Ilmaston kehitys. Mannerjään tilanne

Transkriptio

1 Jääkausi taittui ja mannerjää alkoi sulaa. Luonto toipui ja kasvien ja elänten perässä saapui ihminen. Ihmisen suunta oli pohjoinen, sillä elintila etelässä kävi liian pieneksi. Ilmaston kehitys Jääkauden huippu oli jo kaukana takana ja ilmasto lämpeni vääjäämättömästi vs sitten sattunut taantuma (ns. Vanhin Dryas) oli vs ohi. Lämpenemisen käynnisti ns. Böllingin lämpökausi, joka kesti 600 vuotta, ja sitä seurasi lyhyt viileä kausi (ns. Vanhempi Dryas), joka kesti myös 600 vuotta. Edellisiä selvästi lämpimämpi Allerödin lämpökausi alkoi vs ja loppui ilmaston äkilliseen viilenemiseen vs (Nuorempi Dryas). Tällöin Keski-Euroopan ilmaston keskilämpötila putosi muutamassa vuodessa 7 lämpöastetta! [1,3,7] Mannerjään tilanne Vaikka Atlantilta satoi lunta Skandinavian ylle ja muodosti edelleen runsaasti jäätä, kutistui mannerjään peittämä alue jatkuvasti. Jääkielekkeet, jotka peittivät koko Skandinavian ja Fennoskandian alleen, virtasivat alas Ruotsin vuorilta ja työntyivät jokaiseen ilmansuuntaan (ks. kartta). [4,5] Jään liike piti jäänpeitteen yhtenäisenä ja muokkasi jatkuvasti maaperää. Joskus oheneva mannerjää muutti virtaustaan ja jätti maastoon suuria alueita "ruokkimatta". Sinne jäi laajoja liikkumattomia jääkenttiä, jotka ilmaston kuivumisen ja lämpenemisen takia alkoivat kutistua paikallaan. Näitä "kuolleen jään" alueita esiintyi pitkin mannerjään reunaa. Oheisessa kartassa on merkitty eräitä tunnistettuja "kuolleen jään" kenttiä, vaikka niiden ikää ei ole pystytty määrittämään. Niitä esiintyi myös Koillis-Venäjällä ja Ruotsissa, mutta niistä ei ole tähän löytynyt tietoa. [4] 1 / 5

2 Kuva: Tilanne Allerödin päätyttyä vs. Jääjärvien nimet (kirj. omat) ja vesien valumissuunnat. Jäätikköjen virtaussuunnat. Pienet jäätiköt ovat ns. kuolutta jäätä eli sitä mannerjäästä irti jäänyttä osaa, joka ei enää osallistunut virtauksiin. Kuolut jää suli paikalleensa ja sitä on löydetty venäjältä ja Virosta. Jälkeenpäin on mahdotonta sanoa, milloin kuolut jää suli pois. Lähde: [4, 7]. Norjan vuoret viilsivät mannerjään kentän viipaleisiin, jotka virtasivat jyrkästi vuonoihin ja pilkkoontuivat vuonojen suussa jäävuoriksi. Jäävuoria kellui Norjanmerellä tiheästi ja ne kulkeutuivat merivirtojen mukana ulapalle. Samaa tapahtui myös jääjärvillä, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Baltian jääjärvi oli riittävän syvä, jotta mannerjään reuna olisi lohjennut suuriksi jäävuoriksi. Mannerjään reuna oli täällä ilmeisesti pystysuora, koska reuna lohkesi ryskyen veden kuluttaman reunan päältä. [6] Kuivalla maalla mannerjään reuna oli loiva. Sulaminen ohensi reunaa sitä ohuemmaksi, mitä lähempänä paljas maa oli. Oleellista osaa näytteli jäävirtojen liike sekä kesän lämpö. Lämpimät kesät sulattivat reunaa loivemmaksi, kun kylmät talvet säilyttivät reunan sulamatta. Talvella jäävirrat työnsivät reunat korkeiksi kasoiksi ja kielekkeen reuna siirtyi näin taas eteenpäin. Talven ja kesän vuorottelu kallistui kuitenkin kesän voitoksi, sillä vuosittain mannerjää perääntyi metriä eli noin km sadassa vuodessa. Sulanut vesi virtasi jäätikön reunalta jokiin, jotka virtasivat jään reunaa seuraten lukuisiin jääjärviin, jotka purkautuivat lopulta Jäämereen ja Pohjanmereen. [4,5,6,7] Vesistöjen tilanne Ennen Veiksel-jääkautta virranneiden jokien joenlaaksot olivat nyt peittyneet moreenista. Moreenikerros seurasi kuitenkin kallion pinnanmuotoja tasaisena kerroksena ja talvien lumet sulivat näihin laaksoihin. Koskien voima kuljetti maat mukanaan ja vanhat joet syntyivät uudelleen. [4] Jokien alajuoksut saattoivat kuitenkin päättyä mannerjään reunaan (ks. kartta). Maanpinnan muodot olivat sellaiset, että se vietti Virossa, Karjalassa ja Kuolassa mannerjäätä päin. Tämä synnytti km matkalle lukuisien jääjärvien ketjun. Kun jääjärvien pinnat nousivat (kesällä) kynnysten yli, virtasi vesi alemmaksi usein toiseen jääjärveen. Suurin osa näistä laskivat vetensä Baltian jääjärveen, joka purki vetensä Tanskassa Öresundin kautta Pohjanmereen. Toinen suunta vei Jäämerelle Vienan jääjärven kautta. Kevään lumien sulamisvedet sekä mannerjään kesäiset sulamisvedet olivat yhdessä erittäin suuri vedenlähde. Ilmeisesti Öresundin virtaama oli valtava. [8,12] 2 / 5

3 Jääjärvien pinta saattoi laskea äkillisesti, jos mannerjään puoleinen reuna petti sulamisen takia äkillisesti. Silloin jääjärven vedenpinta laski viikossa metrejä ja alajuoksulla kosket mylvivät ja maastot tulvivat. Suurin tällainen tulva sattui Baltian jääjärvelle, kun mannerjään reuna petti äkillisesti Keski-Ruotsissa Billingenin kunnassa. Jääjärven vesi purkautui Ruotsin läpi Pohjanmereen ja laski siten jääjärven pintaa yli 25 metriä. Öresund kuivui ja uusi yhteys muodostui pysyväksi purkauskohtaansa. [7,8,12] Mannerjään vetäydyttyä lisää, muuttuivat jokien virtaussuunnat ohi jään reunan ja ne laskivat uusiin järviin ja niiden kautta meriin. Jääjärvet kuivuivat ja niistä jäi Venäjälle jäljelle mm. Ääninen ja Vienan meren makeanveden allas ja Ruotsiin Vettern ja Vänern järvet. Kartan tilanteessa ( vs) valtamerien pinta oli noin 80 metriä nykyistä alempana. Siksi Öresund oli kuiva Göteborgiin asti ja Vienanmeri oli järvi, sillä sen yhteys Jäämereen oli myös kuiva. [7,9,11] Kasvillisuus ja eläimistö Noin vs Volgan Venäjä oli avointa metsää (metsäaroa) ja muuta Eurooppaa peitti heinäisen aron kumpuileva lakeus. Tasaista näkymää rikkoivat koivu- ja katajapensaikot ja laaksoissa saattoi kasvaa mäntymetsää. Meren pinta oli nykyisestä 110 metriä alempana, joten Pohjameri oli kuivaa aroa Tanskasta Skotlantiin asti. Ikiroudan raja kulki ehkä nykyisen Pohjanmeren rannalla. Arkangelin seudut olivat tundraa. [7,9] Aroilla käyskentelivät harvinaistuneet mammutit, sarvikuonot, hevos- ja peuralaumat. Ilmasto oli kuitenkin vs Böllingin lämpökauden alussa lämmennyt ja kostunut. Saattaa olla, että suuret arojen eläimet eivät muutosta kestäneet ja ne väistyivät itään päin. Niiden esiintymisalueeksi muodostui Keski-Eurooppa ja Venäjä, myöhemmin Siperia. [7,10] Suotuisaa säätä riitti vielä vs. Arolle levisi puita etelästä ja idästä. Idän laajat havumetsäalueet levittäytyivät länteen ja pohjoiseen. Ne muodostivat avointa ja ruohoista metsämaisemaa. Etelästä levittäytyi lehtimetsiä Ranskaan, Saksaan ja Unkariin. Arkangelin seutujen tundra muuttui metsäiseksi tundraksi. [9] Avoimella metsäarolla viihtyivät mainiosti hevoset, hirvet ja peurat. Muinaiset pienriistan metsästäjät, jotka olivat nauttineet myös mammuttia ja sarvikuonoa, siirtyivät nyt enimmäkseen peuraan. Peuran esiintymisalue saattoi ulottua Ranskasta Venäjälle kapeana kaistaleena Pohjanmeren, Baltian jääjärven ja mannerjään reunaa seuraten. [7,10,11] 3 / 5

4 Kuva: Federmesser levittäytymissuuntia. Kulttuurit k., noin Swdr Lähde: 13 = 000 Swidryn [11] vs. Ahr k. ja = Ahrensburgin But = Butovon kulttuuri, kulttuuri. Br Nuolet = Brommen edustavat k., Fed tulevia = Ihminen Ihminen asui kylmät kaudet etelässä Ukrainassa, Balkanilla, Etelä-Ranskassa ja Espanjassa. Lämpeneminen mahdollisti uudet metsästysalueet elinalueen pohjoisosissa ja sinne ulottivat kesämetsästystään pienet ryhmät vs tilanne oli jo sellainen, että sekä idän että lännen väestöt olivat saapuneet Pohjanmeren ja Baltian jääjärven rannikoille. [11] Nämä väestöt elivät toistensa rinnalla ja sulautuivat toisiinsa. Syntyi ns. Hampurin kulttuuri ( vs, nimetty löytöpaikkansa mukaan, kuten yleensä). Tämä yhtenäinen väestö eli alueella, joka ulottui 300 km levyisenä kaistaleena Hollannista Puolaan (lisäaluetta olivat Pohjanmeren kuiva pohja). Tämän alueen väestö levittäytyi pohjoiseen ja itään. Pohjois-Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin muodostui ns. Ahrensburgin kulttuuri ( vs), sen eteläpuolelle Federmesserin kultuuri ( vs). Maglemosen kulttuuri liittyi seuraan hieman myöhemmin. [11] Tanskan ja Ruotsin väestöt, jotka tunnetaan myös Brommen kulttuurina ( vs), asuivat seuduillaan mannerjään lähellä. Meri kuitenkin nousi ja aiheutti muuttoliikkeen pohjoiseen ja itään Baltiaan. Idässä Ahrensburgilaiset väestöt olivat kosketuksissa Swidryn kulttuurin kanssa. Swdryläisiä asui Itä-Puolassa, Liettuassa ja siitä itään Valko-Venäjälle päin. Tämä Swidryn väestö yhdessä Ahrensburgin-, Brommen ja Maglemosen väestön kanssa levittäytyivät hiljalleen pohjoiseen Baltiaan ja itään Volga-Okalle. [11] Lähteet - [1] Tiedot Keski-Euroopan lämpötiloista, Wikipedian verkkosivut: - [2] Tiedot koottu eri lähteistä verkkosivustolle "Wellcome to Global Warming Art", jossa tuloksista esitetään käyrät: - [3] Joidenkin lähteiden C-14 ajoitukset on ajoitettu käyttäen CalPal Online verkkosivuston laskuria: - [4] Demidov, Houmark-Nielsen, Kjaer, Larsen: The last Scandinavian Ice Sheet in northwestern Russia: ice flow patterns and decay dynamics, Boread, 2006) - [5] Boulton, Dongelmans, Punkari, Broadgate: Palaeoglaciology of an ice sheet through a glacial cycle: the European ice sheet through the Weichselian, Quaternary Science Reviews 20, / 5

5 - [6] Jan Mangerud, Ice Sheet Limits in Norway and on the Norweigian continental shelf, University of Bergen, [7] Koivisto (toim.): Jääkaudet, Wsoy, 2004, ISBN [8] Geology and Mineral Resources of Estonia, verkkosivut: - [9] Jonathan Adams, Enviromental Science Division, verkkosivut: [10] Tiedot kasvustosta ja eläimistöstä, Wikipedian verkkosivu: - [11] Ajoitukset ja lyhyet kuvaukset, Wikipedian verkkosivu: (hakusanat: Hampurin-, Swidryn-, Brommen-, Federmesser-, Ahrensburgin kulttuuri) - [12] Tikkanen Matti, Oksanen Juha: Late Weichelian and Holosene shore displacement history of the Baltic Sea in Finland, Fennia, 180:1-2, / 5