Hyvä alku vuosiksi eteenpäin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä alku vuosiksi eteenpäin"

Transkriptio

1 Vauvojen ja taaperoiden BRIO-uutuudet vuotiaille lapsille

2 Hyvä alku vuosiksi eteenpäin Jo vuodesta 1884 olemme valmistaneet inspiroivia leluja, joiden avulla lapset voivat tutustua ympäröivään maailmaan turvallisella tavalla. Tavoitteenamme ei ole ainoastaan valmistaa leluja, jotka kestävät sukupolvien ajan haluamme rikastuttaa ihmisten elämää aina ensimmäisistä vuosista lähtien. Aikuisina ajattelemme usein olevamme lastemme opettajia. Lapset kuitenkin kehittyvät ihmisinä aivan itse leikin avulla. Meidän maailmamme kehittyy heidän mielikuvituksensa ansiosta. Annetaan siis heille hyvä alku!

3 Kehitys ja leikki kulkevat käsi kädessä Uusien taitojen oppiminen vaatii paljon harjoittelua aina istumaan opettelemisesta ensimmäisiin haparoiviin askeliin. Uudet taidot kehittyvät yleensä tiettyinä ikäkausina. Kutsumme näitä kausia kehityksen virstanpylväiksi, ja juuri ne luovat pohjan lelujemme suunnittelutyölle. Meille leikki on vain toinen sana kehitykselle. Siksi lelumme ovat yksinkertaisia ne jättävät varaa mielikuvitukselle kuukautta 0 6 kuukautta Vauvan näkökyky ei ole syntyessä vielä täysin kehittynyt. Vauvat näkevät vain senttimetrin päähän ja pitävät siksi tuotteidemme kirkkaista kontrastiväreistä. Sama pätee ääniin. Vauvojen kuuloaisti on niin herkkä, että uudet äänet nostavat hymyn huulille ja saavat kikattamaan. Noin kolmen kuukauden iässä vauvat alkavat tutkia esineitä käsillään. Myös esineiden laittaminen suuhun on hauskaa, koska se mahdollistaa tutustumisen erilaisiin makuihin ja pintoihin. Tässä iässä lapsista on mukavaa leikkiä kaikilla käden ulottuvilla olevilla esineillä. He tahtovat koskettaa, tunnustella ja pureskella. Esineiden muodot ja koot alkavat kinnostaman entistä enemmän kuukauden iässä lapset tutkivat ympäristöään entistä tarkemmin ja alkavat huomata, että asiat vaikuttavat toisiinsa: lyömällä esineitä yhteen kuuluu ääniä. Tässä ikävaiheessa lasten hienomotoriset taidotkin hioutuvat. He nauttivat lelujen pienistä yksityiskohdista ja pikkuesineiden poimimisesta etusormen ja peukalon avulla.

4 BRIO SPEACH BUBBLES 0 6 Hei, uudet tulokkaat! Ojenna kätesi ja tartu kiinni. Helistä, pure ja puristele. Pidä hauskaa ja opi uutta. Tervetuloa maailmaan! UUTTA BRIOLTA VAUVAT Mitä kuulet, mitä näet? Ravista ja vieritä! Pyöreät muodot, pehmeät äänet Rullapeili Vasarahelistin 18 Värit ovat kirkkaita, äänet pehmeitä ja muodot harkittuja ja kiinnostavia nämä lelut kannustavat leikkiin ensimmäisinä kuukausina. Therese Eklund, vanhempi tuotesuunnittelija y y Purulelurengas Helistinsetti

5 0 6 Nämä uudet ystävät jaksavat leikkiä tunnista toiseen. Tule mukaan! Tönäise lelu liikkeelle tai anna kuvien kertoa tarina On ilo katsella lasta, joka oppii uusia taitoja. Haluamme kannustaa vanhempia leikkimään, sillä heidän roolinsa on todella tärkeä. Therese Eklund, vanhempi tuotesuunnittelija UUTTA BRIOLTA VAUVAT Näppärä imukuppi. BRIO SPEACH BUBBLES Pöytäkaruselli y Peili ja pehmeä-ääniset näppäimet Vaappuva helistin Simpukkapuhelin

6 Uudet klassiset eläinhahmot sopivat perheen pienimpien käsiin ja suuhun! 24 UUTTA BRIOLTA TAAPEROT BRIO SPEACH BUBBLES 3 Kerää kaikki! y 3 y Nosturi Pieni mehiläinen Pieni toukka Odotetun klassikon paluu! Pieni muurahainen Säädettävä työntöaisa Puiset nukenvaunut

7 LISÄÄ BRIO-LELUJA VAUVOILLE JA TAAPEROILLE Tutustu valikoimaamme osoitteessa brio.fi Tutustu valikoimaamme osoitteessa brio.fi LISÄÄ BRIO-LELUJA VAUVOILLE JA TAAPEROILLE Kulkushelistin Kulkushelistin Kävelyvaunu Kävelyvaunu Kilpa-auto Keinuhevonen Ankka Leppäkerttu Perässä vedettävä kala Mehiläinen Magneettijuna Pieni helikopteri Magneettipalikat Paloauto Pieni lentokone BRIO Hevonen Kirahvi Vedettävä veturi

8 2+ vuotta Tässä iässä käden ja silmän välinen koordinaatio paranee ja hienomotoriikka kehittyy pienten esineiden käsittelyn myötä. Lapset leikkivät vierekkäin, mutta eivät osaa jakaa leluja tai leikkiä yhdessä. Lue lisää lasten kehityksestä: brio.fi Koska käden koordinaatio on melko korkealla tasolla, lapsi auttaa mielellään esimerkiksi keittiössä: pesee vihanneksia, avaa herneenpalkoja, repii salaattia tai kuorii banaaneja. Myös leikkaaminen turvallisilla saksilla on hauskaa. 1 2 vuotta Tässä vaiheessa mielikuvitus puhkeaa kukkaan. Lapset alkavat kiinnostua esimerkiksi kotileikeistä mielikuvitusystävien, nukkejen ja pehmoeläinten kanssa. Lapset tuntevat kehonsa jo paremmin ja alkavat tutkia ympäröivää maailmaa itse. Suu on kovassa käytössä, kun he opettelevat puhumaan, ja esineiden tunnustelu siirtyy käsien tehtäväksi. Tässä iässä lapset alkavat ymmärtämään, että toimintaa seuraa reaktio, ja vuorovaikutusleikeistä tulee jännittäviä. Kävelemään oppimisen myötä he astuvat taaperoiden maailmaan. Tämä on ensimmäisten askelien ja sanojen aikaa!

9 My First- junarata elämä raiteillaan! Kun lapset alkavat leikkiä leluilla, he tutkivat niiden yksityiskohtia uteliaina ja keskittyvät yhteen leluun kerrallaan. Heistä on hauskaa työntää juniamme eteenja taaksepäin niin raiteilla kuin niiden ulkopuolella, mutta he eivät välttämättä kaipaa kokonaista rautatietä. Kaikki alkaa ensimmäisestä My First- veturista ja vaunuista. Ne tutustuttavat lapset junien maailmaan. Lelujen hienot värit, äänet, liikkumistapa ja tuntuma herättävät pienten lasten kiinnostuksen ja leikki voi alkaa. Näppärät magneetit tekevät leikkimisestä helppoa, sillä vaunut yhdistyvät molemmista päistään. BRIOn patentoitu ramppi ohjaa junan puukiskoille kaikista suunnista. My First- junarata on konsepti, joka kannustaa lasta vapaaseen leikkiin ja tarjoaa onnistumisia ja haasteita sopivassa suhteessa. Se myös helpottaa lasten siirtymistä aikanaan BRIO-junaratojen maailmaan.

10 Näiden lelujen mahdollisuudet avautuvat lapsen leikkien kehittyessä: hän oppii yhdistelemään osia ja lopulta 24 rakentamaan pieniä maailmoja. UUTTA BRIOLTA JUNAT My First -aloitussetti y y Matka alkaa. Leiki missä vain, pöydällä tai lattialla. Ei enää turhautumista: näissä magneeteissa ei ole oikeaa tai väärää My First -ensijuna My First -ratasetti My First- junarata tukee varhaisia oivalluksia. Yllättäen palapelistä tulee junasilta, ja patentoidut ramppimme ohjaavat junan kiskoille. Daniel Mauritzson, vanhempi tuotesuunnittelija My First -ramppikiskosetti

11 LISÄÄ BRIO-LELUJA VAUVOILLE JA TAAPEROILLE Tutustu valikoimaamme osoitteessa brio.fi Muurahainen ja muna Klovni Hakka Mäyräkoira Palikkalaatikko Väripalikat Rytmimuna 2 kpl Ksylofoni Rumpu

12 Turvallisuus ei ole lasten asia vaan meidän. Me emme leiki turvallisuudella. Kun lapset ottavat lelun käsiinsä, heidän turvallisuutensa on meidän vastuullamme. Siksi käytämme valmistuksessa vain parhaita materiaaleja ja noudatamme tiukkoja standardeja. Puu on olennainen osa tuotteitamme. Koska juuremme ovat Ruotsissa, pyökki on mielestämme lelujen parasta raakaainetta. Se on kovaa ja kestävää ja eiuhanalaisena puuna sitä on runsaasti saatavilla. Kestävän kehityksen näkökulmastakin pyökki on oiva valinta. Lisäksi kaikki puulelumme valmistetaan FSC sertifioidusta puusta. Puu ei silti taivu kaikkeen, ja muovi on sille täydellinen pari. Sitä voimme muovata mielemme FSC N mukaan. Mikä tahansa muovi ei kuitenkaan kelpaa meille: BRIO ei käytä PVC:tä tai muita pehmennettyjä materiaaleja. BRIO-tuotteet täyttävät yli 40 turvallisuuteen liittyvää lakia ja standardia. Teemme vuosittain yli tuhat testiä koskien kemikaaleja. Lisäksi valvomme jatkuvasti tuotteiden laatua, jotta voimme varmistaa BRIO-lelujen turvallisuuden lasten leikeissä. Lapset ansaitsevat parasta sekä materiaaleissa että muotoilussa. He luovat tulevaisuuden maailmamme, mutta meidän tehtävänämme on antaa heidän elämälleen hyvä alku.

13 Haluatko tutustua lisää leluihin? Vieraile sivuillamme brio.fi. Löydät meidät myös täältä: facebook.com/brioplay youtube.com/brioab

14 Tämän kuvaston tavaramerkit ovat BRIO AB, Sweden yrityksen omaisuutta. Painoprosessin vuoksi tuotteiden todelliset värit voivat poiketa esitteen väreistä. Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti, mikä saattaa aiheuttaa muutoksia valikoimaamme, tuotteiden muotoiluun ja tietoihin. BRIO AB BOX Malmö SWEDEN Vierailijat: Skeppsbron 1A Puhelin: Vieraile BRIOn sivuilla: brio.fi facebook.com/brioplay youtube.com/brioab

Rautatiekuvasto. Hei!

Rautatiekuvasto. Hei! Rautatiekuvasto Hei! HÖYRY- VETUREIDEN MAAILMA 33030 33616 33036 Tiesitkö, että ennen vanhaan junissa käytettiin polttoaineena hiiltä? Kyllä, mummoni on kertonut vanhoista höyryvetureista ja siitä, kuinka

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Suomen kirjainpalikat art. 1105

KÄYTTÖOHJE. Suomen kirjainpalikat art. 1105 KÄYTTÖOHJE Suomen kirjainpalikat art. 1105 LAATU Käsityö Taitavat mestarit valmistavat tuotteemme käsityönä. Käytämme nykyaikaisia ja innovatiivisia työkaluja. Valitsemme materiaalit huolellisesti ja valvomme

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Lapsen ensimmäinen elinvuosi on suuren kehityksen aikaa Kehitys etenee yksilöllisesti Lapsen kehityksen kannalta tärkeää on varhainen vuorovaikutus,

Lapsen ensimmäinen elinvuosi on suuren kehityksen aikaa Kehitys etenee yksilöllisesti Lapsen kehityksen kannalta tärkeää on varhainen vuorovaikutus, Lapsen ensimmäinen elinvuosi on suuren kehityksen aikaa Kehitys etenee yksilöllisesti Lapsen kehityksen kannalta tärkeää on varhainen vuorovaikutus, syli ja aito läsnäolo Tärkeintä lapsen kanssa oloa on

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Työjärjestys 6.12.2011

Työjärjestys 6.12.2011 Kirjoittamalla lukemaan - Trageton -työtapa, rehtori Meriusvan koulu 7.12.2011 Virtuaaliopetuksen päivät, Hki Messukeskus 1 Tietokone apuvälineenä lukemaan oppimisessa Arne Trageton, norjalainen pedagogi,

Lisätiedot

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi ulpu mustonen, lastentarhanopettaja Lapsen minuus kasvaa ja kehittyy sidoksissa kulttuuriin. Kulttuuriperintöön tutustumalla lapsen kulttuuri-identiteetti ja

Lisätiedot

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014 FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.

Lisätiedot

Ullakkoportaat Seinä- ja tarkastusluukut

Ullakkoportaat Seinä- ja tarkastusluukut Ullakkoportaat Seinä- ja tarkastusluukut Laatutuotteet valmistaa Tunnettua ruotsalaista laatua Muotoilua ja toimivuutta, joka kestää sukupolvien ajan. Näin ajattelemme kehittäessämme tuotteita. Noudatamme

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskari 2016-2018 Näkökulmana erityisesti Kultakalojen ryhmän toiminta Lastentarhanopettaja Lotta Eloranta ja lastenhoitaja Sari Niemelä Metsäeskarin tavoitteet

Lisätiedot

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen AX950 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen Kenwood-lisälaitteen käyttämistä Lue nämä ohjeet huolella ja säilytä ne myöhempää tarvetta varten. Poista pakkauksen

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Miksi johtavat ajatukset?

Miksi johtavat ajatukset? Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden

Lisätiedot

LOPPUVUODEN TARJOUS 2013

LOPPUVUODEN TARJOUS 2013 LOPPUVUODEN TARJOUS 2013 Leikki kuuluu kaikille! Me Lappsetilla uskomme, että leikki kuuluu jokaiselle. Olemassaolomme tarkoitus on saada kaiken ikäiset ihmiset ulos liikkumaan ja leikkimään. Tämä näkyy

Lisätiedot

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea

Lisätiedot

Murtolukujen peruslaskutoimitukset Cuisenairen lukusauvoilla

Murtolukujen peruslaskutoimitukset Cuisenairen lukusauvoilla Murtolukujen peruslaskutoimitukset Cuisenairen lukusauvoilla 1. Tehtävänanto Pohdi kuinka opettaisit yläasteen oppilaille murtolukujen peruslaskutoimitukset { +, -, *, / } Cuisenairen lukusauvoja apuna

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

Katse tulevaisuuteen. VR:n kaukoliikenteen suuntaviivoja 2015-2019. Maisa Romanainen, VR, 16.12.2015

Katse tulevaisuuteen. VR:n kaukoliikenteen suuntaviivoja 2015-2019. Maisa Romanainen, VR, 16.12.2015 Katse tulevaisuuteen VR:n kaukoliikenteen suuntaviivoja 2015-2019 Maisa Romanainen, VR, 16.12.2015 Katsaus tulevaisuuteemme VR:n tavoite on, että junamatkustaminen on kaukoliikenteen halutuin matkustusmuoto.

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Mä haluun oppia kieliä! Innostus kieliin herää kielikerhossa

Mä haluun oppia kieliä! Innostus kieliin herää kielikerhossa Mä haluun oppia kieliä! Innostus kieliin herää kielikerhossa Nina Pirttinokka Kielikerhotoiminta on tärkeä osa koulun kielikulttuuria ja tarjoaa oppilaille uuden tavan tutustua eri kieliin. Toiminta tähtää

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen www.lapetek.fi Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Allas: BLANCO ADON XL 6 S, SILGRANIT PuraDur, valkoinen Hana: BLANCO ALTA-S

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit ROSE TM K TM ROSE K2 ROSE K2 TM NC POTILASOHJE ROSE K2 IRREGULAR CORNEA IC TM ROSE K2 Post Graft TM ROSE K2 XL semiskleraaliset piilolinssit TM Semiskleraalisten Rose K2 XL piilolinssien silmiin laitto

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA The English Playschool of Asikkala, 31.12.2011 THE ENGLISH PLAYSCHOOL OF ASIKKALA -kannatusyhdistys ry The English Playschool of Asikkala on kannatusyhdistyksen ylläpitämä, yksityinen

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Uudistetussa koulutuksessa

Lisätiedot

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko 4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko 1. Tunne-elämän kehitys, sosiaaliset taidot, vuorovaikutus ja leikki on utelias, haluaa tutkia,

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö.

AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö. AURINKOUUNI Tavoite: Tutustutaan aurinkoon uusiutuvana energianlähteenä askartelemalla yksinkertainen aurinkouuni. Havainnollistetaan oppilaille kasvihuoneilmiötä. Tehtävä: Oppilaat jaetaan useaan ryhmään

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

KÄDEN TAITOJA KEHITTÄVÄÄ TOIMINTAA KÄSIEN YHTEISTYÖTÄ EDISTÄVÄT LEIKIT, (KOORDINAATIO)

KÄDEN TAITOJA KEHITTÄVÄÄ TOIMINTAA KÄSIEN YHTEISTYÖTÄ EDISTÄVÄT LEIKIT, (KOORDINAATIO) 4-5 -vuotias Käden taitojen kehittymisessä merkityksellistä: - käsien perusliikkeiden eriytyminen - kahden käden yhteistyötaidot - kolmisormiotteen kehittyminen, kätisyys eriytymässä Silmien ja käsien

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Ajatuksia oppimisesta

Ajatuksia oppimisesta Ajatuksia oppimisesta Turun normaalikoulun kouluttajat Tampereen normaalikoulun 3. 6. sekä 7. 9. luokkalaiset Tampereen yliopiston 2.vsk luokanopettajaopiskelijat OPPIMINEN ON MUUTOS. Luonto ja opetus

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

ALISUORIUTUMINEN. Ajoittain kaikki ihmiset saavuttavat vähemmv kuin mihin he pystyisivät t ja se voi suojata sekä säästää. ihmistä.

ALISUORIUTUMINEN. Ajoittain kaikki ihmiset saavuttavat vähemmv kuin mihin he pystyisivät t ja se voi suojata sekä säästää. ihmistä. ALISUORIUTUMINEN Ajoittain kaikki ihmiset saavuttavat vähemmv hemmän, kuin mihin he pystyisivät t ja se voi suojata sekä säästää ihmistä. Alisuoriutuminen on kyseessä,, kun siitä tulee tapa - voimavarat

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA (0-5 VUOTTA) 2 Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntien laatima yhteinen suunnitelma. Työryhmään on kuulunut virkamiehiä saaren päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja neuvoloista.

Lisätiedot

RAUTATIE EI OLE LEIKKIPAIKKA

RAUTATIE EI OLE LEIKKIPAIKKA Tuntisuunnitelma 6 RAUTATIE EI OLE LEIKKIPAIKKA RAUTATIE EI OLE LEIKKIPAIKKA Taso: Peruskoulun vuosiluokat 4-6, tehtäviä eri ikäryhmille Ajallinen kesto: n. 45 minuuttia Oppiaineet, joiden tunneilla aineistoa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

RYHMÄYTTÄMINEN. Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry teksti Maria Kauppila, kuvat Artturi Hirvonen & ONL

RYHMÄYTTÄMINEN. Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry teksti Maria Kauppila, kuvat Artturi Hirvonen & ONL RYHMÄYTTÄMINEN Kristus, joka rakkauden siteillä liitit yhteen apostolisi, sido niillä myös meidät, uskolliset palvelijasi, lujasti yhteen sinun kanssasi ja Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden anna

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja Terassielämäsi kestävä pohja Twinson on terassielämäsi kestävä pohja Hetki terassilla on hetki vapaudessa. Aurinkoisen päivän aloittaminen astumalla terassille antaa rauhan ja kokonaisuudentunteen ilman

Lisätiedot