Helsinki Läpinäkyvä kaupunki Forum Virium, Risto Linturi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsinki 2030-2050 Läpinäkyvä kaupunki Forum Virium, 5.6.2014. Risto Linturi"

Transkriptio

1 Helsinki Läpinäkyvä kaupunki Forum Virium, Risto Linturi

2 Kehitystahti on yhä nopeampi vuoden päässä takana 1998 tai 1982 jos vauhti 2X 1998 netissä joitakin tuhansia suomalaisia, Suomi maailman netti-ikoni 1982 IBM PC ja Commodore 64 myyntiin Suomessa, Helsingin metro avattiin vuoden päässä takana 1978 tai 1906 jos vauhti 3X 1978 Kekkonen aloitti 5. virkakauden, Deng Xiaoping aloittaa Kiinan talousuudistukset, aurinkopaneelit ovat 100 kertaa nykyistä kalliimpia, väritelevisio ja taskulaskimet aloittivat yleistymisensä, henkilöautoja oli noin miljoona 1906 bensiini ostettiin apteekista, kolareita ei Helsingissä ollut ja asukkaita alle , isoisäni meni kaupunkiin kouluun lehmä mukanaan. Kaupunkitaloissa oli yhteiskeittiöt, pesutuvat ja yleiset saunat, pihoilla puuseet. Lyhyttavaraa, siirtomaatavaraa, lihaa ja kalaa myytiin omissa kaupoissaan, vaatteita tekivät räätälit, kenkiä suutarit ja raitiovaunua veti hevonen. Vessapaperia ei Suomessa valmistettu.

3 Teolliset vallankumoukset, Rifkin & al. Maailma muuttuu jälleen radikaalisti! 1. vallankumous painokoneet ja laaja lukutaito höyrykoneiden avulla, höyryvoimalla toimiva joukkoliikenne ja teollinen tuotanto 2. vallankumous sähköinen viestintä, öljypohjaiset koneet, sarjatuotanto, esim. Fordin T-Malli, ihmisten ja tavaran mobilisaatio. 3. vallankumous lähivalmistus, etäläsnäolo, digitalisaatio uusiutuva energia, hajautettu energian tuotanto / varastointi / käyttö robotisaation avulla paikalliseksi hajautettu ja yksilöllistetty tuotanto riippumattomuus ajasta, paikasta ja materiasta

4 1. Globalisaatio etenee: tietoliikenne, Internet, virtuaaliläsnäolo, tavaran ja energian siirto, laajat sähkön siirtoverkot, henkilöliikenne, rajojen aukeaminen, pääomien ja osaamispääomien liike, työpaikkojen siirtyminen. 2. Väestön/voimavarojen kehitys Suomessa ja EU:ssa: Väestön ikääntyminen, perhekoon pienentyminen, harmaat pantterit. Väestön terveys- ja osaamistaso paranevat Suomessa ja EU:ssa suhteellisesti vähemmän kuin muualla maailmassa. 3. Väestö muualla maailmassa: Suuret maiden väliset kasvuerot, kiihtyvä suurkaupungistuminen. Väestön terveys- ja koulutus (osaamis)taso paranevat. 4. Maailman valtakeskusten muutokset: Erityisesti Aasian ja BRIC-maiden ja N11- maiden vaikutusvallan kasvu. Alueellinen ja globaali hallinnollinen yhdentyminen. 5. Talouskasvun hiipuminen EU:ssa: Jatkuvat ulkomaankaupan epätasapainon ongelmat Suomessa ja EU-maissa. Aasian ja BRIC-maiden voimakas talouskasvu. 6. Maailman lisääntyvä eriarvoisuus: Elintasoerot ja ruokaturva kasvavia ongelmia, tribalismi, terrorismi, ääriliikkeet ja häiriökäyttäytyminen lisääntyvät 7. Ilmastonmuutos etenee, biodiversiteetti vähenee ja ympäristön laatu heikkenee. 8. Energian ja muiden rajallisen resurssien niukentuminen ja hinnan nousu. 9. Arvomaailman kehitys: monikulttuurisuus, elämyksellisyys, uskonnollisen kollektivismin ja yksilöllisyyden ristiriita kärjistyy, ympäristötietoisuus lisääntyy, teknologiapelot voimakkaita erityisesti geenitekniikkaan ja ydinteknologiaan liittyen 10. Tieteellisen ja teknisen tiedon yhdentyminen: luonnontieteiden yhdentyminen erityisesti nanoilmiöissä, teknologioiden yhdentyminen tuoteälykkyyden kautta TUV-Megatrendit

5 TuV raportin arvonluontiverkostot 1. Henkilöautoliikenteen automatisointi 2. Tavaraliikenteen automatisointi 3. Lähivalmistus ja teollisen rakenteen murros 4. Kaupan ja palveluiden virtualisoituminen 5. Lähiruoka ja funktionaalinen ravinto 6. Etäläsnäolo ja työkalujen kauko-ohjaus 7. Oppimisen ja opastuksen yksilöllistyminen 8. Toimintakyvyn säilyttämistä tukeva omatoiminen ja yksilöllinen terveydenhuolto 9. Toimintakyvyn lisääminen toimintakykynsä menettäneille 10. Tietoisuutta toimintaympäristöstä lisäävät välineet 11. Toiminnalliset materiaalit ja uudet materiaaliteknologiat 12. Tavaran älykkyyden toiminnalliset lisäarvot 13. Kestävän kehityksen energiateknologiat 14. Raaka-aineet maapallon hyödyntämättömiltä alueilta ja avaruudesta 15. Viihteen, kulttuurin ja vaikuttamisen osallistuvat muodot 16. Maanpuolustus ja terrorismin torjunta 17. Tilojen ja rakenteiden toiminnallistuminen 18. Itseorganisoituvat yhteisölliset toimintatavat 19. Identiteettien ja sosiaalisten rakenteiden virtualisoituminen 20. Demokratia, vapaus ja sosiaalinen koheesio 5

6 25 tärkeintä ratkaisua Kypsyys A=1, B=2, C=3, D=4 Tieteellinen Itsenäisten kiinnostavuus R&D-polkujen 0-2 laajuus 0-1 Suomen osaaminen 0- Suomen 1 access 0-3 Pisteet 2.19 Avoin data ja Big data , Äärimmäisen tiheät, kvantti-ilmiöiden huomioon ottamista edellyttävät 4 prosessorit Laajennetun todellisuuden välineet (Augmented reality) , Vapaasti organisoituva etätyö ja netissä muodostuvat organisaatiot Oppimisen uudelleenorganisointi , Yhteistyön ja yhteiskunnan pelillistäminen Tauteja, fysiologisia tiloja ja organismien ominaisuuksia nopeasti 3 ja halvalla 2tunnistavat biosirut 1 tai biosensorit , Robottiauto , Nopeasti halventuva aurinkoenergia Painettavat yms halvat sensorit , Tavaroiden 3D-tulostus , Pilvilaskenta, massiivinen keskitetty data ja prosessointiteho Materiaalitutka Dementiaa ehkäisevä lääkitys , Modulaarinen robotiikka , Rutiinimainen kattava DNA-luenta Antibakteeriset ja muut likaa hylkivät materiaalit ja pinnat Haptiset käyttöliittymät Kevyet tehokkaat nopeasti ladattavat akut ja kondensaattorit Robottijalat ja liikkumista vahvistava haarniska Nanosellu Sähköraha, aikapankit Ympäristön reaaliaikainen 3D-mallinnus , Kävelevä, kädellinen robotti Henkilökohtainen oman kehon analysaattori

7 2.1 DNA-lukijat ja 2.7 itsediagnostiikka -työn säästö kymmeniä tuhansia henkilövuosia itsediagnostiikka ja puhelinneuvonta poistaisivat jo nykytekniikalla puolet terveysasemakäynneistä diagnoosien varhaistuminen ja paraneminen säästää jatkossa huomattavan määrän myös sairaalapäiviä ja työstä poissaoloja ihmisen koko genomin saa nyt alle tuhannella eurolla. v genomi selviää kännykällä ohikulkijan hiustyvestä genomin ja proteiiniaineenvaihdunnan sekä virusten ja bakteerien geenien avulla diagnoosi muuttuu nykyistä paljon helpommaksi Tricorder X-Prize 10M$ -300 ryhmää mukana 2015 mennessä palkitaan paras laite, joka tunnistaa 15 eri tautia luotettavasti Nykyään astronomit tunnistavat kemikaalit satojen valovuosien etäisyydeltä optisin menetelmin, miksei peltipoliisi erota alkoholihuuruja? Robottijalat, eliniän jatko, ajatusten luku Developer & Designer Day

8 2.12 Oppimisen uudelleenorganisointi Khan Academy ja augmented on demand learning Khan Academy on tuottanut noin luentoa harjoituksineen matematiikan, fysiikan ja kemian koulukurssit, 200 miljoonaa katselukertaa luennot kotitehtäviksi, harjoitukset koulussa tietokoneen valvonnassa opettaja luentojen pitäjästä mentoriksi, kokeet tarpeettomia oppilas voi valita itselleen sopivimman opetustyylin Augmented reality learning virtuaalilasit seuraavat katseen kohdetta, tunnistavat sen ja antavat ohjeita huolto-, ylläpito- ja valvontatehtävät, opiskelu MS Kinect & Google Glass tuovat tekniikat massamarkkinoille

9 2.13 Etätyö ehkä taajamat purkautuvat Läsnäoloa vaativan toiminnan minimointi etiäisillä, virtuaalitiskeillä, lähivalmistuksella. Etäyhteydellä pelataan tennistä, ammutaan terroristeja, leikataan potilaita, harrastetaan seksiä. Jokainen lasin takaa annettu tiskipalvelu sujuu myös etäyhteyden avulla. yhä useammat toiminnot ajasta ja paikasta riippumattomia, ja tehokkuus sekä osaaminen syntyy erikoistumisesta, mutta kunnissa se ei näy etäläsnäolo kokouksissa, oppitunneilla jne. avustaminen robotti suorittaa helpot tehtävät, ihminen ohjaa robottia etiäisenä tarvittaessa nosturit, kuljettimet, kokoonpanorobotit kirurgiset robotit jo nykypäivää yms

10 2.25 Digitaalipeili ja etäkosketus Peili tunnistaa ja mittaa käyttäjän ja tämän eleet. Peiliä voi käyttää opastukseen ja peleihin, mutta myös mm. virtuaalisena sovituskoppina. Laitteita on jo käytössä. Kauppa muuttuu myös haptisia tuntoja välittävien laitteiden vuoksi etäkosketus!

11 2.45 Robottiauto Lockheed Googlen robottiauto ajanut kolaritta jo yli miljoonaa kilometriä selviää moottoritien ja kaupunkien vilinässä, tietyömailla ajo kehitteillä LVM tiedotti valmistelevansa pikaisesti lainsäädäntöä, jotta robottiliikenne mahdollistuisi. mm. Ranskassa, Singaporessa robottiliikennettä jo testattu julkisena palveluna Robottiliikenteen avulla kaupunkien julkinen liikenne ovelta ovelle Logistiikka automaattiseksi, tehtaalta ovelle! Kaksi miljoonaa autoa vapautuu, parkkipaikat tyhjiksi, vuosisäästö noin 10 miljardia.

12 2.47 Nelikopterit -työn säästö kymmeniä tuhansia henkilövuosia Nelikopterit (Quadcopter) USA muuttamassa lainsäädäntöään! EU valmistelemassa direktiiviä, Trafi väljentämässä lupia! Kartoitus-, kuvaus- ja valvontatehtävät Kirjeenkanto, pakettien nouto, rakentaminen Mittaus- ja ohjaustehtävät, sotilaskäyttö Laitteessa yleensä oma vakaaja, gps, kamera, radio-ohjaus Amazon lupaa paketin kotiin 30 minuuttia tilauksesta UPS, ilmoittanut vast. projekteista, myös Kiina, Australia 12

13 2.49 Hyperloop & tyhjiösukkula Tyhjiöputki perustuu suprajohteisiin, magneettiseen levitaatioon ja tyhjiöön kitkan voittamiseksi. Huippunopeus on noin km/h, mutta tyhjiön ylläpidossa ja suprajohtavuudessa on haasteita. Hyperloop on käytännöllisempi ratkaisu, joka perustuu ilmanpaine-eroihin ja kiihdytykseen/jarrutukseen magneettien avulla. Elon Muskin whitepaper! nopeus 1200 km/h, investointikustannus ½ moottoritiestä, ei käyttökustannuksia energiapositiivinen, jos päällystetään aurinkopaneeleilla Kuvittele suurkaupunki, joka syntyy yhdistämällä Helsinki, Tampere & Turku Takaisinmaksuaika 1-10 vuotta laskentatavasta riippuen, rakennettavissa nyt!

14 2.56 Pikavalmistus 3D-tulostus -säästö huollon, ylläpidon, valmistuksen, jakelun tehtävissä kymmeniä tuhansia henkilövuosia Muovit, metallit, kuitukomposiitit, keramiikka valmiit tuotteet, valumuotit, työkalut, osat, prototyypit ja mallit Laitekustannukset 245 euroa noin miljoona euroa esim. Contour Crafting esim. Makibox 300$, tulostusmateriaalina ABS-muovi Tulostusesimerkkejä: Developer & Designer Day

15 2.57 Rakennusten 3D-tulostus ** Betonin kaltaisia materiaaleja voidaan pursottaa ja valaa ohuina kerroksina ilman muottia. Seoksessa lujitteena kuituja. Tekniikka sopii rakennuselementtien ja kokonaisen rakennuksen runkojen valamiseen robotin avulla 3D-tulostuksena. samalla voidaan tulostaa suurikokoiset huonekalut ja haluttu määrä kaarevia seiniä ja kulmia sekä reitit ja sijoittaa LVIS-putkitus tulostamisen yhteydessä. Contour Crafting on demonstroinut useiden metrien korkuisen tulostetun seinän. Laskennallinen nopeus kaksikerroksisen talon tulostamiseen on 24 tuntia. Kiinalaiset tulostaneet jo useita taloja, valmistuskustannus 3.600E

16 2.70 Robottijalat ja liikkumista vahvistava haarniska**** Terveen robottihaarniska säästää raskaassa työssä vammautumiselta ja väsymiseltä, heikkojalkaisen se auttaa rollaattorista. Alaraajahalvauspotilaille robottijalat avaavat itsenäisen liikkumisen samalla tasolla muiden ihmisten kanssa tarvitsematta apua. Cyberdyne-yhtiön HAL vahvistaa heikkolihaksisen ihmisen jalkoja ja käsiä jopa kymmenkertaiseksi. Laitteita vuokrataan nyt. Arvio ostohinnaksi on noin $. Vuokrahinta on nyt 2.000$/kk Sovelluksia: Vajaakuntoisten liikkumisen edistäminen, raskaiden tavaroiden siirto, sotilasteknologia, kuntoutus, viihde ja retkeily

17 Grafeeni ja muut uudet materiaalit -korvaavat energiaintensiivisiä metalleja ja harvinaisia maametalleja, luovat uutta työtä 2.75, 2.77, 2.80 Grafeeni Kymmeniä kertoja terästä lujempaa, läpinäkyvä Hiilinanoputkien raaka-aine, piezosähköinen Soveltuu optiikkaan, elektroniikkaan, mekaniikkaan Läpäisee veden, muttei esimerkiksi heliumia Estää korroosion, suodattaa suolan vedestä yms. Punnitsee neutronin, toimii superherkkänä valokennona, aurinkopaneelina, lujitemuovin kuituna, akkuna, ym. On bio-adaptiivinen, sopii proteeseihin Koostuu yhdestä hiiliatomikerroksesta Satojen tutkimusten kohde ympäri maailmaa 2.78 Nanosellu valmistetaan jo tonneittain, mukana mm. VTT, Stora Enso voi olla läpinäkyvää, kevlarin vahvuinen optisesti ja sähköisesti aktiivinen, toimii seosaineenakin

18 2.82 Nopeasti halpeneva aurinkoenergia**** Aurinkosähkön hinta laskenut 7% vuosittain jo 30v USA DOA arvioi hinnan ydinsähkön tasolle 2018 Pitkäaikaiset investoinnit energiatuotantoon tulisi laskea alenevan sähkön hinnan mukaan Osaoptimoivien päättäjien toiminta luo kasvavan dynamiikan energian hintaan varastointi on muuttumassa paljon aiempaa kannattavammaksi Aurinkolämpö & pitkäaikaiset lämpövarastot tärkeiksi Myös teitä ja parkkipaikkoja keräimiksi

19 Helsinki 2030 Robottiliikenne on alkanut yleistyä, nelikopterit ja robottiautoilla liikkuvat kävelevät robotit hoitavat pientoimitukset, robotit monet muut tehtävät henkilöautojen määrä laskee nopeasti, liikkuminen helpottuu / tarve vähenee Autotalleja/parkkiluolia muutetaan lähivalmistuksen tiloiksi, moninaisten esineiden 3D-tulostus ja ruoan kellarikasvatus ovat jo arkipäivää Teollisuus kuihtuu lähivalmistuksen edetessä ja siirtyessä osaksi palvelualaa, tämä palauttaa valmistusta takaisin kaupunkeihin B2B-logistiikka supistuu Aurinkopaneeleja sekä energiavarastoja asennetaan kiihtyvään tahtiin Suuri osa diagnostiikasta, oppimisesta ja työstä tapahtuu kotona, etäläsnäolo arkipäiväistyy, materiaalit, monet ravintoaineet, taudit ja rakenteet tunnistetaan taskukäyttöisellä materiaalitutkalla. Verkkokauppa on kaatanut useimmat kaupat Tampereelle, Turkuun ja Pietariin rakennetaan Hyperloop-rataa Ilmaston lämpeneminen kasvattaa Suomen asukaslukua. Helsinki kasvaa nopeasti ja kaavoituksessa on suunta sekä ylös että alaspäin, uusia rakennuksia tulostetaan "ihmemateriaaleista". Maanalaisten tilojen virtuaali-ikkunat tarjoavat luonnollisia hienompia näköaloja. Ihmisten elinikäodotetta pidennetty 16 vuodessa 10 vuotta

20 Helsinki 2050 Ihmisten elinikäodote kasvanut 36 vuotta vuodesta Pakonopeus!!! Helsingin väkiluku ylittää viisi miljoonaa. Turku, Tampere, Lahti ja muut suuret Helsingin lähiöt ovat 10 minuutin hyperloop-yhteyden päässä Aurinkopaneelien teho 25-50%, asennetaan vakiona kaikkiin pintarakenteisiin. Kesäajan energia varastoidaan lämmöksi rakenteisiin ja metaaniksi polttokennoihin. Helsinki on energiaomavarainen, kuten useimmat sen kiinteistöt. Valtakunnallinen sähkönsiirtoverkko on purettu. Helsinki tuottaa lähes kaikki tarvitsemansa ruoan ja useimmat tavarat. Robotit hoitavat kaikki arkiset (perinteiset) työt, ihmiset johtavat robottejaan. Virtuaalitodellisuus on korvannut koulut ja useimmat muut fyysisiä kokoontumisia vaativat tilat. Etiäisrobotit ovat korvanneet sairaalat. Kauppoja ja asiointipalveluita ei juurikaan ole. Kaupunki on paikka, jossa atomit muuttuvat biteiksi ja bitit atomeiksi. Kaupunki on hyperloop-solmu. Ihmisen ajettavia autoja on enää kilparadoilla. Tiheimmillä asuinalueilla on köysiratoja ruuhkien välttämiseksi. Lentovät autot ovat tavallisia. Läpinäkyvyys on normi. Yksityisyyttään ei kukaan voi enää valvoa.

Suomen sata mahdollisuutta Tie kuntien tulevaisuuteen, 22.5.2014. Risto Linturi

Suomen sata mahdollisuutta Tie kuntien tulevaisuuteen, 22.5.2014. Risto Linturi Suomen sata mahdollisuutta Tie kuntien tulevaisuuteen, 22.5.2014 Risto Linturi Globaali kilpailu ja huoltosuhde 2030 BRIC-maiden pörssiarvo 40% maailman markkinakapitaalista BRIC-maiden kansantuote ohittanut

Lisätiedot

Kilpailukyky ja Helsinki 2030 Radikaalin teknologian mahdollisuudet. Risto Linturi

Kilpailukyky ja Helsinki 2030 Radikaalin teknologian mahdollisuudet. Risto Linturi Kilpailukyky ja Helsinki 2030 Radikaalin teknologian mahdollisuudet Risto Linturi Globaali kilpailu ja huoltosuhde 2030 BRIC-maat (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) ostavat 2030 rajallisista luonnonvaroista

Lisätiedot

Kurkistus tulevaisuuden osaamiseen

Kurkistus tulevaisuuden osaamiseen Kurkistus tulevaisuuden osaamiseen Kasvutalkoot 25.4.2014 - Pasi Leh;niemi Var$ tunnista 2 Suomen 2la Lähde: Val;ovarainministeriö 3 4 Organisaa(ot eivät kaadu siihen e3ä tekevät vääriä asioita. Ne kaatuvat

Lisätiedot

Miljoonan työpaikan tehostamistarve koh% Suomi 2.0 kehityshanke3a. Risto Linturi

Miljoonan työpaikan tehostamistarve koh% Suomi 2.0 kehityshanke3a. Risto Linturi Miljoonan työpaikan tehostamistarve koh% Suomi 2.0 kehityshanke3a Risto Linturi Globaali kilpailu ja huoltosuhde 2030 BRIC- maiden pörssiarvo 40% maailman markkinakapitaalista BRIC- maiden kansantuote

Lisätiedot

Kuinka tunnistaa Suomen (tai yrityksen) kannalta lupaavimmat radikaalit teknologiset läpimurrot?

Kuinka tunnistaa Suomen (tai yrityksen) kannalta lupaavimmat radikaalit teknologiset läpimurrot? Kuinka tunnistaa Suomen (tai yrityksen) kannalta lupaavimmat radikaalit teknologiset läpimurrot? Osmo Kuusi Dosentti Aalto-yliopisto, Turun yliopisto What Futures Oy osmo.kuusi@utu.fi 30.1.2014 Kuinka

Lisätiedot

Suomen tärkeimpien ihmisten lehti

Suomen tärkeimpien ihmisten lehti Suomen tärkeimpien ihmisten lehti Innovatiivinen tulevaisuus ikuinen toiveko? Puheenvuoro VTT:n Ennakointi ja sosiotekninen muutos 2013 -seminaarissa 10.10.2013 Jyrki Alkio Tekniikka&Talous Päätoimittaja

Lisätiedot

Miksi tukipalveluiden tulevaisuus on vahvoissa keskuksissa?

Miksi tukipalveluiden tulevaisuus on vahvoissa keskuksissa? Miksi tukipalveluiden tulevaisuus on vahvoissa keskuksissa? KuntaPro päivät 5.9.2013 / Pasi Leh=niemi Var$ tunnista Pasi Leh4niemi Senior- konsul$, liiketoimintajohtamisen palvelut. 15+ vuoden kokemus

Lisätiedot

Radical Technology Inquirer työkalu tulevaisuuden mahdollisuuksien tunnistamiseen

Radical Technology Inquirer työkalu tulevaisuuden mahdollisuuksien tunnistamiseen Radical Technology Inquirer työkalu tulevaisuuden mahdollisuuksien tunnistamiseen Osmo Kuusi Dosentti Aalto-yliopisto, Turun yliopisto What Futures Oy osmo.kuusi@utu.fi 9.12.2014 Miksi Radical Technology

Lisätiedot

Radikaalit teknologiat haastavat kaupan, palvelut ja teollisuuden

Radikaalit teknologiat haastavat kaupan, palvelut ja teollisuuden Radikaalit teknologiat haastavat kaupan, palvelut ja teollisuuden Mitä Päijät-Hämeen tulee tietää pärjätäkseen tässä murroksessa? Risto Linturi Globaali kilpailu, Suomi ja huoltosuhde 2030 BRIC-maiden

Lisätiedot

Salo osaksi globaalia biotaloutta? Tulevaisuuden liiketoiminnan ja tuotannon mahdollisuudet aluetasolla Juha Kaskinen

Salo osaksi globaalia biotaloutta? Tulevaisuuden liiketoiminnan ja tuotannon mahdollisuudet aluetasolla Juha Kaskinen Salo osaksi globaalia biotaloutta? Tulevaisuuden liiketoiminnan ja tuotannon mahdollisuudet aluetasolla Juha Kaskinen Sisältö Lyhyt johdatus tulevaisuusajatteluun Toimintaympäristömme muutoksia ja megatrendejä

Lisätiedot

Uudet radikaalit teknologiat Salosta Suomen Robottilaakso?

Uudet radikaalit teknologiat Salosta Suomen Robottilaakso? Uudet radikaalit teknologiat Salosta Suomen Robottilaakso? Risto Linturi, Osmo Kuusi ja Toni Ahlqvist Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 6/2013 Sata tärkeimmäksi arvioitua radikaalia teknologista

Lisätiedot

Tekniikan kehittyminen

Tekniikan kehittyminen Tekniikan kehittyminen Mikä mieletön mahdollisuus! Jarkko Oksala tietohallintojohtaja, Tampereen kaupunki Näkökulmia Tampereen kaupunkistrategia ja ICT Digitalisaatio Teknologian mahdollisuuksia Näkökulmia

Lisätiedot

Megatrendit Miltä maailma saattaisi näyttää 5 vuoden päästä?

Megatrendit Miltä maailma saattaisi näyttää 5 vuoden päästä? Megatrendit Miltä maailma saattaisi näyttää 5 vuoden päästä? 30.8.2017 Orientaatiopäivät, Syksy 2017 KTT Ari Sivula Ari.Sivula@uva.fi Esityksen pohja Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu vuodelta

Lisätiedot

Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta

Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta Ennakointi ja sosiotekninen muutos 2014 -seminaari 10.10.2014, klo 12.30-18.00 Paasitorni Toni Ahlqvist, johtava tutkija, dosentti

Lisätiedot

Osaamisen ennakointi 2030

Osaamisen ennakointi 2030 Osaamisen ennakointi 2030 Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua Opetushallitus 9.6.2014 Sisältöä: 1) Megatrendit 2) Tärkeimmät teknologiat 3) Yritykset 2030 4) Innovaatioprosessi ja immateriaalijärjestelmä

Lisätiedot

Tietoturvan tulevaisuus Digitalisaation ja robotisaation maailmassa! Risto Linturi, muutosjohtaja, Sovelto

Tietoturvan tulevaisuus Digitalisaation ja robotisaation maailmassa! Risto Linturi, muutosjohtaja, Sovelto Tietoturvan tulevaisuus Digitalisaation ja robotisaation maailmassa! Risto Linturi, muutosjohtaja, Sovelto Tulevaisuus täynnä uhkia ja mahdollisuuksia! Toimintaympäristön muutos on ennakoitu, ratkaisujen

Lisätiedot

Teknologiamurros vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin

Teknologiamurros vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin Teknologiamurros vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin Ajallisiin etäisyyksiin Vaihtoehtoiskustannuksiin Asiakasmieltymyksiin

Lisätiedot

IOT-tulevaisuus ja kansallisen strategian mahdollisuus Höyrypanimo, 27.9.2015, Kotka. Risto Linturi

IOT-tulevaisuus ja kansallisen strategian mahdollisuus Höyrypanimo, 27.9.2015, Kotka. Risto Linturi IOT-tulevaisuus ja kansallisen strategian mahdollisuus Höyrypanimo, 27.9.2015, Kotka Risto Linturi Mistä puhumme mikä on IOT? Laitteita kytketty nettiin kauan, kuvassa 90-luvun Helsinki Arena 2000 spinoff

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

Liikenteen automatisointi

Liikenteen automatisointi Liikenteen automatisointi ja tulevaisuuden liikennetiedon hyödyntäminen Risto Linturi, tulevaisuudentutkija Näkökulmat Henkilö- ja tavaraliikenne Liikenteen automatisointi Liikenteen muuttaminen älykkäämmäksi

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

3D-Tulostus Risto Linturi

3D-Tulostus Risto Linturi 3D-Tulostus Risto Linturi 3D-tulostus Kolmas teollinen vallankumous 500.000 3D-tulostinta myydään 2016 edullisin 3D-tulostin noin 200 euroa Satoja eri materiaaleja: keramiikkaa, muoveja, komposiitteja,

Lisätiedot

Lapin Matkailuparlamentti

Lapin Matkailuparlamentti Lapin Matkailuparlamentti Robottiliikennettä vai virtuaalikarhuja? Tulevaisuuden teknologiat matkailussa Risto Linturi Kuva: Jouko Lehmuskallio, NatureGate Virtuaali-Kainuu 2000-luvun taitteessa koko Kainuu

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSKUVA 2020

SATAKUNNAN TULEVAISUUSKUVA 2020 SATAKUNNAN TULEVAISUUSKUVA 2020 Tutkimusjohtaja, Dosentti Jari Kaivo-oja Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun kauppakorkeakoulu Turun yliopisto Satakunnan Tulevaisuusfoorumi Torstai 10.10.2013 kello 8.30

Lisätiedot

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry.

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Counting backwards vähähiilisen asumisen skenaariot Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Tiedämme, että asiat eivät voi jatkua nykyisellään toteutuma lähde: Raupach et al.: Global and regional

Lisätiedot

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä?

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä? Esitelmä 25.1.2018 Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka 2025 -visiotyössä? Demos Helsinki Aleksi Neuvonen @leksis Megatrendit...ovat pitkäkestoisesti yhteiskuntaa muokkaavia, tyypillisesti

Lisätiedot

TEOLLINEN INTERNET JA SUOMALAISEN OSAAMISEN SEURAAVAT ASKELEET. Pekka Lundmark President & CEO

TEOLLINEN INTERNET JA SUOMALAISEN OSAAMISEN SEURAAVAT ASKELEET. Pekka Lundmark President & CEO TEOLLINEN INTERNET JA SUOMALAISEN OSAAMISEN SEURAAVAT ASKELEET Pekka Lundmark President & CEO STRATEGIC PLANNING ASSUMPTION By 2020, the strongest companies will be those with most industry digital platform

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

UUDET TEKNOLOGIAT KUNTOUTUKSEN TUKENA GAMES FOR HEALTH TIINA ARPOLA YRITYSKEHITYS, UUDET AVAUKSET KUOPIO INNOVATION OY 21.5.2015

UUDET TEKNOLOGIAT KUNTOUTUKSEN TUKENA GAMES FOR HEALTH TIINA ARPOLA YRITYSKEHITYS, UUDET AVAUKSET KUOPIO INNOVATION OY 21.5.2015 UUDET TEKNOLOGIAT KUNTOUTUKSEN TUKENA GAMES FOR HEALTH TIINA ARPOLA YRITYSKEHITYS, UUDET AVAUKSET KUOPIO INNOVATION OY 21.5.2015 Kuopio Innovation Oy Kuopio Innovation on Kuopion alueella toimiva liiketoiminnan

Lisätiedot

Teknologia vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin Ajallisiin

Teknologia vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin Ajallisiin Teknologia vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin Ajallisiin etäisyyksiin Vaihtoehtoiskustannuksiin Asiakasmieltymyksiin

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus

Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus Aurinkoteknillinen yhdistys ry Tominnanjohtaja C.Nyman/Soleco Oy 2.10.2014 Aurinkoteknillinen yhdistys ry 35v Perustettu v 1979 edistämään aurinkoenergian

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta

Lisätiedot

Näkökulmia kirjan ja kirjastojen tulevaisuuteen

Näkökulmia kirjan ja kirjastojen tulevaisuuteen Näkökulmia kirjan ja kirjastojen tulevaisuuteen Dosentti Osmo Kuusi Aalto-yliopisto, Turun yliopisto What Futures Oy osmo.kuusi@utu.fi 12.3.2013 Onko tulevaisuuksientutkimuksesta apua kirjan tulevaisuuden

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030

TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030 TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030 Get a Life hanke Grasping the Future 2009 konferenssissa 20.10.2009, Wanha Satama, Helsinki Vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja opintonsa päättävälle ihmiselle Elämän kokonaisuus

Lisätiedot

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Tekes valmistelee toimenpiteitä teollisen internetin ja 5G:n alueille Tekes on käynnistänyt teollisen internetin ohjelmavalmistelun. Samassa yhteydessä tarkastellaan

Lisätiedot

Koulutuksen muutokset tulevaisuustiedon valossa

Koulutuksen muutokset tulevaisuustiedon valossa Koulutuksen muutokset tulevaisuustiedon valossa 23. 24.11.2015 AMK ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät Johtaja Juha Kaskinen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

Sähkö lisää Hyvinvointia ja turvallisuutta. Sinikka Hieta-Wilkman

Sähkö lisää Hyvinvointia ja turvallisuutta. Sinikka Hieta-Wilkman Sähkö lisää Hyvinvointia ja turvallisuutta 2 Sähköistys ja langaton ohjaus leviävät uusiin asioihin ja esineisiin sekä lisäävät niiden ohjailtavuutta, tehokkuutta ja toimintoja. Esineiden internet ja paikannuksen

Lisätiedot

Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta

Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta TransSmart-seminaari Finlandia-talo 11.11.2015 Sakari Backlund Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 1) Logistiikkapalvelujen 2) digitalisaatio

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Ritarihuone 18.3.2010 Jarmo R Lehtinen, KTT Aspectum Oy

Ritarihuone 18.3.2010 Jarmo R Lehtinen, KTT Aspectum Oy Joukkoliikenteen murros ja strategia tulevaisuuden menestykseen Ritarihuone 18.3.2010 Jarmo R Lehtinen, KTT Aspectum Oy 199 30. maaliskuuta 2010 Tekijän Nimi tässä 2 Ennustuksia; minä vuonna? syöpä on

Lisätiedot

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli ja elektroniikka Rakentaminen Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Teollisuus A Liikenne tie, rautatie, meri, lento palvelu,

Lisätiedot

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Hyvinvointia älysähköllä Erkki Aalto, kehitysjohtaja, RAKLI ry KNX Partnerpäivä, 6.11.2014, Tampere Automaatio ja alykkäät ratkaisut, Erkki Aalto,

Lisätiedot

Teollinen Internet. Tatu Lund

Teollinen Internet. Tatu Lund Teollinen Internet Tatu Lund Suomalaisen yritystoiminnan kannattavuus ja tuottavuus ovat kriisissä. Nokia vetoinen ICT klusteri oli tuottavuudeltaan Suomen kärjessä ja sen romahdus näkyy selvästi tilastoissa.

Lisätiedot

Muuttuva opettajuus 3 pointtia

Muuttuva opettajuus 3 pointtia Muuttuva opettajuus 3 pointtia Toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry @LempinenPetri #ammatillinenkoulutus #amke www.amke.fi 1. Ympäristön muuttuessa koulutus uudistuu

Lisätiedot

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros

Lisätiedot

Uudistuva liikenne. Lehtori Markus Pöllänen. Tieteen päivät Tampere-talo

Uudistuva liikenne. Lehtori Markus Pöllänen. Tieteen päivät Tampere-talo Uudistuva liikenne Lehtori Markus Pöllänen Tieteen päivät Tampere-talo 21.1.2017 Esityksen sisältö Liikenne. Nyt Millaista liikkuminen ja liikenne on nykyisin Suomessa? Liikennejärjestelmän muutostarpeet

Lisätiedot

Terveysoperaattori Oy

Terveysoperaattori Oy Terveysoperaattori Oy HealthOperator Ltd Teollisen internetin tehokkaat palvelut sote-sektorille Riitta Tiuraniemi 5.11.2015 KUN KÄDET JA RAHAT EIVÄT RIITÄ Väestö vanhenee ja elinajan odotus kasvaa Talouskasvu

Lisätiedot

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt 1. Emme tuhlaa luonnonvaroja ja saastuta ympäristöä - tasapaino luonnon käytön ja suojelun välillä 2. Huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

GLOBAL MEGATRENDS. Pekka Lundmark President and CEO Feb 25, 2014

GLOBAL MEGATRENDS. Pekka Lundmark President and CEO Feb 25, 2014 GLOBAL MEGATRENDS Pekka Lundmark President and CEO Feb 25, 2014 1700-luku 1800-luku 1900-luku 1950-luku 2000-luku 2020-luku 2 TEOLLISET VALLANKUMOUKSET KOLME KONSEPTIA GE Industrial Internet GERMANY Industrie

Lisätiedot

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Tulevaisuuden rakentajat, tervetuloa! Yhteistyöllä syntyy tuloksia! Keväällä 2015 uusi hallitus nosti digitalisaation

Lisätiedot

Virtuaalihanskat työmaalle

Virtuaalihanskat työmaalle Virtuaalihanskat työmaalle Toni Ylärinne toni.ylarinne@sovelto.fi Sovelto Oyj Matti Pouhakka matti.pouhakka@fake.fi FAKE Production Oy Virtuaalitodellisuuden käsitteitä Virtual Reality on audiovisuaalisin

Lisätiedot

Tukiverkostoon yhdessä tulevaisuuspäivä 24.4.2015. Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija

Tukiverkostoon yhdessä tulevaisuuspäivä 24.4.2015. Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija Tukiverkostoon yhdessä tulevaisuuspäivä 24.4.2015 Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija 27.4.2015 Maapallon megatrendit ja Suomi Digitalisaatio ja robottitekniikan laajamittainen käyttöönotto uuden teollistamisen

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist Global Factory Tulevaisuuden tehdas on toimiva ja kilpailukykyinen yritysverkosto, jolla on toimintoja niin halvan

Lisätiedot

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö. Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö. Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra Tavoite: Pääkaupunkiseudusta kansainvälisesti tunnettu referenssialue ja testialusta Smart & Clean ratkaisuille

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05. Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.2014 Pekka Malinen Sisältö 1. Tausta 2. Visio 3. Toimenpideohjelma 4. Kehityspolut

Lisätiedot

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Viisi keskeistä trendiä Kirsi Harra-Vauhkonen Toimitusjohtaja, Sanoma Pro Educa 26.1.2018 @kirsi_k @SanomaPro #digioppiminen Tarjoamme oppimisen ja

Lisätiedot

Asiakaskokemus ja kestävä liiketoiminta - case Ideapark. 12.11.2013 Design for Life Marketta Niemelä

Asiakaskokemus ja kestävä liiketoiminta - case Ideapark. 12.11.2013 Design for Life Marketta Niemelä Asiakaskokemus ja kestävä liiketoiminta - case Ideapark 12.11.2013 Design for Life Marketta Niemelä 2 Asiakaskohtaaminen ja kokemuksellisuus kilpailuetuna Asiakassuhteen kehittäminen: pitkäaikainen ja

Lisätiedot

TONNI, INNO ja ONNI. Inno

TONNI, INNO ja ONNI. Inno TONNI, INNO ja ONNI Tonni, Inno ja Onni ovat VTT:n laatimia tulevaisuusskenaarioita vuoteen 2050. Skenaarioiden lähtökohtana on ollut kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Lisätiedot

MIKÄ TOIMII, MIKÄ EI, MITÄ UUTTA TARVITAAN, MITÄ EI HALUTA

MIKÄ TOIMII, MIKÄ EI, MITÄ UUTTA TARVITAAN, MITÄ EI HALUTA TEM29020801 UUSIUTUVA ENERGIA ENERGIANSÄÄSTÖ ENERGIATEHOKKUUS MIKÄ TOIMII, MIKÄ EI, MITÄ UUTTA TARVITAAN, MITÄ EI HALUTA OLAVI TIKKA HKR- RAKENNUTTAJA HELSINGIN KAUPUNKI TEM29020808 YLEISESTI HUONOSTI

Lisätiedot

Attac ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Maan ystävät ry, Reilun kaupan puolesta Repu ry

Attac ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Maan ystävät ry, Reilun kaupan puolesta Repu ry Globalisaation monet kasvot Attac ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Maan ystävät ry, Reilun kaupan puolesta Repu ry 1 Mitä globalisaatio on? Maailmanlaajuistuminen, "maailmankylä" Maiden rajat

Lisätiedot

Tekoa ly ja robotit- tyoëla ma n ja arjen muutoksessa. Projektipaä llikko YTT Ari Tarkiainen, Kareliaammattikorkeakoulu

Tekoa ly ja robotit- tyoëla ma n ja arjen muutoksessa. Projektipaä llikko YTT Ari Tarkiainen, Kareliaammattikorkeakoulu Tekoa ly ja robotit- tyoëla ma n ja arjen muutoksessa. Projektipaä llikko YTT Ari Tarkiainen, Kareliaammattikorkeakoulu Itä-Suomen kirjastopäivät 7.6.2018 Kuopio Tausta- RoboBisnes 2016-2019 (ESR) TAVOITTEET

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Visioita tulevaisuuden sähköverkosta Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Minä ja tiede -luento, Seinäjoki 17.5.2016 & Vaasa 19.5.2016 Sisältö 1. Sähköverkko 2.

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys Vähähiilinen yhteiskunta on yhteiskunta, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on minimoitu, ja jossa syntyy kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti

Lisätiedot

Suomen digitaalinen tilannekuva. 1.6.2015 Jukka Viitasaari

Suomen digitaalinen tilannekuva. 1.6.2015 Jukka Viitasaari Suomen digitaalinen tilannekuva 1.6.2015 Jukka Viitasaari Suomella ei mene hyvin Suomen talouskasvu on pysähtynyt, koska työn tuottavuus ei kasva 3 Tuottavuuden kasvu ei ole koskaan ennen pysähtynyt rauhan

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016 Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. Kantar

Lisätiedot

Nanoturvallisuus ja Työterveyslaitoksen Nanoturvallisuuskeskuksen toiminta Kai Savolainen, Roundtable-tilaisuus, 10.2.2015

Nanoturvallisuus ja Työterveyslaitoksen Nanoturvallisuuskeskuksen toiminta Kai Savolainen, Roundtable-tilaisuus, 10.2.2015 Nanoturvallisuus ja Työterveyslaitoksen Nanoturvallisuuskeskuksen toiminta Kai Savolainen, Roundtable-tilaisuus, 10.2.2015 Miksi Nanoturvallisuus-teema? Teollisten nanomateriaalien tekniikkapotentiaali

Lisätiedot

Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016

Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016 Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016 Mikael Forss, VTT Johtaja Kela Kela Kela perustettiin vuonna 1937 panemaan toimeen ensimmäistä kansaneläkelakia. Kelan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, kevät 016 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 9 Rakentaminen Kauppa 1 1 1 16 Palvelut 60 61 Muut 1 1 0 0 30 40 0 60 70 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Aurinkoenergia Suomessa

Aurinkoenergia Suomessa Tampere Aurinkoenergia Suomessa 05.10.2016 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys Ry Aurinkoenergian termit Aurinkolämpö (ST) Aurinkokeräin Tuottaa lämpöä Lämpöenergia, käyttövesi,

Lisätiedot

Sulautetut järjestelmät

Sulautetut järjestelmät Sulautetut järjestelmät Johdatus sulautettuihin järjestelmiin (JSU) Pekka Toivanen E-Mail: Pekka.Toivanen@uef.fi GSM: +358 40 543 9021 Syksy 2017 Opintojakso Luennot ti 7.11. klo 8-10, Sali F211 Seminaari

Lisätiedot

Smart Generation Solutions

Smart Generation Solutions Jukka Tuukkanen, myyntijohtaja, Siemens Osakeyhtiö Smart Generation Solutions Sivu 1 Miksi älykkäiden tuotantosovellusten merkitys kasvaa? Talous: Öljyn hinnan nousu (syrjäseutujen dieselvoimalaitokset)

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900- luvulla avasivat tien digitaaliseen tietoyhteiskuntaan Transistori

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT

HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT 1 5. 2.2012, U LLA A S IKAINEN, ASKO P U HAKKA, EER O A N TIKAINEN, K A R I LEHTOMÄKI Taustaa ISAT-yhteistyöstä: ISAT (Itä-Suomen ammattikorkeakoulut) on Savoniaammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna 2.9.2010 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900-luvulla avasivat tien digitaaliseen

Lisätiedot

PGP: 0809 2085 308E 0DF1 4173 EADD 8231 7135 9F31 FC66

PGP: 0809 2085 308E 0DF1 4173 EADD 8231 7135 9F31 FC66 Digitalisaatio matkalla tulevaisuuteen @petterij pjarvinen.blogspot.com bittimittari.blogspot.com @petterij www.facebook.com/petterijj profiles.google.com/petterij pinterest.com/petterij instagram.com/petterijj

Lisätiedot

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle Miten haaste on valittu? 1. 2. 3. Kysyimme suomalaisilta, mikä haaste Suomen on ratkaistava?

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

YKI-TREENIT SUOMEN KIELEN YLIMMÄN TASON KOETTA VARTEN C1-C2 KESKUSTELUNAIHEITA

YKI-TREENIT SUOMEN KIELEN YLIMMÄN TASON KOETTA VARTEN C1-C2 KESKUSTELUNAIHEITA YKI-TREENIT SUOMEN KIELEN YLIMMÄN TASON KOETTA VARTEN C1-C2 KESKUSTELUNAIHEITA Mikä pelastaa maailman ilmastonlämpenemiseltä? Heti ratkaisun kimppuun: toimenpiteet, koska otsikossa aiheena: Mikä pelastaa?

Lisätiedot

Kiertotalous on tulevaisuutta - mitä se tarkoittaa laboratorioille? Tero Eklin, laboratorionjohtaja SYKE Finntesting ry syysseminaari,

Kiertotalous on tulevaisuutta - mitä se tarkoittaa laboratorioille? Tero Eklin, laboratorionjohtaja SYKE Finntesting ry syysseminaari, Kiertotalous on tulevaisuutta - mitä se tarkoittaa laboratorioille? Tero Eklin, laboratorionjohtaja SYKE Finntesting ry syysseminaari, 30.11.2016 Kiertotalous hallituksen kärkihankkeena Kiertotalouden

Lisätiedot

LAITOSHUOLLON HAASTEET Kestävä kehitys. Toiminnan tehokkuus. Kannattava kasvu. Ihmiset

LAITOSHUOLLON HAASTEET Kestävä kehitys. Toiminnan tehokkuus. Kannattava kasvu. Ihmiset MUUTA KÄSITYKSESI SIIVOUKSESTA Sales Manager Jussi Ruisniemi, Diversey Suomi Oy LAITOSHUOLLON HAASTEET Ihmiset Toiminnan tehokkuus Kannattava kasvu Kestävä kehitys 1 IoT = Internet of Things (=esineiden

Lisätiedot

Moderni, työelämälähtöinen, teknologiateollisuuden tarpeisiin keskittyvä koulutus- ja kehittämisympäristö.

Moderni, työelämälähtöinen, teknologiateollisuuden tarpeisiin keskittyvä koulutus- ja kehittämisympäristö. 1.12.2017 Koneteknologiakeskus Turku Oy 63 teknologiateollisuuden yritystä Moderni, työelämälähtöinen, teknologiateollisuuden tarpeisiin keskittyvä koulutus- ja kehittämisympäristö. Opiskelijoille työelämälähtöinen

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot