TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT TULIVAT

Transkriptio

1 Irma Laiho TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT TULIVAT Vuosien Työpaikkakouluttajakoulutus-projektin laatuarviointia OPETUSHALLITUS

2 Opetushallitus 2001 ISBN

3 SISÄLLYS Projektin tausta ja tavoitteet Suomalainen oppisopimus sekä Saksan ja Englannin mallit Keskeisiä käsitteitä Syrjäytyminen Elinikäinen oppiminen Työssäoppiminen Ammattitaito Ohjaus Koulutuksen laatu ja sen arviointi Raportin tavoitteet, analysointimenetelmät ja aineistot Työpaikkakouluttajakoulutuksen rakenne ja sisällöt Työpaikkakouluttajakoulutuksen osapuolet Opiskelijat Yritykset Oppilaitokset Työpaikkakouluttajakoulutuksen laatuarviot Opiskelijoiden laatuarviointi Kurssinjohtajien laatuarviointi Lopuksi Lähteet ja kirjallisuus Liitteet

4 4

5 ESIPUHE Euroopan sosiaalirahasto (ESR) rahoittaa Euroopan unionin jäsenmaiden ammatillisen koulutuksen koulutus- ja kehittämishankkeita. Ensimmäinen Työpaikkakouluttajakoulutus-projekti toteutui Suomessa vuosina opetusministeriön ja ESR:n rahoittamana ja Opetushallituksen koordinoimana. Hankkeen tavoitteena oli kouluttaa lähinnä pieniin ja keskisuuriin, alle 250 henkilön yrityksiin, oppisopimusopiskelijoiden ja muiden työssäoppijoiden ohjaajia. Työpaikkakouluttajien puute on jo pitkään tunnustettu oppisopimuskoulutusjärjestelmän ongelmaksi. Työpaikkakouluttajakoulutus-projektin avulla on haluttu lisätä oppisopimusten määrää ja kohottaa työpaikoilla annettavan ohjauksen laatua. Sillä on myös haluttu tukea yritysten henkilöstön elinikäistä oppimista ja henkilöstökoulutuksen kehittämistä. Ylipäätään hankkeella on pyritty ehkäisemään niin nuorten kuin aikuistenkin koulutus- ja työmarkkinoilta syrjäytymistä. Työpaikkakouluttajakoulutus-projekti on ollut kiistatta yksi näkyvimmistä ESRhankkeena toteutetuista ammatillisen koulutuksen kehittämisprojekteista. Sen aikana on koulutettu kymmenissä oppilaitoksissa eri puolella Suomea yli yritysten eri organisaatiotasojen työntekijää ja toimihenkilöä. Opetushallitus tilasi Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskukselta raportin Työpaikkakouluttajakoulutus-projektista. Opetushallituksen toiveena oli saada käyttöönsä ytimekäs, ripeästi raportoitu ja pragmaattinen selvitys projektin laadusta, toimivuudesta ja kehittämisen kohteista. Tässä raportissa Työpaikkakouluttajakoulutus-projektin, lyhyemmin TPKprojektin, laatua ja toimivuutta arvioidaan hankkeen relevanssin kautta: kuinka käyttöön sopivaa, hyödyllistä ja mielekästä koulutus on ollut yksilön ja yhteiskunnan odotuksiin ja tarpeisiin nähden. Laadun arviointi on nykyisin koulutuksen arkipäivää: laatu tunnustetaaan keskeiseksi kansalliseksi menestystekijäksi niin Suomessa kuin muissa Euroopan unionin maissa. 5

6 6

7 1. PROJEKTIN TAUSTA JA TAVOITTEET Työssä ja työelämässä globalisoituminen, verkostoituminen ja tiedon dominanssi on merkinnyt uusien toimintatapojen ja kansainvälistyvän talouden arvojen omaksumista. Muiden kehittyneiden yhteiskuntien tavoin suomalaisissa työyhteisöissä työn ja työtehtävien nopeat muutokset ovat asettaneet meidät sen tosiasian eteen, että oppimisesta ja jatkuvasta ammatillisen osaamisen kehittämisestä on tullut ihmisen keskeinen selviytymistapa. Työpaikkojen laatuajattelu on yhä enemmän sidoksissa koulutukseen. Organisaatioita ajatellaan oppivina, tehokkaina ja tuottavina yhteisöinä ja niiden henkilöstöä työssään oppivina, muutosvalmiina ja kehittyvinä yksilöinä luvulla elinikäisen oppimisen periaate haluttiin entistä tehokkaammin käytännön tasolle. Valtioneuvoston 1995 hyväksymän koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaan oppisopimuskoulutuksen aloittavien lukumäärää oli tarkoitus nostaa noin 20 prosenttiin nuorten toisen asteen ammatillisista aloituspaikoista. Erilaisissa kehittämishankkeissa etsitään ja luodaan tarvittavia rakenteellisia, toiminnallisia ja pedagogisia ratkaisuja hyödynnettäväksi oppisopimuskoulutuksen laajentamisessa ja laadullisessa kehittämisessä asetettujen tavoitteiden ja kansainvälistymistarpeiden mukaan. Toimenpiteillä vaikutetaan ennen kaikkea oppisopimuskoulutustyöpaikkojen löytämiseen, mikä on ollut suurin este koulutuksen laajentamisessa. Lipposen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelmassa Työpaikkakouluttajakoulutus-projektilla, ammattitutkintojen suorittamisella osana oppisopimuskoulutusta sekä muilla kehittämishankkeilla haluttiin tukea oppisopimuskoulutuksen määrällistä ja laadullista kehittämistä. Hankkeet oli toteutettava yhteistyössä koulutustarkastajien, oppilaitosten, työhallinnon ja työelämän eri intressitahojen kanssa. Oppilaitosten roolia tavoitteiden saavuttamiseksi oli vahvistettava. Euroopan unionin rakennerahastoista on tullut Suomen unioniin liittymisen myötä vuonna 1995 uusi koulutuksen ja työllisyyden edistämisen väline. Erityisesti Euroopan unionin sosiaalirahastohankkeet ovat lisänneet merkittävästi ammatillisen koulutuksen koulutus- ja kehittämisprojekteja. Rakennerahastokauden tärkeät ESR:n osarahoittamat ohjelmat ovat olleet Tavoite 3 ja Tavoite 4. Hallitusohjelman mukaan työpaikkakouluttajien koulutus toteutetaan osana Euroopan unionin rakennerahastojen Tavoite 3 -ohjelmaa. Tavoite 3 -ohjelma on suunnattu etenkin nuoriin ja työttömiin, Tavoite 4 -ohjelman pääkohteena ovat puolestaan olleet työssäolevat. (Lankinen 2000.) Työpaikkakouluttajien koulutus ulotettiin myös Tavoite 7

8 6 -ohjelman piiriin, joka on kohdennettu erittäin harvaan asuttujen alueiden kehittämiseen. ESR:n ja opetusministeriön rahoittama ja Opetushallituksen koordinoima Työpaikkakouluttajakoulutus-projekti on ollut kansallisesti tärkeä koulutuksen kehittämishanke. Se suunnattiin erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (pk-yrityksiin), joilla ennustetaan olevan tulevaisuudessa kasvava merkitys työllistäjänä ja uusien työpaikkojen luojina. Hanke on omalta osaltaan pyrkinyt vaikuttamaan pk-yritysten toimintastrategioihin: työintensiiviseen kasvuun, pk-yritysten kilpailukykyyn kansainvälistyvillä markkinoilla ja ajatukseen organisaatiosta oppivana yhteisönä. (Vrt. Työpolitiikka ) TPK-projektin ohella ESR-projekteina toteutetut näyttötutkintojen laadunvarmistukseen tähtäävä ALVAR-projekti ja Silta ammatillisesta koulutuksesta työelämään -hanke ovat pyrkineet parantamaan yhteyksiä työelämään ja aktivoimaan työelämän osapuolten osallistumista. (Lankinen 2000.) Projektikauden aikana TPK-, Silta- ja ALVAR-hankkeita on linkitetty toisiinsa. TPK-projektin tärkeänä ohjaavana dokumenttina on ollut opetusministeriön kirje (53/328/95), jossa ministeriö asetti hallitusohjelman mukaisesti Opetushallituksen käyttöön EU:n rakennerahastojen Tavoite 3 -ohjelman prioriteetti 3: Nuorten integroiminen työmarkkinoille: YOUTHSTART toimenpidekokonaisuuteen Innovatiiviset työpajat kuuluvan Työpaikkakouluttajakoulutus-projektin toteuttamista varten 5,5 miljoonan markan määrärahan. Tästä summasta 2 miljoonaa markkaa tuli EU:n sosiaalirahasto-osuutena ja 3,5 miljoonaa kansallisena rahoitusosuutena. Samalla opetusministeriö vahvisti Opetushallituksen hakemuksen yhteydessä toimittaman projektisuunnitelman. TPK-projektin tavoitteena oli projektisuunnitelman mukaan tukea oppisopimuskoulutuksen kehittämistä ja erityisesti nuorten oppisopimuskoulutuspaikkojen lisäämistä, luoda yrityksiin oppisopimuskouluttajaverkosto, vaikuttaa oppisopimuskoulutuksen laatuun parantamalla työpaikkakouluttajien tietoja ja taitoja, parantaa työpajojen ohjaajien valmiuksia toimia kouluttajina ja ohjata nuoria työpajoista oppisopimuskoulutukseen ja edistää yritysten tavoitteellista henkilöstön kehittämistä. Tavoitteena oli, että naiset ja miehet osallistuvat projektiin tasavertaisesti. Mukana olisi sekä nais- että miesvaltaisten alojen yrityksiä. Projektisuunnitelman mukaisesti koulutus kohdennettaisiin pääasiassa oppisopimusopiskelijoiden kouluttajina työpaikoilla toimiville, mutta myös työpajojen ohjaajat voisivat osallistua koulutukseen. Tarvittaessa koulutukseen voisivat osallistua työpaikoilla nekin henkilöt, jotka eivät vielä toimineet työpaikkakouluttajina. Pro- 8

9 jektin toteuttamisalueena oli koko maa lukuun ottamatta Tavoite 6 -aluetta. Mukaan tulisivat ensisijaisesti pienet ja keskisuuret yritykset. Hankkeen toteutuksessa tärkeää oli eri sidosryhmien, yritysten, työpajojen, opetusviranomaisten/oppisopimusviranomaisten ja oppilaitosten yhteistyö. Koulutus järjestettäisiin erikseen valituissa oppilaitoksissa Opetushallituksen järjestämisluvan perusteella. Järjestämisluvan saamisen edellytyksenä oli, että oppilaitoksesta oli osallistuttu työpaikkakouluttajien kouluttajakoulutukseen. Projektin toteutusta varten laadittaisiin työpaikkakouluttajan koulutusohjelma ja tuotettaisiin koulutuksen järjestämistä edistävää tuki- ja tiedotusmateriaalia. Kouluttajakoulutusta toteuttavien oppilaitosten opettajille järjestettäisiin tukikoulutusta. Koulutuksessa oli noudatettava Opetushallituksen hyväksymää työpaikkakouluttajan koulutusohjelmaa, jonka laajuus oli 70 tuntia/opiskelija. Opintokonaisuuksista osa oli pakollisia ja osa vapaavalintaisia. Niissä otettaisiin huomioon mahdollisimman monipuolisesti koulutettavien asema yrityksessä: mestarit, työnjohtajat, ammattimiehet jne. Koulutuksen toteutustapana oli sekä lähi- että etäopetus. Edelleen projektisuunnitelman mukaan koulutuksen lähtökohtana oli varmistaa, että työpaikkakouluttajalla on tietoa oppisopimuskoulutus- ja ammattitutkintojärjestelmistä. Kouluttajan tuli laatia suunnitelma oppisopimuskoulutuksen käyttöönotosta omaan organisaatioonsa. Tavoitteena oli, että kouluttajalle muodostuisi selkeä kuva omasta roolistaan ja kouluttajan tarvitsemista tiedoista ja työvälineistä. Koulutuksen tavoitteena oli myös edistää työpaikoilla yksilöiden ja yhteisöjen jatkuvaa kehittymistä. Projektin seurantaa varten Opetushallitus asetti tammikuussa 1996 ohjausryhmän, jonka jäsenet edustivat Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliittoa, Palvelutyönantajia, Suomen Yrittäjäin Keskusliittoa, Pienteollisuuden Keskusliittoa, Akavaa, STTK:ta, SAK:ta, Suomen koulutustarkastajia, Suomen Kuntaliittoa, OAJ:tä, Suomen työpajayhdistystä, työministeriötä ja opetusministeriötä. Opetushallituksella ja sen apuna olleella ohjaus-/johtoryhmällä oli kokonaisvastuu projektista. Käytännössä projektin toteuttivat ne oppilaitokset, joille Opetushallitus myönsi koulutuksen järjestämisluvan. Oppisopimuskoulutuksen paikallishallintoviranomaiset, koulutustarkastajat avustivat oppilaitoksia koulutukseen osallistujien hankinnassa ja antoivat asiantuntija-apua koulutuksen suunnittelussa ja järjestelyssä. Yritysten ja niiden henkilöstöosastojen tehtävänä oli huolehtia siitä, että yritysten tarpeet tulivat huomioonotetuiksi koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Projekti toteutettaisiin vuosina Projektisuunnitelmassa huomautettiin, että koulutusohjelmaa ja sen toteutusta tarkistettaisiin projektin kuluessa ilmenevien kehittämistarpeiden mukaan. Näin myös tehtiin ja projektin rakennetta ja tavoitteita tarkennettiin toiminnan kuluessa. Projektin kehittämistehtäviin palkattiin projektikoordinaattori. Maaliskuulle 1996 ajoittui ensimmäinen tärkeä toimintastrategian muutos. Myös Tavoite 6 -alueilla laajennettiin oppisopimuskoulutusta ja kehitettiin nuorten työpa- 9

10 joja osana toimenpidekokonaisuutta 2.5. Nuorten integroiminen työmarkkinoille. Opetushallitus oli esittänyt opetusministeriölle, että myös Tavoite 6 -alueilla toteutetaan työpaikkakouluttajien koulutusprojekti. Projekti sisällytettäisiin toimenpidekokonaisuuteen 2.6. Ammatillinen koulutus ja uudelleenkoulutus, ohjaus ja neuvonta, jonka yhtenä tuettavana toimintana on pk-yritysten avustaminen inhimillisten voimavarojen kehittämisessä, esim. yrityksen sisäinen kouluttajien kouluttaminen. Opetusministeriö piti kirjeessään (78/328/96) TPK-koulutuksen ulottamista Tavoite 6 -alueelle tarpeellisena, jotta oppisopimuskoulutuksen määrälliseen laajentamiseen saadaan yhdistettyä laadullista kehittämistä ja nuorten työpajojen kehitystä voidaan tukea. Ministeriö esitti, että Tavoite 6 -alueen maakunnan liitot veisivät Opetushallituksen esityksen maakunnan yhteistyöryhmän käsittelyyn, jossa otettaisiin kantaa projektin laajuuteen. Mukaan tulivat näin myös Pohjois-Karjalan, Lapin, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja viimeisenä Etelä-Savon liitto. Projektin aikana joillekin koulutuksille myönnettiin jatkorahoitusta ja jatkoaikaa. Niin ikään koko TPK-hanke sai jatkoaikaa saakka. Vuonna 2000 uusia järjestämislupia ei kuitenkaan enää myönnetty. Muut projektissa tapahtuneet toiminnalliset muutokset käyvät ilmi käsittelyluvuissa. 10

11 2. SUOMALAINEN OPPISOPIMUS SEKÄ SAKSAN JA ENGLANNIN MALLIT Ammatillisen koulutuksen järjestämisessä on Euroopassa käytössä erilaisia malleja. Nuorten ammatillisen koulutuksen perusmalleina (Kivirauma 1990; Saarinen 1997) voidaan pitää oppisopimusta työn yhteydessä (esim. Saksa, Itävalta,Tanska), kokopäiväopiskelua koulussa (esim. Suomi, Hollanti, Belgia) ja ammatillisten opintojen järjestämistä yhdessä yleissivistävän koulutuksen kanssa (esim. USA, Ruotsi, Japani). Ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestämisessä voidaan niin ikään erottaa kolme päätyyppiä. 1. Aikuiset suorittavat samoja tutkintoja kuin nuoret, mutta aikuisille opetus järjestetään joustavammin mm. ilta-, etä- tai viikonloppuopiskeluna. Aikaisemmin opittu, kuten työssä opittu, voidaan lukea osaksi tutkintoa. 2. Aikuisilla on omia tutkintoja. Esimerkiksi Saksan mestaritutkinnoissa vaaditaan kisällitutkinto, työkokemusta ja lisäkoulutusta. Englannin NVQ-tutkinnoissa, näyttötutkinnoissa, eri tavoin hankittu ammattitaito osoitetaan näytöissä. Aikuisten koulutus tapahtuu erilaisissa aikuiskoulutusorganisaatioissa, työllisyyskoulutuksessa tai työpaikoilla suoritettavina tutkintoina. 3. Aikuisten koulutus järjestetään ammatillisena jatko- ja täydennyskoulutuksena, joka ei johda tutkintoon. Seuraavassa tarkastellaan lähemmin kolmen maan, Suomen, Saksan ja Englannin oppisopimusjärjestelmiä. Suomi Suomalainen ammatillinen koulutus on perusluonteeltaan yhä hyvin institutionaalinen eli sen runkona ovat keskiasteen ammatilliset oppilaitokset. Siirtymistä tapahtuu kuitenkin koko ajan oppilaitosten ulkopuolelle oppisopimuskoulutuksen, näyttötutkintojärjestelmän ja kaikkeen ammatilliseen koulutukseen sisällytettyjen työssäoppimisjaksojen yleistyessä. Oppisopimuksella, mestari-kisälli-oppipoika -mallilla ja siihen liittyvällä ammattikuntalaitoksella on Suomessa samoin kuin monissa muissa maissa pitkät perinteet. Ammattikuntalaitos huolehti jo 1600-luvulla ammattitaidon siirtymisestä mestarilta kisällille. Ammattikuntalaitos oli saman käsityöammatin harjoittajien yhteenliittymä. Ammattikunnat paitsi suojasivat itseään liialta kilpailulta myös valvoivat työn laatua ja valmistuminen käsityöammattiin tapahtui niiden kontrollissa. Var- 11

12 sinaiset käsityöammatinharjoittajat olivat mestareita ja he saattoivat ottaa verstaaseensa harjoittelijoita eli oppipoikia. Käytännön taidon opettamisen ohella mestarin velvollisuuksiin kuului myös oppipojan siveellinen kasvatus. Osa oppipojista jaksoi oppiajan loppuun asti, jolloin heidät otettiin ammattikuntaan kisällinä. Myös kisälli oli vielä oppilas, mutta hänellä oli oppipoikaa itsenäisempi asema palkan ja kisälliveljeskunnan tuen vuoksi. Onnellisessa tapauksessa kisälli saattoi nousta mestariksi ammattikunnan hyväksymän työnäytteen annettuaan. (Heikkinen 1983, ) Oppisopimuskoulutuksen uusi tuleminen tapahtui varsinaisesti Suomessa vuonna 1993, jolloin vuoden 1967 oppisopimuslaki korvattiin lailla oppisopimuskoulutuksesta (1605/1992). Uudessa laissa oppisopimuskoulutukselle annettiin koulutusmuotona tasa-arvoinen asema oppilaitoskoulutuksen rinnalla. Vuoden 1995 koulutuksen kehittämissuunnitelma mahdollisti aikuisten ja nuorten oppisopimuskoulutuksen laajenemisen. (Kollanus 1999, 9.) Oppisopimuskoulutuksen laajeneminen on linjauksessa EU:n Valkoisissa kirjoissa esitettyjen koulun ja työelämän lähentämistä koskevien periaatteiden kanssa. Tärkeää on elinikäisen oppimisen periaatteen toteuttaminen niin, että aikuisväestön lisääntyvät koulutustarpeet voidaan tyydyttää. Oppisopimusten lisääminen liittyy myös ammatillisen koulutuksen kehittämiseen työelämälähtöiseksi, elinkeinoelämän tarpeet huomioon ottavaksi. Ammatillisen koulutuksen laadun katsotaan vaikuttavan työllisyyden ja työttömyyden tasoon. (Kollanus 1999, 9 10; Lähdesmäki 1999, 5.) Uusi opetustoimen lainsäädäntö tuli voimaan vuoden 1999 alusta. Oppisopimuskoulutusta koskevat säädökset sisällytettiin lakiin (630/1998) ja asetukseen (811/1998) ammatillisesta koulutuksesta. Ammatillista lisäkoulutusta koskevat säädökset ovat laissa (631/1998) ja asetuksessa (812/1998) ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Rahoitussäädöksiä on laissa (635/1998) ja asetuksessa (806/1998) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta. Oppisopimuskoulutuksessa koulutus ja oppiminen tulee työpaikalle. Lainsäädännön mukaan oppisopimuskoulutuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Laki korostaa työssä ja työpaikalla oppimista, mutta koulutukseen kuuluu myös tietopuolisia opintoja, joiden määrästä ja sisällöstä sovitaan opiskelijan henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa, hopsissa. Koulutus pohjautuu Opetushallituksen hyväksymiin näyttötutkinnon perusteisiin tai opetussuunnitelmaan. (Kaisaniemi & Määttä 2000, ) Oppisopimuskoulutusta järjestetään sekä nuorten että aikuisten ammatillisena peruskoulutuksena ja lisäkoulutuksena. Ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettavat tutkinnot ovat ammatillisia perustutkintoja. Ammatillista lisäkoulutusta on ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistava oppisopimuskoulutus. Lisäksi voidaan järjestää ei-tutkintotavoitteista lisäkoulutusta. Perustutkintoja on noin 75, ammattitutkintoja on 175 ja erikoisammattitutkintoja 115. Opetusministeriö säätelee ja kehittää vuosittain tutkintorakennetta. (Vrt. Näyttötutkinnot 1999, 2000.) 12

13 Ammatilliseen perustutkintoon valmistava oppisopimuskoulutus voidaan järjestää joko näyttötutkinnon tai opetussuunnitelman perusteiden mukaan. Ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistava oppisopimuskoulutus järjestetään aina näyttötutkinnon perusteiden mukaan. Suurin osa oppisopimuskoulutuksen tutkinnoista suoritetaan koulutuksen aikana tai sen päätyttyä näyttöinä. Tutkintoon johtavan oppisopimuskoulutuksen kesto vaihtelee yhdestä kolmeen vuoteen. Aikaisempi alaan liittyvä koulutus sekä työkokemus lyhentävät koulutusaikaa. Ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavan lisäkoulutuksen pituus on keskimäärin 1 1,5 vuotta. Alaikäraja on 15 vuotta, yläikärajaa ei ole. Opiskelijan puolelta oppisopimuskoulutuksen aloittamisen edellytyksenä on sopiva työpaikka, koulutuksesta kiinnostunut työnantaja ja opiskelija, oppisopimuksen tekeminen ja henkilökohtaisen opiskeluohjelman laadinta. Yrityksen on puolestaan mahdollista päästä mukaan oppisopimustoimintaan, jos se kouluttaa henkilöstöä uusiin tehtäviin, työntekijät tarvitsevat ammattialalla erikoistavaa koulutusta, se haluaa laajentaa henkilöstönsä ammatillista peruskoulutusta tai sopivan koulutuksen saanutta työntekijää ei löydy työmarkkinoilta. Säädöksiä on muutettu niin, että myös itse yrittäjä voi olla oppisopimuskoulutuksessa. Oppisopimuskeskus tai -toimisto tarjoaa yrittäjälle apua käytännön kysymyksissä. (Joustava ) Kaisaniemi ja Määttä (2000, 56 57) ovat tiivistäneet oppisopimuskoulutuksen keskeiset tehtävät ja kehittymishaasteet seuraavasti: KESKEISET TEHTÄVÄT OSAPUOLET Oppisopimuskoulutuksen järjestäjä KESKEISET TEHTÄVÄT neuvoo oppisopimuskoulutusta koskevissa kysymyksissä toteuttaa oppisopimusjärjestelyt hankkii opiskelijalle koulutukseen kuuluvan tietopuolisen opetuksen ja ohjauksen sekä näyttötutkinnon vastaa oppisopimuskoulutuksen johdosta ja valvonnasta koordinoi oppisopimuskoulutusta vastaa oppisopimuskoulutuksen rahoituksesta Työpaikkakouluttaja / työnantaja Opettaja / vastaa työsuhdeasioista, mm. työehtosopimuksen mukaisesta palkkauksesta opiskelijalle tekee sopimuksen ohjaa opiskelijaa työpaikalla on mukana opiskeluohjelman tekemisessä ja arvioinnissa työssäoppimisen osalta vastaa opiskelijan osallistumisesta tietopuoliseen opetukseen pitää yhteyttä muihin osapuoliin on mukana koulutuksen suunnittelussa 13

14 opettajayhteisö tekee tietopuolisen opetuksen opiskeluohjelman toteuttaa opiskelijan ohjausta arvioi tietopuolista opiskelua vastaa järjestämissopimuksen mukaisesti näyttötutkinnon toteuttamisesta Opiskelija tekee oppisopimuksen työnantajan kanssa osallistuu säännöllisesti tietopuoliseen opiskeluun oppilaitoksessa osallistuu työyhteisön toimintaan vastaa työtehtävistään ja oppii työssä pitää yhteyttä eri osapuoliin toteuttaa opiskeluohjelmaansa KEHITTYMISHAASTEET HYVÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ antaa asiantuntemuksensa yrityksen, opettajayhteisön ja opiskelijan käyttöön pyrkii koulutuksen laatuohjaukseen kehittää itseään työpaikkakoulutuksen monipuoliseksi asiantuntijaksi edistää toiminnallaan työelämän edustajien ja koulutuksen järjestäjien yhteistyötä kaikessa ammatillisessa koulutuksessa ja työelämän kehittämisessä HYVÄ TYÖPAIKKAKOULUTTAJA perehtyy mahdollisuuksiin, joita oppisopimuskoulutus tarjoaa yrityksen ja henkilöstön kehittämiseen osaa tehdä yrityskohtaisen työssäoppimisen suunnitelman yhdessä muiden osapuolien kanssa toimii monipuolisena ohjaajana kehittää itseään asiantuntijana ja kouluttajana HYVÄ OPETTAJA JA OPETTAJAYHTEISÖ suunnittelee alansa koulutusta monipuoliseksi ja erilaisia toteuttamismahdollisuuksia tarjoavaksi toimii opiskelijaa tukevassa osaamisyhteisössä ohjaa ja tukee opiskelijaa kehittää itseään opettajana ja seuraa työelämän kehittymistä yleensä ja omalla alallaan HYVA OPISKELIJA 14

15 on motivoitunut työhönsä ja opiskeluunsa vastaa itse opiskelunsa etenemisestä on oma-aloitteinen, kyselee ja oppii kehittää itseään työtoverina ja opiskelijana Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän tehtävänä on olla koulutussuunnittelija, tiedottaja ja konsultti. Opettaja on ohjaaja ja suunnittelija. Työpaikkakouluttaja on opastaja, valmentaja ja mentori. Opiskelijan tehtävänä on olla aikuinen/nuori itse, opiskelija ja työntekijä/työssäoppija. Oppisopimusopiskelijoiden määrä on kehittynyt 1990-luvulla niin että vuonna 1997 osallistujia oli noin , vuonna 1998 runsas ja vuonna 1999 yli Taulukossa 1 on tarkemmin eriteltynä vuoden 1999 oppisopimuslukuja (Tilastokeskus 2000). TAULUKKO 1. Oppisopimusopiskelijat koulutustason ja sukupuolen mukaan vuonna 1999 ALOITTANEET SUORITTANEET KAIKKI OPISKELIJAT naiset miehet naiset miehet naiset miehet peruskoulutus lisäkoulutus peruskoulutus ja lisäkoulutus Kuten taulukosta havaitaan, sukupuolijakauma oppisopimuskoulutuksessa on kokonaisuutena ottaen melko tasainen. Peruskoulutuksessa naiset ovat kuitenkin sekä aloittaneissa, suorittaneissa että koulutuksessa olevissa enemmistönä. Oppisopimuskoulutus on tärkeä näyttötutkintoon valmistautumisen väylä. Vuonna 1999 näyttötutkinnon suorittajista joka neljäs (24%) tuli oppisopimuksen kautta. Omaehtoisen koulutuksen kautta hakeutui joka toinen (50 %), työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta joka viides (19 %). Henkilöstökoulutuksen (3 %) ja erillisten tutkintotilaisuuksien kautta (4 %) tulijoiden osuudet olivat pieniä. Ammatillisia perustutkintoja suorittavia oli 25 %, ammattitutkintoa suorittavia 68 % ja erikoisammattitutkintoa suorittavia 7 %. Näyttötutkintoihin osallistui yhteensä henkilöä. (Tilastokeskus 2000; Laiho 2001.) Näyttötutkinnot kehitettiin suomalaiseen aikuiskoulutukseen 1990-luvun koululainsäädännön uudistusten myötä. Niillä tarkoitetaan opiskelu- ja ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, aikuisille tarkoitettuja ammatillisia tutkintoja. 15

16 Näyttötutkinnot jaetaan ammatillisiin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin. Ammattitaitovaatimukset asetetaan siten, että ammatillinen perustutkinto vastaa nuorten ammatillisen koulutuksen tavoitteita eli siinä edellytetään ammattialan perustehtävien hallintaa. Ammattitutkinnossa vaatimukset on asetettu niin, että tarvitaan noin kolmen vuoden työkokemuksella saavutettua ammattitaitoa ja erikoisammattitutkinnossa noin viiden vuoden työkokemuksella hankittua, alan vaativien työtehtävien hallintaa. (Näyttötutkinnot 1999, 2000; L 631/1998; A 812/1998.) Opetushallitus vahvistaa näyttötutkintojen perusteet, jotka laaditaan työelämän ja oppilaitosten edustajista koostuvissa työryhmissä. Tutkinnon perusteissa määritellään tutkinnossa vaadittava ammattitaito ja kuvataan ammattialan yleis- ja erityispiirteet. Jokainen tutkinto muodostuu pakollisista ja/tai valinnaisista osista. Tutkinto sisältää yleensä 3 8 osaa. Tutkinnon osat ja niiden tavoitteet johdetaan työelämän toimintakokonaisuuksista ja eri ammattialoilta. Tutkinnon perusteissa määritellään myös tavat, joilla ammattitaito voidaan osoittaa sekä tutkintosuoritusten arvioinnin perusteet. Tarkoituksena on, että opiskelija voi koota tutkinnon haluamassaan järjestyksessä ja omaan tahtiinsa. (Näyttötutkinnot 1999, 2000.) Näyttötutkinnot muodostavat hierarkkisen rakenteen, vaikka toisaalta joissakin tutkinnoissa kysymyksessä on enemmänkin erikoistuminen eikä pidemmälle menevä ja harjaantunut ammattitaito (Haltia & Lemiläinen 1998, 44). Myös nuorten ammatilliseen peruskoulutukseen ollaan liittämässä näytöt. Niiden malleja haetaan aikuisten näytöistä sekä kansainvälisistä kokemuksista. Nuorten näytöillä tarkoitetaan aikuisten näyttöjen tapaan työelämän kanssa järjestettäviä opinnäytteitä. Näytöt voivat olla esimerkiksi erillisiä näyttötilaisuuksia joko työpaikoilla tai oppilaitoksissa, opinnäytteitä työssäoppimisjaksoilla tai portfolioita. Näytöt kytketään työssäoppimisjaksoihin. Näytöissä opiskelija osoittaa, miten hyvin hän on saavuttanut ammatillisten opintojen tavoitteet ja työelämän edellyttämän ammattitaidon. Näyttöjen suunnittelun, toteuttamisen ja arvioinnin lähtökohdat esitetään kunkin tutkinnon ja alan opetussuunnitelman perusteissa. Ammatillisten opintokokonaisuuksien hallinta, alan perusosaaminen ja koulutusohjelmakohtainen erikoisosaaminen ovat arvioinnin kohteina. Näyttöjä ei ole yhteisissä eikä vapaasti valittavissa opinnoissa. (OPM 1999:14) Noin 360 perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnosta tekniikan ja liikenteen alan tutkintoja on yli puolet. Seuraavaksi eniten on kulttuurialan ja luonnonvaraalan tutkintoja. (Näyttötutkinnot 2000.) Nuorten työpajojen periaatteena on työn ja koulutuksen yhdistäminen sekä nuorten motivoiminen ja ohjaaminen koulutukseen tai työelämään. Nuorten työpajoja on kehitetty oppisopimuskoulutukseen orientoivina, oppisopimuspaikkoja etsivinä ja räätälöivinä yksiköinä. Etenkin pienempien oppisopimusyritysten osalta ne ovat yhteisiä koulutusta järjestäviä yksiköitä. Toiminnalla on niin ikään edesautettu oppisopimuspaikkojen syntyä. (Tavoite 3; Euroopan unionin rakennerahastot...) 16

17 Kansainvälisen nuorisovuoden 1985 komitean raportissa asetettiin tavoitteeksi, että työpajatoiminnan tuli olla mahdollisimman monipuolista, ammattitaitoa kohentavaa ja yhteiskunnallisia valmiuksia antavaa. Sen tulisi tarjota ammatinvalinnan ohjausta sekä tietoa työelämästä ja koulutusmahdollisuuksista. Vuoden 1993 nuorisokansliapäällikkötyöryhmän raportissa työpajatoiminta määriteltiin osaksi jatkoopintoihin orientoivaa nivelkoulutusta, jossa työttömien nuorten määräaikaisen työllistämisen lisäksi tärkeää oli heidän aktivointinsa, elämänhallintansa parantaminen sekä suuntaaminen koulutus- ja työuralle. Nuorten velvoitetyöllistämisen purkauduttua työpajatoiminnasta on tullut monessa kunnassa keskeisin osa nuoriin kohdistuvaa kunnallista työllisyyspolitiikkaa luvun puolivälissä työpajoja oli toiminnassa noin 300. (Kom 1985:1, 1993:38; Kärkkäinen 1996.) Aivan viime aikoina (esim. TS ) on kuitenkin kantautunut uutisia, että nuorten pääsy pajalta työmarkkinoille tai koulutukseen on vaikeutunut. Pajajakso päättyi esimerkiksi Etelä-Suomen lääninhallituksen vuonna 1999 teettämän kyselyn mukaan toivottuun tulokseen enää 38 prosentilla nuorista, kun aiemmin yli puolet sai työ- tai koulutuspaikan. Kuntien ja työpajojen vastuulle ovat jäämässä yhä selvemmin syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Pajoista tulisi ehdotusten mukaan kehittää laajempia toimintakeskuksia. Pajojen toimintajaksoja tulisi niin ikään pidentää Ruotsin mallia vastaavaksi. Työtavan muutos edellyttäisi vakinaisia ja ammattitaitoisia ohjaajia, kun henkilöstö on tähän asti ollut määräaikaista ja itsekin usein työllisyysmäärärahoilla palkattua. Saksa Perinteinen ammattikuntajärjestelmä on Saksassa säilynyt pidempään kuin muualla ja se on yhä arvostettu. Saksalaisesta oppisopimusmallista käytetty nimi duaalijärjestelmä vakiintui käyttöön 1960-luvulla. Duaalimallista puhutaan, koska a) opiskelu tapahtuu sekä työpaikalla että ammatillisessa koulutuksessa, b) opiskelun kustannuksista vastaavat yritys (palkka, materiaali) ja valtio (koulu), c) lainsäädäntö jakaantuu yrittäjiä säätelevään harjoittelulakiin ja ammattikoulua ohjaaviin osavaltion koululakeihin ja d) oppipojalla on työssä ja koulussa oppijan rooli. Duaalijärjestelmä nojaa koulutussektorin ja elinkeinoelämän kumppanuuteen. Näistä elinkeinoelämä on hallitseva. Järjestelmässä voi valmistua 370 teollisuuden, käsityön, kaupan, maanviljelyn ja julkisen sektorin ammattiin. Eniten valmistuu kaupan ja toimiston sekä metalli-, elektroniikka- ja rakennusalan väkeä. Koulutusohjelmia ja kvalifikaatiovaatimuksia tarkistetaan vuosittain; vanhoja ammattinimikkeitä lopetetaan tai yhdistetään muihin. Tätä on tukenut teollisuuden ja liike-elämän toimintojen virtaviivaistaminen ja työvoimakustannusten minimoiminen. (Kuusi 1996, 69 70; Kivinen ym. 1998, ) 17

18 Oppisopimuskoulutusjärjestelmään pyrkii monin eri tavoin koulutettuja nuoria. Monet hakevat ensin ammatin ja työkokemusta oppisopimuksesta ja jatkavat sitten yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Saksalaisnuorten siirtyminen työelämään perustuu vahvasti duaalijärjestelmään, sillä 2/3 nuorista on sen piirissä. Sukupuolijakauma on keskimäärin melko tasainen, mutta vaihtelee aloittain. (Kivinen ym. 1998, 26.) Saksalaisessa koulutustraditiossa kaikille oppilaille pyritään spesifinkin ammattikoulutuksen ohella turvaamaan riittävä yleissivistys. Työhön harjaantumisen rinnalla käydään osa-aikaisesti ammattikoulua. Ammattikoulussa kaksi kolmasosaa on yleissivistäviä aineita. Työpaikoilla, tehtaiden omissa työpajoissa tai yleisissä harjoittelukeskuksissa pyritään antamaan opetusta alan perustaidoissa ja yrityskohtaisissa erityistaidoissa. Työpaikoilla toimivia kouluttajia velvoitetaan opettamaan oppipojilleen alan ammatillisia kykyjä, joihin lasketaan erityisesti työn itsenäinen suunnittelu, toimeenpano ja oman työn kontrolloiminen. Nämä taidot on osoitettava näyttökokeissa. Oppilaan menestystä seurataan sekä koulussa että työssä säännöllisesti ja ongelmiin pyritään tarttumaan. Lopputodistus koostuu koulun loppukokeen, paikallisen kamarin järjestämän kisällinkokeen ja muista opintokirjaan kirjatuista arvosanoista. Kisällityö ei ole pakollinen, mutta se useimmiten tehdään. Keskeyttämisprosentti on alhainen. (Kivinen ym. 1998, 30.) Saksassa on oivallettu, että oppisopimuskoulutuksen laadun ja jatkuvuuden varmistamiseksi on tärkeää huolehtia työpaikoilla annettavan opastuksen ja työssä oppimisen pedagogisesti korkeasta tasosta. Maassa on säädetty lailla, että teollisuuden ja kaupan alojen harjoittelu tulee suorittaa tietyn pätevyyden saavuttaneiden henkilöiden alaisuudessa. Päteviä ovat korkeakoulututkinnon suorittaneet, erityisen opetusluvan haltijat ja yleisimmin alan ammattimestarit. Työpaikkakouluttajana toimivalta mestarilta edellytetään 3 5 vuoden työkokemusta sekä 120 tunnin pedagogisia opintoja 1 2 vuoden aikana. (OPSO ; Kivinen ym. 1998, ) Mestari-nimike on vanha, jo vuodelta Mestareille kuuluu hallinto- ja opetustehtäviä sekä konsultointia. Lisäksi heidän odotetaan toimivan malleina ja esikuvina nuorille. Mestareilla on työelämässä arvostettu ja vahva asema. Ammattitaitoisen työntekijän (tai spesialistin) täytyy toimia käytännön työtehtävissä muutamia vuosia ennen kuin hän voi hakea mestarikoulutukseen. Saksan lakiin oli pitkään kirjoitettuna vanhan ammattikuntaprivilegion mukainen säädös, että muilta kuin opetusluvan haltijoilta tai mestareilta oli kielletty oman yrityksen perustaminen ja oppipoikien pito. (Kivinen ym. 1995, 170, 1998, ) Duaalijärjestelmässä työelämän ja koulutuksen tarpeet vastaavat hyvin toisiaan. Saksassa monista muista maista poiketen nuorisotyöttömyysaste ja kokonaistyöttömyysaste ovat olleet suunnilleen samalla tasolla. Toisaalta tässä järjestelmässä on ongelmansa. Oppisopimuskoulutuksen päättymisen jälkeen nuorille maksetaan normaalia palkkaa, mitä työnantajat ovat kritisoineet. Se on johtanut myös työllistymisongelmiin. Oppisopimuskoulutuksen suorittaneen urakehityksessä on ollut pul- 18