METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu Koivukuitupuun tuonti kasvussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014. Koivukuitupuun tuonti kasvussa"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu / Annu Kaila Koivukuitupuun tuonti kasvussa Koivukuitupuun tuonti on ollut selvässä kasvussa vuoden alusta lähtien. Heinäkuun tuonti oli lähes 50 prosenttia vuoden ensimmäisen neljänneksen kuukausittaista tuontia suurempaa. Metsäteollisuuden viennin kumulatiivinen reaaliarvo kasvoi kahdella prosentilla edellisestä vuodesta. Puu Puuta tuotiin ulkomailta Suomeen heinäkuussa 0,93 miljoonaa kuorellista kuutiometriä eli hieman enemmän kuin edellisinä kuukausina keskimäärin. Yhteensä tuonti vuoden alusta lähtien oli 6,06 miljoonaa kuutiometriä. Kuukausittainen tuonti on pysytellyt koko ajan selvästi viime vuotta alhaisemmalla tasolla. Eniten ulkomailta ostettiin koivukuitupuuta, jonka kuukausittainen tuonti on koko alkuvuoden ollut selvässä kasvussa. Kun heinäkuussa koivukuitupuun tuonti oli 0,50 miljoonaa kuutiometriä, tuonti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli keskimäärin 0,33 miljoonaa kuutiometriä kuukausittain. Valtaosa koivukuitupuusta oli peräisin Venäjältä, jonka osuus koivukuitupuun tuonnista on pysynyt noin 90 prosentissa koko alkuvuoden. Seuraavaksi eniten ulkomailta ostettiin haketta, jota tuotiin maahan heinäkuussa 0,20 miljoonaa kuutiometriä. Venäjän osuus tästä oli alkuvuoden tapaan noin neljä viidesosaa. Kuusen osuus raakapuun tuonnista oli heinäkuussa 9 ja männyn 5 prosenttia. Metsäteollisuus Metsäteollisuuden tuotteita vietiin heinäkuussa ulkomaille 0,92 miljardin euron arvosta, mikä vastasi reaalisesti viime vuoden tasoa. Vaikka metsäteollisuuden kuukausittainen vienti on viime kuukausina jäänyt edellisvuotta pienemmäksi, viennin kumulatiivinen reaaliarvo oli edelleen hieman (2 %) viime vuotta korkeammalla tasolla. Massa- ja paperiteollisuuden osuus heinäkuun viennistä oli 0,74 miljardia euroa. Viennin arvo supistui reaalisesti 2 prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Massan kumulatiivinen vientimäärä väheni viime vuodesta 3 prosenttia ja paperin prosentin. Kartongin vienti kasvoi 3 prosenttia. Indeksitarkastelun perusteella kartongin hinta on laskenut hieman viime kuukausina. Päällystämättömän hienopaperin hinta laski edellisvuodesta. Päällystetystä hienopaperista maksettiin 676 ja päällystämättömästä 639 euroa tonnilta. Päällystetystä aikakauslehtipaperista puolestaan maksettiin heinäkuussa 631 ja päällystämättömästä 543 euroa tonnilta. Aikakauslehtipaperien hinnat olivat nousseet hieman edellisistä kuukausista. Massan hinta on indeksitarkastelun perusteella pysynyt vakaana viime vuoden keväästä lähtien. Puutuoteteollisuuden tuotteita myytiin ulkomaille heinäkuussa 0,18 miljardin euron arvosta. Kasvua edellisen vuoden heinäkuuhun oli reaalisesti 6 prosenttia. Eniten vietiin sahatavaraa, jota myytiin ulkomaille 0,11 miljardin arvosta. Viime vuoteen verrattuna sahatavaran kumulatiivinen vientimäärä kasvoi 7 prosenttia. Mäntysahatavarasta maksettiin 201 ja kuusisahatavarasta 199 euroa kuutiometriltä. Hinnat laskivat hieman edellisestä kuukaudesta, mutta yleisesti hintataso on ollut nousussa viime vuoden alusta lähtien. Myös vanerin kumulatiivinen vientimäärä kasvoi edellisestä vuodesta selvästi, lähes 18 prosenttia. Havuvanerin hinta on pysynyt hyvin tasaisena, kun taas lehtivanerin hinta nousi 6 prosenttia alkuvuoden lukemista. Lisätietoja: Annu Kaila, p Laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2014 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fiske Official Statistics of Finland Agriculture, forestry and fishery

2 2,4 2,0 1,6 milj. m³ 2014 Vaihteluväli milj. m³ Keskimäärin , ,8 6 0, , Kuva 1. Puun tuonti kuukausittain Kuva 2. Puun kumulatiivinen tuonti kuukausittain 1000 m³ 600 Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Hake Latvia 0,46 milj.m 3 Ruotsi 0,08 milj.m 3 Muut 0,01 milj.m 3 Viro 0,7 milj.m 3 Venäjä 4,79 milj.m Kuva 3. Kuitupuun ja hakkeen tuonti Kuva 4. Puun tuonti eri maista tammi heinäkuussa ,6 mrd Vaihteluväli mrd. Keskimäärin ,2 0, , , Kuva 5. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo kuukausittain vuoden 2014 heinäkuun rahana (deflatointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100) Kuva 6. Metsäteollisuustuotteiden kumulatiivisen viennin arvo kuukausittain vuoden 2014 heinäkuun rahana (deflatointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100) 2 Metsätilastotiedote 42/2014

3 /m³ Mäntysahatavara Kuusisahatavara /t Valkaistu havusulfaattisellu Valkaistu lehtisulfaattisellu /t Päällystetty aikakauslehtipaperi Päällystämätön aikakauslehtipaperi Sanomalehtipaperi /t Päällystetty hienopaperi Päällystämätön hienopaperi Kuva 7. Metsäteollisuustuotteiden reaalisia vientihintoja vuoden 2014 heinäkuun rahana (deflatointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100) Indeksi, 2002=100 Indeksi, 2002= Massa Paino- ja kirjoituspaperi Sahatavara Muu kuin paino- ja kirjoituspaperi Vaneri Kartonki Kuva 8. Metsäteollisuuden päävientituotteiden hintaindeksit (deflatointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100) Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu

4 1. Puun vienti heinä- ja tammi heinäkuussa 2014 Puutavaralaji heinäkuu 2014 tammi heinäkuu 2014 muutos, tammi heinäkuu 2014/2013 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 m³ milj. /m³ 1000 m³ milj. /m³ % % % YHTEENSÄ RAAKAPUU Havupuu , , Mänty , , mäntytukki , , muu , , Kuusi , , kuusitukki , muu , , Muut havupuut , , muu havutukki muu , , Lehtipuu Koivu , , koivutukki ,6... muu , , Muut lehtipuut Polttopuu , , Hake , , Kyllästetty puu , , JÄTEPUU , , Pelletit , , Muu jätepuu , , Luokkiin muu sisältyy tukkipuun mitta- ja laatuvaatimukset täyttämätöntä pyöreää puuta (kuten kuitupuuta ja erikoispuutavaralajeja). 2. Puun tuonti heinä- ja tammi heinäkuussa 2014 Puutavaralaji heinäkuu 2014 tammi heinäkuu 2014 muutos, tammi heinäkuu 2014/2013 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 m³ milj. /m³ 1000 m³ milj. /m³ % % % YHTEENSÄ RAAKAPUU Havupuu , , Mänty , , mäntytukki , , mäntykuitupuu , , Kuusi , , kuusitukki , , kuusikuitupuu , , Muut havupuut muu havutukki muu havukuitupuu Lehtipuu , , Koivu , , koivutukki , , koivukuitupuu , , Muut lehtipuut , , Polttopuu , , Hake , , Kyllästetty puu , JÄTEPUU , , Pelletit , , Muu jätepuu , , Kuitupuiden luokkiin sisältyy myös erikoispuutavaralajeja. 4 Metsätilastotiedote 42/2014

5 3. Puun tuonti maittain tammi heinäkuussa 2014 Puutavaralaji Venäjä Viro Latvia Ruotsi Britannia määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo 1000 m³ milj m³ milj m³ milj m³ milj m³ milj. YHTEENSÄ RAAKAPUU Havupuu Mänty mäntytukki mäntykuitupuu Kuusi kuusitukki kuusikuitupuu Muut havupuut muu havutukki muu havukuitupuu Lehtipuu Koivu koivutukki koivukuitupuu Muut lehtipuut Polttopuu Hake Kyllästetty puu JÄTEPUU Puutavaralaji Uruguay Liettua Saksa Muut Yhteensä määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo 1000 m³ milj m³ milj m³ milj m³ milj m³ milj. YHTEENSÄ RAAKAPUU Havupuu Mänty mäntytukki mäntykuitupuu Kuusi kuusitukki kuusikuitupuu Muut havupuut muu havutukki muu havukuitupuu Lehtipuu Koivu koivutukki koivukuitupuu Muut lehtipuut Polttopuu Hake Kyllästetty puu JÄTEPUU Kuitupuiden luokkiin sisältyy myös erikoispuutavaralajeja. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu

6 4. Metsäteollisuustuotteiden vienti heinä- ja tammi heinäkuussa 2014 Tavaralaji yks. heinäkuu 2014 tammi heinäkuu 2014 muutos, tammi heinäkuu 2014/2013 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 yks. milj. /yks yks. milj. /yks. % % % SUOMEN TAVARAVIENTI PUU m³ METSÄTEOLLISUUSTUOTTEET PUUTUOTETEOLLISUUS Sahatavara m³ Mäntysahatavara m³ Kuusisahatavara m³ Muu havusahatavara m³ Höyläsahatavara m³ Lehtisahatavara m³ Vaneri m³ Havuvaneri m³ Lehtivaneri m³ Muu vaneri m³ Viilu m³ Lastulevy m³ Kuitulevy t Puiset huonekalut Muut puuteokset Puutalot MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t Massa t Mekaaninen puumassa t Puolikemiallinen puumassa t Valkaisematon sulfaattisellu t Valkaistu sulfaattisellu t havusulfaatti t lehtisulfaatti t Liukosellu t Sulfiittisellu t Keräyspaperi ja -kartonki t Muu kuin puumassa t Paperi t Sanomalehtipaperi t Aikakauslehtipaperi t päällystämätön t päällystetty t Hienopaperi t päällystämätön t päällystetty t Säkkipaperi t Muu voimapaperi t Muu paperi t Kartonki t Kraftlaineri t Muu sulfaattikartonki t Fluting t Muu kartonki t Paperi- ja kartonkijalosteet t MUUT TUOTTEET Metsätilastotiedote 42/2014

7 5. Puutuote- ja massateollisuuden tuotteiden vienti maittain heinä- ja tammi heinäkuussa 2014 Tavaralaji Maa yks. heinäkuu 2014 tammi heinäkuu 2014 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 yks. milj. /yks yks. milj. /yks. MÄNTYSAHATAVARA m³ 291,7 58, ,5 450,8 205 Egypti m³ 99,2 16, ,6 94,1 166 Algeria m³ 26,2 5, ,5 62,2 220 Japani m³ 29,8 6, ,6 52,8 226 Britannia m³ 34,4 8, ,4 58,6 240 Marokko m³ 24,9 4, ,6 25,7 185 Israel m³ 20,1 3, ,3 23,8 183 Muut m³ 57,0 12, ,5 133,6 222 KUUSISAHATAVARA m³ 224,9 44, ,5 402,8 202 Ranska m³ 18,2 3, ,5 64,8 204 Saksa m³ 36,2 7, ,0 63,1 210 Japani m³ 23,4 5, ,8 45,2 221 Saudi-Arabia m³ 25,1 4, ,3 26,8 174 Britannia m³ 17,4 3, ,7 29,3 216 Alankomaat m³ 11,1 2, ,5 23,2 195 Muut m³ 93,6 18, ,6 150,4 197 HAVUVANERI m³ 47,9 17, ,9 141,4 374 Britannia m³ 13,3 4, ,0 26,5 340 Alankomaat m³ 7,4 2, ,2 20,8 309 Saksa m³ 5,4 2, ,1 17,0 404 Ruotsi m³ 4,7 1, ,4 19,5 420 Tanska m³ 4,7 1, ,7 10,9 381 Ranska m³ 2,3 1, ,1 6,5 463 Muut m³ 10,3 4, ,4 40,1 396 LEHTIVANERI m³ 24,2 20, ,4 176,8 802 Saksa m³ 8,9 7, ,4 61,1 760 Britannia m³ 2,1 2, ,5 15,6 894 Ranska m³ 1,0 1, ,3 7,4 896 Espanja m³ 0,9 0, ,3 6,7 803 Alankomaat m³ - 0, ,4 5,9 915 Italia m³ ,5 3,2 908 Muut m³ 10,3 8, ,0 76,9 801 VALKAISTU HAVUSULFAATTISELLU t 187,0 97, ,1 717,0 539 Kiina t 74,0 34, ,6 199,5 488 Saksa t 31,8 17, ,0 140,5 569 Italia t 20,6 12, ,6 97,7 608 Espanja t 5,8 3, ,3 29,1 556 Ranska t 6,5 3, ,5 23,2 571 Britannia t 6,2 3, ,6 22,7 560 Muut t 42,1 22, ,4 204,3 537 VALKAISTU LEHTISULFAATTISELLU t 26,5 12, ,4 94,7 468 Saksa t 12,5 5, ,8 41,4 451 Alankomaat t 1,0 0, ,4 4,0 546 Italia t 6,1 3, ,3 13,1 520 Ruotsi t 0,1 0, ,4 0,2 428 Britannia t 0, ,6 1,7 458 Belgia t Muut t 6,2 2, ,9 34,4 465 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu

8 6. Paperiteollisuuden tuotteiden vienti maittain heinä- ja tammi heinäkuussa 2014 Tavaralaji Maa heinäkuu 2014 tammi heinäkuu 2014 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 t milj. /t 1000 t milj. /t PÄÄLLYSTETTY AIKAKAUSLEHTIPAPERI 186,9 118, ,6 811,6 616 Saksa 30,8 19, ,0 137,8 621 Britannia 24,7 16, ,7 102,2 632 Yhdysvallat 16,2 9, ,1 56,1 596 Belgia 11,5 7, ,9 57,7 607 Venäjä 9,3 6, ,4 44,3 677 Puola 9,8 6, ,3 43,9 634 Muut 84,7 53, ,1 369,7 606 PÄÄLLYSTÄMÄTÖN HIENOPAPERI 98,6 63, ,2 439,5 634 Britannia 19,7 13, ,2 85,8 675 Saksa 12,8 8, ,9 63,2 638 Venäjä 6,8 4, ,9 29,4 627 Ranska 6,1 3, ,2 31,1 632 Espanja 2,9 1, ,3 11,1 642 Ruotsi 1,9 1, ,0 8,9 636 Muut 48,5 30, ,6 210,0 618 PÄÄLLYSTETTY HIENOPAPERI 148,0 100, ,7 651,6 681 Saksa 38,9 25, ,7 173,5 668 Britannia 15,9 11, ,3 88,2 677 Belgia 23,0 13, ,6 76,7 591 Yhdysvallat 5,2 4, ,6 26,6 840 Puola 8,6 6, ,8 37,6 756 Venäjä 6,7 4, ,5 30,9 744 Muut 49,6 33, ,2 218,2 695 VOIMAPAPERI (sis. säkkipaperi ja muu voimapaperi) 30,8 23, ,3 158,3 753 Saksa 3,7 2, ,0 19,9 764 Espanja 1,9 1, ,4 9,0 672 Belgia 3,3 1, ,3 12,1 595 Turkki 0,9 0, ,6 6,7 696 Puola 1,2 0, ,3 7,6 742 Kiina 0,7 0, ,5 5,2 934 Muut 18,9 14, ,2 97,9 782 KARTONKI 246,4 187, , ,2 771 Saksa 41,0 32, ,2 203,7 786 Venäjä 23,9 22, ,0 137,9 938 Yhdysvallat 26,0 20, ,0 125,9 758 Espanja 16,4 11, ,5 82,9 655 Britannia 12,0 10, ,8 66,8 858 Puola 8,4 7, ,3 59,6 860 Muut 118,7 83, ,0 596, Metsätilastotiedote 42/2014

9 7. Metsäteollisuustuotteiden tuonti heinä- ja tammi heinäkuussa 2014 Tavaralaji yks. heinäkuu 2014 tammi heinäkuu 2014 muutos tammi heinäkuu 2014/2013 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 yks. milj. /yks yks. milj. /yks. % % % SUOMEN TAVARATUONTI PUU m³ METSÄTEOLLISUUSTUOTTEET PUUTUOTETEOLLISUUS Sahatavara m³ Mäntysahatavara m³ Kuusisahatavara m³ Muu havusahatavara m³ Höyläsahatavara m³ Lehtisahatavara m³ Vaneri m³ Havuvaneri m³ Lehtivaneri m³ Muu vaneri m³ Viilu m³ Lastulevy m³ Kuitulevy t Puiset huonekalut Muut puuteokset Puutalot MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t Massa t Mekaaninen puumassa t Puolikemiallinen puumassa t Valkaisematon sulfaattisellu t Valkaistu sulfaattisellu t havusulfaatti t lehtisulfaatti t Liukosellu t Sulfiittisellu t Keräyspaperi ja -kartonki t Muu kuin puumassa t Paperi t Sanomalehtipaperi t Aikakauslehtipaperi t päällystämätön t päällystetty t Hienopaperi t päällystämätön t päällystetty t Säkkipaperi t Muu voimapaperi t Muu paperi t Kartonki t Kraftlaineri t Muu sulfaattikartonki t Fluting t Muu kartonki t Paperi- ja kartonkijalosteet t MUUT TUOTTEET Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu

10 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2014 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fiske Official Statistics of Finland Agriculture, forestry and fishery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: Puhelin ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 24/2014 5.6.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvussa maaliskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014 34/2014 7.8.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti jatkui toukokuussa vakaana

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 12/2009 14.4.2009 Aarre Peltola Puun tuonti Suomeen romahti tammikuussa Tammikuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1 Metsäsektorin ulkomaankauppa elokuu 1 Toimittajat: Aarre Peltola Kimmo Sareva 1..1 0 Puuta virtasi vuolaasti maahamme elokuussa Raaka- ja jätepuu Elokuussa Suomeen tuotiin runsaasti raaka- ja jätepuuta.

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1..21 68 Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna 2 Metsäteollisuustuotteiden entinen vientiennätys lyötiin jälleen Raaka- ja

Lisätiedot

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta.

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 21 Toimittaja: Aarre Peltola 17.4.21 71 Metsäteollisuustuotteiden vienti jatkui tammikuussa viimevuotista vauhtia Raaka- ja jätepuu Tammikuussa ulkomaista raaka-

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2013 21.11.2014 Aarre Peltola Puuta tuotiin 11 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteita

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 40/2011 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 10.10.2011 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2012 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 24.10.2012 Aarre Peltola Puun tuonti 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2002 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 1.8.2003 685 Puun tuonnissa 16 miljoonan

Lisätiedot

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2004 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 8.7.2005 781 Puun tuonti paisui

Lisätiedot

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia.

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa lokakuu 2007 Toimittaja: Aarre Peltola 4.1.2008 894 Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2011 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010 4.2.2011 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso nousi 8,5 prosenttia

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2010 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009 5.5.2010 Yrjö Sevola Pekka Ollonqvist Reaalinen kantohintataso laski 14 prosenttia

Lisätiedot

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuonnista oli koivukuitupuuta 30 prosenttia, eli 1,5 miljoonaa kuutiota. Seuraavaksi eniten tuotiin kuusikuitupuuta

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuonnista oli koivukuitupuuta 30 prosenttia, eli 1,5 miljoonaa kuutiota. Seuraavaksi eniten tuotiin kuusikuitupuuta A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen.6.26 824 Metsäteollisuuden viennin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu Puu. metsäteollisuustuotteiden. Puun tuonti ylitti ensimmäistä kertaa 2 miljoonan kuutiometrin rajan

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu Puu. metsäteollisuustuotteiden. Puun tuonti ylitti ensimmäistä kertaa 2 miljoonan kuutiometrin rajan A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola.6.2 6 Puun tuonti ylitti ensimmäistä

Lisätiedot

Raakapuun käyttö 2010

Raakapuun käyttö 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 22/2011 Raakapuun käyttö 2010 Raakapuun käyttö 72 miljoonaa kuutiometriä 31.5.2011 Veli Suihkonen Muutettu 6.9.2011 Vuonna 2010

Lisätiedot

Suomeen tuotiin vuoden 2004 marraskuussa

Suomeen tuotiin vuoden 2004 marraskuussa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 24 Toimittaja: Aarre Peltola.2.25 5 Puun tuonti ennätysvauhdissa

Lisätiedot

Suomeen tuotiin heinäkuussa puuta 1,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kesäkuun tapaan uusi kuukausikohtainen

Suomeen tuotiin heinäkuussa puuta 1,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kesäkuun tapaan uusi kuukausikohtainen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa heinäkuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 13.1.26 841 Tammi heinäkuussa

Lisätiedot

tammikuun luvuista lähtien. Tullihallitus kerää raakapuun vienti- ja tuontitiedot kansainvälisen tilastokäytännön

tammikuun luvuista lähtien. Tullihallitus kerää raakapuun vienti- ja tuontitiedot kansainvälisen tilastokäytännön A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1.4.2 66 Puun tuonti jatkui vilkkaana

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu Sahatavaran vientihinnan nousu jatkui helmikuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 9.5.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu Sahatavaran vientihinnan nousu jatkui helmikuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 9.5. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu 27 Toimittaja: Jukka Torvelainen..27 866 Sahatavaran vientihinnan

Lisätiedot

Puukauppa alueittain 2013

Puukauppa alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 11/2014 Puukauppa alueittain 2013 1.4.2014 Martti Aarne Vuoden 2013 reaalinen kantohintataso 2 prosenttia edellisvuotta korkeampi

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu Sahatavaran vientihinta nousi 10 prosenttia tammi syyskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu Sahatavaran vientihinta nousi 10 prosenttia tammi syyskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 11.12.26 846 Sahatavaran vientihinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 8.2.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 8.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 8.2.27 82 Puun tuontimäärä kutistui

Lisätiedot

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätykselliset

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätykselliset A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Jukka Torvelainen..24 1 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014 Puukauppa, heinäkuu 2014 21.8.2014 Martti Aarne Heinäkuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Mänty- ja kuusitukin reaaliset

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2010 Puukauppa, kesäkuu 2010 14.7.2010 Aarre Peltola Puukauppa vauhdissa kesäkuussa Vaisun alkuvuoden jälkeen puukauppa ampaisi

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, helmikuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 2/2013 Puukauppa, joulukuu 2012 16.1.2013 Yrjö Sevola Vuoden 2012 puukauppa 28 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus osti joulukuussa

Lisätiedot

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, marraskuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa

Lisätiedot

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä,

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä, Puun ostot ja hinnat syyskuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 19.10.2001 598 Syyskuun puukaupassa 50 prosentin lasku edellisvuodesta Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin.

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 23/2009 Puukauppa, toukokuu 2009 8.6.2009 Martti Aarne Toukokuun puukauppa 0,35 miljoonaa kuutiometriä Puukaupan hiljaiselo jatkui

Lisätiedot

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, heinäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 33/2009 Puukauppa, heinäkuu 2009 11.8.2009 Mika Mustonen Puukauppa vähäistä heinäkuussa Metsäteollisuus osti heinäkuussa 0,4 miljoonaa

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, syyskuu 214 4/214 4.11.214 Elina Mäki-Simola Syyskuun hakkuut,3 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut ennätysvauhdissa

Lisätiedot

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat tammikuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 20.2.2001 564 Ennätysvilkas tammikuu puukaupassa Vuosi on puumarkkinoilla alkanut erittäin vilkkaasti. Tammikuun 2001 puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yhteisöt Kirkko Tuntematon Valtio 41 % Valkopyökki 4 % Saksanpihta Männyt Muut puulajit 7 % Kuusi 34 % Tammet 1 Yksityinen 14 % Kunnat

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001. Puukauppa piristymässä 22.11..2001 601

Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001. Puukauppa piristymässä 22.11..2001 601 Puun ostot ja hinnat lokakuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 22.11..2001 601 Puukauppa piristymässä Puukauppa on marraskuussa hieman vilkastunut alkusyksyn puumääriin verrattuna. Viikolla 46 teollisuus osti

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta.

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu  METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta. METSÄVARAT Metsänomistus Puulajien osuus puuston tilavuudesta yksityishenk ilöt 19% kunnat 17% yritykset 3% yhteisöt 1% valtio 6% Lähde:Information on forests and forestry in the Czech Republic by 1 pyökki

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 16.1.2002 608 Vuoden 2001 puukauppa jäi 30 miljoonaan kuutiometriin Vuosi 2001 oli puumarkkinoilla hiljainen, vaikka marraskuun myrskyt lisäsivätkin

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, lokakuu 213 46/213 2.12.213 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut,6 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001. Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa 19.12.2001 605

Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001. Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa 19.12.2001 605 Puun ostot ja hinnat marraskuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 19.12.2001 605 Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa Koko syksyn puolivauhdilla käyneessä puukaupassa näkyi marraskuussa piristymisen merkkejä.

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Kunnat 1 % Yksityinen 17 % Koivu, valeakaasia % Jalot lehtipuut 1 % Leppä % Muut puulajit 3 % Valtio 8 % Kuusi 7 % Mänty, lehtikuusi

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 1 Yksityisyritykset 11 % Yksityistä misen alla oleva maa 15 % Valtion metsähallinto 37 % Muut puulajit Tervaleppä % 5 % Harmaaleppä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, joulukuu 21 5/211 2.2.211 Elina Mäki-Simola Joulukuun hakkuut 4,5 miljoonaa kuutiometriä Joulukuussa markkinahakkuiden

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yksityistämisen alla oleva maa 1 % Lepät 1 % Haapa 3 % Muut puulajit 5 % Yksityinen 35 % Valtio 9 % Rauduskoivu 18 % Mänty 1 % Kuusi

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Vuosi 2005 oli viides peräkkäinen puun tuonnin ennätysvuosi. Tuonti kasvoi neljänneksellä edellisvuodesta 21,5 miljoonaan kuutiometriin. Puusta 79 prosenttia oli venäläistä

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Puun tuonti paisui vuonna 24 ennätykselliseen 17,5 miljoonaan kuutiometriin määrän lisäännyttyä 5 prosentilla edellisvuodesta. Puusta 8 prosenttia tuli Venäjältä ja 7

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2008

Metsä sijoituskohteena 1983 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 38/29 Metsä sijoituskohteena 198328 1.1.29 Esa Uotila Antrei Lausti Taantuma painoi puuntuotannon sijoitustuoton miinukselle vuonna

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Vuonna 22 metsäteollisuustuotteita vietiin maastamme 12 miljardin euron arvosta. Suomen koko tavaraviennistä metsäteollisuustuotteet muodostivat neljänneksen. Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2012 Puukauppa metsäkeskuksittain 2011 14.2.2012 Martti Aarne Pekka Ollonqvist Vuoden 2011 reaalinen kantohintataso 5 prosenttia

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2011

Puun energiakäyttö 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2012 Puun energiakäyttö 2011 25.4.2012 Esa Ylitalo Metsähaketta käytettiin 7,5 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2011 Lämpö- ja

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 19.1.2001 561 Yksityismetsien puukaupassa 12 prosentin kasvu Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla vuonna 2000. Metsäteollisuuden puun

Lisätiedot