SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 Member of:

2 Sisältö Sivu 1. FBTA:n tausta 1 2. Toimintaympäristö Jäsenkunta 2 4. Taloudellinen tilanne 2 5. Hallitus Toiminnan painopistealueet Omat koulutustilaisuudet Yhteistyökumppanien kanssa toteutetut tilaisuudet 4 7. Toimikunnat ja työryhmät Toimikuntien kokoonpano sekä painopistealueet Työryhmät 5 8. ICT-projekti 6 9. Viestintä Vuosikokoukset Tilintarkastajat Verkosto ja vaikuttaminen Suomessa Kansainvälinen verkosto Yhdistyksen toimisto 8

3 1. FBTA:N TAUSTA Keskuskauppakamari perusti Elinkeinoelämän Liikematkaneuvottelukunnan vuonna 1984 edistämään liikematkapalvelujen hankintaan ja matkahallintoon liittyvää osaamista sekä vaikuttamaan matkahallinnon toimintaedellytysten kehittymiseen vastaamaan liikematkustuksen muuttuvia ja kehittyviä tarpeita. Neuvottelukunnasta muodostettiin v Elinkeinoelämän Liikematkayhdistys ja nimi muutettiin v muotoon Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA. Vuosi 2015 oli FBTA:n 28. toimintavuosi. 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 Euroalueen jatkaessa maltillista elpymistä Suomen talous rämpi rakennemuutoksen paineissa. Odotettua vientimarkkinoiden kasvua ei nähty, yksityinen kulutus pysyi vaisuna ja julkinen sektori oli säästökuurilla. Vuotta leimasi voimakkaasti pakolaiskriisi, jonka myötä jopa vapaa liikkuminen Euroopassa on uhattuna. Yritysten kululeikkaukset realisoituivat 2015 myös matkahallinnon osalta, kun useissa Liikematkayhdistyksen jäsenyrityksissä luovuttiin säästösyistä päätoimisista matkahallinnon positioista ja tehtävät joko ulkoistettiin tai järjestettiin muulla tavoin. Digitalisoituminen ja lukuisat matkustuksen poikkeustilanteet lakot, epidemiat, luonnonmullistukset ja terroriteot antavat toisaalta mahdollisuuden profiilinnostoon niille matkahallinnon ammattilaisille, jotka huolehtivat osaamisensa jatkuvasta kehittämisestä. Suomen Matkatoimistoalan liiton jäsentoimistoiltaan keräämien tietojen mukaan yrityksille ja yhteisöille tapahtuneen liikematkamyynnin arvo v oli 667,6 miljoonaa euroa, mikä oli noin kolme prosenttia enemmän kuin edellisvuonna (649,2 meur). Markkina kasvoi matkailupalveluiden, erityisesti lentojen, keskihinnan edelleen jatkuneesta laskusta huolimatta. Erityisesti kokous- ja ryhmämyynnissä on nähty kasvua (lähde: SMAL). Matkatoimistojen eri kanavissa (online + offline) myymien kotimaan- ja kansainvälisten IATAlentolippujen bruttoarvo oli n. 978 miljoonaa euroa, missä oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna yli 6 %. Luku sisältää sekä liike- että vapaa-ajantarkoituksiin kirjoitetut liput veroineen ja veronkaltaisine maksuineen, ml. polttoainelisämaksut. Lipun keskihinta jatkoi edelleen laskuaan, ollen 344 euroa ja noin neljä euroa edullisempi kuin Luottokorttimyynnin (sis. yritysten matkatilit) osuus matkatoimistojen IATA-myynnistä kasvoi edelleen ollen 2015 jo yli 53 % (lähde: IATA). FBTA:n rooli matkahallinnon arvoketjun kattavana asiantuntijaverkostona säilyi vahvana. Suomen Liikematkayhdistyksen tehtävänä on tarjota jäsenkunnalle näköalapaikka matka-ja kokoushallinnon kehitykseen niin kotimaisella kuin kansainvälisellä tasolla. FBTA/SV/ Sivu 1

4 3. JÄSENKUNTA Kokonaisjäsenmäärä, joka oli vuoden lopussa 181, jakautui seuraavasti: ostajajäsenet 110 (2014: 114) ja partnerijäsenet 71 (2014: 71). Kunniajäsenet Hannu-Pekka Ihatsu pj Carl-Jürgen von Essen pj Tuula Salimäki pj Maila Hares pj Britta Lepistö pj Arja Niilekselä-Tiainen pj Rita Pronin erityisistä ansioista Susanna Närvänen pj Tuija Snellman pj Jutta Luoma erityisistä ansioista Auni Karekari pj TALOUDELLINEN TILANNE Yhdistyksen taloudellinen asema on vakaa. Tilikaudeksi 2015 oli budjetoitu n euron alijäämä hallituksen otettua huomioon maan taloudellisesta tilanteesta johtuvan normaalia pienemmän jäsenmaksukertymän ja toisaalta suunnitteilla olevan ICT-uudistusprojektin alkukartoituksesta syntyvät kustannukset. Toimintakulut pidettiin kurissa kautta linjan ja toteutunut alijäämä jäi 6784,51 euroon. Oma pääoma per oli , syyskokous päätti pitää 2015 jäsenmaksuluokat vuoden 2014 tasolla. Vuonna 2015 yhdistyksen jäsenmaksut olivat seuraavat: Ostajajäsenet 627 Lisäyhdyshenkilöt 377 Tytäryhtiöt 377 Partnerijäsenet Myynti < 10 meur 1077 Myynti meur 1577 Myynti > 30 meur 2077 Lisäyhdyshenkilöt 377 Erillistä liittymismaksua ei peritty. Mikro- ja startup-yrityksille suunnattu edullisempi jäsenmaksu oli 390 /vuosi ostajajäsenille, joiden henkilöstön määrä on enintään 10 henkilöä ja 540 /vuosi partnerijäsenille, joiden henkilöstön määrä on enintään viisi henkilöä. GBTA Europe -jäsenyys sisältyi yhdistyksen kaikkiin jäsenmaksuluokkiin myös v Varsinaisen toiminnan ja jäsenmaksujen tuotot olivat ,24 (edv ,34 ) ja kokonaiskulut ,99 (edv ,39 ). FBTA/SV/ Sivu 2

5 5. HALLITUS 2015 Puheenjohtaja: Petra Metsola, General Manager Procurement Center, Wärtsilä Oyj Varapuheenjohtaja: Virpi Paasonen, Toimitusjohtaja, CWT Finland Oy Jäsenet: Jaana Arvo-Kuparinen, Kategoriapäällikkö, VR-Yhtymä Oy Eija Kurttila, Global Travel Manager, TeliaSonera AB Nina Ruokonen, Senior Sourcing Manager, Microsoft Mobile (1.7.asti) Hanna Santala, Travel Manager, SOK Tarja Tikkanen, Johtava matkahallintoasiantuntija, Valtioneuvoston kanslia Mikael Castrén, Myynti- ja markkinointijohtaja, SMT Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. Hallituksen ja toimikuntien yhteinen suunnittelukokous pidettiin TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 2015 Yhdistyksen tehtävä on tuottaa jäsenille lisäarvoa tarjoamalla yhteistyöverkoston ja tietoa, joka tähtää kustannustehokkaisiin ja laadullisesti korkeatasoisiin matka- ja kokoushallinnon palveluihin. Painopistealueet määritellään jäsenkunnan keskuudessa vuosittain toteutettavan jäsenkyselyn perusteella. KOULUTUSTOIMINTA Laadukas jäsenkoulutus on keskeinen osa FBTA:n toimintaa ja jäsenpalvelua. Tavoitteena on tarjota monipuolisesti matka- ja kokoushallintoon liittyvää ajankohtaista ja jäsenkunnalle edullista koulutusta. FBTA:n omiin ja yhteistyökumppanien kanssa järjestämiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistui toimintavuonna 2015 yhteensä 635 henkilöä. Syksyllä 2015 FBTA ja Kauppakamari lähtivät kartoittamaan mahdollisuutta tuottaa yhteisvoimin koulutuskokonaisuus, jonka osista muodostuisi Matkahallinnon tutkinto. Useana vuonna peräkkäin Suomen parhaaksi kouluttajaksi valitun Kauppakamarin jäsenmäärä edesauttaa saamaan riittävän suuren ryhmän kokoon, jotta hanke on taloudellisesti mahdollinen. Toteutuessaan ensimmäinen lähipäivä ajoittuisi syksyyn Omat koulutustilaisuudet FBTA Hot Topic aamiaisseminaari (144 hlöä) Matka 2015, Helsingin Messukeskus - Onko matkahallinnossa käyttöä jakamistalouden palveluille (Martin Ferguson, journalisti) - Mitä on saavutettavissa joukkoistamisella? (Panu Kause, Necorpoint) Messujen ammattipäivänä toteutettiin jälleen liikematkapalveluja esittelevä Business Travel Forum erikoisalue. FBTA oli Messukeskuksen yhteistyökumppani järjestyksessä yhdennentoista forumin suunnittelussa. Torstaipäivän aikana alueella vieraili yhteensä 2809 eri kävijää. Matkahallinnon perusteet ja FBTA tutuksi seminaari (23 hlöä) Radisson Blu Royal, Helsinki Ensisijaisesti uusille jäsenille suunnattu koulutus- ja verkostoitumistilaisuus - Matkahallinnon prosessi ja eri toimijoiden roolit (Ari Ilonen, SMT) - Yrityscase (Auni Karekari, Kesko) - FBTA tutuksi: jäsenhyödyt pähkinänkuoressa (Sari Viljamaa, FBTA) FBTA/SV/ Sivu 3

6 Sääntömääräinen kevätkokous (83 hlöä) Helsinki Congress Paasitorni Kevätkokoustapahtuman ammattiohjelman teemana raideliikenne: - Tilannekatsaus VR:n toimintaan ja kehärataprojektiin (Monna Huvilinna, VR) - Raideliikenne Euroopassa (Anu Muurinen, Accenture) FBTA Responsible Travel Forum (43 hlöä) Scandic Park Hotel, Helsinki Teemana kestävä kehitys liikematkustuksessa, useita asiantuntijapuheenvuoroja mm. - Impact of Business Travel on Climate Change (Heikki Tuomenvirta, Ilmatieteen laitos) - Impact of Aviation on Environment (Kati Ihamäki, Finnair; Mikko Viinikainen, Finavia) - New EU Accounting Directive (Bernard Harrop, GBTA Project ICARUS) FBTA-ajankohtaisseminaari (86 hlöä) Visma-talo, Helsinki TPS-toimikunnan tuottama kokopäiväseminaari Aamupäivä: Matkahallinnon prosessi, useita asiantuntijapuheenvuoroja mm. - Total Cost of Ownership -malli (Petra Metsola, Wärtsilä) - Kuitittomuus matkahallinnon prosessin tehostajana (Arja Nieminen, Valtiokonttori) Iltapäivä: Liikematkustuksen maksamisratkaisut, useita asiantuntijapuheenvuoroja mm. - Virtuaalimaksaminen (Clive Cornelius, CWT) - EU-regulaation vaikutus korttimaksamiseen (Timo Lepola, Nordea) Meetings & Events Seminar and Workshop (45 hlöä) Hotelli Kämp, Helsinki - Basics of Strategic Meetings Management (Carole McKellar, HelmsBriscoe) Syksyn ajankohtaisseminaari (54 hlöä) Radisson Blu Seaside, Helsinki Liikenne- ja TPS-toimikuntien yhteistyössä tuottama seminaaripäivä, jonka teemana lentotuotteen jakelu ja lentoyhtiöiden yrityksille suunnatut bonusohjelmat. Puheenvuorot mm: - Lentomarkkinan muutoksen vaikutus matkahallinnon prosessiin (Hannu Kallio, CWT) - Lentoyhtiöiden hintaperheet ja lisämaksulliset palvelut (Rolf Backman, Finnair) - NDC & DCC: What is happening to distribution? (Christoph Klenner, ETTSA) Sääntömääräinen syyskokous (90 hlöä) Scandic Paasi, Helsinki Ammattiohjelman teemana matkustajahyvinvointi ja matkustusturvallisuus - Mikä ulkomaan työmatkoissa kuormittaa? (Barbara Bergbom, Työterveyslaitos) - Paljon työssään matkustavan selviytymiskeinot (Kati Ihamäki, Finnair) - Traveler Safety around the Globe in 2016 (Nicola Lomas, International SOS) 6.2 Yhteistyökumppanien kanssa toteutetut tilaisuudet Nordic Business Travel Meeting (16 hlöä) Industriens Hus, Kööpenhamina - Pohjoismaisten liikematkayhdistysten vuorovuosina järjestämä koulutustilaisuus Business Travel Show (11 hlöä) Olympia, Lontoo - FBTA Hosted Buyer ryhmä Amadeus Corporate Travel Network Nordic (15 hlöä) Amadeus, Sophia Antipolis - Amadeuksen ja pohjoismaisten liikematkayhdistysten verkottumistapahtuma GBTA Europe Conference (25 hlöä) Maritim Hotel, Frankfurt FBTA/SV/ Sivu 4

7 7. TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2015 Toimikunnilla ja työryhmillä on FBTA:n toimintamallissa keskeinen sisällöntuottajan rooli. Pysyvien toimikuntien tehtävänä on seurata oman sektorinsa kehitystä ja välittää tietoa jäsenkunnalle jäsenkoulutuksen tai kirjallisen aineiston muodossa. Pysyviä toimikuntia oli kaksi, Liikennetoimikunta (TR) ja Teknologia ja prosessit (TPS). 7.1 Toimikuntien kokoonpano sekä painopistealueet Liikennetoimikunta Saila Reinikainen, Valtra Minna Torppa, Puolustusministeriö Päivi Salonen, Rovio Kirsi Aromaa, SMT Laura Kaijanto, AirBerlin Minna Korhonen, VR-Yhtymä Jonna Uimonen, Eckerö Line Johanna Tyynelä, CWT (Co-chair) (Co-chair) Toimikunta kokoontui 6 kertaa vuoden 2015 aikana. Toimikunta vastasi kevätkokouksen oheisohjelmasta teemana Raideliikenne mitä Suomessa, miten Euroopassa? Syksyllä toteutettiin yhdessä TPS-toimikunnan kanssa seminaari, jossa keskityttiin muutoksiin lentotuotteen jakelussa ja hinnoittelussa sekä onlinen kehitysnäkymiin. Teknologia ja prosessit - TPS Mirja Kivimaa, Outokumpu Anne Koskela-Marie, Halton Satu Lerssi, Helsingin yliopisto Tanja Kajander, CWT Finland Teija Kiljunen, Visma Sari Pesonen, Via Egencia Finland Nina Syrjä, Amadeus Eeva Virtanen, SEB (Co-chair) (Co-chair) Toimikunta kokoontui 8 kertaa vuoden 2015 aikana tuottaen 9.6. ajankohtaisseminaarin matkahallinnon prosessin tehostamisesta ja maksamisratkaisujen kehitysnäkymistä. Yhdessä Liikennetoimikunnan kanssa tuotetun seminaaripäivän aiheena oli mm. lentomarkkinan muutoksen vaikutus matkahallinnon prosessiin. 7.2 Työryhmät Projekteina toteutettuja seminaaripäiviä järjestettiin kaksi kappaletta vuoden 2015 aikana. Kestävä kehitys -työryhmä tuotti FBTA Responsible Travel Forum seminaaripäivän 7.5. yhteistyössä GBTA Project Icaruksen vetäjän Bernard Harropin kanssa. Työryhmään kuuluivat Tuulia Taipale, SMT ja Minna Torppa, Puolustusministeriö sekä Sari Viljamaa, FBTA. Kokoukset ja tapahtumat työryhmä tuotti Basics of Strategic Meetings Management seminaarin ja workshopin Työryhmään kuuluivat Tuija Koreasalo, CWT ja Mikaela Nieminen, SMT sekä Sari Viljamaa, FBTA. FBTA/SV/ Sivu 5

8 8. ICT-PROJEKTI 9. VIESTINTÄ 10. VUOSIKOKOUKSET Kevätkokous Syyskokous 11. TILINTARKASTAJAT Lisäksi perustettiin ohjausryhmä suunnittelemaan Kauppakamarin kanssa yhteistyössä toteutettavaa Matkahallinnon tutkintoa. Ryhmään kuuluvat Eija Into-Koivisto, VTT Jenny Juusola, VR Tommi Nöjd, Sokos Hotels Tiina Salmelainen, CWT Hanna Santala, SOK Nathalie Siivola, Enfo Minna Torppa, Puolustusministeriö Sari Viljamaa, FBTA Syyskokouksessa 2014 hallitus sai jäsenkunnan hyväksynnän FBTA-toimiston teknisen alustan uudistamiseksi vastaamaan paremmin nykytarpeita. Niin toimisto-ohjelmat, jäsentiedon hallinta, verkkosivut kuin uutiskirjeratkaisukin kaipaavat kaikki päivittämistä. Toimintasuunnitelman mukaisesti v aikana benchmarkattiin muiden vastaavien elinkeinoelämän järjestöjen käyttämiä ratkaisuja ja kartoitettiin mahdollisia toimittajia. Projektin laajuuden ja tulevan hankinnan arvon vuoksi hallitus päätti antaa toimeksiannon ulkopuoliselle ansioituneelle projektipäällikölle, jolla on aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista hankkeista. Projektipäällikkö Esa Haapa-aho valikoitui toteuttamaan uudistuksen yhdessä FBTA-toimiston henkilökunnan kanssa. FBTA:n käyttämät viralliset jäsenviestinnän kanavat olivat yhdistyksen verkkosivut (fbta.net) tietopankkeineen sekä sähköiset uutiskirjeet linkkeineen. Näitä täydensi helpon ja nopean vuorovaikuttamisen kanavan tarjoava sosiaalinen media: yhdistyksen julkinen Facebook-sivu (facebook.com/liikematkayhdistys) sekä vain jäsenille tarkoitettu Linked In ryhmä. Jäsentutkimukseen 2015 vastanneista ostajajäsenistä 98 % ja partnerijäsenistä 92 % piti jäsentiedottamisen kanavia, määrää ja laatua hyvinä. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Helsinki Congress Paasitornissa. Kokoukseen osallistui 83 jäsenkunnan edustajaa. Ennen kevätkokousta pidettyyn partnerijäsenkokoukseen osallistui 39 partnerijäsenkunnan edustajaa. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Scandic Paasi -hotellin tiloissa Kokoukseen osallistui 90 jäsenkunnan edustajaa. Ennen syyskokokousta pidettyyn partnerijäsenkokoukseen osallistui 49 partnerijäsenkunnan edustajaa. Yhdistyksen varsinaisena tilintarkastajina toimii HTM Pentti Lavanko ja varatilintarkastajana HTM Päivi Sten. FBTA/SV/ Sivu 6

9 12. VERKOSTO JA VAIKUTTAMINEN SUOMESSA Matkailuturvallisuuden neuvottelukunta Ulkoasiainministeriön koolle kutsuma Matkailuturvallisuuden neuvottelukunta kokoontui kerran, Ryhmän tavoitteena on eri toimijoiden keskinäisen yhteistyön lisääminen ja tiedonkulun parantaminen matkustuksen poikkeustilanteissa. Liikenne- ja viestintäministeriön lentoliikennestrategia-hanke FBTA kuuluu Liikenne- ja viestintäministeriön Suomen lentoliikennestrategiaa työstävään Etelä- Suomen alueelliseen työryhmään. Ryhmä kokoontui kolme kertaa, 14.4., ja , minkä lisäksi Vantaan kaupungintalolla järjestettiin vaikuttajaseminaari FBTA-SMAL yhteistyöryhmä Hansel Messukeskus Suomen Matkatoimistoalan liiton kanssa vaihdetaan tietoa ajankohtaisista kysymyksistä ja pyritään yhdessä vaikuttamaan toimialan edellytyksiin Suomessa. Ryhmä kokoontui toimintavuoden aikana kaksi kertaa, ja FBTA osallistui 5.3. näytteilleasettajana Hanselin järjestämään Matkustuksen ABC forumiin tavoitteena kohdata ja tehdä jäsenhankintaa sellaisten ministeriöiden ja virastojen kanssa, jotka eivät vielä ole mukana FBTA:n toiminnassa. FBTA oli Messukeskuksen kumppani Matkamessujen ammattilaispäivän Business Travel Forumin järjestelyjen osalta. Mediakumppanit Liikematkayhdistyksen päämediapartnerit 2015 olivat matkailualan ammattilehti Ikkunapaikka ja verkkomedian puolella Matkaviikko. 13. KANSAINVÄLINEN VERKOSTO Global Business Travel Associationin (GBTA) toiminnan perustana on ostajien tarve kehittää matka- ja kokoushallinnon kokonaisuutta. FBTA on GBTA Europen kansallinen jäsenjärjestö. GBTA:n jäsenmaksu sisältyi myös 2015 FBTA-jäsenmaksuun: jäsenillämme oli mahdollisuus rekisteröityä GBTA-jäseniksi ilman eri veloitusta. Toiminnanjohtaja edusti yhdistystä GBTA Europen Partnership Councilissa, joka vetää toiminnan suuntaviivat, sekä Advocacy Groupissa, jonka tärkein tehtävä on seurata alaan liittyvää EUlainsäädäntöä ja pyrkiä vaikuttamaan siihen GBTA lisäsi panostusta vaikuttajaviestintään myös Euroopassa tuottaen yhteistyökumppaninsa, viestintätoimisto Graylingin kanssa säännöllisesti hyvää ja täsmälllistä informaatiota matkustukseen liittyvistä EU-hankkeista. Dokumentteja on lisätty jäsenkunnan hyödynnettäviksi tietopankkiin sitä mukaa kuin niitä on ilmestynyt. FBTA:n puheenjohtaja Petra Metsola toimi GBTA Europen suurten jäsenyritysten Strategic Benchmark ryhmässä. Yhdistyksellä oli lisäksi paikka kestävän kehityksen GBTA Project Icaruksessa, jonka CO2 Focus Groupin koordinaattorina toimi Minna Torppa, Puolustusministeriö. FBTA/SV/ Sivu 7

10 Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaisten liikematkayhdistysten yhteinen verkottumis- ja koulutustapahtuma Nordic Business Travel Meeting järjestettiin Kööpenhaminassa järjestelyvuoron siirryttyä FBTA:lta DBTA:lle. Ostajäsenille tarjoutui mahdollisuus pohjoismaiseen yhteistyöhön myös lokakuussa, kun Amadeus Finland ja Amadeus Scandinavia järjestivät jo perinteeksi tulleen Amadeus Corporate Network Nordic kokoontumisen. DBTA-, FBTA-, NBTA- ja SBTA-toiminnanjohtajat kokoontuivat kasvotusten kansainvälisten tapahtumien yhteydessä Kööpenhaminassa ja Frankfurtissa GBTA Europe kongressissa , minkä lisäksi pidettiin puhelinkokouksia tarvittaessa. 14. YHDISTYKSEN TOIMISTO Yhdistyksen toimisto sijaitsi vuokrahuoneistossa Helsingin keskustassa osoitteessa Simonkatu 12 B. Toimiston henkilökunnan muodostivat toiminnanjohtaja Sari Viljamaa sekä toimistoassistentti Kaarina Alasentie. FBTA/SV/ Sivu 8

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Member of: Sisältö Sivu Lähtökohdat toimintavuoteen 2016 2 FBTA:n tehtävä 2 Jäsenistö 3 Jäsenhankinta 3 Toimikunnat ja työryhmät 2016 3 Toiminan

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Member of: Sisältö Sivu 1. FBTA:n tausta 1 2. Toimintaympäristö 2014 1 3. Jäsenkunta 2 4. Taloudellinen tilanne 2 5. Hallitus 2014 3 6. Toiminnan painopistealueet

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 Member of: Sisältö Sivu 1. FBTA:n tausta 1 2. Toimintaympäristö 2016 1 3. Jäsenkunta 2 4. Taloudellinen tilanne 2 5. Hallitus 2016 3 6. Toiminnan painopistealueet

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2018

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2018 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Member of: Sisältö Sivu 1. FBTA:n tausta 1 2. Toimintaympäristö 2018 1 3. Jäsenkunta 2 4. Taloudellinen tilanne 2 5. Hallitus 2018 3 6. Toiminnan painopistealueet

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2012

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 Member of: Sisältö Sivu 1. FBTA:n tausta 1 2. Toimintaympäristö 1 3. Jäsenkunta 2 4. Taloudellinen tilanne 2 5. Hallitus 2012 2 6. Toiminnan painopistealueet

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2017

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Member of: Sisältö Sivu 1. FBTA:n tausta 1 2. Toimintaympäristö 2017 1 3. Jäsenkunta 2 4. Taloudellinen tilanne 2 5. Hallitus 2017 3 6. Toiminnan painopistealueet

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2015

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Member of: Sisältö Sivu Lähtökohdat toimintavuoteen 2015 2 FBTA:n tehtävä 2 Jäsenistö 2 Jäsenhankinta 3 Toimikunnat ja työryhmät 2015 3 Toiminan

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2019

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Member of: Sisältö Sivu Lähtökohdat toimintavuoteen 2019 2 FBTA:n tehtävä 3 Jäsenistö 3 Jäsenhankinta 3 Toimikunnat ja työryhmät 2019 4 Toiminnan

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2014

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Member of: Sisältö Sivu Lähtökohdat toimintavuoteen 2014 2 FBTA:n tehtävä 2 Jäsenistö 2 Jäsenhankinta 3 Toimikunnat ja työryhmät 2014 3 Toiminan

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2018

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY FBTA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Member of: Sisältö Sivu Lähtökohdat toimintavuoteen 2018 2 FBTA:n tehtävä 3 Jäsenistö 3 Jäsenhankinta 3 Toimikunnat ja työryhmät 2018 4 Toiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Liikematkayhdistys ry ja sen epävirallisena englanninkielisenä vastineena käytetään Finnish Business Travel

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 23.3.2015 OP Ryhmän tiloissa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat.

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 23.3.2015 OP Ryhmän tiloissa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. 1 (5) YRITYSTUTKIMUS RY FÖRETAGSANALYS RF TOIMINTAKERTOMUS 28.02.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sääntömääräiset kokoukset Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 23.3.2015 n tiloissa. Kokouksessa käsiteltiin

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Fortumin johtoryhmä 31.12.2013

Fortumin johtoryhmä 31.12.2013 Fortumin vuosikertomus 2013 Fortum on vahvasti kestävään kehitykseen sitoutunut energiayhtiö. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin perustehtävä (Missio) Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 2 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampere Exhibition and Sports Centre (TESC) o keskeinen sijainti,

Lisätiedot

LOGYn Hankintafoorumin esittely 2016

LOGYn Hankintafoorumin esittely 2016 LOGYn Hankintafoorumin esittely 2016 Hankintafooruminvisio Tunnustettu hankinnan kehittäjä Mitä tämä tarkoittaa? Osaamisverkosto Suomessa hankintatoimen alueella Kanava hankinnan osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin perustehtävä (Missio) Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2015-30.6.2016

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2015-30.6.2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2015-30.6.2016 16.4.2015 MPI FINLAND CHAPTER YLEISTÄ MPI Finland on kansainvälisen Meeting Professionals International MPI -järjestön Suomen osasto. MPI Finlandin tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Maaseudun ammattilaisia! Maakuntien Parhaat on ProAgria Keskusten Liiton myöntämä valtakunnallinen laatumerkki maaseudun pienyrityksille

Lisätiedot

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa!

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa! SissiSuosikit 2015 SissiSuosikit 2015 äänestys on ToimistoSissien jäsenistön keskuudessa 28.10. 31.12.2015 toteutettu äänestys parhaista partnereista ja kiinnostavimmista tapahtumatiloista. Sihteerit ja

Lisätiedot

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Jäsentiedote 5/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Kutsuttuina vieraina: Visual Computing Oy, Petri Jyrkkä ekokumppanit, Suvi Holm ROTOTEC,

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö RISTIKKI ryhmän ehdotus 1 Ristikki -ryhmä RIS (Research & Innovation Services) + tikki Ryhmä perustettiin 2011 Tutkimushallinnon päivien yhteydessä Ryhmä vai tehtäväkseen

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2013

TOIMINTA- KERTOMUS 2013 TOIMINTA- KERTOMUS 2013 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYS 1. Vastuullinen Lahjoittaminen ry 2.

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry (SKRL ry). Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä

Lisätiedot

CONGRESS NETWORK FINLAND RY Syyspäivät , Porvoo Osallistujat

CONGRESS NETWORK FINLAND RY Syyspäivät , Porvoo Osallistujat CONGRESS NETWORK FINLAND RY Syyspäivät 30.-31.10.2017, Porvoo Osallistujat 17.11.2017 FINAL Yritys / Organisaatio Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Puhelin Alandica Kultur & Kongress Maria Mäntylä maria@alandica.ax

Lisätiedot

Rakennusten elinkaarimittarit. Heli Kotilainen 22.5.2015

Rakennusten elinkaarimittarit. Heli Kotilainen 22.5.2015 % Rakennusten elinkaarimittarit Heli Kotilainen 22.5.2015 Green Building Council FINLAND ympäristöluokitusjärjestelmät RAKENNUSTEN Elinkaarimittarit Kansainvälinen verkosto World GBC Kestävän rakennetun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen

Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen 19.11.2012 1. Vaalitoimikunta ja sen tehtävät FIGBC:n vaalitoimikunta ja sen tehtävät Yhdistyksen sääntöjen mukaan: 7. Muut toimielimet Vaalitoimikunta Vaalitoimikunnan

Lisätiedot

Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on sähkön, lämmön ja kaasun tuotanto, hankinta,

Lisätiedot

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2019 Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esityslista 5. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

Hakkarainen Pentti Kalevi 81 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014. Virkamatka

Hakkarainen Pentti Kalevi 81 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014. Virkamatka Hakkarainen Pentti Kalevi 81 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014 Sivu: 1 / 5 Matkakululaskelma Virkamatka Hakkarainen Pentti Kalevi matka 15137 26.03.2014-28.03.2014 Matkan Pvm. Tapahtuma

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012 _ KOKOUSAIKA Torstai 15.3.2012 klo 10.00 12.30 _ KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi _ OSALLISTUJAT

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen

Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen Asunto-osakeyhtiöt & tavoitettavuus Suuri määrä taloyhtiöitä Suomessa = haaste

Lisätiedot

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14 Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.4.2014 klo 9.20 16.38 Paikka Jyväskylän Kuurojen yhdistys, Jyväskylä Läsnä Jaana Keski-Levijoki puheenjohtaja Jaana Aaltonen Elina Blundin Cecilia Hanhikoski Johan Hedrén

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2016 Sivu 17

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2016 Sivu 17 KOKOUSAIKA 14.3.2016 klo 17.00 18.03 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni Metsämäki

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkosto

Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkosto Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkosto Vuosikokous 9.12.2015 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkoston vuosikokous 9.12.2015 Suomalaisen Kirjallisuuden

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 12.4.2016

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 12.4.2016 12.4.2016 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Yhtiön tavoitteena on maksaa osinkona vähintään 50 % nettovoitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2015 olivat 575,6

Lisätiedot

Yritysesittely. Kati Rautanen Business Development Manager

Yritysesittely. Kati Rautanen Business Development Manager v Yritysesittely Kati Rautanen Business Development Manager This is a footer : Arial, 8 points, black. To change the footer go to «View», «Slide Master» 1 Keitä me olemme? Vuodesta 1975 lähtien Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2017 Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Esityslista 5. 6. 7. 8. 9. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä- Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6 Hallitus 27.5.2016 Sivu 1 / 6 Aika: 27.5.2016 klo 12.30-15.15 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto, Kalevankatu 13 A, Helsinki Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (x) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Tietojohtaminen 6. 4 Terveydenhuollon ekosysteemit alustat ekosysteemien mahdollistajana

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Tietojohtaminen 6. 4 Terveydenhuollon ekosysteemit alustat ekosysteemien mahdollistajana MUISTIO 3/2019 1 AIKA 08.04.2019 klo 08:30-11:20 PAIKKA Kallion virastotalo, nh 7, 3 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Tilannekatsaus 4 3 Tietojohtaminen 6 4 Terveydenhuollon ekosysteemit

Lisätiedot

SIB-malli Social Impact Bond yksityisellä pääomalla mitattavaa yhteiskunnallista hyötyä

SIB-malli Social Impact Bond yksityisellä pääomalla mitattavaa yhteiskunnallista hyötyä SIB-malli Social Impact Bond yksityisellä pääomalla mitattavaa yhteiskunnallista hyötyä Avainalueen vetäjä Mika Pyykkö Osaaminen esiin maahanmuuttajat työelämän voimavarana seminaari 30.3.2016 30.3.2016

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

Hankkeen ja päivän ohjelman esittely. Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, aloitusseminaari 12.5.2015 Kimmo Koivunen

Hankkeen ja päivän ohjelman esittely. Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, aloitusseminaari 12.5.2015 Kimmo Koivunen Hankkeen ja päivän ohjelman esittely Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, aloitusseminaari 12.5.2015 Kimmo Koivunen Yleistä REPA eli Resurssiviisas pääkaupunkiseutu - hankkeen tavoitteena on edistää kestävää

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Pitky ICT-ihmisten yhteisö Pirkanmaan tietojenkäsittely-yhdistys ry Information Processing Association of Tampere Region

Pitky ICT-ihmisten yhteisö Pirkanmaan tietojenkäsittely-yhdistys ry Information Processing Association of Tampere Region Pitky ICT-ihmisten yhteisö Pirkanmaan tietojenkäsittely-yhdistys ry Information Processing Association of Tampere Region 1 Mikä on Pitky? 1/2 Pitky on kaikenlaisten pirkanmaalaisten ICT-toimijoiden yhdistys.

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä 1 Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Kirjeshakkiliiton toiminta on jatkunut vuonna 2012 edellisvuosien linjoilla. Talouden osalta loppuvuodesta alkaneet Finjub50-turnauksen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008 Toimintakertomus 2008 Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin Espoon Kuvataiteilijoiden toimisto, Galleria AARNI,

Lisätiedot