KH Valmistelija kehitysjohtaja Sampo Kangastalo:
|
|
- Esa Väänänen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAPPI-SOPIMUS - LAPIN MAAKUNTAOHJELMA KH Valmistelija kehitysjohtaja Sampo Kangastalo: Lapin liitossa on valmistunut luonnos Lappi-sopimuksesta eli maakuntaohjelmasta vuosille ja sen arviointiselostusluonnos. Maakunnan liitto laatii alueiden kehittämislain mukaisen, määräaikaisen maakuntaohjelman. Se sisältää maakunnan mahdollisuuksiin ja tarpeisiin perustuvat kehittämisen tavoitteet, maakunnan kehittämisen kannalta keskeisimmät hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi ja suunnitelman ohjelman rahoittamiseksi. Valtion viranomaiset ottavat toiminnassaan huomioon maakuntaohjelmat, edistävät niiden toteuttamista ja arvioivat toimenpiteidensä vaikutuksia aluekehitykseen. Maakuntaohjelma laaditaan kunnanvaltuuston toimikausittain neljäksi vuodeksi. Maakuntaohjelman hyväksyy maakunnan liiton ylin päättävä toimielin. Maakuntaohjelmaa tarkistetaan tarvittaessa. Lapin maakunnassa maakuntaohjelmaan sisältyy saamelaiskulttuuria koskeva osa, jonka valmistelee saamelaiskäräjät. Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista säädetyn lain mukaisesti maakuntaohjelman toteuttamisen vaikutuksista on laadittu arviointiselostus. Keskeisillä sidosryhmillä ja muulla yleisöllä on mahdollisuus tutustua maakuntaohjelmaluonnokseen ja arviointiselostukseen. Lapin liiton hallitus hyväksyi kokouksessaan maakuntaohjelman luonnoksen lausuntokierrokselle. Lapin liitto pyytää lausuntoa ainakin seuraavien seikkojen osalta: - visio - maakuntaohjelmakauden määrälliset tavoitteet - strategiset valinnat - keskeiset hankkeet. Lausuntoaikaa on saakka. Valmistelijan lausuntoehdotus: Tornion kaupunki esittää lausuntonaan Lappi-sopimukseen seuraavia täydennys- ja korjaustarpeita, jotka tulisi huomioida lopullisessa asiakirjassa: Maakuntastrategian visio 2040
2 Lapin maakuntastrategian visiossa vuodelle 2040 tulee huomioida maakunnan ja erityisesti Kemi-Tornio alueen vientiteollisuuden vahva merkitys Suomen ja Lapin kansantaloudelle. Esitämme, että maakuntavisiota täydennetään seuraavasti: Lappi on kansainvälinen, kehittyvä ja inspiroiva arktisen liiketoiminnan, teollisuuden (lisäys), koulutuksen ja tutkimuksen keskus sekä arktisten alueiden tunnetuin matkailukohde. Visiona toimii hyvin luonnoksen vision ensimmäinen osa. Vision toisen osan sisältö on luonteeltaan täydentävä ja siten tarpeeton. Maakuntaohjelmakauden määrälliset tavoitteet Tavoitteeksi otettu Lapin maakunnan väestömäärä asukasta on toki realistinen, mutta tulisiko tavoitella vahvempaa väestöpohjaa. Ohjelmassa asetettu työpaikkatavoitteen voisi ajatella edellyttävän jopa vahvempaa väkiluvun kasvua kuin luonnoksessa esitetty n asukkaan kasvu. Ohjelmassa tavoitellaan 300 uutta yritystä. Lapin kannalta tässä tavoitteessa on merkityksellistä tavoitella erityisesti pk -yritysten (henkilömäärä työntekijää) lukumäärän kasvua. Kun jaetaan ohjelman uusien työpaikkojen määrä (2 000) uusien yritysten määrällä (300), päästää uusien yritysten keskikoossa mikroyrityksen tasolle (6,6). Olisiko strategisesti perustellumpaa tavoitella määrältään vähäisempää pk -yritysten määrää, joiden työllisyystavoite voisi olla ohjelmassa asetettu uutta työpaikkaa. Työttömyysasteen tavoitteeksi ohjelmassa on asetettu 14 % työttömyyden ollessa tällä hetkellä 17 %. Tavoite on realistinen ja se on linjassa uusien yritysten ja työpaikkojen kehityksen kanssa. Ohjelman strategiset valinnat ja niiden mukaiset kärkihankkeet 3.1. Avoin ja arktinen Lappi kilpailukykyä ja työtä Tässä strategisessa osiossa painotetaan Lapin elinkeinorakennetta ja siinä olevaa kehittämispotentiaalia. Strategisessa valinnassa painottuu matkailu ja elämystuotanto teollisuutta enemmän, vaikka teollisuuden merkitys Lapin BKT:sta ja viennistä on huomattavan suuri. Kemi-Tornio alueelle sijoittuneessa teollisuudessa on edelleen kasvu- ja kehityspotentiaalia, vaikka nykyinen maailmantaloudellinen tilanne
3 onkin haastava. Lapissa tulee myös jatkossa kehittää ja vahvistaa Perämerenkaaren teollisuuden toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Mahdollisimman korkea jalostusaste on Lapille tärkeää. Siksi strategisen valinnan 'Avoin ja arktinen Lappi' toteutumiseksi on välttämätöntä, että luonnonvaroja jalostavan teollisuuden toimintaedellytykset turvataan sekä pk-yritysten uusien jalostusratkaisujen syntymistä edistetään. Korkea jalostusaste tukee myös teollisuus- ja kaivospalveluyritysten kasvua ja kansainvälistymistä (vrt. Outokumpu). Lapin luonnonvarojen jalostamisessa tulee huomioida uudet tehokkaat ekologiset ratkaisut, koska ne luovat Lapin yrityksille liiketoimintamahdollisuuksia ja avaavat ovia kansainvälisille markkinoille. Strategiluonnoksessa Lapin vahvimmiksi erikoistumisaloiksi on mainittu kaivostoiminta ja matkailu. Lisäksi perus- ja metsäteollisuuden roolin on todettu olevan vahva. Maakunnan elinkeinorakennetta käsittelevässä kappaleessa pitäisi kuitenkin erikseen mainita myös metalliteollisuuden erittäin vahva rooli maakunnassa eikä painottaa ainoastaan kaivos- ja metsäteollisuutta. Esimerkiksi vuonna 2012 Lapin metalliteollisuuden tuotannon bruttoarvo oli yli kaksinkertainen ja jalostusarvo noin 1,5 -kertainen metsäteollisuuteen nähden. Kaivostoiminnan osuus oli marginaalinen em. toimialoihin nähden. Toimipaikkojen määrissä suhdeluvut ovat samankaltaisia. Metalliteollisuus on nyt ja sen pitäisi olla myös tulevaisuudessa eräs Lapin strategisia kärkitoimialoja johtuen mm. Kemi-Tornion alueelle tehdyistä mittavista investoinneista. Metalliteollisuuden strateginen merkitys maakunnalle tulisi näkyä omana kohtanaan myös strategisen valinnan loppuosassa näkyvissä toimenpiteissä. Vuonna 2012 Lapin kaikkien toimialojen liikevaihto oli 9,8 Mrd euroa. Tästä pelkästään Kemi-Tornio alueen teollisuuden osuus oli 42 % (4,1 Mrd ), koko Lapin teollisuuden liikevaihdon ollessa 4,57 Mrd euroa. Majoitus- ja ravitsemustoiminnan liikevaihto koko Lapissa vuonna 2012 oli 340 M. Tornion kaupunkistrategia on laadittu vuosille Voimassa olevassa kaupunkistrategiassa on listattu myös kärkihankkeet vastaavalle ajanjaksolle. Maakunnallisestikin merkittäviä ja Lappi-sopimuksen tähän osioon kuuluvia Tornion kärkihankkeita ovat Rajalla -hanke sekä Röyttään valmisteilla oleva LNG-terminaali. Rajalla-hankkeessa ajankohtaisia lähivuosien toimenpiteitä ovat tammikuussa 2014 avatun Tornion ja Haaparannan yhteisen
4 Matkakeskuksen rajaesteiden purkaminen, Rajapuiston rakentaminen sekä Haaparannan puolelle valmisteilla oleva Barents Center (mm. hotelli, areena, kauppakeskus, koulu). Lisäksi Tornion puolelle on Rajalla-alueella varattu mahdollisuus mm. uuden hotellirakennuksen sijoittumiselle. Röyttän ManGa LNG -hankkeessa YVA-vaihe saatiin päätökseen kesällä Investointipäätös on tarkoitus tehdä vuoden 2014 kuluessa. Terminaalin rakentaminen toteutetaan suunnitelmien mukaan vuosina ja LNG:n jakelu Tornion terminaalista on alkamassa vuoden 2017 aikana Lappi on valmis vastaanottamaan rakennemuutoksen - Lapissa on osaamista ja hyvinvointia - yhdessä tekemisen meininkiä Tekstiosiossa ja toimenpiteissä on korostettu työvoiman saatavuuteen liittyviä kehittämistarpeita koko Barentsin alue huomioiden. Tässä yhteydessä tulisi korostaa erikseen myös Pohjoiskalotin alueen työmarkkinoiden toimivuutta Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä, sillä sekin on tällä hetkellä haasteellista erinäisistä rajaesteistä johtuen. Tällä hetkellä esimerkiksi Norrbottenin työllisyystilanne on erinomainen ja Lapista tulisi olla mahdollisimman helppoa käydä töissä Ruotsin puolella. Barentsin alue on maantieteellisesti erittäin laaja ja on vaikea nähdä, että miten Lapissa pystyttäisiin vaikuttamaan ja huomioimaan laajasti työvoimatarpeisiin liittyvää kehittämisyhteistyötä mm. Komin, Arkangelin ja Nenetsin alueet huomioiden. Perämerenkaarelle sijoittuvat Lapin keskeisimmät teknologia- ja innovaatioympäristöt, jotka linkittävät mm. Lapin ammattikorkeakoulun Oulun ja Luulajan yliopistojen kanssa tehtävään TKI -työhön. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottamisen yhteydessä tulee nostaa esille teknologia- ja innovaatioympäristöt kuten Digipolis ja JaloteräsStudio. Lapin ammattikorkeakoulun merkitystä ja roolia Kemi-Tornio alueella ei saa vaarantaa millään tavalla. Lapin ammattikorkeakoulun Tornion toimintojen turvaaminen on nostettu Tornion kaupunkistrategiassa yhdeksi kaupungin kärkihankkeeksi. Keskeistä on myös turvata ammatillisen koulutuksen saatavuus. Tornion kannalta merkittäviä kärkihankkeita ovat myös mm. Lapin innovaatio-ohjelma, olosuhdeosaamisen kaupallistaminen arktisessa teollisuudessa ja kaivostoiminnassa sekä yrityslähtöinen TKI-toiminta.
5 3.3. Lapin yhteydet ovat kunnossa - tulla tänne ja toimia täällä ja täältä Tämän osion keskeinen teema on Lapin liikenneinfrastruktuurin ja -järjestelmän kehittäminen ml. tietoliikenneyhteydet. Strategian tavoitteet ovat ehdoton edellytys Lapin elinvoiman ja asukkaiden ja yritysten toimintaedellytysten säilymiselle. Kyseessä on pitkälti Lapin näkökulmasta edunvalvonta-asia. EU:ssa on tehty hiljattain päätös Botnian käytävän liittämisestä osaksi Euroopan laajuista TEN-T -ydinverkkoa. Kyseessä on Suomen ja Lapin kannalta liikennepoliittisesti erittäin merkittävä päätös, mutta sitä ei ole huomioitu Lappi-sopimuksen liikennejärjestelmää käsittelevässä kappaleessa lainkaan! Perämerenkaaren liikenneyhteydet (mm. Tornio/raja/Röyttä - Keminmaa/Laurila rataosuuden sähköistäminen, nelostien kunnostus Kemi-Oulu) tuleekin nostaa keskeiseksi lähivuosien kärkihankkeeksi maakunnassa (molemmat nostettava esille myös visioon 2017), sillä kyseessä on kansainvälinen liikenneyhteys Suomesta Perämerenkaarelle, Länsi-Eurooppaan sekä toisaalta myös Etelä-Suomeen. Botnian käytävän infrastruktuurin ja kansainvälisten liikenneyhteyksien rakentaminen on ensimmäinen askel mahdollisten Jäämeren yhteyksien toteuttamiseksi tulevina vuosikymmeninä. Tornio-Laurila radan sähköistäminen ei ole monien muiden Lapin rataosuuksien tavoin kytköksissä Lapin kehittyvän kaivosteollisuuden tarpeisiin, sillä kyseessä on Suomelle ja Lapille strategisesti tärkeä kansainvälinen liikenneyhteys ja se on mahdollista toteuttaa jo lähivuosina. Hankkeen alustava kustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa. Myös VR on ilmoittanut viime kuukausina olevansa erittäin kiinnostunut kehittämään rajat ylittävää raideliikennettä (mm. henkilöjunaliikenne) Suomen ja Ruotsin (Oulun-Tornio/Haparanda-Luulaja) välillä. Samassa yhteydessä on noussut esille, että infrastruktuuri on saatava ensiksi ajan tasalle. Perämerenkaaren liikennehankkeiden läpimenoa tulisikin edistää mm. maakunnallisten suunnitteluasiakirjojen ja kaavoituksen sekä valtakunnallisten liikennepoliittisten strategioiden ja ohjelmien kautta. Lapin satamista Lappi-sopimuksessa tuodaan esille hyvin ja perustellusti useaan otteeseen Kemin Ajoksen sataman kehittämistarpeet, mutta Tornion Röyttä ei nouse painopisteenä esille. Lappi-sopimuksessa tulee mainita Tornion Röyttän satamaliikenteen turvaaminen ja kehittäminen, sillä kyseessä on
6 vuoden 2013 tilastojen perusteella mm. ulkomaan tonnimäärillä mitattuna Lapin vilkkain satama (Tornio 2,5 milj. tn. / Kemi 1,8 milj. tn.). Lisäksi Röyttään on tulossa lähivuosina LNG -terminaali, joka nostaa satama-alueen strategista painoarvoa maakunnassa ja Pohjoiskalotilla tulevaisuudessa. Vaikka Meri-Lappi on Lapin logistinen keskus, niin tätä ei tuoda selvästi esille Lappi-sopimuksessa. Myös tietoliikenneyhteydet ovat Lapin kannalta avainasemassa. Torniossa niin laajakaistayhteyksissä kuin matkapuhelinverkoissakin on edelleen kuuluvuusongelmia, jotka vaikeuttavat mm. yritystoimintaa ja heikentävät asumisen edellytyksiä. Valtakunnallinen laajakaistahanke ei ole ratkaissut Tornion nopeiden laajakaistayhteyksien toteutumista, sillä ainoastaan Korpikylän alue on toteutumassa. Kaakamon kylällä puolestaan on perusteilla verkko-osuuskunta, joka toteuttaa nopeat laajakaistayhteydet kylälle. Nopeiden laajakaistayhteyksien toteuttamista tuleekin edistää kaikin käytettävissä olevin keinoin, jotta mm. julkisten palveluiden sähköistäminen sekä yritystoiminnan kilpailukyky pystytään turvaamaan myös tulevaisuudessa. Kärkihankkeista Tornion kaupunki haluaa nostaa esille seuraavat hankkeet, jotka sisältyvät myös Tornion kaupunkistrategiaan : 1. Botnian käytävän liikenneyhteyksien kehittäminen - Radan sähköistäminen Tornio raja/röyttä - Keminmaa/Laurila - Rajat ylittävä henkilöjunaliikenne Oulu-Tornio-Luulaja - TornioHaparanda Matkakeskuksen rajaesteiden purkaminen - Vt. 4. Kemi-Oulu, palvelutason nosto, ohituskaistat 2. Kemi-Tornion lentoliikenteen palvelutason ja saavutettavuuden turvaaminen 3. Tornion Röyttän sataman kehittäminen 4. Kyläjoen maalogistiikkakeskuksen toteuttaminen (edellyttää mm. radan sähköistämisen sekä yksityisen veturitoimijan löytymisen). 5. Tietoliikenneyhteyksien rakentaminen 3.4. Lapin aluerakennetta kehitetään hyväksi havaitulla linjalla
7 Lapin kaupunki- ja palvelukeskusverkkoa kehitetään Lappi-sopimuksen luonnoksessa esitetyn aluerakennekuvan pohjalta tukeutuen mm. kahteen maakuntakeskukseen eli Kemi-Tornioon ja Rovaniemeen. Aluekeskuksiksi on nostettu lähinnä kehittyviä kaivos- ja matkailupaikkakuntia Lapissa. Muut keskukset ovat joko kunta- tai matkailukeskuksia. Kahden maakuntakeskuksen malli on perusteltu, mutta samalla tulee huolehtia myös monimuotoisen maaseudun elinvoimaisuudesta. Maaseutumaisia alueita löytyy suurelta osin myös maakuntakeskuspaikkakuntien sisältä. Kaupunki- ja kuntakeskusverkkoa tasapainottavat ja yhdistävät kehittämisvyöhykkeet sekä nykyiset ja kehitettävät liikennekäytävät. Lapin aluerakennetta käsittelevässä kappaleessa on vahvasti otettu kantaa maakunnan kehityskäytäviin mm. seuraavasti: Lappi Euroopan arktisena porttina vaatii yhden vahvan kehittämiskäytävän, Jäämeren käytävän, Kemi-Torniosta Kirkkoniemeen ratalinjausta mukaillen. Tornion kaupunki vaatii, että Lappi-sopimuksessa tuodaan kehittämisvyöhykenäkökulma esille siten, että maakunnassa on kaksi toiminnallis-taloudellisesti merkittävää kehittämisvyöhykettä eli Perämerenkaari (tunnustettu jo EU-tasollakin osaksi TEN-T ydinverkkoa, toimiva kansainvälinen yhdistys ja aktiivinen yhteistyöverkosto) sekä Jäämerenkäytävä (vasta ideatasolla!). Botnian käytävä tulee myös nimetä kartalle Perämerenkaaren rinnalle, sillä Perämerenkaari on Lapissa osa Botnian käytävää. Jäämeren käytävää suunnitellessa tulee Lapissa tuoda esille kaikissa suunnitteluasiakirjoissa tässä vaiheessa niin tekstiosioissa kuin karttapohjillakin vaihtoehtoisina reitteinä seuraavat vaihtoehdot: VE) Läntinen Jäämerenkäytävä (Tornionjokilaakso Tromssa) VE) Itäinen Jäämerenkäytävä (Rovaniemen kautta Kirkkoniemeen / Venäjälle). Maakunnan edun mukaista ei ole lukittautua yhteen vaihtoehtoon tilanteessa, jossa koko Jäämeren käytävän suunnittelu on vasta alkutekijöissään eikä varsinaisesta toteuttamisvuodesta tai vuosikymmenestäkään ole täyttä varmuutta. Muut maakunnan kehittämisvyöhykkeet tukeutuvat perustellusti Perämerenkaareen sekä Jäämeren käytävän eri vaihtoehtoihin. Samassa kappaleessa on nostettu esille rajat ylittävät liikenneyhteydet, mutta ei ole tuotu millään muotoa esille Suomen
8 KAUPUNGINJOHTAJA RAIMO RONKAINEN: KAUPUNGINHALLITUS: ja Ruotsin välisten liikenneyhteyksien ja infrastruktuurin kehittämistarpeita Kemi-Tornio-Haaparanta alueella. Tämä tulee huomioida lopullisessa Lappi-sopimuksessa. Yleisesti ottaen Lapin aluerakenteen kehittämisperiaatteet ja kehityskuva tulisi olla esitetty karttapohjalla nykyistä strategisemmalla tasolla eikä niin yksityiskohtaisesti esimerkiksi liikenneverkkojen osalta kuin tällä hetkellä on kuvattu. Samassa yhteydessä tulisi harkita, että onko Natura 2000-alueiden kuvaaminen Lapin kehityskuvassa olennaista. Kehityskuvan elementtien tulisi muodostua lähes täysin kehittämisperiaatteista (alueverkko, vyöhykkeet, liikenneverkko- ja käytävät) eikä kehittämistä rajoittavista suojelualueista. Maakuntakeskukset voisi myös merkitä selkeämmin, sillä niiden yhteydessä ei ole tarve erikseen korostaa kaupunkikeskuksen matkailullista merkitystä eri väreillä. Kaupunkikeskukset ovat luonnostaan matkailun vetovoimakeskuksia. Asiakirjat ovat nähtävillä Lapin liiton internet-sivuilla ( Päätetään antaa kehitysjohtajan esityksen mukainen lausunto Lapin liitolle. Kehitysjohtaja Sampo Kangastalo esitteli asiaa kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen mukaisen lausunnon seuraavalla yksimielisellä lisäyksellä: Tornion kaupunki pitää tärkeänä, että Pohjoisen kulttuuri-instituutin toimintaedellytykset turvataan ja toimintaa kehitetään osana Lapin korkeakouluyhteistyötä.
MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUS LAPIN LIITTO MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUKSEN LAUSUNTO MAAKUNTAOHJELMA LUONNOKSESTA
MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUS LAPIN LIITTO MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUKSEN LAUSUNTO MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017 LUONNOKSESTA Meri-Lapin kehittämiskeskus toteaa lausuntonaan seuraavaa. Maakuntaohjelman visio
Tornion kaupunkistrategia
Tornion kaupunkistrategia 2014-2017 TIIVISTELMÄ Hyväksytty Tornion kaupunginvaltuusto 25.11.2013 101 Tornion kaupunkistrategia Kaupungin päästrategia, joka sisältää kaupungin kehittämisen yleiset suuntaviivat
Muonion kunta Lausunto 1 (3) Kunnanhallitus. Lapin maakuntaohjelma Lapin liitto Kuulutus 24.2.
Muonion kunta Lausunto 1 (3) Kunnanhallitus 24.3.2014 Lapin liitto mervi.nikander@lapinliitto.fi Kuulutus 24.2.2014 Lapin maakuntaohjelma 2014 2017 Maakuntastrategian visio on onnistunut, ja kokonaisuutena
Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101
Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti
LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs
LAPPI SOPIMUS Kertausta kertaukset perään Ylläs 8.9.2014 LAPPI-SOPIMUS TOTEUTTAA LAPIN MAAKUNTASTRATEGIAA 2040 Lappi sopimukseen on yhdistetty kaksi maakunnallista suunnitteluasiakirjaa www.lapinliitto.fi/lappisopimus
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI
KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET
LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040
LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma 2014-20172017 Maakuntastrategia 2040 Hyväksytään Lapin liiton valtuustossa 20.5.2014 Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Mervi Nikander mervi.nikander(@)lapinliitto.fi www.lapinliitto.fi/lappi-sopimus
Vastuullisesti kasvava Lappi
Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän
Työtä vai työttömyyttä Lapin lähiajan näkymät, Lapin liiton tavoitteet tulevalle hallituskaudelle
Työtä vai työttömyyttä Lapin lähiajan näkymät, Lapin liiton tavoitteet tulevalle hallituskaudelle Lapin maakuntajohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi 22.2.2011 Suunnitelmat toimeksi Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma
BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN
BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti
seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto
Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö
KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016
1 1 KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 Kemin kaupunki ja Kemin Digipolis Oy ovat sopineet tässä esitetyn suunnitelman mukaisesta kehittämistoimeksiannosta vuodelle 2016: 1. TAUSTAA Kemin kaupunki on aktiivinen
Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta.
LAPIN MAAKUNNAN ELINVOIMA - Aluekehittäminen sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävä työ elinvoiman mahdollistajina OHJELMA 9.00 Avaus Miten maakuntastrategia voi edistää maakunnan kilpailukykyä ja elinvoimaa?
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025
Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015
Haaparanta-Tornion työ- ja urakointimahdollisuudet
Haaparanta-Tornion työ- ja urakointimahdollisuudet 13.1.2015 Tornio/videoyhteydet Pertti Tikkala EURES-asiantuntija Lapin TE-toimisto Tornion LNG-terminaali (Kuva Wärtsilä) Tornion LNG-terminaali Tornion
Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi
Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Digipolis Oy:n taustaa Kemin Digipolis Oy perustettu 1993 omistus: Kemi, Tornio, Keminmaa,
Seutulogistiikan kilpailutekijät. Jari Jokinen INLONU06A2
Seutulogistiikan kilpailutekijät Jari Jokinen INLONU6A Työ käsittelee seutulogistiikan kilpailutekijöitä. Työn tavoite on tutkimustulosten perusteella verrata (benchmarkata) Forssan seutua muihin, ottaa
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa
EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008
EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008 Rovaniemi paisuu, muu Lappi tyhjenee Yle Lapin Radio 20.11.2008 Lapin väkiluku pienenee
Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon
Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon 2 Kasikäytävä on Suomen kansatalouden tukipilari. Se yhdistää kaikki liikenne- ja kuljetuspalvelut sekä kuljetusmuodot. Toimintaympäristö on vahva
Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia Tilannekatsaus
Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia Tilannekatsaus Lapin liikennepäivä 29.11.2016 Timo Mäkikyrö Strategiayhteistyö Lapin liitto Pohjois-Pohjanmaan liitto Kainuun liitto Keski-Pohjanmaan liitto
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan
Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella
Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Jarkko Rantala Logistiikka-asiantuntija, TkT Lapin liitto Lapin liikennepäivä 29.11.2016, Kemi Mitkä tekijät vaikuttavat kokonaisuuteen? Markkinat:
ARCTIC BUSINESS CONCEPT
Tukee teollisuudessa ja kaivannaistoimialalla toimivien pienten ja keskisuurten palveluyritysten kasvua ja kilpailukykyä Tavoite v.2016 loppuun mennessä: mukana 50 yritystä, joiden tavoite kasvu ja kansainvälistyminen.
Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen
Lappi sopimus 2018-2021 Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Valtuustoseminaari 21.11.2016 Rovaniemi, Above ordinary HIENOA, ETTÄ OLETTE
Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma
Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta
ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018
ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja
POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA
PERÄMERENKAARI POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA KANSAINVÄLISET KÄYTÄVÄT TEOLLISUUDEN KESKITTYMIÄ PERÄMEREN SUOMALAIS-RUOTSALAINEN RANNIKKOVYÖHYKE Perämerenkaari on Itämeren pohjoisimmassa osassa sijaitseva,
Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012
Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta Janne Vartia 11.12.2012 Alue TEOLLISUUTTA TAPAHTUMIA HYVINVOINTIA 2 Työllistävyys Suurin merkitys Satakunnassa Jalostuksen työllistävyys maakunnittain 2009
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana
ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen
ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys
Kaupunkistrategia
Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia
ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017
ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1993 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi
Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Elinkeinoseminaari Seinäjoki 16.5.2007 16.5.2007 Asko Peltola Elinkeinoseminaari 2007 1 Maakuntasuunnitelman visio 2030: Etelä-Pohjanmaa
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi
Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan
KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN. Henrik Sandström
KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN Henrik Sandström TÄHÄNASTINEN PROSESSI Kaikki kunnat ovat hyväksyneet suunnitelman Suhteellisen hyvä julkisuus Hyvä vastaanotto
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-
TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen
TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,
PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa
PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla
Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa
Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun
JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU
JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja
Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat
Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:
Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö
Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö Ari Konu kehitysjohtaja Lapin korkeakoulukonserni Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät 29.-30.9.2010
Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä
Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta
Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013
Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina
Alueiden kilpailukyky 2011
Valtakunnalliset sekä taustamuuttujakohtaiset tulokset 1 Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella? Kaikki vastaajat, n=1280 Yritykselle
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi
Midway Alignment of the Bothnian Corridor 2014-09-16
Midway Alignment of the Bothnian Corridor 2014-09-16 EU-hanke joka luotiin laajentamaan yhteyksiä vahvojen, nopeasti kasvavien, kansainvälisesti merkittävien seutujen välillä seutujen, jotka varmistavat
Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle
Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto Valtionrautateiden talvimatkailujuliste ulkomaille 1950- luvulta Suomen Rautatiemuseon kokoelmat
Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14
Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 29.1.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke on Länsi-Suomesta ja Tampereelta Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
LAPPI- SOPIMUS
LAPPI- SOPIMUS 2018-2021 Arktisesti muotoiltu yhteinen tahtotila Saavutettavuus 21.3.2017 Päivän ohjelma 3/21/2017 Tilaisuuden ohjelma Aika: 21.3.2017 9.30-15.00 Paikka: Rovaniemi, Hotelli Cumulus Pohjanhovi
LAPPI SOPIMUKSEEN SAAPUNEET LAUSUNNOT 7.4.2013 (Lausuntoaika: 24.2.-24.3.2014)
LAPPI SOPIMUKSEEN SAAPUNEET LAUSUNNOT 7.4.2013 (Lausuntoaika: 24.2.-24.3.2014) Lausunnon antaja AKAVA Lappi Keskeiset kommentit VAl IKansainvälistymisen tukeminen 1. Hyvää Lappi sopimuksessa on pyrkimys
Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma
Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö 327 Lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta HEL 2016-002831 T 03
Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala
Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman
Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus
Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus Martti Sassi Terästuotannon johtaja Outokumpu Stainless Oy 19.02.2014 Outokumpu Tornion tehtaat Outokummun Kemin kromiittikaivos ja Tornion ferrokromi- ja terästuotanto
Midway Alignment of the Bothnian Corridor
Midway Alignment of the Bothnian Corridor 04-02-15 EU-hanke joka luotiin laajentamaan yhteyksiä vahvojen, nopeasti kasvavien, kansainvälisesti merkittävien seutujen välillä seutujen, jotka varmistavat
TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT
TYÖPAIKAT TYÖPAIKKA-ALUEIDEN SAAVUTETTAVUUS ESPOON ELINKEINOKUDELMA 2050 (LUONNOS) POKE:N ELINKEINOJEN VISIO 2050 TYÖMATKAT 61 Työpaikat Visioalueella oli noin 17 000 työpaikkaa vuonna 2011, eli noin 14
Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla
Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,
Etelä-Pohjanmaan liitto
Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan
Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015
Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden
2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä
ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.8.2012 Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin
Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän. Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013
Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva ALLI Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013 Keskiössä Suomen aluerakenne siis mikä? Palvelut Aluerakenteella e a tarkoitetaan väestön ja asumisen, tö työpaikkojen
ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja
ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA Paula Qvick, suunnittelujohtaja Itä-Suomen*) profiili (%-osuus koko maasta) Marjantuotanto Vesistöala (makeaa vettä) Puuston vuotuinen kasvu Naudanlihantuotanto Maidontuotanto
LAPIN SUHDANTEET 2016
LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja
Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen
1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä
12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi)
OHJELMA 12:00 Tilaisuuden avaus Maakuntakaava 2040, yleisesittely Hanna Lampinen (Kymenlaakson Liitto) 12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti
Elinvoimainen Ylivieska 2021
Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia
LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA
UNOHDA ITÄ JA LÄNSI, KESKIÖSSÄ ON NYT POHJOINEN! LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA 26.3.2013 Mervi Nikander ohjelmapäällikkö, Lapin liitto Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Tervetuloa! Kiitos kyselyymme vastanneille.
Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa
Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset
Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä
Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth
Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan
Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka
Ylijohtaja Matti Räinä 14.3.2012. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylijohtaja Matti Räinä 14.3.2012 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Ylijohtaja Matti Räinä Organisaatio 2012 ELY-keskuksen
Teollisuussummit 2015 14.10.2015
Teollisuussummit 2015 14.10.2015 Matti Pennanen, kaupunginjohtaja Video: Oulu - Kaupunkielämää Oulu 2020: Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Rohkeus Reiluus Vastuullisuus Oulu nuorten
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät
Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä
Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia
2025 VAHVA JA ROHKEA Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/11.12.2017/94 Kaupunkistrategia ON VUONNA 2025 VAHVA JA ROHKEA Strategiset painopisteemme vuoteen 2025: KASVUN JA YRITTÄJYYDEN LAADUKKAIDEN
Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:
Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Viite: Lausuntopyyntönne 20.11.2006 Asia: LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN STRATEGISET LIIKENNEHANKKEET ASIAKIRJAN LUONNOKSESTA Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta
OSTOPALVELUSOPIMUS TORNION KAUPUNGIN ELINKEINOJEN KEHITTÄMISESTÄ
1 OSTOPALVELUSOPIMUS TORNION KAUPUNGIN ELINKEINOJEN KEHITTÄMISESTÄ 1. Sopijaosapuolet Tornion kaupunki Y-tunnus 0193524-6 Suensaarenkatu 4 95400 Tornio Team Botnia Oy Y-tunnus 1508288-9 Hallituskatu 9
Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous
Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja
Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta
Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta Lapin kuntapäivä 24.9.2013 Pirkka Salo Lapin Yrittäjät 1 UUSI LAPIN YRITTÄJÄT 1.1.2014 alkaen 21 paikallisyhdistystä 3200 jäsenyritystä lähes 200 luottamushenkilöä
LAPPI SOPIMUS LAPIN MAAKUNTAOHJELMA
LAPPI SOPIMUS LAPIN MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Lappi sopimus strategiset valinnat sekä visio 2040 Lappi sopimuksen strategiset valinnat: Kilpailukykyä ja työtä avoimessa ja arktisessa Lapissa Rakennemuutokseen
LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS
LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset
Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen
Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet
Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan
LAPIN AMMATTIKORKEAKOULUN KOMMENTIT LAPPI-SOPIMUKSEN LUONNOKSEEN
2.4.2014 Sivu 1 / 5 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULUN KOMMENTIT LAPPI-SOPIMUKSEN LUONNOKSEEN Yleistä Arvostamme Lapin ammattikorkeakoulussa osallistavaa toimintatapaa, jolla Lappi-sopimusta on valmisteltu. Lisäksi