TAMMENLEHVÄN PERINNELIITTO Veteraanisukupolven arvot nykysuomalaisten elämässä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMMENLEHVÄN PERINNELIITTO Veteraanisukupolven arvot nykysuomalaisten elämässä"

Transkriptio

1 TAMMENLEHVÄN PERINNELIITTO Veteraanisukupolven arvot nykysuomalaisten elämässä Taloustutkimus Oy Juho Rahkonen

2 2(35) TIIVISTELMÄ Viisi vuotta sitten perustetun Tammenlehvän pnneliiton toiminta-ajatusta kuvataan sanoilla: Veteraanien pntö on kertomus uhrautuvaisuudesta, sitkeydestä, lähimmäisen huomioonottamisesta, velvollisuudentunnosta ja tulevaisuudenuskosta. Näistä sanoista lähtee liikkeelle tämä tutkimus, jonka on Tammenlehvän pnneliiton toimeksiannosta toteuttanut Taloustutkimus Oy. Aikaisemmassa Taloustutkimuksen liitolle tekemässä laadullisessa tutkimuksessa luodattiin sotaveteraanien ja lottien arvoja. Tämän määrällisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yleisiä veteraanipolvelle ominaiset arvot ovat nykysuomalaisten keskuudessa. Tutkimuksen päätulos on, että veteraanisukupolven arvot jaetaan varsin yleisesti nykyäänkin. Vastuuntunnon, ahkeruuden ja itsenäisyyden kaltaiset ihanteet koetaan omiksi laajoissa kansalaispiireissä. Toisaalta yhteisöllisyys arvona jää selvästi näiden taakse. Tutkimuksessa vastaajille esitettiin 13 väittämää, jotka kuvaavat veteraanipolvelle ominaisia arvoja. Vastaajien suhtautumista näihin arvoihin mitattiin seitsemänportaisella asteikolla, jonka ääripäissä olivat ehdottomasti ja ehdottomasti. Kaikissa väittämissä olevia oli paljon enemmän kuin olevia. Kaikkein eniten kannatusta sai väittämä, joka koski sitä, pitääkö sotaveteraaneja yhä nostaa näkyvästi esille itsenäisyyspäivän juhlinnassa, vaikka viime sodista on kulunut paljon aikaa. Peräti 63 prosenttia ilmoitti olevansa ehdottomasti ja 23 prosenttia tämän väittämän kanssa. Kun kysyttiin kantaa väittämään, että lapsista pitää kasvattaa velvollisuudentuntoisia kansalaisia, 58 prosenttia ilmoitti olevansa ehdottomasti ja 30 prosenttia. Suuri osuus (43 prosenttia ehdottomasti ja 43 prosenttia ) on myös niitä, joiden mielestä ahkeruus ja työnteko ovat arvokkaita asioita sinänsä siis eivät pelkkinä rahan ja toimeentulon hankkimisen välineinä. Suomalaisuus osana identiteettiä näyttää sekin olevan kunniassaan: 45 prosenttia on ehdottomasti sitä ja 36 prosenttia. Mutta sitten kun siirrytään ylevistä kansallisista ja moraalisista ihanteista yhteisöllisyyttä mittaavien väittämien suuntaan, luvut muuttuvatkin selvästi kielteisempään suuntaan. Vain kahdeksan prosenttia on ehdottomasti sen väittämän kanssa, että ajattelen usein, miten minun oma toimintani vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Samaa on sentään 21 prosenttia ja jokseenkin 38 prosenttia, mutta olevien osuus jää selvästi alhaisemmaksi kuin muissa väittämissä. Tutkimuksessa arvoihin syvennyttiin myös faktorianalyysillä: sen avulla arvoista löydettiin laisia ulottuvuuksia ja nähtiin, mitkä arvot liittyvät vastaajien mielissä toisiinsa. Aineiston perusteella suomalaiset sijoittuvat kolmelle arvoulottuvuudelle: 1) kansallismieliset, 2) yhteisölliset ja 3) tunnolliset. Nämä ulottuvuudet jakavat kansaa varsin selvästi, joten voidaan sanoa, että vaikka sotaveteraanipolven arvot ovatkin kansan keskuudessa laajasti hyväksyttyjä, nämä arvot eivät ilmene kaikkien kohdalla yhtenäisellä tavalla.

3 3(35) Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen aineisto koostuu 1005 henkilökohtaisesta käyntihaastattelusta, jotka tehtiin vastaajien kotona Tutkimus oli osa Taloustutkimus Oy:n säännöllisesti tehtävää Omnibus-haastattelukierrosta, ja vastaajilta kysyttiin muitakin kysymyksiä kuin tässä tutkimuksessa olevat. Vastaajien arvoja luodattiin 13 väittämällä, joihin heitä pyydettiin ottamaan kantaa seitsemänportaisen asteikon avulla. Väittämien paikkaa kierrätettiin haastatteluissa, jotta niiden järjestys ei pääsisi vaikuttamaan vastauksiin. Aikaisemmissa kyselytutkimuksissa on nimittäin havaittu, että täysin n kysymykseen voidaan saada hieman lainen vastaus riippuen siitä, millainen kysymys sitä edeltää. Kerran esimerkiksi kysyttiin kansalaisilta, miten kiinnostuneita he ovat politiikasta. Toisille vastaajille kysymys esitettiin niin, ettei sen edellä ollut mitään muuta kysymystä, kun taas toisilla vastaajilla sitä edelsi eräs politiikka-aiheinen kysymys. Jälkimmäisessä ryhmässä oli selvästi ensimmäistä ryhmää enemmän niitä, jotka ilmoittivat olevansa kiinnostuneita politiikasta. Ilmeisesti politiikkaaiheinen kysymys oli virittänyt kansalaisten huomion politiikkaan ja näin vaikuttanut vastauksiin. Tässä tutkimuksessa edeltävän kysymyksen mahdollinen vaikutus on tehty satunnaiseksi muuttamalla väittämien järjestystä. Kasvokkain tehtävä käyntihaastattelu on tilanteena sellainen, että se saattaa rohkaista vastaajia valitsemaan sosiaalisesti hyväksytyn vastauksen. Tämä voi olla hieman vaikuttanut siihen, että tutkimuksessa esitetyt myönteishenkiset väitteet ovat saaneet niin paljon kannatusta. On kuitenkin vaikea arvioida, miten merkittävä tällainen vaikutus on prosentuaalisesti ollut. Toisaalta väittämien välillä on suuriakin eroja, joten vastaukset kertovat suomalaisten mielipiteistä hyvin suurella luotettavuudella. Lisäksi on muistettava, että jokainen haastattelutilanne on sinänsä ainutlaatuinen ja kaikki vastaajat ovat vastanneet toisistaan tietämättä. Tutkimukseen valittiin seitsemänportainen asteikko, jonka molemmissa päissä on äärimmäinen mielipide: ehdottomasti tai. Ehdottomasti on niin voimakas ilmaus, että sen voi olettaa erottelevan vastaajia hyvin. Lisäksi tarjolla on myös lievempiä vaihtoehtoja niille, jotka haluavat jättää mielipiteisiinsä joitakin varauksia tai eivät ole aivan järkähtämättömästi väittämän puolesta tai sitä vastaan. Tutkimuksen virhemarginaali eli luottamusväli on suurimmillaan noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa 95 prosentin luotettavuustasolla. Tämä tarkoittaa, että jos esimerkiksi 45 prosenttia suomalaisista on vastannut olevansa ehdottomasti jonkin väitteen kanssa, todellinen prosenttiluku on 95-prosenttisella varmuudella Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö, YTT Juho Rahkonen.

4 4(35) Vastaukset arvoväittämiin Seuraavilla sivuilla esitetään tutkimuksen tulokset suorina jakaumina sekä ristiintaulukoituina taustaryhmittäin. Ympyräkuvioissa (kuten kuviossa 1.1) näkyvät vastaukset kuhunkin kysymykseen kaikkien vastaajien kohdalla. Palkkikuvioissa (kuten kuviossa 1.2 seuraavalla sivulla) näkyvät vastaukset myös taustatietojen mukaisesti. Kuvio 1.1 Suomalaisuus on tärkeä osa omaa identiteettiäni Kaikki vastaajat, n=1005 3% 2% Keskiarvo 6,17 14% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 45% 4) ei eikä 3) jokseenkin 2) 36% 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

5 5(35) Kuvio 1.2 Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 7) ehdottomasti 6) Suomalaisuus on tärkeä osa omaa identiteettiäni 5) jokseenkin n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,17 4) ei eikä ,26 6,08 5,72 6,05 6,19 6,34 6,41 6,27 6,26 6,08 6,17 6,30 5,93 6,10 6,18 6,18 6,19 6,02 6,29 6,38 5,96 6,22 6, % Suomalaisuus on tämän tutkimuksen mukaan hyvässä huudossa, ja sen arvostus osana omaa identiteettiä kasvaa selvästi iän myötä. Sukupuolella on jonkin verran merkitystä: jostain syystä naiset ovat vastanneet miehiä useammin olevansa ehdottomasti ero on suurempi kuin virhemarginaali. Sen sijaan tulotasolla ei näytä olevan merkitystä tässä kysymyksessä. Alueittain ilmenee joitakin eroja, mutta ne eivät ole kovin merkittäviä eikä niille ole olemassa mitään teoreettista tulkintaperustetta. Ne saattavatkin johtua osittain otantasattumista otoshan on edustava koko väestön tasolla, mutta ei välttämättä jokaisen maakunnan tai sitä pienemmän yksikön tasolla. Sen vuoksi maakuntien välillä tulee tehdä vertailuja hillitysti, ellei tuloksissa ole joitakin selvästi huomiota herättäviä eroja.

6 6(35) Kuvio 2.1 Yksilöllisten arvojen takia monet ihmiset toimivat nykyään liian itsekkäästi Kaikki vastaajat, n=1005 0% 1% 0% 3% Keskiarvo 5,60 8% 19% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 4) ei eikä 30% 3) jokseenkin 2) 40% 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

7 7(35) Kuvio 2.2 7) ehdottomasti Yksilöllisten arvojen takia monet ihmiset toimivat nykyään liian itsekkäästi 6) 5) jokseenkin Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,60 4) ei eikä ,67 5,53 5,21 5,45 5,68 5,76 5,74 5,62 5,75 5,37 5,88 5,77 5,36 5,54 5,66 5,56 5,64 5,30 5,63 5,77 5,60 5,61 5, % Tämä kysymys oli mukana, koska aikaisemmassa tutkimuksessa yhteisöllisyys nousi erääksi veteraanipolven kantavaksi arvoksi olkoonkin, että yhteisöllisyys käsitteenä on varsin moniselitteinen. Siksi asiaa on pyritty luotaamaan useilla kysymyksillä. Suomalaiset kyllä kritisoivat liiallista yksilöllisyyttä, mutta tässä kohdassa ikäryhmien välillä on varsin selviä eroja: mitä vanhemmasta vastaajasta on kyse, sitä todennäköisemmin hän karsastaa 2000-luvun kilpailuyhteiskunnan yksilöllisyyttä korostavaa arvomaailmaa.

8 8(35) Kuvio 3.1 Lapsia pitää kasvattaa niin, että heistä tulee velvollisuudentuntoisia kansalaisia 0% 1% Kaikki vastaajat, n=1005 Keskiarvo 6,43 10% 7) ehdottomasti 30% 58% 6) 5) jokseenkin 4) ei eikä 3) jokseenkin 2) 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

9 9(35) Kuvio 3.2 7) ehdottomasti Lapsia pitää kasvattaa niin, että heistä tulee velvollisuudentuntoisia kansalaisia 6) 5) jokseenkin Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,43 4) ei eikä ,44 6,41 6,43 6,31 6,37 6,48 6,54 6,43 6,35 6,28 6,67 6,55 6,35 6,39 6,33 6,47 6,33 6,29 6,59 6,47 6,36 6,55 6, % Suomalaiset näyttävät lasten kasvatuksessa olevan varsin konservatiivisia: velvollisuudentuntoinen on jo sinänsä varsin vahvamerkityksinen sana, ja yli puolet vieläpä on väittämän kanssa ehdottomasti. Tämän kysymyksen kohdalla kansalaiset ovat hyvin yksimielisiä, sillä taustaryhmien välillä ei näytä olevan merkittäviä eroja.

10 10(35) Kuvio 4.1 Ihmisen menestyminen tai epäonnistuminen on eniten riippuvainen hänestä itsestään 0%0% Kaikki vastaajat, n=1005 3% Keskiarvo 5,21 11% 8% 16% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 4) ei eikä 27% 3) jokseenkin 2) 34% 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

11 11(35) Kuvio 4.2 Ihmisen menestyminen tai epäonnistuminen on eniten riippuvainen hänestä itsestään 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,21 4) ei eikä ,12 5,30 5,63 5,06 5,06 5,07 5,41 5,32 5,04 4,76 5,37 5,23 5,34 5,14 5,24 5,12 5,20 5,11 5,32 5,38 5,18 5,14 5, % Edelliseen kysymykseen verrattuna vastausten jakauma on varsin lainen: vaikka enemmistö seisoo oman onnensa seppä -ajattelun takana, mielipiteet eivät ole kovin voimakkaita, vaan pikemminkin epäileviä. Edes yrittäjät ja suurituloiset eivät ole muita enempää tämän väittämän kannalla, vaikka juuri hyväosaisten ja hyvin toimeentulevien luulisi pitävän menestystään mielellään omana ansionaan. Nuoruuden optimismi kuitenkin nousee esiin vastausten joukossa olevana poikkeamana: vuotiaista selvästi suurempi osa kuin heitä vanhemmista luottaa oman toiminnan vaikutukseen elämänkulkunsa muodostumisessa. Iän mukanaan tuoma elämänkokemus näyttää kuitenkin osoittavan, että eivät asiat aina mene niin ruusuisesti kuin nuoruuden huumassa oli kuvitellut. Täytyy tosin huomata, että ei usko oman onnensa seppä - ajatteluun mitenkään romahda iän myötä, vaikka vähentyykin jonkin verran. Keski-ikäisten joukossa usko näyttää olevan kaikkein vähäisintä, mikä onkin ymmärrettävää: elämän ruuhkavuosina valinnan vapaus on yleensä rajoitetumpaa kuin nuorena ja uudelleen eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

12 12(35) Kuvio 5.1 Ahkeruus ja työnteko ovat arvokkaita asioita sinänsä Kaikki vastaajat, n=1005 1% 1% 0% Keskiarvo 6,26 12% 7) ehdottomasti 6) 43% 5) jokseenkin 4) ei eikä 3) jokseenkin 2) 43% 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

13 13(35) Kuvio 5.2 Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 7) ehdottomasti 6) Ahkeruus ja työnteko ovat arvokkaita asioita sinänsä 5) jokseenkin n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,26 4) ei eikä ,31 6,21 6,23 6,04 6,22 6,32 6,48 6,29 6,21 6,09 6,30 6,43 6,16 6,21 6,24 6,25 6,29 6,15 6,33 6,40 6,14 6,24 6, % Tällä kysymyksellä mitattiin nimenomaan sitä, onko vastaajien mielestä työllä ja ahkeruudella itseisarvoa muutenkin kuin elannon hankkimiseen tähtäävänä välttämättömyytenä. Häkellyttävän suuri osa vastaajista on tätä ; Suomessa näyttää todellakin olevan työkeskeinen kulttuuri. Protestanttinen etiikka ei rakoile missään taustaryhmissä.

14 14(35) Kuvio 6.1 Osallistun usein talkoisiin tai muuhun vapaaehtoistyöhön 0% Kaikki vastaajat, n= % 4% 10% Keskiarvo 4,44 7) ehdottomasti 6) 14% 18% 5) jokseenkin 4) ei eikä 3) jokseenkin 2) 15% 27% 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

15 15(35) Kuvio 6.2 7) ehdottomasti Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 Osallistun usein talkoisiin tai muuhun vapaaehtoistyöhön 6) 5) jokseenkin n=kaikki vastaajat 4) ei eikä 3) jokseenkin 2) 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa Keskiarvo 1-7 4,44 4,48 4,40 3,79 4,09 4,55 4,78 4,69 4,45 4,70 4,29 4,74 4,68 4,05 4,33 4,45 4,46 4,22 4,33 4,36 5,04 4,42 5,08 4, % Tämä kysymys on tarkoituksella hieman muista poikkeava: tässä kysytään mielipiteen sijaan vastaajan käyttäytymistä. Nyt alkaa jo erojakin syntyä maakuntien välille: ainakin Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa talkoohenki näyttää olevan paremmin voimissaan kuin muualla Suomessa. Tätä kysymystä käytetään myöhemmin osana yhteisöllisyysarvoulottuvuuden tutkimista.

16 16(35) Kuvio 7.1 Suomalaisyhtiöiden kansallinen omistus täytyy pitää vähintään nykyisellä tasolla 1%1%1% Kaikki vastaajat, n=1005 Keskiarvo 5,69 10% 3% 27% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 4) ei eikä 22% 3) jokseenkin 2) 1) ehdottomasti 35% Ei osaa sanoa

17 17(35) Kuvio 7.2 Suomalaisyhtiöiden kansallinen omistus täytyy pitää vähintään nykyisellä tasolla 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,69 4) ei eikä ,74 5,64 5,26 5,40 5,74 5,91 5,95 5,91 5,84 5,41 5,18 5,95 5,34 5,71 5,76 5,54 5,54 5,44 5,86 5,95 5,68 5,80 5, % Suomalaisyhtiöiden kansallista omistusta pidetään tärkeänä, mutta se ei näytä olevan samanlainen kohtalonkysymys kuin jotkin muut tässä tutkimuksessa esitetyt väittämät paitsi että vanhemmalle väelle asia tuntuu olevan selvästi tärkeämpi kuin nuorille. Yrittäjät, ylemmät toimihenkilöt ja suurituloiset eivät pidä omistuksen pysymistä suomalaiskäsissä niin tärkeänä kuin viljelijät, työntekijät, alemmat toimihenkilöt ja vähemmän tienaavat.

18 18(35) Kuvio 8.1 On tärkeää, että Suomi demokraattisena yhteiskuntana saa päättää omista asioistaan itsenäisesti 1% 1% 0% 2% Kaikki vastaajat, n=1005 Keskiarvo 6,32 8% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 51% 4) ei eikä 3) jokseenkin 37% 2) 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

19 19(35) Kuvio 8.2 On tärkeää, että Suomi demokraattisena yhteiskuntana saa päättää omista asioistaan itsenäisesti Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,32 4) ei eikä ,39 6,24 6,22 6,26 6,35 6,34 6,37 6,36 6,28 6,23 6,39 6,37 6,25 6,20 6,36 6,29 6,32 6,06 6,48 6,38 6,34 6,37 6, % Tämä väittämä on esitetty sellaisessa muodossa, että vastaajan täytyy olla melkoisen kriittinen kansallisvaltioajattelua kohtaan voidakseen olla. Toisaalta aste-eroja syntyy jonkin verran. Kokonaisuutena tämä väittämä vahvistaa, että kansalliset arvot ja itsemääräämisoikeuden puolustaminen ovat syvällä kansan tajunnassa.

20 20(35) Kuvio 9.1 Lakia pitää aina noudattaa, vaikka laki olisi omasta mielestäni väärä tai epäoikeudenmukainen Kaikki vastaajat, n=1005 1% 0% 2% Keskiarvo 5,57 6% 6% 25% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 4) ei eikä 23% 3) jokseenkin 2) 1) ehdottomasti 35% Ei osaa sanoa

21 21(35) Kuvio 9.2 Lakia pitää aina noudattaa, vaikka laki olisi omasta mielestäni väärä tai epäoikeudenmukainen Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,57 4) ei eikä ,74 5,39 5,42 5,39 5,60 5,70 5,60 5,62 5,75 5,52 5,24 5,58 5,49 5,53 5,49 5,55 5,39 5,23 5,66 6,01 5,75 5,65 5, % Vaikka esimerkkejä väittämän kuvailemasta tilanteesta ei haastatteluissa annettukaan, todennäköisesti suurin osa vastaajista on tässä ajatellut sentyyppisiä tilanteita kuin pienen työn teettäminen/tekeminen ilman verokorttia tai kohtuullisen ylinopeuden ajaminen hyvissä liikenneolosuhteissa, joissa muita tiellä liikkujia on vähän. Nuorimmille vastaajille on saattanut tulla mieleen myös tekijänoikeuksien alaisten musiikin tai elokuvien levittäminen Internetin välityksellä ns. vertaisverkoissa. Kyselyn tuloksista päätellen suomalaiset eivät ole aina ehdottoman kuuliaisia lain noudattamisen suhteen, vaan saattavat tilanteen tullen lipsua lavealle polulle tästä kertoo asteikon väliportaille sijoittuvien - ja jokseenkin -vastausten runsaus. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että yrittäjissä/johtajissa näyttää olevan keskimääräistä enemmän niitä, joiden mukaan lakia voidaan joskus luovasti soveltaa.

22 22(35) Kuvio 10.1 Ajattelen usein, miten minun oma toimintani vaikuttaa koko yhteiskuntaan Kaikki vastaajat, n=1005 2% 0% 5% Keskiarvo 4,78 10% 8% 7) ehdottomasti 6) 16% 21% 5) jokseenkin 4) ei eikä 3) jokseenkin 2) 1) ehdottomasti 38% Ei osaa sanoa

23 23(35) Kuvio ) ehdottomasti Ajattelen usein, miten minun oma toimintani vaikuttaa koko yhteiskuntaan 6) 5) jokseenkin Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 n=kaikki vastaajat 4) ei 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) eikä osaa sanoa , ,96 4,59 4,72 4,72 4,74 4,93 4,70 4,86 4,93 4,63 4,79 4,84 4,61 4,65 4,82 4,80 4,80 4,69 4,65 5,28 4,67 4,89 4, % Yksilöllisten arvojen hallitsemassa ajassamme tällä kysymyksellä pyrittiin luotaamaan vastaajien valmiutta asettua edes silloin tällöin omaa elämänpiiriään laajempiin yhteyksiin. Valmius ei näytä olevan kovin korkealla tasolla. Ei tosin ole itsestään selvää, että veteraanit ja lotatkaan olisivat aina jaksaneet tai ymmärtäneet ajatella toimintaansa yhteiskunnallisesti, mutta selvää on ainakin se, että nykysuomalaisista niin tekee varsin harva.

24 24(35) Kuvio 11.1 On oikein, että itsenäisyyspäivän juhlinnassa nostetaan sotaveteraaneja esille näkyvästi, vaikka viime sodista on kulunut paljon aikaa Kaikki vastaajat, n=1005 1% 1% 0% 3% Keskiarvo 6,41 8% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 23% 4) ei eikä 3) jokseenkin 63% 2) 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

25 25(35) Kuvio ) ehdottomasti On oikein, että itsenäisyyspäivän juhlinnassa nostetaan sotaveteraaneja esille näkyvästi, vaikka viime sodista on kulunut paljon aikaa n=kaikki vastaajat 6) 5) jokseenkin Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 4) ei eikä 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa , ,45 6,38 6,15 6,41 6,46 6,47 6,52 6,47 6,45 6,15 6,55 6,51 6,32 6,33 6,54 6,42 6,38 6,16 6,36 6,43 6,43 6,69 6, % Veteraanien arvostus on Suomessa hyvin korkealla tasolla, riippumatta vastaajien taustoista. Ikäryhmistä voidaan havaita, että ainoastaan kaikkein nuorimpien keskuudessa veteraanien arvostus on hieman vähäisempää kuin vanhemmilla, mutta nuortenkin luvut ovat todella korkeat. Harvasta asiasta Suomessa vallitsee niin laaja yksimielisyys kuin siitä, että sotaveteraanit ansaitsevat näkyvän paikkansa itsenäisyytemme juhlinnassa, vaikka suurimmalle osalle kansasta itse sotatapahtumat ovat jo varsin etäistä historiaa. Veteraanien uhrauksen merkitys kuitenkin ymmärretään.

26 26(35) Kuvio 12.1 Minun tehtäväni on auttaa naapureitani aina, jos he tarvitsevat apua 1% 0% Kaikki vastaajat, n=1005 Keskiarvo 5,50 8% 4% 20% 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin 4) ei eikä 3) jokseenkin 33% 2) 32% 1) ehdottomasti Ei osaa sanoa

27 27(35) Kuvio ) ehdottomasti Minun tehtäväni on auttaa naapureitani aina, jos he tarvitsevat apua 6) 5) jokseenkin Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,50 4) ei eikä ,46 5,55 5,35 5,23 5,48 5,63 5,75 5,49 5,45 5,60 5,54 5,71 5,27 5,45 5,56 5,41 5,28 5,31 5,42 5,84 5,84 5,76 5, % Tämä yhteisöllisyyttä kuvaava muuttuja saa odotetusti matalimmat arvonsa Uudellamaalla ja muualla Etelä-Suomessa. Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomen asukkaat ovat selvästi yhteisöllisempiä kuin etelä- ja länsisuomalaiset. Valmius naapurin auttamiseen kasvaa selvästi iän myötä, kun taas muuten taustaryhmien välillä ei ole suuren suuria eroja.

28 28(35) Kuvio 13.1 Kun suomalainen urheilija tai yritys menestyy maailmalla, se on kunniaksi koko Suomen kansalle 0% 1% 2% 0% Kaikki vastaajat, n=1005 Keskiarvo 5,86 7% 7) ehdottomasti 22% 32% 6) 5) jokseenkin 4) ei eikä 3) jokseenkin 2) 1) ehdottomasti 36%

29 29(35) Kuvio 13.2 Kun suomalainen urheilija tai yritys menestyy maailmalla, se on kunniaksi koko Suomen kansalle Kaikki, n=1005 Sukupuoli Nainen, n=510 Mies, n=495 Ikäryhmä vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=193 Ammatti/asema Maanviljelijä/työntekijä, n=236 Alempi toimihenkilö, n=118 Ylempi toimihenkilö, n=95 Yrittäjä/johtava asema, n=44 Eläkeläinen, n=275 Muu, n=237 Talouden bruttotulot Alle EUR/v, n= EUR/v, n=239 Yli EUR/v, n=322 Maakunta Uusimaa/Itä-Uusimaa, n=319 Varsinais-Suomi/Satakunta, n=116 Pirkanmaa/Päijät-Häme/Kanta-Häme, n=165 Kymenlaakso/Etelä-Karjala/Pohjois-Karjala/Kainuu, n=75 Keski-Suomi/Etelä-Savo/Pohjois-Savo, n=140 Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa/Keski-Pohjanmaa, n=77 Lappi/Pohjois Pohjanmaa, n=113 7) ehdottomasti 6) 5) jokseenkin n=kaikki vastaajat 3) jokseenkin 1) ehdottomasti Ei Keskiarvo 2) osaa sanoa ,86 4) ei eikä ,86 5,85 5,79 5,69 5,82 5,94 6,00 5,97 5,91 5,53 5,86 5,98 5,74 5,91 5,85 5,78 5,79 5,60 5,93 5,92 5,97 5,98 5, % Veteraanipolven arvoja luotaavassa aikaisemmassa tutkimuksessa urheilu nousi yhdeksi kansallisen itsetunnon kohottajaksi. Siksi asiaa kysyttiin myös tässä tutkimuksessa. Nationalistinen urheilunäkemys elää ja voi hyvin suomalaisten keskuudessa, sillä niin vahvasti urheilijoiden katsotaan edustavan nimenomaan kotimaataan. Kunniaksi koko Suomen kansalle on tahallisen pateettinen ja juhlava ilmaus, jonka luulisi herättävän enemmän torjuntaa nykyajan vähemmän muodollisessa ilmapiirissä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan urheilun katsotaan olevan koko kansan asia.

30 30(35) Faktorianalyysi arvoulottuvuuksista Edellä on tarkasteltu vastausten suoria jakaumia ja ristiintaulukoituina taustatietojen mukaisesti. Seuraavaksi analyysiä viedään astetta syvemmälle ja katsotaan, mitä vastaukset kertovat meille kokonaisuudessaan. Faktorianalyysi kuuluu yhteiskuntatieteissä eniten käytettyihin monimuuttujamenetelmiin. Faktorianalyysillä pyritään saamaan aineistosta esiin sellaisia rakenteellisia piirteitä, jotka eivät näy paljaalla silmällä. Usein jostakin asiasta, esimerkiksi kansallismielisyydestä, saadaan luotettavampaa tietoa, jos sitä ei kysytä aivan suoraan vaan ikään kuin mutkan kautta useilla kysymyksillä. Faktorianalyysillä nähdään jälkikäteen, mitkä vastaukset liittyvät vastaajien mielissä toisiinsa ja miten voimakkaasti. Faktorianalyysit voidaan lähestymistapansa perusteella jakaa kahteen tyyppiin: 1) Eksploratiivisessä faktorianalyysissä pyritään löytämään aineistosta laisia ulottuvuuksia ilman etukäteen tehtäviä oletuksia. 2) Konfirmatorisessa faktorianalyysissä taas pyritään vahvistamaan tai kumoamaan teorian ja aikaisemman tutkimuksen perusteella tehtyjä hypoteeseja. Tässä tutkimuksessa on kyse ensimainitusta tyypistä: ennen faktorianalyysiä tutkijalla ei ollut selvää kuvaa mahdollisten faktoreiden rakenteesta tai lukumäärästä, vaan ne löytyivät analyysin tuloksena. Taulukko 1. Faktorianalyysin tulokset Muuttuja Faktori 1 Kansallismieliset Faktori 2 Yhteisölliset Faktori 3 Tunnolliset Sotaveteraanien näkyvyys 0,70-0,10 0,11 Maan oma päätäntävalta 0,67 0,06 0,01 Suomalaisuus identiteettinä 0,64 0,20 0,17 Yksilöllisyyden kritiikki 0,47 0,36-0,04 Urheilijat ja kansallinen kunnia 0,46 0,15 0,38 Lain noudattaminen 0,39 0,27 0,22 Osallistuminen talkoisiin 0,03 0,72-0,02 Oma toiminta ja yhteiskunta -0,07 0,70 0,20 Suomalaisyhtiöiden omistus 0,23 0,49-0,08 Naapureiden auttaminen 0,17 0,47 0,24 Oman onnensa seppä -0,01 0,03 0,75 Lasten kasvattaminen 0,32 0,09 0,63 Ahkeruuden arvostaminen 0,33 0,05 0,57 Vastausten keskiarvo faktorilla (1=ehdottomasti 7=ehdottomasti ) 5,98 5,12 5,97 Faktorianalyysin menetelmänä on käytetty pääkomponenttianalyysiä. Tulokset on muutettu helpommin tulkittavaan muotoon Varimax-rotaatiolla.

31 31(35) Analyysin tuloksena on kolmen faktorin malli, jossa muuttujat jakautuvat varsin voimakkaasti. Kunkin muuttujan kohdalla suurin lataus on lihavoitu; toisin sanoen lihavoidut numerot muodostavat omalla sarakkeellaan olevan faktorin. Taulukkoa 1 luetaan siten, että itseisarvoltaan yli 0,3:n suuruiset lataukset luokitellaan merkittäviksi. Toisin sanoen kaikki muuttujat (siis arvoväittämät), jotka ovat saaneet yli 0,3 suuruisen latauksen samalla taulukon sarakkeella (eli faktorilla), luokitellaan kuuluvaksi n arvoulottuvuuteen. Ihmiset siis mielessään yhdistävät nämä kyseiset arvot toisiinsa. Muuttuja kuuluu faktorille myös silloin, jos se saa vahvan negatiivisen latauksen (mitä tässä aineistossa ei ole tapahtunut) tällöin vastaajat ovat vahvasti kyseisestä väittämästä. Faktorianalyysin avulla aineistosta piirtyy selvästi esiin kolmenlaisia arvoulottuvuuksia. Ensimmäiselle faktorille latautuvia vastauksia voidaan kuvata nimellä kansallismieliset. Tälle vastaajaryhmälle ovat ominaisia itsenäisyyttä ja kansallista näkökulmaa painottavat arvot. Toisella faktorilla erottuvat selvästi omaksi ryhmäkseen yhteisöllisten arvojen kannattajat. Heille kansalliset arvot eivät ole niin tärkeitä kuin ensimmäiselle faktorille sijoittuville vastaajille. Kolmannen arvoulottuvuuden edustajat uskovat vakaasti oman ahkeruuden merkitykseen ihmisen menestymisessä, ja he myös kasvattaisivat lapsensa velvollisuudentuntoisiksi. Summamuuttujat Faktorianalyysin tulosten pohjalta 13 arvoväittämästä muodostettiin kolme summamuuttujaa, joille keksittiin niitä mahdollisimman hyvin kuvaavat nimet: 1) kansallismielisyys, 2) yhteisöllisyys ja 3) tunnollisuus. Summamuuttujien muodostamisessa ajatuksena on, että näin saatiin arvoista luotettavampi kuva kuin jos vain olisi kysytty vastaajilta suoraan, oletteko kansallismielinen jne. Ensimmäisessä summamuuttujassa oli kuusi väittämää, toisessa neljä ja kolmannessa kolme (ks. taulukko 1). Näin saatiin kaikki 13 kysymystä luokiteltua arvoulottuvuuksiksi, joista siis tehtiin summamuuttujat. Summamuuttujista laskettiin keskiarvot jokaisen vastaajan kohdalle, ja tuloksia verrattiin kahteen taustamuuttujaan: koulutus ja asuinpaikka. Arvoulottuvuuksista muodostettiin asteikko, jossa 1 3:n suuruisia arvoja saaneet luokiteltiin ei lainkaan kansallismielisiksi/yhteisöllisiksi/tunnollisiksi, 4:n suuruiset arvot saaneet hieman kansallismielisiksi/yhteisöllisiksi/tunnollisiksi, 5 6,4:n saaneet kansallismielisiksi/yhteisöllisiksi/tunnollisiksi ja 6,5 7:n keskiarvon saaneet ttäin kansallismielisiksi/yhteisöllisiksi/tunnollisiksi. Pohjana on tietysti tutkimuksessa käytetty seitsemänportainen asteikko, jossa suurempi luku tarkoittaa väittämän suurempaa hyväksymistä.

32 32(35) Kuvio 14. Koulutuksen vaikutus kansallismielisyyteen Kuvio 15. Koulutuksen vaikutus yhteisöllisyyteen

33 33(35) Kuvio 16. Koulutuksen vaikutus tunnollisuuteen Kuvioissa sekä edempänä kuvioissa hyödynnetään faktorianalyysin avulla muodostettuja summamuuttujia, joita on siis kolme (kansallismielisyys, yhteisöllisyys ja tunnollisuus). Vastaajan koulutustausta selittää jonkin verran kaikkia summamuuttujia, mutta eniten se vaikuttaa vastaajan yhteisöllisyyteen: ylioppilaat/lukion käyneet ja yliopistossa sekä ammattikorkeakoulussa koulutetut ovat vähemmän yhteisöllisiä kuin ammattitutkinnon/opistotason tutkinnon tai vain peruskoulun suorittaneet. Näköjään koulutus lisää ihmisen yksilöllisyyttä, mutta voi toisaalta vaikuttaa heikentävästi yhteisöä ylläpitäviin arvoihin. Lukujen tulkinnassa on kuitenkin muistettava, että etenkin yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa kausaalisen vaikutussuhteen osoittaminen on usein hyvin vaikeaa, eikä tässäkään tapauksessa pidä suoraan vetää sellaista johtopäätöstä, että korkea koulutus sinänsä aiheuttaisi yhteisöllisyyden heikentymistä. Pikemminkin saattaa olla niin, että korkeasti koulutettujen ihmisten elämässä ja ajattelutavassa on muita sellaisia piirteitä, jotka eivät ole niin yhteisöllisiä kuin vähemmän koulutusta saaneilla.

34 34(35) Kuvio 17. Asuinpaikan vaikutus kansallismielisyyteen Prosentit vakioitu: Etelä-Suomen lääni 50%, Muu Suomi 50%) Kuvio 18. Asuinpaikan vaikutus yhteisöllisyyteen (Prosentit vakioitu: Etelä-Suomen lääni 50%, Muu Suomi 50%)

35 35(35) Kuvio 19. Asuinpaikan vaikutus tunnollisuuteen Prosentit vakioitu: Etelä-Suomen lääni 50%, Muu Suomi 50%) Lopuksi Viimeisissä kuvioissa vertailtavana on vanha tuttu etelä vastaan muu Suomi -asetelma, jolle on olemassa hyviä yhteiskuntatieteellisiä perusteita. Kaikissa veteraanipolven arvoja kuvaavissa summamuuttujissa kansallismielisyydessä, yhteisöllisyydessä ja tunnollisuudessa muu Suomi päihittää Etelä-Suomen (jossa urbaani pääkaupunkiseutu kattaa suuren osan vastaajajoukosta). Etelä-Suomen läänin ja muun Suomen asukkaita oli kyselyssä lähes yhtä paljon, noin 500 kumpiakin, ja näissä kuvioissa vastaajamääriä vertaillaan prosenttien mukaan. Toisaalta on mielenkiintoista havaita, että kaikissa summamuuttujissa Etelä-Suomen lääniin osuu enemmän ttäin -väkeä kuin muualle Suomeen. Tälle ilmiölle ei ainakaan helposti löydy mitään selvää teoreettista selitysperustetta, mutta yhtä kaikki se kuvastaa sitä, että Suomi kokonaisuutena vielä 2000-luvullakin seisoo varsin yhtenäisenä rintamana niiden arvojen takana, jotka sotien aikana ja niiden jälkeen pohjustivat Suomen menestystarinaa.

Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA

Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA 1. Johdanto Marraskuussa 2002 julkistetussa tutkimuksessa Arvon mekin ansaitsemme yhtenä tutkimuskohteena

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Jenni Larjomaa 3.7.2009 JOHDANTO 1(2) Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 905 412 493 94 101 226 281 203 308 129 71 243 154 Kaikki painotettu N= 904 421 483 90 96 217 283 218 309 122 68 256 149

Kaikki painottamaton n= 905 412 493 94 101 226 281 203 308 129 71 243 154 Kaikki painotettu N= 904 421 483 90 96 217 283 218 309 122 68 256 149 TALOUSTUTKIMUS OY 20100326 13:12:52 TYÖ 3762.00 TAULUKKO 21011 ss VER % Suomalaisten mielipiteet Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema maahanmuuttopolitiikasta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015 Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette arviosta, että Suomi ei enää olisi liittoutumaton maa?

ainen/ seutu Mitä mieltä olette arviosta, että Suomi ei enää olisi liittoutumaton maa? TALOUSTUTKIMUS OY 20130612 08:44:19 TYÖ 000010224.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011 Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä

Lisätiedot

ainen/ seutu 1. Miten arvioitte uusien ministerien pätevyyttä tehtäviinsä? Petteri Orpo

ainen/ seutu 1. Miten arvioitte uusien ministerien pätevyyttä tehtäviinsä? Petteri Orpo TALOUSTUTKIMUS OY 20140710 08:55:06 TYÖ 000012143.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen. Hyviä terveyspalveluita saa, kun sinne pääsee Missä kaikkialla saa nykyisin hyvää hoitoa? Tätä tiedusteltiin kansalaisilta monivalintakysymyksellä. Vastaajat arvioivat yksityisiä ja julkisia sairaaloita,

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Suomen ja Venäjän

Lisätiedot

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010 GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu TNS Gallup Oy:n internetpaneelissa 0..-.. päivien

Lisätiedot

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY Telebus vkot 1 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Pyöräliitto

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

Määrällisen aineiston esittämistapoja. Aki Taanila

Määrällisen aineiston esittämistapoja. Aki Taanila Määrällisen aineiston esittämistapoja Aki Taanila 24.4.2017 1 Kategoriset muuttujat Lukumääriä Prosentteja (muista n-arvot) Pylväitä 2 Yhteenvetotaulukko (frekvenssitaulukko) TAULUKKO 1. Asunnon tyyppi

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi Tutkimusosio Kansa: korttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä erilaisten sanojen käyttämisen hyväksyttävyydestä

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus..0 Juho Rahkonen/Marko Mäkinen 1 Tutkimuksen toteutus Täm tutkimuksen on tehnyt Vanhustyön keskusliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

ainen/ seutu Seuraavaksi luettelen erilaisia tapoja, joilla ihminen voi rikastua. Vastatkaa jokaiseen kohtaan asteikolla...

ainen/ seutu Seuraavaksi luettelen erilaisia tapoja, joilla ihminen voi rikastua. Vastatkaa jokaiseen kohtaan asteikolla... TALOUSTUTKIMUS OY 20131101 10:16:40 TYÖ 000010244.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009 Yle-tutkimus Sanomalehtien Liitto Elokuu 2009 1. Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta elokuussa 2009. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten

Lisätiedot

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia?

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia? TALOUSTUTKIMUS OY 20140312 08:33:24 TYÖ 000012050.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia?

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia? TALOUSTUTKIMUS OY 20130913 08:54:35 TYÖ 000010237.13 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Äänestystutkimus. Syksy 2006 Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ TIEDOTE KANSA: YLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ 1 Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 01 Tutkimusraportti 6.11. 01 Merja Lintunen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS REILUN KAUPAN BRÄNDI- JA KAMPANJATUTKIMUS 014 Tutkimuslaitos Taloustutkimus Oy Tutkimuslaitoksen yhteyshenkilöt

Lisätiedot

ainen/ seutu Miten euromaiden velkakriisi olisi Teidän mielestänne parasta hoitaa?

ainen/ seutu Miten euromaiden velkakriisi olisi Teidän mielestänne parasta hoitaa? TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:31 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41018 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS 2012 Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla, internetpaneelissa, 8.-14.6.2012

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Tiedote KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (%), nuorisotyön (%) ja liikunnan (%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012 Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti Joulukuu 2012 Tutkimuksen toteutus Tohtori.fi-sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu läpi Tohtori.fi-sivuston 21. marraskuuta - 4. joulukuuta 2012

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 3.-16.3.2014 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 1001 SISÄLTÖ: Tulosten tilastolliset

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

Tutkimusraportti. TAMMENLEHVÄN PERINNELIITTO Suomalaisten mielipiteet veteraaniasioista. Joulukuu 2012

Tutkimusraportti. TAMMENLEHVÄN PERINNELIITTO Suomalaisten mielipiteet veteraaniasioista. Joulukuu 2012 Tutkimusraportti TAMMENLEHVÄN PERINNELIITTO Suomalaisten mielipiteet veteraaniasioista Joulukuu 2012 Juho Rahkonen Tutkimuspäällikkö, yhteiskuntatieteiden tohtori Tammenlehvän perinneliitto Suomalaisten

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet. Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3. Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi

TIIVISTELMÄ. Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet. Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3. Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi R RAPORTTEJA Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3 TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet Tutkimuksessa arvioitiin, mitä muutoksia henkilön tuloissa ja

Lisätiedot

Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina

Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina Erilaiset oppijat yhteinen koulu -projekti Aulikki Etelälahti 23.8.6 Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina Taustaa... 1 Arvioinnin kohderyhmä... 1 Arvioinnin mittaristo ja aineiston analysointi...

Lisätiedot

Vertaa.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Syyskuu 2011

Vertaa.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Syyskuu 2011 Vertaa.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti Syyskuu 2011 Tutkimuksen toteutus Vertaa.fi-sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu läpi Vertaa.fi-sivuston 29. elokuuta 3. syyskuuta 2011 välisenä

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 1..01 1 Huhtikuu 01 Taloustutkimus Oy, T31, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa Taloustutkimus Oy Lokakuu 2012 Anne Kosonen 19.10.2012 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 ASIAKASKYSELY ENVERA Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen toteuttaja, kohderyhmä, tavoite ja sisältö Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Envera Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä?

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20090303 08:56:10 TYÖ 2410.11 TAULUKKO 7012 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot