LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto"

Transkriptio

1 LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto Sini Marttinen MOTIVA OY #mobilityweek #liikkujanviikko Smart mobility. Strong economy.

2 TURKU Elämyksellisiä bussimatkoja ja aktiivista mediatyötä Turussa järjestettiin Liikkujan viikolla elämyksellisiä bussimatkoja. Auton vapaapäivänä klovnit esittivät Suurtorilla performanssin ja yrittivät mahtua autoon mutta vaihtoivat mukavampaan matkustusmuotoon, eli Föliin. Valonia kontaktoi mediaa ja saikin sen kirjoittamaan juttuja tempauksista sekä osallistumaan elämykselliseen bussimatkaan. Lisäksi viestintää tehtiin muun muassa Facebookissa, Twitterissä ja verkkosivuilla.

3 JYVÄSKYLÄ Liikkuvia satutunteja ja paljon tekemistä pyöräilijöille Jyväskylässä Liikkujan viikkoa vietettiin muun muassa kaupungin kirjastossa järjestetyillä liikkuvilla satutunneilla, joilla tutustutettiin osallistujia havainnollisesti ja hauskasti erilaisiin liikkumisratkaisuihin. Kaupungissa myös totuttuun tapaan järjestettiin runsaasti erilaisia pyöräilyaiheisia tapahtumia, muun muassa katutaidetta Linkki- Riksaa hyödyntäen, katuajokoulutusta, yleisöluento sähköpyöristä, kaupungin ympäriajo ja asukasyhdistysten pyörälenkkejä. Auton vapaapäivän iltana kaupungin vihreät Linkit kuljettivat yleisön ilmaiseksi ihastelemaan Valon kaupungin taideteoksia.

4 KOUVOLA Aamiaista pyöräilijöille ja alennettuja hintoja busseihin Kouvolassa auton vapaapäivää vietettiin halvennetuin bussilipuin, liput maksoivat aikuisilta 2 ja lapsilta 1 matkan pituudesta riippumatta. Samana päivänä järjestettiin myös Fillariaamupala työmatkapyöräilijöille. Aamupalatapahtumassa oli mukana myös Liikenneturva, joka esitteli uudenlaista pyöräilijän turvatyynyä. Lisäksi paikalla oli livemusiikkia tunnelmaa luomassa ja laatikkopyörä esiteltävänä ja kokeiltavana. Jo aiemmin viikolla järjestettiin kaupungissa runsaasti erilaisia liikunnallisia tapahtumia kuten, UKK-kävelytestiä, Virtuaalijumppaa ja Street Workouttia.

5 LAHTI Liikkumiskysely työntekijöille ja tapahtumia toreille Liikkumisen teemat olivat Lahdessa esillä muun muassa kauppatorin Ympäristökontilla sekä Auton vapaapäivänä Tapahtumissa esiteltiin turvallista kävelyä, pyöräkyselyn tuloksia, Lahden seudun liikennettä ja Walttikorttia. Auton vapaapäivänä Lahden seudun liikenteen bussimatkoilla oli alennetut hinnat lähtien yhden euron hintaisista kaupungin sisäisistä matkoista. Matka hyvään kuntoon rekkakiertue vieraili Lahdessa kolmena päivänä ja Ympäristökylässä olivat esillä Lahti Energian sähköauto sekä Gasumin kaasuauto, sähköpyörät ja lainattava laatikkopyörä. Tapahtumassa oli myös kaksi maksutonta pyöränkorjauspistettä. Viisasta liikkumista edistettiin tapahtumien ohella myös liikkumiskyselyillä Hartwall Lahden työntekijöille ja Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoille.

6 JOENSUU Ilmaista paikallisliikennettä ja pientä purtavaa pyöräilijöille Joensuussa aktivoitiin kaupungin työntekijöitä viisaaseen liikkumiseen teemapäivällä ja kilpailulla viisaasti töihin tulleille. Joensuulaiset, kontiolahtelaiset ja liperiläiset saivat nauttia Auton vapaapäivänä ilmaisesta Joensuun seudun joukkoliikenteestä ja Joensuussa tarjottiin kävelijöille sekä pyöräilijöille aamupalaa. Aamupalatarjoilun yhteydessä paikalla oli myös Liikenneturva testaamassa kulkijoiden liikennetietoisuutta. Jo aiemmin viikolla järjestettiin Joensuussa Laiturin polkupyöräilta ja Fillarisuunnistus-Cupin päätösosakilpailu. Polkupyöräillassa tarjolla oli muun muassa pikahuoltoa pyörille ja keskustelua liikennesäännöistä kaupungissa.

7 RIIHIMÄKI Paikallisliikenne ilmaista koko Liikkujan viikon Riihimäelle paikallisliikenne oli koko liikkujan viikon ajan ilmaista. Viikko huipentui Auton vapaapäivän tapahtumaan rautatientorille. Paikalla oli tietoa turvallisesta jalankulusta ja pyöräilystä sekä sähköpyörien testausta. Tapahtumassa oli myös muuta ohjelmaa ja esityksiä. Viikon aikana hyödynnettiin kaupungin sosiaalisen median viestintäkanavia ja lehteä, joissa julkaistiin päivittäin kirjoituksia aiheeseen liittyvin teemoin.

8 ESPOO Kiitos pyöräilijöille Espoossa kiitettiin pyöräilystä tarjoamalla Reilun kaupan - aamiaista pyörän kulkutavakseen valinneille. Elfvikin luontotalolla taas pääsi 17.9 testaamaan sähköpyörien käyttöä.

9 MIKKELI Monipuolista ohjelmaa Mikkelissä oli Liikkujan viikolla tarjolla opastettua kävelykierrosta, pyöräilypäivä sekä joukkoliikenteen markkinointipäivää. Pyöräilypäivänä järjestettiin muun muassa työpaja kävelyä ja pyöräilyä edistävien kokeilujen suunnittelusta sekä yhteinen pyöräretki. Joukkoliikenteen markkinointipäivänä paikallisliikenne oli ilmaista. Tarjolla oli myös ohjelmaa ja opastusta aikatauluista sekä Waltti -matkakorteista.

10 HELSINKI Pyöränhuoltoa, koulutusta ja tietoiskuja Helsingissä Liikkujan viikko näkyi monin eri tapahtumin. Helsingin polkupyöräilijät ja Helsingin seudun liikenne HSL tarjosivat yhdessä kaupungin virastojen kanssa Auton vapaapäivänä aamiaista ja pyöränhuoltoa pyöräileville. Samana päivänä HSL:n kerta- ja arvoliput olivat alennuksessa ja muutamalla ratikka- ja bussilinjalla oli tarjolla ammattioppaiden opastusta. Koululaisia aktivoitiin Koululaisten pyöräilypäivänä ja liikenteen suunnittelusta kiinnostuneille oli kaupungin järjestämä koulutustilaisuus pyöräliikenteen suunnittelusta. Kaikille liikenteestä ja liikkumisesta kiinnostuneille järjestettiin vielä lisäksi liikenneilta tietoiskuineen sekä kyselymahdollisuuksineen.

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä Taneli Varis 5.10.2017 Viisas liikkuminen Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 17.11.2016 Liikkumisen ohjaus Valtionavustuksen myöntämisestä

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2012 - Ideapankki vuoden 2013 suunnitteluun

Liikkujan viikko 2012 - Ideapankki vuoden 2013 suunnitteluun Liikkujan viikko 2012 - Ideapankki vuoden 2013 suunnitteluun 1 Ideapankki vuoden 2012 toteutuneista tapahtumista Yhteenveto vuoden 2012 Liikkujan viikon toteutuneista tapahtumista ja toimenpiteistä Tarkoitettu

Lisätiedot

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Paikallisliikennepäivät 18.9.2015 Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Työryhmä monensuuntaista viestintää Sairaanhoitopiiri: Eeva Aarnio, henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen

VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 19.5.2015 Ari Varonen KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISTYÖN JATKUVUUS JOENSUUSSA Toiminnallinen seudullinen kävelyn ja pyöräilyn edistämishanke

Lisätiedot

EUROOPANLIIKKUJANVIIKKO webinaari klo

EUROOPANLIIKKUJANVIIKKO webinaari klo EUROOPANLIIKKUJANVIIKKO webinaari 3.5.2017 klo 10.00-11.20 Webinaari alkaa klo 10.00 Mykistäkää mikrofonit Kysymyksiä voi laittaa chatin kautta Webinaari tallennetaan #mobilityweek #liikkujanviikko #autonvapaapäivä

Lisätiedot

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan -työmatkaliikkumishanke Helsingin kaupungin henkilöstölle (n. 40.000) suunnattu poikkihallinnollinen

Lisätiedot

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Väylät ja liikenne 2012 Tarja Jääskeläinen, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikkumisen ohjaus edistää kestävää liikkumista kannustamalla

Lisätiedot

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Esityksen sisältö 1. Valtionavustushankkeet 2015 2. Liikkumisen ohjauksen koordinointi 3. Käytännön esimerkkejä

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy

Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 9.5.2014 Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 2 1 Motiva Oy

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Viisaan liikkumisen kokeilu Anna Ruskovaara, HSL 2 Hankkeen tausta ja tavoite Tausta Rutiinien muuttaminen vaatii omakohtaista kokeilua Osallistaa henkilöstö mukaan työpaikan

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 13.11.2014 Työmatkojen kulkutapajakauma, keskussairaala 0 % 8 % Auto, yksin Auto, kimppakyyti

Lisätiedot

HARTWALL LAHTI MUKANA VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMISESSÄ KOKEMUKSET. Työpaikkojen aamupalaseminaarissa Lauri Kulonen

HARTWALL LAHTI MUKANA VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMISESSÄ KOKEMUKSET. Työpaikkojen aamupalaseminaarissa Lauri Kulonen HARTWALL LAHTI MUKANA VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMISESSÄ KOKEMUKSET Työpaikkojen aamupalaseminaarissa Lauri Kulonen 19.4.2017 Lauri Kulonen 19.4.2017 2 TAUSTA Hartwall Lahdessa on luotu hyvät edellytykset

Lisätiedot

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8. Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustus, Liikennevirasto Valtionavustuksen

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä MUUTOSESITYKSET/TAUSTAA Erityisryhmien lippusubventio

Lisätiedot

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Rata 2018 -seminaari, Anna Saarlo 23.1.2018 Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä 1. Mitä tavoittelemme? Tulevaisuuden asemanseutu 2. Miksi? Yhteinen

Lisätiedot

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja liikenne

Yhdyskuntarakenne ja liikenne Yhdyskuntarakenne ja liikenne - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen kestävyys Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne Helsingin seudun keskeiset

Lisätiedot

Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin. Velo-city ja ECOMM jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin. Velo-city ja ECOMM jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin Velo-city ja ECOMM 2012 -jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy Kampanjat osana liikkumisen ohjausta Kampanjoiden kohteina eri kulkumuotojen käyttäjät ja/tai kohderyhmät

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti. Projektityöntekijä Sari Mulari

Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti. Projektityöntekijä Sari Mulari Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti Projektityöntekijä Sari Mulari Kolme hanketta Iisalmen työmatkakävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma 2015 Iisalmi liikkuu viksusti hanke 2016 Ylä-Savo liikkuu viksusti

Lisätiedot

Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta. Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari Tiina Piensoho

Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta. Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari Tiina Piensoho Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari 9.2.2016 Tiina Piensoho Näin Eterassa Miksi viisas liikkuminen on tärkeää Eteralle Työmatkaliikkumisen tutkimuksesta

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE II Asukastyöpajan tulokset Työpaja asukkaille Työpaja pidettiin 10.11. klo 17.30-19.00 Työpajaan osallistui 17 henkilöä Työpajan tavoitteet Saada orivesiläiset

Lisätiedot

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Viranomainen

Lisätiedot

Syyt liikkumissuunnitelman tekoon ja tavoitteet suunnitelmalle

Syyt liikkumissuunnitelman tekoon ja tavoitteet suunnitelmalle Sivu 1 / 1 Taustakartoitus: Henkilöstön työmatkaliikkuminen Tähdellä *) merkityt kysymykset ovat pakollisia. 1) Organisaation tiedot Organisaation nimi * Toimipaikka * Katuosoite * Työntekijöiden määrä

Lisätiedot

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä Kaikille helppo matkanteko -seminaari 25.5.2016 Mirva Ilmoniemi, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lippujärjestelmän uudistus Arvioitu aikataulu Uudet kortinlukijat

Lisätiedot

KÄVELYKOKOUKSISTA AUTON VALINTAAN vinkkejä pieniin ja suuriin toimenpiteisiin. Anna Ruskovaara, HSL ja Sara Lukkarinen Motiva Oy

KÄVELYKOKOUKSISTA AUTON VALINTAAN vinkkejä pieniin ja suuriin toimenpiteisiin. Anna Ruskovaara, HSL ja Sara Lukkarinen Motiva Oy KÄVELYKOKOUKSISTA AUTON VALINTAAN vinkkejä pieniin ja suuriin toimenpiteisiin Anna Ruskovaara, HSL ja Sara Lukkarinen Motiva Oy TYÖNANTAJAN KEINOJA Sijainti Infrastruktuuri Liikkumisen palvelut Edut Informaatio,

Lisätiedot

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi 1 Sisältö: 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat 2. Kummikoulut 3. Matkakummi 2 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat Koulun liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p.

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. 050 316 1050 Kokeile edes kerran Kestävän liikkumisen vaihtoehdot -hanke 1.10.2012-31.12.2013,

Lisätiedot

Kevassa työmatkaliikkuminen on arkipäivää - Viisas liikkuminen osaksi yrityskuvaa

Kevassa työmatkaliikkuminen on arkipäivää - Viisas liikkuminen osaksi yrityskuvaa Kevassa työmatkaliikkuminen on arkipäivää - Viisas liikkuminen osaksi yrityskuvaa Sonja Helin henkilöstöpäällikkö 11.5.2017/VILI-tilaisuus Keva julkisen alan työeläkeosaaja Keva on Suomen suurin eläkevakuuttaja,

Lisätiedot

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni

Lisätiedot

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Palvelevan joukkoliikennejärjestelmän tarpeet digitaalisille palveluille ja reaaliaikaiselle informaatiolle TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi HSL TransSmart yhteistyö Älykäs

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Uudet sähköiset kulkuneuvot työasiamatkoilla -Joensuun kaupunki ja Joensuun Tiedepuisto Oy

Uudet sähköiset kulkuneuvot työasiamatkoilla -Joensuun kaupunki ja Joensuun Tiedepuisto Oy Uudet sähköiset kulkuneuvot työasiamatkoilla -Joensuun kaupunki ja Joensuun Tiedepuisto Oy Nostoja vuoden 2016 liikkumisen ohjauksen valtionavustuksista -webinaari 15.3.2016 Virpi Ansio / Sito Oy Sito

Lisätiedot

Fiksusti töihin aamiaisseminaarin Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Fiksusti töihin aamiaisseminaarin Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Fiksusti töihin aamiaisseminaarin 28.11. 2017 Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Työmatkaliikkumisen herätyksemme K-S shp Puolet matkoista tehdään autolla automatkat voisivat vähentyä 35 % Puolet työmatkoista

Lisätiedot

Viisas koulumatka luokka

Viisas koulumatka luokka Nämä ohjeet ovat Viisas koulumatka oppitunnin pitoa varten. Diaesityksen löydät osoitteesta: https://www.hsl.fi/oppilaitoksille/vinkkeja opetukseen Oppituntikokonaisuus on tarkoitettu 3. 6. luokkalaisille

Lisätiedot

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012 Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille

Lisätiedot

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella projektinjohtaja Reijo Sandberg Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala www.vantaa.fi/marja-vantaa Marja- Vantaa city ASUNTOMESSUT 2015 KESKUSTA

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävä talous.

Viisas liikkuminen. Kestävä talous. Viisas liikkuminen. Kestävä talous. Fiksu liikkuminen = hyvinvointia, kustannussäästöjä ja vähemmän päästöjä Ekokompassi koulutus 22.9.2016 Anna Ruskovaara, liikkumisen ohjauksen asiantuntija, HSL Helsingin

Lisätiedot

Kotkalle ominaista. Maanpinnan ja vesialueiden typologia. Monikeskuksisuus. Hajautunut palvelurakenne. Väestö, elinkeinot

Kotkalle ominaista. Maanpinnan ja vesialueiden typologia. Monikeskuksisuus. Hajautunut palvelurakenne. Väestö, elinkeinot Kotkalle ominaista Maanpinnan ja vesialueiden typologia Monikeskuksisuus Hajautunut palvelurakenne Väestö, elinkeinot Talous, mahdollisuudet, liikkumavara Kotkalle ominaista Maanpinnan ja vesialueiden

Lisätiedot

Kuopion seudun viisas liikkuminen. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2015

Kuopion seudun viisas liikkuminen. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2015 Kuopion seudun viisas liikkuminen Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2015 KÄYTTÖ- KYNNYKSEN ALENTAMINEN (NYKYISTEN ESTEIDEN POISTAMINEN) https://vimeo.com/105731318 TIETOISUU -DEN LISÄÄ- MINEN ASIAKKAAN

Lisätiedot

Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä

Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä Carelicum 9.5.2014 Virpi Ansio, Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyön jatkuvuus Joensuussa

Lisätiedot

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot.

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Työpyöräile! Uusia kulkumuotoja elämään, pyöräilyn edistämishanke 1.2.2012 28.2.2013 Työpaikoille lainataan polkupyöriä ja lainauskokemuksia jaetaan Facebookissa

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Muuton myötä uusille reiteille

Muuton myötä uusille reiteille Muuton myötä uusille reiteille Hei sinä, jonka kodin tai työpaikan osoite on vaihtumassa tai juuri muuttunut! Mitä, jos siirtyisit uusien reittien myötä joukkoliikenteen käyttäjäksi tai pyöräilijäksi osittain

Lisätiedot

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 8.5.2017 Esityksessä luvassa Liikennejärjestelmätyö Itä-Suomessa Kestävän työmatkaliikkumisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunkiliikenne kehittyy kokeilujen kautta Paikallisliikennepäivät

Lappeenrannan kaupunkiliikenne kehittyy kokeilujen kautta Paikallisliikennepäivät Lappeenrannan kaupunkiliikenne kehittyy kokeilujen kautta Paikallisliikennepäivät 21.9.2017 Lappeenrannan joukkoliikenne Lappeenrannan kaupunki toimivaltainen viranomainen Kaakkois-Suomen ely-keskus Imatran

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 Liikkumisen ohjaus Tällä kalvosarjalla kuvataan liikkumisen ohjauksen vaikutusta liikenneturvallisuuteen sekä erilaisia liikkumisen ohjauksen keinoja. Liikkumisen ohjaus ja

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile!

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile! Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012 Työpyöräile! Kuinka työasiamatkapyöräily voi sosiaalisen median avulla voi nousta aivan uudelle tasolle. Työpyöräile!-kampanja Varsinaissuomalaisille

Lisätiedot

Linkkeillen/lenkkeillen

Linkkeillen/lenkkeillen Jyväskylän kaupunki 15.3.2017 Linkkeillen/lenkkeillen Uutta draivia liikkumisen ohjaukseen: Liukkaasti liikkuvaa markkinointia ja tykö tulevia palveluita Jyväskylän seudun joukkoliikenteen toiminta-alueella

Lisätiedot

Työnantajayhteistyö Lahdessa -kokemuksia. Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo, Lahden kaupunki Viisaan liikkumisen verkosto VILIn tilaisuus 11.5.

Työnantajayhteistyö Lahdessa -kokemuksia. Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo, Lahden kaupunki Viisaan liikkumisen verkosto VILIn tilaisuus 11.5. Työnantajayhteistyö Lahdessa -kokemuksia Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo, Lahden kaupunki Viisaan liikkumisen verkosto VILIn tilaisuus 11.5.2017 Esityksen sisältö 1. Lahden viisaasti liikkuvat työpaikka

Lisätiedot

Liikenteen sosiaaliset innovaatiot. Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014

Liikenteen sosiaaliset innovaatiot. Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014 Kuva: eltis.org Liikenteen sosiaaliset innovaatiot Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014 VIISAS LIIKKUMINEN Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen = VIISAS LIIKKUMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö,

Lisätiedot

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kuntien seudullinen liikenneturvallisuusryhmä yhdessä Liikenneturvan ja poliisin kanssa jalkautuivat tarkkailemaan

Lisätiedot

Valokuva. Liikkujan viikko 2016 Kampanjamateriaali valtakunnallisen teemapäivän jalkauttamiseksi kunnissa, kouluissa ja työpaikoilla

Valokuva. Liikkujan viikko 2016 Kampanjamateriaali valtakunnallisen teemapäivän jalkauttamiseksi kunnissa, kouluissa ja työpaikoilla Valokuva Liikkujan viikko 2016 Kampanjamateriaali valtakunnallisen teemapäivän jalkauttamiseksi kunnissa, kouluissa ja työpaikoilla Mikä on Liikkujan viikko? Liikkujan viikko on eurooppalainen teemaviikko,

Lisätiedot

HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä Vaikutukset linjastoon, lippuihin, matkustamiseen ja talouteen

HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä Vaikutukset linjastoon, lippuihin, matkustamiseen ja talouteen HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä 1.1.2018 Vaikutukset linjastoon, lippuihin, matkustamiseen ja talouteen HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä 1.1.2018 Yhteenveto muutoksista ja niiden

Lisätiedot

Viisaat valinnat työmatkaliikenteessä

Viisaat valinnat työmatkaliikenteessä Viisaat valinnat työmatkaliikenteessä miten työnantaja voi edistää kestäviä kulkutapoja? Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa -seminaari 19.4.2011 Anna Ruskovaara, ympäristöasiantuntija Helsingin

Lisätiedot

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Vuoden 2012 toiminnan arviointi Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 1

LIIKKUMISEN OHJAUS 1 LIIKKUMISEN OHJAUS 1 Liikkumisen ohjaus Mobility Management Liikkumisen ohjaus (engl. Mobility Management) on kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kuten neuvonnalla, markkinoinnilla,

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja kuntien

Lisätiedot

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Ehdotus kestävän liikkumisen n perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Taustat ja tavoitteet Nykyisessä Turvallisen ja kestävän liikkumisen

Lisätiedot

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Jyväskylän Pyöräilyseura pyöräilyn yleisyhdistys jäseniä noin 1000 pääosa ns. tavallisia pyöräilijöitä Suomen aktiivisin,

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus osana liikennejärjestelmätyötä Matti Holopainen

Liikkumisen ohjaus osana liikennejärjestelmätyötä Matti Holopainen Liikkumisen ohjaus osana liikennejärjestelmätyötä Matti Holopainen Väylät & Liikenne, Turku 29.8.2012 Liikkumisen ohjaus Avainkysymys liikkumisen ohjauksen toimenpiteessä: Mihin käyttäytymismuutokseen

Lisätiedot

Opastepilotin avoin työpajat designpääkaupunkiviikonloppuna. Kaupunkilaiset la 4.2. klo Kiasman seminaaritilassa TYÖPAJAN TULOKSET

Opastepilotin avoin työpajat designpääkaupunkiviikonloppuna. Kaupunkilaiset la 4.2. klo Kiasman seminaaritilassa TYÖPAJAN TULOKSET Opastepilotin avoin työpajat designpääkaupunkiviikonloppuna Kaupunkilaiset la 4.2. klo 13-16 Kiasman seminaaritilassa TYÖPAJAN TULOKSET 60 osallistujaa, joista: Noin puolet helsinkiläisiä ja noin puolet

Lisätiedot

KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ

KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 4.6.2018 ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ SISÄLTÖ 1. Kouvolan kaupunki 1 2. Kouvolan joukkoliikenne 1 2.1 Matkustajavirta 1 2.2 Reittikartat 1 2.3 Lipputuotteet

Lisätiedot

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Asukkaat ja ilmastonmuutoksen hillintä seminaari 6.11. Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA Sara Lukkarinen, Motiva Oy AIHEET Tausta Markkinatutkimuksen tuloksia Kärkiviestit Tulosten hyödyntäminen TYÖPAJAOSUUTTA AJATELLEN: Kiinnostavimmat

Lisätiedot

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS Näkökulmia joukkoliikennevälineiden turvallisuushaasteisiin ja matkustajien ja kuljettajien turvallisuuden parantamiseen Sami Aherva Helsingin

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Viisas liikkuminen Lahdessa. - viestintäpaketti

Viisas liikkuminen Lahdessa. - viestintäpaketti Viisas liikkuminen Lahdessa - viestintäpaketti 1 28.12.2016 Viisas liikkuminen Lahdessa - viestintäpaketti Viestintäpaketti tehtiin osana Lahden viisaan liikkumisen koordinaattorityötä syksyllä 2016. Paketti

Lisätiedot

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki

Lisätiedot

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA Pohjois-Haaga seuran kevätkokous 20.3.2013 20.3.2013 Liikenneryhmän saavutuksia 2011 2012 Tunnistettu kuusi kävelyn ja pyöräilyn pääreittiä ja koottu niiden osalta

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen Matkaohjelma, Kööpenhamina- Odensen 1.6.2015 Vierailu Kööpenhaminan kaupungilla. Esityksiä

Lisätiedot

Viisaita valintoja. liikkumiseen kunnassasi

Viisaita valintoja. liikkumiseen kunnassasi Viisaita valintoja liikkumiseen kunnassasi Matkaketjuissa on järkeä Sujuva + turvallinen + terveellinen + taloudellinen + ympäristöä säästävä = VIISAS LIIKKUMINEN Viisaasti voi liikkua jalan, pyörällä,

Lisätiedot

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Painatus maaliskuussa, jako huhtukuussa Pyörällä töihin -kilpailun esite ja lomake Maaliskuu Valonian kuukausitiedote 3/202 Otsikko/aihe Työpyöräile!-kampanjalla

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 3. 22.9.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset

Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset KUOPION SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN MARKKINOINTIVIESTINTÄ 2017 Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Sisällys 1 KUOPION SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN MARKKINOINTIVIESTINTÄ... 2 2 TOIMENPITEITÄ,

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot