Lausunto Parikkalan Koirniemessä sijaitsevan tontin merkityksestä lepakoiden elinympäristönä

Transkriptio

1 Lausunto Parikkalan Koirniemessä sijaitsevan tontin merkityksestä lepakoiden elinympäristönä 1. Selvitysalueen kuvaus Selvitysalue (tontti) sijaitsee noin 4 km Parikkalan keskustaajaman pohjoispuolella Särkisalmen kaakkoispuolisella maakannaksella. Kannaksen itäpuolella on Simpelejärven Lemmikonselkä ja länsipuolella Kirkkoselkä (kuva 1). Selvitysalueen keskiosassa on harvennettua kuusivaltaista lähinnä mustikkatyypin (MT) kangasmetsää. Sekapuuna kasvaa joitakin varttuneita koivuja. Metsikön luoteisosassa on useita pystyyn kuolleita kuusia, joissa havaittiin mahdollisia pohjantikan syönnöksiä. Kenttäkerroksen putkilokasveja ovat mustikan lisäksi muun muassa ahomansikka, hiirenporras (niukka), kallioimarre, kevätpiippo, kultapiisku, käenkaali, metsäalvejuuri, metsälauha, nuokkutalvikki, puolukka, sinivuokko ja sormisara. Selvitysalueen länsi- ja eteläreunalla on avohakkuualuetta sekä lounaiskulmassa nuorta istutuskoivikkoa. Hakkuualueen reunassa kasvaa joitakin varttuneita raitoja. Pohjoisessa selvitysalue rajautuu osin harventamattomaan kuusimetsään ja idässä nuorempaan havupuuvaltaiseen metsään. Selvitysalueen itäreunassa on varttunutta männikköä kalliokumpareella. Kumpareen reunamilla on louhikkoa, suurehko koivupökkelö sekä kahdessa ryhmässä parikymmentä nuorehkoa/varttunutta haapaa, joissa ei havaittu koloja. Kalliokumpare mahdollisia levähdyspaikkoja Kuva 1. Lepakkokatselmuksen yhtenäisellä punaisella viivalla merkitty selvitysalue vuonna 2014 Parikkalan Simpelejärven ja Lemmikoinselän välisellä maakannaksella. 1

2 Kalliokumpareen eteläpuolisessa kuusikossa on havaittavissa korpimaisuutta ja mahdollisesti lähteisyyttä (muuten lumisessa metsässä sulapaikka ja vaatimaton noro, jonka läheisyydessä ympäristöä rehevämpää maaperän kosteutta ilmentävää kasvillisuutta, kuten hiirenporrasta, mesiangervoa ja nurmilauhaa) (kuvat 2 5). Kuvat 2 5. Suunnittelualueen keskiosassa on varttunutta, harvennettua kuusimetsää (ylh. oik.). Kuusikon länsipuolella on avohakkuu (ylh. vas.) ja lounaispuolella nuorta istutuskoivikkoa (alh. vas.). Suunnittelualueen itäosassa sijaitsee kalliokumpare, jonka ympäristössä kasvaa mäntyjen lisäksi muun muassa varttuneita haapoja. 2. Katselmuksessa käytetty menetelmä Katselmuksen tarkoituksena oli mahdollisten lepakoille tärkeiden ympäristöjen ja kohteiden paikallistaminen. Selvitysalue käveltiin läpi mahdollisia huomionarvoisia kohteita ja maastonpiirteitä tarkkaillen. Pääkasvillisuusalueet ja mahdolliset huomionarvoiset lepakkokohteet dokumentoitiin valokuvaamalla. 3. Huomionarvoiset lepakkokohteet Selvitysalueella ei ole lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi soveltuvia rakennuksia tai muita rakenteita, kuten luolia ja bunkkereita. Selvitysalueen keskiosan harvennetussa kuusikossa on 2

3 todennäköisesti varsin niukasti lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi soveltuvia puita. Varttuneita haapoja on selvitysalueen itäosan kalliokumpareen reunamilla kahdessa ryhmässä yhteensä pari kymmentä. Haavoissa ei kuitenkaan kiikareilla tarkkailemalla havaittu lepakoiden levähdyspaikoiksi soveltuvia koloja. Kalliokumpareella havaittiin myös yksi varsin kookas koivupökkelö, jossa saattaa olla joitakin sopivia koloja. Erityisesti kalliokumpareen pohjoisosassa ja itärinteellä on useita lohkareiden väliin jääviä ja halkeamien muodostamia onkaloita, jotka ovat mahdollisesti keväällä, kesällä ja syksyllä lepakoille soveltuvia levähdyspaikkoja (kuva 1). Kuvat Selvitysalueen itäosassa sijaitsevan kalliokumpareen rinteillä on mahdollisesti lepakoiden levähdyspaikoiksi soveltuvia halkeamia ja onkaloita. 4. Tulosten tarkastelu Katselmuksen tuloksia tarkasteltaessa on syytä huomioida, että luonnonolojen perusteella ei voi varmasti päätellä esiintyykö alueella lepakoita vai ei. On kuitenkin todennäköistä, että selvitysalue on ainakin Suomessa yleisten lepakkolajien, kuten pohjanlepakon ja viiksi- tai isoviiksisiipan, läpikulkualuetta ja mahdollisesti jossakin määrin myös saalistusaluetta. Selvitysalueen kaltaisilla metsäisillä kohteilla lepakoita saalistelee lähinnä alku- ja keskikesällä. Loppukesällä ja syksyllä saalistelevia lepakoita havaitaan usein runsaasti vesistöjen äärellä, missä saalishyönteisiä on runsaasti tarjolla (mm. kirjoittajan omat havainnot). Mahdollisten lisääntymis- ja levähdyspaikkojen varmistaminen edellyttää kesäaikaisia erityisselvityksiä. Edellä mainituista lajeista pohjalepakko saalistelee muun muassa metsänreunoissa ja pienillä metsän aukeilla, kun taas viiksisiipat ovat sulkeutuneempien, tavallisesti havupuuvaltaisten metsäalueiden lajeja. Suomen uhanalaisista lepakkolajeista pikkulepakon (vaarantunut; VU) esiintyminen Etelä-Karjalassa tunnetaan puutteellisesti (Rassi ym. 2010). Viime vuosina lajia on havaittu lisääntymisaikaan ainakin Lappeenrannassa ja Imatralla (kirjoittajan omat havainnot vuosilta ). Pikkulepakon elinympäristöjä ovat esimerkiksi kulttuurin pirstomat metsämaisemat sekä avoimet lehtimetsät, puistot ja rantametsät (Dietz ym. 2009, Lappalainen 2003). Tyypilliset elinympäristöt 3

4 ovat Koirniemen selvitysaluetta rehevämpiä ja puustorakenteeltaan monimuotoisempia. Myös erittäin uhanalaisen (EN) ja erityisesti suojeltavan ripsisiipan esiintyminen Etelä-Karjalassa ja muuallakin Suomessa tunnetaan huonosti (Rassi ym. 2010). Lajia ei kuitenkaan ole tiettävästi havaittu Parikkalan seudulla. Dietz in ym. (2009) mukaan ripsisiipan elinympäristöt ovat Keski- ja Pohjois- Euroopassa hyvin vaihtelevia: erilaiset metsät, puistot ja puutarhat sekä vesistöjen reunoilla sijaitsevat kasvillisuusalueet. Esimerkiksi Virossa ripsisiippaa tavataan kuitenkin tavallisesti tavanomaista suomalaista kangasmetsää rehevämmissä ja siitä selvästi erottuvissa ympäristöissä, kuten jokivarsilla vanhojen siltojen ja myllyjen läheisyydessä (Matti Masing, suullinen tiedonanto). Kaikki Suomen lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin IV (a) liitteen lajilistaan. Luonnonsuojelulain 49 :n mukaan lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä (Luonnonsuojelulaki 1096/1996, neuvoston direktiivi 92/43/ETY). Näitä ovat lisääntymispaikat, muut kevät-, kesä ja syysaikaiset päiväpiilot sekä talvehtimispaikat. Saalistusalueilla, siirtymäreiteillä ja muilla lepakoiden käyttämillä alueilla ei ole luonnonsuojelulain suojaa, mutta erityisesti merkittävimpien kohteiden huomioiminen maankäytön suunnittelussa on suositeltavaa (Suomen lepakkotieteellinen yhdistys 2012). 5. Johtopäätökset 1) Selvitysalueella ei ole lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi soveltuvia rakennuksia tai muita rakenteita eikä erityisen hyvin lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi soveltuvaa puustoa, kuten kolohaapoja. 2) Selvitysalueen itäosan kallio-onkalot ja -halkeamat saattavat soveltua lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi. 3) Suomessa uhanalaisten lepakkolajien (pikkulepakko, ripsisiippa) vakituinen esiintyminen selvitysalueella on epätodennäköistä. 6. Kirjallisuus Dietz, C., von Helversen, O. & Nill, D. 2009: Bats of Britain, Europe & North West Africa. A & C Black Publishers Ltd. 400 s. Lappalainen, M. 2003: Lepakot. Salaperäiset nahkasiivet. Tammi. 207 s. Luonnonsuojelulaki 1096/1996. Neuvoston direktiivi 92/43/ETY: luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (luontodirektiivi). Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. 4

5 Suomen lepakkotieteellinen yhdistys r.y. 2012: Suomen lepakkotieteellinen yhdistys r.y:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille. ******************************************************************************* Lappeenrannassa, Karri Kuitunen (T:mi Ympäristötutkimus Kuitunen) 5