Miia Behm sosiologia Itä-Suomen yliopisto Lokakuu Työllistymisen esteet pitkäaikaistyöttömän näkökulmasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miia Behm sosiologia Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2015. Työllistymisen esteet pitkäaikaistyöttömän näkökulmasta"

Transkriptio

1 Miia Behm sosiologia Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2015 Työllistymisen esteet pitkäaikaistyöttömän näkökulmasta

2 Mitä tarkasteltiin? Mitä tekijöitä pitkäaikaistyöttömät itse kokevat oman työllistymisensä esteiksi? Tarkastelussa myös muuttohalukkuus ja halu tehdä osa-aikatyötä Osana pro gradu tutkielmaa yhteistyö Kuopio-pilotin kanssa taustalla Suomalaisten Selviytyminen (SuSe) hanke Miia Behm

3 Koettujen työllistymisen esteiden tarkastelun tausta ja tavoite Tarve tietää enemmän, sillä koetut esteet jäävät usein epäselviksi, sillä eivät tule virastokäyntien yhteydessä esille? työttömyyden pitkittymisen syyt ja työllistymisen esteet määritellään asiantuntijatahojen suunnalta useissa aiemmissa tutkimuksissa pääpaino asiantuntijoiden näkemyksillä Koettujen esteiden tunnistaminen edesauttaa pitkäaikaistyöttömien omien työmarkkinaresurssien parantamista tarvepohjaisten toimenpiteiden suunnittelua jatkossa Miia Behm

4 Tutkielman aineisto Lyhytaikaisesti työttömänä olevat 12 puolistrukturoitua yksilöhaastattelua Kuopio-pilotin Vaikeasti työllistyvät kohderyhmän asiakkaista. Haastateltavat vuotiaita, erilaisia työ- ja koulutushistorioita omaavia henkilöitä, joilla eripituisia työttömyysjaksoja. Päihdeongelmaiset, pysyvästi sairaat Miia Behm

5 Koetut työllistymisen esteet 1) Sisäiset tekijät Puutteelliset työnhakuresurssit Työn ja osaamisen kohtaanto-ongelmat Puutteet työnhakutaidoissa Omat odotukset ja vaatimukset Perhe-elämän ja työn yhdistämisen hankaluudet Terveystilanne Muuttunut terveydentilanne /luopuminen aiemmasta ammatista Miia Behm

6 No on vaikea saada kontakteja työnantajiin. Tietenkin siis voisi varmasti myös itse olla jotenkin aktiivisempi, siinä että osais markkinoida itseään, mutta se on minulla erittäin, jotenkin semmonen..mm, mut nyt varmaan saan täältä vähän apua.. Nainen, 55 v. No miule on kyllä tarjottu ja miula varmasti töitä ois, mut kun mie en pysty tekemään tuota nykysiä ammatteja - en mittää niistä kolomesta. Se on iha niinku lääkäri sanonu et ei saa tehä niitä. Mies, 52 v. Miia Behm

7 Koetut työllistymisen esteet 2) Ulkoiset tekijät Työpaikkojen saatavuus Pula osaamista vastaavista työpaikoista ajallisesti/alueellisesti Kilpailu työpaikoista; voittajat ja häviäjät Työelämän muutokset ja vaatimukset Työtehtävien väheneminen ja uudelleen organisointi Työsuhteiden muuttunut luonne Työnantajien vaatimusten muutos Miia Behm

8 No se on mielenkiintonen kysymys, ku sitä aina itekki miettii- et en usko et minussa on mitään vikaa tai mitään semmosia puutteita miksi mua ei vois valita, mutta onni ei oo sitten vaa sattunu kohalle. Nainen, 36 v...nuoriso varsinkin, ja myös vanhemmat, harrastaa hyvin paljon nykyään tätä, luodaan imagoa facebookin kautta. (- - -) Mä ymmärrän sen ja mä hyväksyn sen, kaikilla on oikeus siihen, mut sitten tämmönen näin tää kulttuuri on shiftautunut tälläseen niinku, nii nyt kun sä ootkin tämmönen et en mä diggaa tommosta, en mä niinku ymmärrä. Niin niin se nähdään rekrytointitilanteessa, se nähdään jotenkin outona, tai kielteisenä tai jotenki. Mies, 40 v. Miia Behm

9 Muuttohalukkuus Valtaosa suhtautui kielteisesti Perhesyyt; yksinhuoltajuus, puolison työ Osa suhtautui varovaisen myönteisesti Vaatimuksena kiinnostava ja pidempiaikainen työ Muutama suhtautui muuttoon mahdollisuutena Jopa luopuminen paikkakunnan sosiaalisista verkostoista Mutta: muutolla myös taloudelliset rasitteensa Miia Behm

10 Halukkuus tehdä osa-aikatyötä Valtaosa valmis ottamaan osa-aikatyötä vastaan Mahdollisuus koostaa täysiäkin viikkoja Ei pohdintaa työn vaikutuksia tukiin Osa suhtautui varauksellisesti tai hyvinkin kriittisesti Positiivista, jos lupausta pidempiaikaisesta työsuhteesta Negatiivista työn vaikutus tukiin, sosiaalitukien käsittelyaikojen venyminen ja keikkatyöt Miia Behm

11 Koetut työllistymisen esteet -yhteenvetoa Puutteelliset työnhakuresurssit Työpaikkojen saatavuusongelmat Omat odotukset & vaatimukset Työelämän muutokset & vaatimukset terveydentila Reunaehtoina työllistyminen asuinpaikkakunnalle ja osaaikatyön joustavuus Miia Behm

12 Työllistymisen esteistä työllistymismahdollisuuksiin Työnhakuresurssien parantaminen (osaamisen esilletuonti, työnhakutaidot) Yhteistyö työelämäpalvelujen kanssa; uudet toimintatavat Oman aktiivisuuden tukeminen Työelämän muutokset & vaatimukset sopeutuminen? Toimintakyvyn arviointi &yhteistyö terveydenhuollon kanssa Työn perässä tapahtuvan muuton ja osa-aikatyön vastaanottamisen joustavoittaminen Miia Behm

13 Kiitos! Miia Behm p

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Tutkimuskysymykset Mitä / millaista tukea vanhempi on saanut / kokenut tarvitsevansa

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Minna Tainio, sosionomi AMK, projektisuunnittelija Juho Lempinen, yhteisöpedagogi AMK, projektisuunnittelija, seikkailuohjaaja Seikkailukasvatus

Lisätiedot

Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta

Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta Kaupunkitutkimuksen päivät, 28.-29.4.2016, Helsinki Jenna Taajamo, Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Miesten ja naisten yksinäisyys

Miesten ja naisten yksinäisyys Miesten ja naisten yksinäisyys - Näkökulmana elämänkulku Elisa Tiilikainen, VTM, väitöskirjatutkija Vanhuus ja sukupuoli -seminaari 20.11.2015, Tieteiden talo, Helsinki Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus,

Lisätiedot

Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL

Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Terveyspalvelut ja kuntoutus Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Esityksen rakenne Terveystarkastukset ja seulontatutkimukset Avosairaanhoito ja lääkärikäynnit Tyytyväisyys terveyspalveluihin Hoidon

Lisätiedot

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lisätiedot

Suora sitaatti niinkö tosiaan?

Suora sitaatti niinkö tosiaan? @MagSymp16 Suora sitaatti niinkö tosiaan? Lauri Haapanen viittä vaille tohtori toimittaja lauri.haapanen@helsinki.fi www.laurihaapanen.fi Twitter: @LauriHaapanen Esimerkki 1: Kulutusvalinnat Kulttuurilehti,

Lisätiedot

Ikääntyvien yksinäisyys Monimenetelmällinen lähestymistapa yleisyyteen ja taustatekijöihin

Ikääntyvien yksinäisyys Monimenetelmällinen lähestymistapa yleisyyteen ja taustatekijöihin Ikääntyvien yksinäisyys Monimenetelmällinen lähestymistapa yleisyyteen ja taustatekijöihin Elisa Tiilikainen 3 Tunnetteko itsenne yksinäiseksi? En koskaan 35 % Harvoin 45 % Silloin tällöin 17 % Usein

Lisätiedot

Tieto on valtaa sijoittajamarkkinoilla Maija Honkanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Tieto on valtaa sijoittajamarkkinoilla Maija Honkanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Tieto on valtaa sijoittajamarkkinoilla Maija Honkanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Sieltä voi tulla sit taas ihan jopa strategisii asioita, - - - kun katsoo yritystä ulkopuolelta ja markkinoita vähän

Lisätiedot

Paluu- ja tulomuuttajat paikallisina toimijoina ja kehittäjinä

Paluu- ja tulomuuttajat paikallisina toimijoina ja kehittäjinä Paluu- ja tulomuuttajat paikallisina toimijoina ja kehittäjinä Muuttoliikesymposium Turku 17.11.2010 1 Mari Kattilakoski, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu / Siirtolaisuusinstituutti, Turku Tutkimusalueena

Lisätiedot

Toimijuuden esteet ja eteneminen. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät Mikael Leiman Emeritusprofessori Laudito Oy

Toimijuuden esteet ja eteneminen. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät Mikael Leiman Emeritusprofessori Laudito Oy Toimijuuden esteet ja eteneminen Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6-7.11.2014 Mikael Leiman Emeritusprofessori Laudito Oy Auttamisen perusedellytyksistä Kaikki auttaminen perustuu yhteyteen

Lisätiedot

Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä

Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä Pauli Forma Työelämäpalvelujen johtaja, Keva 11.9.2014 Työkykyä 18 22 25 28 31 34 37 40 43 46 49 52 55 58 61 64 67 Ikärakenteet julkisella ja yksityisellä sektorilla

Lisätiedot

Miia Behm Itä-Suomen yliopisto Kesäkuu 2015. Vapaaehtoisesti työtön? - pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyyskulttuuri

Miia Behm Itä-Suomen yliopisto Kesäkuu 2015. Vapaaehtoisesti työtön? - pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyyskulttuuri Miia Behm Itä-Suomen yliopisto Kesäkuu 2015 Vapaaehtoisesti työtön? - pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyyskulttuuri Suomalaisten selviytyminen (SUSE) -hanke Valtakunnallisen hankkeen tavoitteina on selvittää:

Lisätiedot

Diabeteksen näkyvä ja näkymätön läsnäoleminen

Diabeteksen näkyvä ja näkymätön läsnäoleminen Diabeteksen näkyvä ja näkymätön läsnäoleminen Diabeteshoitajapäivät 16.4.2015 Tuula-Maria Rintala, TtT, lehtori, TAMK Taustaa Diabeteksen hoidossa keskeistä omahoito, johon vaikuttavat monet tekijät Valtaosa

Lisätiedot

Narratiivinen haastattelu käytännössä. -ja mitä sen jälkeen?

Narratiivinen haastattelu käytännössä. -ja mitä sen jälkeen? Narratiivinen haastattelu käytännössä -ja mitä sen jälkeen? Aineiston keruu - ryhmäkeskustelu Ryhmän koko n. 5 henkilöä Tavoitteena mahdollisimman luonnolliset ryhmät esim. työporukat tai harrastusryhmät

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI. Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari Hautaniemi, Tampereen yliopisto Mikko Aro, Turun yliopisto

JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI. Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari Hautaniemi, Tampereen yliopisto Mikko Aro, Turun yliopisto Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan osaaminen, työ ja hyvinvointi -jaoston esiselvitys 4 Osaamisen merkitys työvoimavarojen, JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari

Lisätiedot

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus Elisa Tiilikainen, VTM, jatko-opiskelija 6.6.2013 VIII Gerontologian päivät SESSIO XXIII: Elämänkulku

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari-hanke 1.1.2011-31.12.2014 Mikkelin kaupungin nuorten ohjauspalvelujen

Lisätiedot

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Harri Raisio & Alisa Puustinen DDI T&K-päivä 9.11.2016, Vantaa TURVALLISUUSKAHVILA Ketterä tapa osallistaa laaja joukko ihmisiä yhteiseen keskusteluun

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos Pihla Markkanen, TtM, TtT-opiskelija Terveydenhoitajapäivät 6.2.2015 Esityksen sisältö Taustaa Tutkimuksen (pro gradu työn)

Lisätiedot

Lapsen luovuttaminen adoptoitavaksi biologisen vanhemman kokemana. Lastensuojelun keskusliitto Valtakunnalliset sijaishuollon päivät Taina Majuri

Lapsen luovuttaminen adoptoitavaksi biologisen vanhemman kokemana. Lastensuojelun keskusliitto Valtakunnalliset sijaishuollon päivät Taina Majuri Lapsen luovuttaminen adoptoitavaksi biologisen vanhemman kokemana Lastensuojelun keskusliitto Valtakunnalliset sijaishuollon päivät Taina Majuri Tutkimuksen taustaa Pro gradu-tutkimus Tampereen yliopiston

Lisätiedot

Ei kai taas kaappiin?

Ei kai taas kaappiin? Ei kai taas kaappiin? Sateenkaariseniorit asiakkaina Yhdenvertainen vanhuus II -projekti Seta ry Setan Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki www.seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus www.facebook.com/yhdenvertainen-vanhuus

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 10.11.2011 Valtti-hanke Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen

Lisätiedot

Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä

Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä Nuoret ja työllistymisen esteet seminaari 27.10.2011 Ilona Autti-Rämö Tutkimusprofessori, LKT Mitä ajallisia muutoksia voidaan havaita nuorten työkyvyttömyys- ja

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Hoitohenkilökunnan asenteet päihdeasiakkaita kohtaan alueen ensiavuissa ja tk:n poliklinikoilla (osa tuloksista alustavia)

Hoitohenkilökunnan asenteet päihdeasiakkaita kohtaan alueen ensiavuissa ja tk:n poliklinikoilla (osa tuloksista alustavia) Hoitohenkilökunnan asenteet päihdeasiakkaita kohtaan alueen ensiavuissa ja tk:n poliklinikoilla (osa tuloksista alustavia) Aluekoordinaattori Anne Heikkilä Etelä Kymenlaakso anne.heikkila@kotka.fi 15.11.2011

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

LAPSEN LUOVUTTAMINEN ADOPTIOON BIOLOGISEN VANHEMMAN KOKEMUS JA TARPEET TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA

LAPSEN LUOVUTTAMINEN ADOPTIOON BIOLOGISEN VANHEMMAN KOKEMUS JA TARPEET TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA LAPSEN LUOVUTTAMINEN ADOPTIOON BIOLOGISEN VANHEMMAN KOKEMUS JA TARPEET TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA Taina Majuri TtM, hoitotyön lehtori, terveydenhoitaja, lastensairaanhoitaja KOTIMAINEN ADOPTIO 30 50 adoptiota

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Lippupisteen seminaari Korjaamo, Helsinki 27.5.2008 Timo Cantell Sibelius-Akatemia timo.cantell@siba.fi Suomalaisten konserteissa

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Etäopetuksen monet muodot

Etäopetuksen monet muodot Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Yksikön esittely Pretzissä. http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share

Yksikön esittely Pretzissä. http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share Yksikön esittely Pretzissä http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share NUORET RAKENTAVAT MIELIPITEITÄÄN Onko aikuisista tukea sosiaalisessa mediassa? Ilmo Jokinen Nuoruuden

Lisätiedot

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015 Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 01 Keva ja Tela Lisätietoja: Keva, työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma, puh. 00 0, pauli.forma(at)keva.fi Työeläkevakuuttajat TELA ry, toimitusjohtaja

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea.

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea. T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta

AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta Pro gradu tutkielma, Pinja Sipari 2013 Puutarhakasvatus on ympäristökasvatusta

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy Muutos ja minä TEK/ Urailta 7.9.2015 17.00 19.30 Sirpa Etzell AS3 Finland Oy Pohjoismainen valmennusyritys Perustettu 1989 500 työntekijää ja sertifioitua valmentajaa Isoimmissa kaupungeissa paikalliset

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä 2010 - Osallistujia 6-8

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT UUDESSAKAUPUNGISSA v. 2008

ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT UUDESSAKAUPUNGISSA v. 2008 ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT UUDESSAKAUPUNGISSA v. 2008 2 Lea Mäkinen 12.12.2008 3 4 ENNALTAEHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT 2008 Ennaltaehkäisevällä kotikäynnillä tarkoitetaan Uudenkaupungin kaupungin sosiaali-

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4.

Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4. Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: kokemuksen ja osaamisen säilyttämisen käytännöt (ELSA) Eerikki Mäki & Tanja Kuronen Mattila: Aalto yliopisto Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

Asiakkaiden ajatuksia laadusta ja arvioinnista. kelä

Asiakkaiden ajatuksia laadusta ja arvioinnista. kelä laadusta ja arvioinnista päihdetyössä Kimmo MäkelM kelä Asenne ratkaisee! Tää on työtä sydämell mellä Laadun ominaisuuksien jaottelu (Outinen ym. 1994) Toiminnan edellytysten laatu Toiminnan laatu Toiminnan

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät Itä-Suomen yliopistossa

Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät Itä-Suomen yliopistossa Kooste palautteesta / sisäiseen käyttöön (https://www.oppi.uku.fi/lotta/?id=883d3ee4ba358464415f4dec18a055f4) Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät 23.-24.8.2011 Itä-Suomen yliopistossa Vastaajan tiedot

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Lastensuojelun tärkeä tieto

Lastensuojelun tärkeä tieto Uusi lastensuojelu uudet asiakkaat? Lastensuojelun Tilasto pilotin seminaari 14.3.2007, Tampere. Lastensuojelun tärkeä tieto Tarja Pösö & Aino Ritala Koskinen Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos,

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

OHJEPANKKI JA YMMÄRRETTÄVÄT HOITOYHTEENVEDOT POTILAAN TUKENA

OHJEPANKKI JA YMMÄRRETTÄVÄT HOITOYHTEENVEDOT POTILAAN TUKENA OHJEPANKKI JA YMMÄRRETTÄVÄT HOITOYHTEENVEDOT POTILAAN TUKENA Juho Heimonen 1,3,4, Kirsi Aantaa 2,4,5 1 Turun yliopisto, Informaatioteknologian laitos 2 Turun yliopisto, Kieli- ja käännöstieteiden laitos

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTI JA OMAIS- JA LÄHEISHOIVA - työssä jaksamisen ja jatkamisen tukeminen

TYÖSSÄKÄYNTI JA OMAIS- JA LÄHEISHOIVA - työssä jaksamisen ja jatkamisen tukeminen TYÖSSÄKÄYNTI JA OMAIS- JA LÄHEISHOIVA - työssä jaksamisen ja jatkamisen tukeminen Mia Silfver- Helsingin yliopisto 23.10.2015 1 Kysely: teknisistä apuvälineistä koettu hyöty Puhelin (lankapuhelin, älypuhelin,

Lisätiedot

Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta

Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 18.-19.3.2010 Tästä aion puhua Mitä on työssä selviytymisen tuki?

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Perheystävällinen työpaikka Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Miksi perheystävällisyys kannattaa? Top 3 1.Perheystävällinen työpaikka houkuttelee parhaita osaajia ja sitouttaa heidät

Lisätiedot

AIHE: Rekrytointiprosessimittareita

AIHE: Rekrytointiprosessimittareita TMT Tilastokuvaajia Pron tutkimusjärjestelmä IHE: Rekrytointiprosessimittareita OS : Ryhmä: KIKKI Koko otos ilman ryhmittäisiä vertailuja Pro tutkimus Tämän dokumentin analyysit (sivuja voit hakea Etsi

Lisätiedot

Työkykyneuvonta aktiivista rinnalla kulkemista ja tukemista työhön paluun helpottamiseksi

Työkykyneuvonta aktiivista rinnalla kulkemista ja tukemista työhön paluun helpottamiseksi Työkykyneuvonta aktiivista rinnalla kulkemista ja tukemista työhön paluun helpottamiseksi Terveysosasto Ismo Hiljanen KYKY -työkykyprosessin kehittämisohjelman tausta KYKY-hankkeen (työkykyprosessin kehittämisohjelma

Lisätiedot

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen häiriökäyttäytymistä ehkäisemään Huomio pitää kohdistaa kasvatukseen, nuorten heitteillejättöön, rajojen asettamiseen, koveneviin arvoihin, ydinperheiden pirstoutumiseen,

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007 Näkökulmia kuntoutumiseen Jari Koskisuu 2007 Mielenterveyskuntoutuksen tehtävistä Kehittää kuntoutumisvalmiutta Tukea kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa Tukea yksilöllisen kuntoutumisen prosessin

Lisätiedot

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta

Muuttuva ilmasto haaste matkailulle. Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Muuttuva ilmasto haaste matkailulle Ilmastoskenaariot matkailuyrittämisen näkökulmasta Ilmastonmuutos ja matkailu Luontoon perustuva matkailu muita matkailun muotoja herkempi muutoksille Luontomatkailu

Lisätiedot

Vainon uhri vai vieraannuttaja?

Vainon uhri vai vieraannuttaja? Vainon uhri vai vieraannuttaja? Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti PsyJuridica Oy, HY, UEF VARJO-hankkeen 4. seminaari 27.1.2015 Oulussa Lapsen vieraannuttaminen vanhemmasta - määritelmä

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoimapula vai työpula? Lehtitietojen valossa työvoimapula on jo yritysten arkipäivää. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma

Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Ari Antikainen & Hanne Laukkanen Joensuun yliopisto email: ari.antikainen(at)joensuu.fi

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

ELIITTIURHEILUJOHTAJAKSI ETENEMISEN KERTOMUKSIA

ELIITTIURHEILUJOHTAJAKSI ETENEMISEN KERTOMUKSIA ELIITTIURHEILUJOHTAJAKSI ETENEMISEN KERTOMUKSIA Tietoisesti pyrkien vai sattumalta edeten? LitM, KK Väitös 19.2.2016 Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Golfliiton liittokokousseminaari 13.2.2016 LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Tutkimuksen taustaa (1)

Tutkimuksen taustaa (1) Autenttinen materiaali ja nuorten vapaa-ajan tekstit äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Opettajien käsityksiä ja asenteita. Riikka Purola Tutkimuksen taustaa (1) Nuorten monipuolinen tekstimaailma

Lisätiedot

Työelämänäkökulma opinnoissa

Työelämänäkökulma opinnoissa Työelämänäkökulma opinnoissa 4.11.2014 www.uta.fi/opiskelu/tyoelama Tampereen yliopiston opintopalvelut, ura- ja rekrytointipalvelut Terhi Erkkilä Sari Pajunen Ennakkotoiveet: 4? 1. Työelämälähtöisyys

Lisätiedot

MIES LÄHIHOITAJANA. Onhan asiakkainakin miehiä ja naisia. -Väliraportti 3/3. Joni Minkkinen 2012, Lapin Letka -hanke

MIES LÄHIHOITAJANA. Onhan asiakkainakin miehiä ja naisia. -Väliraportti 3/3. Joni Minkkinen 2012, Lapin Letka -hanke MIES LÄHIHOITAJANA -Väliraportti 3/3 Onhan asiakkainakin miehiä ja naisia Joni Minkkinen 2012, Lapin Letka -hanke MIES LÄHIHOITAJANA -SELVITYS Mies lähihoitajana -selvitys kartuttaa tietoa niukasti tutkitusta

Lisätiedot

Yksinäisyys elämänkulussa

Yksinäisyys elämänkulussa Äijävirtaa ja neuvokkaita naisia hyvän ikääntymisen iltapäivä, Jyväskylä 26.4.2017 Yksinäisyys elämänkulussa - onko miesten ja naisten yksinäisyydessä eroja? ELISA TIILIKAINEN, VT T, TUTKIJATOHTO RI, ITÄ-SUOMEN

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

ZA4883. Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4883. Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland ZA4883 Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland 2008 EUROBAROMETER ON FAMILIES, AND ADAPTING TO THE NEEDS OF AN AGEING POPULATION

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen..01 1 Maaliskuu 01 Taloustutkimus Oy, T1, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Pojista miehiksi keskellä ei-mitään Syrjäinen maaseutu ja maskuliinisuuden maailmat Terveisiä Hylkysyrjästä, jossa joskus kulki linja-auto

Pojista miehiksi keskellä ei-mitään Syrjäinen maaseutu ja maskuliinisuuden maailmat Terveisiä Hylkysyrjästä, jossa joskus kulki linja-auto 19.8.2015 Päivi Harinen Pojista miehiksi keskellä ei-mitään Syrjäinen maaseutu ja maskuliinisuuden maailmat Terveisiä Hylkysyrjästä, jossa joskus kulki linja-auto Kontekstin monisyinen luonne: Niin glokaalia,

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta

Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta Kristiina Leppänen 3.12.2014 Opinnäytetyö kevät 2014 Sosiaalialan

Lisätiedot

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA MIKÄ YLEISTURVA? Yleisturva on kolmiportainen sosiaaliturvamalli, jossa yhdistyy suurin osa nykysosiaaliturvan tukimuodoista ja pienituloisten verovähennyksistä. Se on automatisoitu ja lineaarisesti vähenevä

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Jyväskylä Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista

Jyväskylä Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista Jyväskylä 25.10.2016 Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista 25.10.2016 1 ViaDia Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 25.10.2016 2 Varikkojen yhteyshenkilöt:

Lisätiedot