MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä"

Transkriptio

1 MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

2 Tapahtuman logo

3 Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään 22. syyskuuta. Päivän kautta halutaan kiinnittää huomiota kasvavan liikenteen aiheuttamiin ongelmiin ja joukkoliikenteen kehittämiseen. Koko Euroopan kattavaa teemapäivää vietettiin ensimmäisen kerran 22. syyskuuta 2001 ja tapahtuma levisi myös Euroopan ulkopuolelle.

4 Mennään Bussilla aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Lappeenrannan kaupunki yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa toteuttaa Mennään Bussilla - aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä tapahtuman. Tapahtuman tarkoituksena tehdä julkinen liikenne tutummaksi kaupunkilaisille ja innostaa asukkaita enemmän käyttämään julkista liikennettä. Mennään Bussilla -tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Lappeenrannan kaupungin lisäksi Autolinjat Oy sekä Etelä-Karjalan Osuuskauppa Oy. Mukana ovat myös Kesko Oy sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto Green Campus ohjelman kautta sekä Lappeenrannan Yrittäjä- ja Liikemiesyhdistys ry. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä perjantaina ja lauantaina 22.9 tarkoittaa sitä, että kaikilla Lappeenrannan paikallisliikenteen linjaautoreiteillä voi ajaa ilmaiseksi noina päivinä. Nyt kannattaa käyttää tämä hyödyksi ja jättää auto kotiin ja mennä bussilla!

5 Joutsenon, Vainikkalan ja Ylämaan ilmaiset vuorot Paikallisliikennettä ajetaan kaupungin keskustataajamanosissa. Lähiliikenne linjat, joista vastaa Kaakkois-Suomen Ely -keskus, ajetaan taajaman ulkopuolella. Tapahtumassa Lappeenrannan kaupunki ja mukana olevat yhteistyökumppanit haluavat ulottaa mahdollisuuksien mukaan tämän tapahtuman myös lähiliikenteen reiteillä asuville. Joutsenoon, Vainikkalaan ja Ylämaalle järjestetään kaksi edestakaista ilmaista ajovuoroa perjantain aikana. Tarkemmat aikataulut näille ilmaisille vuoroille löytyy tapahtuman nettisivuilta.

6 Monipuolista markkinointia

7 Toista sataa A3 kokoista julistetta jaettiin kauppojen ilmoitustauluille, kirjastoihin, bussipysäkeille ja ennen tapahtumaa busseissa oli ilmoitukset näkyvillä. Kolmatta sataa A4 kokoista esitettä jaettiin syyskuussa ennen tapahtumaan isossa markkinatapahtumassa

8 Media oli hyvin mukana

9 Rekisteröidyimme European mobility week sivustolle Lappeenranta oli mukana muun 12 suomalaisen kaupungin kanssa toteuttamassa Euroopan tasolla liikkujan viikkoa

10 Positiiviset seuraamukset tapahtumasta tai liittyen siihen Lappeenrannan kaupunki alensi lasten ja nuorten kaupunkikortin hintaa: info/kaupunki_tiedottaa.iw3?showmodul=149&newsid=2eb275b9-845b- 481a-b946-fa8edea8e14c Autolinjat tiputti kertalipun hintaa iltaliikenteessä vuoden loppuun asti: info/kaupunki_tiedottaa.iw3?showmodul=149&newsid=41e9a94a-ebbe- 404f-b39b-6edb778af343 Motiva on ottanut Lappeenrannan tapahtuman mukaan uutiskirjeeseensä, jossa kerrotaan onnistumisista Liikkujan Viikolla 2012 ilmestyi viikolla 43. Uutiskirje -linkki

11 Tapahtuman onnistuminen tekijöiden näkökulmasta Asukkaat olivat huomanneet tapahtuman ja lähtivät liikkeelle. Autolinjojen mukaan käyttöaste eri reiteillä nousi edellisviikkoon verrattuna %! Edelliseen viikonloppuun verrattuna matkoja tehtiin lähemmäs matkaa enemmän! Monet koululuokat ja päiväkodit lähtivät myös liikkeelle tapakasvatusta julkisen liikenteen käyttöön. Positiivinen palaute asukkailta!

12 Mennään Bussilla tapahtuma onnistui loistavasti! Asukkaiden tuntemuksia tapahtumasta Mennään Bussilla -tapahtumalle oli perustettu Facebookiin oma sivustonsa. Siellä asukkaat kommentoivat kahden päivän tapahtumaa muun muassa seuraavasti; Käytin klo bussia nro 1 perjantaina Bussinkuljettaja reagoi Hyvää huomenta! aamutervehdykseen ojentamalla lakun, joten sain ihan iloisen kuvan joukkoliikenteestä Lappeenrannassa, Olipa hienoa ajella bussilla, väkeä oli mukavasti liikkeellä, mutta sopu antoi sijan kaikille autossa ja Voi miten oli sitten perjantaina kiva ajella ilmaiseksi bussilla kaverin kanssa. Toivottavasti tulee tällaisia päiviä muulloinkin. Asukkaat ottivat tapahtuman omakseen ja matkustivat bussilla Autolinjat Oy paikallispäällikkö Olli Hirvonen kertoo, että kokonaisuudessaan tuhannet ihmiset käyttivät enemmän joukkoliikennettä tämän kampanjan aikana verrattuna viikon takaisiin matkustajamääriin. Linjoilla 2 ja 4 oli yli kahdensadan prosentin kasvu edellisviikon lukemiin, myös linjat 9 ja 1 olivat lähellä kahdensadan prosenttikasvua, linjalla 5 oli vähän ylin sadan prosentin matkustajamäärän kasvu ja myös linjalla 3 päästiin kuudenkymmen prosentin nousuun matkustajamäärissä. Ylämaalla oli myös innostuttu Mennään Bussilla -tapahtumasta. Perjantain ilmaisia vuoroja käytti hyväkseen noin kuusikymmentä ylämaalaista. Joutsenon kyydeissä päästiin noin neljäänkymmeneen matkustajaan ja Vainikkalasta noin kymmenen matkustajan määrään.

13 Mennään Bussilla tapahtuma onnistui loistavasti! Olemme positiivisesti yllättyneitä tapahtuman suosiosta Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen on mielissään asukkaiden reagoinnista tapahtumaan. On todella hienoa, että asukkaat ottivat tämän tapahtuman näin hyvin vastaan. On ilo olla mukana tekemässä tapahtumia, jotka hyödyttävät mahdollisimman monia ja joihin saadaan kaupunkimme tärkeimmältä osalta, eli asukkailta vastakaikua. ; sanoo Markku Heinonen. Lappeenrannan kaupunki haluaa olla etujoukoissa toteuttamassa Vihreää brändiä ja vihreän energian kehittämistä Lappeenrannan kaupunkikuvassa ja tällaiset tapahtumat ovat mitä parhaimpia keinoja asian eteenpäin viemiseksi; Heinonen jatkaa. Kaikki mukana olleet yhteistyökumppanit ovat iloisia tapahtuman suosiosta ja julkisen liikenteen käytön kasvusta tapahtuman aikana. Tapahtumamme tarkoitus oli saada julkinen liikenne tutummaksi asukkaille, toivomme että tämä hyvä suuntaus jatkuu myös tapahtuman jälkeenkin; toteaa Pia Mantere. Asukkaan esittämään toiveeseen, että näitä tapahtumia olisi myös muulloinkin Pia Mantere toteaa, että sama toive meillä kaikilla on, nyt vain pitää ensin yhteistyökumppaneiden kanssa kokoontua yhteen ja käydä tämä onnistunut tapahtuma läpi ja miettiä yhdessä tulevaisuuden mahdollisia vastaavia tapahtumia.

14 Green Campus ajattelua asukkaille Suomen ensimmäinen Green Campus osoittaa, miten tieteen ja teknologian avulla voidaan ratkaista ekologisia ongelmia ja rakentaa kestävää maailmaa.

15 Ja taas MENNÄÄN BUSSILLA Lappeenrannassa

Lappeenrannan paikallisliikenne Vuosiraportti 2015 ja visiot

Lappeenrannan paikallisliikenne Vuosiraportti 2015 ja visiot Lappeenrannan paikallisliikenne Vuosiraportti 2015 ja visiot Tekninen lautakunta 6.4.2016 LA PPEEN R A N N A N K A U PU N K I Paikallisliikenteen talouskehitys LA PPEEN R A N N A N K A U PU N K I 2 Paikallisliikenteen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto

LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto Sini Marttinen MOTIVA OY 21.12.2016 #mobilityweek #liikkujanviikko Smart mobility. Strong economy. www.mobilityweek.eu TURKU Elämyksellisiä bussimatkoja

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen vuosittaisessa asiakaskyselyssä paikallisliikenteen sisäiset vaihtoyhteydet, sekä yhteydet

Lisätiedot

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (194 vast.) muut 1 % yksi aikuinen 27 % lapsiperhe 15 % kaksi aikuista 57 % Lähetettiin 1040 kpl julkinen tiedote postinumeroalueille:

Lisätiedot

Kuopion seudun viisas liikkuminen. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2015

Kuopion seudun viisas liikkuminen. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2015 Kuopion seudun viisas liikkuminen Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2015 KÄYTTÖ- KYNNYKSEN ALENTAMINEN (NYKYISTEN ESTEIDEN POISTAMINEN) https://vimeo.com/105731318 TIETOISUU -DEN LISÄÄ- MINEN ASIAKKAAN

Lisätiedot

Kyläsuunnitelma Siikamäki-Peiposjärvi 2015-2020 Valtakunnallinen vuoden kylä 2008

Kyläsuunnitelma Siikamäki-Peiposjärvi 2015-2020 Valtakunnallinen vuoden kylä 2008 Kyläsuunnitelma Siikamäki-Peiposjärvi 2015-2020 Valtakunnallinen vuoden kylä 2008 Itäkeskus Visio Viihtyisä, toimiva ja maaseutumainen kylä, joka tarjoaa lähipalveluina riittävät peruspalvelut asukkailleen,

Lisätiedot

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Osallistumisen motiivit...

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Osallistumisen motiivit... SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Kotkassa vierailu motiivit... 7 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 8 Osallistumisen motiivit... 9 Tiedonsaanti... 10 Ohjelma... 11 Palvelut ja

Lisätiedot

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen POP UP -MARTTATAPAHTUMAT AVAINVIESTIT Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen PUHEEN TYYLI Iloinen Konstailematon Ystävällinen JA SÄVY I N H I M I L L I N E N, I H

Lisätiedot

Seilaatko hyvällä tuulella? Löydä kiinnostavimmat kohteet ja oppimisen aarteet

Seilaatko hyvällä tuulella? Löydä kiinnostavimmat kohteet ja oppimisen aarteet Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Seilaatko hyvällä tuulella? Löydä kiinnostavimmat kohteet ja oppimisen aarteet Oppimisesta tulee hyvä olo! "Huominen on aina tulevaisuutta. -Matti Nykänen. Me sanomme:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista SISÄLTÖ 1. Tutkimuksen toteutus 2. Matkustajakysely, perustiedot 3. Matkustajakysely,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.10.2013 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma 18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 LISÄKIRJE N:O 1 13.4.2016 Dnro 378/2016 Tarjouspyyntö 24.3.2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 Rovaniemen kaupunki tekee viitteessä

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Uuden matkakorttilukijan asiakaskyselyn tulokset Heidi Reponen 22.12.2016 Tutkimus yleistä Tavoite haastatella 200 arvolipulla ja 100 kausilipulla matkustavaa Kenttätyö

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku

Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku 16.12.2013 Työpajan tavoitteet Missä ollaan nyt ja prosessi, jolla edetään Ensimmäisten toimintahaasteiden valinta ja viilaus Ohjelman ja haastekampanjan

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Jyväskylän Pyöräilyseura pyöräilyn yleisyhdistys jäseniä noin 1000 pääosa ns. tavallisia pyöräilijöitä Suomen aktiivisin,

Lisätiedot

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi)

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Muutamia kymmeniä pysäkkinäyttöjä asennettu Föli alueelle Mobiililiput luetaan sähköisesti samalla lukijalaitteella kuin bussikortitkin.

Lisätiedot

Kesäaikataulu Höökikyyti. Palvelut matkan varrella

Kesäaikataulu Höökikyyti. Palvelut matkan varrella Kesäaikataulu 2016 Höökikyyti Palvelut matkan varrella Höökikyyti Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti

Lisätiedot

VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET

VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET LUONNOS 15.4.2015 VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET RAPORTTI 15.4.2015 VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET Tarkastus [xx] Päivämäärä 15/04/2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Pekka Vähätörmä

Lisätiedot

JOJO TAKSAVYÖHYKKEET VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA

JOJO TAKSAVYÖHYKKEET VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA JOJO TAKSAVYÖHYKKEET VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA JOJO ARVIO JOUKKOLIIKENTEEN NYKYISESTÄ MÄÄRÄSTÄ Lipputyyppi Arvioidut matkat vuodessa Lipputyyppijakaumat I II III Yht. I II III Yht. Kertalippu, aikuinen 281

Lisätiedot

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Liikenne ja ilmasto -seminaari 16.9.2009, Helsinki Johanna Taskinen, Motiva Oy

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Liikenne ja ilmasto -seminaari 16.9.2009, Helsinki Johanna Taskinen, Motiva Oy Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Liikenne ja ilmasto -seminaari 16.9.2009, Helsinki Johanna Taskinen, Motiva Oy Liikkumistottumuksiin ja -asenteisiin pitää ryhtyä vaikuttamaan joka

Lisätiedot

ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET KEMI-TORNIO

ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET KEMI-TORNIO ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET KEMI-TORNIO VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 149 vastaajaa (tilanne 25.1.2016) Koko organisaation osalta 77 vastausta Oman matkustuksen osalta 72 vastausta Kaikista vastaajista 76,5

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA, EduBerry. Hannakaisa Markkanen, tiedottaja

SOSIAALINEN MEDIA, EduBerry. Hannakaisa Markkanen, tiedottaja SOSIAALINEN MEDIA, EduBerry Hannakaisa Markkanen, tiedottaja SOSIAALINEN MEDIA 2. OSIO Facebook ja Whatsapp fokuksessa Facebook-tehtävän purku ja harjoitteita Whatsapp-ryhmä EduBerry Miten Whatsapp-ryhmää

Lisätiedot

Vastaus Joutsenon alueraadin lausuntoon koskien julkista liikennettä välillä Joutseno Lappeenranta

Vastaus Joutsenon alueraadin lausuntoon koskien julkista liikennettä välillä Joutseno Lappeenranta Tekninen lautakunta 139 20.04.2016 Vastaus Joutsenon alueraadin lausuntoon koskien julkista liikennettä välillä Joutseno Lappeenranta 107/00.04.02.06/2016 TEKLA 139 Valmistelija/lisätiedot: Kaupungininsinööri

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sisällysluettelo Paikallisliikenne 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-5 LINJAT 1,2 Kanavansuu -

Lisätiedot

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo Sanaristikoista sillietiketteihin museon valokuvien käyttö yhteisöllisyyden luomisessa museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo V A L T A K U N N A L L I S E T K U V A - A R K I S T O P Ä I V Ä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan tekemään yhdessä hienoa Helsinki-päivää!

Tervetuloa mukaan tekemään yhdessä hienoa Helsinki-päivää! HELSINKI-PÄIVÄ 2017 OPAS TAPAHTUMA- JA OHJELMAJÄRJESTÄJILLE Taustaa 12. kesäkuuta vietettävä Helsinki-päivä on vuonna 1550 perustetun Helsingin ja helsinkiläisten kesäinen juhlapäivä, jota juhlitaan maalla,

Lisätiedot

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto Lahti Karisto Perustietoa Lahdesta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 100 080 henkilöä asukastiheys on 741,0 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 471 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Suunnittelualue: Karisto

Lisätiedot

Otavan bussiliikenne 2016

Otavan bussiliikenne 2016 Otavan bussiliikenne 2016 Otava-Seura ry www.otava-seura.net Hyppää kyytiin! Otavan bussiliikenne ja aikataulut Julkaisemme Otava Mikkeli Otava-paikallis- ja pikalinjaliikenteen aikataulut, jotka perustuvat

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Palautekysely keväällä 2015

Palautekysely keväällä 2015 Palautekysely keväällä 2015 Viikot 14 16: 2. 20.4.2015 557 vastausta (= 7 % liikuntamaksun maksaneista) Korkeakoulujen vastausprosentit: TTY 7 % (32 % vastauksista) TAMK 5 % (15 % vastauksista) TaY 9 %

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

WWW.KUOPIONALUE.FI 1

WWW.KUOPIONALUE.FI 1 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LINJAT JA AIKATAULUT Poikkeuspäivien liikenne 4 Merkkien selitykset Kuopion kaupunkiliikenne 6-61 Yhdistelmäaikataulut, Neulamäki 18-19 Yhdistelmäaikataulut, Kelloniemi

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka 1.12.2015 2 Rakennerahastoviestintä Perusteet: miksi? Kohderyhmät: kenelle? Aiheet: mistä? Kanavat: miten? Tehostaminen: mistä apua? 3 Rakennerahastoviestinnän

Lisätiedot

Sähköiset ajoneuvot kehäradan syöttö- ja asiointiliikenteessä Käyttäjälähtöinen tutkimusosio

Sähköiset ajoneuvot kehäradan syöttö- ja asiointiliikenteessä Käyttäjälähtöinen tutkimusosio Sähköiset ajoneuvot kehäradan syöttö- ja asiointiliikenteessä Käyttäjälähtöinen tutkimusosio Sanna Ahonen Sirkku Wallin A Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (YTK) Aalto-yliopisto SYÖKSY-hankkeen

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto

kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto Liikkumistarpeet kaupunkiseuduilla MAL verkoston pilottikauden päätöstilaisuus 24.11.2011 Hanna Kalenoja Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto 1 Liikkumistarpeet yksilön näkökulmasta

Lisätiedot

Kohdekaupunkien kaavio

Kohdekaupunkien kaavio Kohdekaupunkien kaavio Oheinen kuva on kohdekaupunkien, Jyväskylän, Kuopion, Lahden ja Oulun mittasuhteisiin sovitettu peruskaavio. Se osoittaa kaupunkijärjestelmien alueiden laajuuksia, ulottuvuuksia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 44 Asianro 3719/08.01.00/2012 Kuopion ja Siilinjärven maaseutuliikenteen lippujen hinnoittelu 1 Hinnoittelun periaatteet Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely 05-06 . Lapseni viihtyy iltapäivätoiminnassa ( = Eri mieltä, = Samaa mieltä), % 9,7 % 7,9 % 57, % 0,8 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 60,0 % 80,0 % 00,0 % Kaikki (KA:.,

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. KULJETUSMAKSU Matkustajamaksu on kaksi euroa suunta, bussissa voi maksaa sekä käteisellä että maksukortilla.

YHTEYSTIEDOT. KULJETUSMAKSU Matkustajamaksu on kaksi euroa suunta, bussissa voi maksaa sekä käteisellä että maksukortilla. Kesäaikataulu 2015 Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti tarjoaa liikkumismahdollisuuden kaupunginosista

Lisätiedot

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä

Lisätiedot

RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Alkusanat Kuvapankki

RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Alkusanat Kuvapankki GRAAFINEN OHJEISTUS RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Tähän ohjeeseen on koottu RATA-SM -sarjan ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä käytettävien materiaalien ulkoasua koskevat ohjeet. Tärkeää on muistaa

Lisätiedot

Esimerkki 3 Joukkoliikenteen testimatkustajakokeilu kahdella työpaikalla

Esimerkki 3 Joukkoliikenteen testimatkustajakokeilu kahdella työpaikalla Esimerkki 3 Joukkoliikenteen testimatkustajakokeilu kahdella työpaikalla Projekti: Joukkoliikenteen testimatkustajakokeilu kahdella työpaikalla Yleinen tavoite Projektin tavoitteena on saada työmatkansa

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen foorumi 2014

Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Miten Suomi hyötyy sähköisestä liikenteestä Hannele Pokka 14.5.2014 Ilmastopaneelin (IPCC) terveiset sähköisen liikkumisen näkökulmasta Kasvihuonepäästöt ovat lisääntyneet

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 2 Kohteen tulos diagrammina 3 Kohde 2: linja 8 4 Kohteen tulos

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Jalankulun reunavyöhyke

Jalankulun reunavyöhyke LiikkumistottumuksetToimintojen sijoittuminen Alakeskukset Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Matkatuotokset Jalankulun reunavyöhyke Työssäkäyntialu Liikkumisprofiilit Autovyöhyke

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 80 Kalajoen asukkaista. Tämä on

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto Jyväskylä 13.2.2013 Tuomo Kojo Linja- autoliitto Saadaanko kevää ään n 2013 aikana vastaukset mm. seuraaviin asioihin? Valtion ja kuntien rahoituksen riittävyys palvelutason parantamiseen ja bussiliikenteen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Helsinki Design Week Innovation Thursday. Tekes,

Helsinki Design Week Innovation Thursday. Tekes, 30.9.2016 Helsinki Design Week 2016 Innovation Thursday Tekes, 29.9.2017 30.9.2016 Helsinki Design Week 2016 Tapahtumat muuttavat maailmaa 30.9.2016 #4 Helsinki Design Week Helsinki Design Week Pohjoismaiden

Lisätiedot

Sorsakorpi - Keravan asema - Mattilanpuisto Kaskela - Kytömaa - Kervo station - Hälsocentralen

Sorsakorpi - Keravan asema - Mattilanpuisto Kaskela - Kytömaa - Kervo station - Hälsocentralen Sorsakorpi Sorsakorpi - - Kaskela - Kytömaa - Kervo station - 6.01 6.12 7.32 7.44 6.33 6.44 8.32 8.44 6.59 7.10 9.02 9.14 8.03 8.14 9.32 9.44 9.30 9.41 10.01 10.14 10.00 10.12 11.00 11.13 10.30 10.42 12.02

Lisätiedot

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi. Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015 Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.fi Oulun poliisilaitos 750 työntekijää 16 poliisiasemaa pääpoliisiasema

Lisätiedot

Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä

Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä Posted on 14.8.2015 by helehilt Kirjaston viestintätiimi sai kesän lopulla lisäystä, kun Sofia Blanco Sequeiros aloitti korkeakouluharjoittelunsa viestinnän

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 1665/2016 08.00.00 67 Espoon liikennekatsaus 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Punkaharju Tuunaansaari Saimaan regatta järjestetään lauantaina heinäkuun 2. päivä Punkaharjun Tuunaansaaressa. Tuunaansaaren Lomakeskusalue tarjoaa loistavat

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Yhteiskunnallinen yritys -video https://www.youtube.com/watch?v=qvzrov0hrpk&index=5&list=plqcgvrn8a51wavbtihertuijvqiv0qcj_ Suomalaisen Työn

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot

Viestinnän työkaluja Thorleif Johansson ja Jari Peltonen

Viestinnän työkaluja Thorleif Johansson ja Jari Peltonen Viestinnän työkaluja 1 Punainen Sulka -haitarit molemmilla kielillä 2 Punainen Sulka julisteet A3 ja A2 Tapahtuma-aukolla ja ilman 3 Punainen Sulka Power Point pohjat molemmilla kielillä 4 Yritys- ja yhteistyökumppanikäyttöön

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2011

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2011 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2011 Sisällysluettelo Tulosten yhteenveto Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 Kohteen tulos diagrammina Kohde 2: linja 8 Kohteen tulos diagrammina

Lisätiedot

MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA

MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA Lapin liikennefoorumi 11.06.2013 MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA Elisa Aalto Pitkämatkainen joukkoliikenne Suomessa junaliikenteessä matkustajavirrat ovat vahvimmat Helsinki-Hämeenlinna-

Lisätiedot

Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille

Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille kouluille Arvostusta ammattikeittiöille -hanke 2015-2016 Projektipäällikkö Virpi Kulomaa Ammattikeittiöosaajat ry 1.4.2016 Kysely Kouluruokadiplomin suorittaneille

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 3:2011

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 3:2011 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 3:2011 Sisällysluettelo Tulosten yhteenveto Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 Kohteen tulos diagrammina Kohde 2: linja 8 Kohteen tulos diagrammina

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Hanna Ruohola, kyläasiamies

Hanna Ruohola, kyläasiamies ...... Elämänvirtaa... kylille... Jäsentiedote 3/2015 www.satakylat.fi Hei kylä lä iset! On jälleen aika aloittaa uusi toimintakausi. Toisin kuin monissa muissa järjestöissä, kylillä kesäaika on hyvinkin

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot