Yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus"

Transkriptio

1 Yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus Tytti Yli-Viikari Ylijohtaja Valtiontalouden tarkastusvirasto

2 Elämme uudessa toimintaympäristössä Digitalisaatio, ICT sekä sen osana big data ja avoin data muuttavat taloutta ja hallintoa 2 tekoäly haastaa inhimillisen älyn

3 VTV:n 2014 PESTE-kehikon Political -osio Globalisaatio Kansainvälisten järjestöjen vaikuttavuuden vähentyminen (WTO, YK), kansallisvaltioiden vaikutusvallan lisääntyminen Suomen kv. vaikutusvallan väheneminen ja pohjoismaisten arvojen downgreidaus Venäjään liittyvien epävakaisuuksien heijastuminen Suomen houkuttelevuuteen yhteistyökumppanina ja investointikohteena kansainvälinen talouden koordinaatio --> omien vaikutusmahdollisuuksien puute työvoimapula kasvukeskuksissa - maankäytön ongelmat Yhteisvastuun lisääntyminen EU:ssa olemassa olevien keinojen ja rakenteiden vastaavuus nykyhetken haasteisiin --> vanhentuneet rakenteet hallinnon ja hallituksen riittämätön kyky reagoida globaaleihin shokkeihin palvelurakenteiden hidas uudistuminen Hallinto monipuoluejärjestelmä - päätöksenteon vaikeutuminen - hallinnon politisoituminen hitaasti muuttuva osaamisrakenne julkisen talouden heikkeneminen ennakoitua heikompi työllisyyskehitys - työllisyyden väheneminen (Suomi viiveellä) Päätöksenteon vaikeutuminen, moniäänisyyden lisääntyminen kansainvälisten tuki- ja elvytystoimien loppuminen deflaatio terveydenhuollon rahoituksen monikanavaisuus --> osaoptimointi Järjestelmässä on riittämättömät resurssit ongelmien ennaltaehkäisyyn perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon erillisyys katkokset hoitoketjussa, tiedonkulussa ja laatuongelmat terveydenhuollon palvelun saatavuuden epätasaisuus (terveyskeskukset, työterveys, yksityiset) Taantuma Terveydenhuolto

4 Digitalisaatio muuttaa yliopistojen ja korkeakoulujen pelikenttää. Korkealaatuiset kansainväliset yliopistot tarjoavat opetuksensa ja tutkimuksensa globaalisti. Suomen korkeakoulujen ja yliopistojen tulee rohkeasti uudistaa rakenteitaan. 4

5 Mitä mä siitä saan? sukupolven odotukset ja yhteiskunnan vastaukset Verkostot, juuret Paikallinen korkealuokkainen opetus, globaalit yhteydet Tuotetun tiedon saattaminen osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa Kansallinen ja kansainvälinen tutkijayhteisö Mahdollisuus työllistyä Suomessa Tuloksellisuus, tavoitteellisuus Monitieteellisyys, poikkitieteellisyys integroituna perustutkintoihin (yksi tutkinto per tutkintotaso) Projektien suunnittelu ja toteutus kansainvälisessä vuorovaikutuksessa (ICT:n hyödyntäminen) Urapolkuajatteluun yhteydet yliopistojen ja hallinnon sekä yritysten välille; kaikki hyötyvät Tutkijoiden työllistymisen tukeminen Kannustimet yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen 5

6 Tiede palvelee yhteiskuntaa? Tiede palvelee parhaiten yhteiskuntaa sen omilla laatukriteereillä Tiedeyhteisön tehtävänä ja vastuuna on myös välittää tutkimustietoa yhteiskunnalle. miten tiedeyhteisö hakeutuu vuorovaikutukseen, akateemiset insentiivit monitieteinen ja moniammatillinen asiantuntijakeskustelu monimutkaisissa ongelmissa Hyvä poliittisen päätöksenteon valmistelu kysyy ja vaatii tietoa järjestelmällisesti ennakollinen vaikutusarviointi jälkikäteinen vaikuttavuustutkimus Käsitysten avaaminen Tutkimustietoa välittävät henkilöt ja instituutiota tutkimusjohtajien lisäksi laajemmin tutkimustaustan ymmärtäviä henkilöitä 6

7 Tutkimustiedon hyödyntämisen yleisempi viitekehys: demokratian vahvistaminen 7 Eurooppalainen ja kansainvälinen kehitys Toimeenpanovallan verkostojen ja digitalisaation maailma Finanssivallan kansainvälistyminen ja suvereniteetin muutos => kansanvallan uudet välineet => uudet ideaalit älykkäästä ohjauksesta Demokratian kriisi ja luottamus Tietoperusta Aikaansaaminen => olennainen agenda, vastaaminen ilmiöihin Vastuunalaisuus Vaalikausien rajat ylittävä yhteiskunnallinen oppiminen sekä eettisyyden kasvu Uusi yhteiskunnallisuus ja yhteisöllisyyden toteuttaminen Avoimuus, integriteetti ja legitimiteetti perusteltavuutena Lainsäädäntöprosessi oppimisena

8 Odotuksia yliopistoille VTV arvioi ulkoisena tuloksellisuustarkastajana, miten yliopisto- ja korkeakoululaitos kokonaisuutena toteuttaa eduskunnan sille asettamat tavoitteet Valtio ja EU rahoittavat => vastineeksi vaikuttavuutta => innovaatiot ja niiden levittäminen Yritysyhteistyö: innovaatiot talouskasvun ja inhimillisen pääoman perustaksi => korkealaatuisen tutkimustiedon tuominen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja käyttöön Suomalaisen yhteiskunnan kysymykset esille 8

9 Odotuksia... Kansainvälisyys ja korkea laatu tutkimuksessa ja opetuksessa opetuksessa vahva työelämälähtöisyys sekä elinikäisen oppimisen valmiuksien luominen Monitieteelliseen ongelmanratkaisuun valmentaminen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tieteenalojen rajat ylittävä luonne paremmin esille Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannustimet ja arviointi ohjauksen ja johtamisen kannalta tavoitteet ja olennaiset indikaattorit 9

10 Monitieteellisen asiantuntijatyön eettiset periaatteet Lähde: VTV K 18/2014 vp., s

11 Resurssiniukkuuden johdosta odotukset yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta vahvistuvat. Muutokset toimintaympäristössä luovat tarpeen yliopisto- ja korkeakoululaitoksen rakenteiden rohkealle uudistamiselle. 11

Kestävän kuntatalouden johtaminen

Kestävän kuntatalouden johtaminen Kestävän kuntatalouden johtaminen Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 11.3.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Talouspoliittiset ja taloudelliset lähtökohdat kuntatalouden johtamiselle ovat poikkeuksellisen

Lisätiedot

Faktojen merkitys valtiontalouden tarkastuksessa ja finanssipolitiikan valvonnassa

Faktojen merkitys valtiontalouden tarkastuksessa ja finanssipolitiikan valvonnassa Faktojen merkitys valtiontalouden tarkastuksessa ja finanssipolitiikan valvonnassa Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti 17.3.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Osa 1: Tarkastusviraston oman työn

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus. Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011

Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus. Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011 Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011 Julkinen tietojohtaminen Tietojohtaminen tarkoittaa menetelmiä, joilla tiedon hakeminen sekä

Lisätiedot

Kansliapäällikön puheenvuoro

Kansliapäällikön puheenvuoro Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa

Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa Miten toimintaympäristö haastaa toimintamallin uudistuksen? Tampere 2017 -seminaari 23.3.2015 Matias Ansaharju Strategiasuunnittelija Yhteinen Tampere kaupunkistrategia:

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click Ehdotus to edit Suomelle: Master title Suomi style 100+ SIVISTYS, OSAAMINEN, TIEDE JA TEKNOLOGIA IHMISEN JA YHTEISKUNNAN HYVÄKSI Yli puolelle nuorista korkeakoulututkinto Korkeakoulutusta ja asiantuntijuuden

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 KYSYMYKSIÄ mikä on ollut yliopistojen pitkän aikavälin vaikutushistoria Suomessa?

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015. Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015. Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014 Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014 Hallitusohjelman kärkihanke Julkisen tiedon hyödyntämistä edistetään avaamalla julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja kansalaisten

Lisätiedot

Talous ja työllisyys

Talous ja työllisyys Talous ja työllisyys 1. Suomen ja euroalueen talouspolitiikka 2. Designilla kilpailukykyä 3. Valmistavan vientiteollisuuden tuotteiden ja palveluiden pelillistäminen 4. Globaalit yritykset pienillä työssäkäyntialueilla:

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Korkeakoulujemme tulevaisuus. Yliopistopäivä 21.9.

Korkeakoulujemme tulevaisuus. Yliopistopäivä 21.9. Korkeakoulujemme tulevaisuus Yliopistopäivä 21.9. Tieteen kuva kriisissä? Valeuutisaika haastaa tieteen ja luotettavan tiedon perustaa yhteiskuntamme kivijalkana Tähän lähdettävä vastaamaan ja myös yliopistojen

Lisätiedot

Legitimoiva arviointi => legitimoi rakenteet tai rakenteiden muutokset Osallistava ja emansipoiva arviointi => toteuttaa osallisuutta Vastuullistava

Legitimoiva arviointi => legitimoi rakenteet tai rakenteiden muutokset Osallistava ja emansipoiva arviointi => toteuttaa osallisuutta Vastuullistava 2 ARVIOINNILLA ON ERI TASOJA: 1. Operatiivinen, raportoiva arviointi => osa ohjaus- ja johtamissykliä politiikka-arvioinnissa varsin haasteellinen toteuttaa vaikuttavuuden edellytykset vs. vaikuttavuus

Lisätiedot

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedonanto kuvaa toimintasuunnitelman eurooppalaisen tekoälyn kehittämiseen ja käyttämiseen Komissio

Lisätiedot

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää

Lisätiedot

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin?

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Kauko Hartikainen, Kuntaliitto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2012 Tavoiteltavat toteutukset Realistisia ja konkreettisia Hyötyjä jo

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019

Lisätiedot

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla

Lisätiedot

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki OECD:n hallintoministerikokous Helsinki 28.10.2015 Ensimmäinen Suomessa koskaan järjestetty OECD:n ministeritason kokous Suomi isännöi OECD:n hallintoministerien kokousta Helsingissä 28.10.2015. Kokouksen

Lisätiedot

Julkishallinnon johtaminen murroksessa

Julkishallinnon johtaminen murroksessa Julkishallinnon johtaminen murroksessa Tytti Yli-Viikari 18.1.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Murros, disruptio 2 Toimintaympäristömuutokset, lukuisat samanaikaiset toimintamallien muutokset, taloushallinnon

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF , Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste.

TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF , Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste. TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF201 2.-3.12.201, Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste. www.tek.fi/tyf201 Koonnut Pirre Hyötynen, TEK TUTKIMUSTOIMINNAN

Lisätiedot

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016

Lisätiedot

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi Antti Valle OSAAMISPOHJAN VARMISTAMINEN Osaamistaso nousee, osaaminen ja tarve kohtaavat TKI-voimavarojen vaikuttavuus ja kokoaminen Rajat

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen haasteet

Korkeakoulutuksen haasteet Korkeakoulutuksen haasteet Prof. (ma.) Maria Kääriäinen Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö Työn murros Työ verkostoitunutta, kompleksista, dynaamista ja vaikeasti ennustettavaa Työn

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Tunnistaa ja nostaa esiin tulevan päätöksenteon kannalta tärkeitä ja huomiota vaativia asioita Rakentaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle Miten haaste on valittu? 1. 2. 3. Kysyimme suomalaisilta, mikä haaste Suomen on ratkaistava?

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Mari Walls Rehtori Tampereen yliopisto

Kommenttipuheenvuoro. Mari Walls Rehtori Tampereen yliopisto Kommenttipuheenvuoro Mari Walls Rehtori Tampereen yliopisto Vaikuttavuutta yhdessä Monitieteinen ja ilmiöpohjainen tutkimus sekä tutkimuksen ja osaamisen keskittymät ohjaavat kehitystä entistä enemmän.

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi

Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi Muistio 1 (5) VM040:00/2013 885/00.01.00.01/2013 19.2.2015 ICT-toiminto Anne Kauhanen-Simanainen Margit Suurhasko Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi Avoimen

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Pääministeri Jyrki Kataisen

Lisätiedot

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa Tervetuloa! Mikko Väisänen 14.8.2014 Osaamisrakenteet murroksessa Tulevaisuus- hankkeen 5. työpaja Tulevaisuus- hankkeen avulla Pohjois-Pohjanmaan ennakointityö entistä

Lisätiedot

Linjauksen valmistelun reunaehtoja Globalisaatio + finanssikriisi + grand challenges ei paluuta vanhaan (työnjaon ja erityisesti tehtävärakenteen muut

Linjauksen valmistelun reunaehtoja Globalisaatio + finanssikriisi + grand challenges ei paluuta vanhaan (työnjaon ja erityisesti tehtävärakenteen muut Tutkimus- ja innovaationeuvoston linjaukset 2010 MINNE MENET KORKEAKOULUTUS? 6.10.2010 HAAGA-HELIA HELIA ammattikorkeakoulu Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto Linjauksen valmistelun

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Näkökulmia tarkastamiseen ja valvontaan: digimurros ja STM:n hallinnonalan tarkastaminen

Näkökulmia tarkastamiseen ja valvontaan: digimurros ja STM:n hallinnonalan tarkastaminen Näkökulmia tarkastamiseen ja valvontaan: digimurros ja STM:n hallinnonalan tarkastaminen Tytti Yli-Viikari 16.3.2016 Valtiontalouden tarkastusvirasto Perusperiaatteilla on pitkä traditio; uudet toimintamallit

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Tietopolitiikan valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA

Tietopolitiikan valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA Tietopolitiikan valmistelun tilanne 31.1.2018 O-P Rissanen 24.1.2018 JUHTA Suomen tilanne 2018 Julkisen hallinnon perusrekisterit ovat pääasiassa hyvässä kunnossa Luottamus on edelleen korkealla tasolla

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisen kehittämisrakenteen seminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä Webropol kysely

Lisätiedot

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Tytti Yli-Viikari 22.4.2016 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen johtamisen kannalta tärkeitä toimintaympäristön kehityskulkuja Talouden

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta?

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Kunta-järjestö yhteistyöseminaari, 23.9.2015 Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous-tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys 1. Mitä on hyvinvointitalous?

Lisätiedot

JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA. Auttaja lähellä sinua

JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA. Auttaja lähellä sinua JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA Auttaja lähellä sinua Järjestötoiminta luo kansakuntaa Järjestöjen merkitystä voi arvioida - arvojen - osallisuuden - sosiaalisen pääoman kautta - hyvän hallinnon kautta

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto 27.2.2018 Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS Taustaa Miten Savilahden korkea osaaminen saadaan tehokkaammin

Lisätiedot

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri

OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri 15.11.2011 Arviointi- ja avustustoimikunta 2011-2015 Tuomas Nurmela (pj) Heta Välimäki

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA

TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA Sosiaali- ja terveysministeriön johdon, Huoltajasäätiön ja Sosiaalijohto ry:n tapaaminen 14-08-2014 Helsinki Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö?

Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 24.9.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n näkökulmat valtion infraomaisuuteen 2

Lisätiedot

Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa?

Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa? Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa? Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Päihdekuntoutuksen keskusliitto ry:n tulevaisuus

Lisätiedot

Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys

Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Pääjohtaja, dosentti OTT Tuomas Pöysti 27.5.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Uuden vaalikauden suurimpia haasteita on talouskasvun ja kokonaistuottavuuden

Lisätiedot

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Hyvinvointia yhteistuumin seminaari 1.12.2005 Professori Tampereen yliopiston Porin yksikkö 12/7/2005 1 Tampereen yliopiston Porin

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017-2025 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.5.2017 Tulevaisuudenkestävän Suomen visio http://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio. Ulla Heinonen Gaia Consulting

Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio. Ulla Heinonen Gaia Consulting Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio Ulla Heinonen Gaia Consulting Gaian taustaselvitys Suomen kansainvälisen luonnonvarapolitiikan suuntaamiseksi Määrittelyt & Tavoitteet

Lisätiedot

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström,

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström, Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä Eeva Hellström, 12.5.2016 Vision Europe Summit 2015: Redesigning European Welfare States Ways Forward Sitra Etunimi Sukunimi 0.0.2015 2 Sitra Eeva

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

Digitalisaatio. opiskelukokemuksen. muutos ja transformaation. johtaminen. Kati Hagros, CDO, Aalto-yliopisto OKM

Digitalisaatio. opiskelukokemuksen. muutos ja transformaation. johtaminen. Kati Hagros, CDO, Aalto-yliopisto OKM Digitalisaatio opiskelukokemuksen muutos ja transformaation johtaminen Kati Hagros, CDO, Aalto-yliopisto OKM 16.1.2018 Työ muuttuu Teknologia muuttaa työrooleja, työn ja tekijöiden kohtaamista sekä työn

Lisätiedot

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto 17.8.2016 Missä olemme? Julkisen hallinnon kehitysvaiheet Nykyiseen uskomusjärjestelmään

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN

strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN 2030 SIVISTYSTÄ tiedolla, taidolla ja tunteella Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoteen 2030 ulottuva strategia on valmistunut. Sivistyksellä on ihmisten mielissä

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo,

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, 4.5.2017 The European Code of Conduct for Research Integrity Komissaari Moedas 24.3.2017: The Commission s recent

Lisätiedot

Vuorovaikutteisen tutkimuksen. haasteet ja mahdollisuudet

Vuorovaikutteisen tutkimuksen. haasteet ja mahdollisuudet Vuorovaikutteisen tutkimuksen haasteet ja mahdollisuudet Kaisa Korhonen-Kurki STN ohjelmajohtaja Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti, HELSUS 1 Käsitteitä Vuorovaikuitteinen tutkimus - tutkimuksen

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Oppiminen tulevaisuudessa, 10.10.2017, Turku Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta

Lisätiedot

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,

Lisätiedot

Mitä sisältöjä yhteiskuntatieteellisellä metsätutkimuksella?

Mitä sisältöjä yhteiskuntatieteellisellä metsätutkimuksella? Mitä sisältöjä yhteiskuntatieteellisellä metsätutkimuksella? Rauno Sairinen Professori MYY osaamiskeskittymä (Metsä, yhteiskunta ja ympäristö) rauno.sairinen@joensuu.fi Yhteiskuntatieteellisen metsätutkimuksen

Lisätiedot

Tieto ja päätöksenteko. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tieto ja päätöksenteko. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tieto ja päätöksenteko Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen 20.10.2015 2 There is nothing a government hates more than to be well-informed; for it makes the process of arriving at decisions much more complicated

Lisätiedot

KOTA ja korkeakoulujen tilastollinen seuranta

KOTA ja korkeakoulujen tilastollinen seuranta KOTA ja korkeakoulujen tilastollinen seuranta Jukka Haapamäki Jukka.Haapamaki@minedu.fi Kota online Tunnusluvut korkeakoulujen ohjauksessa Korkeakoulumaailmaa kuvaavat indikaattorit OPETUSMINISTERIÖ Koulutus-

Lisätiedot