Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma Taustaa Lappeenrannan paikallisliikenteen järjestämisvastuu siirtyy Lappeenrannan kaupungille, joka ostaa kilpailutetun sopimuksen perusteella kuljetuspalvelut Autolinjat Oy:ltä. Jatkossa lipputulo kuuluu kaupungille, joten kaupunki voi nyt hinnoitella ja kehittää paikallisliikenteen lipputuotteita vapaasti, toki huomioiden taloudelliset resurssit. Uudistukset toteutetaan kahdessa osassa: o siirrytään paikallisliikennealueella yhden hintavyöhykkeen malliin vanhan kilometritaksan sijaan. Samalla tehdään uudistuksia paikallisliikenteen kertalippujen hinnoitteluun sekä joidenkin lipputuotteiden ehtoihin. o Viimeistään koulujen syyslukukauden alkaessa elokuussa 2015 siirrytään koko Lappeenrannan alueella käyttämään uutta valtakunnallista, viranomaisten yhteistä lippu- ja maksujärjestelmää. Koko Lappeenrannan alueella otetaan käyttöön vyöhyketaksa ja myös lipputuotteisiin tulee merkittäviä uudistuksia ja uutta, nopeampaa tekniikkaa. Tavoitteet Saada ihmiset tietoisiksi uusista joukkoliikenteen lipputuotteista sekä joukkoliikenteen hyödyistä. Saada uusia käyttäjiä joukkoliikenteelle. Lisätä ruuhka-aikojen ulkopuolella tapahtuvaa matkustusta. Lisätä vuodessa tehtyjä matkoja matkalla (yht. 2 milj. matkaa/vuosi) vuoteen 2016 mennessä 10% vuosittaisella kasvulla. Vahvistaa Vihreä Lappeenranta brändiä. Helpottaa Skinnarilan alueen opiskelijoiden keskustan palveluiden käyttöä. Edistää positiivisia matkakokemuksia. Vahvistaa asiakaslähtöisyyttä, asiakkaiden kuuleminen ja toiveiden toteuttaminen jatkuu. Pääviestit Helpompaa Edullisempaa Kätevää, vaivatonta kulkemista Säästää luontoa Vihreän Lappeenrannan mukaista 1

2 Meidän omalla bussilla kulkemista Edulliset Kertaliput Helppo Aikataulu Vilmasta kätevä kortti Kohderyhmät yleisellä tasolla kaikki Lappeenrannan kaupungin asukkaat Erityisinä kohderyhminä (PÄÄKOHDERYHMÄT) o Satunnaiset käyttäjät ja säännölliset sekakäyttäjät (edullisempaa nyt sekä uusi edullinen 22 matkan kortti) o Opiskelijat (edullisesti keskustaan, Opiskelijakortti kaikille ja uusi edullinen 22 matkan kortti) o Perheet (edullisempaa nyt) o 65 vuotta täyttäneet (edullisempaa nyt ja uusi edullinen 22 matkan kortti) Uudet hinnat o Perushinta aikuisille on 3,00 nykyisen 3,30-3,60 sijaan ja alle 12- vuotiaille lapsille 1,50 nykyisen 1,70-1,80 sijaan o Viikonloppuisin, arkipyhinä ja arkipäivisin klo jälkeen hinta aikuisille on ainoastaan 2,00 ja alle 12-vuotiaille lapsille 1,00 o 60 minuutin sisällä maksuton vaihto-oikeus toiseen paikallisliikennevuoroon Paikallisliikenteen 22 matkan kortti 60 minuutin sisällä maksuton vaihto-oikeus toiseen paikallisliikennevuoroon Kelpaa maksuksi paikallisliikennevuoroilla matkan pituudesta riippumatta Lippu on voimassa 92 vrk (3 kk) ostopäivästä Lapset ja nuoret (4-15 v) 35 Opiskelijat vuotta täyttäneet 35 (Kaupunki tukee senioreja.) Aikuiset (16-64 v) 50 o 30 päivää voimassa oleva Opiskelijakortti 43, jonka osto-oikeus on kaikilla päätoimisesti opiskelevilla. o Opiskelijan paikallisliikenteen 44 matkan kortti 60 minuutin sisällä maksuton vaihto-oikeus toiseen paikallisliikennevuoroon Kelpaa maksuksi paikallisliikennevuoroilla matkan pituudesta riippumatta Lippu on voimassa 92 vrk (3 kk) ostopäivästä Opiskelijat 51 Opiskelijat: Mitä ehdit tehdä keskustassa 60 minuutin matkalla? Bussit Skinnarilan ja keskustan välillä 15 minuutin välein, yhdellä lipulla keskustaan asioille ja takaisin. 2

3 Tehtävät toimenpiteet / välineet Yleistiedotus Nettisivut: omat sivut päivitetään selkeästi uusilla tuotteilla/kuvilla. Teksti tuotetaan yhteistyössä viestinnän kanssa, tekninen toimi päivittää sivut. Tekninen toimi tuottaa uudet hinnastosivut. Tuotetaan pääviestit myös englanniksi ja venäjäksi ajankohtaisiin Sivut julkaistaan 1.5. Tiedotteet aiheista tuotetaan yhteistyössä viestinnän kanssa (alustavat tiedoteotsikot): Huhtikuu: Uudet liput käyttöön 1.5., uudet hinnat, taustalla asiakkaiden kuuleminen Kesäkuu: Kaupunkilaiset löytäneet uudet liput käyttöön Heinäkuu: Kesähinnat heinäkuun bussimatkoille: heinäkuussa käytetään hiljaisen ajan hintaa Elokuu: Heinäkuun bussiryntäys Syyskuu: Uudet lipputuotteet kouluun palaavien käyttöön Lokakuu: Keskusta lähempänä, opiskelijoiden bussin käyttö lisääntynyt Marraskuu: Vaikuta joukkoliikenteeseen kysely avattu Joulukuu: Joukkoliikennemäärät kasvussa Tammikuu 2015: Joukkoliikennekyselyn tulokset Asukaslehden jutut aiheista: toukokuun asukaslehti: iso juttu aiheesta elokuun asukaslehti: pieni juttu bussin käytöstä / Mennään bussilla tapahtumasta ja faktalaatikko uusista hinnoista Kaupungin blogit: Johdon blogi PR-lähettilään blogi Uuden asukkaan paketti: mainostiedote ja ilmainen bussilippu (4 kpl lipukkeita) Uuden opiskelijan paketti: mainostiedote ja ilmainen bussilippu (2 kpl lipukkeita) Asukastilaisuudet: tilaisuuksissa esitellään sekä jaetaan materiaalia Valokuvaus LUT bussin kuvaus pr-lähettiläiden ja aikuismallin kanssa 3

4 kuvia tiedotteisiin, nettiin, esitteisiin Markkinointimateriaalit Esiteflyeri, pieni ja selkeä, A3, QR koodi aikatauluun Vilmaan (tilataan Nitro ID:lta) Banneri jota linkitetään omille sivuille (Nitro ID) Uusittu ilme linja-auto aikataululle, kansi ja muutama lehti, muu toteutus aikatauluexcelin mukaisesti (Nitro ID) Rollup (4 kpl) (Nitro ID) Meidän bussi lipuke (Nitro ID) Kaupunkinäkyvyys kaikki esillä 1.5. Kaupungin ulkotaulut JCDeoux abribus taulut keskustassa (3) JCDeoux pylvästaulut keskustassa (10 x 2) Viipurintien sähköinen ulkotaulu Kirjasto info-tv Uimahalli info-tv Rautatieasema ja Armadan pysäkin info-tv Kaupungintalon info-tv Rollup kirjasto, LUT, Saimia, Kaupungintalo Esitteet Winkki, matkailu, kirjasto, bussit, LUT, Saimia Lappeenrannan twitter, Facebook, Vkontakte VisitLappeenranta infosivut/pisteet (suomi, englanti, venäjä lyhyt esittely) Ostettu näkyvyys 1.5. Etelä-Saimaa nettibanneri (50,000 näyttöä) paikallislehtimainokset (ES, Vartti, Lappeenrannan uutiset) Tapahtumanäkyvyys/osallistuminen Muikku ja pottu -kalamarkkinat , Satamatori, Pia Haakana Kaupungin avointen ovien päivä 23.9., Kaupungintalo Omat tapahtumat Kimppakeskiviikko 2 kertaa: kaveri mukaan ilmaiseksi, ja joukkoliikenneopastus opas mukana bussissa Ilmaiset testimatkat kohderyhmille (yritysten joukkoliikennekampanjat, kaupungin oma henkilöstö, yliopisto ja AMK, eläkeläiset, yhdistykset) Bussilla Museoiden yöhön 17.5., ilmainen bussikyyti (kaksi yhden hinnalla kaupunkiin Museoiden yöhön) Mainosbanneri Etelä-Saimaa ( näyttöä) Mennään bussilla kampanja syyskuu Kaupungin avointen ovien päivä Ilmainen bussikyyti tilaisuudessa käyneille, jaetaan Meidän bussi lipukkeita 4

5 Skinnarilan kampuksen avointen ovien päivä syyskuu (tarkoituksena laajentaa samaan ajankohtaan 23.9.) Ilmainen bussikyyti tilaisuudessa käyneille, jaetaan lipukkeita Markkinointikampanjat Seurataan tilannetta ja ostetaan lisänäkyvyyttä syksyllä tarvittaessa 2015 näkyvyyssuunnittelu Nitro ID Markkinointi ja toimenpideyhteistyö Eksote LUT Saimaan ammattikorkeakoulu Kasvo Lakes 5

6 Toimenpidekohtainen suunnitelma Excel 6

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013:

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Page 1 of 5 Liite 9 Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Jotta joukkoliikennejärjestelmä olisi aidosti yhtenäinen

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Viranomainen

Lisätiedot

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila Kalenterit 2011 Maisema 2011 Koko: 300 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2011 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Waltti lippu- ja maksujärjestelmä Kokemuksia käyttöönotosta Jyväskylästä

Waltti lippu- ja maksujärjestelmä Kokemuksia käyttöönotosta Jyväskylästä Waltti lippu- ja maksujärjestelmä Kokemuksia käyttöönotosta Jyväskylästä Paikallisliikennepäivät, Jyväskylä 17.9.2015 Ari Tuovinen Jyväskylän paikallisliikenne Waltin piirissä Paikallisliikenteen tunnusluvut

Lisätiedot

LCCE. Projektivastaava. Opinnäytetyö. Katosrakenne. merkeissä. yhteyttä yhteistyön merkeissä. LCCE-projekti. Mu06M yritysvierailulle Loviisaan

LCCE. Projektivastaava. Opinnäytetyö. Katosrakenne. merkeissä. yhteyttä yhteistyön merkeissä. LCCE-projekti. Mu06M yritysvierailulle Loviisaan P 2011 Lokakuu LCCE Marraskuu Joulukuu Tammikuu Syyskuu Helmikuu Lokakuu Maaliskuu Marras Huh Lcce lyhyesti MediaModo Oikeita projekteja, Tilan suunnittelu oikeiden ja yritysten toteutus. kanssa. Projektit

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty 15.11.2013)

Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty 15.11.2013) Tarjouspyynnön liite 6b 1 (9) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUSKILPAILU 2013/2 Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty ) Tarjouspyynnön liite 6b 2 (9) Johdanto Tässä työssä

Lisätiedot

Lipputuotteet ja asiakashinnat

Lipputuotteet ja asiakashinnat Lipputuotteet ja asiakashinnat Liikenteessä noudatetaan seuraavia lippu- ja maksujärjestelmää koskevia periaatteita, ellei yksittäisissä ostokohteissa ole toisin määrätty: 1) Kaikissa autoissa tulee voida

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/434/2015, 20.3.2015 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. A Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän

Lisätiedot

SeAMK / Frami: E kirjasto

SeAMK / Frami: E kirjasto E aineistopäivä 1.10.2014 Työpaja 2. E aineistojen markkinointi ideointia Työpajatyöskentelyn purku: Anna Laakkonen Työpajaan osallistui 19 henkilöä, jotka jaettiin neljään pienempään ryhmään. Ennen E

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 44 Asianro 3719/08.01.00/2012 Kuopion ja Siilinjärven maaseutuliikenteen lippujen hinnoittelu 1 Hinnoittelun periaatteet Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

JOJO TAKSAVYÖHYKKEET VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA

JOJO TAKSAVYÖHYKKEET VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA JOJO TAKSAVYÖHYKKEET VAIHTOEHTOJEN VERTAILUA JOJO ARVIO JOUKKOLIIKENTEEN NYKYISESTÄ MÄÄRÄSTÄ Lipputyyppi Arvioidut matkat vuodessa Lipputyyppijakaumat I II III Yht. I II III Yht. Kertalippu, aikuinen 281

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 11.8.2015 3.1.2016 Aikataulut löydät kätevästi myös netistä: bussit.lappeenranta.fi Ihastu paikalliseen. Skannaa koodi ja katso video! Lappeenrannan

Lisätiedot

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 Kaupunginhallitus 71 24.02.2014 5 13722-2013 (032) Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Tiivistelmä: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Yritysnäkyvyydet 2015

Yritysnäkyvyydet 2015 Yritysnäkyvyydet 2015 2 Laaja näkyvyys 2 500 + alv 24 % PRINTTI Kaakon suomen-, venäjän- ja englanninkielisessä Matkailijan opas -esitteessä isolla ilmoituksella City-opaskartta/seutukartta Näkyvyys Kaakon

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä!

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä! MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6. -.9. Lataa aikataulut mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com Sisällysluettelo

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

VR laski hintoja pysyvästi. Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen

VR laski hintoja pysyvästi. Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen VR laski hintoja pysyvästi Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen Tärkeää tietoa uusista lipputuotteista matkatoimistoille Sisällysluettelo Uudet ja edulliset VR lipputuotteet Lipputuotteet matkatoimistoverkkokaupassa

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014

KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014 KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014.. EDULLISET NÄYTTÖ- JA MATKAKORTIT VARKAUS-KORTTI Kelpaa Varkauden kaupungin alueella. Voimassa 30 päivää ensimmäisestä käytöstä. Rajaton

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna Tervetuloa Expokeskukseen Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna WWW.NETEXPO.CENTER aukeaa lokakuussa 2015 Netexpo näkyy ja kuuluu 15.10 alkaen Virtuaalisen Expokeskuksen maailma kutsuu vierailijaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 18.3.2008

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 18.3.2008 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 1 JOUKKOLIIKENTEEN TARIFFIPOLITIIKKA HELSINGISSÄ HKL Tausta Helsingin kaupunki tukee joukkoliikennettä vuosittain yli 100 miljoonalla eurolla, jolla katetaan hieman

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Väylät ja liikenne 2012 Tarja Jääskeläinen, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikkumisen ohjaus edistää kestävää liikkumista kannustamalla

Lisätiedot

Verkkoviestintäsuunnitelma

Verkkoviestintäsuunnitelma Mikko Hernesmaa & Tuomas Lahtomäki L801SNA Verkkoviestintäsuunnitelma Raportti Liiketalous Huhtikuu 2012 SISÄLTÖ 1 ENERGY GYM... 1 2 ASIAKASKOHDERYHMÄT... 1 3 SUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 2 4 VÄLINEET,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä 1 YLEISTÄ... 1 2 LIPPUJÄRJESTELMÄ... 1 2.1 Nykyiset lipputuotteet... 1 2.2 Tasataksa-alueen kaupungin tukemat lipputuotteet ja asiakashinnat

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Liikkeelle! - kuntokampanja

Liikkeelle! - kuntokampanja Liikkeelle! - kuntokampanja Syyskuun mittainen Kohderyhmänä koko perhe Starttitapahtuma 1.9. joka piirissä piirin ja seurojen yhteistyössä Halisko- perheliikuntapäivä Osallistujapassi (yksi leima oikeuttaa

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013 Miset Matkailu Miset Matkailun tehtävät Mikkelin seudun matkailumarkkinointi VisitMikkeli Palvelusopimus Mikkelin seudun matkailupalvelu ry (7 kuntaa, n. 150 yritystä) Yhteistyössä yrittäjien ja eri sidosryhmien

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Laskuttajan viestintäaineisto > Kirje laskuttajalta kuluttajalle

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015 Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015 Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio Joukkoliikenteen muutos o Joukkoliikenteen

Lisätiedot

WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN

WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN PAIKALLISLIIKEN- TEESSÄ JA MIKKELIN SEUDUN MAASEUTULIIKENTEESSÄ Mikkelin paikallisliikenteessä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä!

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä! VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE.8. - 4.6.16 Lataa aikataulu mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com EDULLISET

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto

KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto KDK - Kansallinen digitaalinen kirjasto Vesa Hongisto 7.12. www.kdk2011.fi KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto Lähtökohta Kokonaisarkkitehtuuri Asiakasliittymä Digitaalinen pitkäaikaissäilytys Hallintomalli

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Viestintäsuunnitelma/luonnos SEPA-ydinryhmän kokous 25.10.2011/ Kristiina Siikala Kyselytutkimukset verkkolaskun ja e-laskun käytöstä

Lisätiedot

Miten VR Matkustajaliikenne on kehittänyt ja kehittää palvelujaan?

Miten VR Matkustajaliikenne on kehittänyt ja kehittää palvelujaan? Miten VR Matkustajaliikenne on kehittänyt ja kehittää palvelujaan? Pro Rautatien seminaari 15.3.2012 Antti Jaatinen Senior Adviser VR Group Käynnissä mittavat kalustoinvestoinnit 1. VR käynnisti vuonna

Lisätiedot

Itsenäiseen elämään LINJA-AUTOLLA MATKUSTAMINEN. Ruotonen Leena & Joona- Vuorenmaa Eeva-M aija

Itsenäiseen elämään LINJA-AUTOLLA MATKUSTAMINEN. Ruotonen Leena & Joona- Vuorenmaa Eeva-M aija Itsenäiseen elämään 4 LINJA-AUTOLLA MATKUSTAMINEN Ruotonen Leena & Joona- Vuorenmaa Eeva-M aija Sisällys 1. LINJA-AUTOMATKALLA....... 3 2. PAIKALLISLIIKENTEESSÄ LIIKKUMINEN..... 4 3. LINJA-AUTOLLA KAUKOLIIKENTEESSÄ.....

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Helmikuu 2014

Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Helmikuu 2014 Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Helmikuu 2014 LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN ASIAKASKYSELY 2013 LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN ASIAKASKYSELY 2013 Päivämäärä

Lisätiedot

18.11.2014 ONLINE. Tampere All Bright!

18.11.2014 ONLINE. Tampere All Bright! ONLINE Tampere All Bright! 1 Visittampere.fi -verkkosivusto Visittampere.fi on Tampereen seudun virallinen matkailusivusto. Sivuston ydinsisältö koostuu suosituksista ja tapahtumien, kohteiden ja paikkojen

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain 3 :n 2 momentin ja 5 :n 1 momentin muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Minne menetkin Pirkanmaalla

Minne menetkin Pirkanmaalla Minne menetkin Pirkanmaalla Läntinen seutulippualue Perusseutulipun kuntakohtaiset hinnat euroina 1.3.2013 Kankaanpää 70 Parkano 80 Kihniö 67 Jamijärvi 67 Ikaalinen 80 Sastamala 70 Hämeenkyrö 80 Virrat

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. www.kyamk.fi/hakijalle. Kevät 2014

HAKIJAN OPAS. www.kyamk.fi/hakijalle. Kevät 2014 HAKIJAN OPAS Kevät 2014 Nuorten vieraskielisten koulutusten yhteishaku 7.1. 11.2.2014 Nuorten koulutusten yhteishaku 3.3. 1.4.2014 Aikuiskoulutusten yhteishaku 3.3. 1.4.2014 YAMK-tutkinnot 3.3. 1.4.2014

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Liikunta Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009

Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009 Radiovuosi 29 -tilaisuus 29..29 Ohjelma 8.3 Aamukahvi 9. Tilaisuuden avaus - KRT-ohjausryhmän PJ Heikki Peltonen 9. Radion kuuntelu Suomessa vuonna 28 - Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel Oy - Asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry!

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry! FOODFROMFINLAND VIENTIOHJELMALLA SUOMALAISTARUOKAAMAAILMALLE EsaWrang,Toimialajohtaja,Finprory Elintarvikkeidenvien>ohjelmantaustaa FoodfromFinland7elintarvikevien;ohjelmantoteu=amiseenonosallistunutTeam

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Agenda Kampanjan eteneminen ja tulokset kesän toimista Paikallisen markkinoinnin ja vies7nnän ak7voin7 Kampanja aikajana Tavoitteet, strateginen viesti, visuaalisuus, mediasuunnitelma

Lisätiedot

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Tampereen ratikka Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015 projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Yleissuunnitelma 2014 Yleissuunnitelma valmistunut huhtikuussa 2014 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt yleissuunnitelman

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä MUUTOSESITYKSET/TAUSTAA Erityisryhmien lippusubventio

Lisätiedot

Kahden kauppa on edullisempi!

Kahden kauppa on edullisempi! Kahden kauppa on edullisempi! 2-pakilla kaksi voittaa! Kun ystäväsi päättää ostaa HomCare-tuotteen, jota myydään myös 2-pakissa, teidän kannattaa sopia kimppatilauksesta. Näin saatte MOLEMMAT haluamanne

Lisätiedot

Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset. Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset

Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset. Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset TYKY-SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Hallintokeskus Aamujumppa Kunnantalon Marjut Rita Valtuustosali Perjantaisin klo 8.15-8.30 Työterveyshuollon kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä Kunnantalon Työterveyshuolto/työsuojelu/

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015

Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015 Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015 Markkinaympäristö Kuluttajan käyttäytyminen 3 Mainosmarkkina 2014 Hollanti +4 % Suomi -2 % 4 Sanoman kehitys 2014 EUR Liikevaihto Liikevoitto ilman

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

1. Miten ASPA- tai YP-pisteen palveluneuvoja voi edistää oman toiminnan avulla etäpalvelun käyttöä?

1. Miten ASPA- tai YP-pisteen palveluneuvoja voi edistää oman toiminnan avulla etäpalvelun käyttöä? 1(7) Ryhmätyö 17.9.2014 1. Miten ASPA tai YPpisteen palveluneuvoja voi edistää oman toiminnan avulla etäpalvelun käyttöä? Positiivisesti esitellä etäpalvelua Kunnollinen perehtyminen ja kouluttaminen etäpalveluun

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSEEN

HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSEEN HINTAVELVOITTEEN KORVAAMISTA KOSKEVA LISÄASIAKIRJA SIIRTYMÄAJAN LIIKEN- NÖINTISOPIMUKSEEN Tämä lisäasiakirja on osa Jyväskylän paikallisliikenteen siirtymäajan liikennöintisopimusta. 1 Sopijapuolet Toimivaltainen

Lisätiedot

LUT Hakijamarkkinointi ja viestintä

LUT Hakijamarkkinointi ja viestintä LUT Hakijamarkkinointi ja viestintä Lähiopetuksen teemat & luennoitsijat 29.8 LUT perustiedot & brändi /Viestintäjohtaja Marjo Loisa Hakijamarkkinoinnin taustat & 2012 kampanja, infoilutoiminta & abitiimi

Lisätiedot

KESÄAIKATAULUT 1.6.2015 12.8.2015 WWW.KUOPIONALUE.FI

KESÄAIKATAULUT 1.6.2015 12.8.2015 WWW.KUOPIONALUE.FI KESÄAIKATAULUT 1.6.201 12.8.201 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LIPUT Walttiin siirtyminen...2 Kertaliput...3 Korteille ladattavat liput...4- Maksuvyöhykkeet...6-7 Tietoa matkustamisesta...8-9 LINJAT

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306

Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306 AMKIT-KONSORTIO MUISTIO Viestintäryhmä ja Kreodin toimituskunta 14.2.14 Aika 4.2.2014 klo 10.30 15.30 Paikka Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306 Osallistujat Laakkonen, Anna,

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 2.6. 11.8.2014 ê ê HINNAT UUDET HINNAT 1.5. ALKAEN ê LIIKUTTAVAT ê Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisliikenteessä on uudet liikuttavat hinnat. Lappeenrannassa

Lisätiedot

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Yhteispalvelupisteet (7 kpl) Leppävaara (61 400 asukasta) Espoon keskus (43 500 asukasta) Kalajärvi (10 800 asukasta) Espoonlahti (50 900 asukasta) Matinkylä (34 500 asukasta)

Lisätiedot

Kuljetuspalvelu (färdtjänst)

Kuljetuspalvelu (färdtjänst) Kuljetuspalvelu (färdtjänst) 2016-03-24 Erityinen joukkoliikenteen muoto Voimassa 1.10.2015 alkaen TEKNISKA KONTORET 2 (6) Färdtjänst Sisältö Tervetuloa matkustajaksi 2 Matkustustavat 3 Päätöksesi saattaa

Lisätiedot