Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen yleislääketieteen yhdistys ry"

Transkriptio

1 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2012 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä asioissa. Käytännön työstä vastaa yhdistyksen hallitus, joka kokouksissaan suunnittelee, ottaa kantaa ja antaa lausuntoja yleislääketiedettä ja yleislääketieteen erikoislääkäreitä koskevissa asioissa. Sähköpostitse tapahtuvassa asioiden valmistelussa ovat keskustelupohjan laajentamiseksi mukana myös hallituksen varajäsenet. Vuosittain järjestetään SYLY -päivät, aiemmin nimellä Yleislääketieteen päivät. Yhdistys osallistuu aktiivisesti eurooppalaiseen ja pohjoismaiseen yleislääkärien yhteistyöhön sekä pitää yllä yhteyksiä myös alan maailmanjärjestön toimintaan. Vuosikokous Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Helsingissä. Kokouksen puheenjohtajana toimi yhdistyksen jäsen Seppo Voutilainen ja sihteerinä Paula Vainiomäki. Kokoukseen osallistui 8 jäsentä. Vuoden 2012 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; (Toimikaudet on esitetty yllä kalenterivuosittain, vaikka toimikaudet vaihtuvatkin virallisesti jo maaliskuussa pidettävien vuosikokousten mukana.) Varsinaiset jäsenet Toimikausi Varajäsenet Toimikausi Pekka Honkanen, pj Paula Vainiomäki, varapj Arja Helin-Salmivaara Jaana Franck Mikko Purhonen Ulla-Maija Rautakorpi Katarina Näs Hans Blomberg Marke Hietanen Anni Seiskari Peltola Pekka Mäntyselkä Jorma Savolainen Liisa Hiltunen Mauri Laakso Kalle Saikkonen Ari Mönttinen Martina Torppa Raija Sipilä Merja Ellilä Pirjo Immonen-Räihä

2 SYLY ry:n hallitus on valinnut keskuudestaan työvaliokunnan, johon kuuluvat puheenjohtaja Pekka Honkanen, varapuheenjohtaja Paula Vainiomäki sekä hallituksen jäsenet Arja Helin-Salmivaara ja Mikko Purhonen. Työvaliokunnan roolia kiireellisten asioiden hoidossa vahvistettiin edellisessä toimintasuunnitelmassa ja sen mukaan toimittiin. Yhdistyksen tilintarkastajana jatkaa aiemman sopimuksen mukaisesti Kuopiossa toimiva auktorisoitu tilintarkastaja Oulun HTM & JHTT -tarkastus Oy JHTT -yhteisö. Hallituksen toiminta Yhdistyksen hallitus kokoontui vuosikokousta edeltäneessä kokoonpanossa ennen vuosikokousta kaksi kertaa. Hallituksen jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä osallistuivat tähän kokoukseen seuraavasti: Pekka Honkanen (pj) 2/2, Paula Vainiomäki 2/2, Arja Helin-Salmivaara 2/2 (Jaana Franck 0/1), Marke Hietanen-Peltola 0/2 (Anni Seiskari 0/2), Liisa Hiltunen 2/2 (Mauri Laakso 0/1), Päivi-Leena Honkinen 0/2 (Tapani Hämäläinen 0/2), Pekka Mäntyselkä 1/2 (Jorma Savolainen 0/2), Katarina Näs 0/2 (Hans Blomberg 1/2), Mikko Purhonen 2/2 (Ulla-Maija Rautakorpi 0/2), Sara Sarjakoski- Peltola 2/2 (Pirjo Immonen-Räihä 0/2), Martina Torppa 1/2 (Raija Sipilä 0/2). Vuosikokouksessa valittu hallitus kokoontui viisi kertaa. Hallituksen jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä osallistuivat näihin kokouksiin seuraavasti: Pekka Honkanen (pj) 5/5, Paula Vainiomäki 5/5, Merja Ellilä 4/5 (Pirjo Immonen-Räihä 0/5), Arja Helin-Salmivaara 3/5 (Jaana Franck 0/5), Marke Hietanen-Peltola 3/5 (Anni Seiskari 1/5), Liisa Hiltunen 3/5 (Mauri Laakso 0/5), Pekka Mäntyselkä 4/5 (Jorma Savolainen 1/5), Katarina Näs 0/5 (Hans Blomberg 4/5), Mikko Purhonen 5/5 (Ulla-Maija Rautakorpi 0/5), Kalle Saikkonen 5/5 (Ari Mönttinen 0/5), Martina Torppa 2/5 (Raija Sipilä 1/5). Yhdistyksen jäsenistö Vuoden 2012 alkaessa yhdistyksessä oli 991 jäsentä, joista kuusi kunniajäsentä: Mauri Isokoski, Pertti Kekki, Marshall Marinker, Kari Mattila, Marjukka Mäkelä ja Irma Virjo. Vuonna 2012 yhdistyksen jäseneksi hyväksyttiin 70 henkilöä, yhdistyksestä erosi 10 jäsentä ja poismenneitä jäseniä oli 4. Yhdistyksen jäsenlistoilta on poistettu sääntöjen mukaisessa järjestyksessä 14 sellaista jäsenenä ollutta, joilta jäsenmaksu oli jäänyt kahden vuoden ajan maksamatta. Muutokset huomioon ottaen yhdistyksessä oli vuoden 2012 lopussa 1033 jäsentä, joista kuusi kunniajäsentä. Vuoden 2012 aikana yhdistystä on esitelty erilaisten koulutustilaisuuksien yhteydessä ja jäseneksi liittymisestä on tiedotettu erikoislääkärikoulutuksen tilaisuuksissa yleislääketieteeseen erikoistuville. Uusille jäsenille lähetetään tiedote heidän hyväksymisestään jäseniksi sekä yhdistyksen säännöt ja kaksi viimeisintä jäsenkirjettä. 2

3 Yhdistyksen jäsenille lähetettiin vuoden 2012 aikana neljä jäsenkirjettä. Yhdistyksen kotisivut ovat osoitteessa; Sivut on julkaistu myös ruotsin kielellä. Sivujen uudistamiseen on ryhdytty loppuvuonna 2011 ja sivut saatiin lähes valmiiksi vuonna Yhdistyksen jäsenmaksu Vuosikokous päätti yhdistyksen jäsenmaksuksi 38 euroa. Jäsenmaksujen kannosta on huolehtinut Suomen Lääkäriliiton jäsenmaksujen välityspalvelu. Yhdistyksen jäsenmaksusta voi anoa vapautusta eläkkeelle siirtymisen johdosta. Jäsenmaksusta vapautettiin vuonna 2012 yksi jäsen. Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua. Yhdistyksen taloudellinen tilanne Yhdistyksen tulot muodostuvat lähes kokonaan jäsenmaksuista. Yhdistyksellä on käyttöpääomana Tampereella vuonna 2001 pidetyn Euroopan alueen WONCA -kongressin tuotosta yhdistykselle jäänyt osuus. Yhdistyksen tilikauden ylijäämä oli 4 910,29 euroa. Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämä siirretään taseeseen edellisten tilikausien ylijäämien tilille. Palkinnot, apurahat ja muut huomionosoitukset Yhdistys on omaksunut linjakseen sen, että se ei itse myönnä omista budjettivaroistaan tunnustuspalkintoja tai julista haettavaksi apurahoja. Aikaisemmin matka-apurahaanomukset on ohjattu Suomen yleislääketieteen säätiöön, mutta säätiö ei ole jakanut apurahoja viime vuosina. Suomen yleislääketieteen säätiö Suomen yleislääketieteen säätiön hallitukseen ovat vuonna 2012 kuuluneet Marjukka Mäkelä (pj, erovuorossa 2015), Irma Virjo (erovuorossa 2016), Hanna Salmenpohja (erovuorossa 2012), Katariina Korkeila (erovuorossa 2013) sekä Simo Harju (erovuorossa 2014). Väitöskirjapalkintoja ja matka-apurahoja ei jaettu vuonna Säätiö tuki SYLY -päivien järjestämistä mainoksella abstraktikirjassa. Toimintavuoden aikana säätiön puheenjohtaja on ollut mukana SYLY:n hallituksen kokouksessa selvittämässä säätiön nykyistä toimintaa. 3

4 Kotimaiset yhteydet Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Yhdistys on Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin yhdistysjäsen. Yleislääketieteen vaaliliiton edustajina seuran valtuuskunnassa toimivat Liisa Hiltunen, Pekka Niemelä, Hanna Salmenpohja ja Klas Winell. Duodecim seuran valtuuskunnan valitsemina virkailijoina toimivat yhdistyksen jäsenet seuraavasti. Klas Winell toimii seuran valtuuskunnan varapuheenjohtajana ja vaalivaliokunnan puheenjohtajana sekä Paula Vainiomäki seuran hallituksen jäsenenä Duodecim-seuran apurahavaliokunnassa yhdistyksen jäsenistä toimi vuonna 2012 yhdistyksen jäsen Markku Sumanen. Konrad Reijowaaran palkinnon valitsemistoimikunnassa toimii yhdistyksen jäsenistä Päivi Meriranta. Yhdistyksen jäsenet ovat osallistuneet Duodecim-seuran ja erikoislääkäriyhdistysten Käypä hoito -hoitosuositusten laatimiseen suosituskohtaisissa työryhmissä. Suomen yleislääkärit ry ja Suomen Lääkäriliiton yleislääketieteen alaosasto Yhdistys on jatkanut yhteistyötä muiden yleislääkärijärjestöjen (Suomen yleislääkärit ry, GPF ja Suomen Lääkäriliiton yleislääketieteen alaosasto) kanssa. SYLY ry:n ja Suomen yleislääkärit ry:n hallitusten yhteistyökokousta ei järjestetty vuonna 2012, mutta yhteistyö jatkui puheenjohtajiston yhteydenpidon muodossa. Pohjoismaisten järjestöjen yhteistapaamisen yhteydessä GPF:n ja SYLY:n puheenjohtajat keskustelivat terveyskeskuslääkäreiden virkojen pätevyysvaatimuksesta. Yleislääketieteen erikoislääkärin pätevyys pysyviin virkoihin todettiin molempien yhdistysten tavoitteeksi, kunhan muutos tehdään riittävän pitkän siirtymäajan jälkeen. Konkreettisista toimenpiteistä asian eteenpäin viimeiseksi ei vielä sovittu Yhdistyksen jäseniä osallistui Yleislääkäripäivien järjestelyihin. Hans Blomberg edusti SYLY:ä GPF:n koulutusryhmässä. Lisäksi Yleislääkärit ry:n edustaja on mukana Tampereen pohjoismaisen kongressin järjestelytoimikunnassa. Suomen Lääkäriliitto Suomen lääkäriliiton valtuuskunnassa vuonna 2012 yhdistystä edustivat Katariina Korkeila ja Elise Kosunen. Valtuuskunnan vaalissa 2012 liiton valtuuskuntaan valittiin yhdistyksen jäseniä GPF:n ja SYLY:n vaaliliitosta. 4

5 Nuorten Lääkärien yhdistys ry (NLY) Toimintavuoden aikana yhdistys on tehnyt yhteistyötä kannanottojen ja lausuntojen sekä koulutustilaisuuksien valmistelussa. Perhelääketieteen yhdistys Perhelääketieteen yhdistyksen edustaja on mukana Tampereen pohjoismaisen kongressin järjestelytoimikunnassa. Lääketieteen koulutuksen yhdistys Yhdistyksen jäseniä toimii yhdistyksen johtoelimissä. Ulkomaiset yhteydet WONCA Europe Suomen yleislääketieteen yhdistys on WONCA Europen, European Society of General Practice / Family Medicinen järjestöjäsen. Euroopan WONCA:n vuosittainen kongressi pidettiin Wienissä, Itävallassa 4-7. heinäkuuta Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Honkanen toimi observoijana sekä varapuheenjohtaja ja kansainvälisten asioiden sihteeri Paula Vainiomäki edusti yhdistystä Wonca Europen Councilin kokouksessa. Yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkärien eurooppalaisen Vasco da Gama Movement - verkoston prekonferenssi ja valtuuston kokous järjestettiin ennen WONCAn kongressia. Yhdistys valitsi edustajakseen Vasco da Gaman Movement kokouksen prekonfrenssiin Ilona Mikkolan. Neuvoston edustajana toimi Marjo Parkkila-Harju. Yhdistys tuki taloudellisesti heidän osallistumistaan verkoston kokoukseen. WONCA Europe:n verkosto-organisaatiot WONCA Europe:n piirissä toimii kolme verkosto-organisaatiota, joilla on edustus Euroopan WONCA:n hallituksessa ja jotka saavat siltä avustusta toimintaansa. Verkostot ja niiden suomalaiset edustajat vuonna 2012 olivat: EGPRN eli European General Practice Research Network: Tuomas Koskela (järjestön suomalaisten jäsenten valitsemana neuvoston jäsen) EURACT eli European Academy of Teachers in General Practice/Family Medicine: Markku Timonen (järjestön suomalaisten jäsenten valitsema neuvoston jäsen). 5

6 EQuiP eli European Working party on Quality in Family Practice: SYLY:n valitsema edustajana toimi Raija Sipilä. Toinen Suomen edustaja on Klas Winell (GPF:n valitsema edustaja). Yhdistys on nimennyt edustajan myös EUROPREVIIN. Hallitus päätti, että Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi jatkaa edustajana. Yhdistyksen jäseniä toimii myös EURIPASSA ja muissa alajärjestöissä. WONCA:n maailmanjärjestö Suomen yleislääketieteen yhdistys ry on yleislääkärien maailmanjärjestön WONCA Worldin (World Organization of National Colleges, Academies and Academic Associations of General Practitioners / Family Physicians) yhdistysjäsen. Vuonna 2012 ei pidetty WONCA Worldin kokousta. WONCA:n kyselyihin vastasi kansainvälisten asioiden sihteeri. Pohjoismaiset yleislääkärijärjestöt Yhdistyksen johto on tiiviissä yhteistyössä Pohjoismaisten yleislääketieteen yhdistysten johtohenkilöiden kanssa. Yhteistyötä on perinteisesti tehty Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehden omistavan säätiön puitteissa sekä erityisesti WONCA Europe:n asioissa. Pohjoismaisten yhdistysten puheenjohtajat muodostavat aikakauslehteä ja pohjoismaista kongressitoimintaa ylläpitävän, Nordic Federation of General Practice, NFGP, hallituksen. NFGP on Tanskan lainsäädännön mukaan perustettu säätiö. NFGP:n yleiskokous vuonna 2012 sekä puheenjohtajiston, lehden toimituskunnan ja kongressitoimikunnan kokoukset pidettiin Kööpenhaminassa. SYLY ry:n edustajana yleiskokouksessa ja puheenjohtajiston kokouksessa oli puheenjohtaja Pekka Honkanen ja lehden toimituskunnan kokouksessa SJPHC -lehden Suomen toimittaja Helena Liira. Kongressitoimikunnan kokoukseen osallistui Elise Kosunen sekä tieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Tuomas Koskela. Yleiskokouksessa määriteltiin NFGP:n tärkeimmät tehtävät, jotka ovat pohjoismaisen kongressin sekä SJPHC:n korkean ammatillisen tason varmistaminen sekä tuottoisa yhteistyö kongressin ja lehden välillä, akateemisten yhdistysten yhteisvastuun lisääminen pohjoismaisten kongressien järjestämisessä sekä lehden ja kongressien taloudellisen pohjan vakiinnuttaminen; kongressien sponsorointiperiaatteiden kehittäminen ja implementointi. Pohjoismaisten yleislääkärijärjestöjen johto kokoontuu kahden vuoden välein niin, että mukana on sekä tieteellisten järjestöjen että edunvalvontajärjestöjen edustajia. Tämän vuoden tapaamisen järjestivät Ruotsalaiset sisaryhdistyksemme Säron kongressikeskuksessa Göteborgissa Suomesta GPF:n puolelta paikalla olivat Ulla Palmu ja Arto Virtanen. SYLY:ä edustivat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. 6

7 Pohjoismainen yleislääketieteen kongressi Tampereella 2013 Järjestyksessä 18. pohjoismainen yleislääketieteen kongressi järjestetään Tampere - talossa Kongressin järjestelytoimikunta ja tieteellinen toimikunta kokoontuivat molemmat viisi kertaa vuoden aikana. Kongressin teemaksi päätettiin Promoting partnership with our patients a challenge and a chance for primary care. Kongressin verkkosivut julkaistiin 2011 alussa osoitteessa Marraskuun 2012 aikana saatiin yli 50 ehdotusta työpajoiksi ja symposiumeiksi. Arja Helin-Salmivaara ja Paula Vainiomäki (Helin-Salmivaaran ollessa estyneenä) toimivat yhdistyksen edustajana järjestelytoimikunnassa. Koulutus Yhdistyksen koulutuspäivät Vuoden 2012 vuosikokouksen yhteydessä järjestettiin keskustelutilaisuus lainsäädännön mukanaan tuomista koulutusmuutoksista ja niiden vaikutuksesta yleislääkärien työhön. Tilaisuuteen osallistui kahdeksan henkilöä. SYLY -päivät 2012 SYLY -päivät järjestettiin yhteistyössä Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin kanssa Teemana oli yleislääketieteen tutkimus. Päivillä oli 74 osallistujaa, joista suuri osa oli erikoistujia. Lisäksi osallistui kahdeksan luennoitsijaa ja seitsemän järjestelytyöryhmän jäsentä. Abstrakteja oli 25, näistä kuusi esitettiin posterina. Parhaan abstraktin palkinto jaettiin. Osallistujat saivat koulutuspäivän sähköiseen arviointiin osallistuttuaan osallistumistodistuksen, joista sai suorituksen sekä yleislääketieteen teoreettiseen kurssimuotoiseen koulutukseen että tieteellisen jatkokoulutuksen teoriakoulutukseen. Duodecim-seura kantoi päävastuun päivien rahoituksesta, eikä yhdistykselle tullut tappiota eikä tuottoa. Erikoistujilta ei peritty osanottomaksua, kuten ei myöskään kunniajäseniltä. Näyttelyä ei järjestetty, sen sijaan abstraktikirjaan myytiin mainoksia. Päivien yhteydessä pyrittiin rekrytoimaan yhdistykselle uusia jäseniä. Kokonaisuutena päivät onnistuivat hyvin. Lausunnot Käypä hoito -suositustyössä on mukana ainakin yksi yleislääketiedettä edustava lääkäri sellaisissa suositustyöryhmissä, joiden aihe koskee perusterveydenhuoltoa. Yhdistys on nimennyt pyydettäessä edustajansa työryhmiin. Yhdistykseltä pyydetään myös lausuntoja valmistuvista suositusluonnoksista. Yhdistyksen valitsema, asianomaista alaa tunteva yleislääketieteen erikoislääkäri tai yleislääketieteeseen erikoistumassa oleva lääkäri val- 7

8 mistelee lausunnon yleislääkärin työn kannalta keskeisistä suosituksista. Lausuntoja ei aikataulusyistä voida antaa hallituksen virallisina päätöksinä. Yhdistyksen jäsenet antoivat vuoden 2012 aikana lausuntoja seuraavista Käypähoito - suosituksista tai niiden päivityksistä: Huumeongelmaisen hoito (Suvi Vainiomäki) Raskaudenkeskeytys (Pilvi Schmidt) Vuoden 2012 aikana yhdistys antoi lausunnot seuraavista asioista: Erikoislääkärikoulutusasetus (Pekka Mäntyselkä) Iäkkäiden henkilöiden laajennettu ajoterveysasetus (Jaana Franck) Yhdistystä toimikaudella 2012 valtakunnallisissa työryhmissä edustaneet jäsenet: Aikuisten akuuttien alahengitystietulehdusten KH- suositustyöryhmä; pj Pekka Honkanen ja yleislääkärijäsenenä Ulla-Maija Rautakorpi Kivun KH -suositustyöryhmä; pj Pekka Mäntyselkä, muut edustajat Arja Helin- Salmivaara ja Kalle Saikkonen Nielutulehdus KH suositustyöryhmä: pj Hans Blomberg ja yleislääkärijäsenenä Marjukka Mäkelä Kaksisuuntainen mielialahäiriö KH -suosituksen päivityksen työryhmä; Ulla Saxen Lasten ja nuorten terveydenhuollon tietorakenteiden asiantuntijaryhmä; Hannele Kallio THL kansallinen äitiyshuollon asiantuntijatyöryhmä; uudet suositukset äitiysneuvola toiminnasta; Merja Ellilä Lehdet Yleislääkäri Yhteistyötä Yleislääkäri-lehden kanssa on jatkettu. Lehteä käytetään mm. yhdistyksen koulutustilaisuuksista tiedottamisessa. Lehden tieteellisenä toimittajana toimii professori, emerita Sirkka-Liisa Kivelä. Scandinavian Journal of Primary Health Care Yhdistyksen edustajana lehteä julkaisevan yhdistyksen, Nordic Federation of General Practice hallituksessa on jäsenenä Pekka Honkanen. Yhdistyksen jäseniltä ei peritä sivumaksua, kun he julkaisevat lehdessä tieteellisen artikkelin. Vuoden 2009 alusta Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehden kansallisena toimittajana on toiminut Helena Liira ja kansallisena apulaistoimittajana Markku Timonen. Lehti on Open access -julkaisu, mutta lehteä tulee painetussa muodossa kaikkiin yleislääketieteen yliopistoyksiköihin sekä tilattuna lääketieteellisiin kirjastoihin. 8

9 The European Journal of General Practice Vuoden 2012 aikana The European Journal of General Practice -lehden ja yhdistyksen välillä ei ole ollut aktiivisia yhteyksiä. Yhdistyksen julkaisuja Yhdistys julkaisi yhdessä Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin kanssa lyhennelmäkirjan: Yleislääketieteen tutkimuksen seminaari Uutta särmää ja asiantuntemusta käytäntöön PharmaCity, Turku. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n säännöt (uusittu laitos, Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9, Tampere 1997) lähetetään yhdistyksen uusille jäsenille tervetulokirjeen liitteenä. 9

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2011 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä asioissa. Käytännön työstä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2008 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2009 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n (SYLY) toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2010 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n (SYLY) toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2006 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2007 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2005 Yhdistys toimii yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdyssiteenä yleislääketieteen sekä sen tutkimuksen

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2002 Vuosi 2002 oli Suomen yleislääketieteen yhdistyksen 20. toimintavuosi. Tänä aikana yhdistys on saavuttanut merkittävän aseman omalla

Lisätiedot

Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet,

Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Jäsenkirje 2/2008 26.3.2008 Tampere Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n vuosikokous pidettiin Helsingissä 7.3.2008. Sääntöjemme mukaisesti puheenjohtaja

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

SUOMEN FYSIOLOGIYHDISTYS - SOCIETAS PHYSIOLOGICA FINLANDIAE RY

SUOMEN FYSIOLOGIYHDISTYS - SOCIETAS PHYSIOLOGICA FINLANDIAE RY SUOMEN FYSIOLOGIYHDISTYS - SOCIETAS PHYSIOLOGICA FINLANDIAE RY Hallituksen kokous Pöytäkirja 6/2001 Laadittu 28. 01.2002 AIKA: 23.11.2001 klo 12.15-13.00 PAIKKA: Turku, Kelan tutkimuskeskus, Peltolantie

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen YLIOPISTOKOLLEGIO 14.12.2015 Kokous 02/15 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen 4

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Finnish Society of Telemedicine and ehealth Suomen Telelääketieteen ja e-health seura toimii vaikuttajana ja suunnan-näyttäjänä telemedisiinan ja e-healthin alueella

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013 46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi

Lisätiedot

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14 Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.4.2014 klo 9.20 16.38 Paikka Jyväskylän Kuurojen yhdistys, Jyväskylä Läsnä Jaana Keski-Levijoki puheenjohtaja Jaana Aaltonen Elina Blundin Cecilia Hanhikoski Johan Hedrén

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Golfkentänhoitajien Yhdistys - Finnish Greenkeepers Association r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus ja tehtävät Yhdistyksen

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmä. Muistio 3 8.10.2009

Henkilöstötyöryhmä. Muistio 3 8.10.2009 Oulun seudun kuuden (6) kunnan kuntajakoselvitys 1(7) Henkilöstötyöryhmä Muistio 3 8.10.2009 Aika 8.10..2009 klo 9.00-11.00 Paikka Muhos, Koivu ja Tähti Osallistujat Jarmo Raappana, Jyty, Muhos, pj Kaisu

Lisätiedot

LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO 9 2008 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236

LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO 9 2008 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236 LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236 Aika 10.9.2008 klo 17.00 20.31 Paikka Kaislarannan leirikeskus, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat 97 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminta oli kylien yhteenliittymä, jonka tehtävänä oli kylien edunvalvonta ja kylätoiminnan edistäminen. Sen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä. Pöytäkirja 96 1(7) Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston varsinainen kokous Aika Tiistaina 3.5.2016 kello 15.00 Paikka Metsätapiola, Revontulenpuisto 2 C, Espoo Läsnä Poissa Anttila Juha Haikkonen Aila

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT

SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT LIITE 8 1 SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYS THE FINNISH SOCIETY OF ANAESTHESIOLOGISTS HELSINKI SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Anestesiologiyhdistys

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot