Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta
|
|
- Kirsi-Kaisa Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta Ennakointi ja sosiotekninen muutos seminaari , klo Paasitorni Toni Ahlqvist, johtava tutkija, dosentti Teknologian tutkimuskeskus VTT
2 Väitän seuraavaa: Tulevaisuudessa radikaalit uudet teknologiat vaikuttavat kaupungeissa monin eri tavoin. Näiden teknologioiden mahdolliset vaikutukset tulisi ottaa keskeisesti huomioon kaupunkien suunnittelutoiminnoissa
3 Esimerkki 1: Robottiautot ja automatisoitu liikenne Googlen robottiauto ajanut kolaritta miljoona kilometriä Mercedes, Audi, Nissan luvanneet robottiauton sarjatuotantoon v Kalifornia, Nevada, Florida, Japani muuttaneet lakejaan Mahdollistaa henkilöautojen määrän merkittävän vähentämisen Miten tämä voi muuttaa liikkumisen kulttuuria kaupungeissa? Mitkä ovat robottiautojen ja yleisemmin automatisoidun liikenteen vaikutukset siihen kuinka tulevat sukupolvet mieltävät autoilun ja kaupunkiliikenteen?
4 Esimerkki 2: uusi logistiikka ja kevyet liikennevälineet Esimerkiksi Amazonin perustaja Jeff Bezos on visioinut 30 minuutin toimitusstrategiaa nelikoptereilla Nelikopterit (Quadrocopter) Kartoitus-, kuvaus- ja valvontatehtävät Kirjeenkanto, pakettien nouto, rakentaminen Mittaus- ja ohjaustehtävät, sotilaskäyttö Kevyet liikennevälineet Esimerkiksi Segwayn tyyppiset kevyet ja pakattavat välineet kaupungissa liikkumiseen Muut lentävät laitteet Esimerkiksi kyberhyönteinen Yhteiskunnallinen säätely keskeistä Voiko urbaani logistiikka olla vertikaalista? Onko seurauksena verkkokaupankäynnin taivas vai sotkuinen teknologiahässäkkä?
5 Esimerkki 3: Kaupunkitila ja kaikkialla läsnä oleva tietotekniikka Työn ja vuorovaikutuksen uudelleenorganisoituminen etäläsnäolon avulla; mukana myös fyysiset tuntemukset ja tuntoaistimukset (haptiikka) Suuret kosketusnäytöt sekä liikkeisiin ja tuntemuksiin perustuvat käyttöliittymät kaupunkitilassa Jatkuva henkilökohtaisen elämän tallennus mobiililaitteiden kautta; kuvat ja äänet jatkuvana virtana; virtuaalinen henkilöhistoria Jatkuva kaupunkitilan 3D-mallinnus Ambienssia soveltavat kaupunkitilassa tapahtuvat monen käyttäjän pelit Emootioiden projisointi siten, että ihminen tunnistaa ne; tunteisiin reagoivat käyttöliittymät, mainostaulut, seurustelurobotit? Kerrostuneet kaupunkikokemukset: fyysinen tila, osittainen virtuaalitila (esimerkiksi kaupunkitiloihin jätetyt virtuaalijäljet), immersiivinen virtuaalikokemus
6 Kiitokset mielenkiinnosta! Lisää radikaaleista teknologioista: Linturi, Kuusi & Ahlqvist (2013) Suomen sata uutta mahdollisuutta: radikaalit teknologiset ratkaisut
7 Radikaalit teknologiat vaikuttavat kaupungeissa eri tavoin Teknologioiden korvautuminen ja päällekkäisyys Uudet teknologiat korvaavat jo olemassa olevia teknologioita, ja usein syntyy päällekkäisiä toimintamalleja Vähittäiset muutokset Joskus kokonaisvaikutukset pieniä, vaikka paljon uusia sovelluksia Radikaalit teknologiamurrokset Jokin teknologia muuttaa tietyn toimintatavan täysin Yhteiskunnallinen dynamiikka keskeisessä roolissa Kuinka uusien teknologioiden kokeilua edistetään tai estetään? Miten yhteiskunnallisella säätelyllä eli regulaatiolla vaikutetaan teknologioiden käyttöönottoon? Tällä hetkellä radikaaleja teknologioita vaikea pilotoida, koska ei ole olemassa lainsäädäntöä Miten teknologioihin perustuvat uudet kulttuuriset muodot otetaan huomioon? Esimerkkinä tee-se-itse -kulttuuri tai koulutuksen pelillistäminen
Kilpailukyky ja Helsinki 2030 Radikaalin teknologian mahdollisuudet. Risto Linturi
Kilpailukyky ja Helsinki 2030 Radikaalin teknologian mahdollisuudet Risto Linturi Globaali kilpailu ja huoltosuhde 2030 BRIC-maat (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) ostavat 2030 rajallisista luonnonvaroista
ECOMM 2015-jälkiseminaari
ECOMM 2015-jälkiseminaari Autoilun muutoksia: Yhteiskäyttöautot ja automatisoidut autot 28.9.2015 Toni Bärman, joukkoliikenteen palvelut, Liikennevirasto Liikkumisen haasteet Maaseudun muuttoliike kaupunkeihin
Ubiikkiteknologia ja sosiaalinen media alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä
Ubiikkiteknologia ja sosiaalinen media alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä tutkija Sirkku Wallin Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus ja koulutuskeskus YTK Aalto yliopisto Digitalisaatiosta elinvoimaa
Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012
Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Angelica Roschier Energia ja ympäristö, Tekes DM Rakennettu ympäristö fyysisenä ja virtuaalisena palvelualustana Julkiset tilat
Omahoidon juurruttamisen polut. Ennakointi ja sosiotekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet Hotelli Arthur Sirkku Kivisaari
Omahoidon juurruttamisen polut Ennakointi ja sosiotekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet Hotelli Arthur 10.10.12 Sirkku Kivisaari 2 Jäsennys 1. Mitä on terveys? 2. Paradigman muutos terveyspalveluissa
Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta
Dialektinen tulevaisuudentutkimus: radikaalit teknologiat ja yhteiskunnalliset jännitteet
Dialektinen tulevaisuudentutkimus: radikaalit teknologiat ja yhteiskunnalliset jännitteet Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kevätkokous Tieteiden talo, Helsinki 29.4.2019 Toni Ahlqvist Professori, tutkimusjohtaja
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Ville Valovirta Miten liiketoimintaa sosiaalisista innovaatioista? -seminaari 23.1.2013 2 1. Miten
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
VTT/KCL-JÄRJESTELYN TAVOITTEET Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori, VTT Hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen, KCL
VTT/KCL-JÄRJESTELYN TAVOITTEET 4.2.2009 Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori, VTT Hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen, KCL Metsäteollisuuden tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä Tieteelliset/teknologiset
T eknologia - urbanisaation disruptiivinen ajuri?
T eknologia - urbanisaation disruptiivinen ajuri? URMI-projektin työpaja 2.2.2017, Tampere Toni Ahlqvist, professori Maantieteen tutkimusyksikkö Kolme näkökulmaa aluekehityksen tulevaisuuksiin Nopeiden
TransSmart visio ja tiekartta Älykäs, vähähiilinen liikennejärjestelmä 2030. TransSmart seminaari 9.10.2014 Anu Tuominen ja Heidi Auvinen VTT
TransSmart visio ja tiekartta Älykäs, vähähiilinen liikennejärjestelmä 2030 TransSmart seminaari 9.10.2014 Anu Tuominen ja Heidi Auvinen VTT TransSmart tiekarttatyön tavoite Luoda kärkiohjelmalle yhteinen
Kuinka tunnistaa Suomen (tai yrityksen) kannalta lupaavimmat radikaalit teknologiset läpimurrot?
Kuinka tunnistaa Suomen (tai yrityksen) kannalta lupaavimmat radikaalit teknologiset läpimurrot? Osmo Kuusi Dosentti Aalto-yliopisto, Turun yliopisto What Futures Oy osmo.kuusi@utu.fi 30.1.2014 Kuinka
Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030
Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030 5-50-500-5000 kilometriä Etäisyydet Lähipiiri, kaupunkiseutu, valtakunta, maapallo Kulkutavat Kävely,
Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time
Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives 2009 Kimmo Ahola 1 Mitä ohjelma tarjoaa Rahoitusta Resursseja Tietoa Päätösten tukea Verkostoja Luottamusta - Mahdollisuuksia
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
ESIINTYMINEN WEBINAARISSA
Kuva: Splitshire ESIINTYMINEN WEBINAARISSA Miten huolehdin vuorovaikutuksesta kun en näe osallistujia? @outilammi #mastertheart KOULUTTAJA/ VALMENTAJA TIETOKIRJAILIJA #microsoft #office365 #esn #pc #OSX
JUURRUTTAMINEN SYSTEEMISEN INNOVAATION KEHITTÄMISESSÄ Menetelmän historiaa ja laajennuksia
JUURRUTTAMINEN SYSTEEMISEN INNOVAATION KEHITTÄMISESSÄ Menetelmän historiaa ja laajennuksia Eveliina Saari & Sirkku Kivisaari, VTT 5.3.2009 Suomen tieteen- ja teknologian tutkimuksen seuran vuosiseminaari
Megatrendit Miltä maailma saattaisi näyttää 5 vuoden päästä?
Megatrendit Miltä maailma saattaisi näyttää 5 vuoden päästä? 30.8.2017 Orientaatiopäivät, Syksy 2017 KTT Ari Sivula Ari.Sivula@uva.fi Esityksen pohja Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu vuodelta
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä
4.6.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski
Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT
Innovatiivisen liikennejärjestelmän operoinnin tiekartta Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT 2 Tausta INTRANS-ohjelmalla tuetaan alan yhteisiä ponnisteluja
Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome
VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT:n strateginen ja toiminnallinen arviointi Päätösseminaari 27.9.2010 Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto t 1 Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä
Suomen tärkeimpien ihmisten lehti
Suomen tärkeimpien ihmisten lehti Innovatiivinen tulevaisuus ikuinen toiveko? Puheenvuoro VTT:n Ennakointi ja sosiotekninen muutos 2013 -seminaarissa 10.10.2013 Jyrki Alkio Tekniikka&Talous Päätoimittaja
Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan
Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Teknologiajohtaja Eva Häkkä-Rönnholm, VTT 2 VTT Group
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä
7.9.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski
Muutospolkuja tulevaisuuteen
Muutospolkuja tulevaisuuteen Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus, SYKE Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013: Ilmastonkestävä kaupunki 13.2.2013 1 Sisältö Millaisessa maailmassa toimimme?
Uudet radikaalit teknologiat Salosta Suomen Robottilaakso?
Uudet radikaalit teknologiat Salosta Suomen Robottilaakso? Risto Linturi, Osmo Kuusi ja Toni Ahlqvist Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 6/2013 Sata tärkeimmäksi arvioitua radikaalia teknologista
Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke. TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT
Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT Top-Nest hanke Nordic Energy Research (NER) rahoitteinen
Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi
Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka
Ihmislähtöisiä innovaatioita
Ihmislähtöisiä innovaatioita Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa -seminaari Postitalo, Helsinki 19.4.2011 Karoliina Auvinen, johtava ekotehokkuusasiantuntija Sitran tavoitteet ja Maamerkit-ohjelma
Web sovelluksen kehittäminen sähkönjakeluverkon suojareleisiin
TEKNILLINEN KORKEAKOULU / VAASAN YLIOPISTO Diplomityöesitelmä Web sovelluksen kehittäminen sähkönjakeluverkon suojareleisiin Timo Ahola 2006 Web sovellus Web palvelut joiden avulla laite voidaan liittää
Sähköliikenteen kehitys Suomessa haavekuvia vai todellisuutta
Sähköliikenteen kehitys Suomessa haavekuvia vai todellisuutta Elias Pöyry, Sähköinen liikenne Auto- ja liikennetoimittajien asiantuntijaseminaari 12.10. klo 11.30-18.00 Helsingin Energia, Sähkötalo, Runeberginkatu
Teknologian kehitys ja kuntien tarvitsemat osaajat
Teknologian kehitys ja kuntien tarvitsemat osaajat Kuinka uudet radikaalit teknologiat vaativat kuntia uudistamaan toimintaansa ja miten varautua siihen koulutuksella? Osmo Kuusi Dosentti Aalto-yliopisto,
LivingLab. Jarmo Suominen TKK/TAIK/MIT. Poikkitieteellinen tutkimusalusta välittömän elinympäristön tutkimiseen. LivingLab.
/ VTT Jarmo Suominen TKK/TAIK/MIT Poikkitieteellinen tutkimusalusta välittömän elinympäristön tutkimiseen / VTT FOKUS > käyttäjälähtöisyys Poikkitieteellinen tutkimusalusta välittömän elinympäristön tutkimiseen
Jokaisen pilven sisällä asuu konesali seminaari 20.9.2012
Jokaisen pilven sisällä asuu konesali seminaari 20.9.2012 Uusi konesali miten liikkeelle Aki Anttila Johtaja, osaamispalvelut DI, CCIE*2 (SP, R&S) #25250 040-7591631 aki.anttila@smn.fi Sisältö Kokonaiskuva
Kysely autoilun ja liikkumisen tulevaisuudesta
Kysely autoilun ja liikkumisen tulevaisuudesta Kyselyn toteuttivat Autoalan Keskusliitto, Autoliitto, Autotuojat ja -teollisuus, Liikennevakuutuskeskus, Liikenneturva ja Suomen Autokoululiitto yhteensä
Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014
Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus
Biopankkilain valmistelun lyhyt historia
Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Puheenjohtaja Kimmo Pitkänen Biotekniikan neuvottelukunta Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS Biotekniikan neuvottelukunta BIOPANKKIEN MERKITYS KANSALAISILLE
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä
4.6.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski
Älyä liikenteeseen ja viisautta liikkujille
Kohti uutta liikennepolitiikkaa Älyä liikenteeseen ja viisautta liikkujille Logistics 13 -seminaari 9.4.2013 Marko Forsblom Uusi liikennepolitiikka vastaa haasteisiin ja hyödyntää mahdollisuudet Automaattinen
Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan. Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen
Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen Paikka Paikan kaksi merkitystä: 1) Paikka fyysisenä kokonaisuutena, jossa ihminen toimii ja liikkuu. Erilaiset
Käytettävyydestä bisnestä: Tutkimuksesta tuotekehityksen kilpailutekijäksi
http://www.cs.tut.fi/ihte Käytettävyydestä bisnestä: Tutkimuksesta tuotekehityksen kilpailutekijäksi Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila 7.11.2007 Työajasta tuhraantuu yli kolme tuntia viikossa Kotimaiset yritykset
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti 12.12.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitettiin ja arvioitiin keinoja, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt
Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q1/ Teknologiateollisuus
1 Sähköautojen määrän kasvu 31.3.2018 Sähköautojen määrä liikenteessä on kaksinkertaistunut alle 11 kuukaudessa ja ylittänee 10 000 kpl rajan vuoden toisella neljänneksellä. Ladattavien hybridien autokanta
Moderni, työelämälähtöinen, teknologiateollisuuden tarpeisiin keskittyvä koulutus- ja kehittämisympäristö.
1.12.2017 Koneteknologiakeskus Turku Oy 63 teknologiateollisuuden yritystä Moderni, työelämälähtöinen, teknologiateollisuuden tarpeisiin keskittyvä koulutus- ja kehittämisympäristö. Opiskelijoille työelämälähtöinen
Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk
Pirkanmaan turvallisuusklusteri Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk Pirkanmaan turvallisuustoimijoita Työterveyslaitos Tukes Tekes Aluehallintovirasto Suomen punainen risti
Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.
Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa
Ennakointi ja sosio-tekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet -seminaari
1 13.00 Seminaarin avaus: Ikääntyvät ihmiset uhka vai mahdollisuus Suomelle? Harri Airaksinen, asiakasjohtaja VTT 13.15 VTT hyvän ikääntymisen ennakoijana, Johanna Kohl, erikoistutkija, tiimipäällikkö
Vitec Healhtcare, PSSV, KTK, Suse, Oma Säästöpankki, Kuntarahoitus, Fimlab, Samlink. ASIAKKAAT
Kumppania on hyvinvointia ja terveyttä edistävien organisaatioiden viestinnän kehittäjä, sisällöntuottaja ja asiakaskokemuksen muotoilija kymmenen vuoden kokemuksella. VIESTINTÄ Vitec Healhtcare, PSSV,
Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.
Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.2014 Pekka Malinen Sisältö 1. Tausta 2. Visio 3. Toimenpideohjelma 4. Kehityspolut
TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA
TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUSSA TEHOKKAAT CV JA TYÖHAKEMUS Opit tunnistamaan osaamistasi ja kohdentamaan työnhakuasi Ura- ja rekryasiamiehet
Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD
Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Anne Rongas 7.4.2015 Anne Rongas 2015, Creative Commons Nimeä-Tarttuva 4.0 Suomi Esitys löytyy: bit.ly/ilmioppibyod Jotain vanhaa, jotain uutta Tässä esityksessä: 1. Mitä
Mikä Apotti- ekosysteemi on miten se luo yhteistyötä eri toimijoiden kanssa
Mikä Apotti- ekosysteemi on miten se luo yhteistyötä eri toimijoiden kanssa Jari Renko Teknologiajohtaja, Oy APOTTI Ab Oy Apotti Ab Ekosysteemi on VAKUUTUS hankkeelle, jotta.. Hankekokonaisuus Ekosysteemi
TaY Mediapoliksella SIS/TAUCHI ja CMT/T7
TaY Mediapoliksella SIS/TAUCHI ja CMT/T7 Markku Turunen (markku.turunen@sis.uta.fi) University of Tampee, Tampere Unit for Computer-Human Interaction Mediapolis, Tampere,19.11.2014 Tampereen yliopisto
University of Joensuu Island in Second Life. Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu.
University of Joensuu Island in Second Life Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu.fi 20 minuuttia Lähtökohdat Second Life - prosessi Second
Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT
Pastori-Suntio-infotilaisuus: Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija 28.1.2011 VTT 2 Lähtökohtia Älyliikenteen palvelumarkkinoiden kehitys on ollut hidasta Taustalla on monia
Timo Yli-Salomäki AUTOILUN JA AUTOKAUPAN TULEVAISUUS
Timo Yli-Salomäki AUTOILUN JA AUTOKAUPAN TULEVAISUUS Timo Yli-Salomäki 50v Naimisissa, 2 lasta Asuu Helsingissä Koulutus: MBA Opiskellut Suomessa, Ranskassa ja UK:ssa Työtausta: Vuodesta 1989 autokaupassa
Aikakauslehtien mainonta 2009
Aikakauslehtien mainonta 09 Eri toimialojen mainonnan kiinnostavuus kussakin lehdessä KMT Kuluttaja 09 KMT Kuluttaja 09 N = 3 (est. 4 440 000) Kysymys: "Kuinka kiinnostavina pidätte seuraavien aihealueiden
Kurkistus tulevaisuuden osaamiseen
Kurkistus tulevaisuuden osaamiseen Kasvutalkoot 25.4.2014 - Pasi Leh;niemi Var$ tunnista 2 Suomen 2la Lähde: Val;ovarainministeriö 3 4 Organisaa(ot eivät kaadu siihen e3ä tekevät vääriä asioita. Ne kaatuvat
PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO
PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO KOORDINAATIT KEHITYKSELLE Teknisen kehityksen vaikutukset Suomen paikkatietoinfrastruktuuriin Loppuraporttiluonnoksen yhteenvetoa Paikkatietokeskus, Maanmittauslaitos Tulevaisuuden
Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT
Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT 2 Miksi kuluttaja / käyttäjänäkökulma on mielenkiintoinen? Jokainen käyttäjä havainnoi teknologian
Liikenteen ja kuljetusten seuranta. Sami Luoma Tiehallinto - Liikenteen palvelut
Liikenteen ja kuljetusten seuranta Sami Luoma Tiehallinto - Liikenteen palvelut 15.03.2001 Taustaa Liikenteen hallinnan toimintalinjat Peruspalvelut joukkotiedotus häiriön hallinta Painopiste ajantasainen
TransEco-tutkimusohjelma 2009 2013. Showdown. Katsaus ohjelman tärkeimpiin tuloksiin ja vaikuttavuuteen
TransEco-tutkimusohjelma 2009 2013 Tieliikenteen energiansäästö ja uusiutuva energia Showdown Katsaus ohjelman tärkeimpiin tuloksiin ja vaikuttavuuteen Juhani Laurikko, VTT TransEco pähkinänkuoressa Nelisen
REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015
REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita
Hankesuunnittelupäivä 2016
Hankesuunnittelupäivä 2016 Ylijohtaja Rami Metsäpelto 25.10.2016 Maakuntauudistus ja Elyt Liikennevirasto ja Liikenneverkkoyhtiö Liikennekaari Rautatieliikenteen kilpailu Suomen ja Venäjän välinen rautatieliikenne
OSAAMINEN RATKAISEE COMPETENCE IS THE KEY ESOK seminaari Turku
OSAAMINEN RATKAISEE COMPETENCE IS THE KEY ESOK seminaari Turku 6.4.2016 Irmeli Lignell Projektipäällikkö Kuvat: Irmeli Lignell Osaaminen ratkaisee hankkeen tavoitteet Hankkeessa edistetään ammattikorkeakouluopiskelijoiden
Hyvinvointia ja aluetaloudellisia vaikutuksia valtion mailta
Hyvinvointia ja aluetaloudellisia vaikutuksia valtion mailta Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Mikko Rautiainen Erikoissuunnittelija, Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita Talouden alamäki, maaseudun
Viestinnän toimintaympäristön kehitysnäkymät. Mikko Kontiainen
Viestinnän toimintaympäristön kehitysnäkymät Mikko Kontiainen Tietotekniikan historialliset kehityssuunnat Sukupolvesta toiseen tietotekniikka on: soluttautunut ympäristöönsä saavuttanut uusia käyttäjiä,
Ohjelman missio on edistää kestävää liikkumista Suomessa. Osallistujia kannustetaan liikkumaan fiksummin, kestävämmin ja turvallisemmin sekä
MISSIO Ohjelman missio on edistää kestävää liikkumista Suomessa. Osallistujia kannustetaan liikkumaan fiksummin, kestävämmin ja turvallisemmin sekä kokeilemaan erilaisia nykyaikaisia ja tulevia liikkumistapoja
Yhteiskunnallinen yrittäjyys. Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari Katja Rinne-Koski
Yhteiskunnallinen yrittäjyys Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari 7.2.2017 Katja Rinne-Koski Ruralia-instituutti 29.5.2017 1 Kaiken takana on kehittämishanke
Vaatimusmäärittely: Teknologiset toiminnallisuudet
Vaatimusmäärittely: Teknologiset toiminnallisuudet Turvallisuuden tunne Fyysinen Psyykkinen Sosio-kulttuurinen Symbolinen Fyysinen turvallisuuden tunne Oma terveydentila Auttaako teknologia ymmärtämään
Vihreämmän ajan kuntaseminaari. Päättäjien Aamu
Vihreämmän ajan kuntaseminaari Päättäjien Aamu Agenda - 9:00-11:00 Kuntakentän haasteet ja niihin vastaaminen tietotekniikan keinoin IT:n ekologinen jalanjälki Virran- ja kustannusten säästö nykyaikaisin
2014-06-06. Kävelytutkimusta. suunnittelun tueksi. Riikka Kallio 22.5.2015
2014-06-06 Kävelytutkimusta suunnittelun tueksi Riikka Kallio 22.5.2015 Kalle Kulkija 2 KÄVELIJÄ ON TUTKIJALLE HAASTAVA Kävelijä mutkittelee, pysähtelee ja käyttää oikoreittejä Kävelijä kokee
Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla
Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla Tiivistelmä Helsingin seudulla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 1,87 miljoonaa tonnia vuonna
Lähitulevaisuudet liikunnallisuutta tukevat teknologiat. Immo Heino
Lähitulevaisuudet liikunnallisuutta tukevat teknologiat Immo Heino Liikuntamotivaatio Motivaatio (movere - liikkuminen) Yksilön psyykkinen tila, joka määrittää vireyden ja tavoitteen suuntautumisen/käyttäytymisen
OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa
OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa 28.3.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa 28.3.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa Tallenteet: Tinyurl.com/opeverkossa
Valtakunnallinen sähköajoneuvojen testiympäristö National Test Environment for Electrical Vehicles
Valtakunnallinen sähköajoneuvojen testiympäristö National Test Environment for Electrical Vehicles Mikä: Miksi: Miten: Mikä EVELINA? Omaleimaista: Mitä juuri nyt? Valtakunnallinen sähköajoneuvojen testiympäristö
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto
tekniikan avulla vai ehdoilla
Terveyttä ja hyvinvointia tekniikan avulla vai ehdoilla Esitys Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Pentti Malaska seminaarissa Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Tiedekeskus Heureka, Vantaa, 21.3.2015 Tutkimusprofessori
Älykäs kaupunki seminaari 26.3.2010 klo 12-16 Radisson Blue Royal, Hki, Runeberginkatu 2
Älykäs kaupunki seminaari 26.3.2010 klo 12-16 Radisson Blue Royal, Hki, Runeberginkatu 2 Kolme näkökulmaa älykkääseen kaupunkiin Tila, Ubicom ja Kestävä yhdyskunta ohjelmat Tila Ohjelman painottuu muuttuviin
Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat
Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat Digi Roadshow Kuopio 23.4.2015 Jaakko Rintamäki Ympäristösi parhaat tekijät Sito? 2 Infrajohtamisen konsultointi
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti 12.12.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitettiin ja arvioitiin keinoja, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY. VALMUSKA - projekti. Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY VALMUSKA - projekti Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT 17.9.2015 2 VALMUSKA - projekti VALMUSKA-projektissa pilotoidaan jälkiasennettavia
Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa
Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa Ikäystävällinen asuinalue -seminaari 12.5.2014 Hanna Dhalmann 12.10.2007 Tekijän nimi Projektipäällikkö, FT 13 kasvukeskuskaupunkia: Helsinki, Vantaa,
Se on sinussa. Virtuaalinen ja laajennettu todellisuus. Jari Kotola Sovelto Aamiaisseminaari Tampere
Se on sinussa. Virtuaalinen ja laajennettu todellisuus Jari Kotola Sovelto Aamiaisseminaari 31.3.2017 Tampere Jari Kotola Senior-konsultti, MCT IT-kouluttajana vuodesta 1995 Soveltossa vuodesta 2002 Tietotyö,
Vedia Ride -kimppakyytisovellus työmatkoille
Vedia Ride -kimppakyytisovellus työmatkoille Motiva: Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen t&k:n parhaita paloja webinaari 8.3.2018 Matti Lankinen Vediafi Oy 1 Kuinka kuljemme nyt? Valtaosa työmatkoista tehdään
Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys PITKO
Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys PITKO I TYÖPAJA 20.9.2018 VTT beyond the obvious 1 Ohjelma Klo Jakso Sisältö / Tavoitteet Vastaava 08:30-9:00 ILMOITTAUTUMINEN & KAHVI 09:00-09:10 Tervetuloa Taustoja
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017
Liikennetutkimuksen osaaminen Jyväskylän yliopistossa
Liikennetutkimuksen osaaminen Jyväskylän yliopistossa Virtuaalinen liikenteen tutkimuskeskus seminaari 16.2.2012 Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki Jyväskylän yliopisto Informaatioteknologian tiedekunta
Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL
Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi Helena Wessman KCL Helena Wessman 27.5.2009 1 MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Kestävä kehitys = taloudellisuus+sosiaalinen hyväksyttävyys+ ympäristöystävällisyys
Tulevaisuuden kevätpolku
Tulevaisuuden kevätpolku Tervetuloa! Erityisasiantuntija, VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rousku Ohjelma 13:00 The Naked Approach pohjoismainen näkökulma hyperkytkeytyneeseen yhteiskuntaan - Toiminnanjohtaja Tuuli
Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010
2 16.11.2010 Mitä on ennakointi? Historiantutkimus, muisti, tilastot Tilastot, havaittava todellisuus, totuus Tilastoihin perustuvat trendit, ennusteet arvot, tavoitteet, tulevaisuudentutkimus EILEN NYT
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta
STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten
Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä
Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä Johanna Niemistö, Suomen ympäristökeskus SYKE Toimintamalli yritysten elinkaaristen ympäristövaikutusten kehittämiseksi (MALLI-Y) -hanke Kestävän tuotekehittämisen
Radical Technology Inquirer työkalu tulevaisuuden mahdollisuuksien tunnistamiseen
Radical Technology Inquirer työkalu tulevaisuuden mahdollisuuksien tunnistamiseen Osmo Kuusi Dosentti Aalto-yliopisto, Turun yliopisto What Futures Oy osmo.kuusi@utu.fi 9.12.2014 Miksi Radical Technology
Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko
Tervetuloa! Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko Uusi tapa käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. HJELMA 16.30 Tervetuloa ja virittäytyminen Erätauko ja mihin se soveltuu? Miten