Tampereen Saarenmaantien alueen lepakkokartoitus Paavo Hellstedt

Transkriptio

1 Tampereen Saarenmaantien alueen lepakkokartoitus 2008 Paavo Hellstedt

2 Sisällys: Tiivistelmä 3 Johdanto 4 Lepakkokartoituksista yleisesti 4 Lepakkokantojen uhkakuvia 4 Lepakoiden ekologiasta 5 Lepakkolajien kuvaukset 5 Tutkimuksen tavoite 6 Saarenmaantien kaava-alue ja sen erityispiirteet lepakoiden kannalta 6 Käytetyt menetelmät 7 Tulokset ja johtopäätökset 9 Yhteenveto 10 Kirjallisuus 10 Kartoituksen ja raportin tekijä: Paavo Hellstedt, FT Bio- ja ympäristötieteen laitos, PL Helsingin yliopisto Paavo.hellstedt@helsinki.fi 2

3 Tiivistelmä Työssä selvitettiin Tampereen Saarenmaantien alueen lepakkolajistoa, niiden ruokailupaikkoja sekä pyrittiin kartoittamaan lepakoille tärkeät päiväpiilopaikat ja mahdolliset lisääntymiskoloniat. Kartoitusalue käytiin läpi kahtena yönä kesäkuussa ja elokuussa Kartoitus suoritettiin linjalaskennoilla sekä päiväsaikaan tehdyllä katsauksella. Alueelle perustettiin kolme linjaa, joiden yhteispituus oli noin 900 metriä. Lepakkohavaintoja tehtiin kartoituksien yhteydessä neljä, kaikki pohjanlepakoita. Lisäksi havaittiin yksi viiksisiippa/isoviiksisiippa saalistamassa alueen tuntumassa, kuitenkin sen ulkopuolella. Kartoituksen perusteella voidaan todeta, ettei alue ole merkittävä yhdellekään lepakkolajille, eikä sieltä löytynyt elementtejä, jotka vaatisivat toimenpiteitä lajien varjelemisiksi. 3

4 Johdanto Lepakkokartoituksista yleisesti Lepakot ovat tulleet voimallisemmin esiin kaavoituksia suunniteltaessa. Kartoituksissa tulee ottaa huomioon erityisesti ne alueet ja alueiden kohdat, jotka ovat keskeisiä lepakoiden selviämiselle. Niiden lisääntymis- ja talvehtimispaikkoja tulisi vaalia. Talvehtiva lepakko ei pysty vaihtamaan paikkaa mahdollisen häirinnän seurauksena. Lisääntymisaikaan lepakoiden häirintä vaikuttaa oleellisesti niiden selviämiseen. Alueella on aiemmin tehty läheisen Ruskon alueen kaakkoisosan kartoitus vuonna 2006 (Siivonen & Wermundsen 2006). Lepakkokantojen uhkakuvia Kaikki lepakkolajit ovat rauhoitettu luonnonsuojelulailla, jonka lisäksi ne ovat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) suojelemia. Liite edellyttää lajien tiukkaa suojelua, eli niiden tahallinen tappaminen, pyydystäminen, häiritseminen erityisesti pesinnän aikana sekä kaupallinen käyttö on kielletty. Liitteen mukaan myös niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Lampisiippa on lisäksi luokiteltu EU:n luontodirektiivin II-liitteen lajiksi. Liitteessä mainitut lajien suojelemiseksi on osoitettava erityisen suojelutoimien alueita. Ripsisiippa on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi (Rassi ym. 2001). Lepakkokantoihin ja erityisesti niiden taantumiseen on arveltu vaikuttavan erinäiset tekijät. Yksi keskeisimmistä uhkakuvista lepakoiden elämässä ovat ympäristössä tapahtuvat muutokset. Jotkut lajit ovat hyvinkin tiukkoja spesialisteja ympäristön suhteen kun taas toiset pärjäävät hyvin muuttuvassa ympäristössä. Metsänhoidon ja maatalouden muutokset näkyvät hyönteismäärissä ja siten lepakoiden ravinnon määrässä. Lisäksi 4

5 lepakoiden talvehtimispaikat ja päiväpiilot ovat nousseet tärkeäksi uhkakuvaksi. Suhteellisen pienetkin muutokset (kosteuden tai suojaisuuden vaihtelu) talvehtimispaikoissa voi pakottaa lepakot hylkäämään paikan. Asuntojen peruskorjaus vähentää yhtälailla lepakoiden asuinpaikkoja. Toinen keskeinen uhkakuva on ympäristön kemikalisoituminen. Erityisesti Keski-Euroopassa on todettu ympäristömyrkkyjen vaikuttavan lepakkokantoihin (Lappalainen 2002). Lepakoiden ekologiasta Suomen kaikki lepakkolajit ovat hyönteissyöjiä ja ne ovat sopeutuneet saalistamaan hämärän aikaan. Ne lentävät ja ruokailevat käyttäen kaikuluotainjärjestelmää, joka helpottaa myös niiden havainnointia ns. lepakkotutkalla. Suomen oloissa lepakkonaaraat synnyttävät yleensä kesäkuussa ja pesimiskoloniat hajoavat heinäkuun loppuun mennessä. Lepakoiden talvehtimisstrategioita on erilaisia. Suomen lajistoon kuuluu muuttavia lajeja, jotka siirtyvät eteläisimmille alueille talvehtimaan (Schober ja Grimmberger 1997). Suomen runsaslukuisimmat lajien talvehtimispaikat saattavat olla pitkänkin matkan päässä kesäisistä asuinpaikoistaan. Niiden ei ole kuitenkaan havaittu varsinaisesti muuttavan etelään. Lepakot horrostavan talven yli. Niiden talvehtimispaikkavaatimukset vaihtelevat lajista toiseen, mutta pääsääntöisesti ne tarvitsevat suojaisia, tarpeeksi kosteita ja lämpimiä paikkoja. Kivikasat, siltarummut, talojen vintit ja kellarit ovat otollisia lepakoiden talvehtimispaikkoja. Lepakkolajien kuvaukset Eri lepakkolajit elävät erilaisessa ympäristössä ja niiden vaatimukset oikeanlaisiksi elinalueiksi vaihtelevat. Suomessa esiintyy 11 lepakkolajia, joista yleisimmät ovat pohjanlepakko, viiksisiippa, isoviiksisiippa, vesisiippa ja korvayökkö. Muut lajit ovat harvinaisia tai satunnaisia vierailijoita. 5

6 Lajilista: Pohjanlepakko: pohjoisimmaksi levinnyt, sopeutuvainen laji. Kannat runsastuneet Suomessa Vesisiippa: suhteellisen yleinen, yleistynyt monin paikoin mm. Ruotsissa ja Keski- Euroopassa (Vihervaara 2004b). Vesisiippa on vesistöistä riippuvainen ja saalistaa veden pintakalvolla tai rannan ruovikossa. Voi myös siirtyä saalistamaan rantametsiin. Vesisiippa voi muodostaa suuria yhdyskuntia. Viiksisiippa ja isoviiksisiippa: molemmat pienikokoisia metsälajeja. Ei mielellään aukeilla paikoilla. Kantojen arvellaan taantuneen. Kärsivät eniten ympäristön muutoksesta. Vaikea erottaa toisistaan. Tässä raportissa tämä lajipari käsitellään yhdessä. Korvayökkö on kulttuuriympäristön laji. Viihtyy pihoilla, puistoissa ja teiden yllä. Lisäksi harvinaisempia lajeja ovat: ripsisiippa, lampisiippa, isolepakko, kimolepakko, vaivaislepakko sekä pikkulepakko. Tutkimuksen tavoite Tällä kartoituksella selvitettiin lepakoiden saalistuspaikat, lajisto sekä mahdolliset lisääntymiskoloniat Tampereen Saarenmaantien kaava-alueella (kartta 1). Lisäksi työssä tarkasteltiin lajien välisiä runsaussuhteita ja tiheyksiä. Nyt raportoitavassa tutkimuksessa ei selvitetty lepakoiden habitaatinvaihtoja kesä ja talvehtimispaikkojen välillä. Saarenmaantien kaava-alue ja sen erityispiirteet lepakoiden kannalta Kartoitettava alue on pienehkö metsäalue, jonka läpi kulkee sorapäällysteinen tie. Alue rajoittuu pohjoispuolelta asuinalueeseen ja koulun pihapiiriin. Ihmisvaikutus on selvästi nähtävissä myös kaava-alueella. Itäpuolella on aukeaa peltoa, ja eteläpuolella voimalinja sekä ruderaattia. Länsipuoli rajautuu Saarenmaantiehen, jonka toisella puolella on metsää. Kaava-alueen pienen tien eteläpuolinen osa on kostea korpimaista tiheää 6

7 sekametsää, jossa pääpuulajina kuusi. Pohjoisosa on harvempaa sekametsää, pääpuulajina mänty. Kartta 1. Saarenmaantien kaava-alue. Kaupunkimittaus Tampere 2008 Käytetyt menetelmät Lepakot ääntelevät saalistaessaan ihmiskorvin kuulemattomilla ultraäänillä. Lepakoiden lajinmääritykseen ja niiden etsimiseen käytettiin yliääni-ilmaisinta joka muuntaa lepakon 7

8 kaikuäänen ihmiskorvin kuultavaksi. Yliäänet vaihtelevat lajien välillä niiden perusteella on pääsääntöisesti suhteellisen helppo tunnistaa laji oikeaksi. Myös saalistuslentokorkeus tai ulkonäkö voi antaa viitteitä lajista. Tutkimuksessa käytettiin Petterssonin nauhoittavaa yliääni-ilmaisinta ja nauhuria, jotta äänet voidaan tarkistaa myöhemmin. Lisäksi havaintopaikat merkittiin GPS-paikantimen avulla. Tarvittaessa käytettiin näköhavaintoja voimakasta led-taskulamppua ja kiikareita hyväksikäyttäen. Saarenmaantien lepakkokartoitus tehtiin soveltaen Haukkovaaran ja Salovaaran kehittämää linjalaskenta menetelmää (ks. Vihervaara 2004b). Linjalaskennan tulos ilmoitetaan indeksinä joka kertoo lepakkohavaintojen lukumäärän/kuljettu kilometri. Tästä saadaan vertailukelpoisia tuloksia muihin tehtäviin lepakkokartoituksiin. Alue katsastettiin ensin päivänvalossa , jolloin tarkasteltiin mahdollisesti lepakoille parhaiten soveltuvat alueet ja mietittiin tehtävät linjat. Varsinainen kartoitus tehtiin hämärän aikaan ja Laskenta aloitettiin noin puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Ilman lämpötila mitattiin jokaisen kartoituskerran alussa ja lopussa sekä arvioitiin pilvisyys ja tuulen suunta ja voimakkuus. Linjat kuljettiin huolellisesti läpi tasaisella hitaalla nopeudella. Havainnot kirjattiin sekä GPSpaikantimeen, karttaan sekä havaintovihkoon. Useamman yksilön kohdalla pyrittiin selvittämään mahdollisimman tarkka määrä paikallaan seisten. Havainnoinnin yhteydessä pyrittiin selvittämään yksilömäärät, jotka joissain tapauksissa voi olla linjalaskuissa hankalia, johtuen mahdollisista päällekkäishavainnoista. Tutkittavalle alueelle muodostettiin kolme linjaa, jotka kunakin laskentakertana käytiin läpi samassa järjestyksessä. Linjat on merkitty karttaan kirjainmerkillä A-C. Linjojen yhteispituus oli noin 900 m. Tutkimuslinjat käytiin läpi kahdesti, kerran kesäkuussa ja kerran elokuussa. A-linja ja osin B-linja kulki silmämääräisesti lepakoiden kannalta hyvän näköisten habitaattien läpi. Alueen pohjoisosissa oli muutamia piiloiksi soveltuvia kivikoita, mutta lepakoita en niissä havainnut päiväkäynnillä. Alueella ei ollut rakennuksia. Kaikilla linjoilla liikenteen melu kuului aika ajoin Saarenmaantieltä. 8

9 Kartoitusalueiden tärkeys lepakoille ilmoitetaan indeksin lisäksi myös numeerisella asteikolla I-III (Siivonen & Wermundsen 2006). Näistä luokista I on lepakoiden kannalta tärkein. Alueella löytyy tällöin monia lepakkolajeja ja kolonioita. Luokka II tarkoittaa että lepakoita on paljon ja mitä luultavimmin alueella on kolonia. Lisäksi alueelta löytyy lepakoiden levähdyspaikkoja. Luokan III alue saa kun lepakoita on säännöllisesti paikalla. Kartta 2. Kartoitettavalle alueelle tehdyt linjat, jotka laskettiin kummallakin kartoituskerralla. Kaupunkimittaus Tampere 2008 Tulokset ja johtopäätökset Kesäkuussa (7.-8.6) sää oli selkeää, tuuli noin 4m/s lännestä ja lämpötila vaihteli illan 17.6 o C ja aamuyön 15.4 o C välillä. Elokuussa ( ) oli melkein selkeä, pilvisyys oli noin 25 %, tuuli oli heikkoa <2 m/s, alku 17.5 o C, loppu 14.7 o C. Lepakkoja havaittiin 9

10 yhteensä 4, ne kaikki olivat pohjanlepakoita. Linjalla A tehtiin kolme havaintoa ja linjalla B yksi. Kummallakin kerralla sekä kesä- että elokuussa tehtiin kaksi havaintoa ruokailevista lepakoista. Havaintoindeksiksi saatiin siis 2.2 lepakkoa/kilometri. Lisäksi havaittiin yksi viiksisiippa/isoviiksisiippa, mutta havainto tehtiin Saarenmaantiellä. Lepakko saalisti tien ja alueen ulkopuolella olevan metsän reunan alueella. Kartoitus tehtiin niin että mahdolliset kolonian paikat pystyttäisiin havainnoimaan. Yhtään lisääntymiskoloniaa ei havaittu. Yhteenveto Kartoituksessa havaittiin suhteellisen vähän lepakoita. Tulos ei kuitenkaan poikkea kovin paljoa muissa Etelä-Suomessa tehdyissä kartoituksissa (ks. Esim. Siivonen 2002, Vihervaara 2004a ja b, Siivonen 2005). Alue oli pieni ja se oli selvärajainen. Pohjanlepakolle reuna-alueet voivat olla hyviä saalistuspaikkoja. Alueelta ei löytynyt kolonioita eikä mitään sellaiseen viittaavaa. Alue ei ole lepakoiden kannalta merkittävä alue. Käytettäessä luokittelua, joka jakaa lepakkoalueiden merkityksen kolmeen eri luokkaan (I-III), voidaan todeta ettei Saarenmaantien alue saa tässä luokittelussa luokkaa ollenkaan. Pohjanlepakot, jotka havaittiin alueella olivat hankkimassa ravintoa. Laji ei ole kovin arka, ja se monesti saattaa hakeutua kulttuuriympäristöön. Sen menestymisen kannalta ei alueen ottaminen rakennettavaksi ole merkitystä. Kirjallisuus Lappalainen, M Lepakot salaperäiset nahkasiivet. Tammi. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (Eds.) Suomen lajien uhanalaisuus Uhanalaisten lajien II seurantatyöryhmä Ympäristöministeriö, Helsinki Schober, W. and Grimmberger, E The bats of Europe and North America. T.F.H. Publications. Pp:

11 Siivonen, Y Espoon eteläosien lepakkokartoitus Espoon Ympäristölautakunta pp: 38. Siivonen, Y Tampereen Särkijärven sillan lähiympäristön merkittävimmät lepakkoalueet kesällä Kartoitusraportti. Pp: 19. Siivonen, Y. ja Wermundsen, T Kaukajärvi, Ruskotie kaakko asemakaava-alueen lepakkokartoitus Pp: 8. Vihervaara, P. 2004a. Turun ja Kaarinan Natura alueiden lepakkokartoitus Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto Vihervaara, P. 2004b. Lepakoiden esiintymisen vaihtelu Saaristomerellä ja Varsinais-Suomen rannikolla. Turun kaupunki, Ympäristönsuojelutoimisto. Pp: