Sääntöjen 21, 25 ja 26

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sääntöjen 21, 25 ja 26"

Transkriptio

1 Mikä valtuusto

2 Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi Säännöissä säädetään valtuuston kokoonpano Valtuuston jäsenten ja varajäsenten on oltava Kennelliiton henkilöjäseniä Valtuuston kokoukseen osallistuu joko valtuutettu tai varavaltuutettu

3 Sääntöjen 20, 24 Hallitus kutsuu valtuuston koolle sääntömääräisiin ja ylimääräisiin kokouksiin, myös silloin jos 1/3 valtuutetuista sitä vaatii 24 mukaisesti Kutsu tapahtuu joko kirjeellä tai sähköpostitse Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on läsnä Valtuutettu, jonka poistuminen aiheuttaa päätösvallattomuuden, on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta uuden kokouksen kutsumisen kustannuksista

4 Sääntöjen 21, 25 ja 26 Kennelliiton päätäntävaltaa käyttävät Kennelliiton yleiskokous ja kaksi kertaa vuodessa kokoontuva valtuusto. Kennelliton hallinnosta vastaa hallitus Säännöissä määritellään valtuuston kevät ja syyskokousten pakolliset asiat ja jäsenten päätäntävaltaa kuuluvat asiat, joita ei ole määrätty yleiskokoukselle kuuluvaksi Valtuusto päättää säännöistä, hallitus ohjeista Hallitus laatii esityslistan ja valmistelee käsiteltävät asiat Valtuutetuilla - rotujärjestöt, kennelpiirit ja vapailta listoilta valitut henkilöt - on valtuustoaloitteen teko-oikeus. Kirjallisesti viimeistään 2 kk ennen valtuuston kokousta hallitukselle

5 Kokouskäytännöstä Puheenvuorot pyydetään nostamalla nimilappua Puheenvuorot myöntää puheenjohtaja Puheenvuorosi aluksi mainitse nimesi ja yhdistys, jonka edustaja olet Keskustelupuheenvuoro kannattaa pyytää vain jos se tuo jotain uutta käsiteltävään asiaan Keskustelu on substanssikeskustelua Kokouksesta poistumisesta on ilmoitettava kokoussihtereille ja samalla palautettava nimilappu

6 Äänestämisestä Koeäänestyksen tarkoitus on säästää aikaa Käsien nosto-äänestys Lippuäänestys - äänestyslippu hyväksytään, kun on käytetty oikeaa äänestyslippua ja se on täytetty oikein - äänestysliput pudotetaan uurnaan sihteerin nimenhuudon mukaisessa järjestyksessä

7 Henkilövaalit 26 ja 32 Syyskokouksessa valtuusto valitsee hallituksen puheenjohtajan joka toinen vuosi ja hallituksen jäsenet (3) erovuoroisten tilalle joka vuosi Joka kolmas vuosi syyskokouksessa valitaan kurinpitolautakunta: puheenjohtaja ja kuusi (6) jäsentä Valtuusto valitsee myös tilintarkastajat

8 Valtuuston omaan työhönsä liittyviä päätöksiä Kevät 1997: näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin liittyviä valitusasioita valtuusto ei käsittele, vaan hallituksen päätös hyväksytään lopullisena Syksy 2008: valtuusto edellyttää, että hallitus tuo vuosittain syysvaltuustoon tiedoksi omistamiensa osakeyhtiöiden talousarviot ja toimintasuunnitelmat sekä kevätvaltuustoon näiden yhtiöiden tilinpäätökset ja toimintakertomukset vähintään siinä laajuudessa, että Kustannus Oy:n luvuista KOIRAMME-lehden ja muun toiminnan osuudet käyvät selville sekä Show Media Oy:n osalta niin että Voittaja-näyttelyn ja muun nykyisen ja tulevan erilaatuisen liiketoiminnan osuudet talousarviossa ja tuloslaskelmissa ovat nähtävissä.

9 Valtuuston omaan työhönsä liittyviä päätöksiä Syksy 2009: Valtuusto hyväksyi Yleisen säännön koskien koe-, kilpailu- ja valionarvosääntöjen hyväksymisestä tai muuttamisesta seuraavasti: Uudet koe- ja kilpailusäännöt, muutokset voimassa oleviin koe- ja kilpailusääntöihin sekä kaikki valionarvosäännöt ja muutokset voimassa oleviin valionarvosääntöihin käsitellään vain, jos näissä säännöissä mainittujen rotujärjestöjen tai liittojen yhdistyksen yleinen kokous on tehnyt esityspäätöksen. Sääntö on voimassa valtuuston hyväksymässä muodossa vähintään viisi (5) vuotta, ennen kuin sitä voi esittää muutettavaksi. Kennelliitto voi erityisen painavista syistä esittää muutoksia aikaisemmin. Lisäksi valtuusto hyväksyi lisättäväksi kaikkiin koe- ja kilpailusääntöihin seuraavan kappaleen: Kennelliiton hallitus voi pakottavista syistä rajoittaa kokeisiin ja kilpailuihin osallistumista tai antaa muita niiden toimeenpanoa koskevia erikoismääräyksiä.

10 K I I T O S

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144. Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs.

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144. Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio)

Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio) ESITYSLISTA 20.10.2014 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 25.11.2008. Kannattajajäsenet ovat jäseniä, jotka eivät täytä varsinaisen jäsenen vaatimuksia, mutta haluavat kannattaa yhdistyksen toimintaa.

SÄÄNNÖT 25.11.2008. Kannattajajäsenet ovat jäseniä, jotka eivät täytä varsinaisen jäsenen vaatimuksia, mutta haluavat kannattaa yhdistyksen toimintaa. METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIJAT RY SÄÄNNÖT 25.11.2008 Hyväksytty kevätkokouksessa 6.3.2008 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Metsäntutkimuslaitoksen Tutkijat ry, jota näissä säännöissä

Lisätiedot

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11.12. 2012 Kirkkovaltuusto 5/2012 53-65 /2012

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11.12. 2012 Kirkkovaltuusto 5/2012 53-65 /2012 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 11.12.2012 klo 18.00-19.30 Paikka Rusk seurakuntakeskus Läsnä: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Hartman Taina varapuheenjohtaja Himala Milja Hovi Anna Hurme-Kouki Päivi Kankare

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu 1 SYYSKOKOUS 2012 Aika ke 24.10.2012 klo 18.00 18.25 Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Läsnä Päivi Putkuri, Harri Lemmetyinen, Marja Luopa, Jaana Oravainen,

Lisätiedot

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi.

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteritoimisto Päivitetty 26.10.2009 SUOMEN ZOOM8-LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta.

Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta. KAPLAAKIN ALUMNI RY:N SÄÄNNÖT (esitettävät muutokset 26/11/2015) I luku Nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Kurk Golf ry:n säännöt

Kurk Golf ry:n säännöt Kurk Golf ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kurk Golf ry, ruotsiksi Kurk Golf rf. Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummi. Yhdistyksen rekisteröimis- ja pöytäkirjakieli on suomi. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet. Merja Kaija kyläasiamies

Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet. Merja Kaija kyläasiamies Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet Merja Kaija kyläasiamies YHDISTYKSEN HALLINTO Yhdistyksellä oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä. (Yhdistyslaki+säännöt) Linkki

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JÄÄTAITURIT RY:n säännöt (voimassa 10.12.2014 alkaen)

MÄNTSÄLÄN JÄÄTAITURIT RY:n säännöt (voimassa 10.12.2014 alkaen) MÄNTSÄLÄN JÄÄTAITURIT RY:n säännöt (voimassa 10.12.2014 alkaen) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Jäätaiturit ry ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta Etelä-Suomen läänissä.

Lisätiedot

SUOMEN PURJELAUTALIITTO RY. Ehdotus liiton uusiksi säännöiksi TOIMINTASÄÄNNÖT. I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta- alue ja kieli

SUOMEN PURJELAUTALIITTO RY. Ehdotus liiton uusiksi säännöiksi TOIMINTASÄÄNNÖT. I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta- alue ja kieli SUOMEN PURJELAUTALIITTO RY Ehdotus liiton uusiksi säännöiksi TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta- alue ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Purjelautaliitto ry, englanniksi Finnish

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry ja sen kotipaikka on Vantaan kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry ja sen kotipaikka on Vantaan kaupunki. SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry ja sen kotipaikka on Vantaan kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään

Lisätiedot

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt 1 (5) SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Shiatsu Finland ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena on koko maa. 2. Tarkoitus ja toimintatavat

Lisätiedot

4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT

4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT 4.5.2009 SUKUSEURAN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suontientaipaleen Lapit ry, kotipaikka Pieksämäen kaupunki ja toimialue koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi. 2 SUKUSEURAN

Lisätiedot

SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton yleiskokouksessa 25.11.2007. Säännöt astuvat voimaan 25.11.2007.

SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton yleiskokouksessa 25.11.2007. Säännöt astuvat voimaan 25.11.2007. SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton yleiskokouksessa 25.11.2007. Säännöt astuvat voimaan 25.11.2007. Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Kennelliitto

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkoneuvosto sivut 1-8 KOKOUSAIKA. 7.1.2015 klo 18.00 19.00

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkoneuvosto sivut 1-8 KOKOUSAIKA. 7.1.2015 klo 18.00 19.00 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 sivut 1-8 KOKOUSAIKA klo 18.00 19.00 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Raahen seurakunnan virastotalo, Kirkkokatu 33, RAAHE Matala Tuomo Asplund

Lisätiedot

OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI 1 Yhdistyksen nimi on Oulun Erä- ja Kennelkerho ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

SUOMEN REUMALIITON RY:N JÄSENYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN REUMALIITON RY:N JÄSENYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 SUOMEN REUMALIITON RY:N JÄSENYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kirkkonummen Seudun TULES - Kyrkslättnejdens Reumaförening ry ja kotipaikka Kirkkonummi 2 Tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Sähkötarkastusyhdistys SÄTY ry:n

Sähkötarkastusyhdistys SÄTY ry:n Yhdi Sivu 1/5 Sähkötarkastusyhdistys SÄTY ry:n 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Sähkötarkastusyhdistys Säty ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistys on sähköturvallisuuslaissa

Lisätiedot

Mouhijärven Metsästysseura ry. Säännöt

Mouhijärven Metsästysseura ry. Säännöt Mouhijärven Metsästysseura ry Säännöt Nimi: Mouhijärven Metsästysseura, näissä säännöissä seura Kotipaikka: Mouhijärvi, Länsi-Suomen läänissä Perustettu: 30.7.1934 Kieli: Suomi Seura on: Suomen Metsästäjäliiton/Satakunnan

Lisätiedot

Seura kiinnittää myös viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota jalkapallon, jalkapallonolosuhteiden ja liikuntapaikkojen kehittämiseen.

Seura kiinnittää myös viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota jalkapallon, jalkapallonolosuhteiden ja liikuntapaikkojen kehittämiseen. Ethio-Fin Urheilu Seura Seuran toimintasäännöt I Seuran nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuodot 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Ethio-Fin Urheilu

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 PÖYTÄKIRJA 1 (5) Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 Aika klo 16.05 17.15 Paikka Läsnä Helsingin seudun liikenne (HSL), Opastinsilta 6 A, 2. krs, kokoushuone ReittiOpas, Helsinki Janina Himberg,

Lisätiedot

1 (5) Hyväksytty seuran vuosikokouksessa 9.4.2015 ja merkitty yhdistysrekisteriin 4.5.2015.

1 (5) Hyväksytty seuran vuosikokouksessa 9.4.2015 ja merkitty yhdistysrekisteriin 4.5.2015. 1 (5) Epävirallinen käännös Svenska litteratursällskapet i Finland r.f.:n (jäljempänä seura) SÄÄNNÖT Hyväksytty seuran vuosikokouksessa 9.4.2015 ja merkitty yhdistysrekisteriin 4.5.2015. 1 Svenska litteratursällskapet

Lisätiedot

Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere 14.02.2012

Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere 14.02.2012 Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Man@ger Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere manager@tut.fi 14.02.2012 TIETOJOHTAJAKILTA MAN@GERIN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika Tiistai 14.02.2012

Lisätiedot

HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT Helsingin Nuorkauppakamari ry Helsingfors Juniorhandelskammare rf Junior Chamber International Helsinki HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Helsingin Nuorkauppakamari ry,

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA

Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 7.1.2015 1/2014 1 ÄHTÄRIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 7.1.2015 KELLO 19.00 SEURAKUNTAKESKUKSESSA. Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com

Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com Räyskälä Säätiö Säännöt Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 FINLAND www.rayskala.com Räyskälä Säätiön säännöt 2/6 1 Säätiön nimi on Räyskälä-Säätiö ja sen kotipaikka

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkoneuvosto 29.3.2016

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkoneuvosto 29.3.2016 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.3.2016 klo 18.00 20.20 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Salomäki Matti, pj Kivisaari Pekka Annala Tarja Kuntsi Marjanne Haukkala Pentti Latomäki

Lisätiedot

MESIKÄMMENET RY:N SÄÄNNÖT

MESIKÄMMENET RY:N SÄÄNNÖT MESIKÄMMENET RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Mesikämmenet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki Etelä-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu elokuun

Lisätiedot

Hyväksytty 6. liittokokouksessa SÄÄNNÖT. Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry

Hyväksytty 6. liittokokouksessa SÄÄNNÖT. Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry Hyväksytty 6. liittokokouksessa SÄÄNNÖT Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry ja ruotsiksi käännettynä

Lisätiedot

EKOSUUNTA OSUUSKUNTA 1/5 c/o Jorma Niinimäki Nekalankulma 1, 33800 Tampere paula.pontynen@gmail.com 040 5574883

EKOSUUNTA OSUUSKUNTA 1/5 c/o Jorma Niinimäki Nekalankulma 1, 33800 Tampere paula.pontynen@gmail.com 040 5574883 EKOSUUNTA OSUUSKUNTA 1/5 EKOSUUNTA OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Osuuskunnan toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Ekosuunta OSK (aputoiminimi Ekosuunta työosuuskunta) ruotsiksi Ekovägen ja englanniksi

Lisätiedot

Kulttuuriosuuskunta Partuuna. Säännöt

Kulttuuriosuuskunta Partuuna. Säännöt Kulttuuriosuuskunta Partuuna Säännöt 1. Osuuskunnan toiminimi on Kulttuuriosuuskunta Partuuna, ruotsiksi Kulturandelslag Bardun. 2. Osuuskunnan kotipaikka on Helsinki. 3. Kulttuuriosuuskunta Partuunan

Lisätiedot

SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Kevätkokous 13.3.2004 1 (6) liite 5

SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Kevätkokous 13.3.2004 1 (6) liite 5 SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Kevätkokous 13.3.2004 1 (6) SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Vinttikoiraliitto ry, josta käytetään lyhennystä

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Vantaa ry:n säännöt

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Vantaa ry:n säännöt Voimistelu- ja urheiluseura Elise Vantaa ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutkutaan seuraksi, nimi on Voimistelu- ja urheiluseura Elise Vantaa ry. Seuran kotipaikka on Vantaa.

Lisätiedot

Laki. Liikennevakuutuskeskuksesta. Liikennevakuutuskeskus

Laki. Liikennevakuutuskeskuksesta. Liikennevakuutuskeskus Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Liikennevakuutuskeskuksesta 1 Liikennevakuutuskeskus Liikennevakuutuskeskus on liikennevakuutuksen toimeenpanon ja kehittämisen yhteiselin. Sen tehtävistä

Lisätiedot

Metallityöväen Työttömyyskassa Työttömyyskassan säännöt 1 (9)

Metallityöväen Työttömyyskassa Työttömyyskassan säännöt 1 (9) Metallityöväen Työttömyyskassa Työttömyyskassan säännöt 1 (9) 1 LUKU TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus Työttömyyskassan nimi on Metallityöväen Työttömyyskassa

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1 17.06.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 17.06.2016, 10:30-13:10 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, Melania-rakennus, ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015 ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KOKOUSAIKA 13.1.2015 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila, puheenjohtaja Mononen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Lehikoinen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2012 70 Tarkastuslautakunta AIKA 25.04.2012 klo 17:00-18:50 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Tiistai 20.09.2016 Klo 17.00

Tiistai 20.09.2016 Klo 17.00 Tekninen lautakunta 20.09.2016 52 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tiistai 20.09.2016 Klo 17.00 Kunnanvirasto 48 49 50 51 52 53 54 55 56 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO KESÄVESIOSUUSKUNTA Kuivarauma 23930 Pyhämaa y-tunnus 1467254-5 1/8

SANTALAHTI-LINTULUOTO KESÄVESIOSUUSKUNTA Kuivarauma 23930 Pyhämaa y-tunnus 1467254-5 1/8 1/8 Aika 3.6.2012 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. 09 2340 3600

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. 09 2340 3600 3.2.2014 1 (7) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. 09 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2014 Kokousaika: Tiistai 4.2.2014 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2 Jäsenet:

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

Oulun Tarmo ry:n säännöt

Oulun Tarmo ry:n säännöt Oulun Tarmo ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Voimistelu- ja urheiluseura Oulun Tarmo ry. Seuran kotipaikka on Oulu. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Uusimaa ry ja siitä käytetään näissä säännöissä nimeä yhdistys.

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Uusimaa ry ja siitä käytetään näissä säännöissä nimeä yhdistys. HALLITUKSEN ESITYS Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n säännöt hallituksen esitys 8.2.2012 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Uusimaa ry ja siitä käytetään näissä säännöissä nimeä yhdistys.

Lisätiedot

Suunnistusliiton säännöt

Suunnistusliiton säännöt Suunnistusliiton säännöt SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO ry Suomen Suunnistusliiton säännöt (Rekisteröity 19.9.2008) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Suunnistusliitto ry. ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014.

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

Arkkitehtikillan säännöt

Arkkitehtikillan säännöt Arkkitehtikillan säännöt 1. luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry, josta voidaan käyttää epävirallista

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22 Kokousaika 13.4.2016 kello 18.00 18.32 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 2/ 2010 KIRKKOVALTUUSTO 29.9.2010 1 ( 6 )

SYSMÄN SEURAKUNTA 2/ 2010 KIRKKOVALTUUSTO 29.9.2010 1 ( 6 ) KIRKKOVALTUUSTO 29.9.2010 1 ( 6 ) Aika keskiviikkoa 29.9.2010 klo 19.00 - Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2/ 2016 Aika Maanantaina 27.06.2016 klo 19.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2/ 2016 Aika Maanantaina 27.06.2016 klo 19.00 Esityslista Kokousnumero 2/ 2016 Aika Maanantaina 27.06.2016 klo 19.00 Paikka Valtuustosali Kokouksen aluksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen tulee kertomaan ajankohtaisista asioista

Lisätiedot

TAPATURMAVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ ILMARISEN YHTIÖJÄRJESTYS. I Yhtiön tarkoitus, kotipaikka ja osakepääoma.

TAPATURMAVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ ILMARISEN YHTIÖJÄRJESTYS. I Yhtiön tarkoitus, kotipaikka ja osakepääoma. TAPATURMAVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ ILMARISEN YHTIÖJÄRJESTYS I Yhtiön tarkoitus, kotipaikka ja osakepääoma. 1. Tapaturmavakuutusosakeyhtiö Ilmarisen kotipaikka on Viipurin kaupunki, ja on sen tarkoitus myöntää

Lisätiedot

33 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajat Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari Kärkkäinen ja Jari Malkamäki.

33 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajat Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari Kärkkäinen ja Jari Malkamäki. Hallituksen kokous 1 (5) Aika 9.4.2016 klo 9.00 Paikka Valteri- koulu, Onerva, Jyväskylä Läsnä Jaana Aaltonen puheen Outi Ahonen Elina Blundin poissa Cecilia Hanhikoski poistui kohdan 45 käsittelystä Jari

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 Kirkkovaltuusto 03.06.2011 PÖYTÄKIRJA 13.06.2011

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 Kirkkovaltuusto 03.06.2011 PÖYTÄKIRJA 13.06.2011 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 18.30 20.42 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Margit Ruotsalainen varapuheenjohtaja Erja Blom

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 12.3.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä

Lisätiedot

Poligoni ry 1/8 Säännöt PL 11200, 00076 AALTO

Poligoni ry 1/8 Säännöt PL 11200, 00076 AALTO Poligoni ry 1/8 Säännöt POLIGONI RY SÄÄNNÖT 1 LUKU Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Poligoni. Näissä säännöissä siitä käytetään nimeä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Teräsrakenneyhdistys ry Finnish Constructional Steelwork Association. Helsinki 2011

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Teräsrakenneyhdistys ry Finnish Constructional Steelwork Association. Helsinki 2011 Teräsrakenneyhdistys ry Finnish Constructional Steelwork Association YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Helsinki 2011 Merkitty yhdistysrekisteriin 14.09.1971 Muutokset merkitty rekisteriin 12.05.2011 Rekisterinumero

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016 1 Kirkkovaltuusto 9.2.2016 1 Aika Tiistaina 9.2.2016 klo 18.00 18.59 Paikka Toivakan seurakuntakoti Jäsenet = läsnä Ahopelto, Hannu Heiska, Tuomo Juusela Juha Karanta, Janne Kauppinen, Markku Korhonen, Marja

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 1 / 2015 - Järjestäytymiskokous

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 1 / 2015 - Järjestäytymiskokous 27.11.2015 Aika: 4.12.2015 klo 18.30 ESITYSLISTA Edustajiston kokous 1 / 2015 - Järjestäytymiskokous Paikka: SN206, Snellmania, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Adaam,

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Savonlinnan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Savonlinnan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Versionhallinta: 19.12.2013 Nuorisovaltuuston toimintasääntö, 264 sivistyslautakunta 14.4.2015 Toimintasuunnitelman muutosehdotukset, valmistelutyöryhmä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra 3.4.1990 1.(5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra 3.4.1990 1.(5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Imatra 3.4.1990 1.(5) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS 3 JÄSENEKSI OTTAMINEN 4 JÄSENEN EROAMINEN Yhdistyksen nimi on Imatran Purjehdusseura ja sen kotipaikka on Imatra.

Lisätiedot

03/2010. Seuturyhmien. toimintaohje. Metallityöväen Liitto ry

03/2010. Seuturyhmien. toimintaohje. Metallityöväen Liitto ry Seuturyhmien toimintaohje Metallityöväen Liitto ry Seuturyhmien toimintaohje Metallityöväen Liitto ry:n aluejärjestön säännöt 2 : ( ) Aluejärjestön jäseninä olevat ammattiosastot muodos tavat aluejärjestön

Lisätiedot

Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf:n alueyhdistys

Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf:n alueyhdistys Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf:n alueyhdistys Toimikaudet ja äänioikeutetut jäsenet Alueyhdistysten mallisäännöt 1, puheenjohtajan toimikausi 1 v, äänioikeus varsinaisina jäseninä

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF

SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF 1 SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF 1. Nimi ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Suomen hautaustoiminnan keskusliitto, Begravningsverksamhetens

Lisätiedot

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä

Lisätiedot

PAIMIONJOKI-YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PAIMIONJOKI-YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PAIMIONJOKI-YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Paimionjoki-yhdistys ja sen kotipaikka on Somero. 2. Yhdistyksen toiminta-alue Toiminta-alueena on Paimionjoen vesistöalue

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

2 Liiton tarkoituksena on jäsentensä valtakunnallisena keskusjärjestönä ja yhdyssiteenä toimien

2 Liiton tarkoituksena on jäsentensä valtakunnallisena keskusjärjestönä ja yhdyssiteenä toimien LIIKETALOUDEN LIITTO LTA RY SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Liiketalouden Liitto LTA ry, ruotsiksi käännettynä Företagsekonomiska Förbundet LTA rf. Näissä

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Säännöt on hyväksytty kevätliittokokouksessa 2015 ja syysliittokokouksessa 2015. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 12.5.2016.

Säännöt on hyväksytty kevätliittokokouksessa 2015 ja syysliittokokouksessa 2015. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 12.5.2016. SÄÄNNÖT 2 Säännöt on hyväksytty kevätliittokokouksessa 2015 ja syysliittokokouksessa 2015. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 12.5.2016. NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Liiton nimi on Suomen Puheterapeuttiliitto

Lisätiedot

Suomen Moottoriveneklubi ry Ennakkotarkastettu sääntömuutosesitys 19.2.2015

Suomen Moottoriveneklubi ry Ennakkotarkastettu sääntömuutosesitys 19.2.2015 Syyskokous 12.11.2015 Sääntömuutosesitys Hallitus on valmistellut esityksen muutoksiksi SMK:n sääntöihin. Esitys oli esillä syyskokouksessa 6.11.20215, mutta ei tullut hyväksytyksi. Hallitus toi esityksen

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 1/2014 PÖYTÄKIRJA 21.1.2014 Kirkkovaltuusto Sivu 1/6

AURAN SEURAKUNTA 1/2014 PÖYTÄKIRJA 21.1.2014 Kirkkovaltuusto Sivu 1/6 Kirkkovaltuusto Sivu 1/6 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Paikka Läsnä Tiistai 21.1.2014 klo 18.00 Auran seurakunnan virastotalo Laaksonen Marja, pj. Vilén Ari, vpj. Hafrén Leena Isotalo Timo Lindholm Minna

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Aika Keskiviikko 23.4.2014 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tarkoitus 2 Liiton tarkoituksena on toimia yhteiskunnallisella alalla toimivien korkeakoulututkinnon suorittaneiden ammatillisena etujärjestönä.

Tarkoitus 2 Liiton tarkoituksena on toimia yhteiskunnallisella alalla toimivien korkeakoulututkinnon suorittaneiden ammatillisena etujärjestönä. Liiton säännöt Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröinyt 16.2.2012 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry, ruotsiksi Högskoleutbildade samhällsvetare rf, kansainvälisissä

Lisätiedot