Suomen sata mahdollisuutta Tie kuntien tulevaisuuteen, Risto Linturi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen sata mahdollisuutta Tie kuntien tulevaisuuteen, 22.5.2014. Risto Linturi"

Transkriptio

1 Suomen sata mahdollisuutta Tie kuntien tulevaisuuteen, Risto Linturi

2 Globaali kilpailu ja huoltosuhde 2030 BRIC-maiden pörssiarvo 40% maailman markkinakapitaalista BRIC-maiden kansantuote ohittanut G7-maiden kansantuotteen Suomen suhteellinen ostovoima rajallisten raaka-aineiden markkinoilla putoaa puoleen ja samalla kysynnän kasvaessa raaka-aineet kallistuvat maksamme vähemmästä paljon enemmän Työllistä kohden 2013 noin 1.1 muuta 2030 jo 1.6 muuta, työikäisten luokka pienenee 10%, mutta rasite kasvaa Sosiaali- ja terveysala työllistää jo nyt saman kuin koko teollisuus ja käyttää merkittävän osan teollisuuden tuotteista, tilanne on kestämätön. kuva VN Kestävä ratkaisu tuottavuuden kaksinkertaistaminen, eli miljoonan työpaikan leikkaus nykyisistä työtehtävistä 2030 mennessä, jotta uudelle olisi tilaa uudet työpaikat vain niiltä aloilta, joissa olemme muita tehokkaampia

3 Teolliset vallankumoukset Rifkin & al., endorsed by European Parliament in vallankumous painokoneet ja laaja lukutaito höyrykoneiden avulla, höyryvoimalla toimiva joukkoliikenne ja teollinen tuotanto 2. vallankumous sähköinen viestintä, öljypohjaiset koneet, sarjatuotanto, esim. Fordin T-Malli, ihmisten ja tavaran mobilisaatio. 3. vallankumous lähivalmistus uusiutuva energia, hajautettu energian tuotanto / varastointi / käyttö robotisaation avulla paikalliseksi hajautettu ja yksilöllistetty tuotanto

4 Digitaalinen talous ja robotisaatio Ihminen ei elä biteistä suurin osa digitaalisista palveluista liittyy tavalla tai toisella fyysisen maailman artefakteihin ja fyysisiin palveluihin Robotisaatio synnyttää uusia oheislaitteita tietokoneiden ohjattavaksi ja samalla uusia ulokkeita digitaalisille palveluille! näköhavaintojen ja äänen sekä markkinatransaktioiden lisäksi digitaaliset palvelut voivat suoraan aikaansaada aiempaa laajempia vaikutuksia fyysisessä maailmassa Jokainen uusi tietokoneen ohjaama laite on samalla uusi mahdollisuus siihen liittyvälle digitaaliselle palvelulle, esimerkkejä on paljon: 3D-tulostuspalvelut robotisoidut kuljetuspalvelut etäohjaus ja valvonta Uudella teknologialla myös huomattava vaikutus markkinointiin, kaupan rakenteisiin, transktioita helpottavan tiedon omistukseen (mydata) yms

5 1. Globalisaatio etenee: tietoliikenne, Internet, virtuaaliläsnäolo, tavaran ja energian siirto, laajat sähkön siirtoverkot, henkilöliikenne, rajojen aukeaminen, pääomien ja osaamispääomien liike, työpaikkojen siirtyminen. 2. Väestön/voimavarojen kehitys Suomessa ja EU:ssa: Väestön ikääntyminen, perhekoon pienentyminen, harmaat pantterit. Väestön terveys- ja osaamistaso paranevat Suomessa ja EU:ssa suhteellisesti vähemmän kuin muualla maailmassa. 3. Väestö muualla maailmassa: Suuret maiden väliset kasvuerot, kiihtyvä suurkaupungistuminen. Väestön terveys- ja koulutus (osaamis)taso paranevat. 4. Maailman valtakeskusten muutokset: Erityisesti Aasian ja BRIC-maiden ja N11- maiden vaikutusvallan kasvu. Alueellinen ja globaali hallinnollinen yhdentyminen. 5. Talouskasvun hiipuminen EU:ssa: Jatkuvat ulkomaankaupan epätasapainon ongelmat Suomessa ja EU-maissa. Aasian ja BRIC-maiden voimakas talouskasvu. 6. Maailman lisääntyvä eriarvoisuus: Elintasoerot ja ruokaturva kasvavia ongelmia, tribalismi, terrorismi, ääriliikkeet ja häiriökäyttäytyminen lisääntyvät 7. Ilmastonmuutos etenee, biodiversiteetti vähenee ja ympäristön laatu heikkenee. 8. Energian ja muiden rajallisen resurssien niukentuminen ja hinnan nousu. 9. Arvomaailman kehitys: monikulttuurisuus, elämyksellisyys, uskonnollisen kollektivismin ja yksilöllisyyden ristiriita kärjistyy, ympäristötietoisuus lisääntyy, teknologiapelot voimakkaita erityisesti geenitekniikkaan ja ydinteknologiaan liittyen 10. Tieteellisen ja teknisen tiedon yhdentyminen: luonnontieteiden yhdentyminen erityisesti nanoilmiöissä, teknologioiden yhdentyminen tuoteälykkyyden kautta TUV-Megatrendit

6 Tulevaisuusvaliokunnan raportti, Suomen sata uutta mahdollisuutta,2013 Risto Linturi, Osmo Kuusi, Toni Ahlqvist

7 TuV raportin arvonluontiverkostot 1. Henkilöautoliikenteen automatisointi 2. Tavaraliikenteen automatisointi 3. Lähivalmistus ja teollisen rakenteen murros 4. Kaupan ja palveluiden virtualisoituminen 5. Lähiruoka ja funktionaalinen ravinto 6. Etäläsnäolo ja työkalujen kauko-ohjaus 7. Oppimisen ja opastuksen yksilöllistyminen 8. Toimintakyvyn säilyttämistä tukeva omatoiminen ja yksilöllinen terveydenhuolto 9. Toimintakyvyn lisääminen toimintakykynsä menettäneille 10. Tietoisuutta toimintaympäristöstä lisäävät välineet 11. Toiminnalliset materiaalit ja uudet materiaaliteknologiat 12. Tavaran älykkyyden toiminnalliset lisäarvot 13. Kestävän kehityksen energiateknologiat 14. Raaka-aineet maapallon hyödyntämättömiltä alueilta ja avaruudesta 15. Viihteen, kulttuurin ja vaikuttamisen osallistuvat muodot 16. Maanpuolustus ja terrorismin torjunta 17. Tilojen ja rakenteiden toiminnallistuminen 18. Itseorganisoituvat yhteisölliset toimintatavat 19. Identiteettien ja sosiaalisten rakenteiden virtualisoituminen 20. Demokratia, vapaus ja sosiaalinen koheesio 7

8 25 tärkeintä ratkaisua Kypsyys A=1, B=2, C=3, D=4 Tieteellinen Itsenäisten kiinnostavuus R&D-polkujen 0-2 laajuus 0-1 Suomen osaaminen 0- Suomen 1 access 0-3 Pisteet 2.19 Avoin data ja Big data , Äärimmäisen tiheät, kvantti-ilmiöiden huomioon ottamista edellyttävät prosessorit Laajennetun todellisuuden välineet (Augmented reality) , Vapaasti organisoituva etätyö ja netissä muodostuvat organisaatiot Oppimisen uudelleenorganisointi , Yhteistyön ja yhteiskunnan pelillistäminen Tauteja, fysiologisia tiloja ja organismien ominaisuuksia nopeasti ja halvalla tunnistavat biosirut tai biosensorit , Robottiauto , Nopeasti halventuva aurinkoenergia Painettavat yms halvat sensorit , Tavaroiden 3D-tulostus , Pilvilaskenta, massiivinen keskitetty data ja prosessointiteho Materiaalitutka Dementiaa ehkäisevä lääkitys , Modulaarinen robotiikka , Rutiinimainen kattava DNA-luenta Antibakteeriset ja muut likaa hylkivät materiaalit ja pinnat Haptiset käyttöliittymät Kevyet tehokkaat nopeasti ladattavat akut ja kondensaattorit Robottijalat ja liikkumista vahvistava haarniska Nanosellu Sähköraha, aikapankit Ympäristön reaaliaikainen 3D-mallinnus , Kävelevä, kädellinen robotti Henkilökohtainen oman kehon analysaattori

9 2.1 DNA-lukijat ja 2.7 itsediagnostiikka -työn säästö kymmeniä tuhansia henkilövuosia itsediagnostiikka ja puhelinneuvonta poistaisivat jo nykytekniikalla puolet terveysasemakäynneistä diagnoosien varhaistuminen ja paraneminen säästää jatkossa huomattavan määrän myös sairaalapäiviä ja työstä poissaoloja ihmisen koko genomin saa nyt alle tuhannella eurolla. v genomi selviää kännykällä ohikulkijan hiustyvestä genomin ja proteiiniaineenvaihdunnan sekä virusten ja bakteerien geenien avulla diagnoosi muuttuu nykyistä paljon helpommaksi Tricorder X-Prize 10M$ -300 ryhmää mukana 2015 mennessä palkitaan paras laite, joka tunnistaa 15 eri tautia luotettavasti Nykyään astronomit tunnistavat kemikaalit satojen valovuosien etäisyydeltä optisin menetelmin, miksei peltipoliisi erota alkoholihuuruja? Robottijalat, eliniän jatko, ajatusten luku Developer & Designer Day

10 2.12 Oppimisen uudelleenorganisointi Khan Academy ja augmented on demand learning Khan Academy on tuottanut noin luentoa harjoituksineen matematiikan, fysiikan ja kemian koulukurssit, 200 miljoonaa katselukertaa luennot kotitehtäviksi, harjoitukset koulussa tietokoneen valvonnassa opettaja luentojen pitäjästä mentoriksi, kokeet tarpeettomia oppilas voi valita itselleen sopivimman opetustyylin Augmented reality learning virtuaalilasit seuraavat katseen kohdetta, tunnistavat sen ja antavat ohjeita huolto-, ylläpito- ja valvontatehtävät, opiskelu MS Kinect & Google Glass tuovat tekniikat massamarkkinoille

11 2.13 esimerkki: Hallintorakenteiden muutos kuntien purku -säästöt kymmeniä tuhansia henkilötyövuosia Läsnäoloa vaativan toiminnan minimointi etiäisillä, virtuaalitiskeillä, lähivalmistuksella. Etäyhteydellä pelataan tennistä, ammutaan terroristeja, leikataan potilaita, harrastetaan seksiä. Jokainen lasin takaa annettu tiskipalvelu sujuu myös etäyhteyden avulla. yhä useammat toiminnot ajasta ja paikasta riippumattomia, ja tehokkuus sekä osaaminen syntyy erikoistumisesta, mutta kunnissa se ei näy Alueellisten monialamonopolien (kunnat) korvaaminen sektorikohtaisilla lakisääteisillä osuuskunnilla ja moninaisilla digitaalisilla palveluilla kullakin sektorilla muutama kilpaileva valtakunnallinen osuuskunta paikallinen toiminta järjestetty kuten pankit, huoltoasemat, kauppaketjut hallinto ja kehittäminen keskitetty kullakin osuuskunnalla sektorikohtainen edustajisto jäsentensä valitsemana erikoisalan edustajisto ammattimaisempi kuin nykyisten kuntien yleisviisaat Osuuskunnan rahoitus verotulojen ja osuuskunnan jäsenten laskennallisen rasitteen mukaan jos jäsen vaihtaa osuuskuntaa, siirtyy raha mukana

12 Muita yhteiskunnallisia murroksia, mm. -jokaisella merkittävä vaikutus digitaaliseen kauppaan ja markkinointiin 2.15 Emootioiden tunnistaminen ja projisointi *** 2.16 Henkilökohtaisen elämän tallennus ja sisältöhaku *** 2.17 Puheentunnistus ja simultaanitulkkaus *** 2.18 Joukkorahoitus ja muu mikrorahoitus ** 2.19 Avoin data ja Big data **** 2.20 Yhteistyön ja yhteiskunnan pelillistäminen ****

13 2.25 Digitaalipeili Peili tunnistaa ja mittaa käyttäjän ja tämän eleet. Peiliä voi käyttää opastukseen ja peleihin, mutta myös mm. virtuaalisena sovituskoppina. Laitteita on jo käytössä.

14 2.45 Robottiauto Lockheed Googlen robottiauto ajanut kolaritta jo yli miljoonaa kilometriä selviää moottoritien ja kaupunkien vilinässä, tietyömailla ajo kehitteillä Mersu, Audi, Nissan luvanneet vastaavan sarjatuotantoon v laskennallinen lisä auton hintaan 3-5 vuoden päästä noin tuhat euroa Kalifornia, Nevada, Florida, Japani muuttaneet lakejaan siten, että valvottu robottiliikenne sallittu muun liikenteen seassa, mm. Ranskassa, Singaporessa robottiliikennettä jo testattu julkisena palveluna Suomessa säästöt pelkästään ammattiliikenteessä useita kymmeniä tuhansia henkilötyövuosia, muu liikenne junamatkan kaltaiseksi työajaksi Robottiliikenteen avulla kaupunkien julkinen liikenne ovelta ovelle Logistiikka automaattiseksi, tehtaalta ovelle! Kaksi miljoonaa autoa, parkkipaikat ja luolat vapautuvat ja vuosisäästö noin 10 miljardia.

15 2.47 Nelikopterit -työn säästö kymmeniä tuhansia henkilövuosia Nelikopterit (Quadcopter) USA muuttamassa lainsäädäntöään! Kartoitus-, kuvaus- ja valvontatehtävät Kirjeenkanto, pakettien nouto, rakentaminen Mittaus- ja ohjaustehtävät, sotilaskäyttö Laitteessa yleensä oma vakaaja, gps, kamera, radio-ohjaus Amazon lupaa paketin kotiin 30 minuuttia tilauksesta UPS, ilmoittanut vast. projekteista, myös Kiina, Australia Muut etiäiset etäläsnäolo kokouksissa, oppitunneilla jne. avustaminen robotti suorittaa helpot tehtävät, ihminen ohjaa robottia etiäisenä tarvittaessa nosturit, kuljettimet, kokoonpanorobotit kirurgiset robotit jo nykypäivää yms. 15

16 2.49 Hyperloop & tyhjiösukkula Tyhjiöputki perustuu suprajohteisiin, magneettiseen levitaatioon ja tyhjiöön kitkan voittamiseksi. Huippunopeus on noin km/h, mutta tyhjiön ylläpidossa ja suprajohtavuudessa on haasteita. Hyperloop on käytännöllisempi ratkaisu, joka perustuu ilmanpaine-eroihin ja kiihdytykseen/jarrutukseen magneettien avulla. Elon Muskin whitepaper! nopeus 1200 km/h, investointikustannus ½ moottoritiestä, ei käyttökustannuksia energiapositiivinen, jos päällystetään aurinkopaneeleilla Kuvittele suurkaupunki, joka syntyy yhdistämällä Helsinki, Tampere & Turku Takaisinmaksuaika 1-10 vuotta laskentatavasta riippuen, rakennettavissa nyt!

17 2.54, 2.60, 2.61 Robotit - etiäispalvelut Etäläsnäolo museoissa, hoitolaitoksissa, neuvonnassa Etäohjaus huolto, kuormaus, asennus, kirurgia yms. Itsenäiset robotit kuljetus, kunnossapito, viihde yms. Palveluroboteille ennustetaan eksponentiaalista kasvua! Developer & Designer Day

18 2.56 Pikavalmistus 3D-tulostus -säästö huollon, ylläpidon, valmistuksen, jakelun tehtävissä kymmeniä tuhansia henkilövuosia Muovit, metallit, kuitukomposiitit, keramiikka valmiit tuotteet, valumuotit, työkalut, osat, prototyypit ja mallit Laitekustannukset 245 euroa noin miljoona euroa esim. Contour Crafting esim. Makibox 300$, tulostusmateriaalina ABS-muovi Tulostusesimerkkejä: Developer & Designer Day

19 2.57 Rakennusten 3D-tulostus ** Ingressi: Tutkijat ovat kehittäneet betonin kaltaisia materiaaleja, joihin seostetaan joko nanoselluloosaa tai muita puukuituja, ja joka voidaan pursottaa ja valaa ohuina kerroksina ilman muottia. Tekniikka vaikuttaa sopivan rakennuselementtien ja kokonaisen rakennuksen runkojen valamiseen robotin avulla 3D-tulostuksena. Monimutkaisuus ei aiheuta olennaisia lisäkustannuksia, joten samalla voidaan tulostaa suurikokoiset huonekalut ja haluttu määrä kaarevia seiniä ja kulmia sekä reitit ja sijoittaa LVIS-putkitus tulostamisen yhteydessä. Kehityksen kärki tai kärjet: Contour Crafting on demonstroinut useiden metrien korkuisen tulostetun seinän. Laskennallinen nopeus kaksikerroksisen pienen omakotitalon tulostamiseen on 24 tuntia

20 2.70 Robottijalat ja liikkumista vahvistava haarniska**** Terveen robottihaarniska säästää raskaassa työssä vammautumiselta ja väsymiseltä, heikkojalkaisen se auttaa rollaattorista. Alaraajahalvauspotilaille robottijalat avaavat itsenäisen liikkumisen samalla tasolla muiden ihmisten kanssa tarvitsematta apua. Cyberdyne-yhtiön HAL vahvistaa heikkolihaksisen ihmisen jalkoja ja käsiä jopa kymmenkertaiseksi. Laitteita vuokrataan nyt. Arvio ostohinnaksi on noin $. Vuokrahinta on nyt 2.000$/kk Sovelluksia: Vajaakuntoisten liikkumisen edistäminen, raskaiden tavaroiden siirto, sotilasteknologia, kuntoutus, viihde ja retkeily

21 Grafeeni ja muut uudet materiaalit -korvaavat energiaintensiivisiä metalleja ja harvinaisia maametalleja, luovat uutta työtä 2.75, 2.77, 2.80 Grafeeni Kymmeniä kertoja terästä lujempaa, läpinäkyvä Hiilinanoputkien raaka-aine, piezosähköinen Soveltuu optiikkaan, elektroniikkaan, mekaniikkaan Läpäisee veden, muttei esimerkiksi heliumia Estää korroosion, suodattaa suolan vedestä yms. Punnitsee neutronin, toimii superherkkänä valokennona, aurinkopaneelina, lujitemuovin kuituna, akkuna, ym. On bio-adaptiivinen, sopii proteeseihin Koostuu yhdestä hiiliatomikerroksesta Satojen tutkimusten kohde ympäri maailmaa 2.78 Nanosellu valmistetaan jo tonneittain, mukana mm. VTT, Stora Enso voi olla läpinäkyvää, kevlarin vahvuinen optisesti ja sähköisesti aktiivinen, toimii seosaineenakin

22 2.82 Nopeasti halpeneva aurinkoenergia**** Aurinkosähkön hinta laskenut 7% vuosittain jo 30v USA DOA arvioi hinnan ydinsähkön tasolle 2018 Pitkäaikaiset investoinnit energiatuotantoon tulisi laskea alenevan sähkön hinnan mukaan Osaoptimoivien päättäjien toiminta luo kasvavan dynamiikan energian hintaan varastointi on muuttumassa paljon aiempaa kannattavammaksi Aurinkolämpö & pitkäaikaiset lämpövarastot tärkeiksi Myös teitä ja parkkipaikkoja keräimiksi

23 2.90 Energian varastointi *** Aurinko- ja tuulienergia ovat epäsäännnöllisiä energialähteitä ja niiden yhteydessä tarvitaan säätövoimaa, kulutuksen regulointia tai energiavarastoja Useita erilaisia teknologioita energian varastointiin kehitteillä, mm. ilmanpaine, sula metalli/suola-akku, kineettinen varastointi, lämpövarastot, kemialliset reaktiot yms. 1 MW / 6MWh 2TEU kokoinen akku nyt 1 milj dollaria. EOS on nyt kärkikehittäjä: Halpa hajautettu säätövoima/varasto -> Off Grid -kylät!

24 Uusia työn alueita Hietasen lista Tulevaisuuden työelämän erityispiirteitä: Automaatio, robotiikka ja ubiteknologia, sekä niiden hallinta ja valvonta. Automaation päälle syntyneet uudet palveluammatit Vanhan teknologian kehittäminen tehokkaammaksi Pelimaailma ja pelillisyyden leviäminen muille aloille Cleantech 3D-tulostaminen Älyverkot Internet globaalin yrittämisen peruskivenä Kieliteollisuus ja monikulttuurisuuden hallinta Uuden teknologian käyttötuki Virtualisaation, digitalisoitumisen ja sosiaalisen median luomat palvelut Finanssi- vakuutus ja lakiala Turvallisuusala Logistiikka Biotalous Vesi ja muut kriittiset luonnonvarat Koulutus Sosiaali- ja terveyspalvelut Monet perinteiset kädentaidot (putki-, sähköja huoltomiehet yms.) Aurinkoenergia ja mahdollisesti monet muut uusiutuvat energiamuodot Lähiruoka ja -palvelut, sekä osuuskunnat ja muu piirit Kulttuuri, taide, viihde ja elämänhallinta Matkailu Vakaat yhteiskunnalliset olot Joukkoistaminen ja joukkorahoitus Hyvinvointivaltion heikkeneminen muiden sektorien eduksi Byrokratia ja hallinto Niukkenevien luonnonvarojen etsiminen ja kerääminen

25 Miljoona muuttuvaa työtä, Suomi 2.0 alustava hankesuunnitelma 1. Tavoitteenasetanta ja lähtötietojen kartoitus 2. Työtä muuttava megatrenditaso 3. Terveyden- ja vanhustenhuolto ( ) 4. Koulutus ja osaamisen siirto ( ) 5. Yleishallinto ja taloushallinto ( ) 6. Liikenne, liikkuminen ja viestintä ( ) 7. Kauppa ja logistiikka ( ) 8. Valmistava teollisuus ( ) Kunkin työalueen vaiheistus a) tuottavuuden ja kilpailukyvyn uudet mahdollistajat 9. Rakennusteollisuus, huolto ja kunnossapito ( ) b) työn optimaalisen järjestämisen säästöt ja uudet lisäarvot c) syntyvät uudet työtehtävät, muuttuvat ja poistuvat työtehtävät d) uudistusten lainsäädännölliset ja organisatoriset esteet, edistävät insentiivit ja yhteiset rakenteet e) uudistusten vaiheistus, tilastolliset ja muut mittarit 10. Tavara- ja palveluviennin sekä turismin muuttuva työ, potentiaali 11. Uudet, katoavat ja voimakkaasti muuttuvat työt yhteenvetotaso 12. Loppuraportista ja viestinnästä sopiminen

26 Elinkeinot pioneerivaiheessa -työllisyyttä pienin pääomin Pioneerivaiheen asioihin paneutuminen alueen on oltava houkutteleva ja aluksi voi toivoa työllistävänsä itsensä konsultoinnilla Vähällä osaamisella tietää enemmän kuin asiakkaat Kunta tai aluehallinto voi rohkaista uuteen Uusi hankintalaki mahdollistaa pioneerien tukemisen Aluksi maksuhalukkaita asiakkaita on hyvin vähän kasvu rahoittaa itsensä, jos arvaa oikein kasvu eksponentiaalista, alun jälkeen nopeaa Uteliaisuutta herättävillä ja raflaavilla aloilla/ideoilla markkinointi visioiden ja meemeinä leviävien esimerkkien kautta! Esim. web-kamera jääkaapissa levisi maailman mediaan hyvin laajasti 90-luvulla.

Miksi tukipalveluiden tulevaisuus on vahvoissa keskuksissa?

Miksi tukipalveluiden tulevaisuus on vahvoissa keskuksissa? Miksi tukipalveluiden tulevaisuus on vahvoissa keskuksissa? KuntaPro päivät 5.9.2013 / Pasi Leh=niemi Var$ tunnista Pasi Leh4niemi Senior- konsul$, liiketoimintajohtamisen palvelut. 15+ vuoden kokemus

Lisätiedot

Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta

Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta Radikaalia teknologiaa vai ei? Väittelyjä muutoksesta ja tulevaisuudesta Ennakointi ja sosiotekninen muutos 2014 -seminaari 10.10.2014, klo 12.30-18.00 Paasitorni Toni Ahlqvist, johtava tutkija, dosentti

Lisätiedot

Tekniikan kehittyminen

Tekniikan kehittyminen Tekniikan kehittyminen Mikä mieletön mahdollisuus! Jarkko Oksala tietohallintojohtaja, Tampereen kaupunki Näkökulmia Tampereen kaupunkistrategia ja ICT Digitalisaatio Teknologian mahdollisuuksia Näkökulmia

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

Tietoturvan tulevaisuus Digitalisaation ja robotisaation maailmassa! Risto Linturi, muutosjohtaja, Sovelto

Tietoturvan tulevaisuus Digitalisaation ja robotisaation maailmassa! Risto Linturi, muutosjohtaja, Sovelto Tietoturvan tulevaisuus Digitalisaation ja robotisaation maailmassa! Risto Linturi, muutosjohtaja, Sovelto Tulevaisuus täynnä uhkia ja mahdollisuuksia! Toimintaympäristön muutos on ennakoitu, ratkaisujen

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat

Lisätiedot

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry.

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Counting backwards vähähiilisen asumisen skenaariot Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Tiedämme, että asiat eivät voi jatkua nykyisellään toteutuma lähde: Raupach et al.: Global and regional

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna 2.9.2010 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900-luvulla avasivat tien digitaaliseen

Lisätiedot

3D-Tulostus Risto Linturi

3D-Tulostus Risto Linturi 3D-Tulostus Risto Linturi 3D-tulostus Kolmas teollinen vallankumous 500.000 3D-tulostinta myydään 2016 edullisin 3D-tulostin noin 200 euroa Satoja eri materiaaleja: keramiikkaa, muoveja, komposiitteja,

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Teknologiamurros vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin

Teknologiamurros vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin Teknologiamurros vaikuttaa työhön: Tuotantokustannuksiin Transaktiokustannuksiin Suuruuden ekonomiaan Etsimiskustannuksiin Tuoteominaisuuksiin Ajallisiin etäisyyksiin Vaihtoehtoiskustannuksiin Asiakasmieltymyksiin

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

TONNI, INNO ja ONNI. Inno

TONNI, INNO ja ONNI. Inno TONNI, INNO ja ONNI Tonni, Inno ja Onni ovat VTT:n laatimia tulevaisuusskenaarioita vuoteen 2050. Skenaarioiden lähtökohtana on ollut kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA 2.4.2011 Petteri Pihlajamäki Executive Vice President, Pöyry Management Consulting Oy Esityksen

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lisää tähän otsikko MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KANSANTALOUS VÄESTÖKEHITYS JA TUOTTAVUUS Kestävyysvaje aiempaakin suurempi:

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit

Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit Ekodesign - kestävät materiaali- ja valmistuskonseptit Lehdistötilaisuus 29.8.2012 Professori, tekn.tri Erja Turunen Tutkimusjohtaja, sovelletut materiaalit Strateginen tutkimus, VTT 2 Kierrätyksen rooli

Lisätiedot

DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT

DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT KUOPIO 23.4.2015 JYRI WUORISALO KUOPIO INNOVATION TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY:N DIGI ROADSHOW-KIERTUE Digitaalinen maailma ja terveys Digitaalinen maailma kulttuurinen muutos Digitalisaatio

Lisätiedot

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros

Lisätiedot

Tulevaisuuden uimaseura.

Tulevaisuuden uimaseura. Tulevaisuuden uimaseura #urheiluseura @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Visioita tulevaisuuden sähköverkosta Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Minä ja tiede -luento, Seinäjoki 17.5.2016 & Vaasa 19.5.2016 Sisältö 1. Sähköverkko 2.

Lisätiedot

tekniikan avulla vai ehdoilla

tekniikan avulla vai ehdoilla Terveyttä ja hyvinvointia tekniikan avulla vai ehdoilla Esitys Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Pentti Malaska seminaarissa Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Tiedekeskus Heureka, Vantaa, 21.3.2015 Tutkimusprofessori

Lisätiedot

Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 19.11.2015 Maija Leino

Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 19.11.2015 Maija Leino Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 19.11.2015 Maija Leino Kuka? Maija Leino, Nuorempi tutkija, maija.leino@lut.fi Ympäristötekniikan DI Sivuaineena LVI-talotekniikka ja Kestävä yhdyskunta

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 4.9.2014 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Globaalin liiketoiminnan näkökulma Timo Saarelainen toimii Green Fuel

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Siellä se metsä on: uusia näkökulmia, uusia ratkaisuja? 25.5.2011 Jakob Donner-Amnell, Metsäalan ennakointiyksikkö/isy

Siellä se metsä on: uusia näkökulmia, uusia ratkaisuja? 25.5.2011 Jakob Donner-Amnell, Metsäalan ennakointiyksikkö/isy Siellä se metsä on: uusia näkökulmia, uusia ratkaisuja? 25.5.2011 Jakob Donner-Amnell, Metsäalan ennakointiyksikkö/isy Maailman muutokset ovat jo saaneet aikaan sekä supistumista että roimaa kasvua Nykykeskustelussa

Lisätiedot

Lapin Matkailuparlamentti

Lapin Matkailuparlamentti Lapin Matkailuparlamentti Robottiliikennettä vai virtuaalikarhuja? Tulevaisuuden teknologiat matkailussa Risto Linturi Kuva: Jouko Lehmuskallio, NatureGate Virtuaali-Kainuu 2000-luvun taitteessa koko Kainuu

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030

TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030 TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030 Get a Life hanke Grasping the Future 2009 konferenssissa 20.10.2009, Wanha Satama, Helsinki Vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja opintonsa päättävälle ihmiselle Elämän kokonaisuus

Lisätiedot

Muuttuva opettajuus 3 pointtia

Muuttuva opettajuus 3 pointtia Muuttuva opettajuus 3 pointtia Toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry @LempinenPetri #ammatillinenkoulutus #amke www.amke.fi 1. Ympäristön muuttuessa koulutus uudistuu

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Teknologiajohtaja Eva Häkkä-Rönnholm, VTT 2 VTT Group

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Suuntana kestävä kasvu ja kansainvälinen kilpailukyky Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff VTT

Suuntana kestävä kasvu ja kansainvälinen kilpailukyky Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff VTT VTT:n tutkimusohjelmat elinkeinoelämän tukena Suuntana kestävä kasvu ja kansainvälinen kilpailukyky Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff VTT VTT Click- to Teknologiasta edit Master title tulosta

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa?

Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa? Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa? 14.4.2016/Pertti Lemettinen Esitelmäni sisältö: Kuka olen, mistä tulen. Mitä koneenrakennus- ja metallituoteteollisuudessa on tapahtunut?

Lisätiedot

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO 2 Miksi teknologia! Miksi kone- ja tuotantotekniikka! 3 Teknologiateollisuus mahdollisuuksien maailma Teknologia työllistää

Lisätiedot

DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA

DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA 4.10.2016 Hanna-Liisa Järvinen Yhtiö on perustettu vuonna 2002 Yhtiö on perustettu vuonna 2002 Yhtiö on kuulunut RenoNorden ASA Group:iin vuodesta 2013 Yhtiö

Lisätiedot

Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Teknologioiden valtavirtaistuminen 2 Tulevaisuus on muutakin kuin teknologiaa Arvo 1 Arvo

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Sisältö I. Biotalous osana kestävää taloutta: Talouskasvun irrottaminen luonnonvarojen

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist Global Factory Tulevaisuuden tehdas on toimiva ja kilpailukykyinen yritysverkosto, jolla on toimintoja niin halvan

Lisätiedot

SUUNNITTELUN MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ. Markku Moilanen, hallituksen puheenjohtaja, SKOL SKOL konsulttipäivä,

SUUNNITTELUN MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ. Markku Moilanen, hallituksen puheenjohtaja, SKOL SKOL konsulttipäivä, SUUNNITTELUN MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ Markku Moilanen, hallituksen puheenjohtaja, SKOL SKOL konsulttipäivä, 18.4.2016 MEGATRENDIT MUOKKAAVAT MAAILMAA ARVOT JA ARVOKETJUT MUUTTUVAT MINKÄ PITÄÄ MUUTTUA

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit

Lisätiedot

Ennakointi johtamisen perustana

Ennakointi johtamisen perustana Ennakointi johtamisen perustana Tilannekuva palveluna @MattiRistimaki #inaas #kokeilukulttuuri #innovaatiot #digitalisaatio #tuottavuusloikka #intelligenceasaservice Matti Ristimäki Head of Public Safety

Lisätiedot

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT Liiketalouden kehittämispäivät 13.-14.4.2011 Mervi Angerma-Niittylä KAUPPA LUO VARALLISUUTTA YHTEISKUNTAAN Bruttokansantuoteosuudet 2009 1,6 2,7 3,0 3,6 19,7 15,6 9,0 9,9

Lisätiedot

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot

Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra. Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016

Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra. Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen

Lisätiedot

Edessä väistämätön muutos

Edessä väistämätön muutos Edessä väistämätön muutos 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen -tilaisuus Pirkko Heikinheimo, VNK Ennakoitu lämpeneminen tällä vuosisadalla Ilman ilmastopolitiikkaa Sen kanssa Lähde: MIT Sektorit kuvaavat

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi

Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia Erikoistutkija Olli Kauppi 14.1.2013 EU:n energiapolitiikka - Päästökauppa, -yhteismarkkinat, -kapasiteettimarkkinat, - RES-tuki Kilpailu - Edullinen energia - Kestävä

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Mitä työkyvytön aika maksaa case Kuopion kaupunki

Mitä työkyvytön aika maksaa case Kuopion kaupunki Mitä työkyvytön aika maksaa case Kuopion kaupunki Hannu Alanko 7.2.2013 Hoffmanco International 1 Hoffmanco International Oy Health Due Diligence nykytila-analyysi Sirius ohjausjärjestelmä Sirius sairauskassa

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia Ennakointiseminaari 16.2.2016 Ilpo Hanhijoki Esityksen sisältö 1. Työvoima ja koulutustarpeet 2020- luvulla - ennakointituloksia 2. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR)

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) 18.1.2016 Pohjois-Savon liitto Kuopio Neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti Työ- ja elinkeinoministeriö jussi.yli-lahti@tem.fi

Lisätiedot

Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä

Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä Tutkimuksella hyvinvointia metsästä Metsätieteen päivä 2016 Sixten Sunabacka Käyttölisenssi: CC BY 4.0 Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä On johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Mitä metsätalousalan strategiat, muutostekijät ja tulevaisuuden näkymät merkitsevät ammatillisessa koulutuksessa. Tauno Kivinen

Mitä metsätalousalan strategiat, muutostekijät ja tulevaisuuden näkymät merkitsevät ammatillisessa koulutuksessa. Tauno Kivinen Mitä metsätalousalan strategiat, muutostekijät ja tulevaisuuden näkymät merkitsevät ammatillisessa koulutuksessa Tauno Kivinen 1 Esityksen sisältö Metsätalousalan strategiset vaikutukset ammatillisessa

Lisätiedot

Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12

Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12 Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12 Yhteistyössä Työkaluja infra alalle (www.vtt.fi/sites/infra2030) Infrarakentamisen rakenne Suunnitteluun ja päätöksentekoon

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tulevaisuus

Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarin päätöstilaisuus 5.10.2015 Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 1.10.2015 TAMK 2015/PHa

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

Sähköverkkovisio 2025? 16/03/2016 Jarmo Partanen

Sähköverkkovisio 2025? 16/03/2016 Jarmo Partanen Sähköverkkovisio 2025? TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET Sähkömarkkinat 16/03/2016 Jarmo Partanen Sähkömarkkinat Driving Forces Sarjatuotantoon perustuva teknologia Sääriippuvainen sähkön tuotanto, jolla alhaiset

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö. Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö. Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra Pääkaupunkiseudun Smart & Clean - säätiö Yritysten stadi 10.5.2016 Helsinki Tiina Kähö, Sitra Tavoite: Pääkaupunkiseudusta kansainvälisesti tunnettu referenssialue ja testialusta Smart & Clean ratkaisuille

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kehityskuvia

Työmarkkinoiden kehityskuvia Työmarkkinoiden kehityskuvia Heikki Räisänen, tutkimusjohtaja, dosentti Työ- ja elinkeinoministeriö Pirkanmaan liiton tulevaisuusfoorumi 7.11.2011, Tampere Sisältö 1. Lähtökohtia työmarkkinoiden toimintaan

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ?

TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Kaupunginvaltuuston seminaari 23.3.2015 Aleksi Neuvonen, aleksi.neuvonen@demoshelsinki.fi, @leksis

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot