestönsuojat n 1986 määräysten mukaisesti S1-luokka 8 S1-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust Enintään 150 henkilölle, vähintään 2 % rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa henkilömäärä. Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 45 neliömetriä Sulkutilaan voitava asentaa sulkuteltta Käyttötavan vaatiessa voidaan rakentaa sulkuteltan asemesta sulkuhuone Vähintään 0,6 neliömetriä Tarkoituksenmukainen laitteisto jonka teho vähintään 6 kuutiota tunnissa jokaista suojautuvaa henkilöä kohden, sekä suodatus käytöllä 2 kuutiota tunnissa henkilöä kohden Oltava riippumaton sähkön saannista Sisäministeriön ohjeistuksen mukaisesti Yksi käymälä jokaista alkavaa 30 henkilöä kohti, ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Johdotukset ja varusteet puhelinta ja yhteisantennia varten Liitettävä sähkönjakeluverkkoon, oltava riittävä valaistus Jos mahdollista, vesi saatava yleisestä vesijohtoverkostosta Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö Vähintään kaksi uloskäytävää varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
9 2.8 Väestönsuojat n 1991 määräysten mukaisesti K-luokka 9 K-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust Suojelukohteessa varsinainen suoja-ala korkeintaan 20 neliömetrin ja vastaavasti valvonta-alueella korkeintaan 180 neliömetrin kokoiseksi, 12 neliömetriä Sulkutilaan voitava asentaa sulkuteltta 2,5 neliömetriä Käyttötavan vaatiessa voidaan rakentaa sulkuteltan asemesta sulkuhuone kooltaan vähintään 4 neliömetriä Vähintään 0,6 neliömetriä (ja 0,75 m jälkeen) Tarkoituksenmukainen laitteisto jonka teho vähintään 6 kuutiota tunnissa jokaista suojautuvaa henkilöä kohden, sekä suodatus käytöllä 2 kuutiota tunnissa henkilöä kohden Oltava riippumaton sähkön saannista, varattava ala 2 m2/laite Sisäasiainministeriön määräysten mukaisesti (18/1991 ja 4/1995) Yksi käymälä jokaista alkavaa 20 neliömetriä kohden (eli 33 henkilöä kohti), ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Johdotukset ja varusteet puhelinta ja yhteisantennia varten Liitettävä sähkönjakeluverkkoon, oltava riittävä valaistus Jos mahdollista, vesi saatava yleisestä vesijohtoverkostosta Varavesisäiliötä niin, että vettä 30 litraa / suojautuva henkilö (50 l/m2). Alle 20 m2:n suojassa ei vesijohtoa. Vaaditaan, jos suoja yli 90 neliömetriä, ensiaputila 6 neliömetriä Vähintään yksi uloskäytävä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
10 2.9 Väestönsuojat n 1991 määräysten mukaisesti S1-luokka teräsbetoni 10 S1-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust Suojelukohteessa varsinainen suoja-ala korkeintaan 90 neliömetrin ja vastaavasti valvonta-alueella korkeintaan 360 neliömetrin kokoiseksi Sulkutilaan voitava asentaa sulkuteltta 2,5 neliömetriä Käyttötavan vaatiessa voidaan rakentaa sulkuteltan asemesta sulkuhuone kooltaan vähintään 4 neliömetriä Vähintään 0,6 neliömetriä (ja 0, jälkeen) Tarkoituksenmukainen laitteisto jonka teho vähintään 6 kuutiota tunnissa jokaista suojautuvaa henkilöä kohden, sekä suodatus käytöllä 2 kuutiota tunnissa henkilöä kohden Oltava riippumaton sähkön saannista, varattava ala 2 m 2 /laite Sisäasiainministeriön määräysten mukaisesti (18/1991 ja 4/1995) Yksi käymälä jokaista alkavaa 20 neliömetriä kohden (eli 33 henkilöä kohti), ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Johdotukset ja varusteet puhelinta ja yhteisantennia varten Liitettävä sähkönjakeluverkkoon, oltava riittävä valaistus Jos mahdollista, vesi saatava yleisestä vesijohtoverkostosta Varavesisäiliötä niin, että vettä 30 litraa / suojautuva henkilö (50l/ m 2 ) Vaaditaan, jos suoja yli 90 neliömetriä, ensiaputila 6 neliömetriä Vähintään yksi uloskäytävä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
11 2.10 Väestönsuojat n 1998 määräysten mukaisesti S3-luokka teräsbetoni 11 S3-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust Enintään 750 henkilöä ja vähintään 2 % rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa 1% tai henkilömäärän mukaan. Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Sulkuhuone vähintään 4 neliömetriä, yli 1000 henkilön suojissa painesulku vähintään 4 m 2 Vähintään 0,6 neliömetriä (ja 0, jälkeen) Tarkoituksenmukainen laitteisto jonka teho vähintään 6 kuutiota tunnissa jokaista suojautuvaa henkilöä kohden, sekä suodatus käytöllä 2 kuutiota tunnissa henkilöä kohden Oltava riippumaton sähkön saannista Vuoteet 1/3 suojapaikoista, muut Sisäasiainministeriön määräysten mukaisesti (18/1991 ja 4/1995) Yksi käymälä jokaista alkavaa 30 henkilöä kohti, ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Johdotukset ja varusteet puhelinta ja yhteisantennia varten Suojan ulkopuolelle varattava tilaa 2 neliömetriä Liitettävä sähkönjakeluverkkoon, oltava riittävä valaistus Varavalaistus ja pistorasiat jokaisessa suojahuoneessa Jos mahdollista, vesi saatava yleisestä vesijohtoverkostosta Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö (ennen 1998 määräyksiä) ja myöhemmin 50 litraa / suojattava henkilö Vähintään 6 neliömetriä ja lisäksi 10-15% suojatilan pinta-alasta Suunnitelman mukaan Vähintään yksi uloskäytävä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
12 2.11 Väestönsuojat n 1998 määräysten mukaisesti S1-luokka kallio 12 S1-luokan kallioväestönsuoja Rakennust Suojelukohteessa enintään 1500 henkilöä ja valvonta-alueella 3000 henkilöä, vähintään 2 % rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa 1% tai henkilömäärän mukaan. Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Sulkuhuone vähintään 4 neliömetriä, yli 1000 henkilön suojissa painesulku vähintään 4 m 2. Vähintään 0,6 neliömetriä (ja 0, jälkeen) Tarkoituksenmukainen laitteisto jonka teho vähintään 6 kuutiota tunnissa jokaista suojautuvaa henkilöä kohden, sekä suodatus käytöllä 2 kuutiota tunnissa henkilöä kohden Oltava riippumaton sähkön saannista Vuoteet 1/3 suojapaikoista, muut Sisäasiainministeriön määräysten mukaisesti (18/1991 ja 4/1995) Yksi käymälä jokaista alkavaa 30 henkilöä kohti, ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Johdotukset ja varusteet puhelinta ja yhteisantennia varten Suojan ulkopuolelle varattava tilaa 2 neliömetriä Liitettävä sähkönjakeluverkkoon, oltava riittävä valaistus Varavalaistus ja pistorasiat jokaisessa suojahuoneessa Jos mahdollista, vesi saatava yleisestä vesijohtoverkostosta Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö (ennen 1998 määräyksiä) ja myöhemmin 50 litraa / suojatuva henkilö Vähintään 15 neliömetriä ja lisäksi 10-15% suojatilan pinta-alasta Valvomolle varattava tilaa vähintään 7 neliömetriä Vähintään yksi uloskäytävä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
13 2.12 Väestönsuojat n 1998 määräysten mukaisesti S3-luokka kallio 13 S3-luokan kallioväestönsuoja Rakennust Suojelukohteessa enintään 3000 henkilöä ja valvonta-alueella 3000 henkilöä, vähintään 2 % rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa 1% tai henkilömäärän mukaan. Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Sulkuhuone vähintään 4 neliömetriä, yli 1000 henkilön suojissa painesulku vähintään 4 m 2. Vähintään 0,6 neliömetriä (ja 0, jälkeen) Tarkoituksenmukainen laitteisto jonka teho vähintään 6 kuutiota tunnissa jokaista suojautuvaa henkilöä kohden, sekä suodatus käytöllä 2 kuutiota tunnissa henkilöä kohden Oltava riippumaton sähkön saannista Vuoteet 1/3 suojapaikoista, muut Sisäasiainministeriön määräysten mukaisesti (18/1991 ja 4/1995) Yksi käymälä jokaista alkavaa 30 henkilöä kohti, ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Johdotukset ja varusteet puhelinta ja yhteisantennia varten Suojan ulkopuolelle varattava tilaa 2 neliömetriä Liitettävä sähkönjakeluverkkoon, oltava riittävä valaistus Varavalaistus ja pistorasiat jokaisessa suojahuoneessa Jos mahdollista, vesi saatava yleisestä vesijohtoverkostosta Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö (ennen 1998 määräyksiä) ja myöhemmin 50 litraa / suojatuva henkilö Vähintään 15 neliömetriä ja lisäksi 10-15% suojatilan pinta-alasta Valvomolle varattava tilaa vähintään 7 neliömetriä Vähintään yksi uloskäytävä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
14 2.13 Väestönsuojat n 1998 määräysten mukaisesti S6-luokka kallio 14 S6-luokan kallioväestönsuoja Rakennust Suojelukohteessa enintään 6000 henkilöä ja valvonta-alueella 6000 henkilöä, vähintään 2 % rakennuksen kerrosalasta, teollisuudessa 1% tai henkilömäärän mukaan. Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Sulkuhuone vähintään 4 neliömetriä, yli 1000 henkilön suojissa painesulku vähintään 4 m 2 Vähintään 0,6 neliömetriä (ja 0, jälkeen) Tarkoituksenmukainen laitteisto jonka teho vähintään 6 kuutiota tunnissa jokaista suojautuvaa henkilöä kohden, sekä suodatus käytöllä 2 kuutiota tunnissa henkilöä kohden Oltava riippumaton sähkön saannista Vuoteet 1/3 suojapaikoista, muut Sisäasiainministeriön määräysten mukaisesti (18/1991 ja 4/1995) Yksi käymälä jokaista alkavaa 30 henkilöä kohti, ainakin puolet käymälöistä oltava kuivakäymälöitä Johdotukset ja varusteet puhelinta ja yhteisantennia varten Suojan ulkopuolelle varattava tilaa 2 neliömetriä Liitettävä sähkönjakeluverkkoon, oltava riittävä valaistus Varavalaistus ja pistorasiat jokaisessa suojahuoneessa Jos mahdollista, vesi saatava yleisestä vesijohtoverkostosta Varavesisäiliötä niin, että vettä 20 litraa / suojautuva henkilö (ennen 1998 määräyksiä) ja myöhemmin 50 litraa / suojatuva henkilö Vähintään 15 neliömetriä ja lisäksi 10-15% suojatilan pinta-alasta Valvomolle varattava tilaa vähintään 7 neliömetriä Vähintään yksi uloskäytävä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
15 2.14 Väestönsuojat n 2001 määräysten mukaisesti K-luokka 15 K-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust K-luokan suojan saa rakentaa korkeintaan 20(suojelukohde)/180(muu alue) neliömetrin kokoiseksi, josta varsinaisen suojatilan tulee olla vähintään 12 neliömetriä Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella joka vähintään 4 neliömetriä tai sulkuteltalla, jonka koko vähintään 2,5 neliömetriä Korkeintaan 20 neliön suojan voi rakentaa ilman sulkutilaa Vähintään 0,75 neliömetriä Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 Lattiapinta-alaa varattava 1,5 neliömetriä Alueen viranomaisten määräysten mukaisesti Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon, lisäksi tulee olla mahdollisuus matkaviestimien käyttöön Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti Sijaittava väestönsuojan sisällä tai sulkutilassa, vettä pystyttävä säilyttämään 40 litraa / m 2 Oltava valmius näytteenottoon myrkyllisten aineiden toteamiseksi Vaaditaan, jos suoja yli 90 neliömetriä, ensiaputila 6 neliömetriä Vähintään yksi hätäpoistumisreitti varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
16 2.15 Väestönsuojat n 2001 määräysten mukaisesti S1-luokka teräsbetoni 16 S1-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust S1-luokan suojan saa rakentaa korkeintaan 90(suojelukohde)/360(muu alue) neliömetrin kokoiseksi, josta varsinaisen suojatilan tulee olla vähintään 12 neliömetriä Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella joka vähintään 4 neliömetriä tai sulkuteltalla, jonka koko vähintään 2,5 neliömetriä Vähintään 0,75 neliömetriä Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 Lattiapinta-alaa varattava 1,5 neliömetriä Alueen viranomaisten määräysten mukaisesti Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon, lisäksi tulee olla mahdollisuus matkaviestimien käyttöön Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti Sijaittava väestönsuojan sisällä tai sulkutilassa, vettä pystyttävä säilyttämään 40 litraa / m2 Oltava valmius näytteenottoon myrkyllisten aineiden toteamiseksi Vaaditaan, jos suoja yli 90 neliömetriä, ensiaputila 6 neliömetriä Vähintään yksi hätäpoistumisreitti varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
17 2.16 Väestönsuojat n 2001 määräysten mukaisesti S3-luokka teräsbetoni 17 S3-luokan teräsbetoninen väestönsuoja Rakennust S3-luokan teräsbetonisuojan saa rakentaa korkeintaan 450 neliömetrin kokoiseksi, yksittäinen suojahuone saa olla 250 henkilölle Jokaisen sisääntulon kohdalla tulee olla sulkuhuone, joka on vähintään 4,0 neliömetriä, yli 1000 henkilön väestönsuojassa painesulku, joka on vähintään 4 neliömetriä Vähintään 0,75 neliömetriä Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 Sijoitettava konehuoneeseen Erilliset tulo- ja poistoilmakanavat Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon, lisäksi tulee olla mahdollisuus matkaviestimien käyttöön Varustettava keskusradiolla ja äänentoistolaitteistolla Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti Kaikki tilat varustettava kiinteillä valoilla sekä pistorasioilla Erilliset vara- ja hätävalaistukset Sijaittava väestönsuojan sisällä tai sulkutilassa, vettä pystyttävä säilyttämään 40 litraa / m 2 Voitava todeta, tunnistaa ja suodattaa myrkylliset aineet Suojatilan välittömään läheisyyteen varattava tilaa 10-15% varsinaisen väestönsuojan pinta-alasta Erotettava muista tiloista Vähintään yksi hätäpoistumisreitti varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
18 2.17 Väestönsuojat n 2001 määräysten mukaisesti S1-luokka kallio 18 S1-luokan kallioväestönsuoja Rakennust S1-luokan kalliosuojan saa rakentaa korkeintaan 900(suojelukohde)/1800(muu alue) neliömetrin kokoiseksi, Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Jokaisen sisääntulon kohdalla tulee olla sulkuhuone, joka on vähintään 4,0 neliömetriä, yli 1000 henkilön väestönsuojassa painesulku, joka on vähintään 4 neliömetriä Vähintään 0,75 neliömetriä tai 2,4 m 2 kalliopintaa / henkilö Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 Sijoitettava konehuoneeseen, Erilliset tulo- ja poistoilmakanavat Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon, lisäksi tulee olla mahdollisuus matkaviestimien käyttöön Varustettava keskusradiolla ja äänentoistolaitteistolla Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti Sähköpääkeskus omalla syöttöjohdolla sähkönjakeluverkkoon, tarvittaessa varavoimalaite Kaikki tilat varustettava kiinteillä valoilla sekä pistorasioilla Erilliset vara- ja hätävalaistukset Sijaittava väestönsuojan sisällä tai sulkutilassa, vettä pystyttävä säilyttämään 40 litraa / m 2 Voitava todeta, tunnistaa ja suodattaa myrkylliset aineet Suojatilan välittömään läheisyyteen varattava tilaa 10-15% varsinaisen väestönsuojan pinta-alasta Erotettava muista tiloista, konehuoneen välittömästä läheisyydestä varattava tilaa valvomolle vähintään 7,0 neliömetriä Vähintään kaksi rakennussortumilta suojattua hätäpoistumisreittiä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
19 2.18 Väestönsuojat n 2001 määräysten mukaisesti S3-luokka kallio 19 S3-luokan kallioväestönsuoja Rakennust S3-luokan kalliosuojan saa rakentaa korkeintaan 1800(suojelukohde)/3600(muu alue) neliömetrin kokoiseksi, Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Jokaisen sisääntulon kohdalla tulee olla sulkuhuone, joka on vähintään 4,0 neliömetriä, yli 1000 henkilön väestönsuojassa painesulku, joka on vähintään 4 neliömetriä Vähintään 0,75 neliömetriä tai 2,4 m 2 kalliopintaa / henkilö Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 Sijoitettava konehuoneeseen, Erilliset tulo- ja poistoilmakanavat Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon, lisäksi tulee olla mahdollisuus matkaviestimien käyttöön Varustettava keskusradiolla ja äänentoistolaitteistolla Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti Sähköpääkeskus omalla syöttöjohdolla sähkönjakeluverkkoon, tarvittaessa varavoimalaite Kaikki tilat varustettava kiinteillä valoilla sekä pistorasioilla Erilliset vara- ja hätävalaistukset Sijaittava väestönsuojan sisällä tai sulkutilassa, vettä pystyttävä säilyttämään 40 litraa / m 2 Voitava todeta, tunnistaa ja suodattaa myrkylliset aineet Suojatilan välittömään läheisyyteen varattava tilaa 10-15% varsinaisen väestönsuojan pinta-alasta Erotettava muista tiloista, konehuoneen välittömästä läheisyydestä varattava tilaa valvomolle vähintään 7,0 neliömetriä Vähintään kaksi rakennussortumilta suojattua hätäpoistumisreittiä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
20 2.19 Väestönsuojat n 2001 määräysten mukaisesti S6-luokka kallio 20 S6-luokan kallioväestönsuoja Rakennust S6-luokan kalliosuojan saa rakentaa korkeintaan 3600 neliömetrin kokoiseksi suojelukohteessa ja muulla alueella. Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Jokaisen sisääntulon kohdalla tulee olla sulkuhuone, joka on vähintään 4,0 neliömetriä, yli 1000 henkilön väestönsuojassa painesulku, joka on vähintään 4 neliömetriä Vähintään 0,75 neliömetriä tai 2,4 m 2 kalliopintaa / henkilö Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 Sijoitettava konehuoneeseen, Erilliset tulo- ja poistoilmakanavat Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon, lisäksi tulee olla mahdollisuus matkaviestimien käyttöön Varustettava keskusradiolla ja äänentoistolaitteistolla Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti Sähköpääkeskus omalla syöttöjohdolla sähkönjakeluverkkoon, tarvittaessa varavoimalaite Kaikki tilat varustettava kiinteillä valoilla sekä pistorasioilla Erilliset vara- ja hätävalaistukset Sijaittava väestönsuojan sisällä tai sulkutilassa, vettä pystyttävä säilyttämään 40 litraa / m 2 Voitava todeta, tunnistaa ja suodattaa myrkylliset aineet Suojatilan välittömään läheisyyteen varattava tilaa 10-15% varsinaisen väestönsuojan pinta-alasta Erotettava muista tiloista, konehuoneen välittömästä läheisyydestä varattava tilaa valvomolle vähintään 7,0 neliömetriä Vähintään kaksi rakennussortumilta suojattua hätäpoistumisreittiä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
21 2.20 Väestönsuojat n 2011 määräysten mukaisesti S1-luokka 21 Rakennust S1-luokan teräsbetoninen suoja S1-luokan suojan saa rakentaa korkeintaan 135 neliömetrin kokoiseksi. Jos varsinainen suojatila yli 90 neliömetriä, jaettava kahteen osastoon teräsbetoniseinällä, jossa voi olla aukkoja Sulkuhuoneen koko vähintään 2,5 neliömetriä tai vaihtoehtoisesti sulkuteltalle varattava tilaa 2,5 neliömetriä Vähintään 0,75 neliömetriä Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 (yleisesti IVL-1 joka riittää 45 m 2 ) Ilmanvaihtolaitteelle on varattava vähintään 1,5 m 2 lattiapinta-alaa Toimittava käsikäyttöisesti ja sähkömoottorilla Viranomaisten paikallisten vaatimusten mukaisesti Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista 20 m2 kohden Matkapuhelimen käytön mahdollistava tekninen järjestelmä tai puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon Matkapuhelimen ei tarvitse olla valmiina Järjestettävä tarkoituksen mukaisella tavalla, astiat 15l / m 2 Voidaan järjestää ilmanvaihtolaitteistoon liitetyllä valaistuksella Voi olla suojan ulkopuolella välittömässä läheisyydessä(<15 metriä), tällöin vettä tulee olla 40 litraa / m 2, ei tarvita viemäröintiä Jos vesipiste on suojan sisällä, säilöntävaatimus 15 litraa / m 2 Ilmanvaihtolaitteistoon oltava valmius asentaa laitteistot myrkyllisten aineiden toteamiseksi ja tunnistamiseksi Ei erillisiä vaatimuksia Ei erillisiä vaatimuksia Vähintään yksi hätäpoistumisreitti varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
22 2.21 Väestönsuojat n 2011 määräysten mukaisesti S2-luokka 22 Rakennust S2-luokan teräsbetoninen väestönsuoja S2-luokan suojan saa rakentaa korkeintaan 900 neliömetrin kokoiseksi (1200 henkilölle). Yksittäinen suojahuone saa olla korkeintaan 250 henkilölle Voidaan rakentaa yhdellä sulkuhuoneella, koko vähintään 4 m 2 Vähintään 0,75 neliömetriä Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 on sijoitettava konehuoneeseen Erilliset raitis- ja poistoilmakanavat Ei saa olla riippuvainen sähkön saannista, polttomoottori Viranomaisten paikallisten vaatimusten mukaisesti Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Matkapuhelimen käytön mahdollistava tekninen järjestelmä tai puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon Matkapuhelimen ei tarvitse olla valmiina Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti, astiat 15l / m2 Voidaan käyttää ilmanvaihtolaitteen polttomoottorin generaattoriin kytkettynä, sähköverkko tulee varustaa pistorasioilla kaikissa tiloissa, akun kesto vähintään 5 tuntia Erilliset vara- ja hätävalaistukset Sijaittava väestönsuojan sisällä, vettä pystyttävä säilyttämään 15 litraa / m2 Pystyttävä havaitsemaan ja tunnistamaan myrkylliset aineet tuloilmasta, toimittava myös sähkökatkon sattuessa Suojatilan välittömään läheisyyteen varattava tilaa vähintään 10% varsinaisen väestönsuojan pinta-alasta Erotettava vähintään kevyin väliseinin muista tiloista Vähintään yksi hätäpoistumisreitti varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
23 2.22 Väestönsuojat n 2011 määräysten mukaisesti kalliosuojat 23 Kallioväestönsuoja Rakennust Kallioväestönsuojan saa rakentaa korkeintaan 4500 neliömetrin kokoiseksi (6000 henkilölle). Yksittäinen suojahuone korkeintaan 250 henkilölle Jokaisen sisääntulotien kohdalla oltava vähintään 4 m 2 sulkuhuone, yli 1000 henkilön suojiin painesulku Vähintään 0,75 neliömetriä tai 2,4 m 2 kalliopintaa / henkilö Vähintään 2,7 dm3 sekunnissa varsinaisen suojatilan neliötä kohden ja suodatuksen ollessa käynnissä 0,9 dm3 on sijoitettava konehuoneeseen Erilliset raitis- ja poistoilmakanavat Ei saa olla riippuvainen sähkön saannista, polttomoottori Viranomaisten paikallisten vaatimusten mukaisesti Yksi kuivakäymäläkomero ja -kaluste jokaista alkavaa 20 neliötä kohden Matkapuhelimen käytön mahdollistava tekninen järjestelmä tai puhelinpiste, joka on kytketty valmiiksi puhelinverkkoon Järjestettävä tarkoituksenmukaisesti, astiat 15 litraa/m2 Voidaan käyttää ilmanvaihtolaitteen polttomoottorin generaattoriin kytkettynä, sähköverkko tulee varustaa pistorasioilla kaikissa tiloissa, akun kesto vähintään 5 tuntia Erilliset vara- ja hätävalaistukset Sijaittava väestönsuojan sisällä, vettä pystyttävä säilyttämään 15 litraa / m2 Pystyttävä havaitsemaan ja tunnistamaan myrkylliset aineet tuloilmasta, toimittava myös sähkökatkon sattuessa Suojatilan välittömään läheisyyteen varattava tilaa vähintään 10% varsinaisen väestönsuojan pinta-alasta Erotettava vähintään kevyin väliseinin muista tiloista, konehuoneen läheisyyteen varattava vähintään 7 neliömetrin tila valvomolle Vähintään kaksi hätäpoistumisreittiä varsinaisen sisääntuloreitin lisäksi - Laitteet ja varusteet tulee huoltaa ja tarkastaa vähintään kymmenen n välein
VÄESTÖNSUOJIEN TARKASTUSKORTISTO
1 VÄESTÖNSUOJIEN TARKASTUSKORTISTO TINJA HÄNNIKÄINEN Sisällys 1 KORTISTON TARKOITUS... 3 2 TARKASTUSKORTIT VÄESTÖNSUOJALUOKITTAIN... 4 2.1 Väestönsuojat n 1955 määräysten mukaisesti... 4 2.2 Väestönsuojat
SISÄASIAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖNSUOJIEN TEKNISISTÄ VAATIMUKSISTA JA VÄESTÖNSUOJAN LAITTEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA
SM027:00/2010 1 LUONNOS 10.9.2010 SISÄASIAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖNSUOJIEN TEKNISISTÄ VAATIMUKSISTA JA VÄESTÖNSUOJAN LAITTEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2010 Sisäasiainministeriön
PI/SDC Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio
OHJE 18/17/HAKE 1 (28) VÄESTÖNSUOJAOHJE PELASTUSLAITOKSEN ASIAKKAILLE Tämä ohje astuu voimaan 29.5.2017. Yhdessä ohjeen 17/17/HAKE VÄESTÖNSUOJAOHJE PELASTUSLAITOKSEN SISÄISEEN KÄYTTÖÖN kanssa tämä ohje
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2011. 506/2011 Sisäasiainministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2011 506/2011 Sisäasiainministeriön asetus väestönsuojien teknisistä vaatimuksista ja väestönsuojien laitteiden kunnossapidosta Annettu
SISÄASIAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖNSUOJIEN TEKNISISTÄ VAATIMUK- SISTA JA LAITTEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA
SISÄASIAINMINISTERIÖ Muistio Liite Pelastusosasto 10.5.2011 SISÄASIAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖNSUOJIEN TEKNISISTÄ VAATIMUK- SISTA JA LAITTEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA Nykytila ja pelastuslain uudistaminen Vaikutusten
MSn/SDC/SJ/JM/ERa Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio
OHJE 56/16/HAKE 1 (28) VÄESTÖNSUOJAOHJE Tämä ohje on tarkoitettu kiinteistöjen vastuuhenkilöiden ja pelastuslaitoksen valvontatyön avuksi. Tähän ohjeeseen on koottu eri väestönsuojatyypeille asetetut vaatimukset.
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1380 1385. Laki. N:o 1380
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1380 1385 SISÄLLYS N:o Sivu 1380 Laki kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain muuttamisesta... 4181 1381 Valtioneuvoston
Luento 6.1 Talotekniikka rungon suunnittelussa. Talotekniikan vaikutus rungon suunnitteluun Talotekniikan tilantarpeen alustava arviointi
Luento 6.1 Talotekniikka rungon suunnittelussa Talotekniikan vaikutus rungon suunnitteluun Talotekniikan tilantarpeen alustava arviointi Kalvoissa on hyödynnetty Heikki Lamminahon aiempina vuosina kurssilla
RT-väestönsuojaohjeet ennen ja nyt
RT-väestönsuojaohjeet ennen ja nyt Markku Lappalainen, Tekn. tri, arkkitehti Tietopalvelujohtaja, RT-kortiston päätoimittaja, Rakennustieto Oy markku.lappalainen@rakennustieto.fi Rakentajain kalenteri
OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS. Väestönsuojan käyttöönotto- ja purkusuunnitelma. Kohteen nimi xx.xx.20xx
Väestönsuojan käyttöönotto- ja purkusuunnitelma Kohteen nimi xx.xx.20xx 1 Sisällys 1. Yleistä väestönsuojista... 3 2. Väestönsuojan tiedot... 4 3. Toimenpiteet käyttökuntoon saattamiseksi... 5 3.1 Purkaminen...
SUOJA EXPERT OY. valmistaa. väestönsuojien jäteastioita JS 6
Sertifikaatti Nro VTT C 1715 21 07 SUOJA EXPERT OY valmistaa väestönsuojien jäteastioita JS 6 Väestönsuojan jäteastian JS 6 ominaisuudet on testattu ja tarkastettu VTT:ssa. Tuote täyttää K, S1, S3 ja S6
KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS
KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS Turvallisuusohje 2016 2016 1 Kirkkojen paloturvallisuus Sisällysluettelo 1 Turvallisuusohjeen tarkoitus... 2 2 Rakenteellinen paloturvallisuus... 2 3 Palontorjuntalaitteisto...
STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT
STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Kasvihuonekaasupitoisuudet ilmakehässä vakiinnutetaan tasolle, joka estää vaaralliset muutokset ja mahdollistaa sopeutumisen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen
RADIONUKLIDILABORATORION ILMANVAIHTO RADIOKEMISTI JYRI LEHTO, MEILAHDEN ISOTOOPPIYKSIKKÖ 10.12.2015
RADIONUKLIDILABORATORION ILMANVAIHTO RADIOKEMISTI JYRI LEHTO, MEILAHDEN ISOTOOPPIYKSIKKÖ 10.12.2015 10.12.2015 2 RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Osa D2 Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto 10.12.2015 3 STUK
ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA
ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA 18.9.2016 2 (9) 1 PELASTUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN JA TIEDOTTAMINEN 1.1 SUUNNITELMAN LAATIJAT Päiväys Nimi Tehtävänimike _ 1.2 SUUNNITELMAN HYVÄKSYJÄ Päiväys Nimi Tehtävänimike
KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19
KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Kosken Tl kunnan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Kosken Tl kunnanvaltuuston kokouksessa 20
SAVONIA. Tekniikka. Palopääl1ystön koulutus OPINNÄ YTETYÖ VÄESTÖNSUOJIEN TARKASTUSKORTISTO. Tinja Hännikäinen
SAVONIA Tekniikka Palopääl1ystön koulutus OPINNÄ YTETYÖ VÄESTÖNSUOJIEN TARKASTUSKORTISTO Tinja Hännikäinen 2 SAVONIA AMMATTIKORKEAKOULU - TEKNIIKKA, KUOPIO Koulutusohjelma Palopäällystön koulutusohjelma
/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,76 0,42 2,18 Jätevesi 1,88 0,45 2,33
1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat
Käyttöohjeen lisäosa. MOVITRAC LTP-B 575 V:n taajuusmuuttajat *21223114_0214* www.sew-eurodrive.com
Käyttötekniikka \ Käyttölaiteautomatisointi \ Järjestelmäintegrointi \ Palvelut *21223114_214* Käyttöohjeen lisäosa SEW-EURODRIVE GmbH & Co. KG P.O. Box 323 76642 Bruchsal/Germany Phone +49 7251 75- Fax
Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (787/2003) Annettu Helsingissä 4 päivänä syyskuuta 2003
Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (787/2003) Annettu Helsingissä 4 päivänä syyskuuta 2003 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sisäasiainministeriön esittelystä, säädetään 13 päivänä
VÄESTÖNSUOJIEN RAKENTAMINEN UUDISTUU KOULUTUSKIERROS
9.12.2016 VÄESTÖNSUOJIEN RAKENTAMINEN UUDISTUU KOULUTUSKIERROS 21.11.- 8.12.2016 Pekka Rajajärvi Rakennusneuvos 1. LUENTO OPPAAT 2. LENTO VSS- SANEERAUS 3. LUENTO VSS-HISTOTIA 4. LUENTO LAINMUUTOS 2016
Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa. Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin
Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin Sisältö 1. Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa 2. Herttoniemenrannan kallioväestönsuoja 3. Kallioväestönsuoja poikkeusoloissa
PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA
PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista
Espoon kaupunki Asiakas Osoite Y 0101263-6 ja. Yritys jäljempänä Toimittaja Osoite Y-tunnus. Asiakkaan yhteyshenkilön yhteystiedot
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 3 1 (6) Sopijaosapuolet Sopimuksen yhteyshenkilöt: Sopimuksen kohde ja tavoitteet Sopijaosapuolten vastuut Espoon kaupunki Asiakas Osoite Y 0101263-6 ja Yritys jäljempänä Toimittaja
KUORMA- JA LINJA-AUTON HINNASTO 1.3.2016. www.nokiantyres.com/heavy
KUORMA- JA LINJA-AUTON RENKAAT HINNASTO 1.3.2016 www.nokiantyres.com/heavy 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066, T675020
TURVAVALO-OPAS Kiinteistön omistajalle ja haltijalle
TURVAVALO-OPAS Kiinteistön omistajalle ja haltijalle Turvavalo-opas kiinteistön omistajalle ja haltijalle antaa tietoa siitä millaisia velvoitteita kiinteistön omistajalla ja haltijalla on liittyen kiinteistön
Lisää segmenttipuusta
Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 48 08.05.2014. 48 Asianro 710/10.03.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 48 Asianro 710/10.03.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 20.2.2014 15 / vastaavan työnjohtajan hakemuksen
LVI S1-LUOKAN TERÄSBETONIVÄESTÖNSUOJAN LVIS-LAITTEET SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO
LVI 06-10502 S1-LUOKAN TERÄSBETONIVÄESTÖNSUOJAN LVIS-LAITTEET OHJEET toukokuu 2012 korvaa LVI 06-10391 LVI 23-10220 1 (15) Tässä ohjeessa esitetään S1-luokan teräsbetoniväestönsuojan LVIS-suunnittelua,
Ajankohtaista tukien maksamisesta
772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke
JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014
JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen
Kuinka syöttötariffijärjestelmä toimii? Energiaviraston kiintiöinfo 21.10.2014 Tekninen asiantuntija Mari Tenhovirta
Kuinka syöttötariffijärjestelmä toimii? Energiaviraston kiintiöinfo 21.10.2014 Tekninen asiantuntija Mari Tenhovirta LOMAKKEET ENNAKKOTIETO KIINTIÖHAKEMUS KIINTIÖPÄÄTÖS ENNAKKOILMOITUS HYVÄKSYMISHAKEMUS
sipti consulting Rakentamisen suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut Sipti Oy Sipti-Infra Oy Kymen Sipti Oy
Rakentamisen suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut Sipti Oy Sipti-Infra Oy Kymen Sipti Oy www.sipti.fi Johdanto Kaivannon vaativuusluokituksen tarkoituksena on ohjata kaivannon toteutusta kokonaisuudessaan,
Ylivirtasuojaus ja johdon mitoitus
Ylivirtasuojaus ja johdon mitoitus Kaikki vaihejohtimet on varustettava ylivirtasuojalla Kun vaaditaan nollajohtimen poiskytkentää, se ei saa kytkeytyä pois ennen vaihejohtimia ja sen on kytkeydyttävä
Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799
Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet
Kohde 1. Ruokakuljetukset, Jämsä ja Jämsänkoski
LIITE 1, Tarjouskohteet 1 (6) Tarjouskohteet Tarjouskohteista esitellään lähtötiedot ja tarjouskohteen kilpailutukseen tulevat tavoitteet ja periaatteet sekä palvelun laajuus ja haluttu palvelutaso. Lisäksi
Korjausrakentamisen turvallisuus
Sisältö 1. Turvaohjeen tarkoitus... 1 2. Turvaohjeen velvoittavuus... 1 3. Paloturvallisuus... 1 3.1 Palo-osastointi ja palokuorma... 1 3.2 Uloskäytävä ja pelastustie... 1 3.3 Tuhopolttojen torjunta...
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
Pienjännitemittaroinnit
1 (9) Pienjännitemittaroinnit 230/400 V käyttöpaikkojen mittaus Suora mittaus, max. 63A Suoraa mittausta käytetään, kun mittauksen etusulakkeiden koko on enintään 63 A. Kuormituksen kasvaessa voidaan sulakekokoa
Omakotitalon perusparantaminen. Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a 1/5. Hakija: Osoite:
Omakotitalon perusparantaminen Hakija: Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a Osoite: Kustannustaso 1/2014 (ALV 24%) (rak.kust.indeksi 106,9 (2010=100)) 1.Vaippaan kohdistuvat toimenpiteet 1.1 Vesikatto
Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari
Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastaanottokeskukset Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu tehtäväksi
Jotta suoja saataisiin määräyksen antamisen jälkeen mahdollisimman nopeasti kuntoon, on tyhjentäminen ja suojan varustaminen suunniteltava etukäteen.
VÄESTÖNSUOJAN KÄYTTÖKUNTOON SAATTAMINEN Väestönsuoja ei normaalisti ole siinä kunnossa, että sinne voitaisiin välittömästi mennä suojautumaan normaaleissa onnettomuuksissa. Kaikissa yllättävissä onnettomuustapauksissa
Ilmanvaihtolaite IVL-1
1 (6) Ilmanvaihtolaite IVL-1 Käyttötarkoitus Ilmanvaihtolaitteisto IVL-1 on tarkoitettu käytettäväksi S1-luokan väestönsuojissa. Ilmanvaihtolaitteiston avulla ylläpidetään kriisiaikana suojassa tarvittavaa
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
VESIHUOLTOMAKSUT. Voimaantulo 1.1.2016
VESIHUOLTOMAKSUT Voimaantulo 1.1.2016 Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa 23.10.2015 1. YLEISTÄ Inarin Lapin Vesi Oy (myöh. yhtiö) toimii vesihuoltolaitoksena ja perii vesihuoltomaksuja toimintaalueellaan
L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille
TW- LTE- REITITIN: L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille Esimerkissä on käytetty kahta TW- LTE reititintä L2TP LAN to LAN - yhteydellä voidaan luoda VPN- verkko, jossa liikenne on sallittu molempiin
Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin?
Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin? Me voimme auttaa! Hisselektronik kehittää ja valmistaa elektroniikkaa hissiteollisuudelle. Tuotteet ovat pääasiassa hissipuhelimia sekä langalliseen puhelinverkkoon
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
Ympäristövaliokunnalle. Rakennusneuvos Pekka Rajajärvi Monontie LUSI p
1 Ympäristövaliokunnalle Rakennusneuvos Pekka Rajajärvi Monontie 12 19210 LUSI pekka.rajajarvi@hotmail.fi p. 040 7268 260 Asia: kommentti HE85/2017, hallituksen lakimuutoksen 115 Allekirjoittanut jäi 1.3.2016
Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto
Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Turvapaikanhakijoiden määrä on noussut Euroopassa räjähdysmäisesti vuoden 2015 aikana. Myös Suomeen saapuvien
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 6 OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 23.2.2016, voimaan 1.3.2016) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus
Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.
PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,
Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu
Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu Kati Tillander Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 10-11.11.2010 Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu
EXELON -depotlaastarin KÄYTTÖOHJEET JA LÄÄKITYSPÄIVÄKIRJA
EXELON -depotlaastarin KÄYTTÖOHJEET JA LÄÄKITYSPÄIVÄKIRJA Tämä tieto on tärkeää Exelon-depotlaastarin turvallisen käytön varmistamiseksi. Käytetty depotlaastari poistettu? Uusi depotlaastari kiinnitetty
Tervetuloa pohtimaan paloilmoittimia. Toivottaa Kari Koskela@spek.fi
Tervetuloa pohtimaan paloilmoittimia Toivottaa Kari Koskela@spek.fi 29.11.2012 Paloilmoittimen toteutus Esisuunnittelu Rakennushankkeeseen ryhtyvä - Toteutuspöytäkirja Suunnittelu Yleensä sähkösuunnittelija
Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen 30.3.2016
Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu 2016 Kuopio Iso-Valkeinen 30.3.2016 ITÄ-SUOMEN TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2016 Kilpailu ajoittuu välille 04/16-10/16 Jokaisen jäsenyrityksen jokainen työmaa on automaattisesti
S1-LUOKAN VÄESTÖNSUOJAN LAITTEIDEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE
1 (5) S1-LUOKAN VÄESTÖNSUOJAN LAITTEIDEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Tässä väestönsuojassa on tilaa henkilölle. 1. Toimenpiteet normaaliaikana 1.1. Suojan laitteiden tarkistus Suojalaitteiden toimintakyky on
Hierova poreallas Bamberg
1500 x 1000 x 570 mm Hierova poreallas Bamberg Hyvä asiakas, Kiitos, että valitsit tuotteemme. Turvallisuutesi vuoksi pyydämme Sinua perehtymään näihin ohjeisiin ennen ammeen asennusta ja käyttöä. Varoitus
Kesäkuu 2016. Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille
Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille 1 Sisällys 1 Yksittäin ja monipakkauksessa myytävät tuotteet... 3 Vähittäistuote... 3 Kuljetuspakkaus ja monipakkaus...
Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015
18.11.2014 Kuvallisen ilmaisun ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta
Effica-pääkäyttäjä Marianne Hellgrenin määräaikainen palkantarkistus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 922/01.02.01/2014 11 Effica-pääkäyttäjä Marianne Hellgrenin määräaikainen palkantarkistus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 10.12.2014 214 Sosiaali- ja
OHJE TALON / PIENYRITYKSEN TAI LAITOKSEN PELASTUSSUUNNITELMALOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ
1 OHJE TALON / PIENYRITYKSEN TAI LAITOKSEN PELASTUSSUUNNITELMALOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ SUUNNITELMAN TEKEE KO. KOHTEEN SUOJELUJOHTAJA, JOKA MYÖS SÄI- LYTTÄÄ JA PÄIVITTÄÄ SUUNNITELMAN SEKÄ ESITTELEE SEN TALON
Pelastuslaitoksen vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valvonta osana muuta valvontatoimintaa 2013
Pelastuslaitoksen vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valvonta osana muuta valvontatoimintaa 2013 Anu Puttonen Johtava palotarkastaja Vaarallisten kemikaalien valvonta Tavoite -ehkäistä ja torjua vaarallisten
SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN
SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa
Lupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä PL 111 570101 SAVONLINNA RAKENNUSPAIKKA Anttola, 246-402-0001-0049 Kitkantie 6, 58410 HAAPAKALLIO Kiinteistön nimi AAPELINMÄKI pinta-ala 4000 m² Rakentamismääräykset
SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen
1 SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen Hyväksytty Sastamalan Veden johtokunnan kokouksessa 25. päivänä elokuuta 2015, 26. Voimaantulopäivä 1.1.2016. Taksat käsittävät voimaan astuessaan koko Sastamalan
3.0 Käyttö- ja huolto-ohje. 3.1 Ohituskäyttö
3.0 Käyttö- ja huolto-ohje Toimenpiteet eri käyttötilanteissa suoritetaan siinä järjestyksessä, kuin ne on ohjeessa luetetltu. Käyttötilanteet määrittelee ja ilmoittaa VSS viranomainen 3.1 Ohituskäyttö
HIKLU-ALUEEN OHJE KUIVA- JA MÄRKÄNOUSUJOHTOJEN SUUNNITTELUSTA JA TOTEUTUKSESTA
OHJE 35/13/RIHOS 1 (5) Ohje on laadittu yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa.
ESR-Henkilö. Tunnistautuminen ESR-Henkilö -järjestelmässä
ESR-Henkilö Tunnistautuminen ESR-Henkilö -järjestelmässä Käyttöohje toteuttajille 28.9.2015 ESR-Henkilö -järjestelmän käyttöohje hankkeiden toteuttajille 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä tunnistautumisesta...
Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
Tuulipuiston laajentaminen ja verkkoliityntä
Tuulipuiston laajentaminen ja verkkoliityntä Uusiutuvan Energian ajankohtaispäivät Heli Hyvärinen Tekninen asiantuntija Helsinki Congress Paasitorni 3.12.2013 Esityksen sisältö Syöttötariffijärjestelmän
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 13.01.2012 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Yhteystiedot (osoite,
Verkkotehtäviin pohjautuva arviointi matematiikan opetuksessa
Verkkotehtäviin pohjautuva arviointi matematiikan opetuksessa Linda Blåfield, Helle Majander, Antti Rasila & Pekka Alestalo Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Oppimisen arviointi Käytännössä: Tarkastellaan
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Väestönsuoja
Väestönsuoja Väestönsuoja Normaalioloissa varasto harrastetila yms. Käyttökuntoon laitto tarvittaessa 24 tunnissa suunnitelma suojan kuntoon saattamisesta suojan huolto vuosittain Siirtyminen suojaan suojaudutaan
HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta
MORDAX -horminkorjausmenetelmä
MORDAX -horminkorjausmenetelmä MORDAX PLUS - käyttöohje Eskon Oy Ajomiehentie 13 00390 HELSINKI puh. 09-863 4161 fax. 09-867 38271 sähköposti: internet: eskon@eskon.fi www.eskon.fi Vuotavat hormit ovat
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
SÄHKÖURAKOINTI aikataulu- ja resurssisuunnitteluohje 14.5.2009 Asko Saarenpää
SÄHKÖURAKOINTI aikataulu- ja resurssisuunnitteluohje 14.5.2009 Asko Saarenpää Asko Saarenpää, 0400-571 114 Tämä ohje kuvaa PlaNet+ -ohjelmistolla toteutetun projektinhallintajärjestelmän sähköurakoinnissa.
Todistukset näyttötutkinnoista ja näyttötutkintoihin valmistavasta koulutuksesta
Todistukset näyttötutkinnoista ja näyttötutkintoihin valmistavasta koulutuksesta Säädökset Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998, 16, 1 mom, 2 kohta Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain
NÄMÄ KYSYMYKSET KANNATTAA KYSYÄ ENNEN SUORAHAKU- TOIMEKSIANNON ALOITTAMISTA (JÄLKIKÄTEEN ON MYÖHÄISTÄ)
NÄMÄ KYSYMYKSET KANNATTAA KYSYÄ ENNEN SUORAHAKU- TOIMEKSIANNON ALOITTAMISTA (JÄLKIKÄTEEN ON MYÖHÄISTÄ) Loistava visio on tarkoitukseton ilman loistavia ihmisiä MENESTYS SYNTYY HYVÄN JOHTAMISEN KAUTTA.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
Vammaispalvelujen asiakasmaksut 2014 / Vertailutaulukko esityksestä - Kehitysvammalain mukaiset palvelut
N Pitkäaikainen laitoshoito Pitkäaikainen perhehoito Tulojen mukainen kuukausimaksu (85 % nettotuloista), käyttövara 15 %, vähintään 105 euroa/kk Lapselle kohdentuvat etuudet hoidon korvauksena. Tulojen
Aloita A:sta. Ratkaise osion (A, B, C, D, jne ) yhtälö vihkoosi. Pisteytä se itse ohjeen mukaan.
Aloita A:sta Ratkaise osion (A, B, C, D, jne ) yhtälö vihkoosi. Pisteytä se itse ohjeen mukaan. Merkitse pisteet sinulle jaettavaan tehtävä- ja arviointilappuun. Kun olet saanut riittävästi pisteitä (6)
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro. ulkomaille suuntautuvan pitkän kuljetuksen lähtöpaikassa muussa lähtöpaikassa. muu, mikä
ELÄINSUOJELUTARKASTUS ELÄINKULJETUS, SIIPIKARJA Lain eläinten kuljetuksesta (1429/2006) 29 :n tarkoittama tarkastus neuvoston asetuksen (EY) 1/2005* sisältämien, eläinten suojelua kuljetuksen aikana koskevien
Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97)
Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakijat Vantaan kaupungin yrityspalvelut ja Kiint. Oy Mittatie 27 ovat 23.3.2010
Pelastuspäällikkö Petri Talikka
Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset
Tarjoajalla on oltava hankinnan kohteen laatu ja laajuus huomioon ottaen kokemusta seuraavilla alueilla:
Kysymykset ja vastaukset 1 (5) Avainkumppanin hankinta johtamisen kehittämisen projektiin Espoon kaupungin hankintapalveluun saapui kysymyksiä koskien Avainkumppanin hankinta johtamisen kehittämisen projektiin
SFS 6000 Pienjännitesähköasennukset yleisvaatimukset. Tapani Nurmi SESKO ry
SFS 6000 Pienjännitesähköasennukset yleisvaatimukset Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi Sähköasennusstandardien aiheet ja esikuvat SFS 6000 Uusittu 2012 HD 60364 IEC 60364 SFS 6001 Uusittu 2015 EN 61936
Asennukset erilaissa tiloissa
Asennukset erilaissa tiloissa TkL Jussi Salo 1 Yleinen jako Kuiva tila. Ei tiivisty kosteutta. Kostea tila. Kosteutta tiivistyy, mutta vain poikkeuksellisesti vesipisaroita. Märkä tila. Vesipisaroita,
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja yleisten rakennusten korttelialue, jolle tulee sijoittaa seniori-
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Ostaja Myrskyläntien Palvelukodit Kiinteistö Oy
MATEMATIIKKAKILPAILU
Tekniikan Opettajat TOP ry Teknologiateollisuuden Kustannusosakeyhtiö Opetushallitus 100-vuotissäätiö Otava AMMATIKKA top 12.11.2015 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen MATEMATIIKKAKILPAILU
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on
SISÄASIAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tekninen johtaja 2.5.2011 Hannu Olamo VALTIONEUVOSTON ASETUS VÄESTÖNSUOJAN LAITTEISTA JA VARUSTEISTA
SISÄASIAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tekninen johtaja 2.5.2011 Hannu Olamo VALTIONEUVOSTON ASETUS VÄESTÖNSUOJAN LAITTEISTA JA VARUSTEISTA Taustatietoja ja säädösperusta Sisäasiainministeriön asetus väestönsuojan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto