ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE"

Transkriptio

1 Rakennusvalvontakeskuksen toimintaohje (5) ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja Voimaan Toiminta-ajatus Rakennusvalvontakeskuksen toiminnan tarkoituksena on osallistua toimivan, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön luomiseen antamalla rakentamista ja sen suunnittelua koskevaa ohjausta sekä valvomalla rakentamista ja sen ympäristöön vaikuttavia toimenpiteitä. 2 Organisaatio ja johtaminen Rakennusvalvontakeskusta johtaa rakennusvalvontapäällikkö, joka toimii maankäyttö- ja rakennuslain 21 :n mukaisena rakennustarkastajana. Rakennusvalvontapäällikön tehtävänä on: 1. vastata rakennusvalvontakeskuksen toiminnasta, taloudesta, henkilöstövoimavarasta sekä asiakkuuksien ja kumppanuuksien hallinnasta asetettujen tavoitteiden mukaisesti, 2. asettaa rakennusvalvontakeskuksen yksiköiden ja palvelualueitten tavoitteet ja huolehtia niiden toteutumisesta, 3. vastata rakennusvalvontakeskuksen toiminnan seurannasta, ohjauksesta, raportoinnista ja kehittämisestä, 4. vastata kaupungin yhteisten prosessien ja toimintamallien noudattamisesta, 5. huolehtia rakennusvalvontakeskuksen sisäisestä ja ulkoisesta yhteistyöstä ja viestinnästä. Rakennusvalvontakeskus jakautuu seuraaviin yksiköihin ja alueisiin 1. kaupunkikuvayksikkö, rakennuslupapäällikkö 2. tekninen yksikkö, rakennepäällikkö 3. asiakaspalvelualue, asiakaspalvelupäällikkö 4. tiedonhallinnan palvelualue, tietopalveluvastaava 5. lakiasiain palvelualue, rakennuslakimies

2 Rakennusvalvontakeskuksen toimintaohje (5) Yksiköiden ja alueiden esimiehen tehtävänä on: 1. vastata alaisensa yksikön tai palvelualueen toiminnasta, henkilöstövoimavarasta sekä asiakkuuksien ja kumppanuuksien hallinnasta asetettujen tavoitteiden mukaisesti, 2. asettaa alaisilleen yksiköille ja palveluyksiköille tavoitteet ja huolehtia niiden toteutumisesta, 3. vastata yksikön tai palvelualueen toiminnan seurannasta, ohjauksesta, raportoinnista ja kehittämisestä, 4. vastata yksikön tai palvelualueen työn tehokkaasta organisoinnista ja huolehtia toimivasta työn johtamisesta, 5. huolehtia kaupungin yhteisten prosessien ja toimintamallien noudattamisesta, 6. huolehtia yksikön tai palvelualueen sisäisestä ja ulkoisesta yhteistyöstä ja viestinnästä. Rakennusvalvontakeskuksen yhteydessä ja sen apuna toimii kaupunkikuvatoimikunta ja tekninen toimikunta. 3 Rakennusvalvontakeskuksen yksiköiden ja palvelualueiden tehtävät Kaupunkikuvayksikkö Kaupunkikuvayksikkö vastaa, että lupahakemuksiin liittyvät suunnitelmat täyttävät rakennuksille ja rakennetulle ympäristölle asetetut vaatimukset. Yksikkö vastaa lisäksi: 1) maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten lupien valmistelusta sekä alkukatselmuksista, 2) lupaehtojen ja rakentamisesta annettujen säädösten ja määräysten noudattamisen valvonnasta omalta osaltaan, 3) maankäyttötoimeen liittyvien lausuntojen valmistelusta, 4) kokoontumishuoneistojen ja -alueiden käyttöön hyväksymistä koskevien asioiden valmistelusta sekä 5) osaltaan rakennus- ja toimenpidelupien loppukatselmuksista. Tekninen yksikkö Tekninen yksikkö vastaa, että rakennushankkeiden toteutus täyttää rakennuksille asetetut vaatimukset. Yksikkö vastaa lisäksi: 1) aloituskokouksista, 2) rakennustyöhön liittyvien erityissuunnitelmien vastaanottamisesta sekä rakennustyön aikaisista katselmuksista, 3) rakenteiden ja laitteiden tarkastamisesta, 4) lupaehtojen ja rakentamisesta annettujen säädösten ja määräysten noudattamisen valvonnasta omalta osaltaan, 5) rakennus- ja toimenpidelupien loppukatselmuksista, 6) valtion lainoittamaan asuntotuotantoon liittyvistä valmiustodistuksista, 7) maa-aineslain mukaisista valvontatehtävistä, 8) erikseen osoitettujen lupien valmistelusta sekä

3 Rakennusvalvontakeskuksen toimintaohje (5) 9) kokoontumishuoneistojen ja -alueiden käyttöönoton tarkastuksista. Asiakaspalvelualue Asiakaspalvelualue vastaa: 1) keskitetystä asiakaspalvelusta, 2) sisäisistä hallinto- ja talouspalveluista ja 3) lupasihteeripalveluista Tiedonhallinnan palvelualue Tiedonhallinnan palvelualue vastaa: 1) tiedonhallinnasta 2) arkistopalveluista ja 3) rekisteripalveluista. Lakiasiain palvelualue Lakiasiain palvelualue vastaa: 1) rakennetun ympäristön, kaupunkikuvan ja luvattoman rakentamisen valvonnasta, 2) oikeudellisista palveluista ja 3) rakennuslautakunnan sihteeripalveluista. Yksiköiden välinen yhteistoiminta Rakennus-, toimenpide-, maisematyö- ja purkamislupien valmistelun sekä tarkastus- ja katselmustoiminnan koordinoimiseksi kaupunkikuvayksikkö, tekninen yksikkö ja asiakaspalvelualueen lupasihteeripalvelut muodostavat yhdessä kolme alueellista vastuuryhmää. Rakennusvalvontapäällikkö nimeää tarvittaessa jokaiselle ryhmälle vetäjän. 4 Ratkaisuvalta henkilöstöasioissa Rakennusvalvontapäällikkö ottaa rakennusvalvontakeskuksen henkilöstön. Rakennusvalvontapäällikkö voi siirtää päätösvaltaa avoimen viran määräaikaisen hoitajan, viransijaisen ja määräaikaisen työsuhteisen henkilön ottamisessa rakennuslupapäällikölle, rakennepäällikölle, asiakaspalvelupäällikölle, tietopalveluvastaavalle ja rakennuslakimiehelle. Teknisen toimen johtaja päättää rakennusvalvontapäällikön virkavapaista ja -matkoista, koulutukseen määräämisestä, vuosilomista ja sairauslomista. Rakennusvalvontapäällikkö päättää keskuksen henkilöstön virka- ja työvapaista.

4 Rakennusvalvontakeskuksen toimintaohje (5) Rakennusvalvontapäällikkö päättää keskuksen yksiköiden ja palvelualueiden päälliköiden ja johdon sihteerin kotimaan virka- ja työmatkoista, koulutukseen määräämisestä, vuosilomista sekä sairauslomista. tietopalveluvastaava ja rakennuslakimies päättävät alaisensa henkilökunnan kotimaan virka- ja työmatkoista, koulutukseen määräämisestä, vuosilomista sekä sairauslomista. Teknisen toimen johtaja päättää ulkomaan virka- ja työmatkoista sekä työsuorituksen arviointiin perustuvista palkantarkistuksista. 5 Ratkaisuvalta hankinta-asioissa 6 Muu ratkaisuvalta Rakennusvalvontapäällikkö päättää keskuksen tavara- ja palveluhankinnoista, kun hankinnan arvonlisäveroton arvo alittaa euroa. tietopalveluvastaava ja rakennuslakimies päättävät toimialueensa tavara- ja palveluhankinnoista, kun hankinnan veroton arvonlisäveroton alittaa euroa. Tilausoikeus on viran- ja toimenhaltijalla, jolla on hankintaoikeus. Lisäksi tilausoikeus on rakennusvalvontapäällikön, rakennuslupapäällikön, rakennepäällikön, asiakaspalvelupäällikön, tietopalveluvastaavan ja rakennuslakimiehen määräämillä viran- tai toimenhaltijoilla talousarvion puitteissa. Maksuhelpotukset ja -lykkäykset Rakennusvalvontapäällikkö päättää helpotuksen tai vapautuksen myöntämisestä yksittäistapauksessa rakennuslautakunnan tehtäväalueelle tulevan maksun, korvauksen tai saatavan suorittamisesta. Vahingonkorvaukset Rakennusvalvontapäällikkö päättää vahingonkorvauksen tai vastaavan hyvityksen myöntämisestä silloin, kun kaupunki on korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi rakennuslautakunnan tehtäväalueella ja korvausmäärä on enintään euroa. Sopimusten hyväksyminen Rakennusvalvontapäällikkö päättää keskuksen sopimuksista rakennuslautakunnan tehtäväalueella.

5 Rakennusvalvontakeskuksen toimintaohje (5) 7 Rakennusvalvontakeskuksen asiakirjojen allekirjoittaminen Rakennusvalvontapäällikkö allekirjoittaa keskusta koskevat asiakirjat. Maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvät keskuksen lausunnot allekirjoittavat rakennusvalvontapäällikkö ja lausunnon antaja. tietopalveluvastaava ja rakennuslakimies allekirjoittavat toimialueensa asiakirjat. Päätökset ratkaisuvaltaansa kuuluvissa asioissa allekirjoittaa ratkaisija. L/4.2.5

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen toimialan esikunnan 3.2.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 23.8.2012 Voimaan 1.9.2012 Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (5) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 20 8 2009 Voimaan 20.8.2009 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunta tukee ja edistää kaupungin strategista johtamista,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 2.2.1 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 28.12.2015 Voimaan 1.1.2016

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 3.2.4 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi muutettu 31.1.2017 Voimaan 1.2.2017 1

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikön toimintaohje 3.2.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 29.9.2017 Voimaan 1.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kulttuurin tulosyksikkö vastaa kaupungin

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (6) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 19.12.2011 Muutettu 27.5.2014 Voimaan 27.5.2014 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunnan tehtävänä on johtaa, ohjata

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen toimialan esikunnan 3.2.1 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 23.8.2012 Voimaan 1.9.2012 Sivistystoimen johtaja 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje

Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje 1 (5) Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje Teknisen toimen johtaja 19.6.2017 Voimaan 22.6.2017 1 Toiminta-ajatus Tilapalvelut-liikelaitos edustaa kaupunkia

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (6) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 19.12.2011 Kaupunginjohtaja 19.2.2015 Voimaan 19.2.2015 Kaupunginjohtaja 17.6.2015 Voimaan 17.6.2015 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje

Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje Sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje 1 (5) Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje Sivistystoimen johtaja 3.12.2018 Voimaan 1.1.2019 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen

Lisätiedot

TILAPALVELUT-LIIKELAITOKSEN TOIMINTAOHJE

TILAPALVELUT-LIIKELAITOKSEN TOIMINTAOHJE Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje 4.2.9 1 (5) TILAPALVELUT-LIIKELAITOKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja 29.12.2015 Voimaan 4.1.2016 1 Toiminta-ajatus Tilapalvelut-liikelaitos edustaa kaupunkia

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali-

Lisätiedot

Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje

Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje 1 (5) Tilapalvelut-liikelaitoksen toimintaohje Teknisen toimen johtaja 12.3.2019 Voimaan 1.4.2019 1 Toiminta-ajatus Tilapalvelut-liikelaitos edustaa kaupunkia sen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTAOHJE ESPOON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja 16.3.2015 Voimaan 1.4.2015 1 Toiminta-ajatus Ympäristökeskuksen toiminta-ajatuksena on turvata ympäristön elinkykyisyys sekä omalta

Lisätiedot

KONSERNIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

KONSERNIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Konsernipalvelujen tulosyksikön toimintaohje 1.5.2 1 (7) KONSERNIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 10 3 2009 Voimaan 10.3.2009 1 Toiminta-ajatus Konsernipalvelut -tulosyksikkö tuottaa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje

Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje 1 (8) Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje Teknisen toimen johtaja 4.10.2017 Voimaan 4.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kaupunkitekniikan keskuksen tulosyksikön tehtävänä

Lisätiedot

Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37

Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37 Perusturvalautakunnan esitys VALTIMON KUNNAN S O S I A A L I T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37 Voimaantulo 1.1.2012

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTAOHJE

KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTAOHJE Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje 4.2.2 1 (8) KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja 29.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Kaupunkitekniikan keskuksen tulosyksikön

Lisätiedot

5 Kokouksen koollekutsuminen. 5 Kokouksen koollekutsuminen

5 Kokouksen koollekutsuminen. 5 Kokouksen koollekutsuminen Voimassa oleva hallintosääntö 5 Kokouksen koollekutsuminen Kokouskutsu lähetetään vähintään kolmea (3) päivää ennen kokousta jäsenille, kaupunginjohtajalle, kaupunginhallituksen puheenjohtajalle, kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien 1(5) Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien - juokseva pykälänumero suluissa kursivoituna HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1. 10 (10 ) Läsnäolo toimielinten kokouksissa: Korvataan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Ehdotus kaupunginhallitus 23.11.2015 1 Toiminta-ajatus Konsernihallinnon

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 6 OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 23.2.2016, voimaan 1.3.2016) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja. Vanhus- ja vammaispalvelujen vastuualue vastaa - seuraavien sosiaalihuoltolain 17. :ssä tarkoitettujen palvelujen järjestämisestä vanhuksille ja vammaisille: omaishoidon tuki, kotipalvelut, sosiaalityö,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.

KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 12.3.2012/ Kv 26 Voimaantulo: 1.4.2012 Muutettu: 11.6.2012

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot

Asiakirjahallinta Oulun kaupungissa

Asiakirjahallinta Oulun kaupungissa Asiakirjahallinta Oulun kaupungissa Kaupunginhallitus 6.5.2013 286, voimaantulo 29.5.2013 Sisällysluettelo: 1. Asiakirjahallinnan tehtävät ja vastuut... 3 2. Vastuu asiakirjallisesta tiedosta... 3 2.1

Lisätiedot

Konserniesikunnan toimintaohje

Konserniesikunnan toimintaohje Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (7) Konserniesikunnan toimintaohje Kaupunginjohtaja 6.6.2017 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunnan tehtävänä on johtaa, ohjata ja valvoa koko kaupunkikonsernia kaupunginjohtajan

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Käsitelty Kunnanhallituksessa 3.11.2014/ 307 Hyväksytty Kunnanvaltuustossa 10.11.2014/ 48 Voimaantulo 18.11.2014 TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje 1 (9) Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 Muutettu 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

Kaupunginviraston johtosääntö

Kaupunginviraston johtosääntö 1 (8) Kaupunginviraston johtosääntö Kaupunginvaltuuston 31.1.2011 hyväksymä 1 Luku Soveltamisala 1 Soveltamisala Kaupungin toimintaan sovelletaan tämän säännön määräyksiä. 2 Luku Toiminta-ajatus ja johtaminen

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 24.4.2019 Voimaan 1.8.2019 1 Toiminta-ajatus Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö tarjoaa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöjohtaja 30.09.2014 Ympäristöjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöjohtaja 30.09.2014 Ympäristöjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) 18 Toimivallan siirtäminen yleishallinnollisissa asioissa ympäristökeskuksessa HEL 2013-002918 T 00 01 00 Päätös päätti toimivallan siirtämisestä yleishallinnollisissa

Lisätiedot

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 2.2.2017 ja se on voimassa 1.3.2017 alkaen. YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistyspalvelujen tarkoituksena on luoda korkean elämisen laadun takaamiseksi edellytykset kuhmolaisten henkiselle kasvulle ja kehittymiselle

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄ- RISTÖTOIMEN TOIMI- ALAN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄ- RISTÖTOIMEN TOIMI- ALAN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄ- RISTÖTOIMEN TOIMI- ALAN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄ- RISTÖTOIMEN TOIMI- ALAN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄ- RISTÖTOIMEN TOIMI- ALAN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄ- RISTÖTOIMEN TOIMI- ALAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 23.4.2012 Voimaan 1.5.2012 1 Toiminta-ajatus Teknisen

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 2082m2

Tontin pinta-ala: 2082m2 Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje 1 (8) Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 Muutettu 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön tehtävä. 2 Toiminnan tarkoitus ja yleiset määräykset. 3 Esimiehen yleiset tehtävät

KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön tehtävä. 2 Toiminnan tarkoitus ja yleiset määräykset. 3 Esimiehen yleiset tehtävät KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Toimintasäännön tehtävä Tässä toimisäännössä määrätään johtosääntöjä täydentävästi Kuntatekniikkaliikelaitoksen organisaatiosta, tehtävistä, esimiesasemassa

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje 1 (8) Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 Muutettu 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Konserniesikunnan toimintaohje

Konserniesikunnan toimintaohje Konserniesikunnan toimintaohje 1 (7) Konserniesikunnan toimintaohje Kaupunginjohtaja 21.12.2017 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunnan tehtävänä on johtaa, ohjata ja valvoa koko kaupunkikonsernia kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan päätösvallan. delegointi 2018 alkaen. TekLtk / Liite 2 22/ /2018

Teknisen lautakunnan päätösvallan. delegointi 2018 alkaen. TekLtk / Liite 2 22/ /2018 TekLtk 7.2.2018 / Liite 2 Teknisen lautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Sisällysluettelo Teknisen lautakunnan päätösvallan delegointi, 2018 alkaen... 1 1. Esittely... 1 2.

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä Hollolan 1/5 KV KH lau TYÖNANTAJATOIMINNOT Kunnalle työnantajana kuuluvat tehtävät, ellei niitä ole siirretty muulle viranomaiselle Kunnan henkilöstöpolitiikan ohjaus ja siitä yleisohjeiden antaminen Työnantajan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristölautakunta

Tekninen ja ympäristölautakunta Tekninen ja ympäristölautakunta Koulutustilaisuus 13.3.2013, Karkkilasali Taina Saari vs. vastaava rakennustarkastaja organisaatio Vastaava rakennustarkastaja Nicole Ahtokivi hoitovapaalla Vs. vastaava

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

. t... t I 1 f:-.'! ~ I' /~.vl{)/:!j Tekms en Ja ympans opa ve ujen tolmla a

. t... t I 1 f:-.'! ~ I' /~.vl{)/:!j Tekms en Ja ympans opa ve ujen tolmla a 33 VIII LUKU /J II t-r ~ '-lie Y't N e,j -!-rirll{,u TU6 A:- ARJ7?J. t... t I 1 f:-.'! ~ I' /~.vl{)/:!j Tekms en Ja ympans opa ve ujen tolmla a 54 Lautakunnat, niiden tehtäväalueet ja esittelijät 1. Tekninen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen

Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp.ltk 18.10.2018 30 Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp-ltk 18.10.2018 30 Sisällysluettelo Ympäristölautakunnan

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN JA YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SEKÄ TEKNISEN OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

TEKNISEN LAUTAKUNNAN JA YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SEKÄ TEKNISEN OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JA YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SEKÄ TEKNISEN OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU 1 Tekninen lautakunta ja ympäristö- ja rakennuslautakunta sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan

Lisätiedot

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 10.12.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 9.12.2013 Voimaan 1.1.2014 3 Kaupunginhallituksen tehtävät ja Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

- KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ -

- KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ - KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.10.2005 144 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt muutoksen 19.12.2005 181 Sääntö tulee voimaan 1.1.2006 Kuulutettu 2.2.2006 I LUKU

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 Muutettu viimeksi KV 17.6.2013 ( 4, 8, 9,10 ) Muutosten voimaantulo 1.8.2013 Muutettu viimeksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Liite Sila 31.5.2011: Muutokset 1.2.2011 voimaan tulleeseen sivistyspalvelujen toimintasääntöön SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Sisällys 1 Sivistyspalvelujen organisaatio 2 Esimiehen yleiset

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 26.1.2005 5) Voimaatulo 01.01.2002 1 Toimiala, kokoonpano ja vastuualue Rakennuslautakunnan yleisenä tehtävänä on rakennustoiminnan ja

Lisätiedot

Kangasniemen kunta Sivistystoimen johtosääntö Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.6.2008 47. Päivitetty sivistyslautakunta 19.8.

Kangasniemen kunta Sivistystoimen johtosääntö Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.6.2008 47. Päivitetty sivistyslautakunta 19.8. Kangasniemen kunta Sivistystoimen johtosääntö Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.6.2008 47. Päivitetty sivistyslautakunta 19.8.2015 Kangasniemen kunnan toiminta- ja hallintosääntö (Kunnanvaltuusto 13.3.2006

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Fr ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.10.1990 Viimeksi muutettu 14.12.1994 1 Toiminta-ajatus Keskusvirasto luo edellytyksiä kaupungin itsehallinnon toteutumiselle valmistelemalla

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Tervetuloa! 14.1.2016

Tervetuloa! 14.1.2016 Tervetuloa! 14.1.2016 Viranomaisvalvonta rakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslaki 124 Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 14 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala Hyvinvointilautakunnan tehtävänä

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. Keuruun kaupungin hallintosääntö 3. Keuruun kaupungin organisaatiosääntö

Lisätiedot

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot