Kuulostaa varmasti kliseiseltä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuulostaa varmasti kliseiseltä"

Transkriptio

1 Kutsuntaliite 2013

2 Tuottajan tervehdys Ota kaikki hyöty irti intistä Kuulostaa varmasti kliseiseltä sanoa, mutta kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen ylipäänsä kannattaa suhtautua mahdollisuutena ja haasteena pakkopullan sijaan. Sen sijaan, että intti veisi pahimmillaan jopa vuoden elämästäsi, se voi osoittautua yhdeksi elämäsi parhaista kokemuksista. Intissä voit hankkia itsellesi ammatin, saada tuhansien eurojen arvoiset koulutukset ilmaiseksi tai hankkia arvokasta kokemusta vaikkapa tulevaisuuden ammattia silmällä pitäen. Intissä vietetty aika voi siis olla tulevaisuuttasi ajatellen hyödyllistä aikaa. Aktiivisuus on asia, jota ei voi tässä yhteydessä liikaa korostaa. Vaihtoehtoja palveluksen suorittamiseen kannattaa tutkia itse, sillä kukaan ei niitä erikseen tyrkytä, eikä erikoisjoukkoihin ja erityistehtäviin edes pääse niihin erikseen hakematta. Kutsuntoihin kannattaa suhtautua riittävän vakavasti, sillä se on paras tilaisuus vaikuttaa tulevaan palveluspaikkaan. Tavallisten vaihtoehtojen lisäksi kannattaa tutustua puolustusvoimien erikoisjoukkoihin (ks. sivut 8-9) ja erityistehtäviin ja pohtia, olisiko niistä joku kenties sellainen, jossa pääsisit joko hyödyntämään siviiliosaamistasi tai oppimaan jotain kokonaan uutta. Palvelus esimerkiksi täällä Ruotuväessä tarjoaa lehtityöstä kiinnostuneille toimittajille, kuvaajille ja graafikoille loistavan mahdollisuuden hyödyntää siviilissä hankittua osaamista tai päästä oppimaan uutta. Intissäkin aika kuluu parhaiten itselle mieluisissa tehtävissä. Pohdi siis vaihtoehtoja jo etukäteen ja mieti, mitä haluat intissä tehdä! Olli Tuominen, tuottaja Toimitus Tuottaja kaartinjääkäri Olli Tuominen Ulkoasu ja taitto kaartinjääkäri Joonas Kyöstilä Toimittajat kaartinjääkäri Eetu Heino, kaartinjääkäri Joonas Lehtonen, alikersantti Moona Veijola, kersantti Olli Pietiläinen, kersantti Eira Talka ja kokelas Joona Haataja Valokuvaajat kaartinjääkäri Henri Keränen ja kaartinjääkäri Lasse Perkkiö Vastaava päätoimittaja Mikko Ilkko Painopaikka Pirkanmaan Lehtipaino Oy 3 Puolustushaarat ja Raja esittelyssä Tietoa maa-, meri- ja ilmavoimista sekä Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutuksesta. Kutsunnat Mitä niissä kutsunnoissa oikein tapahtuu ja miten niihin kannattaa valmistautua? Kesällä vai talvella palvelukseen? Kaksi Ruotuväen toimittajaa kertovat oman näkemyksensä Intti & elämä Mitä on hyvä ottaa huomioon ennen palvelukseen astumista? Sanasto Hyödyllistä sanastoa, joka helpottaa tämänkin liitteen tekstien ymmärtämistä. 11 Erikoisjoukot Haluatko suorittaa intin omaa erikoisosaamista hyödyntäen tai omia rajoja kokeillen? 8 14 På svenska 15 Milin erbjuder erfarenheter och möjligheter.

3 MAAVOIMAT monipuolisuutta maalla ja kaupungissa Joonas Lehtonen Maavoimat on puolustusvoimien kolmesta puolustushaarasta vahvuudeltaan suurin. Suurin osa palveluksensa aloittavista, eli vuosittain noin varusmiestä ja vapaaehtoista naista, saavat koulutuksensa maavoimissa. Suomessa maavoimat jakautuu kuuteen aselajiin, jotka ovat jalkaväki, kenttätykistö, pioneeri, viesti, huolto ja ilmatorjunta. Maavoimat vastaa nimensä mukaisesti Suomen maa-alueen puolustamisesta. Sen vastuulla ovat myös puolustusvoimien kansainväliset tehtävät. Rauhan ajan kriisitilanteessa maavoimat tarjoaa virkaapua muille viranomaisille, näin yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaten. Lisäksi maavoimat tukee muita puolustushaaroja hoitamalla puolustusvoimien yleishuoltoa sekä asevelvollisuusasioita, kuten kutsuntojen järjestämistä. Suomessa maavoimat jakautuu kuuteen aselajiin, joita ovat jalkaväki, kenttätykistö, pioneeri, viesti, huolto ja ilmatorjunta. Palveluksen alussa kaikki saavat kuitenkin aselajista riippumatta saman peruskoulutuksen ja suorittavat sotilaan perustutkinnon. Alun peruskoulutuskausi kestää noin kaksi kuukautta. Varusmiehiä koulutetaan vuoden 2014 alusta 14 maavoimien joukkoosastossa ympäri Suomen. Puolustusvoimauudistuksen myötä kaksi näistä lakkautetaan vuoden 2014 lopussa, minkä lisäksi muutamia joukkoosastoja yhdistetään hallinnollisesti. Alokkaat pyritään sijoittamaan palvelukseen mahdollisimman lähelle kotipaikkaansa, mutta erityiskoulutukseen tiettyyn varuskuntaan tahtovat voidaan lähettää kauemmaksikin. Halukkuudesta tulee ilmoittaa jo kutsunnoissa. Valintoihin kannattaa suhtautua joka tapauksessa avoimin mielin: monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä ja koulutusta löytyy jokaisesta joukko-osastosta. Joukko-osastot: Hämeen Rykmentti Lahden Hennalassa koulutetaan asevelvollisia ennen kaikkea tiedustelu-, liikunta-, sotilasmusiikki- ja huoltoalan tehtäviin. Lakkautetaan vuoden 2014 lopussa, viimeinen saapumiserä I/14. Jääkäriprikaati Arktiseen koulutukseen ja pohjoisissa oloissa toimimiseen erikoistunut, Sodankylässä sijaitseva Jääkäriprikaati on maamme pohjoisin joukko-osasto.

4 Kaartin Jääkärirykmentti Helsingin Santahaminassa sijaitseva varuskunta on erikoistunut taisteluun rakennetulla alueella ja pääkaupunkimme puolustamiseen. Kainuun Prikaati Suomen suurin varuskunta kouluttaa Kajaanissa yli 3800 varusmiestä vuosittain. Koko takaa monipuolisen koulutustarjonnan. Karjalan Prikaati Kouvolan Vekaranjärvellä sijaitseva varuskunta on maamme suurimpia ja tuottaa maavoimille suorituskykyä kaikissa kuudessa aselajissa. Lapin Ilmatorjuntarykmentti Rovaniemellä sijaitsevan joukko-osaston tehtävänä on kouluttaa kaikki Pohjois- Suomen sodan aikana tarvitsemat ilmatorjuntajoukot. Yhdistetään vuoden 2014 lopussa hallinnollisesti Jääkäriprikaatiin. Maasotakoulu Järjestää Lappeenrannassa perus- ja täydennyskoulutusta ammattisotilaille. Kouluttaa myös pienen joukon varusmiehiä erilaisiin tukitehtäviin. Monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä ja koulutusta löytyy jokaisesta joukko-osastosta. Panssariprikaati Panssariprikaati Parolannummella on maavoimien teknisimpiä joukko-osastoja. Tarjoaa laadukasta koulutusta erilaisista panssariajoneuvoista ja ilmatorjuntajärjestelmistä. Pioneerirykmentti Valtakunnallinen pioneeri- ja suojelualan koulutus- ja kehittämiskeskus Keuruulla. Lakkautetaan vuoden 2014 lopussa, viimeinen saapumiserä I/14. Porin Prikaati Sijaitsee Säkylässä. Kouluttaa kotimaan puolustajien lisäksi Suomen kansainvälisen valmiusjoukon kriisinhallintaoperaatioihin ulkomaille. Reserviupseerikoulu Kouluttaa Haminassa kahdesti vuodessa järjestettävän valtakunnallisen reserviupseerikurssin ohella varusmiehiä erilaisiin tukitehtäviin. Yhdistetään vuoden 2014 lopussa hallinnollisesti Maasotakouluun. Tykistöprikaati Nimensä mukaisesti johtava kenttätykistön koulutusta antava joukko-osasto Niinisalon varuskunnassa. Yhdistetään vuoden 2014 lopussa hallinnollisesti Porin Prikaatiin. Utin Jääkärirykmentti Kouvolan lähellä sijaitseva erikoisjoukko syntyi aikanaan maa- ja ilmavoimien joukko-osastoja yhdistämällä. Vastaa puolustusvoimien helikopteritoiminnasta. Viestirykmentti Puolustusvoimien merkittävin johtamisjärjestelmäalan, viestiaselajin ja elektronisen sodankäynnin osaamis- ja koulutuskeskus Riihimäellä. Yhdistetään vuoden 2014 lopussa hallinnollisesti Panssariprikaatiin. 4

5 MERIVOIMAT meren pauhua ja rantakallioiden kohinaa Olli Pietiläinen Varusmiehiä koulutetaan merivoimissa vuosittain noin 3100, joista noin 20% palvelee laivoilla ja loput erilaisissa tehtävissä maissa. Laivoilla tulevat tutuiksi meren aallot, saariston kapeikot ja rannikon kalliot. Varusmiesten tehtävissä koulutuspurjehdukset vaativat asennoitumista useita viikkoja kestäviin yhtenäisiin laivakomennuksiin. Logistisesti Suomi on suuri saari: lähes kaikki Suomen ja manner-euroopan välinen rahtiliikenne liikkuu meriteitse. Juuri sen takia meriliikenteen ja merialueiden turvaaminen on tärkein osa merivoimien työtä myös rauhan aikana. Varusmieheksi kuivalle maalle Vaikka moni varusmies merivoimissa palvelee matruusina laivan kannella tai konehuoneessa, on merivoimat myös rannikon puolustaja. Pääosa merivoimiin saapuvista varusmiehistä koulutetaankin rannikkotaistelujoukkoja varten. Uudenmaan Prikaatissa Raaseporissa ja Suomenlahden Meripuolustusalueella Kirkkonummen Upinniemessä annettava koulutus tähtää meren läheisyydessä rannikolla sekä luodoilla ja saarilla toimivien joukkojen kouluttamiseen. Muihin varusmiesten hoitamiin tehtäviin kuivalla maalla kuuluvat esimerkiksi sotilaspoliisin työt sekä operatiiviset valvontatehtävät. Merivoimiin hakeutuvien kannattaa huomata, että varusmiehistä vain noin 15 prosenttia valitaan 165 vuorokauden tehtäviin. Laivoilla varusmiehet palvelevat miehistön erikoistehtävissä vähintään 255 vuorokautta. Merivoimista saat enemmän irti Vesiliikenteeseen on mahdollista saada erikoiskoulutusta, kuten merialusten veneenkuljettajan tehtäviä. Haasteita kaipaaville on tarjolla mahdollisuus pyrkiä merivoimien erikoisjoukkoihin taistelu- tai raivaajasukeltajaksi. Koulutus on haastava, mutta ei tavallisellekaan varusmiehelle mahdoton. Suomenlahden Meripuolustusalue Merivoimien suomenkieliset alokkaat astuvat palvelukseen pääsääntöisesti Suomenlahden Meripuolustusalueella Kirkkonummella. Koulutusta annetaan sekä laivasto- että rannikkojoukoille. Joukko-osasto turvaa pääkaupunkiseudun ja koko Suomenlahden merellistä turvallisuutta. Peruskoulutuksen jälkeen osa varusmiehistä jatkaa Saaristomeren Meripuolustusalueelle tai johtajakoulutukseen Merisotakouluun. Saaristomeren Meripuolustusalue Turussa sijaitsevan joukko-osaston toimintaalue ulottuu Hangosta Perämerelle. Tarjolla on laaja kirjo erilaisia tehtäviä sekä laivastoettä rannikkojoukoissa. Osa varusmiehistä saapuu palvelemaan Saaristomeren Meripuolustusalueelle suoritettuaan peruskoulutuksen Upinniemessä. Nylands Brigad Uudenmaan Prikaatissa varusmieskoulutusta annetaan Tammisaaren rannikkopataljoonassa ja Vaasan rannikkojääkäripataljoonan alaisissa koulutusyksiköissä. Puolustusvoimien ainoa koulutuskieleltään ruotsinkielinen joukko-osasto kouluttaa varusmiehiä rannikkojoukkojen tehtäviin. Uudenmaan Prikaatissa annetaan myös kansainvälistä koulutusta ATU-kursseilla (Amphibious Task Unit). 5

6 ILMAVOIMAT taivas rajana Moona Veijola Ilmavoimat puolustaa ja valvoo Suomen ilmatilaa. Toiminta lentotukikohtaympäristössä yhdistää ilmavoimien varusmiehiä sotilaskeittäjästä lentäjään. Erikoisjoukkohaussa voit hakea lentoreserviupseerikurssille sotilaslentäjäksi, lentotekniseen koulutukseen lentokoneapumekaanikoksi, johtokeskuslinjalle ilmatilaa valvomaan, viestilinjalle rakentamaan tukikohdan viestiyhteyksiä tai ilmavoimien kuljettajakoulutukseen sotilaskuljettajaksi. Vuoden 2014 alusta lähtien kaikki ilmavoimien erikoisjoukkohaun piirin kuuluva varusmieskoulutus järjestetään Ilmasotakoulussa. Täällä tehtäviin halutaan, ei pakoteta Ilmavoimiin pääsee kutsuntojenkin kautta, ja koulutusta löytyy erikoiskurssien ulkopuolelta. Joukko-osastot kouluttavat myös maavoimista tuttuihin tehtäviin, kuten sotilaspoliisiksi. Toiminta on periaatteessa muita puolustushaaroja vastaavaa, hävittäjätoiminnalla höystettynä. P-kausi oli melkoista sykkimistä, kun piti yrittää olla paras, että pääsee hommiin, mihin niin moni muukin hakee, Ilmasotakoulusta juhannuksena kotiutunut alikersantti reservissä Ville Rautiainen kommentoi. Hän haki ja pääsi aikanaan johtokeskuslinjalle. Hän epäilee suurimman eron puolustushaarojen välillä olevan ilmapiirissä. Ilmavoimissa ei ainakaan omasta näkemyksestäni tehdä niin massamaisia taistelijoita, vaan panostetaan omien vahvuuksien kehittämiseen ja siihen, että jokaiselle löytyisi oma paikka. Täällä tehtäviin halutaan, ei pakoteta, Rautiainen muistuttaa. Erikoisjoukkohaun kautta saatu palveluspaikka ei kaikilla linjoilla ole lopullinen, vaan peruskoulutuskaudella osoitettu sopivuus johtajakoulutukseen sekä halukkuus ratkaisevat lopullisen valinnan. Joukko-osastoissa tarjottava koulutus vaihtelee usein saapumiserittäin, joten jos kiinnostuit, ole yhteydessä aluetoimistoosi ja kysy lisää. Lisätietoa saat myös joukko-osastojen omilta sivuilta Joukko-osastot: Ilmasotakoulu, Tikkakoski Ilmasotakoulun aliupseerikurssilla koulutetaan varusmiehiä johtokeskus-, viesti- ja lentosääalan tehtäviin ja 2014 alkaen myös lentotekniikan tehtäviin. Reserviupseerikurssilla koulutetaan johtamisjärjestelmäalan ja lentotekniikan reserviupseereita. Varusmieslentäjäkoulutus annetaan lentoreserviupseerikurssilla. Miehistöä koulutetaan sotilaspoliisin, viestimiehen, sotilaskuljettajan, kirjurin ja eri huollon tehtäviin. Karjalan Lennosto, Siilinjärvi Karjalan Lennostossa voit hakea sotilaspoliisi-, ilmavalvonta-, taloushuolto- ja lääkintäaliupseeriksi. Suurin osa varusmiehistä koulutetaan vartiomiehiksi. Muita miehistön koulutuslinjoja ovat sotilaskuljettaja, sotilaspoliisi ja lääkintämies. Lentosotakoulu, Kauhava Lentosotakoulussa koulutetaan sotilaspoliisi-, moottori- ja huoltopalvelualiupseereja. Miehistön koulutuslinjoja ovat sotilaskuljettaja, sotilaspoliisimies, lääkintämies, sotilaskeittäjä ja suojausmies. Lentosotakoulu lakkautetaan vuoden 2014 lopussa. Lapin Lennosto, Rovaniemi Lapin Lennostossa koulutetaan sotilaspoliisi-, suojaus-, johtokeskus-, moottori-, lääkintä-, apumekaanikko- ja huoltopalvelualiupseereja. Miehistön koulutuslinjoja ovat suojausmies, sotilaskuljettaja, kirjuri, sotilaskeittäjä, maalaitemies, sotilaspoliisi, säiliöautonkuljettaja ja lääkintämies. Satakunnan Lennosto, Pirkkala Pirkkalassa koulutetaan sotilaspoliisi-, lääkintä-, talous- ja suojausaliupseereja. Miehistön koulutuslinjoja ovat sotilaspoliisi, sotilaskuljettaja, lääkintämies, sotilaskeittäjä ja suojausmies. 6

7 RAJAVARTIOLAITOS valtakunnan raja vaatii jokapäiväisen turvaajansa Eetu Heino Sisäministeriön alainen Rajavartiolaitos valvoo valtakuntamme rajoja maalla, merellä ja ilmassa. Rajavartiolaitos tarjoaa myös aivan erityisen mahdollisuuden suorittaa varusmiespalvelus. maastovuorokausia. Rajavartiolaitoksen varusmiehiltä edellytetään keskimääräistä parempaa fyysistä kuntoa jo palvelukseen astuttaessa. Lisää haastetta sitä haluaville Rajavartiolaitoksen tärkeimmät tehtävät ovat rajojen valvonta maastorajoilla ja merialueella, rajatarkastukset rajanylityspaikoilla, rikostorjunta, merialueen turvallisuus, merellisen ympäristön suojelu, kansainvälinen yhteistyö ja maanpuolustus. Rajavartiolaitos on sotilaallisesti järjestetty organisaatio. Siihen kuuluu esikunta, neljä rajavartiostoa, kaksi merivartiostoa, Vartiolentolaivue ja Raja- ja merivartiokoulu. Kutsuntojen kautta on mahdollista hakeutua Onttolan rajajääkärikomppaniaan ja Ivalon rajajääkärikomppaniaan, joista ensin mainitussa koulutetaan myös vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvia naisia. Rajavartiolaitoksen varusmiehet saavat rajajääkärikomppanioissa tiedustelupainotteisen koulutuksen. Tämän lisäksi jokainen saa rajavartiokoulutuksen, joka mahdollistaa toiminnan Rajavartiolaitoksen varusmiehiltä edellytetään keskimääräistä parempaa fyysistä kuntoa jo palvelukseen astuttaessa. Rajavartiolaitoksen päätehtävissä rajavartiomiesten tukena niin rauhan aikana kuin kriisinkin koittaessa. Miehistöä koulutetaan erikoiskursseilla mm. lääkintämiehiksi, tarkkaampujiksi ja taisteluläheteiksi. Koulutus Rajavartiolaitoksessa sisältää runsaasti Rajavartiolaitos kouluttaa myös erikoisjoukkoja. Raja- ja merivartiokoulun erikoisjääkärikomppaniassa Immolassa koulutetaan aliupseereita ja reservin upseereita vaativiin tiedustelu- ja iskuosastotehtäviin. Erikoisrajajääkäriksi hakeminen tapahtuu erillisen hakemuksen ja pääsykokeen kautta. Valintakokeet järjestetään tammikuussa ja koulutettavaksi otetaan yksi saapumiserä kunkin vuoden heinäkuussa. Varusmiesyksiköt ja joukko-osastot: Immolan Erikoisrajajääkärikomppania (Raja- ja merivartiokoulu, Imatra) Onttolan Rajajääkärikomppania (Pohjois-Karjalan rajavartiosto, Onttola) Ivalon Rajajääkärikomppania (Lapin rajavartiosto, Ivalo) 7

8 Tee intistä itsesi näköinen Joona Haataja Varusmiespalvelus ei ole vain massan mukana menoa, vaan voit palvelusaikana hyödyntää omaa osaamistasi ja kartuttaa kokemustasi puolustusvoimien erikoisjoukoissa tai erityistehtävissä. Tällä aukeamalla esiteltäviin erikoisjoukkoihin täytyy lähtökohtaisesti hakea itse ennen palvelukseen astumista. Oma aktiivisuus sekä tiedonhankinta ovat niihin pyrittäessä tärkeitä. Erikoisjoukkoihin kuuluvat esimerkiksi sukeltajat, kansainväliset valmiusjoukot ja laskuvarjojääkärit. Puolustusvoimissa on myös useita erityistehtäviä, joihin voi hakea palveluksen aikana. Näitä ovat muun muassa erilaiset media-alan, lääketieteen, kirkollisen työn ja varusmiestoimikuntien tehtävät joukko-osastoissa ja Pääesikunnassa. Kansainväliset valmiusjoukot Porin Prikaatissa Säkylässä koulutettavat kansainväliset valmiusjoukot ovat yksi mahdollisuus päästä rauhanturvatehtäviin. Kotimaan puolustuksen kannalta valmiusjoukot ovat iskukykyinen voima. Koulutuksen kansainvälinen osuus annetaan vuoden kestävän palveluksen lopussa. Kotiutumisen jälkeen suurin osa varusmiehistä allekirjoittaa toimintavalmiussitoumuksen, joka mahdollistaa kutsun mihin tahansa operaatioon, vaikka toivomuksiakin voi esittää. Tällä hetkellä eniten tehtäviä on Libanonissa, tiedottaja Markus Malila Porin Prikaatista kertoo. Valintakriteereitä ovat muun muassa hyvä kunto ja vähintään tyydyttävä englannin sekä suomen kielen taito. Hakijoilla ei saa olla rikosrekisteriä, rattijuopumusta tai vähintään kolmea rikosilmoitusmerkintää. Myös krooniset ihottumat, allergiat ja herkästi oireileva laktoosi-intoleranssi ovat karsivia tekijöitä. Hakemukset kansainvälisiin valmiusjoukkoihin tulee postittaa viimeistään 15. tammikuuta mennessä Porin Prikaatiin. Halukkuus kannattaa ottaa esiin jo kutsunnoissa. Valmiusjoukot ovat nopein tie varusmiespalveluksesta kriisinhallintatehtäviin. Sukeltajakoulutus Merivoimien sukeltajakoulutusta annetaan kahdella eri linjalla vuorovuosina. Raivaajasukeltajat koulutetaan merimiinojen etsintä- ja raivaustehtäviin, taistelusukeltajat taas saariston tiedustelu- ja tuhoamistehtäviin. Vuoden 2014 tammikuussa koulutetaan taistelusukeltajia. Palvelusaikana on mahdollista suorittaa myös räjäyttäjätutkinto ja sukeltajakortti. Varusmieskoulutus sisältää monia ikimuistoisia hetkiä, joista vähäisimpiä eivät varmasti ole ensimmäiset avovesisukellukset Hangossa tai se, että pääsee mukaan ehkä puolustusvoimien fyysisesti vaativimpaan koulutukseen. Koulutus etenee tasokokeiden kautta kohti sukeltajaksi valmistumista. Terve ylpeys omaan toimintaan ja vahva me-henki ovat leimallisia merivoimien sukeltajille, Sukeltajakoulun varapäällikkö Mikko Lempa kertoo. Vuoden pituiseen palvelukseen hakemukset tulee jättää syyskuun 15. päivään mennessä. Palvelus alkaa valintakokeiden jälkeen seuraavan vuoden tammikuussa. Kurssille päästäkseen ei tarvitse olla teräsmies tai valmis sukeltaja, vaan hyvä kunto ja uimataito riittävät. Helikopteriapumekaanikko Helikopteriapumekaanikkojen lentotekninen peruskoulutus annetaan ilmavoimissa. Koulutukseen hakeudutaan vapaaehtoisesti ja se järjestetään Ilmasotakoulussa ilmavoimien aliupseerikurssilla, jossa seuraava lentotekninen linja alkaa vuonna Lentoteknisen peruskoulutuksen jälkeen helikopteriapumekaanikkojen koulutus jatkuu joko maavoimissa, Utin 8

9 Jääkärirykmentissä tai niissä Rajavartiolaitoksen yksiköissä, joissa on helikopterilentotoimintaa. Utin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoonassa apumekaanikot osallistuvat NH90-kuljetushelikopterien ja MD500-kevythelikopterien käyttöhuoltotehtäviin sekä Utin tukikohdassa että maastoharjoituksissa, helikopterien toimiessa koko Suomen alueella. Kannattaa hakea, varsinkin jos on kiinnostunut lentävistä laitteista tai tekniikasta. Tänne pääsee myös ilman siviilipuolen lentoteknistä koulutusta. Töitä tehdään oikeiden laitteiden parissa, Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueessa Helsingissä palvellut reservin alikersantti Artturi Vuorinen sanoo. Tammikuussa palvelukseen astuvan saapumiserän hakuaika Ilmasotakoulun lentotekniselle linjalle päättyy edellisen vuoden elokuun lopussa ja heinäkuun saapumiserän pitää lähettää hakemuksensa palvelukseenastumisvuoden tammikuun loppuun mennessä. Hakijoilta edellytetään toisen asteen ammatillista tutkintoa tai lukion oppimäärää. Ilmavoimien järjestämä valintatilaisuus sisältää soveltuvuustestejä ja fyysisen kunnon testauksen. Erikoisjoukot, joihin tulee lähtökohtaisesti hakea ennen palvelukseen astumista Erikoisjoukko, kouluttava osasto ja hakuaika (jos mainittuna on useampi hakuaika, edellä oleva on vuoden 1. saapumiserälle ja jälkimmäinen 2. saapumiserälle): Elektronisen sodankäynnin koulutus, Riihimäen viestirykmentti, haku kutsunnoissa tai erikseen. Laskuvarjojääkärit, Utin Jääkärirykmentti 6.1. mennessä, Kansainväliset valmiusjoukot, Porin Prikaati, mennessä. Erikoisrajajääkärit, Immolan Erikoisrajajääkärikomppania, mennessä. Helikopteriapumekaanikko, Ilmavoimat, ja mennessä. Sotilassoittajat, Hämeen Rykmentti mennessä. Urheilukoulu, Hämeen Rykmentti 1.3. ja 1.7. mennessä. Sukeltajat, Upinniemen sukeltajakoulu, mennessä. Ilmavoimien aliupseerikurssi, Ilmasotakoulu, ja mennessä. Lentotekninen aliupseerikurssi, Ilmasotakoulu, ja mennessä. Valvontalinjan johtokeskusopintosuunta, Ilmasotakoulu, ja mennessä. Viestilinjan tukikohdan viestiopintosuunta, Ilmasotakoulu, ja mennessä. Viestilinjan tutkaopintosuunta, Ilmasotakoulu, ja Sotilaskuljettajakurssi, Ilmasotakoulu, ja (Huom. sotilaskuljettajaksi voi kouluttautua myös muissa joukko-osastoissa) Huom. Lahden varusmiessoittokunta siirtyy Hattulaan vuoteen 2015 mennessä. Urheilukoulu siirtyy pääosin Kaartin Jääkärirykmenttiin kesällä Hiihtolajit siirtyvät samaan aikaan Kainuun Prikaatiin. Tarkemmat tietoja erikoisjoukoista ja erityistehtävistä puolustusvoimien verkkosivuilta 9 9

10 Valmistaudu etukäteen Olli Tuominen Kutsunnat ovat paras paikka vaikuttaa palveluspaikkaan ja -aikaan. Kutsuntatilaisuudet järjestetään jälleen paikkakunnasta riippuen elo- ja joulukuun välisenä aikana. Kutsunnanalaisia ovat kaikki tänä vuonna 18 vuotta täyttävät miehet. Mikäli kutsuntapostia ei ole kotiin tullut, ei se oikeuta jäämään pois kutsunnoista. Tällöin täytyy ottaa itse yhteyttä omaan aluetoimistoon, muistuttaa Etelä-Karjalan aluetoimiston kutsuntaupseeri, sotilasmestari Timo Tasala. Vaikka intti ei vielä tällä hetkellä olisikaan päällimmäisenä mielessä, kannattaa kutsuntoihin silti valmistautua etukäteen. Terveystarkastus tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen kutsuntoja, Tasala alleviivaa. Kotiin tulleeseen kyselylomakkeeseen täytetyt toiveet ovat perustana kutsuntalautakunnan päätöksille ja ne on hyvä varautua perustelemaan. Ensisijaisesti katsotaan puolustusvoimien tarvetta, mutta kutsunnanalaisen toiveet pyritään ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Sen verran kannattaa kutsuntoihin varautua, että kartoittaa vaihtoehtoja ja Kutsuntakuulutukset ja -materiaali ovat saatavilla myös netistä, aluetoimistosta. Muista nämä ennen kutsuntoja: - Käy terveystarkastuksessa oman kotikunnan terveysasemalla - Hanki tarvittavat erikoislääkärintodistukset ja opiskelutodistukset - Täytä kyselylomake ja palauta se ajoissa - Mieti milloin ja minne haluat palvelukseen Ota kutsuntoihin mukaan: - virallinen henkilöllisyystodistus - opiskelutodistukset (tarvittaessa) - erikoislääkärintodistukset (tarvittaessa) - jotain ajanvietettä Kutsunnoissa päätetään: - palveluskelpoisuusluokasta - palveluksen aloittamisajasta ja -paikasta - palveluksesta vapauttamisesta omia toiveitaan, Tasala suosittelee. Tarjolla oleviin koulutusvaihtoehtoihin ja joukko-osastoihin (ks. esittelyt sivuilla 3 7) voi tutustua jo etukäteen puolustusvoimien nettisivuilla. Mihin palvelukseen? Mieluisinta joukko-osastoa pohtiessa on hyvä huomata, että tietyissä joukkoosastoissa, esimerkiksi Kaartin Jääkärirykmentissä, suurin osa tehtävistä edellyttää vähintään 255 vuorokauden palvelusta. Näin ollen puolen vuoden pestiin pääseminen on jotain toista joukko-osastoa epätodennäköisempää. Erikoisjoukoista (ks. sivut 8 9) kiinnostuneen on hyvä tuoda asia esille kutsunnoissa. Erikoisjoukoilla on omat hakuajat. Hakea voi niin ennen kuin jälkeenkin kutsuntojen, Tasala kannustaa. Erityistehtäviin voi puolestaan yleensä hakea vielä peruskoulutuskauden aikana. Kutsunnat voivat tuntua tilaisuutena varsin pitkäveteiseltä, sillä odottelua voi olla paljon. Etenkin, jos satut olemaan listan häntäpäässä. Siksi mukaan on hyvä ottaa vaikkapa musiikkia tai lukemista. 10

11 Ole valmis, armeija alkaa! Eira Talka Varusmiespalveluksen alkaminen jännittää ja mietityttää varmasti jonkin verran jokaista. Panikointiin ei ole syytä, sillä lopulta kaikenlaiset tyypillisimmät tilanteet on pyritty tekemään varusmiehelle hallittaviksi. Jo seuraavilla kolmella askeleella olet ottanut ison harppauksen kohti inttivalmiutta! Tuet kuntoon Omillaan asuvan varusmiehen on oltava ajoissa liikkeellä hakiessaan Kelan tukia. Sotilasavustusta voi hakea jo 1 2 kuukautta ennen palveluksen alkua, mutta viimeistään hakemus on tehtävä palveluksen alkamiskuukauden aikana. Opintolainan korkoihin sotilasavustusta voi hakea koron erääntymiskuukauden aikana. Sähköiset hakemukset löytyvät Kelan verkkosivuilta osoitteesta Liitteetkin voi skannata suoraan hakemuksen oheen liitettäviksi Kelan uudessa liitesovelluksessa. Sotilasavustuksen asumisavustusta saa asuntoon, joka on vuokrattu tai varusmiehen omistuksessa vähintään kolmisen kuukautta ennen palveluksen alkua. Hyvin perustellusta syystä maksetaan asumisavustusta myös aikarajan jälkeen tai palveluksen alettua. Opintolainan korkoihin sotilasavustusta ennättää hakea koron erääntymiskuukauden aikana. Kelan avustuksia voivat saada lisäksi asevelvollisen tai asepalvelusta suorittavan naisen läheiset, kuten avio- tai avopuoliso ja lapset. Huolla suhteitasi Intti tuottaa monien muiden elämäntilanteiden tapaan katkoja yhteydenpitoon läheisten kanssa. Pidä yhteyttä kavereihin, kumppaniin ja sukulaisiin lomilla ja iltavapailla. Vaikka välimatkat tuttujen ihmisten luo olisivat toisinaan pitkät, on varusmiehen vapaa-ajallaan mahdollista käyttää nettiyhteyttä ja puhelinta. Sotilaskotiin voi myös kutsua siviilituttavia vierailulle iltalomien ratoksi. Jos läheisissä suhteissa syntyy ongelmia intin aikana, voi huolista puhua jokaisesta varuskunnasta löytyvän sosiaalikuraattorin tai sotilaspapin kanssa. Myös Väestöliiton ylläpitämä maksuton ja anonyymi Varusmiesten tukipuhelin on käytettävissäsi. Varusmiestoverit, varusmiestoimikunnat, esimiehet sekä ryhmän- ja joukkueenjohtajat auttavat hädän hetkellä. Äläkä unohda, että osaan inttikavereista solmit luultavasti uusia, elinikäisiä ystävyyssuhteita. Armeija-aikana kunto kasvaa, mutta lähtöfysiikasta kannattaa huolehtia jo siviilissä. Näin pehmeä lasku nousujohteiseen liikuntakoulutukseen on taattu. Hyvä fyysinen kestävyys ja lihaskunto ovat eduksi intin käänteissä, sillä liikuntakoulutuksen osuus koko koulutuksesta on yli 20 prosenttia. Treenaa kroppaa Liiku 3 4 kertaa viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan ja peruskunto pysyy hyvällä tasolla. Opettele myös kävelemään paikasta toiseen, sillä varusmiespalveluksen aikana tulet kävelemään aikamoisia määriä. Muista treenatessasi vaalia liikkumisesi monipuolisuutta: kasvata salilla lihaskuntoa parina kolmena iltana viikossa, käy lenkillä yhtä usein ja sisällytä ohjelmaan vielä ketteryyttä lisäävää pallopelailua kerta viikkoon. Vältä kuitenkin ylirasitusta, eli aloita helpolla viikko-ohjelmalla ja tee sitten asteittain rankempia harjoituksia. Parin kovemman treeniviikon jälkeen voit viettää muutaman rennomman päivän. Verryttelyä, venyttelyä ja palautumista ei tule unohtaa, ja ravitseva ruokavalio kruunaa terveet elämäntavat. 11

12 Parempi kunto? Uusia elämyksiä? Intti muutti elämän Eira Talka Armeija-ajasta voi löytää sellaisiakin positiivisia puolia, joita ei olisi tullut ajatelleeksi ennen palvelukseen astumista. Ruotuväen haastatellut ovat löytäneet palvelusajastaan uudenlaista potkua ja suuntaa siviilielämälle. Kunto kohentui silmissä Alikersantti Jani Anttila Karjalan Tykistörykmentistä on tyytyväinen mies, sillä palveluksen aikana hänen fyysinen kestävyytensä parantui mukavasti. Viikko sitten juoksin kotiuttamis- Cooperin ja tulos oli parantunut 500 metrillä P-kaudesta, ennen vain alle 2000 metriä juossut Anttila kehaisee. Tulokset näkyvät myös vaa'assa ja peilissä. Olen kuulemma laihtunut ja parikymmentä kiloa onkin tippunut, Anttila iloitsee. Ennen armeijaa elämäntavoissa oli rukkaamisen varaa. Satunnaista pyöräilyä lukuun ottamatta Anttilalla ei juurikaan ollut liikunnallisia harrastuksia. Intin päätyttyä olen ajatellut aloittaa säännöllisen lenkkeilyn ja pyöräillä enemmän, Anttila toteaa. Kuva suomalaisuudesta vahvistui Suomalainen sisu, talven kylmyys ja yhteishenki. Muun muassa nämä jäivät armeija-ajasta mieleen reservin kersantti Egzon Delijalle, joka päätti asepalveluksensa viime vuonna Kaartin Jääkärirykmentissä. Kuusivuotiaana Kosovosta Suomeen muuttaneella Delijalla oli alusta lähtien utelias asenne palvelusta kohtaan. Kriisioloista tuleminen oli jättänyt jälkensä, mutta ikävät muistot talttuivat kasarmilla oman sinnikkyyden ja positiivisuuden ansiosta. Oli haaste voittaa omat ajatukset, sen eteen täytyi tehdä töitä, hän sanoo. Tarinat suomalaisesta sisusta tulivat todeksi talvella leireillä, ja minulle jäi kavereita niin Kaartin Jääkäritoimikunnasta kuin P-kaudelta, hän luettelee kokemuksiaan. Nyt Varusmiesliiton hallituksessa vaikuttava kauppatieteiden opiskelija saavutti varusmiesaikana myös yhden tavoitteistaan, joka oli pääsy KJTK:n puheenjohtajaksi. Intistä jäi paljon käteen. Sain kokeilla omia rajojani uudenlaisessa miljöössä. KJTK:n puheenjohtajan roolin koin tärkeäksi, sillä siellä pääsin puhumaan ihmisten edessä, Delija kiteyttää. Lisähaastetta elämään Motivoitunut työympäristö, yhtenäinen arvomaailma sekä monipuoliset uramahdollisuudet houkuttivat hakemaan Maanpuolustuskorkeakouluun, kadetti Aito Paloheimo latelee. Välillä vitsaillaan, että korpraalista kenraaliksi, mutta pidän tätä muistutuksena siitä, että kaikki on mahdollista, jos vain tekee lujasti töitä eikä lannistu vastoinkäymisistä, jälkialiupseerikurssin käynyt Paloheimo huomauttaa. Hän kokee saaneensä armeijan johtajakoulutuksesta paljon irti. Palveluksen aikana oppi ymmärtämään yhteistoiminnan merkityksen sekä sen miksi nöyryys on tärkeä osa ihmisen luonnetta, hän sanoo. Kadettikoulussa varusmiespalveluksesta alkanut meininki jatkuu, jopa haastavampana. Ehdottomasti parasta on ollut kurssin sisäinen henki ja mitä sen kautta on yhdessä saatu aikaan. 150-päisen kurssin voima ja yhdessä jaetut ilot ja surut vahvistavat yksittäisen kadetin iskunkestävyyttä. Se on suuri voimavara jokaiselle kadetille, Paloheimo sanoo. 12

13 Talvella Pakkanen puree, mutta hyttyset eivät Kesällä Leudompi sää tuo kovemmat lenkit Talvinen peruskoulutuskausi, eli palveluksen ensimmäiset pari kuukautta, on toisinaan kirjaimellisesti jäätävä. Alokasleireillä lämpötila saattaa tippua etelässäkin pariinkymmeneen miinusasteeseen. Toisaalta taistelukoulutus on monen mielestä mukavampaa talvella; onhan syöksyminen ja ryömiminen helpompaa pehmeässä lumihangessa kuin mutaisessa kivikossa. Jos vihaat hyttysiä, voi talven saapumiserä olla niin ikään sinulle sopivampi. Talven jälkeen saapuva kevät piristää valtavasti mieltä. Kaikkien jossain vaiheessa kärsimästä motivaation puutteesta selviää huomattavasti helpommin päivien vain pidetessä ja sään lämmetessä. 165 vuorokautta palvelevat käyvät loppusotansa kesäsäässä. Kesäkuussa kotiutuvat 5,5 kuukauden miehet ehtivät ehkä viettää heinäkuussa kesälomaakin. Opiskeluasiat kannattaa huolehtia erityisen hyvin kuntoon talvella palvelukseen astuttaessa. Jos tavoitteissa siintää opiskelu palvelukseenastumisvuoden syksystä alkaen, paikka on hyvä olla hankittuna jo etukäteen. Armeijassa on useimpien mielestä siviiliä hankalampaa valmistautua kevään valintakokeisiin. Lisäksi syksyllä kouluun mielivän on selvittävä palveluksesta 5,5 kuukaudella. Mutta kuten intissä muutenkin, omaa järkeä saa aina käyttää. Kerrospukeutuminen on talvella sallittua, ja kamina lämmittää kyllä leirillä telttaa, kunhan kipinävahti pysyy hereillä. Hyvällä palvelus-, ura- ja opintosuunnittelulla pääsee jo pitkälle. Armeijan aloittaminen kesällä on monen mielestä kätevä startti palvelukselle ja se onkin suositumpi talveen verrattuna. Luulot mukavasta lämpöisestä palveluksesta kannattaa kuitenkin karistaa saman tien, sillä intissä on omat haasteensa myös kesäkuumalla. Kesä on armeijan kuuminta aikaa niin hiostavuudessa kuin vaativuudessa. Talveen verrattuna varautuminen ja olosuhteet, kuten lämpimänä pysyminen, eivät vaadi yhtä paljon aikaa. Leuto sää haastaa siis pidemmillä lenkeillä ja vaativammilla leiripäivillä. Heinäkuussa aloitat palveluksesi kevyesti T-paidassa ja maastohousuissa, mikä tuntuu vaivattomalta talveen verrattuna. Kesän verkkainen vaihtuminen syksyksi ja lopulta talveksi antaa paremmat mahdollisuudet harjoitella oikean vaatemäärän arvioimista: ehdit totutella säähän ja armeijan varustukseen. Nestehukka on kesällä valitettavasti yksi yleisimmistä ikävistä välikohtauksista erityisesti palveluksen alussa. Veden juomisesta muistuttaminen ei ole mikään turha hokema vaan äärimmäisen tärkeää, sillä se säästää sokkireaktioilta ja pyörtyilyltä. Kesän saapumiserä varmistaa myös palveluksen jälkeisen opiskelun tai työn sujuvan alkamisen, sillä palveluksen venymisellä lähes vuoden mittaiseksi ei ole näiden kannalta haittaa. Tämän ansiosta voit palvella täydet 347 vuorokautta ja silti ehdit kesän loputtua takaisin hankkimaasi opiskelupaikkaan tai työhön. Joonas Lehtonen Kirjoittaja astui palvelukseen talvella Olli Pietiläinen Kirjoittaja astui palvelukseen kesällä

14 HANKALIEN TERMIEN SANASTO Aliupseerikurssi, AUK, AU-kurssi Valinnat AU-kurssille tehdään P-kauden aikana osoitetun kyvykkyyden ja kerättyjen valintapisteiden perusteella. Kurssin ensimmäisen osan, AUK1:n aikana kerätään pisteitä RUK-valintoja varten. Puolivälissä kurssin parhaat lähetään RU-kurssille, ja loput jatkavat AUK2-osuudelle. AUK:n käyneet kotiutuvat alikersantteina, ansioituneet voidaan ylentää kersanteiksi. Aluetoimisto Aluetoimistot järjestävät mm. kutsunnat ja naisten valintatilaisuudet sekä vastaavat kysymyksiin, joita sinullakin voi olla asepalvelukseesi liittyen. Aselaji Esimerkkejä aselajeista maavoimissa ovat mm. jalkaväki ja tykistö. Eri aselajeissa on erilaisia koulutushaaroja ja koulutushaaroissa erilaisia sodan ajan tehtäviä. Erikoiskoulutuskausi, E-kausi P-kauden jälkeen alkaa E-kausi, jonka aikana sinut koulutetaan sodan ajan tehtävääsi. Erikoiskoulutuskauden tavoitteena on, että varusmiehet osaavat oman puolustushaaransa, aselajinsa ja koulutushaaransa mukaiset sotilaan tiedot ja -taidot. Joukkokoulutuskausi, J-kausi Asepalvelus huipentuu E-kauden jälkeen alkavaan J-kauteen, jolloin johtajat ja miehistö toimivat taas yhdessä ja hitsaantuvat yhteen oman sodan ajan joukkonsa kanssa. J-kautta tahdittavat monet leirit ja monille unohtumaton ns. loppusota. J-kauden tavoitteena on, että koulutettavat hallitsevat sijoituksensa ja tehtävänsä mukaiset tehtävät ja kykenevät täyttämään niille määritetyt suoritusvaatimukset. Joukko-osasto = lennosto, meripuolustusalue, prikaati, rykmentti, koulu Joukko-osasto on puolustusvoimien alueellinen hallintoyksikkö, joka keskeisin tehtävä on kouluttaa varusmiehiä. Joukko-osastoihin haetaan kutsuntojen yhteydessä suorittamaan asepalvelusta. Joukkoyksikkö = laivue, pataljoona, patteristo, rykmentti Joukko-osasto jakautuu joukkoyksiköihin. Esim. joukkoyksikkö Karjalan Tykistörykmentti toimii joukko-osasto Karjalan Prikaatin alaisuudessa. Kasarmi Kasarmi on perusyksikön koti ja mm. varusmiesten majoittamiseen tarkoitettu rakennus. Kasarmialueella tarkoitetaan aluetta, jolla joukko-osaston kasarmit sijaitsevat ja se on osa varuskuntaa. Koulutushaara Koulutushaaralla (esim. jääkäri) tarkoitetaan sitä, minkä tyyppiseen sodan-ajan joukkoon ja tehtävään varusmies koulutetaan. Se riippuu joukko-osastosta, aselajista ja P-kauden lopulla tehdystä valinnasta E-kauden koulutukseen ja sen kautta tulevaan sodan ajan tehtävään. Miehistö Miehistöä ovat sotamiehet, matruusit, aliupseerioppilaat, korpraalit ja ylimatruusit. Sotamiesten arvolla on erilaisia nimiä koulutushaarasta riippuen, esim. tykkimies, lentosotamies ja jääkäri. Ansioitunut sotamies voidaan ylentää korpraaliksi ja matruusi ylimatruusiksi. Peruskoulutuskausi, P-kausi P-kausi kestää ensimmäiset kahdeksan palvelusviikkoa. P-kaudella opit sotilaan perustaidot aseenkäsittelystä tahtimarssiin ja keräät pisteitä sotilaan perustutkintoon. Se taas vaikuttaa P-kauden lopulla tehtäviin valintoihin johtajakoulutukseen sekä miehistön eri tehtäviin varusmiespalveluksen loppuajaksi. Perusyksikkö = eskadroona, komppania, lentue, patteri, viirikkö Joukkoyksikkö koostuu perusyksiköistä. Perusyksikkö on varusmiehelle se tutuin paikka ja joukko, joka tulee tutuksi asepalveluksen aikana. Perusyksikkö voi vaihtua palveluksen aikana. Puolustushaara Maa-, meri- ja ilmavoimat ovat puolustushaaroja. Pääesikunta ohjaa ja koordinoi niiden toiminnan. Reserviupseerikurssi, RU-kurssi, RUK RU-kurssille valitaan AU-kurssin puolivälissä kurssin parhaat taistelijat. Suurin osa käy RU-kurssin Reserviupseerikoulussa. Merivoimien RU-kurssit pidetään yleensä Merisotakoulussa ja ilmavoimien Ilmasotakoulussa. RUK:in käyneet ylennetään kotiutumisen yhteydessä reservin vänrikeiksi. Varuskunta Varuskunta on kiinteä sotilasalue, johon on sijoitettu esim. joukko-osastoja ja sotilaslaitoksia. Varuskunnan tehtävä on palvella sinne sijoitettuja joukkoja tarjoamalla niille tiettyjä palveluja. 14

15 Via uppbåden till tjänstgöringen Olli Tuominen Milin erbjuder erfarenheter och möjligheter. Din första beröring med armén kommer att vara uppbåden som förrättas mellan augusti och december beroende på den bosättningsort. Fast milin inte är den mest intressanta saken för dig just nu, är det värt för att förbereda sig på förhand. Tips inför uppbådet - Det lönar sig att tänka på olika alternativ och egna önskemål på förhand, rekommenderar uppbådsofficer, militärmästare Timo Tasala från Södra Karelens regionalbyrå. Till uppbådet behöver du ta med dig ett officiellt identitetsbevis samt läkar- och studieintyg. Det kan också vara bra att ta med exempelvis något att läsa, eftersom väntetiden kan bli lång. De svenskspråkiga genomför huvudsakligen sin militärtjänst vid Nylands Brigad, som är Finlands enda svenskspråkiga truppförband. Nylands Brigad hör till marinen. Det är förstås också möjligt att söka sig till de finskspråkiga truppförbanden. 165, 255 eller 347 Från första februari är tjänstgöringstiderna 165, 255 eller 347 dagar beroende på den utbildningen du får. I allmänhet Det lönar sig att tänka på olika alternativ och egna önskemål. tjänstgör manskapet 5,5 eller 8,5 månader medan ledarutbildning till antingen underofficers- eller officerskurserna tar 11,5 månader. Till exempel jägare tjänstgör i allmänhet 165 och militärpoliser 255 dagar. I vissa krävande specialuppgifter, såsom militärförare, tjänstgör även manskapet 347 dygn. Till specialtrupper eller -uppgifter? Om du är intresserad av specialtrupper (t.ex dykare och helikopterhjälpmekaniker) eller specialuppgifter (t.ex uppgifter i Ruotuväki och i det kyrkliga arbetet), lönar det sig att kolla uppgifter noggrannare på försvarsmaktens webbplats. - Specialtrupperna har egna ansökningstider. Man kan lämna in ansökan både före och efter uppbådet, uppmuntrar Tasala. Det är ändå klokt att redan vid uppbådet berätta om du är intresserad av någon specialområde. Ingen beordras till specialtrupper eller -uppgifter utan du behöver söka separat till dem. Mer information om försvarsmakten, truppförband och beväringstjänst hittar du från försvarsmaktens webbplats 15

16 ENEMMÄN IRTI INTISTÄ Hae erikoiskoulutukseen mm. lentäjäksi, sukeltajaksi tai laskuvarjojääkäriksi. Lue lisää: varusmieheksi.fi youtube.com/puolustusvoimat facebook.com/puolustus

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta Majuri Jyri Hollmén Henkilöstö osasto Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus Kuva 1 Henkilöstöosasto AMPUMARATOJEN TULEVAISUUS SEMINAARI: MAAVOIMIEN KOULUAMPUMARADAT Kuva 2 Esityksen sisältö 1. Maavoimien

Lisätiedot

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta Majuri Jyri Hollmén Henkilöstö osasto Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus Kuva 1 Henkilöstöosasto AMPUMARATOJEN TULEVAISUUS SEMINAARI: MAAVOIMIEN KOULUAMPUMARADAT Kuva 2 Esityksen sisältö 1. Maavoimien

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa

Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa Puolustusvoimien henkilöstöjohtamisen päämääränä on turvata puolustusvoimille

Lisätiedot

Alokkaan opas löytyy myös internet-sivuiltamme:

Alokkaan opas löytyy myös internet-sivuiltamme: Alokkaan opas Sisällys Tärkeitä yhteystietoja Miten löydän Ilmasotakouluun? Varuskunta-alueen kartat Mitä mukaan? Tietoa kotiväelle Tärkeitä tapahtumia Arjen asioita 2 3 4 5 6 7 8-13 Tärkeitä yhteystietoja

Lisätiedot

6.8.2013 (Päivitetään koko ajan palautteiden, kehittämisideoiden ja vinkkien perusteella)

6.8.2013 (Päivitetään koko ajan palautteiden, kehittämisideoiden ja vinkkien perusteella) VALMISTAUTUMINEN KRIISINHALLINTATEHTÄVÄÄN ENNEN KRIISINHALLINTATEHTÄVÄÄ Kriisinhallintatehtävään lähdöstä kannattaa keskustella oman lähiverkoston kanssa. Pohdi millaisia asioita käyt läpi puolison, kumppanin,

Lisätiedot

Varusmiehenä Rannikkolaivastoon! 2/2016

Varusmiehenä Rannikkolaivastoon! 2/2016 Varusmiehenä Rannikkolaivastoon! 2/2016 Sisällys 1 Tervetuloa Rannikkolaivastoon!... 3 2 Siirtyminen peruskoulutuskaudelta omaan yksikköön... 4 3 Rannikkolaivastoon organisaatio... 4 4 Palvelus ja vapaat...

Lisätiedot

Tärkeitä yhteystietoja Alokkaan opas löytyy myös internet-sivuiltamme: www.puolustusvoimat.fi/ilmavoimat/joukko-osastot/ilmasotakoulu

Tärkeitä yhteystietoja Alokkaan opas löytyy myös internet-sivuiltamme: www.puolustusvoimat.fi/ilmavoimat/joukko-osastot/ilmasotakoulu Sisällys Tärkeitä yhteystietoja 2 Miten löydän Ilmasotakouluun? 3 Varuskunta-alueen kartat 4 Mitä mukaan? 5 Tietoa kotiväelle 6 Tärkeitä tapahtumia 7 Arjen asioita 8-13 Tärkeitä yhteystietoja Alokkaan

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien

Lisätiedot

RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN HAKUOPAS

RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN HAKUOPAS RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN HAKUOPAS 2015 Raja- ja merivartiokoulu 2014 Rajavartijaksi! Rajavartiolaitos hakee palvelukseensa rajavartijoita, jotka koulutetaan tehtävään vuoden kestävällä rajavartijan peruskurssilla.

Lisätiedot

ALPE-kooste. Työpajat ja 18.10

ALPE-kooste. Työpajat ja 18.10 ALPE-kooste Työpajat 16.10. ja 18.10 1 Miten yhteishaut pitäisi järjestää? 1/4 Työpajoissa nousi vahvasti esille, että hakijan kannalta yhteishakujen järjestämisessä tärkeintä on, että järjestelmä on hakijan

Lisätiedot

Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa. SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3.2011

Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa. SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3.2011 Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3. Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa Suojelu- ja pelastus toimiala PV:ssa Koulutuksen päämäärä Historia

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

TERVETULOA PALVELUKSEEN!

TERVETULOA PALVELUKSEEN! ALOKASOPAS Maasotakoulun johtaja Eversti Asko Muhonen Reserviupseerikoulun johtaja Eversti Markku Hutka Tervetuloa suorittamaan kansalaisvelvollisuuttasi; varusmiespalvelusta Maasotakouluun. Palveluspaikkasi

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat. Nimi Työ Osasto

Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat. Nimi Työ Osasto Huomioon otettavat asevelvollisuusasiat Nimi Työ Osasto Esitettävät asiat Yleistä asevelvollisuudesta Yleistä kutsunnoista Kutsuntaviranomaisten havaintoja Tilastotietoa kutsunnoista Keskustelua Lainsäädäntöä

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan vuosikello 2013-2014

Opiskelijavalinnan vuosikello 2013-2014 Opiskelijavalinnan vuosikello 2013-2014 Aika Opintohallinto Viestintä / markkinointi Vastuu Tammikuu 2013 Yleiset valintaperusteet vuodelle 2014 Opintopalvelujohtaja, koulutusneuvosto Maaliskuu 2013 Kevään

Lisätiedot

Tietoa tuleville alokkaille

Tietoa tuleville alokkaille Porin prikaati Tietoa tuleville alokkaille Sisältää hyödyllistä tietoa! Tutustu tähän oppaaseen ennen palveluksen alkua. 2/16 -saapumiserän sotilasvalat järjestetään 18. 19. elokuuta Kauhajoella, Seinäjoella,

Lisätiedot

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

TERVETULOA PALVELUKSEEN!

TERVETULOA PALVELUKSEEN! ALOKASOPAS Maasotakoulun johtaja Eversti Asko Muhonen Reserviupseerikoulun johtaja Eversti Markku Hutka Tervetuloa suorittamaan kansalaisvelvollisuuttasi; varusmiespalvelusta Maasotakouluun. Palveluspaikkasi

Lisätiedot

Sporttimerkonomi - koulutus -

Sporttimerkonomi - koulutus - Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet 1 n vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet käyttää pääsääntöisesti Kassunkurun ampuma-aluetta Kajaanissa, Vuosangan ampuma-aluetta Kuhmossa, Sotinpuron ampuma-aluetta Nurmeksessa ja Hiukkavaaran ampuma-aluetta

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun

Lisätiedot

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

RATKAISIJA TUNTEIDEN TULKKI KUUNTELIJA RAUDOITTAJA TILANNEJOHTAJA KOIRANOHJAAJA. SEURAA JA OSALLISTU #Polamk

RATKAISIJA TUNTEIDEN TULKKI KUUNTELIJA RAUDOITTAJA TILANNEJOHTAJA KOIRANOHJAAJA. SEURAA JA OSALLISTU #Polamk YKSI POLIISI SATA URAA Kaikki Suomen poliisit valmistuvat Poliisiammattikorkeakoulusta (Polamk) Tampereen Hervannasta. Poliisin peruskoulutus valmistaa sinut asiantuntijaammattiin, joka tarjoaa monipuolisempia

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN

AMMATTIKORKEAKOULUJEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS KEVÄÄN JA SYKSYN 2010 YHTEISHAKU Eija Taipalus, opiskelijavalintakoordinaattori Tutustu ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaan ja koulutusalojen

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön asetus

Sisäasiainministeriön asetus Sisäasiainministeriön asetus Rajavartiolaitoksen hallitsemaa tilaa ja aluetta koskevista liikkumisrajoituksista ja -kielloista Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2011 Sisäasiainministeriön päätöksen

Lisätiedot

Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta)

Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta) 15.3.2017 vj Oikeus: Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta) HUOLTAJAN LISÄÄMINEN Lippukunnat voi lisätä alaikäisille

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa? 9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennonjohtaja Lennonjohtaja johtaa siviili-ja/tai sotilaslentoliikennettä ja valvoo ilmatilaa. Lennonjohtajien vastuulla on lentoliikenteen sujuvuus. Työssä voi suuntautua

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] koulunkäynnin pitkittyessä [ vid förlängd skolgång]

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] koulunkäynnin pitkittyessä [ vid förlängd skolgång] Tietoa Vakuutuskassalta 1/1 2010 Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] koulunkäynnin pitkittyessä [ vid förlängd skolgång] Jos koulunkäyntisi pitkittyy toimintarajoitteen vuoksi, voit saada aktivointikorvausta

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU 1 (1) Opintoasiainosasto Liite 2 ERILLISHAUN (LENTOUPSEERIN KOULUTUSOHJELMA) VALINTAPISTEIDEN MÄÄRÄY- TYMINEN

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU 1 (1) Opintoasiainosasto Liite 2 ERILLISHAUN (LENTOUPSEERIN KOULUTUSOHJELMA) VALINTAPISTEIDEN MÄÄRÄY- TYMINEN MNPUOLUSTUSKORKEKOULU 1 (1) L20852 ERILLISHUN (LENTOUPSEERIN KOULUTUSOHJELM) VLINTPISTEIDEN MÄÄRÄY- TYMINEN Lentoupseerin koulutusohjelman ohjaajaopintosuuntien erityisenä valintakriteerinä on, että hakija

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 LÄHTÖKOHTA: - Rovaniemen TYP:n työllistämisvaiheen asiakkaista kiinteistönhoitajia

Lisätiedot

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS KEVÄÄN JA SYKSYN 2012 YHTEISHAKU Eija Taipalus, opiskelijavalintakoordinaattori Tutustu ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaan ja koulutusalojen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN YHTEISHAKU

Ammattikorkeakoulujen VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN YHTEISHAKU Ammattikorkeakoulujen VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN YHTEISHAKU 2011 Mistä tietoa? Nettisivu www.admissions.fi etusivuilla linkkeinä koulutusohjelmakuvaukset, hakuohjeet ja yleisinfo käytännön asioista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 7 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA Jorma Tukeva 17.1.2012 KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA 1. TAUSTATIETOJA Sijoittumiskyselyn kohderyhmänä olivat nuorisoasteen opiskelijat, jotka ovat suorittaneet metsäalan perustutkinnon

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Työpaikkavalmentajana työllistyvän työssä jaksamisen tukena

Työpaikkavalmentajana työllistyvän työssä jaksamisen tukena a työllistyvän työssä jaksamisen tukena Sisältö Esimerkkinä ja puskurina toimiminen suhteessa työyhteisöön Kiireen kesytys ja tylsyyden karkotus Stressinhallinta Voimavara-akku Lyhyt palautumisen kysely

Lisätiedot

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA Info-tilaisuus 20.8.2015 Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet 7 Tehtävät Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019. Opinto-ohjaajan puheenvuoro

Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019. Opinto-ohjaajan puheenvuoro Abiturienttien vanhempainilta 19.1.2019 Opinto-ohjaajan puheenvuoro KOULUTUSRAKENNE SUOMESSA: YLIOPISTOT AMMATTIKORKEAKOULUT JATKOTUTKINNOT tohtori, lisensiaatti YLEMMÄT KORKEAKOULU- TUTKINNOT (2-3 v.)

Lisätiedot

Jatko-opintoihin hakeminen

Jatko-opintoihin hakeminen Jatko-opintoihin hakeminen Jatko-opintovaihtoehtoja Yliopisto Ammattikorkeakoulu Ammattiopisto, YO-pohjainen koulutus nuorisokoulutus aikuiskoulutus oppisopimus Valintakriteerit AMK ja yliopisto YO-todistusvalinta

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 22.7.2014 klo 9.00 Ulkomaalaisten, naisten ja nuorten työttömyys kasvaa. Kesäkuun lopussa työttömiä oli 10 288 henkilöä,

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 2014

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 2014 1 Lappeenrannan vertaisohjaajien kouluttaja koulutusten palautteet Kysely tehty 1/014 Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 014 Avita Kaveria hanke YHTEENVETO 1. Millä paikkakunnalla

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Hallituspohja. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 24

Hallituspohja. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 24 Hallituspohja 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus Mikä on CV? CV on ansioluettelo. Se on tiivistelmä eli luettelo, jossa on tiedot aikaisemmista työpaikoistasi, koulutuksestasi ja omasta osaamisestasi Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa?

Lisätiedot

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN Anki Mannström Holistinen - Kokonaisvaltainen yksilö Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki vaikuttaa hyvinvointiimme! TASAPAINO? TERVEYS IHMISSUHTEET TYÖ TALOUS Tasapainoa

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Lääkärinä Suomalaisten kriisinhallintajoukoissa Afganistanissa

Lääkärinä Suomalaisten kriisinhallintajoukoissa Afganistanissa Finnanest sairaalakierroksella Lääkärinä Suomalaisten kriisinhallintajoukoissa Afganistanissa On kulunut alle viikko siitä, kun olin mukana partiomatkalla, jossa haavoittui vakavasti kaksi ruotsalaista.

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Suomen puolustusvoimat 1980-luvun alussa. Organisaatio oli lähes samanlainen kurssimme valmistumisen aikaan. Kirjasta Suomen puolustusvoimat ennen ja

Suomen puolustusvoimat 1980-luvun alussa. Organisaatio oli lähes samanlainen kurssimme valmistumisen aikaan. Kirjasta Suomen puolustusvoimat ennen ja Suomen puolustusvoimat 1980-luvun alussa. Organisaatio oli lähes samanlainen kurssimme valmistumisen aikaan. Kirjasta Suomen puolustusvoimat ennen ja nyt 131 Puolustusvoimien kalustoa paraatissa vuonna

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan keskivartalotreeni -

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan keskivartalotreeni - FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan keskivartalotreeni - ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin

muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin Uudelleensijoittuminen tarjoaa mahdollisuuden jatkaa valtion palveluksessa Alueellistamisen ja tuottavuuden parantamiseen tähtäävien

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä 29.-30.10.2014 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto 31.10.2014 2 lukumäärä 1 700 1 600 1

Lisätiedot

ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke

ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke 1 Sisällys 3 Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilöstön eläketurva 3 Eläkesanastoa 4 Milloin oikeus eläkkeeseen? 4 Eläkeoikeus palvelusvuosien

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot