Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä"

Transkriptio

1 1 Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Kirjeshakkiliiton toiminta on jatkunut vuonna 2012 edellisvuosien linjoilla. Talouden osalta loppuvuodesta alkaneet Finjub50-turnauksen alkuerät kohensivat vuoden 2011 ICCF-kongressin järjestämisestä heikentynyttä taloudellista tilannetta. Jäsenmäärä vuonna 2012 lopussa oli jäsenmaksun maksaneiden osalta 117 (73 Kirjeshakki-lehden paperiversion ja 44 PDF-version tilannutta). Ainaisjäseniä oli 118, kokonaisjäsenmäärä 235. Maksaneiden jäsenten määrä väheni edellisvuoteen verrattuna kymmenellä. Kilpailutoiminnan osalta lähes kaikki pelaaminen on tapahtunut ICCF:n serverillä. Postiturnauksia on järjestetty kaikille postipelaamiseen halukkaille, joita on tällä hetkellä enää runsas 10. Kalenterivuoden aikana kuolleita liiton jäseniä ovat ainakin Mikko Markkula, Mauri Elmeranta, Erkki J. Koskinen, Kalle Tanni, Salama Björn ja Kari Taivainen. Toimielimet ja edustukset Liiton hallitukseen ovat vuonna 2012 kuuluneet seuraavat henkilöt: puheenjohtaja Heikki Arppi, varsinaiset jäsenet Olavi Halme, Raimo Happonen, Leo Lahdenmäki (varapuheenjohtaja), Panu Laine, Esko Nuutilainen, Olavi Riikonen ja Auno Siikaluoma. Hallitus kokoontui vuoden 2012 aikana neljä kertaa, joista kaksi kokousta pidettiin sähköpostikokouksena.

2 2 Sääntömääräiset vuosikokoukset pidettiin (kevätkokous) ja (syyskokous). Näissä kokouksissa käsiteltiin liiton sääntömääräiset asiat. Leo Lahdenmäki toimi Shakkikustannuksen hallituksessa. Leo Lahdenmäki edusti liittoa myös kerhojen kokouksessa Panu Laine on toiminut Suomen Shakkiliiton puheenjohtajana. Kirjeshakkiliiton edustajana vuoden 2012 ICCF- kongressissa Etelä-Afrikan Pretoriassa oli Auno Siikaluoma. Liiton sisäinen tehtäväjako vuonna 2012 oli seuraava: Hallinnolliset tehtävät Puheenjohtaja = Heikki Arppi Varapuheenjohtaja = Leo Lahdenmäki Sihteeri = Raimo Happonen Turnaus- ja toiminnanjohtaja = Heikki Arppi Kehityspäällikkö = Auno Siikaluoma Sääntöasiat = Leo Lahdenmäki Maaottelujen käynnistys = Heikki Arppi Maaottelujen kapteeni = Leo Lahdenmäki Maaottelu-plaketit = Raimo Penttilä Serveri-turnausasiat = Leo Lahdenmäki Tulosseuranta = Heikki Arppi (Kotimaiset ja ulkomaiset) SM-turnausten johto = Olavi Halme (serveri) Talousasiat Taloudenhoitaja ja jäsenkirjuri = Olavi Riikonen Palkintoasiat = Heikki Arppi Tarvikemyynti = Heikki Arppi Liiton tiedotustoiminta KS-lehden päätoimittaja = Heikki Arppi KS-lehden taitto/postitus = Olavi Riikonen Kirjeshakkipalsta Suomen Shakissa = Panu Laine Liiton PR-asiat = Auno Siikaluoma ja Panu Laine Liiton kotisivut Internetissä = Auno Siikaluoma

3 3 Kansainväliset asiat ICCF-yhteysmies = Esko Nuutilainen Liiton edustaja ICCF:n kongressissa = Esko Nuutilainen Webserver -ryhmien ilmoittaminen ICCF:lle: Ragnar Wikman ja Esko Nuutilainen Kv-turnauspäällikkö = Esko Nuutilainen Maaottelujen ja SM-turnausten tulosseuranta = Heikki Arppi Kv-ilmoitukset ICCF:lle (EM / EU / WT / TT ryhmät) = Esko Nuutilainen ja Ragnar Wikman Tulosseuranta (Kv-pelit) = Heikki Arppi Kotimaan kilpailutoiminta: Uudet Kansalliset Kirjeshakkimestarit (KM): numero 118) Leo Lahdenmäki, 119) Olli Ylönen, 120) Petri Kopsa, 121) Risto Kuula ja 122) Erkki K. Koskinen. Leo Hällström voitti 62. SM-turnauksen, Petri Kopsa sai hopeaa ja Risto Kuula pronssia. Katsausvuonna alkoi 63. SM-turnaus. Kalevi Lehtosaari voitti seniorien 38. SM-turnauksen, Erkki Laine sai hopeaa ja Henrik Sabel pronssia. Henrik Sabel voitti seniorien 40. SM-turnauksen, Pentti Lehtinen sai hopeaa ja Keijo Saarikoski pronssia. Bo Jäderholm voitti seniorien 41. SM-turnauksen, Pentti Lehtinen sai hopeaa ja Matti Kuusela pronssia. Kari Kuosmanen voitti seniorien 43. SM-turnauksen, Matti Kuusela sai hopeaa ja Kari Koistinen pronssia. Katsausvuonna alkoivat seniorien 44. ja 45. SM-turnaus. Tuomas Valo voitti Pauli Aulaskarin muistoturnauksen B-ryhmän. Liitto järjestää FINJUB-50-juhlaturnauksen. Alkueriin osallistuu 200 pelaajaa, joilla on yhteensä 371 osanottoa. Alkueräryhmiä on 53. Semifinaalivaihe alkaa vuoden 2013 lopussa. Kansainvälinen kilpailutoiminta: Seniorien 1. maailmancupin finaalissa Auno Siikaluoma oli kolmas.

4 4 Tuomo Teeriaho edustaa Suomea Euroopan joukkueessa Interzonalturnauksessa. Suomi oli kolmas XVIII olympialaisten alkuerässä ja selviytyi syksyllä alkaneeseen olympiafinaaliin. XVI olympiafinaali on yhä kesken, Suomi on tällä hetkellä 12. sijalla. Kalenterivuoden aikana alkoi myös XX olympiakarsinta. Suomi oli yhdeksäs VIII EM-turnauksen alkuerälohkossaan. Maaotteluista päättyivät Suomen voittoon ottelu Kanadaa vastaan 44,5-21,5 (serveripöydät 39-17, postipöydät 5,5-4,5), Tanskaa vastaan (serverillä 22-20, postitse 6-6), Guatemalaa vastaan 12,5-7,5 (serverillä) ja Skotlantia vastaan (serveripöydät 28,5-15,5, postipöydät 10,5-5,5). Suomi hävisi maaottelun Bulgariaa vastaan serverillä 19,5-20,5, Hollannille 35,5-38,5 (serveripöydät 25-31, mutta voitto postitse 10,5-7,5), Tshekille 30,5-47,5 (serverillä 26-38, postitse 4,5-9,5), Puolalle 18,5-25,5 (serverillä), USA:lle 41,5-70,5 (serverillä 32-62, mutta postitse voitto 9,5-8,5) ja Englannille (serverillä 29,5-44,5, postitse 4,5-5,5). Uusina alkoivat maaottelut Espanjaa, Israelia ja Slovakiaa vastaan. ICCF ja Kirjeshakkiliitto vuonna 2012 ICCF:n kongressi pidettiin lokakuussa 2012 Etelä-Afrikan Pretoriassa. Suomen virallisena edustajana ja Suomen ja Viron liittojen edustajana toimi Auno Siikaluoma. Kongressissa hyväksyttiin mm. Järvenpään 2011 pöytäkirja, SIMja GM-tittelien kriteereitä kiristettiin ja keskusteltiin sopupelien ehkäisemistä. ICCF:n kunniapuheenjohtajien ja kunniajäsenten kokousoikeuksia kavennettiin. Auno Siikaluoma sai kongressissa GM-tittelin ja ICCF-veteraanicupin pronssimitalin. SIM-arvon sai Taisto Koskela. Lisäksi katsausvuoden aikana saivat Jarmo Uusitalo ja Olli Ylönen kiinnityksen kansainvälisen mestarin (IM) titteliin. Muu toiminta Julkaisutoiminnan osalta Kirjeshakki-lehdestä on vuonna 2012 ilmestynyt 6 numeroa, joista yksi kaksoisnumero. Kirjeshakki on ilmestynyt sekä painettuna että pdf-versiona. Kirjeshakkiliiton kotisivujen kehittämiseen vuonna 2012 on panostettu lisäämällä sivujen ylläpidon henkilöresursseja. Kotisivun tulostiedotus on ollut

5 nopeaa vuoden aikana. Myös liiton toiminnasta tiedottamista ja liiton markkinointia on lisätty. Kansallisen ja kansainvälisen kilpailutoiminnan tarjontaa on luettavissa tarkemmin mm. Kirjeshakki- ja WWW-osoitteissa: Suomen kirjeshakkiliiton kotisivu: ICCF:nkotisivu: 5

Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010)

Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010) Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010) Vuosi 2011 on koulushakin teemavuosi. Tavoitteena on innostaa koululaisia shakin

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

email: raimohapponen@gmail.com

email: raimohapponen@gmail.com -- -- Nro 4 2011 50. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 159 Pääkirjoitus 160 Järvenpään kongressi onnistui 166 XX MM-finaalin jälkimaininkeja 169 Teematurnaukset 2012 170 Kotimainen kilpailutoiminta

Lisätiedot

Nro 5-6 2007. 46. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.:

Nro 5-6 2007. 46. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: -- -- Nro 5-6 2007 46. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 175 Pääkirjoitus 176 Kuukauden kynä 177 ICCF:n kongressi 2007 180 Brusila jatkaa puheenjohtajana 182 Winge, Brenke vai Lehikoinen?

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Nro 1 2005. 44. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry.

Nro 1 2005. 44. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry. - - Nro 1 2005 44. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 3 Vuosikokouskutsu 4 Kirjeshakkiliiton syyskokous 5 Brusila voitti 5. supercupin 6 Kuukauden kynä 8 Kotimainen kilpailutoiminta 13

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Nro 4 2014. www.kirjeshakki.fi. 53. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: Kirjeshakkiliiton kotisivu:

Nro 4 2014. www.kirjeshakki.fi. 53. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: Kirjeshakkiliiton kotisivu: -- -- Nro 4 2014 53. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 199 Pääkirjoitus 200 Jari Perkiömäki 50 vuotta 204 Jari Laine 60 vuotta 206 Finjub50-tilanne 207 ICCF-kongressi 2014 208 Onnittelemme

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

Nro 2 2006. 45. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa: Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry.

Nro 2 2006. 45. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa: Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry. - - Nro 2 2006 45. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa: 43 Pääkirjoitus 44 Toimintakertomus 2005 45 Kuukauden kynä 46 Suomi EM-finaalissa 47 Raimo Satosuolle seniorimitali 48 Tapio Heilala YliPoppaMies

Lisätiedot

Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle Sisältö: 1 JOHDANTO 3 2 TOIMENPITEET 3 KOULUSHAKKITOIMINTA 3 KERHOTOIMINTA 4 VALMENNUSTOIMINTA 4 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ 5 JÄRJESTÖTOIMINTA 6 TURNAUSTOIMINTA

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Nro 1 2011. www.kirjeshakki.fi. 50. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.:

Nro 1 2011. www.kirjeshakki.fi. 50. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: -- -- Nro 1 2011 50. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 1 Pääkirjoitus 4 Kuukauden kynä 5 Tuomo Sieviläinen 50 v. 8 Wingen ainoa toivo näännyttää Toro 12 Siikaluoma voitti Webchessfinaalin

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

Nro 5-6 2012. www.kirjeshakki.fi. 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI

Nro 5-6 2012. www.kirjeshakki.fi. 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI -- -- Nro 5-6 2012 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 195 Pääkirjoitus 196 ICCF:n kongressi ja matkapäiväkirja 200 Finjub-50 alkoi arvoisenaan 201 Istlajevs voitti Aulaskari Memorialin

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Ypäjän Riistamiehet ry Pöytäkirja Vuosikokous 8.3.2019 Paikka: Ypäjänkylän Seuraintalo 1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. Seuran puheenjohtaja Risto Rantanen avasi kokouksen klo 19.03. Kokousväki vietti

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 Paikka Bridge Areena, Hiomotie 10, Helsinki Läsnä Jarmo Laakso puheenjohtaja sihteeri, toiminnanjohtaja, Skype

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

Nro 3 2010. www.kirjeshakki.fi. 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.:

Nro 3 2010. www.kirjeshakki.fi. 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: -- -- Nro 3 2010 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 99 Pääkirjoitus 100 Kuukauden kynä 101 Panu Laine ICCF Marketing Officer 102 Scheveningenin vesillä saalistamassa 104 Strengellin

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Nro 5-6 2010. www.kirjeshakki.fi. 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.:

Nro 5-6 2010. www.kirjeshakki.fi. 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: -- -- Nro 5-6 2010 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 187 Pääkirjoitus 188 Kuukauden kynä 190 Pentti Palmo täytti 75 vuotta 191 Ilkka Salmen tie menestykseen 196 Panu Laine hallitukseen

Lisätiedot

Nro 1 2010. www.kirjeshakki.fi. 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.:

Nro 1 2010. www.kirjeshakki.fi. 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: -- -- Nro 1 2010 49. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 3 Pääkirjoitus 3 Vuosikokouskutsu 4 Kuukauden kynä 5 Pekka Sopanen 50 vuotta 8 Kotimainen kilpailutoiminta 11 Ulkomaan osasto 17

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 04.09.2011 19:30:55 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi

Lisätiedot

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 Aitovuori, Tampere 10. - 20:05:56 Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 97 97 98 98 98 585 2. Jari Lehtinen P-HA 97 93 98 99 98 97 582 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 98 95 96 96 94 576 4.

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto Toimintasuunnitelma 2016 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Suomen Shakkiliitto Toimintasuunnitelma 2016 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 206 Sisältö JOHDANTO 3 2 TOIMENPITEET 4 NUORISO- JA KOULUSHAKKITOIMINTA 4 KERHOTOIMINTA 5 OPETUS- JAVALMENNUSTOIMINTA 6 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA JA YHTEISTYÖ

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja H 1. Ltn Jarmo Järvelä P-H 99 100 96 98 97 98 588 2. Vänr Antti Puhakka Kym 98 95 97 98 100 98 586 3. Ltn Kalle Hasu Kym 95 100 95 99 97 96 582 4. Vänr Olli Kontu Var

Lisätiedot

Nro 2 2012. www.kirjeshakki.fi Pian 80 vuotta täyttävä turkulainen Bo Jäderholm on 11 kullan mies. 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI

Nro 2 2012. www.kirjeshakki.fi Pian 80 vuotta täyttävä turkulainen Bo Jäderholm on 11 kullan mies. 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI -- -- Nro 2 2012 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 47 Pääkirjoitus 48 Kuukauden kynä 51 Pelaajalle edullista käyttää Direct entryä 52 Bo Jäderholmin saavutukset vailla vertaa 54 Mauri

Lisätiedot

Nro 1 2012. www.kirjeshakki.fi. 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.:

Nro 1 2012. www.kirjeshakki.fi. 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: -- -- Nro 1 2012 51. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 3 Pääkirjoitus 4 Kuukauden kynä 8 Hällström ja Lehtinen rikkovat SM-kisaennätyksiä 11 Mikä turnaus? 12 Kotimaan kilpailutoiminta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Nro 2 2005. 44. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry.

Nro 2 2005. 44. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry. - - Nro 2 2005 44. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 43 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2004 46 Esko Nuutilainen 60 vuotta 48 Pauli Aulaskari 75 vuotta 51 Kotimainen kilpailutoiminta

Lisätiedot

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, lauantai

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, lauantai Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, lauantai 11.4.2015 Tulokset N 1. Elli Räsänen, KAMS 2. Marika Karisjoki, TSA 3. Oona Tenhunen, BSPA 3. Liina

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Matilainen Seppo TaKu 1010 (72) + 932 (72) 1942 (144) 2. Korpi Pekka Joe's Gold 949 (100) + 916 (100) 1865 (200) 3. Honkonen Tomi Kamut 920 (108) + 902 (104) 1822 (212) 4. Hämäläinen Yrjö Jassit

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut Kangasala SM-kilpailut Putoavat taulut 25.-26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami Kymppi-64 3. Holmberg Krister RS Saviahde Vesa Hyvärinen Niklas 3-1 Saviahde Vesa

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry (SKRL ry). Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Tulokset 10 m Liikkuva maali - putoavat taulut SM Kilpailu Nilsiä

Tulokset 10 m Liikkuva maali - putoavat taulut SM Kilpailu Nilsiä Tulokset 10 m Liikkuva maali - putoavat taulut SM Kilpailu 25.3.17 Nilsiä M 1 Sami Heikkilä K-64 2 Vesa Saviahde P-HA 3 Tomi-Pekka Heikkilä K-64 3 Arto Luomala KäTa Sami Heikkilä Vesa Saviahde 3-2 Sami

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ 1 Mäki-Hokkonen Jussi SA A 94 85 86 265 2 Rantonen Tero OMAS A 95 76 91 262 3 Heinonen Harri SSG A 90 79 84 253 4 Björkqvist

Lisätiedot

VSVU Salo , kansalliset halliyleisurheilukilpailut

VSVU Salo , kansalliset halliyleisurheilukilpailut VSVU Salo 29.1.2017, kansalliset halliyleisurheilukilpailut M35 60 m aj. 1) Ville Ryhänen EspoIF 9,90 M50 60 m aj. 1) Kari Pohjola LUU 10,39 2) Tuomo Vanhanen TapanErä 11,40 M55 60 m aj. 1) Lauri Lindberg

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Nro 2 2004. Tässä numerossa: 43. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry. (ICCF:n jäsen) - -

Nro 2 2004. Tässä numerossa: 43. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Suomen Kirjeshakkiliitto ry Finlands Korrespondesschackförbund ry. (ICCF:n jäsen) - - - - Nro 2 2004 43. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa: 35 Toiminta ja tilit 2003 38 Kuukauden kynä 39 Teron taiturointia 40 Asko Linna MM-finaalissa 44 Heikki Pigg 60 vuotta 46 Loppupelin merkitystä

Lisätiedot

ICCF muisti Esko Nuutilaisen ja Ragnar Wikmanin elämäntyötä

ICCF muisti Esko Nuutilaisen ja Ragnar Wikmanin elämäntyötä ICCF:n puheenjohtaja Eric Ruch (kesk.), ex-maailmanmestari Fritz Baumbach (oik.) ja Etelä- Afrikan pitkäaikainen delegaatti Everdinand Knol nauttivat kongressin tunnelmasta. ICCF muisti Esko Nuutilaisen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

RESUL liikkuu ja liikuttaa

RESUL liikkuu ja liikuttaa työvaliokunnassa on puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä, sihteerinä liiton toiminnanjohtaja talousvaliokunnassa on puheenjohtaja ja erikseen sovitut asiantuntijat, sihteeri kuten edellä varainhankintatoimikunnassa

Lisätiedot

1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa

1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa 1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa Lahdessa. Pekka Tiilikainen pelasi Pallo.-Tovereissa kaksikymmentä-luvun lopulla. Ulkopelipaikka oli kolmospesä.

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

varapuheenjohtaja, saapui klo: 18.17 42 aikana Raija Tuomi lisäsi kilpailutoimikunnan asioihin käsiteltäväksi kurinpitotapauksen.

varapuheenjohtaja, saapui klo: 18.17 42 aikana Raija Tuomi lisäsi kilpailutoimikunnan asioihin käsiteltäväksi kurinpitotapauksen. SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2008 * 24.4.2008 Paikka Bridge Areena, Perttulantie 6, Helsinki Läsnä Olli A. Manni* Fred Sundwall* Hulda Ahonen* Kaj G Backas*

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura 78 0 13 13 7 11 10 15 16 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 65 15 15 15 0 20 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 62 9 9 20

Lisätiedot

Nro 5-6 2008. 47. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.:

Nro 5-6 2008. 47. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI. Tässä numerossa mm.: -- -- Nro 5-6 2008 47. vsk PÄÄTOIMITTAJA HEIKKI ARPPI Tässä numerossa mm.: 199 Pääkirjoitus 200 Kuukauden kynä 201 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 202 POKS mitalitaisteluun 203 ICCF:n kongressi 2008

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.32 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

ULKORATAENNÄTYKSET. 4x400 m. 4x800 m. 4x1500 m. 1000 m viesti

ULKORATAENNÄTYKSET. 4x400 m. 4x800 m. 4x1500 m. 1000 m viesti ULKORATAENNÄTYKSET M30 100 m 12,46 Risto Karasmaa Espoo/K 6.6.1981 200 m 25,22 Risto Karasmaa Tampere 4.9.1980 400 m 54,69 Risto Karasmaa Helsinki/E 13.7.1982 2.06,53 Lasse Hakulinen Kirkkonummi/V 29.7.2014

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Hassen 6/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton

Hassen 6/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton Hassen 6/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (07.03.2015) Maraton 1.Ollila Veikko 3.37.40 (M 60/1) 2.Saarinen Janne 3.54.09 (M alle 40/1) 3.Kemiläinen Juha 4.10.53 (M 55/1) 4.Palenius Juha 4.18.58

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot