Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen yleislääketieteen yhdistys ry."

Transkriptio

1 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleiset toimintalinjat Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) on yhdistys, jossa edistetään yleislääketieteen tutkimusta, koulutusta ja käytännön työtä. Näin edistetään yleislääketieteen ammatillisten käytäntöjen kehittämistä ja näiden soveltamista. Kotimaassa yhdistys toimii yhteistyössä muiden yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon kehittämisen kannalta keskeisten järjestöjen ja yhteisöjen sekä yliopistojen yleislääketieteen opetusta antavien yksikköjen kanssa. Terveydenhuoltolain myötä perustettujen sairaanhoitopiirien perusterveydenhuollon yksikköjen kanssa luodaan aktiivisia yhteistyösuhteita terveydenhuollon työn, koulutuksen ja tutkimuksen edistämiseksi. Myös kansainvälisellä yhteistyöllä on tärkeä asema yhdistyksen toiminnassa. Yhdistys osallistuu sekä eurooppalaisten, pohjoismaisten että maailmanlaajuisten yleislääkärien yhteistyöorganisaatioiden toimintaan. Yhdistyksen toiminta perustuu pääasiassa jäsenten aktiivisuuteen, mielenkiintoon ja motivaatioon alan kehittämiseen. Toiminta rahoitetaan pääosin noin tuhannen jäsenen jäsenmaksuilla. Yhdistyksen päättävät elimet Yhdistyksen vuosikokous pidetään Helsingissä. Kokous valitsee yhdistykselle seuraavaksi kolmen vuoden toimikaudeksi kolme erovuorossa olevaa hallituksen jäsentä ja varajäsentä. Vuosikokouksen yhteydessä olevaan yhteistyökokoukseen kutsutaan VdGM:ssä yhdistystä edustaneita yhdistyksen jäseniä. Yhdistyksen hallitus kokoontuu 5-6 kertaa vuodessa. Sähköpostitse tapahtuvasta yhteydenpidosta hallituksen ja varajäsenten välillä on muodostunut merkittävä yhdistyksen toimintamuoto esimerkiksi erilaisten kannanottojen ja lausuntojen valmistelussa. Kiireellisesti päätettäviä asioita varten hallituksella on työvaliokunta. Työvaliokunnan päättämät asiat saatetaan hallituksen tiedoksi ja periaatteellisesti merkittävissä asioissa myös hallituksen käsiteltäviksi. Työvaliokunnan roolia tullaan lisäämään asioiden ruuhkautumisen estämiseksi. Yhdistyksellä on edustajat useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteistyöelimissä. 1

2 Yhdistyksen jäsenistö Erityisenä kohderyhmänä jäsenhankinnassa ovat alalle erikoistuvat lääkärit, juuri valmistuneet erikoislääkärit ja sellaiset lääkärit, jotka yleislääketieteen erityiskoulutuksen aikana suuntautuvat yleislääketieteen erikoisalalle. Jäsenhankinnan edistämiseksi yhdistyksen toiminnasta kerrotaan esimerkiksi koulutustilaisuuksien yhteydessä sekä tiedotteilla että henkilökohtaisella kanssakäymisellä. Yhdistyksestä tiedottamisessa tärkeässä asemassa ovat yliopistojen yleislääketieteen erikoistumiskoulutuksesta vastaavat opettajat ja professorit, joihin pyritään pitämään tiivistä yhteyttä. Yhdistyksen jäsenmaksu Yhdistyksen jäsenmaksun suuruudesta päätetään kevään 2013 vuosikokouksessa. Vuonna 2009 jäsenmaksua nostettiin yhdellä eurolla. Vuonna 2012 jäsenmaksu on ollut 38. Yhdistykselle hankitaan sekä henkilö- että yhteisökannatusjäseniä. Henkilökannatusjäsenten jäsenmaksu on 1,5- kertainen ja yhteisökannatusjäsenten jäsenmaksu 10-kertainen verrattuna varsinaisten jäsenten jäsenmaksuun. Jäsenmaksujen kannosta huolehtii edelleen Suomen Lääkäriliitto. Tilillepanokortti jäsenmaksun maksamista varten lähetetään myös uusille jäsenille. Suomen yleislääketieteen säätiö Suomen yleislääketieteen yhdistys ry päätti perustaa Suomen yleislääketieteen säätiön vuonna Säätiörekisteri antoi luvan perustamiselle ja vahvisti säätiön säännöt vuonna Säätiön tarkoituksena on yleislääketieteen tutkimuksen ja kansainvälisten yhteyksien edistäminen sekä yleislääketieteen täydennyskoulutuksen järjestäminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö jakaa tutkimus- ja matka-apurahoja. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n hallitus valitsee Suomen yleislääketieteen säätiön hallituksen. Hallitukseen kuuluu viisi jäsentä, jotka valitaan viideksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä yksi on vuosittain erovuorossa. Säätiön hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Yhdistyksen hallitus valitsee säätiön hallitukseen vuosittain yhden jäsenen erovuoroisen jäsenen tilalle. Tänä vuonna (2013) erovuorossa on Hanna Salmenpohja ja hänen tilalleen hallitus on jo alkuvuonna 2013 valinnut Pekka Honkasen. Säätiön puheenjohtajaan ja hallitukseen pidetään tiivistä yhteyttä. Kotimainen toiminta Yhdistys täyttää toimintavuonna 30 vuotta. Tätä merkkipäivää juhlistetaan Tampereen pohjoismaisen kongressin yhteydessä. 2

3 Yhdistys näkee tärkeänä yleislääkärijärjestöjen yhteistyön vahvistumisen ja haluaa panostaa tähän. Yleislääkäreiden työn uudet haasteet ja vaatimukset sekä työn arvostuksen nostaminen edellyttävät perusterveydenhuoltoon paneutuvan tutkimuksen ja tutkivan työotteen lisäämistä entisestään. Yhdistysten yhteistyö varmistaa yleislääkärin työssä olevien jäsenten työn sisällön ja etujen näkökulmien tasapainoisen kehittämisen. Yhdistys pyrkii aktiiviseen yhteistyöhön Suomen Yleislääkärit ry:n (GPF) ja Yleislääketieteen alaosaston kanssa. Näillä järjestöllä on omat perustehtävänsä, mutta yhteisiä tehtäväkenttiä ja intressejä on runsaasti. Lisäksi jäsenkunnasta varsin suuri osa on jäsenenä näissä kaikissa järjestössä. Yhdistys jatkaa yhteistyötä Nuorten Lääkärien yhdistys ry:ssa (NLY) toimivien yleislääketieteeseen erikoistuvien kanssa. Pitkällä aikavälillä tarkoituksena on luoda yhteistoiminnalle vakiintuvat, järjestäytyneet muodot, erityisesti tämä toteutuu Vasco da Gama Movement -yhteistyönä. Yhdistys on Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin yhdistysjäsen. Tiivistä yhteistyötä jatketaan ja yhdistyksen vaalirenkaasta valittuja edustajia valtuuskunnassa informoidaan yhdistyksen tarpeista. Ylläpidetään toimivia yhteistyösuhteita Lääketieteen koulutuksen yhdistykseen, jonka aikaansaama lääkärikouluttajan erityispätevyys soveltuu monien SYLY:n jäsenten hankittavaksi. Muita toimijoita, joiden kanssa yhteistyö on tavoiteltavaa, ovat Suomen perhelääketieteen yhdistys ja Suomen lääkäriliiton Lääkärityönohjaajat -alaosasto. Yhdistys seuraa aktiivisesti maan terveydenhuoltopolitiikan ja sen eri hankkeiden kehitystä ja tuottaa yleislääketieteen asiantuntemusta hankkeiden käyttöön. Erityisesti yhdistys seuraa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain käsittelyä ja terveydenhuoltolain toimeenpanoa ja ottaa niihin tarvittaessa kantaa. Lisäksi seurataan lääkärien jatkokoulutuksen uudelleen järjestelyä. Yhdistys seuraa aktiivisesti yksiköiden toimintaa. Duodecimin vaaleihin valmistaudutaan alkuvuonna Toimintavuoden aikana tehdään jäsenkysely, jossa selvitetään jäsenkunnan odotuksia yhdistyksen toiminnasta. Samassa yhteydessä pyritään selvittämään erityisesti erikoistumassa olevien ja juuri valmistuneiden erikoislääkäreiden toiveita ja odotuksia tieteellisen toiminnan suhteen. Kehitetään kongressitutortoimintaa vuoden 2013 aikana. Kansainväliset yhteydet Toimintavuoden suurimpia haasteita on pohjoismaisen yleislääketieteen kongressin järjestäminen Tampereella Vuonna 2010 perustetun järjestelytoimikunnan toimintaa seurataan ja kutsutaan mukaan yhteistyökumppanit perusterveydenhuollon toimijoista. Järjestelytoimikunnassa on hallituksen edustaja. Tieteelliseen toimikuntaan osallistuvat kaikkien yliopistojemme yleislääketieteen oppiaineiden edustajat. Budjetissa varaudutaan kongressisuunnittelun ja -ilmoittelun jatkamiseen. Vuoden 2013 aikana jatketaan pohjoismaista yhteistyötä säätiöpohjaisen organisaation Nordic Federation for General Practice Aps kautta. Säätiön yleiskokous pidetään joka kevät Kööpenhaminassa. 3

4 Akateemisten yleislääketieteen yhdistysten puheenjohtajat muodostavat säätiön hallituksen ja valmistelevat säätiön yleiskokouksessa päätettävät asiat. Toukokuun alussa 2013 järjestettävään yleiskokoukseen osallistuvat puheenjohtaja Pekka Honkasen lisäksi myös Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehden kansallinen toimittaja Helena Liira sekä edustajamme Nordic Federation for General Practicen kongressitoimikunnassa Elise Kosunen ja Tuomas Koskela. Pohjoismaisten yleislääkärijärjestöjen edustavat tapaavat Tampereen pohjoismaisen kongressin aikana. Kokouksista on edellisessä kokouksessa Ruotsissa sovittu niin, että kukin maa maksaa omien edustajiensa matka- ja majoituskulut. Toimintavuoden aikana valmistaudutaan myös järjestämään seuraava kokous Suomessa (2014), mikäli Islanti ei aiemmin sovitun järjestyksen mukaan sitä järjestä. Maailmanjärjestö WONCAn kongressi pidetään Prahassa Tätä edeltää maailmanjärjestön neuvoston kokous ja erilaiset verkostotapaamiset. European Society of General Practice/Family Medicine:n - WONCA Region Europen - ESGP/FM neuvoston kokous pidetään Prahassa. Yhdistystä näissä kokouksissa edustaa yhdistyksen kansainvälinen sihteeri. Toista edustajaa ei lähetetä tänä vuonna kokouksen suomalaisille hankalan ajankohdan takia. Yhdistys lähettää edustajansa eurooppalaisten yleislääketieteen erikoistuvien lääkäreiden Vasco da Gama Movement -kokoukseen, joka pidetään Prahassa WONCAn kongressin yhteydessä. Marjo- Parkkila Harju on VdGM:n neuvoston jäsen ja edustaa yhdistystä. Yhdistys lähettää myös toisen, vuosittain vaihtuvan edustajan. Muita tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat: World WONCA:n ja sen jäsenjärjestöt Baltian yleislääketieteen yhdistykset EGPRN (European General Practice Research Network) EURACT (European Academy of Teachers in General Practice/Family Medicine) EquiP (European Working Party on Quality in Family Practice) EURIPA (European Rural and Isolated Physicians Association) EUROPREV (The European Network on Prevention in General Practice) kanssa. Yhdistys pyrkii toimintavuoden aikana selvittämään, miten Suomea WONCA:n kansainvälisissä kokouksissa edustavien henkilöiden matkakustannuksia voitaisiin osittain korvata yhdistyksen ja Suomen yleislääketieteen säätiön toimesta, jotta saataisiin aikaan tiiviimpi yhteistyö. Kansainvälisistä kongresseista ja kokouksista tiedotetaan jäsenkirjeessä ja verkkosivuilla. Yhdistys valmistelee ehdotuksen Nordic Rasearch Prizen luovuttamisesta suomalaiselle yleislääketieteen tutkijalle Magda and Svend Aage Friederichs Minde Legat -rahastosta. Koulutus ja kehittämistoiminta SYLY -päiviä ei järjestetä vuonna Voimat keskitetään Tampereen pohjoismaiseen kongressiin

5 Vuoden 2013 aikana yhdistys valmistelee joko yksin tai yhdessä muiden tahojen kanssa ehdotuksia seuraavan vuoden Yhdistykselle tärkeitä koulutusaiheita tarjotaan myös alueellisille lääkäripäiville. Yhdistys osallistuu myös muiden koulutushankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen sekä niiden arviointiin eri yhteistyötahojen kanssa. Yhtenä yhteistoimintamuotona yhdistyksen hallituksen varajäsen Hans Blomberg toimii SYLY:n edustajana GPF:n yleislääkäripäiviä vuodelle 2013 suunnittelevassa työryhmässä. Yhdistys kannustaa jäsenistöä osallistumaan aktiivisesti Käypä Hoito työskentelyyn. Yhdistys jatkaa yhteistyötä Duodecimin Käypä hoito -suositusten valmistelussa ja valmistuvien luonnosten arvioinnissa. Yhdistys etsii aktiivisesti keinoja, millä jäsenkunta saataisiin toimimaan aktiivisesti Käypä hoito toiminnassa. Yhdistyksen sekä yliopistojen yleislääketieteen oppialojen ja laitosten yhteistyötä jatketaan ja pyritään tiivistämään. Myös sairaanhoitopiirien perusterveydenhuollon yksiköiden kanssa luodaan toimivat yhteistyösuhteet. Yhdistyksen koulutustoimintaa tullaan vahvistamaan ja yhdistys hakee sopivaa profiilia sekä täydennyskoulutuksen että jatko- ja erikoistumiskoulutuksen kehittämiseksi. Yhdistyksen väitelleitä jäseniä pyritään saamaan esille ja etsitään sopivia muotoja heidän palkitsemisekseen. Tutkitaan mahdollisuuksia palkita yhdistyksen väitelleitä jäseniä. Koulutustilaisuuksista tiedotetaan aktiivisesti sekä Yleislääkäri -lehdessä että yhdistyksen kotisivuilla. Yleislääketieteen erikoislääkärin yhteiskuntasuhteet ja imago Yhdistys ylläpitää keskustelua yleislääketieteen erikoislääkärin identiteetistä ja työn imagoa. Yhdistys pyrkii parantamaan yleistä tietoisuutta alan erikoislääkärien erityisosaamisesta, tehtäväkentästä ja merkityksestä terveydenhuollon toiminnalle. Yhdistyksen pitkän tähtäimen tavoitteena on saada yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinto pätevyysvaatimukseksi terveyskeskuslääkärin vakinaisiin virkoihin. Tämä edellyttää määräaikaisten koulutusvirkojen perustamista myös perusterveydenhuoltoon. Yhdistys pitää yllä hyviä ja aktiivisia suhteita yhteistyöjärjestöihin, päättäjiin ja tiedotusvälineisiin kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja kannustaa myös jäsenistöään tekemään niin. Lehdet Suomen yleislääketieteen yhdistys ry on mukana Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehden omistavassa pohjoismaisessa liitossa, joka järjestää myös kahden vuoden välein toistuvat pohjoismaiset yleislääketieteen kongressit. Yhdistyksen edustaja osallistuu liiton kokouksiin. Yhdistyksen edustajat, hallituksen nimeämä kansallinen toimittaja ja apulaistoimittaja, ovat mukana toimitustyössä. Rohkaistaan suomalaisia kirjoittajia tarjoamaan tutkimustöitään tähän lehteen. Erityisesti on huomattava, ettei yhdistyksen jäseniltä peritä ns. sivumaksua heidän julkaistessaan artikkeleita tässä 5

6 lehdessä. Lehti tilataan paperisena yleislääketieteen yksikköihin, lisäksi se on vapaasti verkossa open access -lehtenä. Yhteistyötä Yleislääkäri -lehden kanssa jatketaan yleislääketieteen tieteellisen ja ammatillisen foorumin edelleen kehittämiseksi. Tiedotus Yhdistys tiedottaa toiminnastaan aktiivisesti jäsenistölle ja muulle lääkärikunnalla sekä suurelle yleisölle. Uusitut kotisivut toimivat entisiä paremmin viestintäkanavana. Sivuja päivitetään säännöllisesti: esimerkiksi hallituksen kokousten jälkeen pöytäkirja viedään sivuille. Jäsenkirjeiden postitus loppuu. Yhdistyksen jäsenille lähetetään vain yksi jäsenkirje alkuvuonna Sen jälkeen yhteydenpito jäsenistöön tapahtuu sähköisesti. Uusitut verkkosivut avautuvat helmikuussa Vuoden 2013 aikana jatketaan yhdistyksen jäsenten sähköpostiosoitteiden keräämistä ja päivittämistä. Tarkoituksena on, että yhdistyksen jäsenkirjeet ja pohjoismaisen lehden päätoimittajan tiedotteet pystyttäisiin viimeistään vuonna 2013 toimittamaan jäsenille sähköisesti. Hallitus käynnistää tämän toiminnan toimintavuoden aikana tavoitteenaan vuorovaikutteisuuden lisääminen yhdistyksen jäsenpalvelun parantamiseksi. 6

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2006 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleiset toimintalinjat Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) edistää yleislääketieteen tutkimusta, koulutusta ja käytännön työtä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Yleiset toimintalinjat Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) edistää yleislääketieteen tutkimusta, koulutusta ja käytännön työtä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2012 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä asioissa. Käytännön työstä

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2004 Suomen yleislääketieteen yhdistys on saavuttanut merkittävän aseman omalla sektorillaan Suomen terveydenhuollon ja yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2008 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2009 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n (SYLY) toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2010 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n (SYLY) toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2011 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä asioissa. Käytännön työstä

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2002 Vuosi 2002 oli Suomen yleislääketieteen yhdistyksen 20. toimintavuosi. Tänä aikana yhdistys on saavuttanut merkittävän aseman omalla

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2005 Yhdistys toimii yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdyssiteenä yleislääketieteen sekä sen tutkimuksen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2006 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Sääntöjen 21, 25 ja 26

Sääntöjen 21, 25 ja 26 Mikä valtuusto Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi

Lisätiedot

Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio)

Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio) ESITYSLISTA 20.10.2014 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään,

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2007 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Järjestöneuvos, Kuurojen maailmanliiton kunniapuheenjohtaja Liisa Kauppinen Kansainvälinen vammaisseminaari ihmisoikeuksista 12.3.2008 Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Naistenpäivä vuonna

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu 1 SYYSKOKOUS 2012 Aika ke 24.10.2012 klo 18.00 18.25 Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Läsnä Päivi Putkuri, Harri Lemmetyinen, Marja Luopa, Jaana Oravainen,

Lisätiedot

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt 1 (5) SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Shiatsu Finland ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena on koko maa. 2. Tarkoitus ja toimintatavat

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144. Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs.

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144. Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi.

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteritoimisto Päivitetty 26.10.2009 SUOMEN ZOOM8-LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Vuosikertomus vuosi 2017 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n (SYLY) tarkoituksena on edistää yleislääketiedettä erikois-, opetus-, tutkimus- ja tieteenalana sekä

Lisätiedot

Puutarhaliiton hallitus. Tehtävät, vastuut ja rooli

Puutarhaliiton hallitus. Tehtävät, vastuut ja rooli Puutarhaliiton hallitus Tehtävät, vastuut ja rooli Pelisäännöt Yhdistyslaki Kirjanpitolaki ja asetus Puutarhaliiton säännöt (30.3.1990) Puutarhakulttuurirahaston säännöt (2.4.1993) Puutarhaliiton vaaliohjesääntö

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 34 Yhteistyösopimus Suomen Taitoluisteluliitto ry:n kanssa, taitoluistelun MM-kilpailut 2017 HEL 2016-004399 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut Vs. elinkeinojohtaja

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä kriisisuunnitelmasta... 3 2. Vastuullisuus kriisitilanteessa... 3 3. Kriisitilanteet ja toiminta niiden aikana...

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Kokoustiedot Aika: 7.5.2014 klo 9.10 12.02 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

6. Edistää urheiluseurana jäsentensä liikuntamahdollisuuksia järjestämällä harrasteliikunta- ja kilpaurheilutoimintaa.

6. Edistää urheiluseurana jäsentensä liikuntamahdollisuuksia järjestämällä harrasteliikunta- ja kilpaurheilutoimintaa. RIIHIMÄEN SEUDUN INVALIDIT RY. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Riihimäen Seudun Invalidit ry. ja sen kotipaikka on Riihimäki Yhdistyksen toiminta-alueena

Lisätiedot

Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com

Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com Räyskälä Säätiö Säännöt Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 FINLAND www.rayskala.com Räyskälä Säätiön säännöt 2/6 1 Säätiön nimi on Räyskälä-Säätiö ja sen kotipaikka

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 25.11.2008. Kannattajajäsenet ovat jäseniä, jotka eivät täytä varsinaisen jäsenen vaatimuksia, mutta haluavat kannattaa yhdistyksen toimintaa.

SÄÄNNÖT 25.11.2008. Kannattajajäsenet ovat jäseniä, jotka eivät täytä varsinaisen jäsenen vaatimuksia, mutta haluavat kannattaa yhdistyksen toimintaa. METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIJAT RY SÄÄNNÖT 25.11.2008 Hyväksytty kevätkokouksessa 6.3.2008 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Metsäntutkimuslaitoksen Tutkijat ry, jota näissä säännöissä

Lisätiedot

LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ

LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön sisältö Tässä ohjesäännössä määrätään niistä oikeuksista, joita yhdistyksen hallitus voi myöntää Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n (myöhemmin TuKY) toimijaryhmille,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012 Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys

Lisätiedot

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 Paikka: Terveyskeskus/ Vanha alasairaala, Kokoustila Kapseli, Alasairaalankatu 3, 37100 Nokia Läsnä: Vilho Siltanen puheenjohtaja Pentti

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT

4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT 4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suontientaipaleen Lapit ry, kotipaikka Pieksämäen kaupunki ja toimialue koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi. 2 SUKUSEURAN

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JÄÄTAITURIT RY:n säännöt (voimassa 10.12.2014 alkaen)

MÄNTSÄLÄN JÄÄTAITURIT RY:n säännöt (voimassa 10.12.2014 alkaen) MÄNTSÄLÄN JÄÄTAITURIT RY:n säännöt (voimassa 10.12.2014 alkaen) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Jäätaiturit ry ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta Etelä-Suomen läänissä.

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa OpKu I Vaikuttajana alakoulussa Turvan talo 22.3.2007 Nuorisotyöntekijä Anne Haavisto Aineisto on rakennettu useista yleisesti oppilaskunnan tehtäviä ja yksittäisten oppilaskuntien tehtäviä käsittelevistä

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Ärendet berett av Behandlat

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Ärendet berett av Behandlat VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 3 Vaalikelpoisuuden menettäminen ja ero luottamustoimesta yhteisessä kirkkovaltuustossa, Uusikylä, Kari Yhteinen kirkkoneuvosto 14.1.2016 8 Yhteisen

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,

Lisätiedot

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (hyväksytty syyskokouksessa 29.11.12) A. Oulunkylä asuinalueen toiminnallisuus, viihtyisyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylän alueen yhteisöllisyys kasvaa

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä

MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä MUISTIO Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä Kokous: 19.12.2012 kello 13 15.00 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikön kokoustila Omena, os. Hammareninkatu

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 PÖYTÄKIRJA 1 (5) Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 Aika klo 16.05 17.15 Paikka Läsnä Helsingin seudun liikenne (HSL), Opastinsilta 6 A, 2. krs, kokoushuone ReittiOpas, Helsinki Janina Himberg,

Lisätiedot

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä)

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Nro Asiakohta Puoltavat äänet 1 Hallituksen ehdotus osingon jakamisesta Vastustavat äänet Tyhjät äänet 1 943 198 0 0 OKMETIC

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra 3.4.1990 1.(5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra 3.4.1990 1.(5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Imatra 3.4.1990 1.(5) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS 3 JÄSENEKSI OTTAMINEN 4 JÄSENEN EROAMINEN Yhdistyksen nimi on Imatran Purjehdusseura ja sen kotipaikka on Imatra.

Lisätiedot

Kurk Golf ry:n säännöt

Kurk Golf ry:n säännöt Kurk Golf ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kurk Golf ry, ruotsiksi Kurk Golf rf. Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummi. Yhdistyksen rekisteröimis- ja pöytäkirjakieli on suomi. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Lieksan Somaliperheyhdistys

Lieksan Somaliperheyhdistys Lieksan Somaliperheyhdistys Monikulttuurisuuden edistäminen v. 2015 Lieksan Somaliperheyhdistys ry Metka kylätalo, Rantalantie 7, 81720 Lieksa 1. Yhdistyksen tarkoitus Lieksan Somaliperheyhdistys ry on

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Fintrip - verkostoanalyysi

Fintrip - verkostoanalyysi Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip - verkostoanalyysi Tuloksia lyhyesti 27.8.2013 Selvityksen tavoitteena oli lisätä tietoa Suomen liikenteen ja siihen liittyvän infra-alan ja

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016

Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA

Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 7.1.2015 1/2014 1 ÄHTÄRIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 7.1.2015 KELLO 19.00 SEURAKUNTAKESKUKSESSA. Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT Helsingin Nuorkauppakamari ry Helsingfors Juniorhandelskammare rf Junior Chamber International Helsinki HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Helsingin Nuorkauppakamari ry,

Lisätiedot

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot