Hangon museon liput. Kauppalippu ja postilippu
|
|
- Timo-Pekka Pääkkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hangon museon liput Hangon museolla oli Linnoitusmuseossa 1996 näyttely museon kokoelmien lipuista sekä merkeistä ja mitaleista. Näyttelyn nimi oli Kuin taivas ja hanki Suomen on värisi puhtahat. Seuraavassa kooste näyttelyn lipuista. Kauppalippu ja postilippu Venäjän kansallislippu ja kauppalippu Kansallislippu myös nykyään. Lipun mittoja ja mittasuhteita ei ollut määritelty, joten lippuja oli sekä pitkiä että leveitä. Musta, keltainen ja valkoinen olivat Venäjän värit ja niitä käytettiin kansallislipussa Krimin sodan jälkeen haluttiin saada erillinen kauppalippu, koska Venäjän lippua pidettiin rasituksena suomalaiselle merenkululle. Vuonna 1863 lehdistössä alettiin keskustella omasta kauppalipusta. Aleksanteri II kävi Helsingissä samana vuonna. Porvaristo anoi silloin pääsyä valtiokansleri, ruhtinas Aleksanteri Gortscharoffin luokse keskustellakseen Suomen kauppalipusta, mutta vastaus oli kielteinen. S/s Expressin lippu - Suomen suuriruhtinaskunnan postilippu, jota käytettiin vuosina Vuonna 1890 Suomen postilaitos määrättiin Venäjän sisäministeriön alaiseksi. Suomen keisarillinen senaatti julkaisi 1893 kirjoituksen, jossa yksityiskohtaisesti määrättiin ne tunnukset, joita postilippua käyttävät suomalaiset kauppalaivat saivat käyttää. Niiden sallittiin käyttää valkoista lippua, jonka yläkulmassa oli kauppalippu ja alaosassa keskellä keltainen torvi. Postilippu, jota käytti Suomen ensimmäinen talvilaiva s/s Express. Alus liikennöi Hangon ja Tukholman välillä. Valokuva Ilkka Kantola Hangon museon kuva-arkisto. Puna-keltainen vai sini-valkoinen Oulun kaupunginlääkäri Fredrik Nylander aloitti lippukeskustelun Hän ehdotti punavalkoista lippua kauppalipuksi ja punaista leijonalippua valtiolipuksi. Kesällä 1862 iloinen seurue, johon kuului mm. Zacharias Topelius, osallistui Marstrandissa Ruotsissa purjehduskilpailuihin. Kilpaveneeseen tehtiin lippu kahdesta kaistasta. Yläosa oli valkoinen ja alaosa sininen ja siinä oli Suomen vaakuna ja mahdollisesti Suomen suuriruhtinaskunnan kruunu yläkulmassa. Runebergin ja Topeliuksen piireissä keskusteltiin lippukysymyksestä ja heidän ehdotuksensa 1863 oli sini-valkoinen lippu. Helsingfors dagblad ehdotti lippua, jossa punaisella pohjalla oli keltainen, sinireunainen risti.
2 Lippukeskustelussa päädyttiin lopulta kahteen vaihtoehtoon, puna-keltaiseen ja sinivalkoiseen. Kiisteltiin siitä, mitkä olivat Suomen värit ja keskustelua käytiin vuosisadan loppuun saakka. Huomiota ei kiinnitetty juuri lainkaan värien sijoittumiseen lipussa eikä mahdollisiin symboleihin. Huvilaliput ja leijonalippu Ruotsin vallan aikana leijonalippu oli Suomen standaari ja Suomen ratsuväen viiri. Suomen värit, keltainen ja punainen, olivat peräisin vaakunakilvestä, jossa punaisella pohjalla oli keltainen leijona. Lipussa oli keltainen yläosa ja punainen alaosa ja keltainen risti punaisella pohjalla. Leijonalippu oli kehittymässä Suomen suuriruhtinaskunnan yleisesti hyväksytyksi lipuksi. Pohjaväri oli joskus myös valkoinen ja sitä käytettiin mm. Runebergin patsaan paljastamisen yhteydessä Poliittisen sävyn keskustelut Suomen lipun väreistä saivat vuoden 1895 tienoilla, 30 vuotta lippukeskustelun alkamisen jälkeen. Svekomaanit kannattivat puna-keltaista ja fennomaanit sini-valkoista lippua. Sini-valkoista pidettiin vapaan kansan tunnuksena. Jakaantuminen punakeltaisen ja sini-valkoisen kannattajiin ei noudattanut kielirajoja, vaan molempien kannattajia oli molemmissa kieliryhmissä. Vilkas lippukeskustelu loppui, kun keisari joulukuussa 1896 antoi manifestin, jonka mukaan kaikissa julkisissa tilaisuuksissa saatiin käyttää ainoastaan Venäjän valko-sini-punaista lippua. Leijonalipusta ja sini-valkoisesta Marstrandin lipusta tuli nyt vastarintaliikkeen symboleita. Yksityiset liputtivat oman mielensä mukaan. Vuonna 1899 Bobrikov ilmoitti Suomen senaatille, että suuriruhtinaskunnan postimerkit, joissa oli Suomen vaakuna ja leijona, poistettiin käytöstä. Postia kiellettiin vastaanottamasta tällaisia lähetyksiä. Leijonalippuakaan ei nyt saatu käyttää. Kun Eugen Schauman ampui Bobrikovin 1904, kohosivat salkoihin leijonaliput. Puna-keltaraidalliset liput ovat peräisin ensimmäisen sortokauden ajoilta. Bobrikovin murhan jälkeen raitalipun ylempään sisäkulmaan ilmestyi Suomen leijona. Leijonalippua käytettiin seuraavan kerran suurlakon yhteydessä Siitä tuli vapauden symboli. J.V. Snellmanin syntymäpäivänä saloissa liehuivat sekä sini-valkoiset että puna-keltaiset liput luvulla käytettiin myös puna-keltaisia ristilippuja.
3 Ensimmäinen maailmansota puhkesi ja tästä päivästä lähtien hyväksyttiin ainoastaan Venäjän lippu. Nikolai II luopui kruunusta Vuodesta 1914 lähtien vuoden 1917 maaliskuun vallankumoukseen saakka käytössä oli Romanovien kansallislippu ja Venäjän valko-sini-punainen lippu, mutta Suomessa ne jäivät tuolloin pois käytöstä. Leijonalippu liehui Helsingin raatihuoneen salossa 21. maaliskuuta 1917 ja myös punaisia lippuja käytettiin. Maalla käytettiin niitä lippuja, joita oli saatavissa. Lipputilanne oli järjestäytymätön syksyllä 1917 ja lokakuun vallankumouksen jälkeen Suomen viranomaiset alkoivat työskennellä Suomen itsenäistymisen puolesta. Suomen vaakuna Suomen vaakunan kuvauksineen vahvisti Aleksanteri I Venäjän asetuskokoelmassa , eikä sen käyttöä voitu kieltää. Vaakunan kuvaus Venäjän asetuskokoelmaan laadittiin Suecia antiqua et hodiernan pohjalta, joka oli ilmestynyt Tukholmassa Suuriruhtinaskunnan vaakunan ja maakuntavaakunat oli piirtänyt taiteilija ja historiantutkija Elias Brenner ( ). Kun leijonalippu yleistyi, todettiin, että Elias Brennerin vaakuna poikkesi huomattavasti Suomen suuriruhtinaskunnan vanhimmasta tunnetusta vaakunasta, joka oli Kustaa Vaasan hautamonumentissa Upsalan tuomiokirkossa. Entinen valtionarkistonhoitaja K.A. Bomansson julkaisi 1886 tutkimuksen, johon Suomen vaakunan piirsi litografi F. Tilgman Bomanssonin ohjeiden mukaan. Bomanssonin vaakuna koristi valtionkalenterin kantta Apteekinkyltti. Venäjän kaksoiskotka ja keskellä Suomen vaakuna. Hangon kaupungin vaakuna, jonka maalasi Anna Korström. Sivuilla veturi ja höyrylaiva Express. Hankolaisen uimaseuran, Hangö simsällskapin, tunnus, jossa keskellä kaupungin vaakuna. Suomalainen kerho ja Wiiri Hangon suomalaisen kerhon lippu vuosilta Suunnitellut Gustaf von Numers Lipunnaulaaminen tapahtui Upseerikerholla Hangon suomalainen klubi perustettiin 1911 herrakerhoksi ja se perustetiin uudelleen 1933, jolloin nimeksi tuli Hangon Suomalainen Kerho. Sen tehtävänä oli suomalaisen kulttuurin vaaliminen ja illanistujaisten järjestäminen kaupungin suomenkielisille miehille. Raittiusyhdistys Wiirin standaari. Wiiri perustettiin 1887 ja se oli kaupungin vanhin suomalainen yhdistys. Se toimi raittiin elämäntavan puolesta suomalaisen väestön ja varusmiesten keskuudessa ja järjesti kulttuurikilpailuja nuorisolle. Wiirin toiminta loppui Ruotsalaisen vänrikin Ivan Pellijeffin nenäliina, jota on käytetty Suomen lippuna. Nenäliinaan on kirjottu seuraavan sisältöinen teksti: klo 7.00 tämä nostettiin salkoon merkiksi Hangon takaisin valtaamisesta. Nuorisoseura framåtin kulkuelippu. Framåt perustettiin 1900-luvun alussa ja sen toiminta on loppunut. Yhdistyksellä oli mm. oma kansantanssiryhmä ja näytelmien esittäminen kuului myös sen toimintaan. Neptuniveljeskunnan lippu. Neptuniveljeskunta on ritarikunta, joka perustettiin Tukholmassa Sen pyrkimyksenä oli avustaa Tukholman merimieshuoneen jäseniä, merimiehiä ja
4 Tukholman ja sen ympäristön merimiesten leskiä ja lapsia. Ritarikunnassa on kymmenen luokkaa ja sen jäseniksi otettiin kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia henkilöitä. Eräs veljeskunnan jäsenistä oli merikapteeni John Tornberg, jolla oli huvila Hangossa. Lipun valmisti Kuninkaallinen hovihankkija Rudolf Österberg. Keskelle on kuvattu merenjumala Neptunuksen atrain. Neptuniveljeskunnan lippu, joka on kuulunut merikapteeni John Tornbergille Hangosta. Valokuva Ilkka Kantola Hangon museon kuva-arkisto. FÅA:n lippu, joka poistettiin käytöstä m/s Hectosilta Hangossa , jolloin yhtiön uusi lippu tekstillä Effoa otettiin käyttöön. Kapteeni E. Harju lahjoitti vanhan lipun Hangon museolle ja sen ottivat vastaan kaupunginjohtaja Arvi Suvanto, kaupunginhallituksen jäsen Hans E. Österlund ja liikenneasiamies Holger Öhman. Suomen itsenäistyttyä merenkulkuviranomaiset, joiden vastuulla oli elintarvikkeiden hankkiminen, pyysivät Suomen senaattia ryhtymään toimenpiteisiin kauppalipun hankkimiseksi senaatti keskusteli kauppa- ja merenkulkulipun ulkonäöstä ja Frey ehdotti lippua, jossa oli punaiset kentät ja keltainen risti, jossa oli kaksi raitaa, sisempi sininen ja ulompi valkoinen. Arthur Castren, J. Castren ja puheenjohtaja Svinhufvud tukivät Freytä. Freyn ehdotus hyväksyttiin senaatin pöytäkirjan mukaan Vaasan senaatti määräsi sen Suomen tilapäiseksi kauppalipuksi ja se oli käytössä Hangon museon lippu oli käytössä yhden päivän suomalaisella laivalla, joka oli eteläamerikkalaisessa satamassa. Seuraavana päivänä laivalle saapui Suomen sinivalkoinen lippu. Vain muutama kappale lienee jäljellä Suomen v:n 1918 kauppalippuja, mutta Hangon museolla on tämä hieno lippu. Valokuva Ilkka Kantola 1986.
5 Suomen siniristilippu eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen asetettiin lippukomitea, jonka puheenjohtajana oli laivanvarustaja Lars Krogius ja jäseninä arkkitehti Eliel Saarinen ja professori U.T. Sirelius. Komitean tehtävänä oli mahdollisimman nopeasti aikaansaada valtiolippu ja sotalippu. Ehdotus oli valmis Komitea ehdotti ristilippua, jossa punaisella pohjalla oli keltainen risti. Jotta sitä ei sekoitettaisi Tanskan lippuun, komitea ehdotti, että ylhäällä sisäkulmassa olisi yhdeksän ruusua maakuntien symboleina. Merenkulkulippuun, joka samalla olisi laivaston lippu, sopisi paremmin symboliksi leijona kuin ruusut. Merenkulkulippua käyttäisivät myös tulli ja luotsilaitos. Postilipussa, sisemmässä alakentässä, olisi symbolina torvi. Lippukomitea puolustautui Helsingin Sanomissa: Suomen vaakunan värit on määrätty eräässä käsikirjoituksessa jo ajalle Päävärit olivat silloin punainen ja keltainen ja kolmantena värinä oli hopea ja sen korvaajana valkoinen. Komitean mielestä myös Suomella tulisi olla ristilippu korostamassa pohjoismaista yhteenkuuluvuutta. Koska keltainen oli heikompi väri, pitäisi sen olla ristin väri ja pohjavärin punainen. Se olisi myös kauppa- ja merenkulkulippu. Valtiolipuksi ehdotettiin punapohjaista leijonalippua. Senaatti käsitteli ehdotusta eikä kannattanut sitä. Myös muita ehdotuksia esitettiin. Leijonalippu määrättiin Suomen valtiolipuksi. Senaatin ehdotus jätettiin eduskunnalle eduskunnan ulkoasiain valiokunta hyväksyi tilapäisen Suomen lipun, jossa oli kaksi kaistaa, sininen ylhäällä ja valkoinen alhaalla. Laki Suomen lipusta vahvistettiin Lipussa oli laivastonsininen risti valkoisella pohjalla ja valtionlipussa on ristin keskellä Suomen vaakunakilpi. Yhdistysten liput 1880-luvulta lähtien lippujen käyttö yleistyi laulujuhlien ja maatalousnäyttelyiden kautta. Samaan aikaan käytettiin leijonalippua, Marstrandin lippua ja Venäjän kansallislippua. Viranomaiset eivät antaneet minkäänlaisia menettelyohjeita, eivätkä myöskään puuttuneet asiaan. Naisten voimisteluyhdistys Hejdi perustettiin Hangossa Yhdistys hankki oman lipun Lipusta, joka on Hanko-aiheinen, teki aluksi öljyväriluonnoksen neiti Silverhjelm ja sitä paranteli neiti Palmen Karjaalta ja lopullisen version laati insinööri M. Andelin. Lipun kuvana on vahvajuurisia mäntyjä upeine latvuksineen, meri, lokki ja teksti Hejdi. Kirjonta on tehty valkoiselle silkille. Helsinkiläinen neiti Aspegren kirjoi lipun. Lipunnaulaus tapahtui Kaupunginkellarissa 27. marraskuuta 1928 ja lipulle pidetty puhe liittyi aiheeseen, mäntyyn, jota ei revittäisi juuriltaan, aavaan mereen ja kevyeen lokkiin. Hangon Suomalainen Sekakuoro perustettiin Lippu hankittiin myös elokuuta Sekakuoro esiintyi Kasinon viereisellä estradilla ja samana iltana oli Haagapuistossa kesäjuhlat. Kuoron uusi lippu otettiin siellä ensimmäisen kerran käyttöön juhlavin menoin. Puheen lipulle piti maisteri Väinö Kokko ja sen jälkeen laulettiin Merikannon Laulajain marssi. Kuoron johtaja Sune Carlson piti esitelmän Frans Schubertista, näyttelijä M. Kiianlinna esitti lausuntaa ja taiteilija K. Reinikainen soitti selloa. Kuoron nuoret tytöt esittivät kansantansseja.
Räkna biljetten, laskekaa lippu
Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen
Helsingin kaupungin kaupunginvaakuna
2010 Helsingin kaupungin kaupunginvaakuna Mallit ja sovellukset Khs 7.6.2010 Johdanto Kaupunginvaakuna on kaupungin ja sen hallinnon yleinen tunnus. Helsingin kaupungin vaakunan malli on vuodelta 1639.
3 Tupsulakkiin tehtävät lisäykset
1/7 1 Soveltamisala Tällä tunnusohjesäännöllä annetaan tarkempia määräyksiä Oulun Teekkariyhdistys ry:n, jäljempänä yhdistys, sääntöjen 28 :ssä tarkoitetuista yhdistyksen tunnuksista ja niiden käytöstä.
SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN
SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN HAMINAN LIPPUMAAILMA 2017 SUOMEA EDUSTANEET VALTAKUNNAN LIPUT Suomi on sijainnut idän ja lännen vedenjakajalla vuosisatoja. Se on näkynyt
PYSY SUOMESSA PYHÄNÄ SUOMEN LIPPUJEN JA VAAKUNAIN HISTORIAA
PYSY SUOMESSA PYHÄNÄ SUOMEN LIPPUJEN JA VAAKUNAIN HISTORIAA Näyttely 10.8.2017-28.1.2018 Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskus LIPPUJEN HISTORIA Ensimmäiset käytetyt liput olivat sotavoimien tunnuksia,
Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö
Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö Hyväksytty ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa 24.1.2011 1 Sen lisäksi mitä Limes ry:n säännöissä tunnuksista, merkeistä ja huomionosoituksista mainitaan, noudatetaan
Räkna biljetten, laskekaa lippu
Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen
SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ
SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ SISÄLTÖ TUNNUS JA SEN KÄYTTÖOIKEUS 3 TUNNUKSEN RAKENNE 4 VÄRIT 5 TUNNUKSEN KÄYTTÖ 6 CO-BRANDING 9 GRAAFISET ELEMENTIT 10 YHTEYSTIEDOT 13 TUNNUS JA
KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto
KALAJOKI Graafinen ohjeisto JOHDANTO Kalajoen kaupunki toteuttaa markkinointia ja viestintää vuoden 2018 alusta tämän graafisen ohjeiston mukaisesti. Ohjeisto korvaa aiemmin käytössä olleen ohjeiston.
Ruotsin aikaan -näyttelyyn
Tehtäviä Ruotsin aikaan -näyttelyyn Sisällys 2 3 4 5 5 6 9 10 Ruotsin ajan suomalaisia Kuvateksti historiallisille kuville Ristikko Aikajärjestys Loppuarviointia Ratkaisut Sanaselityksiä 2 YHTEINEN HISTORIAMME
Lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle.
1907. - Edusk. Kirj. - H. F. Antellin kokoelmat. Suomen Eduskunnan kirjelmä sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamia kokoelmia hoitamaan asetettu
Suomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
Taulu 1 HELMIKUUN MANIFESTI VENÄLÄISTÄMINEN ALKAA (NS. 1. SORTOKAUSI)
Taulu 1 HELMIKUUN MANIFESTI VENÄLÄISTÄMINEN ALKAA (NS. 1. SORTOKAUSI) Venäjän tarve yhtenäistyä, erityisesti rajamaakuntia venäläistämällä, johti Suomen osalta Helmikuun manifestin julistamiseen 15.2.1899.
Ohje antaa neuvoja vaakunan käytöstä eri tilanteissa ja sisältää kaupunginvaakunan mallit ja niiden värimääritykset.
± ± ± ± ± ± ± ± Kaupunginvaakuna on kaupungin ja sen hallinnon yleinen tunnus. Helsingin kaupungin vaakunan malli on vuodelta 1639. Nykyinen kaupunginvaakunan kuva on kaupunginvaltuuston vuonna 1951 hyväksymä
RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.
HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA
SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ
SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ SISÄLTÖ TUNNUS JA SEN KÄYTTÖOIKEUS 3 TUNNUKSEN RAKENNE 4 VÄRIT 5 TUNNUKSEN KÄYTTÖ 6 CO-BRANDING 9 SJ-TUNNUS ja YHTEISÖmerkit 11 TYPOGRAFIA 14 GRAAFISIA
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
Räkna biljetten, laskekaa lippu
Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen
Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle
Entisajan vaatteissa Tehtävät koululle Työpajassa tutustutaan arkipukeutumiseen 1900-luvun alussa. Keski-Suomi sijaitsee itäisen ja läntisen kulttuurialueen rajalla, mikä on johtanut kulttuuripiirteiden
Opiskelijakunnalla on oma opiskelijakuntamerkki. Se on kooltaan 25 mm korkea opiskelijakunnan tunnus.
1 2 (Hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.10.2013) HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN MERKKIOHJESÄÄNTÖ 3 4 5 6 7 8 I LUKU OPISKELIJAKUNNAN VÄREISTÄ JA TUNNUKSISTA 1 Opiskelijakunnan värit Opiskelijakunnan
TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ
TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ Lippu-, nauha- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu yhdistyksen tunnukset ja huomionosoitukset sekä määrätään niiden myöntämisestä
SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 557 563 SISÄLLYS N:o Sivu 557 Laki Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm
Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon
Graafinen. ohjeisto. Verohallinto
Graafinen ohjeisto SISÄLTÖ Verovaakuna on osa Verohallinnon historiaa...2 1. PERUSELEMENTIT... 2 1.1 Yhteisötunnus...2 1.2 Yhteisötunnuksen käyttö...3 1.3 Yhteisötunnuksen kielletty käyttö...4 1.4 Verovaakuna...4
Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon
Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )
2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi
Toimintakertomus vuodelta 2013
Toimintakertomus vuodelta 2013 1 Toiminta-alue Yhdistyksen toiminta-alueena on edelleen Lappeenrannan kaupunki sekä ympäristökunnat, Lemi, Luumäki, Savitaipale, Taipalsaari. 2 Hallitus, jäsenmäärä puheenjohtaja
Graafinen ohjeistus. Taustaa. Logon elementit. Mittasuhtet. Suoja-alue. Värimääritykset. Logon sijoittelu. Kirjasintyypit eli typografia
Graafinen ohjeistus Taustaa Logon elementit Mittasuhtet Suoja-alue Värimääritykset Logon sijoittelu Kirjasintyypit eli typografia Taustaa Nuorten Kotkien alkuperäinen logo on vaakunamalliseen kehyksen
Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö
1 Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö 2 3 Lippu-, nauha- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu yhdistyksen tunnukset ja huomionosoitukset sekä määrätään niiden myöntämisestä ja käytöstä. 4 01. YHDISTYKSEN
LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto
Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen
INKUBIO RY MERKKIOHJE 1 (5) PL 69 02151 Espoo 31.10.2008
INKUBIO RY MERKKIOHJE 1 (5) PL 69 02151 Espoo 31.10.2008 INKUBIO RY:N MERKKIOHJE 1. Inkubio ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö Tunnus- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu killan tunnukset sekä tunnusta ilmentävät
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
Arvokas. Graafinen ohjeistus
Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä
Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa
Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa 1952 Helsingin Kameraseurassa toimi ns. "kengänauhakerho",
Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti
Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO Selvitystyön raportti Päivitetty 3/2015 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS 3 TUNNUKSEN VERSIOT JA KÄYTTÖ 4 VÄRIT 5 GRAAFINEN ELEMENTTI
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen
TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016
TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Keskiviikko 3.2.2016 klo 17.00 18.24 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr. Elena
Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta. Kari Prättälä
Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta Kari Prättälä 14.12.2017 Naiset kunnallisessa päätöksenteossa Naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden laajentaminen oli osa kamppailua valtiollisen
Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.
Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,
Drottningholmin linna
1 Drottningholmin linna Drottninholmin linnan puiston puolelta Drottningholmin linna (ruots. Drottningholms slott) on Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto. Se sijaitsee Ekerön kunnan Drottningholmissa,
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,
Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA
Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA G-6 G-6/R6 G-6ZY G-6 G-6AS 1/48 KEHITYS 25 ITÄINEN SUOMENLAHTI LeLv 34 aloitti sotalentonsa Mersuilla maaliskuun 16. päivänä, kun 2.
Graafinen ohjeistus 5/2012
Graafinen ohjeistus 5/2012 Tunnus Kauppakamari-tunnus on muotoilultaan selkeä ja moderni nimilogo. Se viestii suoraselkäisen ja pelkistetyn olemuksensa ansiosta luotettavuutta ja asiantuntemusta. Perustunnus
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Kirj. H. F. Anteilta kokoelmat Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamien kokoelmain hoidosta. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari
Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)
sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua
HE 88/2008 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti lisäpöytäkirjan kansallisen voimaantulon kanssa.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden kansainvälisesti suojattujen tunnusten käytöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia eräiden
2. Varoituslipukkeiden selostus ja kuvat 3902 Luokkien aineille ja esineille määrätyt varoituslipukkeet (ks. taulukkoa lopussa) tarkoittavat:
200 N:o 65 LISÄYS A.9 1. Varoituslipukkeita koskevat määräykset HUOM: Kolleille, ks. myös reunanumero 200. 3900 (1) Kolleihin kiinnitettävien lipukkeiden 1, 1.4, 1.5, 1.6, 01, 2, 3, 4.1, 4.2, 4.3, 5.1,
Hyvät Castrén-suvun jäsenet!
Huhtikuu 2000 Hyvät Castrén-suvun jäsenet! Viimekertaisessa sukukokouksessamme esitettiin toivomus, että sukukokouksia alettaisiin järjestää useammin. Sukuneuvosto on nyt ottanut toivomuksesta vaarin ja
GRAAFFINEN OHJEISTUS TOIMINNANTOTEUTTAJAT
TOIMINNANTOTEUTTAJAT 0 ALUSTUS Tähän graafiseen ohjeistukseen on koottuna tietoa kuinka Lasten Liike iltapäivien toiminnantoteuttajat voivat käyttää Lasten Liike tunnuksia, kuvia ja tekstiä toiminnasta
HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
HUOMIONOSOITUKSET Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Johdanto: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on perustettu vuonna 1964, ja siihen kuuluu vuonna 2013 50 yhdistystä, yhtymää ja kansalaisjärjestöä. Järjestöt ovat
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit.
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit. Tutki vaatteiden materiaaleja Mistä kankaista ja langoista 1900-luvun alun vaatteet ommeltiin?
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen
Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä
Oppitunti 4 Värit 2. vaaleanvihreä - Tämä on vaaleanvihreä väri. vaaleanvihreä sammakko - Tämä sammakko on vaaleanvihreä.
Oppitunti 4 Värit 2 musta - Tämä on musta väri. musta salkku - Tämä salkku on musta. musta sähköpistoke - Tämä sähköpistoke on musta. musta kissa - Tämä kissa on musta. Käännä omalle kielellesi. 1 vaaleanvihreä
Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja
MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi
75 vuotta 2010 MAOL ennen MAOL perustetaan Kerhotoiminnan alkuvaiheet Kerhojen perustamisvuodet Liiton toiminnan alkuvaiheita Liiton hallituksen puheenjohtajat Toimintaa 70- ja 80-luvulla MAOL-julkaisut
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
Hämäläis-Osakunnan nauha- ja merkkiohjesääntö
Hämäläis-Osakunnan nauha- ja merkkiohjesääntö (s. 1/6) Hämäläis-Osakunnan nauha- ja merkkiohjesääntö I YLEISTÄ 1 Tässä ohjesäännössä määrätään osakuntanauhasta, osakunnan myöntämistä merkeistä ja osakunnan
OPISKELIJOIDEN LÄHETYSLIITON GRAAFINEN OHJE
OPISKELIJOIDEN LÄHETYSLIITON GRAAFINEN OHJE Opiskelijoiden Lähetysliiton uudistetun graafisen ilmeen suunnittelun taustalla vaikuttavat organisaation brandi-identiteetin keskeisimmät kulmakivet, jotka
SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI 1.1 Vaakunan ja logotyypin mittasuhteet ja suoja-alue 1.2 Vaakunan ja logotyypin värit 1.3 Vaakuna ja logotyypin käyttö 1.4 Typografia 2. LOMAKKEISTO
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
Liite 4. Porvoon valtiopäivät 200 vuotta, kuvia tapahtumista. Valtiolliset päätapahtumat Porvoossa 28. maaliskuuta 2009
Liite 4 Porvoon valtiopäivät 200 vuotta, kuvia tapahtumista Valtiolliset päätapahtumat Porvoossa 28. maaliskuuta 2009 Valtioneuvoston Merkkivuosi 1809 -hanke järjesti valtiolliset päätapahtumat Porvoon
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea 1 valkoinen - Tämä on valkoinen väri. valkoinen luistin - Tämä luistin on valkoinen. valkoinen luuranko - Tämä luuranko on valkoinen. valkoinen kukko - Tämä kukko on
Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel
Eisernes Kreutz Rautaristin synty ulottuu vuoteen 1813, jolloin Preussi keisari Friedrich Wilhelm III:n johdolla julisti sodan Ranskalle 13.maaliskuuta. Ristin suunnitteli arkkitehti Karl Schinkel ja se
HPK Kannattajat ry VUOSIKOKOUS. Klo 18:00, ABC Tiiriö, Hämeenlinna
VUOSIKOKOUS Klo 18:00, ABC Tiiriö, Hämeenlinna 10.08.2016 1. Kokouksen avaus Kokous alkoi klo 18:00. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Marko Hoikkala valittiin
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea 1 valkoinen - Tämä on valkoinen väri. valkoinen luistin - Tämä luistin on valkoinen. valkoinen luuranko - Tämä luuranko on valkoinen. valkoinen kukko - Tämä kukko on
Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa
Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa Petteri Järvi Käsitteenä termi numismatiikka lienee tuttu kaikille museoalan ihmisille ja alaa opiskeleville. Mitä numismatiikka varsinaisesti
Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö
Brändiohjeisto Nenäpäivä-säätiö Logo Nenäpäivä-logon kanssa voi leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä paikkoja ja sen avulla saa yllättää. Nenäpäivän
Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit
2017 107-G piirin aluefoorumit Marraskuu 2015 Ilkka Sainio ilkka.sainio@lions.fi 050 512 2969 Yleistä Kampanja: 2017 Teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Lupaus: 2017 tekoa nuorten hyväksi Kampanja-aika: Jo
Sääntömääräinen vuosikokous
Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN
Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali
Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto 7.3.2017 Tämä on vuonna 2017 uusitun Kauneimpien Joululaulujen visuaalisen ilmeen ohjeisto. Ohjeiston mukana toimitetaan alkuperäiset logotiedostot,
Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö
Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisjärjestelmän tarkoituksena on palkita henkilöitä tai yhteisöjä, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet liiton tarkoitusperien
INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ESIOPETUKSEEN
INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ESIOPETUKSEEN Induktiivisen päättelyn opetuskuvat Tehtävät 1 ja 2 Ryhmän muodostaminen ja ryhmän laajentaminen 1. Jaa palikat kahteen ryhmään. Ryhmän muodostaminen
Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty.
ACTION-Juomapullo Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty. 45 mm nostokorkki: valkoinen, sininen, punainen, musta, harmaa tai väritön. Pullojen värit:
Vaasan Rotaryklubi Ilkka Virtanen
Vaasan Rotaryklubi 12.3.2019 Ilkka Virtanen Vaasalaiset joukko-osastot Vaasaan sijoitetut joukko-osastot (17) Ruotsin vallan aika (6) Suuriruhtinaskunta (3) Itsenäinen Suomi (8) Sodanajan joukkojen perustaminen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
Kiltamitali 35 eur/kpl - Kiltaristi 50 eur/kpl - Standaari 50 eur/kpl - Levyke 35 eur/kpl. Hintoihin lisätään toimituskulut.
ILMAVOIMIEN KILTALIITTO RY PALKITSEMIOHJEET ILMAVOIMIEN KILTALIITON MITALIEN JA RISTIEN ANOMISESTA ILMAVOIMIEN KILTALIITTO HINNAT 2016 Kiltaristi Hakuaika 15.1. Ilmavoimien komentajalle esittely päätöstä
Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä. Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100.
Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100.fi Leppävirta 1917 Yksi Suomen suurimpia maalaiskuntia Muuttoliike
SUOMALAISEN LASKUVARJOURHEILUN HISTORIAA
Suomalainen laskuvarjourheilun veteraani rauno nuorivuori 1 Rauno Olavi Nuorivuori on yksi suomalaisen laskuvarjourheilun pioneereista. Hän osallistui ensimmäiselle kokeiluna järjestetylle kantahenkilökunnan
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 23.09.2014 Sivu 1 / 1 68 Aloite: Unisex-vessojen järjestäminen Espoon kouluihin Espoon nuorisovaltuusto on saanut kentältä palautetta, että Espoon kouluissa tulisi olla unisex-vessoja.
Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )
Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on
Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0
Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,
1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...
Turun Seudun Wanhat Toverit
Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia
JÄLJET. Aika, esineet, muisti
JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.
OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:
OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden
VERKOSTO GRAAFINEN OHJE
2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla
SUOMEN LIPPU 90 VUOTTA
1 M SUOMEN LIPPU 90 VUOTTA Siniristilippumme täyttää 90 vuotta toukokuun 29. päivänä. Itse asiassa lippu nostettiin suuren innoituksen vallassa eduskunnan lippusalkoon Heimolan edessä heti lakiesityksen
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 Kokousaika 17.12.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 38 Kokouksen avaus 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 40 Pöytäkirjantarkastajat