TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030"

Transkriptio

1 TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030 Get a Life hanke Grasping the Future 2009 konferenssissa , Wanha Satama, Helsinki Vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja opintonsa päättävälle ihmiselle Elämän kokonaisuus ja sattumukset pelissä mukana Kaukana tulevaisuudessa on uusia ammatteja, kompetensseja, toimintatapoja, teknologioita, työympäristöjä

2 Tulevaisuusväitteitä: Vuonna 2030 VÄTE JAA E 1. Korkeasti koulutetut joutuvat nykyistä enemmän hanttihommiin 2. Työ on sekä sosiaalisen statuksen että selviytymisen ehto 3. Globaalit osaajaverkostot syrjäyttävät perinteiset organisaatiot 4. Työ siirtyy virtuaalimaailmaan

3 Tulevaisuusväitteitä: Vuonna 2030 VÄTE JAA E 5. Tutkinnot koottava kansainvälisistä moduuleista sekä opiskeluaikana että työelämässä 6. Palkkatyö vain pieni osa elämää, kaikki muu tärkeämpää 7. Tieto osaamisen rinnalla tarvitaan taito osaamista (esim. palomies surffiopettaja insinööri ammatteina) 8. Yksilön tuottavuutta ja tuloksellisuutta tutkitaan nykyistä enemmän

4 Tulevaisuusväitteitä: Vuonna 2030 VÄTE JAA E 9. Kaikki ovat jollakin tavalla yrittäjiä 10. Samanmieliset heimoutuvat (esim. asumisyhteisöihin) 11. Verinen kilpailu työstä, vain röyhkeimmät pärjäävät 12. hmisen suorituskykyä parannetaan sekä koneellisesti että kemiallisesti

5 And now something else : ryhmäkeskustelu Mikä olisi yllättävin yhteiskunnan muutos, joka vaikuttaa työikäisen ihmisen elämään? Mitä voisi tapahtua 10 vuoden päästä? TAPAHTUMA/TEKJÄ uudet virukset, pandemia vs. antibiootit, lääkkeiden teho digikansalaisuuden tuomat muutokset/haasteet > miten käy esim. empatian? monikulttuurisuus työelämässä syntyvyyden epätasainen jakautuminen > perimä muokkautuu globaali businessetiikka ilmastonmuutospakolaisuus vs. turvallisuus (taloudellinen, ympäristöllinen, fyysinen) taloudellinen tuotteliaisuus pienistä puroista > suuret instituutiot tuhoutuvat kuusta tulee asumiskelvollinen demokratia väistyy totalitarismin tieltä yllättävä katastrofi teleportaatio mahdolliseksi iso poliittinen muutos MANNNAT

6 tappava tai lamauttava epidemia rajoitusten lisääntyminen (matkustus, työ, perhe) sota syntyvyyden rajoittaminen eläkeiän poistaminen yhteistyön merkitys vähenee vapaus lisääntyy eläkejärjestelmän romuttuminen pienyhteisöjen arvo tärkeämpi kuin globaalien yhteisöjen (perhe vs. facebook) yhteisöllisyyden lisääntyminen, vastuu toisista suuri maahanmuutto (kansainvaellukset) koneiden/teknologian kehitys kulttuurien törmäys ympäristökysymys (ei ilmasto) globaaliudesta uhka, global >local suurien kasvukeskuksien katoaminen, paluu maalle teknologian kehitys turvaa tarvittavat verkkoyhteydet ja yritysten kehittymisen työn arvostus ulottuu myös kodin/perheen/lähiyhteisön kehittämiseen uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen ja niihin panostaminen itsesäätelyvalmiuksien tuki ja kasvu tulee yllättämään

7 koulutus ei takaa pärjäämistä yrittäjyyden määrittely yllättävien kommunikointivälineiden kehittyminen > tiedon muutos peruskoulutuksen muututtava > ei enää luokkayhteiskuntaa, johon kouluttaa ideaaliyhteiskunnan romahdus yli ihmisten ylivalta ilmastonmuutossyyllistämisestä vastuullisempaan elämään eriytyy entisistä malleista (yhteiskunta?) sosiaalinen kanssakäyminen siirtyy vahvemmin nettiin ei sotaa (yhteinen uhka) ilmastonmuutos internet kaatuu (esim. sabotaasin seurauksena) kolmas maailmansota > netissä? elektromagneettinen pulssi hävittää tiedostot arvomuutos taloudellisista kulttuurisiin korkeakoulutetut eivät joudu enää hanttihommiin ihmisten terveys romahtaa muutoksen päättyminen integraation kääntyminen toiseen suuntaan

8 kansalaisaktivismin voimakas nousu hiljaisuuden uusi arvostus (hiljaiset junavaunut yms.) ekobuumi: hitaus, teollisuus romahtaa, terveys paranee (elinajanodote paranee) Suomi liitetään Venäjään > katastrofi (sota), globaalisuus työpaikat siirtyvät muualle > työtä vain harvalle monikulttuurisuuteen ei olla varauduttu työelämässä (esim. nykyiset maahanmuuttajakoululaiset) mielen virittämisen työkalut teknologian rooli oppimisesta poistuu taito osaamisen kasvu > globaalisuus murenee, työ säilyy Suomessa Venäjä liittyy EU:in > Venäjän ja Suomen raja vapautuu 40 tunnin työviikko ilmastonmuutokset ovatkin yllättäviä avaruudesta löytyy elämää > matkustelu down shifting, ihmisen hyvinvointi ihminen ei enää pysty liikkumaan vapaasti luonnossa/ulkona juomavesi loppuu tai saastuu eriarvoisuus palkkauksesta poistetaan (teknologia ammatit vs. ihmisläheiset) työviikko nelipäiväiseksi teknologian kehitys/yleistyminen työllistää samapalkkajärjestelmä

9 taantuma vaihtaa suurvallat työstä ei makseta palkkaa arvomaailman pirstaloituminen > erilaiset suhtautumiset työelämään arvojen renessanssi viljelyalueiden uusi jakautuminen (ilmastonmuutos, muuttoliike, siirtolaisuus) geeniteknologian vaikutukset lääkkeiden ja ravinnontuotantoon maailman riippuvuus sähköisestä >poliittiset ja taloudelliset riskit teknologia poistaa virkamiehet > kansalaisten itsepalvelu luvissa, hakemuksissa jne. koulutus polarisoituu energiapula hyvinvointivaltio ei kuulu ihmisten arvomaailmaan etätyöstä normi, työpaikat vain törmäyspisteitä uusi globaali talousjärjestys terveydenhuoltojärjestelmä romahtaa kansalaispalkka ilmastonmuutos vaikuttaa työn fyysisiin olosuhteisiin maailmanlaajuinen jihad ntian ja Kiinan väestörakenne ikääntyy kriisit yleistyvät ja terrorismi leviää tuloverotus poistuu

YKSILÖLLISIÄ POLKUJA TULEVAISUUKSIIN

YKSILÖLLISIÄ POLKUJA TULEVAISUUKSIIN YKSILÖLLISIÄ POLKUJA TULEVAISUUKSIIN Epäkonferenssi Istuminen on heikoin oppimisasento 3.5.2013 Tampere Johanna Ollila Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Get a Life -työelämäsimulaatio Esittelee

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille

Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille Johanna Ollila ja Mikko Vähätalo Pedamessut 22.5.2012 Turun yliopisto & Åbo Akademi Get a Life -hanke Tuottaa korkeakouluopiskelijoille

Lisätiedot

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä?

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä? Esitelmä 25.1.2018 Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka 2025 -visiotyössä? Demos Helsinki Aleksi Neuvonen @leksis Megatrendit...ovat pitkäkestoisesti yhteiskuntaa muokkaavia, tyypillisesti

Lisätiedot

Tulevaisuus on tehtävä ennakointitieto käytännön ohjauksen kehittämisessä. Tulevaisuuden tutkimuskeskus Leena Jokinen, 3.2. 2012

Tulevaisuus on tehtävä ennakointitieto käytännön ohjauksen kehittämisessä. Tulevaisuuden tutkimuskeskus Leena Jokinen, 3.2. 2012 Tulevaisuus on tehtävä ennakointitieto käytännön ohjauksen kehittämisessä Tulevaisuuden tutkimuskeskus Leena Jokinen, 3.2. 2012 TULEVAISUUS TULEE -OLENKO VALMIS? http://getalife.fi/ 2 Get a Life! simulaatio

Lisätiedot

Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus

Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus Mitä on kansainvälinen kokemus? Kansainvälistä liikkuvuutta esim. vaihto-opiskelu,

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Nuoruusikäisten toimivat palvelu seminaari 16.2.2012 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

Moduuli 4 Johdanto vihreään talouteen PESTEL -analyysi

Moduuli 4 Johdanto vihreään talouteen PESTEL -analyysi Moduuli 4 Johdanto vihreään talouteen PESTEL -analyysi Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan sen laatija, eikä komissio ole vastuussa siihen

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Muuttuva maailma luo uusia toimintamahdollisuuksia Pelastusalan naisverkosto 14.11.2015 Tampere Sirpa Suomalainen Aluejohtaja Tulevaisuus pelastustoiminnan kannalta?

Lisätiedot

Ympäristöalan ennakointi

Ympäristöalan ennakointi Ympäristöalan ennakointi Yhteenveto kevään 2006 työpajoista Juha Vanhanen Gaia Consulting Oy ISBN 978-951-563-609-6 URL:http://www.sitra.fi Sisältö 1 Taustaa 3 2 Ympäristöalan tulevaisuuden näkymiä 4 2.1

Lisätiedot

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä Vihreää hyvinvointia: Testi luonnon hyvinvointivaikutuksista N=33 Hyvinvointia, mutta miten? Teknologialla? Lääkkeillä? Luonnolla? Ihminen edellä

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen

Tutkintorakenteen uudistaminen Tutkintorakenteen uudistaminen Tietoliikennealueen yhteisvastuualue Ma Prof Raimo Kantola 24.3.1998 http:/keskus.hut.fi/u/kantola Raimo Kantola Perusopetus 1 Teknologiaympäristö muuttuu Seuraavat asiat

Lisätiedot

Työelämän muutos ja innovaatioyhteiskunnan osaamistarpeet

Työelämän muutos ja innovaatioyhteiskunnan osaamistarpeet Antti Kasvio Työterveyslaitos Työelämän muutos ja innovaatioyhteiskunnan osaamistarpeet Suomalainen koulutus 2030 foorumi 19.11. 2009 Jäsennystä Kaksi peruslähestymistapaa tulevaisuutta koskevassa keskustelussa

Lisätiedot

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Tulevaisuusvaliokunnan avoin kokous 6.2. 2019 Eduskunnan auditorio Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian

Lisätiedot

Vihreämmän ajan kuntaseminaari. Päättäjien Aamu

Vihreämmän ajan kuntaseminaari. Päättäjien Aamu Vihreämmän ajan kuntaseminaari Päättäjien Aamu Agenda - 9:00-11:00 Kuntakentän haasteet ja niihin vastaaminen tietotekniikan keinoin IT:n ekologinen jalanjälki Virran- ja kustannusten säästö nykyaikaisin

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja Modulin/osan sisältö Teoreettisia malleja kotoutumisesta maahanmuuttajan uudessa kotimaassa Modulin tavoite on esittää: - kotoutumisen ideat

Lisätiedot

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin

Lisätiedot

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta?

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Matti Tuomala STN Vuosiseminaari 14022017 Helsinki 1 Työ, Tasa-arvo ja Julkisen Vallan Politiikka Globalisaatio ja ulkomaankauppa:

Lisätiedot

MUUTOSAJURIEN RYHMÄTYÖT, ryhmä 2

MUUTOSAJURIEN RYHMÄTYÖT, ryhmä 2 MUUTOSAJURIEN RYHMÄTYÖT, ryhmä 2 Minkä valitset tärkeimmäksi muutosajuriksi, miksi ja mikä on ennakoitu muutosvaikutus vuoteen 2040 mennessä? Ryhmä I - Talouskasvun hiipuminen? (luonnonvarojen kestokyky

Lisätiedot

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Ulla Koivusaari 29.11.2007 Studia Generalia - luentotilaisuus Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla 1 Sisältö Kestävä kehitys ja sen uhkatekijät

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto

Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille 16.11.2018 Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto Yhteistä ja jatkuvaa ennakointia valtioneuvostossa Tulevaisuusselonteko: Työn murros Tulevaisuuskatsaukset

Lisätiedot

Työelämän tutkimuksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen

Työelämän tutkimuksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Työelämän tutkimuksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Tilastokeskus Top Ten Futures VII -seminaari 27.10.2006 Tulevaisuuden tutkimuksen seura 11/6/06 Esityksen rakenne Työelämän kehityksestä

Lisätiedot

Urheiluseurojen toimintaympäristön ilmiöitä, trendejä ja muutoksia

Urheiluseurojen toimintaympäristön ilmiöitä, trendejä ja muutoksia Työnuoli hanke, Seurakehitysprosessi 8.2.2015, Urheiluseurojen toimintaympäristön ilmiöitä, trendejä ja muutoksia YTT Juha Heikkala Asiantuntija, ennakointi TULEVAISUUSNAVIGAATTORI 1.0 www.sport.fi/kirjasto/liikunnan-tukipalvelut/ennakointi-ja-tulevaisuuden-tutkimus

Lisätiedot

Tulevaisuuskakku. Ryhmätöiden tuotoksia ja Sitran puheenvuorosta mieleen jääneitä asioita

Tulevaisuuskakku. Ryhmätöiden tuotoksia ja Sitran puheenvuorosta mieleen jääneitä asioita Tulevaisuuskakku Ryhmätöiden tuotoksia ja Sitran puheenvuorosta mieleen jääneitä asioita 1. Mitkä taidot ovat hyväksi tulevaisuuden ammatteihin suunnatessa? Kirjoitus ja lukutaito Luetun ymmärtäminen Kuuntelemisen

Lisätiedot

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät

Lisätiedot

Museotyö muutoksessa!

Museotyö muutoksessa! Museotyö muutoksessa! Kohti vaikuttavampaa museotoimintaa Carina Jaatinen, Museovirasto Tampere 27.5.2015 Virittelyä ja herättelyä! Mitä on tulevaisuuden museotoiminta? Miksi sitä tehdään? Ketä se palvelee?

Lisätiedot

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Talouspalvelut Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Hyvinvointia älysähköllä Erkki Aalto, kehitysjohtaja, RAKLI ry KNX Partnerpäivä, 6.11.2014, Tampere Automaatio ja alykkäät ratkaisut, Erkki Aalto,

Lisätiedot

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa 2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä?

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Rita Asplund Aikuiskoulutus taantumassa? Kalevi Sorsa -säätiön Perjantaiyliopisto 28.8.2009 ETLA 1 Aikuiskoulutus eli erityisesti aikuisia varten järjestetty koulutus

Lisätiedot

Muuttuva opettajuus 3 pointtia

Muuttuva opettajuus 3 pointtia Muuttuva opettajuus 3 pointtia Toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry @LempinenPetri #ammatillinenkoulutus #amke www.amke.fi 1. Ympäristön muuttuessa koulutus uudistuu

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Teknologian hyödyntäminen oppimisen ja kehittämisen tukena

Teknologian hyödyntäminen oppimisen ja kehittämisen tukena Teknologian hyödyntäminen oppimisen ja kehittämisen tukena Sami M. Leppänen 13.11.2012 Nokia Internal Use Only Motivaatio, uteliaisuus, hyöty, Tiedon käytettävyys, asenne, kognitiivisuus, kokemukset Pilvioppiminen

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Työssä oppiminen. Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Sykettätyöhön.fi-palvelu sykettatyohon.fi

Työssä oppiminen. Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Sykettätyöhön.fi-palvelu sykettatyohon.fi Työssä oppiminen Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Toimintaympäristön raju muutos Olemme murtautumassa teollisen ajan taloudesta informaatioyhteiskunnan kautta verkostoyhteiskuntaan. Talous globalisoituu

Lisätiedot

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Mitä uuden kirjastolain pitäisi mahdollistaa? Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on turvata

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa

LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa strategia 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 Globaalitalous ja kestävä kehitys Lieksa ei ole irrallaan globaalin talouden vaikutuksesta. Uusiutuvien energialähteiden, ylikansallisten

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1

Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1 Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1 Ulkoilu- ja luontomatkailututkimuksen katselmus 9.11.2005 Tuija Sievänen ja Eija Pouta Seurantatutkimuksen nykytila Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen

Lisätiedot

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä 3.11.2009 Tiina Laurila tiina.laurila@sykli.fi gsm 050-330 0298 YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio 1992 Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka. Liisa Häikiö

Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka. Liisa Häikiö Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka Liisa Häikiö Idea: Ongelman määrittely: mistä on kysymys? Miten ongelma on mahdollista ratkaista? Hyvinvointi: Mitä se on? Sosiaalipolitiikka:

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? VTT Anneli Portman, Helsingin Yliopisto 3.6.2016 1 Mistä vaarat tulevat? Koemme itsemme uhatuksi joko henkilökohtaisesti tai ryhmätasolla Uhatuksi tulemisen kokemus

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija 6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus. Talousneuvosto 13.4.2016 Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus. Talousneuvosto 13.4.2016 Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus Talousneuvosto Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Megatrendit Globalisaatio Isoin myllerrys tapahtunut myös Suomen kannalta Maailman

Lisätiedot

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin loppuseminaari Oppimisen onni ja opinnollistaminen 12.11.2013 Sirpa Rintala Opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Kaksisuuntainen

Lisätiedot

JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI. Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari Hautaniemi, Tampereen yliopisto Mikko Aro, Turun yliopisto

JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI. Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari Hautaniemi, Tampereen yliopisto Mikko Aro, Turun yliopisto Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan osaaminen, työ ja hyvinvointi -jaoston esiselvitys 4 Osaamisen merkitys työvoimavarojen, JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Toiminnan kannattavuuden suunnittelu, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o laskee

Lisätiedot

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT Tiekartan taustaselvitykset Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT 2 Vähähiiliskenaarioita on laskettu jo pitkään Vähähiilitiekartat

Lisätiedot

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Marina Congress Centre 26.2.2007 Heikki Suomalainen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Toimintaympäristön

Lisätiedot

KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS. VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012

KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS. VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012 KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012 Yrittäjyys tilastojen takana Lähde: Suomen Yrittäjät ry Suomessa on noin 270 000 yritystä Tilastokeskuksen toimipaikkarekisterin

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5. AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.2008 Sirkka-Liisa Kärki, Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö

Lisätiedot

Pekka Hokkanen Aluekehitysjohtaja. Keski-Suomi tulevaisuutta tekemässä skenaarioiden näkymiä 2050

Pekka Hokkanen Aluekehitysjohtaja. Keski-Suomi tulevaisuutta tekemässä skenaarioiden näkymiä 2050 Pekka Hokkanen Aluekehitysjohtaja Keski-Suomi tulevaisuutta tekemässä skenaarioiden näkymiä 2050 Skenaariotyön taustaa Skenaariot ovat kuvauksia alueen ulkopuolisen toimintaympäristön vaihtoehtoisista

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

Kommentti Yksilön ääni -kirjaan. Timo Hämäläinen

Kommentti Yksilön ääni -kirjaan. Timo Hämäläinen Kommentti Yksilön ääni -kirjaan Timo Hämäläinen Maailmantalouden murros ja hyvinvointivaltion haasteet dominoivat yhteiskunnallista keskustelua - arkielämän hyvinvoinnin murros jäänyt huomiotta Talous

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. - myös oppisopimuksella IDEOITA JA INNOSTUSTA TULEVAISUUTEEN: WWW.SAKKY.FI OPPISOPIMUS LYHYESTI Opiskelu painottuu työn tekemiseen, tarvittaessa osaamista täydennetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Finanssipalvelut tutkinnon osa (FIPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija

Lisätiedot

sosiaalisen asiantuntijuuden muuttuviin vaatimuksiin? Voitto Kuosmanen

sosiaalisen asiantuntijuuden muuttuviin vaatimuksiin? Voitto Kuosmanen Miten sosiaalialan koulutus vastaa sosiaalisen asiantuntijuuden muuttuviin vaatimuksiin? Ajatusleikki 2012 Sosiaalialan koulutus Sosiaalinen Sosiaalisen asiantuntijuus 1) Koulutus tuottaa sosiaalisen asiantuntijuuden.

Lisätiedot

Mitä yliopistot/,ede voi tehdä maailman kiperien ongelmien ratkaisemiseksi. H Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto

Mitä yliopistot/,ede voi tehdä maailman kiperien ongelmien ratkaisemiseksi. H Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Mitä yliopistot/,ede voi tehdä maailman kiperien ongelmien ratkaisemiseksi H Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Kiperiä ongelmia rii=ää Elinympäristön pilaantuminen: ilmastonmuutos, energian tuo=o,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin tulevaisuus klo 12-16, työpajan esitys

Lasten hyvinvoinnin tulevaisuus klo 12-16, työpajan esitys Lasten hyvinvoinnin tulevaisuus 22.5.2018 klo 12-16, työpajan esitys Demos Helsinki Leena Alanko, Satu Korhonen, Anton Palmu @demoshelsinki leena.alanko@demoshelsinki.fi DEMOS HELSINKI Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt 1. Emme tuhlaa luonnonvaroja ja saastuta ympäristöä - tasapaino luonnon käytön ja suojelun välillä 2. Huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija

Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Sitran lausunto Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 21.4.2017 Suomalainen hyvinvointikäsitys

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia Alueellinen työpaja Rovaniemi

Sisäisen turvallisuuden strategia Alueellinen työpaja Rovaniemi Sisäisen turvallisuuden strategia Alueellinen työpaja Rovaniemi 9.12.2016 Kehittämisjohtaja Harri Martikainen Sisäinen turvallisuus Sisäisen turvallisuuden ylläpitämisellä ehkäistään ennalta ja torjutaan

Lisätiedot

Baarimestarin erikoisammattitutkinto

Baarimestarin erikoisammattitutkinto Baarimestarin erikoisammattitutkinto Lapin matkailuopisto Rovaniemi Kaikki esityksessä käytetyt logot, valokuvat ja muu materiaali on julkaistu niiden oikeuksien omistajien luvalla 2011 Miksi ja kenelle?

Lisätiedot

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Taito 2016 - Oppimisen ydintä etsimässä Tampere 11.5.2016 Pirjo Ståhle Tietojohtamisen professori Aalto-yliopisto Elintaso 16 kertaa korkeampi Elinaika

Lisätiedot

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA Suvi Peltola Kandidaatintutkielma (keväältä 2011) Kansanterveystiede Ohjaajat: Markku Myllykangas ja Tiina Rissanen

Lisätiedot

KULTTUURIEN JA KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN SULAUTUMINEN ALUERAJOJEN RIKKOUTUMINEN

KULTTUURIEN JA KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN SULAUTUMINEN ALUERAJOJEN RIKKOUTUMINEN KULTTUURIEN JA KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN SULAUTUMINEN ALUERAJOJEN RIKKOUTUMINEN Kansainvälisen edelläkävijyyden saavuttaminen kärkialoilla Kansallisesti ja kansainvälisesti tunnutettu asema ympäristö-

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin strateginen ulottuvuus onko sitä?

Työhyvinvoinnin strateginen ulottuvuus onko sitä? Työhyvinvoinnin strateginen ulottuvuus onko sitä? XXI Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari 22.1.2016 Tutkimusjohtaja, dos. Mikko Luoma Vaasan yliopisto Ajan henki Pitkä taantuma koettelee yksityistä ja

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA. Seppo Kettunen 8.5.2015

TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA. Seppo Kettunen 8.5.2015 TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA Seppo Kettunen 8.5.2015 MITÄ ON TYÖKYKY? Työ ja työympäristö Ammattitaito Terveydentila Sosiaaliset suhteet Ihminen Eläkelainsäädäntö Henkilöstöpolitiikka Työyhteisö TYÖKYKY

Lisätiedot

Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja

Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja Tulevaisuuden työt ja tulevaisuustyö ohjauksen välineenä Leena Jokinen www.utua-hanke.fi Esityksen sisältö Tulevaisuuden

Lisätiedot

Maahanmuuton prosessi ja stressi

Maahanmuuton prosessi ja stressi Maahanmuuton prosessi ja stressi Tavoite: Käydä läpi maahanmuuton psyykkistä prosessia, stressiin vaikuttavia tekijöitä ja selviämiskeinoja. Normalisoida kuormittavia tilanteita ja keskustella niistä.

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Teija Mankkinen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Sähköposti: teija.mankkinen@spek.fi Puhelin: 040-161 7787 Toiminnan

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Talouspalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon hoitaa yhtä seuraavista

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Toiminnan kannattavuuden suunnittelu 15 osp Tavoitteet: Opiskelija laskee tuotteen aiheuttamat kustannukset ja hinnoittelee tuotteen. Hän

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Terveystieto OPPIAINEEN KUVAUS Terveystiedon opetuksen tarkoituksena on edistää oppilaiden terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista arkielämässä.

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja suomalainen kulttuuriympäristö Näkökulmia ja kysymyksiä

Ilmastonmuutos ja suomalainen kulttuuriympäristö Näkökulmia ja kysymyksiä MUSEOVIRASTO RAKENNUSHISTORIAN OSASTO Ilmastonmuutos ja suomalainen kulttuuriympäristö Näkökulmia ja kysymyksiä Mikko Härö 25.11.2009 Taustoja, mm. Ilmastomuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia, MMM

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa?

Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa? Hyvinvointia työstä Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa? GAS-seminaari 2.12.2015 Hilkka Ylisassi, erikoistutkija, Työterveyslaitos Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä

Lisätiedot

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen Lataa Kirjailija: Pekka Reinikainen ISBN: 9789515851574 Sivumäärä: 96 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.12 Mb Milloin lintuinfluenssa on täällä? Maailman terveysjärjestö

Lisätiedot

1.1 Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa

1.1 Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa Saapuneiden hakemusten lukumäärä VN TEAS 09 haku PAINOPISTEALUE. HYVINVOINTI, YHDENVERTAISUUS JA OSALLISUUS. Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa VNK/68/8/08.

Lisätiedot

Mitä teollinen biotekniikka oikein on?

Mitä teollinen biotekniikka oikein on? 1 Mitä teollinen biotekniikka oikein on? Seminaari 17.8.2006 Biotekniikan neuvottelukunta 2 Bioteknologia! Bioteknologia on eliöiden, solujen, solujen osien tai solussa esiintyvien molekyylien toimintojen

Lisätiedot