Älä tee yksin - tehdään yhdessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Älä tee yksin - tehdään yhdessä"

Transkriptio

1 0 Kannuksen kaupungin liikunta-, nuoriso- ja muu vapaa-aika ohjelma 2020 Älä tee yksin - tehdään yhdessä

2 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Visio 3 3. Toiminta-ajatus 3 4. Arvot 3 5. Nykytila Kohderyhmä Toimintamalli Kansalaisopisto Kirjasto Kulttuuri Liikunta Lapset ja nuoret 6 6. Talous Avustukset 7 7 Vapaa-ajanpalveluiden kehittämistavoitteet/toimenpiteet LIITTEET Liite 1: Liikuntatilat ja alueet Liite 2: Toimintatilat ja alueet Liite 3: Avustusta vuonna 2015 saaneet järjestöt

3 2 1. JOHDANTO Kannuksen kaupungin liikunta-, nuoriso- ja muu vapaa-aika ohjelma 2020 hyväksyttiin Kannuksen kaupunginvaltuustossa Vapaa-ajan ohjelman tarkoituksena on yhdistää kunnan eri toimijoiden näkemyksiä vapaa-ajan toiminnan järjestämisessä ja lisätä yhteistyötä toimijoiden välillä. Lisäksi vapaa-ajan ohjelma auttaa päätöksentekoa antamalla suuntaviivoja ja tavoitteita kunnallisten vapaa-ajanpalvelujen ja muun kunnassa järjestettävän vapaa-ajan toiminnan kehittämistyölle. Vapaa-ajan ohjelman kehittämistoimenpiteet/tavoitteet kirjattiin ohjelmaan 2015 asti. Uusien kehittämistoimenpiteiden/tavoitteiden tekemistä varten vuosille sivistyspalveluiden lautakunta on nimennyt uuden työryhmän. Työryhmään kuuluu sivistyspalveluiden lautakunnan kaksi jäsentä, teknisen lautakunnan jäsen, Kannuksen Ura ry:n edustaja, KitinVaparin edustaja, Kannuksen seurakunnan edustaja, Kitinkannuksen edustaja, Peruspalvelulaitos Jytan edustaja, Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Kannuksen yksikön edustaja, sivistystoimenjohtaja, etsivä nuorisotyöntekijä, nuorisosihteeri, kulttuuritoimenohjaaja, kirjastotoimenjohtaja ja Tennishallin edustaja. Työryhmä kokoontui ensimmäiseen kokoukseen, jossa työryhmä päätti järjestää yhdessä eri toimijoiden kanssa Virkiä syyskuu tapahtumakuukauden uuden toimintamallin kokeilemiseksi. Kuukauden neljä viikkoa jaettiin teemoihin, jotka olivat ravinto, liikunta, perhe sekä kulttuuri ja musiikki. Kuukauden aikana yhdistykset, järjestöt, yritykset, koulut, varhaiskasvatus, jyta ja yksityiset henkilöt toteuttivat kokeilukulttuurin hengen mukaisesti erilaisia tilaisuuksia, tempauksia ja kampanjoita. Kaupungin yksi tärkeä rooli oli koordinoida ja markkinoida kokonaisuutta. Kuukauden jälkeen pyydettiin palaute ja kokoonnuttiin yhteen kokemuksien keräämiseksi. Asiakirjatyöryhmä kokoontui yhteensä 8 kertaa. Asiakirjaa käytiin läpi lautakunnan iltakoulussa , jonka jälkeen työryhmä jätti asiakirjan lautakunnan käsittelyyn.

4 3 2. VISIO Kannus on monipuolisten harrastusmahdollisuuksien, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja yhteistyön kaupunki. Hyvinvointi perustuu omaan vastuuseen terveydestä mitä tukee tasaarvoinen, uudistuva nuorison, liikunnan ja kulttuurin ja muun vapaa-ajan peruspalveluiden tarjonta. 3. TOIMINTA-AJATUS Kannuksessa toimii monipuolinen laaja yhteistyötä tekevä vapaa-ajan palveluiden verkosto, joka edistää asukkaiden elinikäistä henkistä kasvua, osallisuutta ja hyvinvointia. 4. ARVOT 1. ASUKAS- JA ASIAKASLÄHTÖISYYS Palveluita tuotetaan monimuotoisesti ja joustavasti huomioiden väestön tarpeet, ikäjakauma ja elämäntilanne. 2. VAIKUTTAVUUS JA TULOKSELLISUUS Palveluita arvioidaan, mitataan ja kehitetään säännöllisesti. 3. YHTEISTYÖ Tuotamme palveluita aktiivisessa avoimessa yhteistyössä eri tahojen kanssa. 4. YHTEISÖLLISYYS JA OSALLISUUS Panostamme henkilökunnan osaamiseen, hyvinvointiin, työtyytyväisyyteen sekä avoimeen ja turvalliseen vuorovaikutukseen. Otamme yhteisesti vastuuta vapaaajan palveluiden tuottamisesta.

5 4 5. NYKYTILA Vapaa-ajan palveluiden merkitys kunnissa kasvaa Suomalaisten vapaa-ajan lisääntyessä ja palveluiden käyttö on kasvanut kaikissa ikäryhmissä. Kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, kansalaisopisto, nuoriso- ja liikuntapalvelut sekä etsivä nuorisotyö sekä pajatyö kuuluvat Kannuksen sivistyspalveluiden vapaa-ajanpalveluihin. KitinVapari toimii palvelusopimuksen mukaan itsenäisesti. Teknisten palveluiden lautakunta vastaa liikunta-alueiden kunnossapidosta ja rakentamisesta. Kaupungissa myös yritykset ja kolmannen sektorin toimijat tuottavat vapaa-ajanpalveluita kaikille kuntalaisille. 5.1 Kohderyhmä Kannuksen kaupunki järjestää vapaa-ajanpalveluita kaikille ikäryhmille. Palvelutarjontaa kohdennetaan erityisesti nuorille ja 60 vuotta täyttäneille. Toiminnan suunnittelu tehdään tarvelähtöisesti eri toimijoiden ja kohderyhmän kanssa. Ennusteiden mukaan työikäisten määrä vähenee ja eläkeläisten määrä lisääntyy. Haasteena on, että liikuntaharrastusten määrä vähenee ja päihteiden käyttö on nousussa. Huomioitava lisäksi on, että Suomeen muuttavien maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt ja sen vaikutus Kannukseen on vielä epäselvä. Ennuste ikäjakaumasta vuoteen 2020 on seuraava (tiedot tilastokeskus): vuotta 7-18 vuotta vuotta 65- vuotta v vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Yhteensä

6 5 5.2 Toimintamalli Lait ja asetukset luovat pohjan vapaa-ajan palveluiden järjestämiselle. Palveluita järjestettäessä huomioidaan hyvinvointikertomuksen tavoitteet, toimintaympäristön muutokset ja asiakkaiden tarpeet. Tavoitteena vapaa-ajan palveluiden tuottamisessa on tarjota kaikille ikäryhmille mahdollisuudet monipuoliselle harrastamiselle ja itsensä kehittämiselle. Kaupungin roolia koordinoijana lisätään ja vahvistetaan. Vapaa-ajan palveluiden järjestämistä tuetaan vuosittain maksettavilla avustuksilla Kansalaisopisto Kansalaisopisto on kaikkien ja kaikenikäisten kuntalaisten opisto. Kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Kursseja järjestetään monipuolisesti sekä koko lukuvuoden kestävinä että lyhytkursseina. Tarjolla on musiikkia, näyttämö- ja kuvataiteita, muotoilua ja kädentaitoja, tanssia, sanataidetta, kieliä, historiaa, kulttuuria ja kirjallisuutta, tietotekniikkaa, luonnontieteitä, kotitaloutta, liikuntaa sekä terveyteen että kansalaistoimintaan liittyviä taitoja, kuten ensiapu- ja järjestyksenvalvojakursseja. Eniten tarjontaa on liikunnassa, kädentaidoissa ja musiikissa. Vuoden 2016 alusta kansalaisopiston palvelujen järjestämisessä aloitetaan yhteistyö Toholammin kanssa, jolloin sekä toimintaympäristö että kohderyhmä laajenevat Kirjasto Kannuksen kaupunginkirjasto on toimiva ja nykyaikainen kirjasto, joka tarjoaa palveluita kaikille kuntalaisille sekä myös yli kuntarajojen. Kirjasto toimii kohtaamis- ja tapahtumapaikkana kaikenikäisille kannuslaisille. Kotipalvelun kautta tavoitetaan asiakkaat, jotka eivät pääse asioimaan kirjastoon paikan päälle. Myös kirjaston verkkopalveluilla tavoitetaan asiakkaita kotoaan: esimerkiksi Celia-asiakkuuden kautta lukemisesteiset asiakkaat voivat kuunnella äänikirjoja kotonaan verkon välityksellä. Kirjaston asiakkailla on myös mahdollisuus lukea e-lehtiä ja -kirjoja omilla laitteillaan esimerkiksi kotoa käsin. Lainauspalveluita saa pääkirjastosta, Korpelan kyläkirjastosta sekä kirjastoautosta. Opiskelijoiden tiedonhaku- ja tiedonhallintataitojen kehittäminen on kirjattu valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Uudessa opetussuunnitelmassa kirjaston rooli monilukutaidon, mediataitojen sekä tiedonhaun opetuksessa sekä oppimisympäristöjen tarjoajana korostuu. Kannuksen kaupunginkirjastossa tiedonhaun opetus sekä kirjavinkkaus ovat kirjaston vakiintunutta toimintaa kirjaston informaatikon ollessa yhdyshenkilönä koulujen ja kirjaston välillä. Kirjasto on myös mukana koulukirjaston toiminnassa. Kirjailijavierailuja järjestetään yhdessä eri toimijoiden kanssa. Yhteistyö Anders-kirjastojen välillä on tiivistä: kirjastot tuottavat yhteisiä palveluita, ja yhteisiä kirjastojen kehittämishankkeita on sekä käynnissä että suunnitteilla. Anders-kirjastoilla on yhteinen kokoelmapolitiikka, ja kirjastojen henkilökunnasta on myös tehty osaamiskartoitus. Yhteinen kokoelmapolitiikka mahdollistaa työnjaon esimerkiksi aineiston varastoinnin suhteen. Yhteistyötä Toholammin kirjaston kanssa jatketaan mahdollisuuksien mukaan.

7 Kulttuuri Kulttuuritoimi järjestää tapahtumia sekä ylläpitää näyttely-, kotiseutuarkisto- ja museotoimintaa. Kannuksen seurakunta, konservatorio ja muut toimijat sekä harrastajaryhmät tarjoavat konsertteja ja musiikin harrastusmahdollisuuksia. Eskolan kesäteatterissa esitetään joka kesä loppuunmyytyjä esityksiä. Valtuustosalissa näytetään 2-3 uutuuselokuvaa kuukausittain heti ensi-illan jälkeen. Koulun ja varhaiskasvatuksen kanssa tehdään yhteistyötä järjestämällä heille teatteri- ja konserttivierailuja sekä opastettuja esittelyjä museoihin ja näyttelyihin. Yhteistyössä soten, yritysten, toimijoiden, koulujen ja eri järjestöjen kanssa toteutetaan vanhuksille, kehitysvammaisille, lapsille ja kuntalaisille suunnattua toimintaa esim. taidetta, musiikkia, tanssia, kävelyretkiä ja taiteilijatapaamisia. Galleria Justus toimii taiteen kohtaamispaikkana, jossa näyttelyiden avulla esitellään erilaisia taiteen muotoja. Näyttelytiloissa järjestetään taidenäyttelyitä sekä käsityö- ja taidekäsityönäyttelyitä. Yleisölle pyritään välittämään monipuolinen kuva taiteen historiasta, eri tekotavoista sekä moderneista virtauksista. Lapset ja koululaiset otetaan huomioon näyttelyohjelmaa suunniteltaessa. Näyttelyihin on vapaa pääsy. Mäkiraonmäen museo- ja kulttuurikeskus perinteisine rakennuksineen ja museoineen on historiallinen 1800 luvun Kannuksen historiasta ja kuntakehityksestä kertova ympäristö. Mäkiraonmäen alueella järjestetään erilaisia juhlia, tapahtumia, kesäisiä pihasoittoja viikoittain, työpajoja ja toimintapäiviä. Aapan tupa on ympärivuotisessa käytössä ja kesäkuukausina siellä toimii kesäkahvila. Kannuslaista perinnekulttuuria esitellään Monitoimitalolla sijaitsevassa koulumuseossa. Virastotalolla sijaitsevassa kotiseutuarkistossa on tutkijoiden vapaasti käytettävissä kotiseutuun liittyvää aineistoa ja valokuvia. Kannuksen toimintatilat ja alueet löytyvät asiakirjan liitteenä (liite 2) Liikunta Liikuntatoimi järjestää liikuntapalveluja sekä terveyttä että hyvinvointia edistävää liikuntaa. Liikuntatoimi on mukana koordinoimassa erilaisia tapahtumia, joita tuotetaan eri toimialojen kanssa yhteistyönä. Kannuksessa on monipuoliset liikuntapaikat ja alueet, joista merkittävin on Kitinkankaalla sijaitseva KitinVapari. KitinVapari tarjoaa läpi vuoden ohjattuja sisä- ja vesiliikuntapalveluja sekä tiloja eri lajien harrastamiseen. Alueelta löytyvät myös hiihtostadion latuverkostoineen ja lenkkeily / patikointi mahdollisuudet. Kaupungista löytyy toimintaympäristöt myös koira ja hevosharrastajille. Kannuksen liikuntatilat ja alueet löytyvät asiakirjan liitteenä (liite 1) Lapset ja nuoret Nuorisotoimi järjestää nuorille nuorisokahvilailtoja ja diskoja Monitoimitalolla, missä on myös bänditiloja. Nuorisotoimi on jäsenenä moniammatillisessa Kannustaen kasvuun työryhmässä, joka järjestää lapsille ja nuorille yhdessä seurakunnan, nuorisoyhdistysten ja muiden nuorisotyötä tekevien toimijoiden kanssa erilaisia tapahtumia. Lapsia ja nuoria kuullaan ja osallistetaan Lasten ja nuorten parlamenttitoiminnan kautta. Etsivä nuorisotyö yhdessä työpajatoiminnan kanssa auttaa nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella. Toiminta tarjoaa nuorille tukea yhteistyössä nuoren lähipiirin ja eri viranomaisten kanssa. Tavoitteena on saavuttaa oikeat, omaa elämäntilannetta vastaavat palvelut. Toimintaa kehitetään moniammatillisessa ohjausryhmässä.

8 7 6.TALOUS Vuoden 2015 talousarvio on seuraava: TA 2015 /asukas Kirjasto ,89 Kulttuuri ja museo ,28 Kansalaisopisto ,01 Nuoriso-liikunta ,16 KitinVapari ,37 Konservatorio ,46 Vapaa-ajanpalvelut yht ,26 Käytettävissä olevien talousarviomäärärahojen lisäksi on erilaisia projektirahoituksia esimerkiksi etsivään nuorisotyöhön, pajatoimintaa, kerhotoimintaan sekä lasten ja nuorten harrastetoimintaan. Hankerahoituksen määrä on vuositasolla ollut keskimäärin noin euroa. TA 2015 toimintakulut, ulkoiset + sisäiset TA Avustukset Kannuksen kaupunki myöntää avustusta vuosittain eri nuoriso-, liikunta- ja kulttuuri- järjestöille / -ryhmille. 4H avustus perustuu vuosittain tehtävään palvelusopimukseen. Lisäksi järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön on varattu oma määräraha. Avustusta vuonna 2015 saaneet järjestöt löytyvät liitteestä (liite 2). Myönnettävät avustusmäärät v.2015 Nuoriso 5200 Liikunta 9800 Kulttuuri 7078 Kannuksen 4H-yhdistys ry 8200 Yhteistyö määräraha 5000

9 8 7. VAPAA-AJAN PALVELUIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET/TOIMENPITEET 2020 Vapaa-ajan tavoitteena on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja tiedottaa eri vapaa-ajan viettomahdollisuuksista. Vapaa-ajan palveluiden suunnittelussa huomioidaan hyvinvointikertomuksen tavoitteet ja erilaiset indikaattoritiedot. Kaupungin roolia vapaa-ajan koordinoijana, yhteistyökumppanina ja mahdollistajana vahvistetaan kokeilukulttuurin hengessä. Palvelutuotteiden kehittämisessä huomioidaan taloudelliset resurssit, eri asiakasryhmät sekä yhteistyön tarjoamat mahdollisuudet. Vapaa-ajan palveluiden kehittämisen tavoitteet, keinot ja mittarit ovat seuraavat (taulukko 1): Menestystekijä 1. Tiedottaminen Tavoitetila 2020 Konkreettiset keinot 2020 Mittari Kuntalaisilla on oikeaaikainen tieto erilaisista vapaa-ajan viettomahdollisuuksista. Päättäjillä on jatkuvasti ajantasaista ja luotettavaa tietoa siitä, miten tavoitteiden saavuttamisessa on onnistuttu ja miten toimintaa mahdollisesti pitää muuttaa. Sähköistä asiointia ja tiedottamista monipuolistetaan ja kehitetään. Tiedotusvälineyhteistyö Päättäjien informointi vuosittain lautakunnan iltakoulussa. Toimijat päivittää yhteistä tapahtuma kalenteria. Tilojen ja alueiden varaukset netin kautta Toteutunut lautakunnan iltakoulu Mediajulkaisujen määrä

10 9 2. Palvelutoiminta ja yhteistyö Uusiutuva palvelutoiminta sekä hyvä vapaa-ajan palveluiden saatavuus ja vaikuttavuus yhden luukun periaatteella. Vapaa-ajan toimijoiden, soten, koulujen ja naapurikuntien välillä tiivis laadukas yhteistyö. Rakenteet ja toiminta vastaavat entistä paremmin vapaa-ajan toiminnan haasteisiin. Kitinkankaan alueen toiminnan kehittäminen. Tapahtumien suunnittelussa otetaan huomioon asiakaspalaute, kävijämäärät sekä olemassa olevan ympäristön antamat mahdollisuudet. Asiakasryhmien palveluita tarkastellaan kokonaisuutena ja toimintaa kehitetään ja markkinoidaan eri toimijoiden kanssa yhteistyössä. Hyödynnetään erilaisia rahoitusmahdollisuuksia. Tapahtumien määrä Tapahtumien kävijämäärät Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Ulkopuolisten rahoituspäätösten määrä. Menestystekijä Tavoitetila 2020 Konkreettiset keinot 2020 Mittari 3. Tilat ja alueet 4. Toimijat Toimivat ja tarkoituksenmukaiset tilat ja alueet. Tiloissa on nykyaikainen välineistö. Hyvä tilojen käyttöaste. Vapaa-ajan palveluissa toimii motivoitunut ja osaava palvelutarvetta vastaava verkosto. Olemassa olevien tilojen ja alueiden asianmukainen puhtaanapito, huolto ja kunnossapito sekä tarpeellisen välineistön ja kaluston hankinta Tilojen käytön kokonaistarkastelu. Monitoimitalon tilojen uudistettu käyttösuunnitelma / korvaavien tilojen löytäminen Kitinkankaan alueen yleissuunnitelma Ympäristöjen kehittäminen (esim. skeittialue, kiipeilyseinä) Kevyenliikenteen, lähiliikuntapaikkojen ja virikepuistojen huomioiminen kaupunkisuunnittelussa Kulttuurisali Monitoimi-/koirahalli Yhteistoimintamallin ja kokeilukulttuurin vakiinnuttaminen ja edelleen kehittäminen. Käyttöasteen seuranta Käyttäjien antama palaute Yhteistyöpalavereihin osallistuvien organisaatioiden määrä Vapaa-ajan palveluiden tuottaminen yhteistyössä Yhteistyöpalaverit eri toimijoiden välillä. Taulukko 1: Vapaa-ajan palveluiden kehittäminen 2020

11 10 Liite 1 Liikuntatilat ja alueet KitinVapari - uimahalli - kuntosali - spinning-sali - palloiluhalli - liikuntasali - ilma-aserata - juoksusuora - peili-/tanssisali Koulujen liikuntasalit - Koulukeskus - Raasakan koulu - Takalon koulu - Märsylän koulu - Roikolan koulu - Yli-Kannuksen kyläkeskus Kentät / Jääkiekkokaukalot - Kitinkankaan urheilukenttä - Kitinkankaan pesäpallokenttä - Kitinkankaan jääkiekkokaukalo /Tenniskentät 3 kpl - Takalon koulun kenttä/kaukalo - Takalon koulun nurmikenttä - Koulukeskuksen kenttä - Eskolatalon kenttä/kaukalo - Märsylän koulun kenttä/kaukalo - Välikannuksen kenttä/kaukalo - Roikolan koulun kenttä/kaukalo - Kunkaan kenttä/kaukalo - Yli-Kannuksen kyläkeskuksen kenttä/kaukalo BeachVolley kenttä - Kitinkangas 3 kpl FrisbeeGolf rata - Kitinkangas Skeittipaikka - Keskusta Valaistut hiihtoladut / Kuntopolut - Kitinkangas, Silmäjärvi Poleenharju (14 km) - Eskola (1,8 km) - Korpela (1,3 km) - Roikola (1,5 km) - Kungas (2,2 km) - Mutkalampi (3 km) Luontopolut - Pirttijärven eräpolku 3,4 km - Partio-Jylhän luontopolku 3,2 km - Kivinevan polku 0,5 km /suunta - Vareslammen polku 0,4 km /suunta - Korpelan padon perinnepolku - Mutkalammin polku

12 11 Laavut ja nuotiopaikat - Vareslampi - Niskankoski - Leppilampi - Pirttijärvi - Mustajärven kämppä - Metsäkämmen laavu - Metsäkirkko - Mutkalammin metsästysseuran kota - Korpelan pato (ylä- ja alalaavu) - Kuustonkoski - Partio Jylhä - Retkilatu - Silmäjärvi Ulkouimapaikat - Eskolan maauimala - Leppilampi - Hietajärvi - Korpelan padon uimapaikka - Kaukalonrannan uimapaikka Muut - Tennishalli - Torpan Ratsutalli - Hietakankaan ampumarata - Poleen moottorirata - Kannuksen ravirata - Lestijoen kanoottireitti - Lentokenttä - FysioSportti-X (kuntosali ym.) - Lesti-Hunter (melonta yms.) - Koirahalli Dogness - Villa Varis

13 12 Liite 2 Toimintatilat ja alueet Galleria Justus Virastotalo Mäkiraonmäen museo- ja kulttuurikeskus Eskola Yli-Kannus Välikannus Monitoimitalo Kirjasto Justus Sarisalon pysyväisnäyttelytila Vaihtuvien näyttelyiden tila Kotiseutuarkisto Topiaan talo Aapan tupa, Viljamakasiini, kotiseutumuseo Joosepin talo, talomuseo Kuntala, museon varastotila Tuulimylly Aitat 3 kpl Työväentalo - juhlasali, kahvila yms. - OskariTokoi museo Kylätalo Metsäratamuseo Leppilammen kylä Kylätalo Kylämuseo Koulumuseo Nuorisotilat Harrastus- ja kokoontumistilat Pääkirjasto Korpelan kyläkirjasto Kirjastoauto

14 13 Liite 3 Avustusta vuonna 2015 saaneet järjestöt Avustusta vuonna 2015 saaneet kulttuurijärjestöt Jäsenmäärä Kannus-Seura ry 58 Kannuksen Kamerakerho ry 33 Yli-Kannuksen kyläyhdistys ry 305 Osuuskunta Riemuriihi/Leijat 7 Kannuksen Soittokunta ry 33 Välikannuksen kyläyhdistys ry 200 KAMU Kannuksen Musiikinharrastajat ry 32 Lestijokilaakson taideyhdistys ry 60 Avustusta saaneet 2015 nuorisojärjestöt Jäsenmäärä Kannuksen Korvenkävijät ry 94 Kannuksen Vesaiset ry 323 Kannuksen 4H-yhdistys ry 290 MLL Kannuksen yhdistys ry 193 Avustusta saaneet 2015 liikuntajärjestöt Kannuksen Riistanhoitoyhdistys ry 626 Kannuksen Ura ry 394 Lestijoen Latu ry 86 Torpan Ratsastajat ry 61 Kannuksen kalastusosakaskunta ry 1000 Kannuksen Erätertut ry 20 Lestijokiseudun Reumayhdistys ry 77 Kannuksen Ampujat ry 115

Älä tee yksin - tehdään yhdessä

Älä tee yksin - tehdään yhdessä 0 Kannuksen kaupungin liikunta-, nuoriso- ja muu vapaa-aika ohjelma 2020 Älä tee yksin - tehdään yhdessä 1 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Visio.. 4 3. Toiminta-ajatus. 4 4. Arvot 4 5. Nykytila 5.1

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä.

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä. SIVISTYSTOIMEN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 1.1. - 30.11.2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: Sivistystoimenjohtaja Sivistystoimen toiminta-ajatus: Sivistystoimen tehtävänä on kasvua, oppimista ja osallisuutta

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 5/2015

KAUPUNKITIEDOTE 5/2015 KAUPUNKITIEDOTE 5/2015 Heidy Rollandin 1.-30.6.2015 Tervetuloa avajaisiin ma 1.6.2015 klo 18:00 Mmmm, väkeviä teoksia, sanoo Chili-Kettu. Galleria Justus Asematie1, Kannus TAITEIDEN YÖ lauantaina 6.6.

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana / Konsernihallinto / Sirpa Kynäslahti

Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana / Konsernihallinto / Sirpa Kynäslahti Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana 12.1.2016/ Konsernihallinto / Sirpa Kuntalain mukaan kunnan tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia Hyvinvoinnin edistäminen kuuluu kaikille kaupungin hallinnonaloille

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke LIITE JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 JAKE JÄRJESTÖ- JA KANSALAISTOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE JAKE-hanke on Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen,

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015

NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 Toimialan vuoden 2015 toimintakate alittui noin 210.000 eurolla talousarvioon nähden. Hallinnon toimintakatteen säästö oli noin 56.000 euroa, nuorisotoimen noin 16.000 euroa

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1 Ohjausryhmän hyväksymä päivitys 11.12.2014 1. TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA Kouluikäisten liikunnan lisääminen Suositus: Koululaiset kulkevat koulumatkat pyörällä tai kävellen Sivistyslautakunta antaa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015

Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015 Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015 STRATEGIAKARTTA Toimivat palvelut ja uudistuvat rakenteet Riittävä ja laadukas palveluverkko Palvelurakenteen ja toimintatapojen kehittäminen ja uudistaminen

Lisätiedot

Perustiedot

Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Miten kehittäisit sivistystoimen palveluita (86 vastausta)

Lisätiedot

Tositteet hyväksyy sivistystoimenjohtaja, varalta lukion rehtori. Sivistystoimenjohtajan laskut hyväksyy lukion rehtori.

Tositteet hyväksyy sivistystoimenjohtaja, varalta lukion rehtori. Sivistystoimenjohtajan laskut hyväksyy lukion rehtori. SIVISTYSLAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2015 Sivistyslautakunta hyväksyy sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Sivistystoimen toimintaa ohjaa sivistystoimen visio

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee)

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee) Ruoveden kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Dokumentti on luotu Kulttuurikasvatussuunnitelma. fi-palvelussa: http://kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/suunnitelma/ruoveden-kunta-2/ Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013 Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA. Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma

KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA. Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma 1. Johdanto Yhteisöllisyysvaliokunta on helmikuussa 2012 tehnyt valtuustoaloitteen

Lisätiedot

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2014

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2014 Tulosalue: 700 Toimintatulot 133 354 146 400 0 146 400 133 239-13 161-0,1 Toimintamenot -1 067 599-1 048 800 0-1 048 800-1 018 533 30 267-4,6 Toimintakate -934 245-902 400 0-902 400-885 294 17 106-5,2

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät...7 4.1 Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi...

KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät...7 4.1 Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi... KÄRKÖLÄN KUNTA 1 johdanto...3 2 yleiskuvaa kärkölän kunnasta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 kärkölän liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Hallinto

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2015

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2015 Tulosalue: 700 - Toimintatulot 133 239 142 200 0 142 200 134 857-7 343 1,2 Toimintamenot -1 018 533-1 005 100 0-1 005 100-987 912 17 188-3,0 Toimintakate -885 294-862 900 0-862 900-853 055 9 845-3,6 Suunnitelmapoistot

Lisätiedot

Tilojen ym. käyttömaksut

Tilojen ym. käyttömaksut Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015

Lisätiedot

Ritaharjun monitoimitalo

Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo n. 7500 asukkaan alue Oulun pohjoisosassa 700 1 9 lk oppilasta, erityisoppilaat, maahanmuuttajat PK 5 päivähoitoryhmää, joista 4 kokopäivä ja 1 avoin ryhmä.

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Asukastutkimus Pirkkalan kunta 3.6. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä

Lisätiedot

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN KAUPUNKI : KOKO LIIPOLA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Koulutuksellinen tasa-arvo hanke (rahoitus OKM) HELSINGIN YLIOPISTO / PALMENIA : ASUINALUE LAPSIPERHEIDEN KOKEMANA HYVINVOINTI

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus

1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus PERTUNMAAN KUNTA 1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Tehtävänkuvaus ja toiminta-ajatus

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Vaasa 24.3.2017 Lapset ja nuoret tulevaisuuden kunnassa 1) Lasten määrän väheneminen 2) Taiteen perusopetuksen tason vaihtelu eri kunnissa

Lisätiedot

Kirjaston palvelulupaus 2017

Kirjaston palvelulupaus 2017 Kirjaston palvelulupaus 2017 Mikä on palvelulupaus? Julkinen sitoutuminen palveluun, tästä pidämme kiinni. Oltava konkreettinen ja mitattavissa. Palvelulupaus yhdistää asiakkaan tarpeet ja tarjotun palvelun.

Lisätiedot