ELO -toiminta Marjut Leppänen. Aikuiskoulutusfoorumi ohjausryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELO -toiminta 11.12.2013. Marjut Leppänen. Aikuiskoulutusfoorumi ohjausryhmä"

Transkriptio

1 ELO -toiminta Aikuiskoulutusfoorumi ohjausryhmä Marjut Leppänen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,

2 ELO-tehtävä ELO=Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa ja kiinnostuksensa missä tahansa elämänvaiheessa, tehdä koulutukseen ja ammattiin liittyviä päätöksiä sekä hallita yksilöllistä kehityskaartaan oppimisessa, työssä ja muussa sellaisessa toiminnassa, jossa valmiuksia ja taitoja opitaan ja/tai käytetään. Ohjauspalveluja tuotetaan eri toimintaympäristöissä: koulutuksessa ja työhallinnossa, työpaikoilla, järjestöissä ja yksityisesti. (CEDEFOP 2005 European Centre for the Development of Vocational Training ) Lähde: TEM/Teija Felt, Jaana Apiainen

3 Elinikäinen ohjaus osana elinikäistä oppimista Elinikäinen oppiminen edistää tietoperustaista kasvua ja taloudellista kilpailukykyä, henkilökohtaisten mahdollisuuksien toteutumista, sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja aktiivista kansalaisuutta. Ohjaus tukee elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien toteutumista tarjoamalla yksilöille tietoja ja taitoja, joiden avulla he voivat tehdä elämänkulkuunsa, henkilökohtaiseen kehittymiseensä, koulutukseensa ja uraansa liittyviä päätöksiä. Kun oppimis- ja kehittymismahdollisuudet ovat yhä moninaisempia, on laadukkaalla ohjauksella on suuri merkitys onnistuneiden päätösten ja valintojen tekemisessä

4 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset linjaukset (OKM 2011:15) 1. Ohjauspalveluja on tasapuolisesti saatavissa ja ne vastaavat yksilön tarpeita 2. Yksilölliset uranhallintataidot vahvistuvat 3. Ohjaustyötä tekevillä on tehtävien edellyttämä osaaminen 4. Ohjauksen laatujärjestelmiä kehitetään 5. Ohjaus toimii koordinoituna kokonaisuutena

5 Strateginen tavoite 1: Ohjauspalveluja on tasapuolisesti saatavissa ja ne vastaavat yksilön tarpeita Ehdotukset 1.Perusopetuksessa tulee olla enintään 250 oppilasta/oppilaanohjaaja 2.Oikeus saada henkilökohtaista opinto-ohjausta lukiolakiin 3.Lukion ja ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaukselle laatukriteerit 4.Etsivä nuorisotyö koko maan kattavaksi 5.Turvataan TE-hallinnon neuvonta- ja ohjauspalvelujen resurssit ja eri asiakasryhmien palvelujen saatavuus 6.Vakiinnutetaan parhaat ESR-rahoituksella kehitetyt toimintamallit 7.Maahanmuuttaja-asiakkaiden ohjaustarpeet huomioitava 8.Sähköiset palvelut rakennetaan yhdenmukaisesti toimivaksi ( 5

6 Strateginen tavoite 2: Yksilölliset uranhallintataidot vahvistuvat Ehdotukset 1.Lukiossa vahvistetaan opiskelijoiden henkilökohtaiseen jatko-opintojen suunnitteluun, ammatillisessa koulutuksessa ura- ja/tai opiskelusuunnitelman laatimiseen ja korkeakouluissa uranhallintaan liittyviä taitoja, aikuisten ohjauksessa urasuunnittelun ja hallinnan taitoja 2.Yleisiä työelämätaitoja vahvistetaan (mm. TE-palvelu-uudistus, Ohjaamotoiminta) 3.Elinikäisessä ohjauksessa tuetaan itsenäisiä sekä ei-perinteisiä koulutus- ja ammatinvalintoja (sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen) 6

7 Strateginen tavoite 3: Ohjaustyötä tekevillä on tehtävien edellyttämä osaaminen Ehdotukset 1. Kehitetään ohjaukseen liittyvää peruskoulutusta vastaamaan ohjaustyön muutoksiin 2. Varmistetaan jatko- ja täydennyskoulutusmahdollisuudet eri hallinnonalojen ja työelämän ohjaustehtävissä toimiville, painopisteitä monikulttuurinen ohjaus moniammatillinen ohjaus ja yhteistyö ennakointitiedon hyödyntäminen osaamisen tunnustaminen urasuunnittelu- ja työelämätaidot kansainvälistymisen vaikutukset ohjaukseen 3. Vahvistetaan ohjausosaamista työ- ja elinkeinohallinnossa (OKM erityisavustus, Laituri-hanke) 4. Vakiinnutetaan työpaikkaohjaajien koulutus 5. Pilotoidaan kansainvälinen ohjaajakoulutus 7

8 Strateginen tavoite 4: Ohjauksen laatua seurataan Ehdotukset 1.Valmistellaan elinikäisen ohjauksen laadunhallinnan menettelyt, laaditaan työvälineet itsearviointia ja palautteen keräämistä varten (esim. Tutka-malli TEtoimiston ohjauksellisten palvelujen laadun- ja vaikuttavuuden arviointiin) 2.Huolehditaan siitä, että ohjaustyössä toimivilla on käytettävissään tehtävien edellyttämä tilasto- ja seurantatieto 8

9 Strateginen tavoite 5: Ohjaus toimii koordinoituna kokonaisuutena Ehdotukset 1. ELYt vastaavat alueellisten elinikäiseen ohjaukseen liittyvien palvelujen koordinoinnista yhteistyössä työelämän edustajien kanssa ja koordinoivat ohjaukseen liittyvää täydennyskoulutusta alueellaan (ELY-keskuksen strategia-asiakirja, Laituri hanke) 2. AVIn ruotsinkielinen palveluyksikkö huolehtii tehtävästä ruotsinkielisen koulutuksen osalta 3. Määritellään tulevan RR-kauden yhdeksi painopisteeksi elinikäisen ohjauksen kehittäminen, tuetaan kuluvalla kaudella kehitettyjen mallien vakiinnuttamista 4. Koulutuksen järjestäjät ottavat käyttöön ns. työelämäohjelmat, joilla tuetaan oppilaiden ja opiskelijoiden työelämässä tapahtuvaa ohjausta 5. Laaditaan toteuttamissuunnitelma koskien varusmiespalvelun ja siviilipalvelun aikaisen ohjauksen kehittämistä 6. Yhteistyöryhmää laajennetaan, ESR kehittämisohjelman työ kytketään yhteistyöryhmän työhön 9

10 Elinikäisen ohjauksen vaikuttavuus Siirtymien sujuvuus toteutuu: Koulutuksesta koulutukseen, koulutuksesta työhön, työstä työhön, työstä osaamisen kehittämisen kautta työhön, työttömyydestä työhön, eläkkeeltä työhön. Työurat pitenevät: Alkuvaiheessa: koulutukseen hakeutuminen tehostuu ja nopeutuu, opintojen sujuvuus paranee ja negatiivinen keskeyttäminen vähenee, koulutuksesta työhön siirtyminen nopeutuu. Uran aikana ja loppuvaiheessa: osaamisen kehittämisen suuntaaminen suhteessa työmarkkinoiden tarpeeseen paranee sekä urasuunnittelun ja -hallinnan taidot kehittyvät

11 Elinikäisen ohjauksen vaikuttavuus Syrjäytymisen ehkäisy: Ennaltaehkäisevät ohjaukselliset ja moniammatilliset toimintamallit vähentävät nuorten ja aikuisten syrjäytymistä. Nuorisotakuu toteutuu: Sijoittuminen perusopetuksen ja lukiokoulutuksen jälkeen nopeutuu ja alle 25-vuotiaiden työllisyystilanne paranee

12 Elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmä Ryhmällä on kolme päätehtävää: 1) edistää kansallista, alueellista ja paikallista tieto-, neuvonta ja ohjauspalvelujen kehittämistyötä ml. yhteiskuntatakuun toteuttaminen 2) vahvistaa hallinnonalojen ja eri toimijoiden yhteistyötä sekä 3) toimia Manner-Suomen ESR-ohjelman toimintalinja 3:n valtakunnallisen Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskelun tieto-, neuvonta ja ohjauspalveluihin -kehittämisohjelman ohjausryhmänä, namn och avdelning

13 Elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmä Työjaosto valmistelee kokousasiat virkamiestyönä. Rahoittajan edustaja osallistuu tarvittaessa ELO Pj:t Kangaspunta (OKM) & Felt (TEM) Osuvuutta- ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluihin kehittämisohjeman ohjausryhmän tehtävät Kansallinen osuus 1. SaDe/ Oppijan palvelukokonaisuus,okm /TEM 2. TEM tutkimushanke: laatukriteerit ja arviointivälineet 3. Uralinja, tehtävät, ohjaustarvearviointi Osuvuutta- ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluihin ESR-kehittämisohjelma K&L-ohjausryhmä (ml. TEM ja OKM edustaja/-t) Koordinaatioprojekti LAITURI-projekti STUDIO ERKKERIT OPIN OVI, namn och avdelning KEHITTÄMISOHJELMAN ARVIOINTI

14 ELO-tehtävä Elinikäinen ohjaus ja siihen liittyviä palveluja kootaan alueellisesti osin uudella tavalla ELY-keskuksilla merkittävä rooli Perustuu OKM:n ja TEM:in johdolla laadittuihin strategioihin (elinikäinen ohjaus) Ohjauspalveluja kehitetään poikkihallinnollisesti (OKM, TEM, muut kumppanit) Luodaan alueellinen koordinaatio (ELOt), joihin kuuluu esim. ELYasiantuntijoita, TE-hallinnon väkeä, oppilaitosväkeä, kuntien edustajia, työelämän edustajia Etelä-Pohjanmaalla alueellinen ELO-ryhmä= EPn Aikuiskoulutusfoorumi hankkeen ohjausryhmä Uudistusta tukee osaltaan ESR-rahoitteinen LAITURI-projekti (Salmia/TEM). Lähde: Antti Laitinen (Salmia) 14

15 Etelä-Pohjanmaan alueellinen ELO-ryhmä ELO-ryhmän jäseniä: -Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto -Etelä-Pohjanmaan liitto -Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto -Aikuiskoulutuksen järjestäjät -Vapaan sivistystyön toimijat -Korkeakoulusektori -Maahanmuuttoasioiden koordinaatiotoiminta -Työnantajien edustajia -Etujärjestöt: SAK, STTK, MTK Etelä-Pohjanmaa -Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät -Seutukuntien/kuntien edustus Ryhmää laajennetaan tarpeen mukaan (asiantuntijayhteistyö) /Työvoimayksikkö, 15

16 Alueellinen ELO Alueelliset ELO-ryhmät järjestäytyvät vuoden 2013 aikana: * pyritään elinikäisen ohjauksen valtakunnallisten strategisten tavoitteiden saavuttamiseen * ohjaus on alueellisesti koordinoitu kokonaisuus Toiminnan tavoitteet: 1) Yhteistyön tiivistäminen eri toimijatahojen välillä, vaikuttavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi 2) Osaamisen kehittämisen tarpeet ja toimenpiteet eri tasoilla 3) Ohjaustyön koordinointimallin rakentaminen alueelle - määrittelyjä, valintoja, fokusointia - vastuut - resursointi - johtaminen - jatkuva arviointi /Työvoimayksikkö,

17 Ohjaus yhteisenä asiana Koulutuspolitiikka Ohjauksen lisäarvo yksilölle Valintojen tukeminen Ammatilliset unelmat Henkilökohtaiset tavoitteet OHJAUS yhteisenä asiana Työ- ja elinkeinopolitiikka Ohjauksen lisäarvo yhteiskunnalle Työllistyminen Kilpailukyky Hyvinvointi Osallisuus Aktiivinen kansalaisuus Sosiaali- ja terveyspolitiikka Antti Laitinen: (muk.vuorinen, 2013)

18 Alueellinen ELO-ryhmä: Mitä tehdään? Mahdollisuus ajatustenvaihtoon: Foorumi, jossa keskustellaan TNO-palvelujen ajankohtaisista asioista Yhteinen oppimisprosessi Yhteistyön alku: TNO-palveluilla turvataan osaavan työvoiman saatavuus Kehitetään rakenteita, menettelyjä, uudenlaista toimintakulttuuria Luodaan tavoitteita tukevia yhteistyöprosesseja ja malleja Toimintasuunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi: Strategia-> Elinikäisen ohjauksen toimintamalli, namn och avdelning

19 Ympäröivä yhteiskunta: Sote-uudistus Hallitusohjelma, muut ohjelmat Eurooppalainen elinikäinen ohjauspolitiikka Euroopan unioni Valtakunnallinen ELOryhmä Linjaukset Tutkimus Strategiatyö Ympäröivä yhteiskunta: Kuntauudistus Ministeriöt: mm. TEM, OKM Alueellinen ELOryhmä, namn och avdelning

20 Koordinointi alueilla: ELYT/ELO-ryhmät ja Kuntien nuorten yhteistyöryhmät? OHJAAMO -pysyvä henkilöstö (esim. psykologi, erityisopettaja, terveydenhoitaja, opinto/uraohjaaja) - matalan kynnyksen palvelu -pidempikestoinen tuki, omaohjaaja Joustavasti ja tuetusti Ohjaus muihin palveluihin -sote -kuntoutus Jne. Yhteis- / erillishaut koulutuksiin Ohjaavat/lähettävät tahot Nuorten työpajat, etsivä nuorisotyö Itseohjautunut/ ystävä, vanhemmat Sosiaalitoimi, Nuorisotoimi Terveyspalvelut Rikosseuraamusvirasto Saattaen vaihtava Alkukartoituksen tekeminen & tavoitteet Elämäntilanteen ja sosiaalisen verkoston vahvistaminen Ammatillisten tavoitteiden selkiyttäminen Nivelvaihe ja jatkopolutus Dialoginen, osallistava ja rinnalla kulkeva ohjaus Työpajat TE-hallinnon toimenpiteet -palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu, valmennukset jne. Henkilökoht. Ohjaus ja seuranta Ammatilliset oppilaitokset Alku ammatillisiin opintoihin Ammatilliseen koulutukseen valmistavat koulutukset, tutkintotavoitteinen koulutus Tutkinnon osat Koulutuskokeilu Joustavat opiskelumallit Henkilökohtainen tuki ja ohjaus TE-toimisto, Työvoimanpalvelukeskus Oppisopimus Joustavasti ja tuetusti TEM/Felt/Apiainen

21 Elinikäisen ohjauksen vaikuttavuus Yksilön siirtymät opin- ja urapolun eri vaiheissa tapahtuvat joustavasti Ennaltaehkäistään sekä nuorten että aikuisten syrjäytymistä Työurat pitenevät sekä uran alku- että loppupäässä Nuorisotakuun tavoitteet toteutuvat /Työvoimayksikkö,

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Etelä-Savo ISO ELO / Nuorisotakuu 20.11.2013 Jaana Apiainen Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET TAVOITTEET

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET TAVOITTEET ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET TAVOITTEET Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät

Lisätiedot

Elinikäisen oppijan ohjaus: Haasteita ja mahdollisuuksia. Dosentti Kristiina Kumpulainen Johtaja, Tieto- ja arviointitoiminta

Elinikäisen oppijan ohjaus: Haasteita ja mahdollisuuksia. Dosentti Kristiina Kumpulainen Johtaja, Tieto- ja arviointitoiminta Elinikäisen oppijan ohjaus: Haasteita ja mahdollisuuksia Dosentti Kristiina Kumpulainen Johtaja, Tieto- ja arviointitoiminta Mari, 15, yhdeksäsluokkalainen Marin tavoitteet 1. Mennä kosmetologikouluun.

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:15 http://www.minedu.fi/opm/julkaisut/2011/elinikainen_ohjaus.html Elinikäinen ohjaus

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategia - seuranta

Elinikäisen ohjauksen strategia - seuranta Elinikäisen ohjauksen strategia - seuranta Elinikäisen ohjauksen seminaari 2013 Tampere 7.-8.10.2013 Työmarkkinaneuvos Teija Felt Työ- ja elinkeinoministeriö Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Lähteet: Opetus-

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Antti Laitinen, LAITURI-projekti Salmia 12.11.2013 Kanta-Hämeen ELO 13.11.2013 Päijä-Hämeen ELO Elinikäisen ohjauksen määritelmä Elinikäiseen oppimiseen

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö

Lisätiedot

Nuove-projektin päätöstilaisuus

Nuove-projektin päätöstilaisuus Nuove-projektin päätöstilaisuus 30.11.2011 Teija Felt Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

TE-palveluiden johtamisen ajankohtaisfoorumi 19. 20.8.2014, Juurikkasaari, Jyväskylä. Ke. 20.8. klo 8.30 10.00 (kaksi samanlaista esitystä peräkkäin)

TE-palveluiden johtamisen ajankohtaisfoorumi 19. 20.8.2014, Juurikkasaari, Jyväskylä. Ke. 20.8. klo 8.30 10.00 (kaksi samanlaista esitystä peräkkäin) TE-palveluiden johtamisen ajankohtaisfoorumi 19. 20.8.2014, Juurikkasaari, Jyväskylä Ke. 20.8. klo 8.30 10.00 (kaksi samanlaista esitystä peräkkäin) Kuntakokeilu/nuorisotakuu ja elinikäinen ohjaus, Ohjaamo

Lisätiedot

ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen

ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen VERKOSTOYHTEISTYÖ AIKUISTEN OHJAUKSESSA Keski-Suomen Opin oven aloitusseminaari 19.5.2009

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi

Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi Laila Puranen 20.4.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2010

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA Satakunnan Opin Oven AVAIMET MUKAAN seminaari 28.11.2013 Porissa Satakunnan ELY-keskus / työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen yksikkö, Juhani

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ 2010-2013 Jyväskylä 27.1.2011 Helena Kasurinen Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

Mikä ihmeen Opin ovi?

Mikä ihmeen Opin ovi? Neuvonta ja ohjaus minne menet? Itä-Uudenmaan Opin Ovi projektin päätösseminaari Nuorten ja aikuisten ohjaus tulevaisuudessa Itä-Uudellamaalla 1.11.2012 Porvoo Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa

Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa Raimo Vuorinen, KT, Projektipäällikkö, ELGPN Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Jukka Lerkkanen, KT, Opettajankoulutuspäällikkö

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETOK Osaaminen ja kulttuuri

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa

Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 22. - 23.3.2012 Scandic Marina Congress Center, Helsinki Projektipäällikkö Auli

Lisätiedot

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, 7.11.2013, Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen ja neuvonnan kasvava yhteiskunnallinen merkitys

Lisätiedot

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset Kirsi Kangaspunta johtaja Hallitusohjelman tavoite: maailman osaavimmaksi kansaksi Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto

Lisätiedot

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA Satakunnan Opin ovi SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA Satakunnan aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategia, luonnos sarlii 2012-2015 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 TIETO-, NEUVONTA- JA

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät 2015-2020 1. Edistää kansallista, alueellista ja paikallista tieto-, neuvonta-

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (Kasurinen 2011) ennakointitieto koulutustieto

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus ELO. Teija Felt Työmarkkinaneuvos/TEM

Elinikäinen ohjaus ELO. Teija Felt Työmarkkinaneuvos/TEM linikäinen ohjaus LO Teija Felt Työmarkkinaneuvos/TM LINIKÄISN OHJAUKSN VAIKUTTAVUUS Siirtymien sujuvuus toteutuu: Koulutuksesta koulutukseen, koulutuksesta työhön, työstä työhön, työstä osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen

Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen Antti Laitinen LAITURI-projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Nuorten aikuisten osaamisohjelma NAO Työseminaari III 12.3.2014 Kuopio Elinikäinen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen asema korkea-asteella - rajapintoja eurooppalaiseen keskusteluun

Elinikäisen ohjauksen asema korkea-asteella - rajapintoja eurooppalaiseen keskusteluun Elinikäisen ohjauksen asema korkea-asteella - rajapintoja eurooppalaiseen keskusteluun Raimo Vuorinen, KT, Projektipäällikkö, ELGPN Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Valmis tutkinto työelämävalttina

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Koulutuksen järjestäjän tiedot (yhteystahona toimivan koulutuksen järjestäjän tiedot) Seinäjoen koulutuskuntayhtymä,

Lisätiedot

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12. Ajankohtaista koulutuspolitiikassa Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.2013 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Suomen kokonaistuotanto jää tänä

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö

Lisätiedot

Aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut Keski-Suomessa vuoteen 2020

Aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut Keski-Suomessa vuoteen 2020 Aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut Keski-Suomessa vuoteen 2020 Asiakas löytää osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen liittyvät tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut helposti sekä saa tarvettaan

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI KT, projektipäällikkö Salmia NUORISOTAKUU KOKONAISUUS /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1

Lisätiedot

Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta. Opin ovi klinikka 15.9.2014 LAITURI-projekti Mervi Sirviö

Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta. Opin ovi klinikka 15.9.2014 LAITURI-projekti Mervi Sirviö Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta Opin ovi klinikka 15.9.2014 LAITURI-projekti Mervi Sirviö LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Opin Ovi klinikka Heureka, Vantaa. Opin ovista Ohjaamoon

Opin Ovi klinikka Heureka, Vantaa. Opin ovista Ohjaamoon Opin Ovi klinikka 15.9.2014 Heureka, Vantaa OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN OPIN OVIEN JÄLKEEN Kello 11.00 12.00 Opin ovista Ohjaamoon Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson, opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaalineuvos

Lisätiedot

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella KESKI-SUOMEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET VUOSILLE 2015-2016 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät 12.1.2017 Elinikäinen ohjaus = ELO Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä elinikäisellä ohjauksella tarkoitetaan toimia, jotka auttavat kansalaisia eri elämänvaiheissa:

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi

Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi Miksi elinikäistä ohjausta perustelut päättäjille 1/3 Prosessi alkoi 2010 UBE:n ohjausryhmässä Perustelut: Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen

Lisätiedot

Dialoginen ohjaus Nuorten tuki hankkeessa

Dialoginen ohjaus Nuorten tuki hankkeessa Dialoginen ohjaus Nuorten tuki hankkeessa Avoin ammattiopisto ja Ohjaamo ovat Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Pohjois- Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahden hallinnoiman Nuorten tuki -hankkeen

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄN EDISTÄMINEN - OKM:N TOIMENPITEET 2011

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄN EDISTÄMINEN - OKM:N TOIMENPITEET 2011 TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄN EDISTÄMINEN - OKM:N TOIMENPITEET 2011 Ammatillinen koulutus investointi talouskasvuun ja työllisyyteen - AMKE:n neuvottelupäivät 23.3.2011 Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa. FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten

Lisätiedot

Mitä tapahtuu Opin ovissa?

Mitä tapahtuu Opin ovissa? Mitä tapahtuu Opin ovissa? Alueellisten TNO -asiantuntijoiden koulutus 5.-6.3.2013 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu auli.ryhanen@jamk.fi

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Tutkimustieto TNO-palvelujen järjestämisen tukena?

Tutkimustieto TNO-palvelujen järjestämisen tukena? Tutkimustieto TNO-palvelujen järjestämisen tukena? Raimo Vuorinen, KT ELGPN -koordinaattori Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos KEHA-keskus & VOKES Webinaari 25.8.2015 klo 13.00-14.00 Koettuja

Lisätiedot

Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen

Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Ohjaustyön verkostot seminaari 15.11.2013 Tampere Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 15.11.2013 Tieto-, neuvonta-

Lisätiedot

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla Opin ovi klinikka, Tampere 19.11.2013 Mervi Sirviö LAITURI projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Alueellisten ELO - ryhmien kyselyn vastausten yhteenvetoa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

114.fi on avoin eteläsavolainen ohjauksen malli

114.fi on avoin eteläsavolainen ohjauksen malli 114.fi on avoin eteläsavolainen ohjauksen malli Kuva???? 27.3.2013 Opin ovi -klinikka: Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen vuosi 2013 ja tulevaisuus Kehityspäällikkö Tuija Toivakainen ja projektipäällikkö

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013

Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 Teemapaja 1. ELO-ryhmien alueellinen järjestäytyminen, alueellisia caseesimerkkejä: - Sivistystoimensuunnittelija Lea Goyal, Keski-Suomen ELY - Ryhmäpäällikkö Jukka Peltokoski,

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Perusopetuksen oppilaanohjaus eurooppalaisessa kontekstissa - kommenttipuheenvuoro

Perusopetuksen oppilaanohjaus eurooppalaisessa kontekstissa - kommenttipuheenvuoro Perusopetuksen oppilaanohjaus eurooppalaisessa kontekstissa - kommenttipuheenvuoro Raimo Vuorinen, KT Projektipäällikkö, ELGPN Koulutuksen tutkimuslaitos Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari Jyväskylä

Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari Jyväskylä Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari 27.11.2012 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan. Kaakkois-Suomen ELO - seminaari

Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan. Kaakkois-Suomen ELO - seminaari Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan Kaakkois-Suomen ELO - seminaari 26.3.2015 1 Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen raportti vuoden 2014 toimintasuunnitelman toteutumisesta ja ELO-toiminnasta

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Iloa ohjaukseen, voimaa verkostosta -seminaari Lappeenranta 8.6.2010 Projektisuunnittelija Anna-Kaisa Tiihonen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa) Elinkeino-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM. Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen

Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM. Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1 Nuorten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen

Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen Esimerkkejä yhteiskunta-ja koulutustakuun rapinnoista Kaupunki Yrittäjyyskasvatus: Verkosto koottu, uudet avaukset Yritysyhteistyö Business

Lisätiedot

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 25.2.2015 Pohjois-Karjalan ELO-toiminta ELY-keskus asetti elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän

Lisätiedot

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24

Lisätiedot

OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tuloksia, kokemuksia, suosituksia

OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tuloksia, kokemuksia, suosituksia OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 7.11.2014 Tuloksia, kokemuksia, suosituksia 14.11.2014 Helena Ylisirniö Projektikoordinaattori 17.8.2014 asti OSUMAn

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Ollaanko sitä elossa. ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Ollaanko sitä elossa. ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Ollaanko sitä elossa 7.4.2014 ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Projektikoordinaattori Helena Ylisirniö Taustaa, verkostoitumista:

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

ELO elinikäinen ohjaus Varsinais-Suomessa. Pirkko Kuhmonen 2014

ELO elinikäinen ohjaus Varsinais-Suomessa. Pirkko Kuhmonen 2014 ELO elinikäinen ohjaus Varsinais-Suomessa Pirkko Kuhmonen 2014 ELO elinikäinen ohjaus ELY-keskusten tehtävänä on elinikäiseen ohjaukseen liittyvien palveluiden koordinointi ja palveluiden saatavuuden varmistaminen.

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia Alueellisten TNO-asiantuntijoiden koulutus 11.-12.11.2014 LAITURI-projekti LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskeva selvitystyö Oppisopimuskoulutusjärjestelmän laatu,

Lisätiedot

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe. Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe. Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 18.5.2014 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella -toimijat -elämänvaiheet -asiakasryhmät -hallinnonalat -moniammatillisuus

Lisätiedot

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Tuija Toivakainen, 20.8.2013 kello 10:30 16 Etelä-Savon nuorisotakuun neuvottelukunta ja elinikäisen oppimisen

Lisätiedot